Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by master's degree program "Taiteiden tutkimuksen maisteriohjelma"

Sort by: Order: Results:

  • Taskinen, Toni (2022)
    Tässä tutkimuksessa esitän matemaattisen mallin kuulohavainnossa syntyvien ääniobjektien kuvaamiseen neliulot-teisessa topologisessa avaruudessa. Aluksi analysoin kolmea musiikkiesimerkkiä niiden havaittavien ulottuvuuksien kautta. Musiikkiesimerkit ovat lyhyet katkelmat teoksista Syrinx (Debussy 1913), jousikvartetto nro. 12 op. 127 (Beethoven 1825) sekä Les objets obscurs (Parmerud 1991). Tarkoituksena on saavuttaa ymmärrys ääniobjektista moniulotteisena havaintona sekä luoda käsitteistö tutkimuksen jatkoa varten. Ääninäytteitä käsittelen kuulomaise-ma-analyysin, spektromorfologian ja ääniobjektin aikaskaalojen näkökulmista havaintoanalyyttisesti ja käsitteellisesti. Käytän havainnoivina menetelminä kriittistä kuuntelua ja signaalianalyysia. Erottelen ja raportoin näistä ääninäytteistä kaikki kuuloaistilla havaittavat eriytyneet ääniobjektit. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa luon itse siniäänistä koostuvan ääniobjektin. Tätä ääniobjektia analysoin ensimmäisen analyysiluvun metodologian ja käsitteistön puitteissa. Lisäksi taulukoin objektin MIDI -datasta datajoukon. Näitä havaintorakenteellisen analyysin tuloksia ja datajoukkoa käytän aineistona kolmannessa analyysivaihees-sa. Tämän aineiston avulla yhdistän äänihavainnon, ääniobjektin ja siihen liittyvän analyyttisen käsitteistön tutkimuksen matemaattiseen ulottuvuuteen, eli topologiseen kuvaukseen. Kolmannessa analyysivaiheessa luon tästä itse tuotetusta ääniobjektista topologisen representaatiomallin. Ensin käsittelen itse tuotetun ääniobjektin havaintorakenteellista jäsentymistä joukko-opin näkökulmasta. Eli sitä, mitkä havaintorakenteellisten yksiköiden väliset suhteet ovat joukko-operaatioiden, kuten yhdisteen, leikkauksen ja erotuksen näkökulmista. Sen jälkeen esittelen sen neliulotteisen topologisen avaruuden, jossa ääniobjektien representaatio mahdollistuu. Lopuksi kuvaan itse tuotetun ääniobjektin havaintoperusteisen rakenteen topologisesti aiemmin luodussa neliulotteisessa avaruudessa. Tutkimuksen tuloksena voin sanoa, että tämä topologinen malli vaikuttaa toimivalta äänitapahtumien havaittujen ulottuvuuksien kuvaamiseen. Tämä malli voi toimia lähtökohtana laskennallisen musiikkianalyysimenetelmän kehityksessä.
  • Nyman, Sanna (2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä estetiikan pro gradu-tutkielma tarkastelee filosofista keskustelua arjen estetiikan ja postfenomenologisen teknologisen välittymisen teorian yhdistelmässä. Tutkielmassa kysytään, millaista arjen estetiikkaa voi syntyä erilaisissa teknologiaympäristöissä, millaisia vaikuttamisen kanavia niissä on havaittavissa ja myös sitä, millaista on erilaisissa teknologian käytön ulottuvuuksissa mahdollistuva osallisuus. Arjen estetiikassa on nostettu esiin kysymyksiä jatkuvasti teknologisemmaksi muotoutuvasta ympäristöstämme, mutta varsinaisia fuusioita arjen estetiikasta ja teknologian filosofiasta erityisesti uusissa teknologian käytön konteksteissa on vielä jokseenkin vähän. Tämä työ esittää arjen estetiikan potentiaalisena työkaluna näiden ilmiöiden laajemmalle ymmärtämiselle. Arjen estetiikka on filosofisen estetiikan alue, joka tutkii arjen ilmiöitä. Se sitoutuu arjen todellisuuteen, mutta tavoittelee siinä myös lisää esteettisyyttä. Arjen estetiikalla voidaan usein parantaa arjen laatua ja sen huomiot voivat kiinnittyä esimerkiksi arjen valintojen vaikuttimiin. Estetiikan ulottuvuus voi korostua teknologisten ilmiöiden muokatessa arkea yhä enemmän. Erityisesti tämä näkyy yksilöllisten valintojen mahdollisuuksien lisääntyessä. Arjen estetiikan kentältä on alkanut nousta esiin huomioita esimerkiksi siitä, että olisi tärkeää tuntea paremmin erilaisia teknologian käytön konteksteja, jotta valintojen mahdollisuudet säilyisivät. Estetiikan taustasta nousee myös eettisiä kysymyksiä suhteessa kaikkien elinympäristöjen säilyttämiseksi elinvoimaisina. Postfenomenologinen teknologian tutkimus on kasvava kenttä, joka yhdistää filosofista analyysiä ja käytännön tutkimusta. Sen lähtökohtana on ajatus ihmisen ja teknologian luontevasta yhteydestä. Postfenomenologian mukaan ihmisen ja teknologian suhde on sellainen, jota sekä ihminen että teknologia molemmat konstituoivat. Postfenomenologian taustasta ammentava teknologisen välittymisen teoria hahmottelee lisää tilaa ihmisen kokemukselle ja ilmiöihin vaikuttamiselle. Ihmisellä ei ole erityisarvoa suhteessa muuhun ympäristöönsä, mutta fenomenologian taustaa vasten ihmisen kokemus on maailmallisesti omanlaistaan. Ihmisellä on mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä ja käyttää sitä sekä kokea sen kanssa asioita merkityksellisesti. Toimintaan tulee myös sitoutua vastuullisen reflektiivisesti. Estetiikan kysymykset parantavat tuon reflektiivisyyden mahdollisuuksia. Sekä estetiikassa että postfenomenologiassa voidaan laajentaa keskustelua myös useiden muiden tieteenalojen yhteyteen. Yhdistelemällä erilaista tutkimusta hahmottelen lisää tilaa sekä ymmärrykselle että käytännölliselle ja eettiselle teknologiaympäristöjen optimoinnille. Teknologialla halutaan ennen muuta parantaa arjen laatua ja kysymykset siitä, miten ja miksi asioita tehdään, ovat tärkeitä kysymyksiä nyt ja myös tulevaisuudessa.
  • Kylmälä, Otto (2021)
    Tutkielmani tarkastelee miten ja millä eri tavoin yhdysvaltalainen elokuvantekijä Paul Thomas Anderson käyttää elokuva- ja populaarimusiikkia ilmentämään oidipaalisten mieshahmojensa psykologiaa ja mielentiloja. Tutkielmani osoittaa kuinka Andersonin filmografiassa ja mieshahmoissa ilmenee selkeitä temaattisia yhteyksiä, joita voidaan tulkita freudilaisen Oidipus-teorian avulla. Andersonin elokuvien mieshenkilöt hahmottuvat postfeministisessä kontekstissa, keskellä miehisyyden kriisiä. Useat hahmot kamppailevat hegemonisen maskuliinisuuden ja patriarkaatin ilmentymistä vastaan, joka johtaa heidät sisäiseen kaaokseen. Tutkimukseni keskittyy analysoimaan tapoja, kohtauksia ja jaksoja, joissa musiikin avulla kuvataan tai vahvistetaan mieshenkilöiden mielentiloja ja/tai sisäistä kamppailua. Tutkimus sijoittuu osaksi elokuva- ja populaarimusiikintutkimusta, tarjoten omanlaisensa uuden ja omaperäisen näkökulman suomalaiseen mies- ja elokuvatutkimukseen.
  • Österlund, Kerstin (2006)
    I denna avhandling studeras fotografen Max Petrelius modernism i hans modebilder under perioden 1962-1973. Alla fotografierna är svartvita och de förvaras i arkivet på Finlands Fotografiska Museum. Petrelius ansetts ha varit en av de viktigaste finska modefotograferna och han var känd för sin svartvita estetik på 1960-talet. Denna avhandling kan klassifieras som visuell kulturforskning där vardagslivet på 1960-talet studeras ur en visuell synvinkel. Perspektivet är i huvudsak historiskt. Intervjuer och bildanalyser har varit centrala studiemetoder. Modefotografiet är starkt beroende av kontexten. I första kapitlet behandlas finskt 1960-tal fram till 1970-talets mitt kulturhistoriskt sett. Det var en period då många slutliga förändringar skedde i det finska samhället. Här redogörs kort för förändringar inom samhället, konfektion och modetidskrifter under 1960-talet samt för de viktigaste synpunkterna hur man skall betrakta och analysera ett modefotografi. I andra kapitlet ges en kort kort överblick av internationella och finska modefotografins historia efter andra världskriget till och med 1970-talets krisår. Ett kort stycke av svensk fotografihistoria presenteras via Rolf Winqvist och Atelje Uggla i Stockholm, där Petrelius snappade upp intryck och teknisk kunskap under åren 1959-60. Det tredje kapitlet belyser Petrelius livsverk med en betoning på hans aktiva tid som modefotograf. I texten löper parallellt med mina intervjuer en intervju av Petrelius från 1969. Samarbetet med designern Vuokko Nurmesniemi var mycket viktigt för hans karriär och behandlas skilt. I fjärde kapitlet analyseras 22 av Petrelius stora produktion av modefotografier under teman som jag ansett har visat en finsk modernism på 1960-talet; kontraster och grafiskhet, kraftiga bildvinklar och skarp avgränsning, överdriva rörelser samt rytm i bilden, naturens kontext av finsk design, montage och serier. Petrelius modernistiska handstil var ett montage av dublicerade negativ på samma bild. Hans mörkrumsteknik formade det slutliga fotografiet. Allmänt sett innehåller dessa fotografier en förenkling av bilden och en stilisering av motiv. Analysen är till grunden formalistisk men här frågas också i hurudant kulturellt sammanhang modebilden förekommit och använts. Modebilden har indelats i elementen plagget, modellen, poseringen samt rekvisitan. Grunderna i fotografering konstateras i korthet vid sidan om analyseringen. Hälften av de analyserade modebilderna är fotograferade för modereportagen i damtidningar, andra hälften för Vuokko Nurmesniemi och hennes brand. De flesta fotografier är från andra hälften av 1960-talet, då grafiskheten var som starkast. Sista kapitlet är en sammanfattning av innehållet i Petrelius modernistiska modefotografier. Petrelius betydelse för finskt fotografi har varit hans modernistiska tekniker, den starka formalismen i de grafiska fotografierna, hans förmåga att tänka bilden som en del av en serie samt rollen som lärare av nya modefotografer. Han var också en av de 1960-talets fotografer som introducerade rörelser i modefotografiet och använde naturen som en bakgrund. Här diskuteras kort internationella modebilders influens på Petrelius samt modefotografiets anseende som konstfotografi.
  • Vakkilainen, Teemu (2019)
    Länsimainen populaarimusiikki sisältää lukuisia toisistaan paljonkin poikkeavia musiikkityylejä siitä huolimatta, että monesti näiden tyylien katsotaan kuuluvan samaan populaarimusiikin kategoriaan. Tämän johdosta populaarimusiikissa on runsaasti erilaisia tyylikohtaisia musiikillisia käytäntöjä mm. harmoniaan ja melodiaan liittyen, jotka yhdessä luovat kappaleiden tonaalisuutta eli eräänlaista sävelsuhteiden koherenssia. Tutkimukseni selvittää, millaisilla harmonisilla keinoilla tonaalisuutta muodostetaan populaarimusiikissa. Tavoitteeni on siis kartoittaa harmonisia säännönmukaisuuksia eri tyyleissä ja eri aikakausina. Aineistona tutkimuksessa on 1058 kappaletta, jotka ovat olleet levymyyntiin perustuvan Billboard Hot 100 -listauksen ensimmäisellä sijalla vuoden 1960 ja vuoden 2019 maaliskuun välillä. Tämän vuoksi analysoin kaikkien kappaleiden sointuprogressiot sekä muut harmonian kannalta oleelliset elementit kuten sävellajin ja moodin. Laadin näiden harmonisten elementtien yleisyydestä taulukon vuosikymmenten mukaan, joka havainnollistaa elementtien kehitystä kuuden vuosikymmenen aikana. Analysoin lisäksi eri populaarimusiikin tyyleille tyypillisiä sointuprogressioita muutamin kappalekohtaisin esimerkein. Analyysissa ilmeni varsin selvää muutosta harmonisten elementtien yleisyydessä vuosikymmenten välillä. Esimerkiksi mollikappaleet ovat lisääntyneet paljon 1960-luvulta lähtien. Erilaisten sointuprogressioiden yleisyyden suhteen on havaittavissa sekä tyylikohtaisia että aikakausiin liittyviä eroja, jotka myös liittyvät toisiinsa. Erityisesti vain yhteen sointuprogressioon perustuvat kappaleet ovat yleistyneet 2000-luvulta lähtien. Tutkimustulokset osoittavat, että eri tyyleihin liittyy niille tyypillisiä harmonisia keinoja, mutta myös aikakausi vaikuttaa näiden keinojen käyttöön. Eri tyyleissä otetaan enemmän tai vähemmän vaikutteita muista tyyleistä. Tulokset luovat laajan katsauksen siitä, miten harmoniaa on organisoitu populaarimusiikissa, ja ne toimivat pohjana tarkemmalle aikakausi- ja tyylikohtaiselle populaarimusiikin tutkimukselle.
  • Vesa, Karoliina (2021)
    Tutkimus käsittelee mieshenkilöiden maskuliinisuutta Hamilton: An American Musical -musikaalissa. Analyysissä keskitytään erityisesti musikaalin päähenkilöön Alexander Hamiltoniin, mutta myös muita mieshenkilöitä käsitellään sillä osin kun he jollain olennaisella tapaa peilaavat Hamiltonin maskuliinisuutta. Mieshenkilöiden maskuliinisuutta tarkastellaan erityisesti luonteen, ideaalien, valtionrakennuksen, hallitsemisen ja sodankäynnin kautta. Hamilton -musikaali kertoo Yhdysvaltain perustajaisän ja ensimmäisen valtiovarainministerin Alexander Hamiltonin vaiherikkaan tarinan. Hamilton on lähtöisin köyhistä oloista, mutta peräänantamattomuudella, älykkyydellä ja taidolla nousee niin sotasankariksi, menestyneeksi asianajajaksi kuin arvostetuksi valtionmieheksi. Intohimoisen luonteensa vuoksi hän kuitenkin helposti riitautuu työtovereidensa kanssa ja lopulta kaunainen entinen ystävä surmaakin hänet kaksintaistelussa. Uutteruudellaan Hamilton jättää huomattavan perinnön. Tutkimuksen metodi on draamantutkimus. Tutkimuksen aineisto on Hamiltonin libretto. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat käsitys hegemonisesta maskuliinisuudesta sekä Judith Butlerin käsitys sukupuolen performatiivisuudesta. Tutkimuksessa käy ilmi, että Hamiltonia kuvataan pitkälti superlatiivien kautta. Hän yleensä tekee asiat suuremmalla sydämellä ja suuremmalla volyymillä kuin muut mieshenkilöt, mikä korostaa hänen maskuliinisuuttaan, sillä työ ja suoritukset koettiin varsinkin Hamiltonin aikaan maskuliinisena alana. Hamiltonin alati esiin tulevan konfliktiherkkyyden taas voi nähdä niin maskuliinisena kuin maskuliinisuudesta vieroittavana tekijänä. Hamiltonin maskuliinisuudesta nousee esiin myös useita kulttuurisesti symboliseen aseman nousevia piirteitä kuten oman onnensa seppänä oleminen. Lisäksi suuret teot ja aktiivisuuden ihanne ovat keskeisessä asemassa Hamiltonin maskuliinisuutta arvioitaessa. Tutkimuksen johtopäätelmistä selviää, että Hamiltonin maskuliinisuuden esilletuominen sopii hyvin yhteen hegemonisen maskuliinisuuden periaatteiden kanssa ja hänen maskuliinisuutensa ilmentymissä huomaa hyvin sukupuolen performatiivisuuden periaatteet. Yksi näistä hegemonisen maskuliinisuuden periaatteista, joka teoksessa on runsaasti läsnä, on hegemonisen maskuliinisuuden ekspansioinistinen luonne. Tutkimuksesta myös käy ilmi, että – niin ikään hegemoniselle maskuliinisuudelle ominainen – kilpailullisuudella on keskeinen ja monipuolinen rooli maskuliinisuuden ilmemisessä.
  • Ranta, Lauri (2019)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen rumpukomppien hienorytmisiä ominaisuuksia UK garage -artisti Burialin (William Emmanuel Bevan) musiikissa. UK garage on elektronisen tanssimusiikin tyylilaji, joka kehittyi Yhdistyneessä kuningaskunnassa 90-luvulla. Bevan on käyttänyt musiikkinsa tuottamiseen Sound Forge -äänieditoria, jossa ei ole sekvensseriä. Hän on toisaalta tehnyt ainakin Unite-kappaleen sekvensserisellä ohjelmalla. Tutkielmassa selvitetään miten sekvensserin käyttämättömyys ilmenee rumpuiskujen kestoissa ja vertautuu sekvensserillä luotuihin rytmeihin. Aineistona on kahden tahdin mittaiset näytteet yhdeksästä Burialin sekä yhdestä El-B:n kappaleesta. El-B on eräs Bevanin suurimmista musiikillisista vaikutteista rytmiikan osalta. Rumpuiskujen ajalliset poikkeamat metrisestä pulssista on mitattu Ableton Live -ohjelman avulla. Mittaustuloksista on muodostettu kuvaajat, joissa x-akselilla on musiikin metrinen pulssi ja y-akselilla iskun ajallinen poikkeama millisekunneissa. Java-ohjelmointikielellä kirjoitetun ohjelman avulla mittaustuloksista on myös laskettu peräkkäisten kuudestoistaosien väliset swing-suhteet. Ohjelman avulla on saatu kunkin näytteen swing-suhteiden keskiarvo, varianssi, keskihajonta ja pienin sekä suurin arvo. Systemaattista rytmistä fraseerausta löytyi kaikista näytteistä. Burialin kappaleissa swing-suhde vaihteli suoran 1:1 ja jopa yli 3:1 välillä. Swingiä oli enimmäkseen peräkkäisten kuudestoista- osien välillä, mutta joissain tapauksissa myös kahdeksasosien välillä. El-B:n ja Burialin rumpukomppien rytmiikka oli hyvin samankaltaista. Sekvensserin avulla tehdyt kappaleet erottuivat iskujen tarkkuudessa ja vaikuttaa siltä, että Unite-kappaleen lisäksi myös Lambeth on tehty sekvensserin avulla. Useassa näytteessä etenkin bassorummun iskuissa toistui tanssimusiikille tyypillinen kuvio, jossa isku on ensin painollisella tahdinosalla ja sitten seuraavan painollisen osan kuudestoistaosa-kohoiskulla. Mittausten tekemistä ja swing- suhteiden arvioimista vaikeutti hi-hat-symbaalien hitaasti voimistuvat alukkeet. Tämä tutkimus antaa metodologisen mallin niille tutkijoille, jotka ovat kiinnostuneita musiikin hienorytmisiä ominaisuuksia.
  • Kauppi, Mariannina (2022)
    Tutkielma käsittelee ihmisen luontosuhteen äänellistä kuvausta Hayao Miyazakin elokuvassa Naapurini Totoro. Tutkielmassa tarkastellaan, millä eri tavoilla elokuvan musiikki ja äänellinen maailma kuvaavat ihmisen luontosuhdetta yhdessä elokuvan muiden elementtien kanssa. Samalla tarkastellaan, miten elokuvan äänellinen maailma voi rakentaa ja muokata katsoja-kuulijan ympäristösuhdetta ympäristökriisin aikakaudella. Luontosuhteen äänellistä kuvausta havainnoidaan ekologisen lähiluvun menetelmällä. Tämä viittaa kulttuuriseen luennan ja tulkinnan tapaan, jossa painotetaan tutkimuskohteen herättämiä kokemuksia ja joka perustuu tietoisuuteen tutkittavan ilmiön viitekehyksistä. Tässä tutkielmassa keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä toimii ekomusikologia eli ekokriittinen musiikintutkimus, joka tutkii musiikkia ja musiikillisia käytäntöjä ihmisen luontosuhteen näkökulmasta ja joka pyrkii ihmisen arvojen ja toiminnan muuttamiseen ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan. Toisena teoreettisena viitekehyksenä toimii elokuvamusiikin tutkimus ja siihen liittyvät keskeiset käsitteet, joiden suhteen tutkielmassa nojataan erityisesti Michel Chionin, Kathryn Kalinakin, Claudia Gorbmanin kirjoituksiin. Viitekehyksenä toimii myös aiemmat ekomusikologiset elokuvamusiikin tutkimukset, joiden suhteen tutkielma nojaa erityisesti Susanna Välimäen Martin Heideggerin filosofiasta ammentaviin elokuvamusiikkianalyyseihin ja niistä löytyviin käsitteisiin, kuten olemisenymmärrys. Naapurini Totoron äänellinen maailma kuvaa ihmisen luontosuhdetta tunteisiin vetoavasti, eri elokuvamusiikkiteoreettisten käytäntöjen mukaisesti ja myös puhtaita luonnon ääniä korostaen. Luonnon äänet yhdessä luonnon kuvallisen läsnäolon kanssa kietovat elokuvan luontoteeman ympärille. Tällöin luonto korostuu elokuvassa niin äänellisesti kuin kuvallisesti äänimaisemasävellykseen verrattavalla tavalla. Elokuvamusiikin teorioiden avulla havaitaan, kuinka elokuvan musiikki ja äänimaailma herättelevät luontoon liitettynä positiivisia ja voimakkaita tunteita, kuten ilo, pelko, lohtu, mahtavuus, salaperäisyys ja kunnioitus. Tutkielman perusteella elokuvan äänimaailman tunteisiin vetoavuus ja luonnonäänten huomattava läsnäolo vaikuttavat luontoa arvostavan olemisenymmärryksen heräämiseen.
  • Känä, Iiris (2021)
    Tutkielmassani analysoin Frank Wedekindin näytelmää Kevään herääminen ja siitä tehtyä musikaaliadaptaatiota. Analyysini kohteena on teosten yksi päähenkilöistä, Wendla, jonka naiskuvaa pohdin kolmen sekä näytelmästä, että musikaalista löytyvien avainkohtien avulla. Keskeisimpänä lähteenäni hyödynnän Judith Butlerin teoriaa sukupuolen performatiivisuudesta, josta hän puhuu muun muassa kirjoissaan Bodies That Matter (1993) ja Gender Trouble (1999). Tutkin, miten sukupuolen performatiivisuus näkyy Wendlassa ja miten se vaikuttaa hänen tarinaansa. Wendlan kokemaa väkivaltaa tutkin käyttäen apunani Kara Reillyn kirjoitusta James Robert Allardin ja Mathew R. Martinin toimittamasta teoksesta Staging Pain, 1580-1800: Violence and Tauma in British Theater (2009). Tutkimukseni on tekstianalyysiä ja kuuluu draaman tutkimuksen alaan. Analyysissäni huomasin, kuinka Wendla toteuttaa niitä sukupuolen performatiivisuuksia, joita hän on oppinut äidiltään, mutta hänestä on löydettävissä kapinahenkeä muuttaa asioita. Teosten naiskuva on raadollinen ja todentuntuinen, koska Wendla on monitasoinen hahmo, eikä yksiselitteinen. Hän on nuori ihminen, joka etsii vastauksia hämmentäviin ja pelottaviin asioihin, joita hän ei ymmärrä. Hänen tarinakaarensa on se, joka aloittaa ja sulkee näytelmän ja musikaalin, tehden hänestä hyvin olennaisen hahmon, joka on tutkimisen arvoinen.
  • Heiniö, Sampsa (2021)
    Oopperassa käsitteillä äänifakki ja fakki tarkoitetaan roolien ja laulajien tarkkaa luokittelua lauluäänen luonteen mukaan. Fakkijärjestelmistä tunnetuin ja eniten käytetty on saksalaisen kapellimestarin ja musiikkitieteilijän Rudolf Kloiberin luoma järjestelmä. Tyypillisiä äänifakkeja ovat esimerkiksi lyyrinen, lyyris-dramaattinen ja dramaattinen baritoni. Tässä tutkielmassa käytetään lisäksi tutkija Sanda Cottonia seuraten käsitettä äänityyppi, jolla viitataan yksittäisen laulajan fysikaalisesti määriteltyihin äänellisiin ominaisuuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan kolmen suomalaisen baritonin – Usko Viitasen, Jorma Hynnisen ja Tom Krausen – julkaistuja äänitteitä audiokinesteettisen kuunteluanalyysin keinoin sekä pyritään määrittelemään kunkin laulajan äänityyppi. Audiokinesteettisyys on laulunopetuksen metodi, jossa toisen laulajan äänessä tapahtuvia fysikaalisia ilmiöitä havainnoidaan kuulon ja kehollisten tuntemusten avulla. Tässä tutkielmassa käytetään laulaja-tutkija Anne Tarvaisen kehittämää kolmivaiheista kuuntelumenetelmää, jossa jokainen lauluesitys analysoidaan ensin yleisluontoisen eläytyvän kuuntelun, sitten ilmaisuun keskittyvän empaattisen kuuntelun ja lopuksi lauluäänen tarkkaan havainnointiin pyrkivän analyyttisen kuuntelun avulla. Tutkielman tavoitteena on myös luoda äänifysiologista perustaa Rudolf Kloiberin fakkiluokituksille. Jokaiselta laulajalta on valittu tutkittavaksi 2–3 ooppera-aariaa. Analyysien jälkeisessä yhteenvedossa esitetään äänifysiologiaan perustuva tulkinta kunkin laulajan äänityypistä. Analyysituloksia verrataan Kloiberin baritonifakkeja koskeviin määritelmiin. Tutkielma osoittaa, että Usko Viitanen, Jorma Hynninen ja Tom Krause ovat kaikki olleet äänellisesti ja ilmaisullisesti monipuolisia laulajia, jotka ovat esittäneet useiden eri baritoni- ja osin jopa bassofakkien rooleja. Lopputuleman mukaan yksittäistä laulajaa ei kannata luokitella tiukasti minkään tietyn fakin edustajaksi. Sen sijaan laulajan ohjelmiston laajuuden määrittää fysikaalisten ominaispiirteiden mukainen äänityyppi.
  • Seppälä, Henna (2021)
    Tutkielman keskiössä ovat naisten välisen seksin representaatiot 2010-luvun elokuvassa. Tutkin, millaisia naisten välisen seksin representaatiot ovat ja miten nuo representaatiot ovat rakentuneet. Teoreettinen viitekehys rakentuu kognitiivisesta elokuvateoriasta, neoformalismista ja kulttuurintutkimuksellisesta, sekä elokuvahistoriallisesta lähestymisestä. Tutkielman metodina on motivaatioiden neliyhteys -työkalu ja elokuvien laadullinen lähiluku. Motivaatioiden neliyhteyden avulla tarkastelen, miten naisten väliset seksikohtaukset suhteutuvat elokuvan kokonaisuuteen ja ympäröivään maailmaan, sekä aiempiin kuvastoihin naisten välisestä seksistä. Lähiluvun avulla tutkin, millaisista elokuvallisista elementeistä seksikohtaukset ovat rakentuneet. Tutkielman aineisto koostuu viidestä 2010-luvulla tuotetusta elokuvasta, joiden keskiössä on naisten välinen rakkaustarina, ja jotka kuvaavat seksiä eksplisiittisesti. Analysoitavat elokuvat ovat Adèlen elämä (2013), Handmaiden (2016), Tottelemattomuus (2017), Below Her Mouth (2016) ja Room in Rome (2010). Elokuvat osoittavat, että naisten välisessä seksissä korostuvat paljastavuus ja eksploitatiivisuus. Tämä näkyy kehojen alastomuuden korostamisessa laajojen kuvakulmien ja runsaan valon avulla, sekä lähikuvissa eroottiseksi mielletyistä ruumiinosista. Elokuvissa toistuvat myös jo varhaisesta pornosta tutut kameralle esittämiset ja asemoinnit. Elokuvissa naiset ovat nuoria, hoikkia, pääosin perinteisen naisellisia, cis-naisia, joista vähintään toisella suhteen osapuolella on suhde tai suhteita myös miesten kanssa. Useat elokuvista korostavat naisten samankaltaisuutta ja esimerkiksi kuvasommitelmien ja kehojen koreografian avulla korostetaan henkilöhahmojen kehojen symmetrisyyttä. Lisäksi henkilöiden seksuaaliset mieltymykset ja tavat, joilla he saavat nautintoa, kuvataan hyvin samankaltaisina. Aineistosta löytyi myös poikkeuksia naisten välisen seksin kuvaamisessa. Tottelemattomuus ei kuvaa henkilöhahmoja kokonaan alasti ja hyödyntää kuvakulmia, jotka eivät korosta naisten eroottiseksi miellettyjä ruumiinosia. Below Her Mouth -elokuva taas poikkeaa muista elokuvista kuvaamalla toisen naisista maskuliinisempana. Lisäksi mukana on strap-on -dildo, jota näemme hyvin harvoin naisten välisessä seksissä elokuvissa. Lisäksi henkilöiden saamassa nautinnossa, sekä kehoissa, korostetaan erilaisuutta. Vaikka naisten välisen seksin kuvaamiseen liittyy ongelmallisuutta, on seksin kuvaaminen naisten välillä tärkeää. Seksi on luonnollinen, inhimillinen asia, ja seksin kuvaamisen tavoilla voidaan vaikuttaa myös siihen, mikä yhteiskunnassa nähdään normaalina ja mikä siitä poikkeavana, jonakin toisena.
  • Pinta, Hanna Maria (2021)
    Cheerleading on esteettinen, voimaa, kestävyyttä ja esiintymistaitoa vaativa kilpaurheilulaji. Kilpailuissa ohjelman tukena käytetään tarkoin määriteltyä musiikkia, joka tekee ohjelman suorittamisesta sekä katsomisesta mielekästä. Käsittelen tutkielmassani näitä cheerleadingissa käytettyjä kilpailumusiikkeja, joiden tyyli on hyvin ainutlaatuinen, sillä musiikit koostuvat useista eri musiikkikappaleista, ääniefekteistä ja kustomoiduista elementeistä. Selvitän kilpailumusiikkien erilaisia merkityksiä cheerleadereille ja valmentajille, minkä lisäksi pohdin kilpailumusiikkien tilaus- ja tekoprosessia sekä niiden tilaajien että tekijöiden näkökulmista. Aiemman urheilun ja musiikin yhteydestä tehdyn tutkimuksen mukaan musiikki vaikuttaa urheilusuoritukseen positiivisesti, joten oikeanlaisen kilpailumusiikin käyttäminen sekä harjoituksissa että kilpailuissa on tärkeää. Selvitän, millaiset tekijät ja elementit kilpailumusiikissa ovat cheerleadereille merkittäviä sekä miten kilpailumusiikki vaikuttaa urheilusuoritukseen ja joukkueen yhteishenkeen. Kerron myös kilpailumusiikin tilaus- ja tekoprosessista etsien tehokkaita keinoja luoda entistä sopivampia musiikkeja cheerleading-joukkueille. Aineisto koostuu cheerleadereille tehdystä laajasta kyselytutkimuksesta, johon sai vastata sekä monivalintavastauksilla että omin sanoin. Yksilöllisten vastausten myötä tutkimus on pääosin kvalitatiivista, temaattista sisällönanalyysia. Monivalintavastaukset ja vastausten suuri määrä antavat kuitenkin mahdollisuuksia myös kvantitatiivisiin menetelmiin, kuten yleistyksiin ja jaotteluihin. Kyselytutkimuksen lisäksi käytän aineistoina kilpailumusiikkeihin liittyviä videoita sekä Suomen Cheerleadingliiton kilpailusääntöjä ja arvostelukaavakkeita. Olen itse harrastanut cheerleadingia ja tehnyt kilpailumusiikkeja useita vuosia, joten hyödynnän tutkielmassa aineiston lisäksi omaa käytännön kokemustani. Tulokset viittaavat siihen, että kilpailumusiikin merkitykset cheerleadereille ovat moninaiset ja vaihtelevat paljon urheilijasta sekä valmentajasta riippuen. Kaikista tärkein rooli kilpailumusiikilla on kuitenkin niin sanotun hyvän fiiliksen tuojana harjoittelun ja kilpailusuorituksen aikana. Kilpailumusiikki tuo urheilijoille voimaa ja motivaatiota sekä helpottaa esiintymistä. Se nähdään myös yhteishengen luojana sekä musiikin suunnitteluvaiheessa että ohjelmaa tehdessä. Kilpailumusiikin suunnitteluun ja ideointiin kannattaakin osallistaa koko joukkue, jotta musiikki vastaisi mahdollisimman monen urheilijan toiveita ja että siitä muodostuisi joukkueelle tärkeä, yhteishenkeä lisäävä kilpailuohjelman ääniraita.
  • Tolvanen, Laura (2022)
    Tutkielmassa tarkastelen kivijalkatoimintaan perustuvan galleriatoiminnan merkitystä 2020-luvulla. Selvittelen fyysisen galleria- ja taidekokemuksen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia digitaaliseen kokemukseen verrattuna. Siinä missä fyysiset tilat olivat ennen välttämättömyys taiteen kokemiselle ja välittämiselle, pandemia ja digitaalisen kokemisen läpimurto ovat osoittaneet, että tapa kokea taidetta ja teoksia on keskellä muutosta, ja taidetta voi kokea muullakin tavalla kuin perinteisessä fyysisessä galleriassa asioiden. Virtuaalinen todellisuus, kasvukaudesta nauttiva verkkomyynti, NFT-taide sekä etäyhteyksin toimivat tapahtumat ovat ottaneet merkittävän edistysaskeleen taidemaailmassa 2020-luvulla. Tarkastelen kaupallisen galleriatoiminnan teosten välittämiseen liittyviä aspekteja sekä esittelen dataa digitaalisesta taiteen myynnistä. Lähestyn taiteen sosiologiaa Pierre Bourdieun, Sarah Throntonin ja David Hallen teorioiden pohjalta ja tutkin galleriatoimintaa Pauliina Laitisen ja Brian O’Dohertyn teosten pohjalta. Esittelen Denis Duttonin käsitteen autenttisuudesta ja pyrin argumentoimaan digitaalisen taiteen autenttisuuden puolesta. Esittelen tutkimuksessa myös kaupallisuuteen ja markkinointiin liittyviä tutkimuksia, jotka osoittavat yhtäläisyyksiä ja haasteita fyysisen ja digitaalisen taiteen kokemisen välillä. Esittelen myös digitaalisen taiteen kokemisen muotoja, jotka ovat keittyneet huomattavasti viime vuosina. Taiteen kokemisessa tärkeitä elementtejä ovat kokemus yhteisöllisyydestä ja kokemuksen jakamisesta, sekä tieto siitä, että koettava teos on autenttinen ja alkuperäinen. Digitaalinen taide on helposti lähestyttävämpää, sillä se ei ole paikkasidonnaista ja erilaiset verkkoalustat edistävät taiteen autonomiaa sekä taitelijalähtöisyyttä. Yksi tutkielman lähtökohdista on ajatus siitä, että taiteen pitää kuulua kaikille, ja sen tulee olla tasa-arvoisesti saatavilla. Näin ollen tutkielma on pyrkinyt lähestymään digitaalisuuden ja fyysisyyden dynamiikkaa meloristisesti; Toisaalta kummassakin ulottuvuudessa on paljon myönteisiä tekijöitä, toisaalta myös haasteita. Vaikka tutkimus osoitti eroavaisuuksia, yhdistettynä fyysisyys ja digitaalisuus ovat vaikuttava väline edistää hyvinvointia ja demokratiaa. Teknologian tuomat ulottuvuudet ovat jo osa inhimillistä toimintaa, ja ne ovat tulleet pysyväksi elementiksi fyysisen todellisuutemme rinnalle.
  • Hakkarainen, Melis (2021)
    Tässä tutkielmassa käsitellään soitonopettajan ja -oppilaan suhdetta musiikkiopistoympäristössä. Tavoitteena on selvittää laadullisen tutkimuksen menetelmin erityisesti Itä-Helsingin musiikkiopiston opetuskäytäntöjä sekä sitä, millainen on soitonopettajan ja -oppilaan suhde ja miten soitonopettajat suhtautuvat oppilaidensa päätökseen lopettaa soittoharrastus. Aihettani tarkastelen yhteisöllisyyden näkökulmasta. Tutkielmassani on piirteitä toimintatutkimuksesta, tapaustutkimuksesta ja autoetnografiasta. Tutkielmassani vertailen ensiksi, miten Opetushallituksen valtakunnallisen taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaiset opetussuunnitelman perusteet vuosilta 2002 ja 2017 eroavat toisistaan, ja miten näitä opetussuunnitelmia on sovellettu Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Vertailen myös musiikkioppilaitosten oppimiskäsitysten eroja sekä sitä, miten mestari-kisälliperinne näkyy soitonopetuksessa ja esittelen lyhyesti mitä tarkoitetaan piilo-opetussuunnitelmalla. Tämän jälkeen tarkastelen omien kokemusteni kautta Itä-Helsingin musiikkiopistoa esimerkkinä musiikkiopiston toimintakulttuurista. Seuraavana käsittelen soitonopettajan ja -oppilaan suhdetta ja viimeisenä soittoharrastuksen lopettamista soitonopettajan näkökulmasta. Tutkielmaa varten perehdyin tutkimuskirjallisuuteen esimerkiksi musiikkiopistopedagogiikasta ja musiikkikasvatuksesta, minkä lisäksi tein viisi puolistrukturoitua teemahaastattelua Itä-Helsingin musiikkiopiston opettajien kanssa. Haastateltavat kertoivat, miten he suhtautuvat oppilaan soittoharrastuksen lopettamiseen ja yllättyvätkö he siitä, että oppilas saattaisi kaivata opettajaltaan tukea lopettamiseen. He myös kertoivat, mitä mieltä he ovat oppilaiden suosimisesta tai oppilaiden kokemasta eriarvoisuudesta. Tein analyysiä, jossa käytin rinnakkain tutkimuskirjallisuutta, keräämääni haastatteluaineistoa sekä kandidaatintutkielmassani ilmi tulleita seikkoja. Tutkielmassani selviää, että haastattelemani soitonopettajat ovat tietoisia siitä, miten haitallisena oppilaat saattavat kokea sosiaalisen vertailun tai autoritäärisen ilmapiirin soittotunneilla. He myös suhtautuvat opetustyöhön omistautuen ja oppilaan parasta ajatellen. Aiempaan tutkimukseen verrattuna tutkielmani perustella voidaan todeta, että uuden opetussuunnitelman myötä oppilaan hyvinvointiin kiinnitetään enemmän huomiota kuin aiemmin, mutta siitä huolimatta jotkin piilo-opetussuunnitelmalliset seikat saattavat silti näkyä musiikkiopistoympäristössä.
  • Roininen, Esko (2022)
    Käsittelen tutkielmassani goottilaisen tilan poetiikkaa Ann Radcliffen kahdessa romaanissa: The Mysteries of Udolpho (1794) ja The Romance of the Forest (1791). Tutkimuksen ydinkysymyksenä on, miten goottilainen tila Radcliffen romaaneissa ilmaisee henkilöhahmojen sisäistä kokemusta. Molemmissa kohdeteoksissa henkilöhahmojen sisäisillä harhakuvilla on keskeinen merkitys. Analysoin sitä, miten teosten paikat ja henkilöhahmojen havainnot näistä paikoista rikkovat noumenaalisen ja fenomenaalisen, maailman sinänsä ja koetun maailman, välistä rajaa. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii Gaston Bachelardin tilan poetiikkaa koskeva ajattelu. Bachelard ymmärtää poeettisen tilan jungilaisen unitalon kontekstissa ihmispsyyken metaforana ja tutkii tämän käsityksen valossa, kuinka tila ja etenkin talo huoneineen ja esineineen ilmaisee tietoisuutta ja alitajuntaa. Vertaan Bachelardin tilan poetiikan huomioita ensimmäisen aallon goottiromaanin lajiteoriaan. Avaan, kuinka Edmund Burken ylevän kokemuksen käsite liittyy varhaisen goottiromaanin traditioon ja kuinka erityisesti Radcliffe haastaa burkelaista ja myös kanttilaista ylevää klassisessa muodossaan. Tämän lisäksi tarkastelen Tzvetan Todorovin fantastisen käsitettä ja Sigmund Freudin käsitystä kotoisen ja oudon vastaavuudesta suhteessa Radcliffen käsitykseen kauhusta. Käsittelen myös Linda Bayer-Berenbaumin ja Willhelm Worringerin analogiaa goottilaisen arkkitehtuurin ornamentaalisuuden ja goottiromaanin tilallisen hahmottumisen välillä ja vertaan, kuinka käsitys tilan ornamentaalisuudesta liittyy goottilaisen tilan poetiikan tapaan tehdä sisäisen ja ulkoisen välisestä rajasta häilyvä. Kohdeteoksissa korostuu kotoisen paikan sisäisen arvon kyseenalaistuminen: koti turvallisena paikkana ja ihmispsyyken koossapitävänä voimana on helposti murtuva. Kodin piirin kyseenalaistuessa se ei enää suojaa henkilöhahmoa maailmalta, vaan on mysteereineen ja tuskallisine salaisuuksineen osa maailmaa. Haamulinnat taas tulevat kuvatuksi sankaritarten sisäisten pelkojen ja harhakuvien kautta, ja niiden laajassa ja monikytköksisessä ympäristössä korostuu erityisesti goottilaisen tilan poetiikan sisäisen ja ulkoisen välinen hämärtyminen: vaikka tila esineineen ja huoneineen on alituisesti kuvattavana, se ei tule kuvatuksi objektiivisesti vaan subjektiivisesti. Myös kerronta molemmissa romaaneissa noudattaa tilan sisäisyyden teemaa kuvaten sankaritarten sisäistä näkökulmaa. Tämä korostuu erityisesti teoksen The Mysteries of Udolpho kuuluisassa kohtauksessa, jossa sankaritar Emily paljastaa verhotun taulun huomatakseen, että verhon takainen sisältö on kaikkea muuta kuin kuva. Johtopäätökseni on, että kohdeteokset ilmaisevat henkilöhahmojen sisäistä kokemusta hämärtämällä tilakuvauksessa paikkojen objektiivisuutta ja todenkaltaisuutta. Tämän johdosta teosten tila saa henkistä ja sisäistä ilmaisukykyä. Haamulinnoissa tilan subjektiivisesta ilmaisuvoimasta kasvaa kuitenkin omalakisempaa ja henkilöhahmojen sisäisen itsenäisyyden kieltävää: linna heijastaa henkilöhahmon tajuntaa samalla kun henkilöhahmo tulee linnan ja sen mysteerien johdattamaksi. Paikkojen kuvaus käy alituiseen symbolista suhdetta sisäisen kokemuksen ja kokemuksen rajallisuuden kanssa. Teosten paikoissa korostuu myös kotoisen ja kodittoman välinen dialektiikka: kotoiset paikat ilmentävät vierautta ja outoutta ja vastavuoroisesti myös haamulinnat ilmentävät mielikuvituksen kautta kotoisia ideoita.
  • Kumpulainen, Ida (2021)
    Tutkimus tarkastelee camp-sensibiliteettiä Kenneth Angerin lyhytelokuvasarjassa The Magick Lantern Cycle (1947-81). Tutkielman lähtökohtana on Susan Sontagin essee Notes on ’Camp’ (1964). Sontag kuvailee campia estetiikan lajina, jonka syvin olemus on sen rakkaudessa epäluonnolliseen ja liioitteluun. Tutkielma kysyy missä mielessä Kenneth Angerin elokuvia voi pitää campina, millaista on Kenneth Angerin camp ja millaisia ulottuvuuksia elokuvien camp-luenta tuo niiden tulkintaan. Keskeisiä tutkimusmetodeja ovat lähiluku, intertekstuaalinen analyysi ja queer-luenta. Teoriaosuus esittelee aluksi Sontagin camp-teorian ja etenee siitä teoriaan myöhemmin kohdistettuun kritiikkiin. Tutkielmassa käydään läpi myös modernimpia camp-teorioita. Tästä edetään Mihail Bahtinin karnevalismiin, joka on myös aiemmassa tutkimuksessa nostettu esiin Angerin elokuvien yhteydessä. Lopuksi kaikista käsitellyistä camp-teorioista kootaan synteesi ja määritellään, kuinka camp tulisi ymmärtää käsitteenä tämän tutkielman kontekstissa. Käsittelyosa jakautuu kolmeen eri teemaan. Ensimmäinen alaluku keskittyy Angerin elokuvien avantgardistiseen muotoon ja kuva- sekä merkkikieleen kytkeytyviin piilomerkityksiin. Luvun ydinargumentti on, että Angerin elokuvien camp-merkitysten syntyminen liittyy elimellisesti juuri näihin piilomerkityksiin, joista Sontag puhuu esseessään asioiden kaksoisvalaistuksena. Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta Angerin elokuvissa pohtiva toinen alaluku lähestyy Angerin elokuvien camp-olemusta ritualistisuuden, karnevalismin sekä antropologi Victor Turnerin liminaliteetin käsitteen kautta. Luvussa argumentoidaan, että liminaalitilassa eli välitilassa totuttuja konventioita ja normeja voidaan tarkastella niiden ulkopuolelta. Näitä normeja voidaan sitten toisintaa satiirisesti ja saattaa ne camp-valoon. Viimeinen alaluku pureutuu Angerin elokuvien sukupuolirepresentaatioihin ja sukupuolen korostettuun performatiivisuuteen. Luvun ydinargumentti on, että camp näkee asiat, erityisesti sukupuolet, lainausmerkeissä. Camp sukupuoliparodia kyseenalaistaa valtakulttuuriin juurtuneita mielivaltaisia sukupuolikonstruktioiden perustuksia alleviivaamalla niiden keinotekoista luonnetta. Drag-taiteeseen vertautuva liioiteltu sukupuolten performoiminen myös tuottaa elokuviin campia mies- ja naiskuvaa. Keskeisinä päätelminä voidaan todeta, että campin ydinominaisuudet, eli parodia, ironia, esteettisyys, performanssi ja vastarinta löytyvät kaikki Angerin elokuvista. Angerin elokuvat eivät ole ensisijaisesti poliittisia, mutta epäpoliittisina niitä ei voi pitää. Camp laittaa esteettisyyden sisällön edelle, mutta myös estetiikka on usein ideologista ja siten poliittista. Camp omii kulttuurisia artefakteja kaoottiseen välitilaansa hajottaakseen hallitsevia representaatioita ja tekee sen liioittelun ja karnevalismin kautta, se on vastakulttuuria. Angerin elokuvat ovat tietynlaisen olemisen tavan manifesti, jota ei ole suunnattu cis-heteronormiin kuuluvalle katsojalle, vaan tarkoitettu katarttisena kokemuksena queer-yleisölle.
  • Mantila, Rosanna (2021)
    Yleisradiossa asetettiin äänilevyille esityskieltoja ja -rajoituksia vuoteen 1972 saakka, jolloin tehtiin päätös esityskieltojen poistamisesta. Päätöksen myötä vastuu siitä, mitä musiikkia ohjelmissa oli soveliasta soittaa, siirrettiin toimittajille. Yleisradiossa siirryttiin virallisen esityskiellon purkamisen jälkeen uudenlaisen sensuurin aikaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että suomalaisen populaarimusiikin esittämistä rajoitettiin Yleisradiossa edelleen. Tässä tutkimuksessa tarkastelen Yleisradion harjoittamaa populaarimusiikin sensuuria koskevaa diskurssia lehdistössä vuosina 1972–1979. Tutkimuksella vastataan kysymyksiin, miten suomalaisessa lehdistössä on keskusteltu suomalaisen populaarimusiikin sensuurista edellä mainitun ajanjakson aikana, miten Yleisradion edustajat ovat asiaa kommentoineet, miten sensuuria on ilmennyt Yleisradion toiminnassa ja lehdistössä sekä millä tavalla Yleisradion ohjelma- ja musiikkitarjonnasta on lehdistössä keskusteltu. Tutkimusaineistoa tarkastellaan diskurssianalyyttisin keinoin. Tutkimusaineistonani toimii vuosien 1972–1979 aikana julkaistut Helsingin Sanomien, Uusi Suomi -sanomalehden sekä Suosikki-nuortenlehden jutut, joissa tuodaan esille Yleisradion harjoittamaa suomalaisen populaarimusiikin sensuuria sekä ohjelmatarjontaa. Lehtijuttuja valikoitui yhteensä 15. Tutkimusaineistosta ilmeni monenlaisia sensuurin muotoja. Sensuuria ilmeni itsesensuurina sekä Yleisradion toimittajien että lehdistön osalta. Hiljennysvaikutusta ilmeni tapauksissa, joissa yleisö koki Yleisradion soittamat kappaleet loukkaavina tai epäsopivina. Soitetusta kappaleesta syntynyt kohu vaikutti Yleisradion toimintaan siten, että kappaleet saatettiin jälkikäteen kieltää tai niiden esitystä rajoitettiin entistä tiukemmin. Sensuuria ilmeni myös musiikin jakelun rajoittamisena, jota Yleisradio teki systemaattisesti. Monien muusikoiden ja yhtyeiden levytykset eivät soineet radion taajuuksilla erilaisista syistä johtuen, jolloin Yleisradion toiminnalla oli sensuroivia vaikutuksia suomalaisten taiteilijoiden työhön. Jakelua rajoitettiin myös soittamalla joitakin kappaleita ainoastaan tietyissä ohjelmissa tai tiettyyn aikaan päivästä. Tästä syystä Yleisradion musiikkitarjonnan rajallisuus voidaan nähdä Yleisradion harjoittaman sensuurin tuloksena. Keskeisiksi diskursseiksi tutkimuksessa nousi esiin etäännyttäminen sensuurista sekä diskurssi sensuurista julkisuutta ja houkuttelevuutta lisäävänä tekijänä. Ajallinen etäännyttäminen ilmeni etenkin Yleisradion toimittajien puheenvuoroissa silloin, kun esityskielloista puhuttiin. Lehdistön ja kirjoittajien diskursseissa nousi useaan otteeseen esille ajatus Yleisradion vastuusta, sillä sen tehtävänä nähtiin kansan sivistyksen vaaliminen. Yleisradiolla nähtiin olevan vastuu yhteiskunnan hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja moraalin sekä hyvän maun säilyttämisessä. Toisaalta Yleisradion vastuuna nähtiin myös musiikin, etenkin viihdemusiikin, monipuolinen tarjoaminen nuorisolle sekä yleisesti radion kuuntelijoille.
  • Pentikäinen, Arttu (2022)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia ympäristöestetiikan alle kytkeytyvää luonnonympäristöjen estetiikkaa metsän syvätiedon näkökulmasta. Tutkimustehtävänä oli selvittää syvätiedon olemusta ja sen sijoittumista ympäristöestetiikan sisällä sekä kognitivistiseen että ei-kognitivistiseen kontekstiin. Syvätiedon käsitteen avulla tutkielmassa pyrittiin myös kyseenalaistamaan ympäristöestetiikan alan jyrkkää kahtiajakoisuutta. Tämä tutkielma on teoreettis–käsitteellinen filosofinen tutkimus, joka sijoittuu ympäristöestetiikan tieteenalaan. Teoreettis-käsitteelliselle tutkimukselle on ominaista, että taustateorioiden merkitys on suuri. Niiden avulla tulkitaan ja selitetään tutkittavaa ilmiötä. Teoreettis–käsitteellisessä tutkimuksessa tiettyä ilmiötä kuvailevaa käsitteistöä tai käsitettä ei ole alan tutkimuksessa tai käsite on epäselvä. Tässä tutkielmassa käytetään syvätieto-käsitettä, joka käsitetään ympäristöesteettisenä ilmiönä ja kokemuksena. Syvätieto kuvaa metsässä ja luonnonympäristöissä tapahtuvaa vaikeasti käsitteellistävää kokemusta sanattomasta totuudesta. Ympäristöestetiikka on nuori tieteenala, joka tarkastelee ympäristön esteettistä kokemusta. Tieteenalan suuntauksia on useita ja ne kehittyvät alati. Teoreettis-käsitteellisessä tutkimuksessa tutkimuskohdetta tai -kohteita ei havainnoida välittömästi vaan ilmiötä selitetään alaan liittyvän tutkimuksen avulla. Tämän tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii ympäristöestetiikan tieteenalalle ominainen vahva jaottelu kognitivistisiin ja ei-kognitivistisiin suuntauksiin. Akateemisen estetiikan sivuhaarana ympäristöestetiikka kytkeytyy myös taiteen filosofiaan, minkä vuoksi tässä tutkielmassa teoreettisena viitekehyksenä toimii Immanuel Kantin teoria kauneudesta ja havaitsemisen ”vapaasta leikistä” subjektin ja objektin välillä sekä Kantin teoria makuarvostelman intressittömyydestä. Tutkielmassa hyödynnetään myös Arnold Berleantin luonnonestetiikkaa, sekä jo aiemmin ympäristöestetiikassa tutkittuja, syvätietoa muistuttavia ilmiöitä. Tutkimuksen aineisto koostuu muusta ympäristöesteettisestä ja -filosofisesta diskurssista. Tutkielmassa hyödynnetään syvätieto-käsitteen rinnalla esimerkiksi Ronald Hepburnin, Arnold Berleantin, Emily Bradyn, Stan Godlovitchin, Cheryl Fosterin, Allen Carlsonin ja Holmes Rolston III:n ympäristöesteettistä filosofiaa. Ympäristöestetiikan tieteenalan dikotomisen luonteen vuoksi tutkielmassa tarkastellaan syvätietoa juuri kognitivistisen ja ei-kognitivististen teorioiden valossa. Tutkimuskysymyksiksi muotoutuivat: Mitä metsän syvätieto on? Kuinka syvätieto sijoittuu olemassa olevaan ympäristöesteettisen tieteenalan diskurssiin? Tutkimuksesta ilmeni, että metsän syvätieto on ympäristöesteettinen ilmiö ja tieteenalana ympäristöestetiikka soveltuu sen tutkimiseen. Syvätiedon ilmiön käsitteellistäminen hyötyy sekä kognitivististen että ei-kognitivististen suuntausten teorioista. Kuitenkin ympäristöestetiikan teorioiden liian vahva kahtiajakautuminen voi olla haitallista syvätiedon kaltaisten, vaikeasti selitettävien ilmiöiden tutkimiselle. Vertailemalla kognitivistisia ja ei-kognitivistisia suuntauksia selvisi, että ympäristöestetiikan tieteenala tarvitsee teorioidensa valossa lisää käsitteistöä kuvaamaan polarisaation väliin jäävää mystisyyttä ja kokemuksellista, sanatonta totuutta.
  • Näppilä, Heidi (2022)
    Tutkielmani käsittelee ei-inhimillisen representaatiota Neljän päivän läheisyys –näytelmässä. Aineistona on Pipsa Longan alkuperäistä draamateksti (2021) ja Teatteri Viiruksen kantaesityksen Fyra dagar av närhet (2021) esitystaltiointi. Kysyn, miten ei-inhimillinen voi olla teatteriesityksen ja tekstin kaltaisissa inhimillisissä viitekehyksissä. Mitä ne keinot ovat, joita teatteri voi käyttää kieltä pakenevan ei-inhimillisen olemuksen ilmentämisessä? Sovellan ei-inhimillisen käsitettä erilaisiin toimijoihin ja olemuksiin ja kokeilen voiko ei-inhimillisen käsite auttaa hahmottamaan myös inhimillisen representaatiota ekodramaturgisessa teoksessa. Neljän päivän läheisyys on ekodramaturginen teos, joka käsittelee kahden eläinlajin, ihmisen ja lokin, rinnakkaineloa neljän päivän ajan lomahotellissa ja hotellin läheisellä rannalla. Ei-inhimillinen viittaa tutkielmassa eläimeen, luontoon ja sellaisiin representaation muotoihin, jotka eivät palaudu kiistattomasti inhimillisen kategoriaan. Teoreettisena viitekehyksenä toimii posthumanistinen ajattelu, ekokriittinen kirjallisuustutkimus ja ekodramaturgian tutkimustraditio. Tutkielmassa hahmotetaan ei-inhimillisen kategoriaa Emmanuel Levinasin filosofiassa esiintyvän Toinen -käsitteen kautta. Tärkeitä teemoja tutkielmassa ovat kieli ja ruumis sekä poissaolon teemat ja erilaiset näkökulmat aikaan ja paikkaan. Näytelmää analysoidaan neljästä eri näkökulmasta. Näitä ovat inhimillisen ja ei-inhimillisen rajaa purkavat kohtaukset, kielen rajallisuus ei- inhimillisen representaatiossa ja poissaolon teemat. Neljännen näkökulman muodostaa alaluku, jossa käsitellään teoksen juonen kannalta olennaista kuoleman teemaa ja kuolemaa käsittelevää performanssia. Tutkielmani osoittaa, että ei-inhimillisyyden representaatiossa ja sen tutkimuksessa olennaista on näkökulma, joka asettuu vastahankaan perinteisen draamantutkimuksen kanssa etsien tietoisesti ei- inhimillisen muotoja myös odottamattomista paikoista. Esitän, että myös inhimillisen alue, draama, on relevantti tila tuottaa erilaisia representaatiomuotoja ei-inhimillisestä.
  • Tuusa, Saara (2021)
    Maisterintutkielmani tutkii sitä, miten käsite naisinen katse kannattaisi mieltää. Naisinen katse (female gaze) ymmärretään tutkielmani puitteissa miehisen katseen (male gaze) käsitteelliseksi vastapariksi. Miehinen katse pohjaa feministisen elokuvateoreetikon Laura Mulveyn vuoden 1975 esseeseen ’Visual Pleasure and Narrative Cinema’. Naisisen katseen käsite ei kuulu alkuperäiseen teoreettiseen malliin, eikä sille ole vakiintunutta määritelmää. Lähestyn naisisen katseen tutkimusta feministisen elokuvatutkimuksen viitekehyksessä, ja analyysini korostaa naisisuuteen liittyvää potentiaalia elokuvan kentällä. Tutkielmaa leimaa hermeneuttinen eetos, jossa tutkijan havainnot ja positio ovat läsnä ja yhdistyvät tulkinnalliseen analyysiin. Naisista katsetta lähestytään historiallisen käsiteanalyysin, elokuvateoksen formaalien ominaisuuksien sekä (nais)tekijyyden ja (nais)katsojuuden analyysin kautta, ja ymmärrys käsitteestä muodostuu näiden osien ja kokonaisuuden tulkinnan myötä. Aineistona toimivat kolme naistekijän pitkää elokuvaa sekä 30 kappaletta näistä elokuvista naiskriitikkojen kirjoittamia kritiikkejä. Naisista katseen analyysiä pohjaa miehisen katseen käsiteanalyysi. Tutkimukseni esittää, että miehinen katse on olennainen osa naisisen katseen käsitteen ontologiaa ja naisista katsetta määrittääkin ensisijaisesti sen kulttuurihistoriallinen toiseus. Tutkielmani esittää, että naisinen katse käyttää toiseudesta kumpuavaa aistimellisuutta ja affektiivisuutta voimavarana rakentaakseen miehisestä katseesta poikkeavaa ”katsomisen tapaa” elokuvassa, jonka keskiössä on kehollisena mielletty tietoisuus. Käytän hyväkseni fenomenologista ja kognitiivista elokuvatutkimusta naisisen katseen elokuvallisten keinojen analyysissä. Esitän, että naisisella katseella on kaksi strategiaa: aistivoimainen elokuvan tuntu ja elokuva kokemuksellisena prosessina. Analysoin kolmea naistekijän elokuvaa tämän teoreettisen mallin puitteissa metodologianani elokuvien multimodaalinen lähiluku ja fenomenologis- hermeneuttinen analyysi. Esitän tutkielmassani, että naisinen katse korostaa elokuvan vuorovaikutteisuutta ja jatkuvuutta elokuvateosta ympäröivän sosiaalisen todellisuuden kanssa. Siksi analysoin myös (nais)tekijyyden ja (nais)katsojuuden merkitystä elokuvakokemukselle. Käytän temaattista diskurssianalyysia apuna havainnollistamaan sitä, kuinka naistekijöiden elokuvat merkityksellistyvät naiskriitikoille. Tutkielma esittää, että naisinen katse haastaa elokuvalliset representaatiot sekä kerronnan ja muotokielen konventiot omasta historiallisen toiseuden positiostaan. Se pyrkii dialogiin miehisen katseen edustaman hegemonisen maskuliinisuuden kanssa ja haastaa sen käsityksen subjektiivisuuden muodostumisesta elokuvassa ja laajemmin kulttuurissa. Kutsunkin naisista katsetta tutkielmani löydöksien valossa post-patriarkaalisen subjektiivisuuden esteettiseksi strategiaksi.