Browsing by Subject "1900-luku"

Tutkielmassa tarkastellaan miten ja mihin sävyyn kiinalaisista, Kiinasta ja boksarikapinasta kirjoitettiin 1900-luvun vaihteen autonomian ajan Suomessa. Tämän ohella tutkimus tarkastelee sitä, miten oman aikansa suomalainen media määritteli toisenlaisuutta Kiinan esimerkin kautta. Tutkielma luo boksarikapinan esimerkin kautta pohjan Suomen ja Kiinan välisten suhteiden tarkastelulle tutkimalla eri julkisuuksien linjoja edustaneita suomalaisia sanomalehtiä. Sanomalehtien tutkimusta lähestytään ylikansallisen historiankirjoituksen tutkimusotteen avulla. Tutkimus hyödyntää erityisesti Pierre-Yves Saunierin esittämiä mietintöjä tarkastellessaan sitä, miten 1900-luvun vaihteen Suomi oli osa globaalia julkisuutta ja mistä Kiinaa koskevat uutiset saapuivat. Tutkimus pureutuu tarkemmin 1900-luvun vaihteen suomalaiseen julkisuuteen tarkastelemalla Hannu Niemisen aikaisempaa tutkimusta autonomisen ajan Suomen julkisuuden rakentumisesta ja Edward Saidin vaikutusvaltaista teosta orientalismista. Tutkimuksen tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat Suomen kansalliskirjaston digitaaliset arkistot. Tutkimus kirjoitettiin vuoden 2020 kesällä globaalin COVID-19 viruspandemian aikana, ja siksi tutkimusta tehdessä ei ollut mahdollisuutta hyödyntää itse fyysisiä arkistoja. Toissijaisina lähteinä käytetään itse boksarikapinasta kirjoitettua laajamittaista aikalais- ja tutkimuskirjallisuutta niin yleishistoriallisen katsauksen luomiseksi kuin sanomalehtien uutisten paikkansapitävyyden varmistamiseksi. Keskeisenä tutkimustuloksena esitetään, että 1900-luvun suomalainen media suhtautui myöhäisen Qing-dynastian Kiinaan ja sen asukkaisiin väheksyvästi. Svekomaaninen sanomalehdistö painotti uutisissaan boksareiden kukistamisen ja järjestyksen palauttamisen tärkeyttä. Vanhasuomalainen sanomalehdistö oli jakautunut mielipiteessään Kiinaa kohtaan, mutta syytteli muita Länsimaita boksarikapinan aloittamisesta imperialistisilla teoillaan ja puolusti evankelisluterilaista kristinuskoa. Nuorsuomalainen sanomalehdistö puolestaan puolsi Kiinan jakoa laajempiin etupiirialueisiin ja kirjoitti kiinalaisista kaikista rasistisimmin. Kaikista kolmesta julkisuuden linjasta löytyi myös muutamia sanomalehtiä jotka erosivat näistä linjoista ottamalla kiinalaisten puolen joko osittain tai kokonaan. Svekomaanisten ja fennomaanisten sanomalehtien ohella tutkimus käsittelee myös kahta esimerkkiä Suomen pienestä, virkasäätyläistön julkisuudelle vastakkaisesta julkisuudesta tarkastelemalla Venäjän valtion ja työväenliikkeen omia sanomalehtiä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen suomenkielisten pilalehtien tekemiä julkaisuja ensimmäisistä naiskansanedustajista 1.6.1906–16.4.1908. Tutkittuna aikakautena oli käynnissä suuri murroskausi, jossa Keisari Nikolai II:n hyväksyi eduskuntauudistuksen ja siirryttiin yksikamariseen eduskuskuntaan. Naiset saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden yksikamarisen eduskuntauudistuksen kanssa vuonna 1906 ja ensimmäiset yksikamariset eduskuntavaalit järjestettiin 15.–16.3.1907. Eduskuntaan valittiin 19 naista: Iida Aalle-Teljo, Eveliina Ala-Kulju, Hedvig Gebhard, Aleksandra Gripenberg, Lucina Hagman, Anni Huotari, Mimmi Kanervo, Liisi Kivioja, Hilda Käkikoski, Maria Laine, Sandra Lehtinen, Dagmar Neovius, Alli Nissinen, Jenny Nuotio, Hilja Pärssinen, Maria Raunio, Hilma Räsänen, Miina Sillanpää ja Iida Vemmelpuu. Naiskansanedustajat toimivat eduskunnassa lyhyen eduskuntakauden ajan, koska keisari Nikoilai II hajotti eduskunnan 6.4.1908. Tänä aikana pilalehdet reagoivat vallalla oleviin tapahtumiin, naisten oikeuksien paranemiseen ja naiskansanedustajiin. Olen jakanut tutkimukseni kolmeen aikakauteen, jolloin naiskansanedustajien elämässä tapahtui muutoksia: naisten äänioikeus ja vaalikelpoisuus 1.6.–31.12.1906, eduskuntavaaliehdokkuus ja ensimmäiset yksikamariset eduskuntavaalit 1.1.–22.5.1907 ja naisten pääsy eduskuntaan ja naisten toimiminen eduskunnassa 23.5.1907–16.4.1908. Lähdeaineiston avulla tutkin millä tavoilla naiskansanedustajia pilkattiin ja kuvattiin pilalehdissä ilmestyneissä kirjoituksissa: pilakuvissa, pilkkalauluissa ja -runoissa, vitseissä ja kirjoituksissa. Mitkä olivat aiheet mistä julkaisut tehtiin? Miksi heidät kuvattiin tietyllä tavalla? Julkaisujen avulla tutkin, miten ja millä keinoilla naisia pilkattiin ja minkälaista aineistoa lehdissä julkaistiin. Tutkimukseni ensisijaisena lähteenä käytän Valtiopäiväasiakirjoja vuosilta 1907–1908 ja vuosina 1906–1908 ilmestyneitä suomenkielisiä pilalehtiä: Suomalaisen puolueen Tuulispäätä, Suomen Sosialidemokraattisen puolueen Kurikkaa ja Nuorsuomalaisen puolueen Velikultaa. Käytän tutkimuksen metodina kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Olen tutkinut 183 pilalehteä, joista olen valinnut tutkimukseni kannalta tärkeimmät julkaisut tarkempaan analyysiin. Tutkimukseni on osa historiantutkimusta ja analysoin ja tutkin pilalehtien julkaisujen historiallisia taustoja naisten kuvaamiselle pilalehdissä. Ensimmäisiä naiskansanedustajia kohdeltiin eri tavoin pilalehtien ja aikakausien mukaan. Naisten saadessa äänioikeuden, miehille esitettiin erilaisia ohjeita naisten käytösten ohjaamiseen. Vaimoja tulisi ohjata miesten haluamaan suuntaan ja tästä syystä miesten tulisi kieltää vaimoiltaan naisten oikeuksia ajavien puheiden kuunteleminen. Naiskansanedustajista suurin osa toimi agitaattoreina, jotka kuvattiin epäpätevinä ja osaamattomina työhönsä. Naisten eduskuntatyöskentely vaikuttaisi negatiivisesti miesten asemaan ja muuttaisi perheen sisäisiä hierarkioita ja sukupuolirooleja. Naisten perheen ulkopuolinen työ passivoisi perheen miespuoliset jäsenet ja jättäisi heidät kotiin. Naisten äänioikeus vaikuttaisi kodeissa työskenteleviin palvelijoihin, joille oikeus valita antaisi heille mahdollisuuden valehdella työnantajalleen ja samalla harrastaa sopimattomia suhteita. Naiskasanedustajat kuvattiin epäpäteviksi eduskuntatyöhön ja kaikki lehdet ottivat kantaa naisten eduskunnassa pitämiin puheenvuoroihin. Kaikki lehdet seurasivat tarkasti sanomalehtiä ja eduskuntakauden alkaessa lehdillä oli toimittajia seuraamassa istuntoja. Naisten tekemät aloitteet saivat aikaan voimakasta kritiikkiä ja niistä julkaistiin lehdissä pilakuvia, kirjoituksia, pilkkarunoja ja -lauluja. Naisten eduskuntatyöhön liittyvät pilalehtien julkaisut olivat henkilökohtaisempia ja ottivat suoraan kantaa naisten siviilisäätyyn, vanhapiikuuteen, ulkonäköön ja käyttäytymiseen. Tuulispää vitsaili naisille muita lehtiä maltillisemmin. Naiskansanedustajille vitsaileminen oli tapa vahvistaa oman puolueen asemaa ja saada naiset naurunalaisiksi. Suomalaiseen puolueeseen liitettiin voimakas elitismi ja yläluokkaisuus, joka näkyi Kurikan ja Velikullan julkaisuissa. Etenkin Suomalaisen puolueen Hilda Käkikoski oli usein lehtien julkaisuissa esillä ja hänelle vitsailtiin hänen uskonnollisen vakaumuksensa ja siveellisyytensä takia.

1900-luvun alussa Ison-Britannian naisilla ei ollut oikeutta äänestää parlamenttivaaleissa. Useita organisaatioita syntyi kampanjoimaan äänioikeuden saavuttamiseksi. Suurimmat näistä olivat laillisia kampanjointikeinoja käyttänyt National Union of Women’s Suffrage Societies (NUWSS) sekä militantti Women’s Social and Political Union (WSPU). Kyseiset organisaatiot olivat usein kovan kritiikin kohteena, sillä naisten ei kuulunut osallistua poliittiseen elämään ajan sukupuoliroolien mukaan. Tämä tutkielma tarkastelee, miten NUWSS ja WSPU määrittelivät sukupuoleen liittyviä konsepteja, kuten feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, vuodesta 1905 rajoitetun äänioikeuden saavuttamiseen vuonna 1918. Lähteinä käytetään äänioikeusorganisaatioiden lehtiä ja pamfletteja sekä avainjäsenten elämänkertoja ja muistelmia. Kaiken kaikkiaan organisaatioiden välillä ei ollut suuria eroja, vaikka ne käyttivät eri taktiikoita äänioikeuskampanjoinnissa. Sekä NUWSS että WSPU kyseenalaistivat yhteiskunnan jaottelun miesten ja naisten alueisiin ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista vuonna 1914. Ne myös ylläpitivät tiettyjä traditionaalisia ajatuksia naiseudesta ja miehisyydestä. Naisten piti saada osallistua politiikkaan tasa-arvoisina miesten rinnalla, mutta naiset olivat myös miehiä rauhanomaisempia, ja äitiys sekä kodinhoito olivat tärkeitä naisten tehtäviä. Eniten organisaatiot kyseenalaistivat olettamusta, että brittiläinen yhteiskunta sekä politiikkaa perustuu miesten näkökulmaan ja miehisen voiman käytölle. Ne uskoivat naisten rauhallisen luonteen ja korkeampien moraalien luovan paremman ja kehittyneemmän yhteiskunnan. Ensimmäisellä maailmansodalla oli konservatiivinen vaikutus NUWSS:in ja WSPU:n ajatteluun sukupuolesta. Ennen sotaa kumpikin organisaatio oli pitänyt sotimista ja väkivallan käyttöä barbaarina miehisenä paheena. Sodan puhjettua tämä ajatellut ei kadonnut, vaan siirtyi erityisesti kuvaamaan saksalaisia vihollisia. Brittiläisten miesten jaloa maskuliinisuutta kehuttiin, kun taas naisten perinteistä hoivaajan roolia korostettiin. Sota kuitenkin myös antoi uusia mahdollisuuksia naisille esimerkiksi ammateissa. Tämänlainen tasapainottelu perinteisten ja uudistuneiden sukupuolikäsitysten välillä selittää, miksi organisaatioiden argumentit saattoivat vaihdella ja olla ristiriidassa keskenään.

Naisten äänioikeutta edelsi pitkä, vaikea ja katkera kamppailu, joka muodostui kansalliseksi kysymykseksi 1800- ja 1900-luvun vaihteen Britanniassa. Kamppailu oli keskeisessä asemassa kansalaisuudesta käydyssä keskustelussa. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Britanniassa ei ollut yksimielisyyttä siitä, mitä kansalaisuus, erityisesti naisten kansalaisuus, tarkoittaa. Naisten äänioikeuden kannattajat kohtasivat jatkuvasti aiempia käsityksiä kansalaisuudesta yrittäessään mahdollistaa naisten äänioikeuden ja sitä myötä naisten kansalaisuuden. Tässä tutkielmassa tarkastelen sukupuolittunutta kansalaisuutta ja sen (uudelleen)määrittelyä naisten äänioikeutta kannattaneissa ja vastustaneissa pilapiirroksissa 1900-luvun alun Britanniassa. Paikannan tutkielmani konstruktivistisen kulttuurihistorian ja sukupuolihistorian kentälle. Tutkielmassani kysyn, miten sukupuoli ilmeni pilapiirroksissa ja minkälaisia merkityksiä sille annettiin sekä miten kansalaisuus ilmeni pilapiirroksissa ja minkälaisia merkityksiä sille annettiin. Lähestyn pilapiirroksia sukupuolittuneen kansalaisuuden neuvottelukenttinä. Lähdeaineistoni koostuu viiden lehden, The Common Causen, Votes for Womenin, The Suffragetten, Punch, or the London Charivarin ja The Anti-Suffrage Reviewn pilapiirroksista. Tarkastelen pilapiirroksia mielipiteen muokkaamisen ja manipuloinnin, propagandan keinoina. Esitän, että lähdeaineistoni todellakin kävi jatkuvaa ja monin paikoin ristiriitaista neuvottelua siitä, mitä sukupuolittunut kansalaisuus tarkoittaa. Naiset saatettiin kuvata samanaikaisesti feminiineinä ja maskuliinisina, äidillisinä ja äidillisyyttä laiminlyövinä, moraalisina ja moraalittomina sekä poliittisina ja epäpoliittisina. Olen nimennyt lähdeaineistostani neljä naisten äänioikeutta kannattavissa pilapiirroksissa ja neljä naisten äänioikeutta vastustavissa pilapiirroksissa esiintyvää naiseuden tyyppiä. Naisten äänioikeutta kannattavissa pilapiirroksissa esiintyvät naiseuden tyypit olen nimennyt älyköksi, uhriksi, sankariksi sekä työnaiseksi ja naisten äänioikeutta vastustavissa pilapiirroksissa esiintyvät naiseuden tyypit itkupilliksi, naismieheksi, äkäpussiksi sekä haihattelijaksi. Osassa naisten äänioikeutta kannattaneista pilapiirroksista vedottiin siihen, että naisten tulee saada äänioikeus, koska naiset tarvitsevat yhtäläiset oikeudet miesten kanssa. Osassa puolestaan vedottiin siihen, että Britannia tarvitsee naisten hyveellistä vaikutusta. Osassa naisten äänioikeutta vastustaneista pilapiirroksista vedottiin siihen, ettei naisten tule saada äänioikeutta, koska yhtäläiset oikeudet olisivat ristiriidassa naisten äidillisten velvollisuuksien kanssa. Osassa puolestaan vedottiin siihen, että äänioikeus tekisi naisista hyveettömiä, eikä heidän siksi tule saada äänioikeutta.

Tutkielma käsittelee femme fatale -kuvatyyppiä suomalaisessa kuvataiteessa vuosina 1880–1925. Tutkielma tarkastelee tähän kohtalokkaita naisia esittäneeseen kuvatyyppiin kietoutuneita kulttuurisia merkityksiä ja pyrkii selvittämään mitä ne osoittavat suomalaisen yhteiskunnan sukupuoli- ja seksuaalikäsityksistä. Kuvatyypin on aiemmassa ulkomaisessa tutkimuksessa tulkittu kertovan ennen kaikkea yhteiskunnassa vallinneesta naisvihasta ja naisemansipaation käynnistymisen aiheuttamasta stressireaktiosta: femme fatale -hahmoa käytettiin arkkityyppinä pahantahtoisesta ja vaarallisesta, mutta vastustamattomasta naiseudesta. Siitä on luettavissa kuitenkin myös emansipoituneen naisen positiivinen kuvaus, ja vapautuva seksuaalielämä. Tämän lisäksi siihen on kietoutunut muita aikansa yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiöitä, kuten dekadentti taidesuuntaus, poliittisia keskusteluita ja yhteiskunnan maallistuminen. Tutkielman tarkoituksena on paikantaa ja analysoida näitä ilmiöitä kuvatyypistä kulttuurisesti kontekstualisoivaan kuva-analyysin keinoin. Tutkielman pohjana toimii laaja aineistokartoitus, jolla aiemmin Suomessa tutkimatonta kuvatyyppiä, sen ilmenemismuotoja ja yleisyyttä, on tarkasteltu. Ainestoa on etsitty museoiden kokoelmajärjestelmistä, finna-tietokannasta, ajan taiteen tutkimuksesta, huutokauppaluetteloista ja aikalaislehdistöstä. Tutkielma on ensimmäinen suomalaista femme fatale -kuvastoa tarkasteleva tutkimus. Aihepiiri on laajasti tutkittu eurooppalaisessa taidehistorian tutkimuksessa, mutta suomalaisessa tutkimuksessa sitä on käsitelty hajanaisesti muun naiskuvan yhteydessä, siihen kuitenkaan tarkemmin paneutumatta. Femme fatale -hahmoa pidetään keskeisenä naiskuvan ymmärtämisen suhteen, sillä se on tietynlainen ääriesimerkki. On usein todettu, että kyseessä olevana aikana yhteiskunta antoi naisille kaksi mahdollista identiteettiä: nainen oli joko hyvä kodinhengetär tai paha prostituoitu. Tämän dikotomian valossa kahtalokkaan naisen hahmo nousee keskeiseksi ajan sukupuoliroolien ymmärtämiseen, sillä se kattaa koko jälkimmäisen roolin. Suomalaisessa tutkimuksessa usein viitataan suomalaisen kuvataiteen femme fatale -hahmoihin, mutta tutkimuksen puuttuessa viittamisen kohde jää ylimalkaiseksi – tutkielma paikkaa tätä puutetta. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että suomalaisessa kuvataiteessa kohtalokas nainen sai laajasti hyvin erilaisia identiteettejä, jotka kantavat laajasti erilaisia yhteiskunnassa vallineita ajatusmalleja. Kohtalokas nainen on toiminut allegoriana langenneelle naiselle, joka sukupuolensa aiheuttamassa heikkoudessaan ei pysty vastustamaan viettejään ja ajautuu viettelemään miehiä ja ajamaan heidät perikatoon – näin se on kuva myös yhteiskunnan kaaokseen ajavasta naishahmosta. Tämän voidaan katsoa johtuvan vallineesta patriarkaalisesta yhteiskunnasta, jossa nainen haluttiin esittää heikompana kuin mies. Toisaalta kuvatyypin avulla on esitetty myös vahvoja naishahmoja, jotka eivät alistu heille osoitettuun paikkaan, vaan ovat itsetietoisia ja uhmakkaita. Näin se on edustanut myös naisasialiikkeen ajamaa uutta naiseutta, joka oli aktiivista, itsetietoista ja yhteiskuntaan osallistuvaa. Tämä on osaltaan seurausta sukupuoliroolien muuttumisesta 1800-luvun lopulta eteenpäin. Monin paikoin kuvatyyppi on myös eroottisuudessaan osoitus vapautuvista seksuaalimoraalin säännöksistä: niihin on kietoutunut sekä seksuaalisia fantasioita, että vapautuvan seksuaalisuuden vaarojen kuvauksia.

Sekä Suomen että suomalaisen arkeologian historia eli muutoksen aikaa 1900-luvun alussa. Arkeologia tutkii pääasiassa aikaa, jolta ei ole kirjallisia lähteitä, joten paljon tutkimusta ja tulkintoja esihistoriasta joudutaan tekemään kaivauksilla esiin tulleiden löytöjen pohjalta. Historia on kuitenkin aina tulkintaa, ja tulkintaa ohjaavat erilaiset seikat, jotka vaihtelevat ajan, paikan ja yksilön mukaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen arkeologian tutkimuksen historiaa sen aineiston perusteella, mitä on ollut käytettävissä aikalaistutkijoilla ja mitä on säilynyt nykypäivään saakka. Tarkoituksena on tutkia, millä tavoin arkeologista tutkimusta tehtiin, ja mitkä seikat vaikuttivat sekä kenttätöiden tekemiseen, löytöjen talteenottoon, muistiin merkitsemiseen, tulkintoihin ja myöhempään käyttöön Pirkanmaalla vuosina 1910–1939. Materiaalina tutkimuksessa toimivat ensisijaisesti arkeologisten kenttätöiden kenttätyöraportit sekä niiden löytöluettelot, sekä jossain määrin myös ajan oppikirjat ja artikkelit. Tarkoitus on lähdekriittisesti ja kontekstualisoiden tarkastella raportteja ja tutkia siten tutkimusalan historiaa ja sitä, mitkä seikat ovat ohjanneet tutkimusta tuolloin. Selvyyden vuoksi tutkielmassa on käytetty myös kaavioita, joissa kenttätyöraportit on jaettu tekijän, vuoden ja kunnan mukaan, mutta näiden käyttö on havainnollistavaa eikä varsinaisesti tilastollisten menetelmien hyödyntämistä. Jonkin verran tutkielmassa käydään läpi myös tutkijoiden henkilöhistoriaa, mutta pääpaino on raporteilla, jotka ovat olleet käytettävissä muilla tutkijoilla ennen ja nyt, mutta joita ei ole suunnattu suurelle yleisölle. Kenttätyöraporttien perusteella kenttätöitä tehneiden arkeologien keskuudessa oli laajaa variaatiota kenttätöiden tekemisen ja niistä raportoimisen suhteen. Suoraan viitteitä siitä ei löytynyt, että nationalistinen historiankuva olisi ohjannut tulkintaa tai tutkimuskohteiden valintaa, mutta olemassa oleva historiankuva kuitenkin vaikutti tutkimukseen, ja tutkimus myös kuvaan historiasta. Lisäksi selkeiden, yhtenäisten käytäntöjen puute raportoinnin osalta loi lisää hajontaa ja variaatiota aineistoon. Aineistosta erottui kuitenkin muutoin selkeitä asioita, jotka toistuivat useissa töissä säännönmukaisesti, kuten paikallisten informanttien käyttö tutkimuksen apuna ja paikallisen perintötiedon kirjaaminen muistiin. Tutkimuksessa selvisi lisää siitä, mitä tietoa 1900-luvun kaivauksilta on säilytetty seuraaville tutkijoille.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen perheiden välisten kummisuhteiden rakentamista eteläkarjalaisessa Enson tehdasyhdyskunnassa vuosina 1888–1911. Tutkimani tehdasyhdyskunta kehittyi vuonna 1889 valmistuneen Enson puuhiomon ympärille ja tutkielmani käsittää yhdyskunnan ensimmäiset vuosikymmenet ennen puuhiomon myymistä vuonna 1911. Tutkielmassani selvitän, mitkä perheet olivat tarkastelemani ajanjakson kuluessa suosittuja kummeja Ensossa sekä tarkastelen perheiden luokkataustan ja vastavuoroisuuden vaikutusta kummien valintaan. Kummisuhteiden tarkastelussa kirkolliset väestörekisteriaineistot ja erityisesti syntyneiden ja kastettujen luettelot ovat olennaisia. Itse hyödynnän Karjala-tietokantaan koottuja luovutetun Karjalan seurakuntien syntyneiden ja kastettujen luetteloiden tietoja. Keräämääni ja käsittelemääni dataa analysoin hyödyntäen historiallista verkostoanalyysia, joka on menneisyyden toimijoiden ja näiden toimijoiden välisten yhteyksien analyysiin keskittyvä tutkimusparadigma. Havaitsen tutkielmassani, että mallintamani Enson kummisuhdeverkoston perheistä keskeisiä ovat erityisesti eräät työväestöä ja vähemmissä määrin työnjohtajatasoa edustaneet perheet, joista suuri osa muutti Ensoon 1880- ja 1890-lukujen taitteessa Sippolasta. Kummeina suosituimmista perheistä moni sai vähintään kohtalaisen suuren määrän omia lapsia, minkä lisäksi enemmistö näistä perheistä oli mukana 1800- ja 1900-lukujen taitteessa käynnistyneessä Enson yhdistystoiminnassa. Osoitan tutkielmassani, että ensolaiset perheet yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta tapasivat valita lastensa kummeiksi korostuneesti oman luokkansa edustajia, mikä osaltaan kuvastaa yhdyskunnan hierarkkisuutta. Enson paikalliseliittiin kuuluneilla perheillä oli niukasti kummisuhteita muihin ensolaisiin, ja nämä perheet muodostivat kummisuhteita enemmänkin tehdasyhdyskunnan ulkopuolelle. Havaitsen myös, että kummisuhteilla oli Ensossa taipumusta muodostua vastavuoroisiksi eli vanhemmat tapasivat valita lapsilleen kummeja sellaisista perheistä, joiden lasten kummeina he itse olivat. Vastavuoroisia suhteita rakensivat erityisesti kummisuhdeverkostossa keskeiset perheet, jotka muodostavat mallintamani verkoston ytimen. Vastavuoroisia kummisuhteita solmittaessa omaa luokkaa edustavat perheet korostuivat kummivalinnoissa, mutta eivät enempää kuin muitakin kummisuhteita muodostettaessa.

Tutkin pro gradu -tutkielmassani turkkilaisen kirjailijan Halide Edibin (1884–1964) kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä hänen vuonna 1926 englanniksi julkaistussa muistelmateoksessaan Memoirs of Halide Edib. Edib oli osa uutta osmanimuslimien turkinkielistä koulutettua yläluokkaa, joka ihannoi länsimaita erityisesti Ranskaa – ja halusi modernisoida Osmanivaltakuntaa perinpohjaisesti. Halide Edib on hyvin tunnettu nationalistinen kirjailija Turkissa ja hänen uraansa on tutkittu paljon, joten keskityn tässä pro gradussa ensisijaisesti siihen, miten hän rakentaa muistelmissa identiteettejään kertoessaan siitä ajasta, kun hän ei ollut vielä tunnettu. Olen valikoinut kasvatuksen, koulutuksen ja avioliiton erityishuomion kohteeksi, koska ne olivat aikakauden kuumia puheenaiheita. Naisten sosiaalisen aseman muuttaminen oli yksi nuorturkkilaisten keskeisiä tavoitteita. Heidän naisihanteensa oli moderni koulutettu nainen, joka oli tasapuolinen aviopuoliso modernille miehelle sekä hyvä äiti ja kasvattaja perheen lapsille. Perheihanne perustui länsimaiseen porvarilliseen perheideaaliin. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: - Millaisia nuorturkkilaisten ihanteelliseen moderniin naiseuteen liittyviä identiteettejä Halide Edib rakentaa muistelmissaan ja miksi hän kuvailee itseään tällä tavoin? - Miten hän rakentaa muistelmissa itäiseen ja läntiseen kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä ennen uransa alkua? Olen käyttänyt henkilöhistoriallista lähestymistapaa analysoidessani muistelmia, koska omaelämäkerrallinen kirjoittaminen käyttää samoja konventioita kuin omaelämäkertaa muistuttava autofiktiivinen kirjallisuus tällaisen muistitiedon ja kaunokirjallisuuden rajoilla häilyvän lähestyvän kirjoittamisen lajin tutkimuksessa kirjallisuudentutkimus antaa hyödyllisiä käsitteitä avuksi. Tämä pro gradu - tutkimus on kuitenkin ensisijaisesti historiantutkimusta, koska keskityn enemmän kirjoittamisen tapojen ja luonteen sijasta historialliseen kontekstiin. Käytän analyysissani myös sosiaalihistoriallista lähestymistapaa ja pohdin, miten muistelmissa sekä kertova että kerrottu Halide Edib suhteutuu osaksi laajempaa historiallista kontekstiaan ja erityisesti osmanimuslimien uudistusmielistä yläluokkaa. Yhdistelmä henkilöhistoriaa sekä sosiaalihistoriaa antaa hyvän pohjan tutkia sekä yksilöä että historiallista aikaa, jossa hän eli ja yhteisöä, jota hän oli osa. Halide Edib on kirjoittanut muistelmateoksensa tiettynä ajankohtana, rajaten sitä tietoisesti ja tiedostamatta. Hänen päätöksiinsä niin kirjoitetuista kuin kirjoittamattomista asioista ovat vaikuttaneet kirjoittamisajankohdan tilanteet ja ihmiset. Vaikka muistelmissa eletään menneisyydessä ja muistoissa, on tutkimuksen kohteena silti vuonna 1926 julkaistu teos. Hän ottaa muistelmissa yleisön huomioon ja rakentaa identiteettejään suhteessa heihin. Muistelmissa turkinkieliseen osmanimuslimien yläluokkaan kuulunut Edib rakentaa identiteettejään kirjoittamishetkestä menneisyyteen katsoen ja kertovassa muodossa sanoittaa oman elämänsä tarinan, jossa hän laajan koulutuksen ja perhe-elämään liittyvien ongelmien tarkkailun kautta kasvaa lopulta kirjoittajaksi, koulutuksen kehittäjäksi ja feministiksi. Vaikka muistelmista on luettavissa kehityskertomuksen kaltainen elämäntarina ovat tulkintani mukaan hänen muistelmissaan rakentuvat identiteetit myös ristiriitaisia, mikä näkyy erityisen hyvin kun Edib puhuu kiistanalaisista aiheista kuten feminismistä, avioerosta tai omasta poliittisuudestaan. Edib esittää itsensä muistelmissa nuorturkkilaisten nationalistisen ihanteen mukaisena modernina naisena, joka on sekä uraa luova kirjoittaja että rakastava äiti. Turkkilaisnationalismin oppien mukaan hän löytää tasapainon länsimaisen sivistyksen ja ikiaikaiseksi mielletyn turkkilaisen kulttuurin välillä, mikä näkyy muistelmissa koulutuksen osalta kansankulttuuriksi mielletyn turkkilaisen kirjallisuuden ja teatterin arvostuksena. Kuvatessaan perheeseen ja avioliittoon liittyviä käytäntöjä on Edib selkeästi kriittisempi ja näkee idän ja lännen suhteen jännitteisempänä. Vanhat perheeseen vaikuttavat käytännöt ovat ennemmin haitallisia kuin jotain, mitä pitäisi vaalia ja säilyttää. Uusi eurooppalainen perheideaali on Edibille muistelmissa ihanne, johon hän vertaa vanhaa turkkilaista perhemallia.

Raittiusliike nousi 1800–1900-lukujen vaihteessa Suomen ensimmäiseksi ja suurimmaksi organisoiduksi kansanliikkeeksi. Se pyrki raittiutta edistämällä puuttumaan yhteiskunnan epäkohtiin, kuten köyhyyteen, rikollisuuteen, epäsiveellisyyteen ja alkoholiongelmiin. Ehdotonta raittiutta ja siveellisiä elämäntapoja jäseniltään vaatinut Raittiuden Ystävät nousi pian 1884 perustamisensa jälkeen raittiusliikkeen keskusseuraksi, jonka alaisuuteen paikallisseurat järjestäytyivät. Sillä oli alusta alkaen voimakas yhteiskunnallinen ulottuvuus ja tavoitteet. Sivistyneistöjohtoinen raittiusliike pyrki haalimaan siipiensä suojaan alemmat kansankerrokset ja osoittamaan näille suunnan nopeasti modernisoituvassa yhteiskunnassa. Eräs väline, jolla raittiusliikkeen ylemmät tahot pystyivät viestimään toiveistaan, olivat raittiuslehdet. Tässä tutkielmassa tarkastelen raittiuslehdissä esiintyviä ihanteellisen yhteiskunnan ja kansalaisen kuvauksia. Tutkimuskysymyksiäni ovat, millainen lehtien yhteisö- ja yksilötason ideaalinen raittiusidentiteetti on, ja kuinka sitä rakennetaan. Lisäksi kysyn, miksi lehtien välittämät ihanteet ovat sellaisia kuin ovat, eli miksi ne on koettu tärkeiksi: mihin niillä on pyritty? Kuka on pyrkinyt? Tutkimus rajautuu vuosiin 1884–1906, pitäen sisällään Raittiuden Ystävien perustamisen, liikkeen kasvun vuodet ja huipun, jolloin kannatus oli suurimmillaan. Lähdeaineiston muodostavat neljä tarkastelujakson aikana ilmestynyttä raittiuslehteä. ”Aamunairut” ja ”Kylväjä” olivat keskusjärjestön äänenkannattajia, kun taas ”Raittius ja siweys” ja ”Alpha” edustavat pieniä ja lyhytikäisiä paikallislehtiä. Lehdissä esitetään, että laajalle levinnyt raittius poistaisi sosiaaliset ongelmat, kuten köyhyyden ja ylikuormittuneen vaivaishoidon, sillä raittiuden myötä kansalaiset osaisivat pitää niin taloudestaan kuin terveydestään huolta. Tällaisessa yhteiskunnassa eri yhteiskuntaryhmät, kuten kansakoulunopettajat ja tehdastyöläiset sekä muut kansanliikkeet osallistuvat sopuisasti liikkeen niille määräämien tehtävien toteuttamiseen. Raittiissa yhteiskunnassa yksilöt elävät vaatimatonta, mutta onnellista ja turvallista elämää, jossa miehet käyvät ahkerasti töissä ja naiset hoitavat lapsia viihtyisässä kodissa. Jos taas raittiutta ei noudateta, yhteiskunta kansalaisineen köyhtyy ja kurjistuu, äidit lapsineen pelkäävät väkivaltaisiksi ja aggressiivisiksi muuttuneita päihtyneitä miehiä ja Suomi taantuu rappion tilaan nousematta koskaan sivistyskansojen keskuuteen, missä se mielellään nähtäisiin. Tulkitsen, että lehtien identiteetinmuovauksella pyrittiin hallitsemaan ja hillitsemään alempien luokkien heräävää poliittista aktiivisuutta, joka alkoi saada itsenäisiä sävyjä esimerkiksi työväenliikkeen kautta. Lehdissä esitetään raittiusliikkeen johdon näkemyksiä mukailevia tulkintoja siitä, kuinka alempien luokkien yhteiskunnallisen toiminnan tulisi suuntautua ylhäältä päin saneltuun ja johdettuun raittiustaistoon. Tulkintani mukaan idealististen rivien välistä huokuu huoli ja jopa pelko siitä, että ylemmät luokat menettävät otteensa rahvaaseen. Ihanteilla kansaan pyrittiin iskostamaan keskiluokkaisista hyveistä koostuva arvomaailma, jota toistamalla lukijoille tarjoutui mahdollisuus uusintaa lehtien välittämiä identiteettejä.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen mielenosoituksia ja niiden synnyttämää Stand with Standing Rock -ympäristöliikettä Dakota Access -öljyputkea vastaan. Mielenosoitukset järjestettiin vuosina 2016 ja 2017 Standing Rockissa, Pohjois- ja Etelä-Dakotassa. Erityisenä tutkimuskohteena ovat Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen tuottamat mediatekstit ja niissä esiintyvät valtaan ja ympäristöön liittyvät diskurssit. Tutkimusmenetelmänä on Norman Faircloughin kehittelemä kriittinen diskurssianalyysi, joka perustuu sosiaalisen konstruktionismin ideoille. Tutkimusaineistona on yhteensä 46 Indian Country Today -verkkoportaalissa julkaistua uutistekstiä, jotka ovat ilmestyneet elokuun 2016 ja helmikuun 2019 välisenä aikana. Tutkimuksessa on hyödynnetty Atlas.ti-tietokoneohjelmaa. Tutkimus osoitti, että alkuperäiskansojen tuottamat ympäristöön liittyvät mediadiskurssit ovat samantyyppisiä kuin Yhdysvaltain enemmistön tuottamat mediadiskurssit. Ympäristön saastuminen ja muut ympäristön tilaan vaikuttavat muutokset näyttäytyvät vakavana uhkana, johon alkuperäiskansojen on nopeasti reagoitava pystyäkseen pelastamaan ympäristön jälkipolville. Luonnonsuojelulla on välittömät vaikutukset myös alkuperäiskansojen kulttuurin säilymiseen. Valtaan liittyvät diskurssit heijastelevat alkuperäiskansojen ja Yhdysvaltain enemmistön välisen suhteen nykytilaa ja kehitystä. Diskurssianalyysin tulokset osoittavat, että alkuperäiskansat suhtautuvat edelleen epäluuloisesti Yhdysvaltain enemmistöön, mutta ryhmien väliset suhteet ovat kehittymässä parempaan suuntaan. Mielenosoitusten herättämä maailmanlaajuinen huomio on osaltaan tulosta alkuperäiskansojen ja Yhdysvaltain enemmistöön kuuluvien aktivistien yhteistyöstä. Kriittisen diskurssianalyysin lisäksi tutkielmassa kontekstualisoidaan Stand with Standing Rock -ympäristöliikettä tutkimalla mielenosoitusten taustalla vaikuttaneita tekijöitä. Tutkielman kontekstiosuudessa käsitellään Pohjois- ja Etelä-Dakotan ympäristöhistoriaa ja Pick-Sloan-projektia, Yhdysvaltain hallituksen alkuperäiskansoihin kohdistamaa politiikkaa ja sen vaikutuksia ryhmien välisiin suhteisiin sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kansalaisaktivismia erityisesti 1960-luvulla. Lisäksi tutkielmassa käsitellään mielenosoituksiin johtaneen rakennusprojektin vaiheita ja mielenosoitusten jälkeen käynnistynyttä oikeusprosessia. Tämä tutkimus tuottaa ja syventää tietoa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen käyttämistä mediadiskursseista. Diskurssianalyysin tulokset tuottavat tietoa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen ja Yhdysvaltain enemmistön välisistä suhteista ja näissä suhteissa tapahtuneesta kehityksestä. Lisäksi tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tulevien mediatutkimusten ja erityisesti kriittistä diskurssianalyysia hyödyntävien tutkimusprojektien vertailutietona.