Browsing by Subject "Asuminen"

Tutkin asumista ja koteja neuvostoliittolaisissa elokuvissa Afonja (1975), Pyydän puheenvuoroa (1976), Syysmaraton (1979) ja Teema (1979, hyllyttämisensä takia se sai ensi-iltansa Neuvostoliitossa vasta 1986). Missä, millaisissa rakennuksissa ja asunnoissa elokuvissa asutaan? Miten ne on sisustettu ja millaisia esineitä niissä on? Lisäksi tarkastelen kussakin elokuvassa yhtä asumiseen liittyvää teemaa. Afonjassa tarkastelen asumisen sosiaalista ulottuvuutta ja päähenkilö Afonjan rempallaan olevaa asuntoa, Pyydän puheenvuoroa -elokuvassa naisnäkökulmaa asumiseen sekä "nainen ja koti -yhdistelmän" merkityksiä, Syysmaratonissa kulttuurikotia kulttuurikaupunki Leningradissa ja Teemassa asumista vanhassa puutalossa maailmanperintökohdekaupunki Suzdalissa. Kotien representaatiot elokuvissa saavat merkityksensä suhteessa aikakauden oikeisiin koteihin ja asumisihanteisiin. Hruštšovin ajalla alkanut valtava asuntojen rakennushanke jatkui Brežnevin ajalla, jolloin tutkimani elokuvat ovat valmistuneet, ja muotiin tuli Hruštšovin ajan askeettisen ja rationaalisen modernismin jälkeen runsaampi, vanhanaikaisempi ja yksilöllisempi sisustus. Kodit ja sisustus ilmensivät vallan vaihtumista. Afonjassa nimihenkilö asuu Jaroslavlissa uudessa, vireässä ja viihtyisässä lähiössä, mutta ei viihdy asuinympäristössään ja rempallaan olevassa asunnossaan. Syysmaratonissa kaunokirjallisuuden kääntäjä Andrei Buzikin asuu Vasilinsaarella uudessa, mutta jo hieman rapistuneessa lähiössä kirjojen, koriste-esineiden ja taiteen täyttämässä asunnossa. Pyydän puheenvuoroa -elokuvassa työlleen omistautuva kaupunginjohtaja Jelisaveta Uvarova perheineen asuu kuvitteellisessa Zlatogradin kaupungissa mahdollisesti Stalinin aikaisessa, modernistisesti sisustetussa kerrostalossa. Teemassa näytelmäkirjailija Kim Jesenin matkustaa Suzdaliin aistiakseen tunnelmaa uutta, Venäjän historiaa kuvaavaa näytelmäänsä varten. Vierailun ajan hän asuu vanhassa puutalossa. Tutkimusmateriaalielokuvani kodit sijoittuvat syrjäisiin, pieniin ja vanhoihin kaupunkeihin, etäämmälle autoritaarisuudesta. Sijaintipaikka lisää elokuvien päähenkilöiden vapautta ja tavallisuutta. He ovat ihmisiä, jotka kokevat myös ristiriitoja ja epäonnistumisia. Sekä asuntojen järjestys että sotkuisuus ovat elokuvien kodeissa merkityksellisiä, mutta myös problemaattisia. Myös yksityistyminen tulee esiin. Elokuvissa käsitellään hahmojen yksityiselämää ja keskimäärin yli puolet elokuvien ajasta, 53,27 %, ollaan kodeissa. Tutkimusmateriaalielokuvieni koti- ja asumiskuvaus on kekseliästä, vivahteikasta ja osittain jopa uskaliasta, mutta ei osoittelevaa tai yksiselitteistä.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia naapureiden väliset sosiaaliset suhteet ovat ja ovatko ne urbanisoituneita pääkaupunkiseudun läheisyydessä sijaitsevan kaupungin pientaloalueella. Urbanisoitumisella tarkoitetaan tässä tutkielmassa tilanteittain ja rationaalisin syin harkittavaa vuorovaikutusta sekä muodollista, varautunutta ja etäistä kanssakäymistä naapureiden kesken. Tutkielma tarkastelee myös naapuruston asukkaiden erontekoja samassa korttelissa, samalla asuinalueella tai kaupungin muilla asuinalueilla asuviin asukkaisiin nähden. Asuinalueen sijainnin, varallisuuden tai asumismuodon kautta muodostuvat eronteot voivat synnyttää sisäisiä jakoja asukkaiden tai alueiden kesken. Tutkimuksen keskiössä ovat asukkaiden omat kertomukset ja havainnot, jotka on kerätty kahdeksan teemahaastattelun avulla. Haastatellut asukkaat ovat hyväosaisia ja samantyyppisiä sosio-ekonomiselta asemaltaan sekä kulttuurisen että taloudellisen pääoman suhteen. Lähes kaikki haastateltavat ovat korkeakoulutettuja. Se on syntynyt täydennysrakentamisen kautta, ja sen asuinkorttelit edustavat matalaa ja tiivista asuinrakentamista. Tutkimusteoreettisena viitekehyksenä on käytetty aiempia, pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnassa tehtyjä tutkimuksia: Matti Kortteisen (1982) 80-luvun vantaalaisesta lähiöstä tekemää lisensiaattityötä sekä Johanna Rahusen (2015) espoolaiselta pientaloalueelta. Teoreettisena työkaluna urbanisoitumiskysymyksessä toimii Georg Simmelin teoria, jossa hän tarkastelee kaupunkilaisuuteen, vuorovaikutukseen ja mentaliteettiin liittyviä kysymyksiä. Hän kutsuu suurkaupunkilaisten henkistä suhtautumista varautuneisuudeksi. Kaupunkielämässä itsesuojeluvaisto vaatii negatiivisuutta sosiaaliseen käyttäytymiseen. Toisena teoriana on käytetty Pierre Bourdieun distinktioteoriaa erottautumisesta ja eronteoista. Toimijat eivät tee erottautumista tietoisesti vaan siihen vaikuttaa toimijoiden habitus. Erottelut ja erot määrittelevät sosiaalisen identiteetin ja habitus tuottaa elämäntyylin. Asuinalueiden ja kaupunkien jäsentymistä on mahdollista kuvata asukkaiden tekemien erotteluiden mukaisesti. Tutkimustuloksena voi todeta, että asumismuoto vaikutti naapureiden vuorovaikutuksen määrään ja läheisyyteen. Naapuruussuhteet eivät olleet urbanisoituneita rivitaloasukkaiden keskuudessa. Heidän keskuudessa oli runsaasti vuorovaikutusta ja naapuriavun antoa ja vastaanottamista. Useilla asukkailla oli naapurustossa läheisiä ja luottamuksellisia ystävyyssuhteita. Erillistalojen asukkaiden keskuudessa välit olivat etäisemmät ja muodollisemmat. Asukkaille oli tärkeää, että yksityisyys ja oma rauha säilyi. Erontekoja oli havaittavissa saman taloyhtiön erillistalojen ja rivitalojen välillä. Eroja tehtiin myös viereiseen kerrostalokortteliin sekä muihin kaupungin asuinalueisiin. Erillistaloilla oli korttelissa korkein status. Useat asukkaat liittivät tiettyihin kaupungin asuinalueisiin moniongelmaisuutta ja sitä kautta turvattomuuden tunnetta ja asumisviihtyvyyden puutetta. Naapuruston asukkaat olivat kuitenkin suvaitsevaisia. He eivät pitäneet tärkeinä oman asuinalueensa statusta eikä sitä, että muut asukkaat ovat samalla tasolla taloudellisesti. Kaksikielisessä naapurustossa ei äidinkielelläkään ollut merkitystä vuorovaikutussuhteissa. Naapureiden kanssa seurusteltiin yhtälaisesti riippumatta äidinkielestä.