Browsing by Subject "dialogi"
Now showing items 1-20 of 36
-
(2017)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää dialogin edellytyksiä hoitajan ja muistisairaan välisessä hoitosuhteessa. Koska dialogisuus ymmärretään usein kahden tasavertaisen osapuolen väliseksi vuorovaikutukseksi, tarkastelen suhdetta, joka voi saada helposti paternalistisia piirteitä. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa Daryl Koehnin käsite dialoginen etiikka, jonka hän määrittelee perinteisen etiikan ja feministietiikan kautta lähdeteoksessani Rethinking Feminist Ethics: Care trust and empathy. Koehnin ajattelun pohjalta oletan, että dialogin osapuolet ovat rationaalisia ja tasavertaisia, jotta hyvä dialogi toteutuisi. Selvitän Koehnin dialogisen etiikan periaatteet ja arvioin niiden sovellettavuutta hoitajan ja muistisairaan välisessä suhteessa toisen lähteeni Hallikaisen yms. toimittaman teoksen Muistisairaan kuntouttava hoito pohjalta. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat ehdot muistisairaan henkilön ja hoitajan välisen dialogin syntymiselle. Tutkimus lähtee liikkeelle rationaalisuuteen ja tasavertaisuuteen liittyvistä olettamuksista. Jos dialogin osapuolet ovat rationaalisia, oletan, että heillä on paremmat edellytykset tasavertaiseen suhteeseen. Lisäksi oletan, että tasavertaisuus tarkoittaa sitä, että osapuolet ovat autonomisia moraaliagentteja. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla voidaan selvittää käsitteiden syntyä ja niiden keskinäisiä suhteita. Systemaattinen analyysi metodina mahdollistaa vuoropuhelun tutkimusongelman ja tutkimusaineiston välillä. Tutkimus rakentuu kuudesta pääluvusta. Johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen Daryl Koehnin ajatteluun vaikuttanutta perinteisen etiikan ja feministietiikan välistä suhdetta sekä dialogisen etiikan määritelmän syntyyn vaikuttaneiden feministieetikoiden Carol Gilliganin, Diana Meyersin ja Trudy Govierin keskeisiä näkökulmia. Kolmannessa luvussa esittelen Koehnin määrittelemät dialogisen etiikan periaatteet. Neljännessä luvussa selvitän muistisairaiden hyvän hoidon eettisiä periaatteita. Viidennessä luvussa keskityn hoitajan ja muistisairaan väliseen dialogiin. Viimeisessä luvussa ennen johtopäätöksiä käsittelen hyvän dialogin ehdoiksi tutkimusaineistoni pohjalta olettamiani rationaalisuutta ja tasavertaisuutta. Tutkimusaineiston perusteella päädyn asettamaan luottamuksen ja kunnioituksen dialogin syntymisen kannalta olennaisimmiksi tekijöiksi, sillä ne korostuvat hoitajan ja muistisairaan suhteessa. Luottamus mahdollistaa yhteistyön, jonka määrittelen yhdeksi dialogin osatekijäksi. Osapuolten kunnioitus toisiaan kohtaan mahdollistaa yksilön kokemuksen autonomiasta, jolloin myös tasavertaisuus dialogin edellytyksenä toteutuu. Aluksi oletettu rationaalisuus dialogin ehtona ei sen sijaan korostu tutkimusaineistossa.
-
(2011)Pro gradu -työssäni tutkin venäläistä avtorskaia pesnia -musiikkigenreä. sitä ympäröivää yhteisöä sekä muutosta, jonka genre on kokenut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Avtorskaia pesnian keskiössä on lyyrinen, kitarasäestyksellinen säveltäjän ja sanoittajan itsensä esittämä laulu. Neuvostoliiton kontekstissa avtorskaia pesnian voidaan nähdä olevan yhteiskuntakriittinen genre, joka intonaationsa, muotonsa ja sanomansa välityksellä korosti yksilöllisyyttä ja sananvapauden periaatteita. Neuvostoliiton hajoaminen on vaikuttanut monella tavalla sekä musiikin olemukseen että sitä ympäröivään yhteisöön. Pyrin selvittämään, minkälaisia arvoja avtorskaia pesnian parissa viihtyvä yhteisö vaali sosialismin aikana ja minkälaisia odotushorisontteja yhteisön jäsenet liittävät genreensä nykykontekstissa. Musiikin yhteiskunnallisen merkityksen lisäksi pohdin myös sitä, mitä genre merkitsee sitä luoville yksilöille ja yhteisölle. Tutkimukseni perustuu vuonna 2009 Pietarissa tehtyyn kolmen kuukauden mittaiseen kenttätyöhön. Vierailin säännöllisesti pietarilaisissa lauluklubissa, kävin konserteissa ja osallistuin muutamaan klubien järjestämään festivaaliin. Erityisesti klubit edustivat genren yhteisöllisintä puolta. Osallistuin klubien toimintaan, haastattelin useita muusikoita ja muita genren aktiiveja. Tarkastellessani avtorskaia pesniaa Neuvostoliiton kontekstissa, pohdin erityisesti sen merkitystä ja sijoittumista sosialistisen yhteiskunnan todellisuuteen. Usein kirjallisuudessa sosialismi nähdään vastakkaisien kategorioiden kautta. Viimeisten vuosikymmenien sosialistinen todellisuus oli kuitenkin luonteeltaan paradoksaalinen. Tarkastelemalla avtorskaia pesniaa pyrin osoittamaan, millä tavalla sosialistiseen yhteiskuntaan liitettävät vastakkainasettelut ovat ongelmallisia. Analysoin sosialistisen yhteiskunnan ja avtorsakian pesnian välistä suhdetta nojaten James Seottin publie ja hidden transeripts -käsitteisiin. Tämän lisäksi käytän Alexei Yurchakin delerrilorialisaation käsitettä kuvaamaan sitä. millä tavalla sosialismin viimeisten vuosikymmenien aikana avtorskaia pesnia -yhteisö loi sosiaalisia tiloja, joissa yhteisön arvoja ei nähty ristiriitaisina sosialistisen ideologian kanssa. Tasa-arvo, yhteisöllisyys, perhe, ystävyys ja eettisyys voidaan lukea sosialismin ja avtorskaia pesnian -yhteisön yhteisiksi arvoiksi. Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä sosiaalisen todellisuuden ja virallisen diskurssin ristiriitaisuus muodosti tilanteen, joka mahdollisti uusien tulkintojen ja sen myötä uusien sosiaalisten tilojen syntymisen. Neuvostoliiton hajoaminen on asettanut avtorskaia pesnia -genrelle uusia haasteita. Vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen nopea muuttuminen on aiheuttanut tilanteen, jossa genren edustajat ovat joutuneet arvioimaan suhdettaan ympäröivään todellisuuteen uudesta näkökulmasta. Tärkeiksi muodostuneet arvot jatkavat elämäänsä, mutta niiden tulkinta ja merkitsevyys ovat muuttuneet. Nykyään genreen liitetään erilaisia odotushorisontteja, jotka syntyvät avoimessa, historiallisesti määräytyvässä diskursiivisessa prosessissa. Käsitykset musiikin merkitsevyydestä ja sen paikasta nykykontekstissa rakentuvat myös yhteiselle historialle ja sen merkityksille. Ystävyyden ja vilpittömyyden korostuminen sekä genren näkeminen ennen kaikkea kommunikaation ja taiteen muotona ovat niitä lähtökohtia, joista muusikot pyrkivät musiikkiaan tekemään. Jollekin avtorskaia pesnia edustaa kommunikaatiota ja dialogia yksilöiden välillä. Toisille genre edustaa taiteen muotoa, kun taas jotkut näkevät musiikin hyödykkeenä. Monelle genre edustaa yhteisöä ja toimii selviytymisstrategiana elämän hankalina hetkinä. Tunne yhteenkuuluvuudesta ja kuulumisesta saman genren piiriin ilmenee hetkissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin he ymmärtävät jakavansa jotakin yhteistä ja näin kuuluvansa johonkin heitä yhdistävään maailmaan. Avtorskaia pesnian parissa viihtyvät näyttäisivät muodostavan kuvitteellisen yhteisön, jota yhdistää yksilön ainutlaatuisuuden kunnioittaminen. Avtorkskaia pesnian ja sen yhteiskunnallisen merkityksen muuttumisen tarkastelu antaa mahdollisuuden kurkistaa Venäjällä tapahtuvien sosiaalisten ja poliittisten muutosten luonteeseen.
-
(2016)Paul F. Knitter on yhdysvaltalainen teologi, joka on tunnettu pluralistisesta uskontoteologiastaan. Sen lisäksi hän on katolinen kristitty ja buddhalainen munkki. Kirjassaan Withouth Buddha I could Not Be a Christian Knitter rakentaa identiteettiään ja muodostaa teologiaa kahden harjoittamansa uskontoperinteen kautta. Teos on luonteeltaan henkilökohtainen kuvaus, ei tieteellinen puheenvuoro. Tämän tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen, mikä on Knitterin uskonnollinen identiteetti ja miten hän muodostaa uskonnollista identiteettiään. Tutkimus liittyy uskontoteologian tutkimusperinteeseen, jossa tarkastellaan muita uskontoja koskevia teologisia käsityksiä sekä teologiaa, jota tehdään yhteydessä toisiin uskontoihin. Knitter itse toteaa identiteettipohdintansa edustaneen ja edustavan vertailevaa teologiaa. Kniter kuvaa pohdintaansa dialogina, jonka lähtökohtana on sisäinen konflikti. Knitter tuo esiin ongelmansa suhteessa kristinuskon tarjoamaan tulkintaan kaikkivaltiaasta ja muuttumattomasta Jumalasta, ihmisen kyvystä ymmärtää Jumalan olemus ja sanoittaa sitä sekä Jeesuksesta Jumalan Poikana ja pelastajana. Buddhalaisuuden avulla hän vertaa, peilaa, etsii vaihtoehtoisia vastauksia ja sanoituksia hänelle ongelmallisiin kristillisen opin kohtiin. Keskeiseksi uudistavaksi käsitteeksi Knitter nostaa buddhalaisen Thich Nhat Hahnin yhteyselämän käsitteen, jonka kautta hän tulkitsee kristinuskon Jumalaa. Yhteyselämä tarkoittaa kaikkien asioiden yhteyttä, läpäisevyyttä ja keskinäistä riippuvuutta. Knitterin teologisen metodin edellytyksenä on usko siihen, että uskonnolliset perinteet voivat syventyä ja rikastua toistensa kautta. Analyysini tukena käytän Hermans & Hermans-Konopkan dialogisen minän teoriaa, joka esittää, identiteetin muuttuvana prosessina. Ympäröivän todellisuuden arvot, uskomukset ja ideat määrittyvät mielessä keskinäisten suhteiden kautta ja luovat identiteettiä. Postmodernissa todellisuudessa globaali lokalisoituu Minässä ja muodostuu osaksi identiteettiä. Uskonnollinen identiteetti ei ole yksiääninen vaan pikemminkin hybridi. Knitterin tietoinen identiteetin rakentamisen prosessi on yritys saada hybridi-identiteetti toimimaan sisäisessä dialogissa – siten, että identiteetin buddhalainen positio ja kristillinen positio kehittyisivät, vahvistuisivat ja syvenisivät toistensa kautta. Rinnakkaisen kahden uskonnon harjoittamisen ja kahden perinteen vastavuoroisen tulkinnan myötä Knitterin identiteettiä voidaan kutsua dialogiseksi identiteetiksi. Knitterin dialogista identiteettiä leimaa avoimuus toista uskontoa kohtaan, uskontojen erilaisuuden näkeminen mahdollisuutena, prosessinomaisuus ja kontekstuaalisuus. Kontekstuaalisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa Knitterin minän kontekstia. Knitterin pohdinta ei tuota radikaalisti uusia teologisia ideoita mutta se tuo esiin identiteetin moninaisuuden ja avaa uusia haasteita kristityn identiteetin teologiselle tarkastelulle. Uskonnollinen identiteetti on ytimeltään moniuskontoinen ja Knitterin kokemuksen mukaan identiteetin asettaminen sisäiseen dialogiin voi vahvistaa samanaikaisesti identiteetin eri puolia.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan chat-fiktiota digitaalisen kerronnan muotona. Chat-fiktio on yhteisö- ja pikaviestipalveluiden välityksellä tapahtuvaa keskustelua imitoiva fiktiivinen dialogi, jota on tarkoitus seurata älypuhelimen ruudulta. Tutkielman aineistona on kolme suomalaista chat-fiktiota Pientä säätöä (2018), Kateuden liekki (2019) sekä En voi puhua juuri nyt (2019–2020). Lisäksi tutkielmassa käydään käsittelyn taustoittamiseksi läpi chat-fiktion piirteitä ja kehitystä angloamerikkalaisessa maailmassa, josta kerronnan muoto on lähtöisin. Tutkielman tavoitteena on analysoida chat-fiktiota digitaalisen kirjallisuuden ja uusmedian muotona sekä miten kirjallisuutta määritellään uudelleen internetin aikakaudella. Lisäksi tutkielmassa pohditaan, millainen on chat-fiktion ja sosiaalisen median välinen kytkös. Tutkielmassa hyödynnetään analyysimenetelminä multimodaalista analyysia, kertomuksen tutkimusta ja lähilukua. Teoriataustana tutkielmassa käytetään multimodaalisuuden teorian ja kertomuksen tutkimuksen ohella digitaalisen kirjallisuuden ja uusmedian tutkimusta, joiden parissa on tutkittu digitalisaation vaikutusta kirjallisuuden kenttään sekä uusien mediamuotojen muovautumista. Tutkielmassa esitellään, kuinka chat-fiktiossa digitaalinen kerronta rakentuu suhteessa kirjallisuuden perinteeseen ja ympäröivään mediamaisemaan sekä millä tavoin digitaalinen kehitys ja medialisoituminen muuttavat lukutapoja. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, että chat-fiktio multimodaalisena digitaalisen kerronnan muotona laajentaa kirjallisuuden määritelmää, ja sosiaalista mediaa jäljittelemällä voidaan luoda yhteisö- ja pikaviestipalveluita käyttäville samaistuttavia kertomuksia. Chat-fiktiossa keskustelumuotoinen kerronta ammentaa aineksia aiemmasta kirjallisuusperinteestä, erityisesti vuoropuheluista eli dialogeista sekä kirjeromaanin lajityypistä. Sosiaaliseen mediaan sovitettuna chat-fiktiota voidaan pitää mobiilisukupolven mieltymyksiä mukailevana kirjemuodon ilmentymänä, joka heijastelee kirjallisuudelle tyypillisesti ympäröivän yhteiskunnan tapoja ja tottumuksia. Chat-fiktio on multimodaalista, sillä siinä yhdistyvät muun muassa verbaaliset, visuaaliset ja auditiiviset merkkijärjestelmät. Semiotiikkaan eli merkkioppiin pohjaavalla multimodaalisuuden käsitteellä havainnollistetaan, kuinka viestimistilanteet rakentuvat erilaisista moodeista eli merkityksen luomisen resursseista, kuten kirjoitus, kuva ja ääni. Multimodaalisuuden ja sosiaalisen median käyttöliittymien toiminnallisuuden kokonaisvaltainen hyödyntäminen teoksissa tekee niistä eritoten nuorisokohderyhmälle helposti omaksuttavaa tarinankerrontaa. Samaistuminen syntyy dialogin ja kirjemuodon mukauttamisesta tämän päivän mediamaiseman kontekstiin sekä multimodaalisen toimintaympäristön mukauttamisesta tarinan maailmaan. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että nuorten lukuinnostukseen voidaan pyrkiä vaikuttamaan innovatiivisella tarinankerronnalla ja hyödyntämällä kohderyhmälle tuttuja digitaalisia alustoja, kuten älypuhelimia sekä yhteisö- ja pikaviestipalveluita, osana tarinan tematisointia ja jakelua. Chat-fiktion kaltaisten uusien kirjallisten kokeilujen myötä nuorten käsitys kaunokirjallisuuden lukemisesta voi muuttua, ja he voivat tätä kautta päätyä myös perinteisempien lukukokemusten pariin.
-
(2020)Sosiolingvistisessa pro-gradu -tutkielmassani tarkastellaan englannin kielen perinteisiä sukupuolittuneiksi koettuja kielenpiirteitä, niihin yhdistettyjä sukupuolistereotypioita ja niiden esiintymistä viimevuosien Hollywood -menestyselokuvissa. Tutkielmani selvittää, tunnistetaanko nämä perinteiset, vuosikymmeniä vallinneet uskomukset sukupuolittuneista kielenpiirteistä edelleen ja tutkii sitä, mihin sukupuoleen nämä kielen piirteet yhdistetään. Lisäksi tutkielma tarkastelee näiden kielellisten sukupuolistereotypioiden leviämistä Suomeen ja tämän leviämisen mahdollista yhteyttä Hollywood -menestyselokuvassa esiintyvään dialogiin. Tutkielman tulokset pohjautuvat verkossa toteutettuun kyselytutkimukseen. Tutkielmani teoriatausta perustuu ensisijaisesti kielitieteilijä Robin Lakoffin teoksessaan Language and a Woman’s Place (1975) esittämiin väittämiin spesifeistä kielipiirteistä, jotka voidaan katsoa perinteisiksi englannin kielen kielellisiksi sukupuolistereotypioiksi. Tutkielma pyrkii valottamaan massakulttuurissa käytetyn englannin kielen vaikutusta sukupuolittuneiden kielistereotypioiden muodostumiseen ja vahvistumiseen. Analyysin kohteeksi ovat valikoituneet Hollywood-menestyselokuvat elokuva-alalla vallitsevan sukupuoliepätasa-arvon sekä Hollywoodin mittavan vaikutusvallan vuoksi. Lisäksi Hollywood-elokuvien dialogia ei ole aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu näiden stereotyyppisten perinteisten kielipiirteiden näkökulmasta. Kyselytutkimuksessa pyydettiin osallistujia arvioimaan kymmentä vuorosanasitaattia, jotka oli valikoitu vuosina 2017–2018 tuotetuista Hollywood –menestyselokuvista ja jotka sisälsivät Lakoffin nimeämiä, sukupuolittuneiksi koettuja kielenpiirteitä. Kyselyn avulla tutkittiin, mitkä kielelliset piirteet vaikuttavat mielipiteen muodostumiseen puhujan sukupuolesta, kun vuorosanasitaattien puhujaa eikä kontekstia tiedetä. Osallistujien tuli valita mihin sukupuoleen he yhdistävät kunkin vuorosanasitaatin kolmesta vaihtoehdosta: nainen, mies ja en osaa sanoa. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus vastata vapaaehtoiseen avoimeen kysymykseen, jossa pyydettiin kommentoimaan annettua vastausta. Kyselyyn oli mahdollista osallistua, mikäli henkilö puhui äidinkielenään joko Amerikan englantia tai suomea. Kyselyyn osallistui 100 henkilöä ja sen tulosten analyysi toteutettiin vertaamalla saatuja vastauksia vastaajien iän, sukupuoli-identiteetin ja äidinkielen perusteella. Tutkielman päälöydöksiä olivat se, että perinteisesti sukupuolittuneiksi koetut kielen piirteet tunnistettiin pääosin hyvin, sekä se, että osallistujien vastaukset eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta eronneet merkittävästi toisistaan. Ensin mainittu löydös osoittaa, että osallistujat tunnistavat kielen piirteet ja yhdistävät ne siihen sukupuoleen, johon stereotypiat on perinteisesti liitetty. Jälkimmäinen löydös puolestaan merkitsee sitä, että englannin kielen sukupuolistereotypioiden tunnistaminen ei katso ikää, sukupuoli-identiteettia eikä äidinkieltä. Lisäksi kyselyn laadullisesta aineistosta nousi esille kiinnostava sivulöydös: vuorosanasitaattien semanttinen sisältö sekä kyselytutkimukseen vastanneiden sitaateille luomat kuvitteelliset kontekstit vaikuttivat suuresti siihen, mihin sukupuoleen vuorosanasitaatit yhdistettiin. Löydös on merkityksellinen, sillä se viittaa siihen, että kielelliset sukupuolistereotypiat pohjautuvat mahdollisesti enemmän kielen semanttisiin ja pragmaattisiin ominaisuuksiin kuin näihin vuosikymmeniä tutkittuihin, perinteisesti sukupuolittuneina pidettyihin kielen piirteisiin.
-
(2020)Tutkielmassa käsitellään kohtaamattomuuden vaikutelman muodostumista sekä dialogien yhteyttä teoksen kokonaismerkitykseen Johannes Ekholmin romaanissa Rakkaus niinku (2016). Työn tavoitteena on selvittää, mitkä dialogin kielelliset piirteet synnyttävät vaikutelman henkilöhahmojen välisestä kohtaamattomuudesta. Analyysin laajempana tavoitteena on selvittää, miten dialogin kielelliset piirteet rakentavat ja tukevat teoksen temaattista ydintä: sitä, mitä teoksella halutaan sanoa ja miten dialogi on yhteydessä siihen. Tutkielmassa analysoidaan kahdeksaa erilaista dialogikatkelmaa, jotka edustavat mahdollisimman erilaisia puhetilanteita eri henkilöhahmojen kesken. Tutkielman keskiössä on teoksen dialogi, ja sen käsittelyssä huomioidaan kaunokirjallisen vuoropuhelun erityislaatu sekä teokseen liittyvä kontekstitieto. Aineistona käytettävä teos Rakkaus niinku pohjautuu päähenkilön äänittämiin keskustelunauhoitteisiin ja on kirjoitettu tämän kirjaprojektiksi. Se sijoittuu aidon keskustelun ja fiktiivisen vuoropuhelun rajapinnalle, mutta sitä kohdellaan tässä työssä jälkimmäisenä. Kaunokirjallinen vuoropuhelu ei palvele samoja vuorovaikutuksellisia päämääriä kuin aito keskustelu, vaan se nojaa kielenkäyttäjien intuitiivisesti tunnistamiin ja keskusteluntutkimuksen tunnustamiin vuorovaikutuksen käytänteisiin. Tämän työn analyysissa käsitellään muun muassa keskustelun saumattomuuden rikkoutumiseen liittyviä vuorovaikutuksen ilmiöitä kuten monologimaisuuden muodostumista, taukoja, vastaamattomuutta ja ohipuhumista. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan soveltaen keskustelunanalyysin metodia ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteistöä. Keskustelunanalyysi antaa välineet kielen ja vuorovaikutuksen pienempien osien tarkasteluun, ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteet mahdollistavat analyysissa havaittujen yksityiskohtien tarkastelun suhteessa teoskokonaisuuteen ja sen tavoitteisiin. Valitut lähestymistavat täydentävät toisiaan, ja sopivat erityisen hyvin työn aineistoon. Rakkaus niinku asettaa katselun alaiseksi ihmisten tavan keskustella. Tämän näkökulman todettiin terävöityvän romaaniin valitun dialogimuodon kautta; näytelmäkäsikirjoituksen kaltaiseksi rakennettu dialogi korostaa henkilöhahmojen vuorovaikutuksen epäjohdonmukaisuutta ja arvaamattomuutta ja vertautuu aitoon arkikeskusteluun. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöhahmojen välille syntyy dialogia, muttei varsinaista yhteyttä. Henkilöhahmot eivät löydä yhteistä näkökulmaa keskusteluaiheisiin. Tämä kokemusmaailmojen erilaisuus kääntyy kohtaamattomuudeksi, ja kielen tasolla se näkyy ohipuhumisen, yksinpuhelun ja väärinkäsitysten sekä konfliktien toistumisena läpi romaanin.
-
(2020)Suomessa dialogista ja dialogisuudesta puhutaan yhteiskunnan ja työelämän konteksteissa nykyisin yhä enemmän. Dialogi liitetään muun muassa työelämän muutoksiin, kehittämiseen ja johtamiseen. Suomalaista lastensuojelua kehitetään parhaillaan systeemisen lastensuojelun toimintamallin mukaisesti. Systeemisessä lastensuojelun toimintamallissa hyödynnetään systeemisiä, perheterapeuttisia ja dialogisia työtapoja sekä narratiivisen ja ratkaisukeskeisen terapian oppeja. Dialogi ja sen toteutumisen edellytykset ovat keskeisellä sijalla lastensuojelutyössä. Asiakastyötä tekevien työntekijöiden odotetaan toimivan dialogisesti suhteessa asiakkaisiinsa, mikä edellyttää dialogisuutta lastensuojeluorganisaation johtamiselta ja rakenteelta. Tässä puheviestinnän pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sitä, minkälaisia käsityksiä ja kokemuksia lastensuojelun henkilöstöllä on johtamisesta, sosiaalisesta tuesta ja vuorovaikutuksesta, työyhteisöjen ilmapiiristä sekä työn kehittämisestä ja systeemisestä lastensuojelun toimintamallista. Tutkimuksen aineisto koostuu SoteDialogit-hankkeen (2019-2021) lastensuojelun työpaikoille ja organisaatioille suunnatun työhyvinvointikyselyn avovastauksista (N=199). Hankkeeseen osallistuvat organisaatiot ovat kunnallisia ja yksityisiä lastensuojelun palveluja tuottavia organisaatioita useasta eri maakunnasta. Työhyvinvointikyselyn suurimmat vastaajaryhmät ovat ammattinimikkeiltään sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja ja ohjaaja. Tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojeluorganisaatioiden henkilöstön lausumia dialogisen työtavan toteutumisen näkökulmasta ja tehdään tulkintoja siitä, mitä asioiden tila merkitsee lastensuojelun henkilöstölle. Tässä tutkimuksessa nimettiin kirjallisuuteen perustuen dialogisen työtavan toteutumisen edellytyksiksi 1) dialoginen johtaminen, 2) sosiaalinen tuki, 3) tasavertainen vuorovaikutus ja osallistava viestintä, 4) avoimen, luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin rakentaminen sekä 5) ongelmien huomaaminen ja varhainen puuttuminen niihin. Tutkimuksen analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi, jossa teemoittelu yhdistetään teoriaohjaavaan sisällönanalyysiin. Teoriaohjaavuus toteutui siten, että lastensuojeluorganisaatioiden henkilöstön kokemuksia ja käsityksiä peilattiin dialogisen työtavan toteutumisen edellytyksiin. Lastensuojelun henkilöstön työhyvinvointikyselyn vastauksissa keskeisiä teemoja ovat johtamistapa, arvostus, luottamus ja ilmapiiri, henkilöstön kuuleminen ja osallisuus, johdon ja esimiesten läsnäolo ja tuki, työkavereiden tuki, jälkipuinti ja työnohjaus, asiakas- ja työmäärät sekä henkilöstö- ja aikaresurssit. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lastensuojeluorganisaatioiden johtajien ja esimiesten dialogisen johtamisen taitoja pitäisi vahvistaa siten, että osallistava viestintä, sosiaalisen tuen tarjoaminen sekä ongelmien varhainen huomaaminen ja niiden ratkaiseminen mahdollistuisivat organisaatioissa. Tasavertaisen vuorovaikutuksen ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentuminen edellyttäisi johdolta ja esimiehiltä aitoa arvostuksen osoittamista ja henkilöstön kuuntelemista. Johdon ja esimiesten pitäisi osallistaa henkilöstöä ja ennakoida muutoksia niin, että henkilöstölle tarjotaan vaikutusmahdollisuuksia jo ennen muutosten toimeenpanoa tai kehittämistyön aloittamista. Tämä tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että lastensuojelun organisaatioissa pitäisi turvata henkilöstöresurssit sekä rajata asiakas- ja työmäärää niin, että lastensuojelutyöntekijöiden olisi mahdollista toimia dialogisen työtavan ja lastensuojelun systeemisen toimintamallin mukaisesti. Olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että myös organisaatioiden rakenteet olisivat dialogisia, mikä mahdollistaisi dialogisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen organisaation eri tasoilla toimivien henkilöiden välillä sekä asiakastyön ja verkostotyön rajapinnoilla.
-
Dialogin monet äänet : dialogisuus suomalaisessa kasvatustieteessä Gadamerin hermeneutiikan valossa (2020)Dialogicality is an actual topic in pedagogical studies. Both in theoretical and ordinary speech, the term is often used as a synonym of discussion and interaction. The use of the concept, however, only seldom reveals the equivocal nature of the phenomenon. In pedagogical discourses, it is often difficult to discern the background conceptions or theories determining in each case the concept of dialogue. The aim of the present study is to address this challenge and help to clarify the situation by examining the various ways in which dialogicality has been understood in pedagogical studies in Finland in the 21st century. The research material consisted of 24 international research publications written in English. The material was first studied in relation to the notions and definitions of dialogicality put forward in them, and these were then analysed in the light of Hans-Georg Gadamer’s hermeneutical philosophy. The research questions to be answered were: 1. How is dialogicality defined in the pedagogical research in Finland during the las two decades 2. What do these conceptions reveal of the understanding of dialogicality, when related to Gadamer’s phenomenological-hermeneutical understanding of its nature? The research combines two different approaches: the material was organized with the method of systematic literature review and it was analysed through philosophical research. The study’s vantage point, and the theoretical framework directing its questioning, was constituted by the phenomenological-hermeneutical thought of Hans-Georg Gadamer. According to the results of the study, there are four central theoretical frameworks defining the research of dialogicality in the pedagogical research in Finland in the 21st century. Apparently, the studies are to a certain extent compatible with each other in their thematic content and in their descriptions of interconnected phenomena, but their ways of understanding the nature of dialogicality prove to be incommensurate. When analysed with the help of Gadamer’s hermeneutics, the research also shows itself as internally divided: the decisive differences are, firstly, whether dialogicality is understood as communication of knowledge, and secondly, whether dialogue is understood instrumentally as a method. With the help of Gadamer’s hermeneutical though, the study attempts to clarify the phenomenon of dialogue and to sharpen the required conceptual grasp and so to elaborate pedagogical research of dialogicality.
-
(2019)Tutkielmassani käsittelen dialogisuutta ja sen merkitystä esteettisten luontokokemusten kannalta. Pyrin tuomaan esille ihmisten luovan toiminnan, ihmissuhteiden ja luontosuhteiden kauneuden välisiä yhteyksiä. Keskeisenä lähteenäni on Luce Irigaray ja laajennan tarkastelua Pierre Hadotin, Henry David Thoreaun ja Arnold Berleantin kirjoitusten avulla. Aloitan tutkielmani käsittelemällä Irigarayn feministisen filosofian keskeisiä kohtia, koska ne ovat perusta myös hänen dialogisuus -käsitykselleen. Irigaray kirjoittaa esimerkiksi feminiinisen universaalin luomisen tehtävästä ja jokaisen feminiinisen subjektin yksilöllisestä, oman identiteetin luomistyöstä. Tutkielmani toisessa luvussa tarkastelen puheen dialogisuutta ja erityisesti Irigarayn käsitystä siitä. Irigarayn lisäksi viittaan paitsi Hadotin myös Hans-Georg Gadamerin kirjoituksiin dialogista sekä Emmanuel Levinasin käsitykseen toiseudesta. Esille nousee dialogiselle filosofialle ominaisia piirteitä ja huomioita liittyen esimerkiksi dialogin eettiseen tehtävään sekä dialogin eksistentiaaliseen kontekstiin ja luonteeseen. Tutkielmani kolmannessa luvussa siirryn tarkastelemaan esteettisiä luontokokemuksia ja sitä, kuinka dialogisuus ilmenee niissä myös sanattomasti. Tutkin muun muassa sitä, millä tavalla luonto on välittäjä itsen ja toisen kohtaamisessa. Yhdistän ja rinnastan Irigarayn ajatuksiin dialogisuudesta Thoreaun ja Berleantin kirjoituksia esteettisistä kokemuksista luonnossa. Kuvailen filosofisen ajattelun fenomenologista virettä ja luonnon esteettisessä kohtaamisessa ilmeneviä arvokokemuksia ja vuorovaikutusta, joiden myötä subjektin itseymmärrys syventyy ja identiteetti ja elämänmotivaatio uudistuvat. Lopuksi tarkastelen luonnonkauneuden ihailua ja ihmetystä, mimesistä ja aistihavaintoa Irigarayn ja Berleantin näkemyksissä. Esille tulee heidän kriittinen suhtautumisensa totalisoivaan, perfektionistiseen, dualistiseen ja objektivoivaan ajatteluun sekä heidän aistivalle ruumiille antamansa merkitys ja arvo. Irigaray tuo esille itsetutkiskelun ja itseen palaamisen tärkeyden toisen lähestymisen ja dialogin mahdollistumisen kannalta, sekä luonnon tarjoaman paikan tälle. Irigarayn filosofian valossa totean, että suhteen muodostaminen itsen ja toisen kanssa tarvitsee tietyllä tapaa vapaata, ennalta täyttämätöntä ja määrittelemätöntä tilaa; sen avoimuutta ja aistikylläistä hiljaisuutta. Luonto on tällainen tila, joka ei ole kenenkään omaisuutta. Irigarayn filosofiassa on tarkkaavaista toiseuden lähestymisen ja suhteen muodostamisen tapojen etsintää, mikä on tärkeää paitsi itsen ja toisen ihmisen, myös luonnon esteettisessä kohtaamisessa. Yhdessä toiseutta kuuntelemaan herkistyvän dialogisuuden kanssa esteettiset luontokokemukset voivat auttaa ihmisiä arvostamaan luontoa, omaa ruumistaan ja toista ihmistä.
-
(2010)The rise of Special education numbers in Finland has caused a situation where Finland's ten largest LEA's so called kymppikunnat (ten communes) have expressed their growing concern of organizing the special education in the current institutional settings. The LEA's started the conversation of redefining special education system in 2004. Their aim was to target the governments attention to the problematics of special education. By the request of the Ministry of Education the LEA's prepared a final report concerning the central questions in the Finnish special education system. On the basis of the LEA's survey it became even clearer that the legislation, funding system and curriculum are tightly linked together. The following LEA's took part into the writing process Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Tampere, Turku and Vantaa. The report was hand over to the Ministry of Education at 18.8.2006. After the delivery the Ministry organized special education development group meetings 17 times in the year 2007. The result of the LEA's report and the development meetings was a new Special Education Strategy 2007. I am observing the dialogue between administrational levels in governmental institutions change process. The research is a content analysis where I compare the "Erityistä tukea tarvitsevan oppilaan opetuksen järjestämisen uudistaminen osana yhtenäistä perusopetusta- kohti laatua ja joustavuutta" (The renewal of the organization of teaching for student with special educational needs as part of unified education for all - towards quality and flexibility) document to "Erityisopetuksen strategia" (Special education strategy) document. My aim was to find out how much of their own interests have the LEA's been able to integrate into the official governmental documentation. The data has been organized and analyzed quantitatively with Macros created as additional parts in Microsoft Excel software. The document material has also been arranged manually on sentence based categorization into an Excel matrix. The results have been theoretically viewed from the special education reform dialogue perspective, and from the angle of the change process of a bureaucratic institution. My target has been to provide a new viewpoint to the change of special education system as a bureaucratic institution. The education system has traditionally been understood as a machine bureaucracy. By the review provided in my pro gradu analysis it seems however that the administrational system in special education is more of a postmodern network bureaucracy than machine bureaucracy. The system appears to be constructed by overlapping, crossing and complex networks where things are been decided. These kinds of networks are called "governance networks . It seems that the governmental administrational - and politic levels, the third sector actors and other society's operators are mixed in decision making.
-
(2016)Tutkimuksen kohteena on Tove Janssonin novellikokoelma Kevyt kantamus. Analyysin kohteena on vuonna 1989 ilmestynyt suomennos, mutta alkuperäistä ruotsinkielistä teosta hyödynnetään siltä osin kuin tarpeellista. Tutkimuksen kohteina ovat novellit Kevyt kantamus, Paratiisi, Lokit, Muistoja lainaksi, Voimistelunopettajan kuolema sekä Kesälapsi. Tutkimuskysymys on novellien henkilöhahmojen ja henkilökuvauksen tarkastelu. Työssä tutkitaan, millaisia novellien henkilöhahmot ovat sekä miten henkilökuvaus rakentuu. Teoreettisena pohjana on henkilöhahmoihin ja henkilökuvaukseen liittyvää teoriaa. Henkilökuvauksen tutkimisessa hyödynnetään ennen kaikkea epäsuoraan henkilökuvaukseen ja analogioihin liittyvää teoriaa. Henkilöhahmoja tarkastellaan myös suhteessa modernismiin ja moderneihin henkilöhahmoihin. Teorian osalta hyödynnetään myös kerronnan eri muotoihin liittyvää tutkimusta ja erityisesti kaunokirjalliseen dialogiin liittyvää teoriaa. Tutkimus osoittaa, että kokoelman teema on ihmissuhteet ja niihin liittyvät erilaiset hankaluudet. Henkilöhahmojen kohtaaminen synnyttää usein jonkin konfliktin tai haastavan tilanteen. Keskeinen teema liittyy myös ihmisten väliseen kohtaamattomuuteen ja vaikeuteen ymmärtää toisiaan. Tutkimus osoittaa, että epäsuoralla henkilökuvauksella on suuri merkitys. Henkilöhahmojen toiminta sekä erilaiset analogiat ovat olennainen osa henkilökuvauksen rakentumista. Ristiriitaan rakentuvat henkilöanalogiat täsmentävät kokoelman henkilöhahmojen luonteenpiirteitä. Ympäristö toimii henkilöhahmoa vahvistavana analogiana. Työ osoittaa, kuinka kerronnan eri muodot ovat tärkeä osa henkilökuvausta. Erityisesti vapaan epäsuoran kerronnan käyttö nostaa useissa novelleissa henkilöhahmon äänen kertojan äänen rinnalle. Samalla dialogi saa novelleissa eri tehtäviä. Se vie juonta eteenpäin sekä paljastaa piirteitä henkilöhahmoista ja heidän välisistään suhteista. Samalla se saa myös temaattisia ulottuvuuksia sen heijastellessa novellien teemoja, etenkin ihmisten välistä kohtaamattomuutta. Työ osoittaa myös, kuinka novellien henkilöhahmoissa on havaittavissa moderneille henkilöhahmoille tyypillisiä piirteitä. Henkilöhahmot pohtivat usein omaa paikkaansa muiden joukossa ja rakentavat kuvaa elämästänsä menneen, nykyhetken ja tulevan kautta. Novelleissa on myös havaittavissa identiteetin muodostukseen liittyviä kysymyksenasetteluja.
-
(2018)Tutkielman aiheena on vuorovaikutus videopelien hahmodialogissa. Vuorovaikutusta käsitellään kahdesta kulmasta: 1) fiktiivisten hahmojen välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja 2) pelin ja pelaajan välisen pelillisen vuorovaikutuksen kautta. Tutkielmassa pyritään selvittämään näiden kahden vuorovaikutuksen lajin keskinäisiä vaikutuksia kahden erilaisen videopelin hahmodialogissa: vaikuttaako pelillisen vuorovaikutuksen esiintyminen fiktiivisen dialogin sosiaaliseen vuorovaikutukseen ‒ siihen, kuinka hahmot keskenään puhuvat. Tutkielman aineistona käytetään videopelien Dragon Age: Inquisition (DA:I) ja Final Fantasy XII (FFXII) hahmodialogeja, joista on valittu edustava otos. Peleistä ensiksi mainittu edustaa aktiivista dialogia, jossa pelaaja päättää keskustelun kulusta, kun taas jälkimmäinen ilmentää passiivista dialogia, johon pelaaja ei voi vaikuttaa. Tutkielman hypoteesi on, että DA:I:n aktiivinen dialogi sisältää enemmän pelillistä vuorovaikutusta, ja että pelillinen vuorovaikutus lisää sosiaalisen vuorovaikutuksen terävyyttä ohjaistaessaan pelaajaa. Menetelmänä käytetään lähilukua ja luokittelua, joiden tehtävänä on systemaattisesti löytää hahmodialogista sosiaalisen ja pelillisen vuorovaikutuksen ilmentymiä. Sosiaalisen vuorovaikutuksen luokittelussa käytetään Searlen (1976) puheaktiteoriaa (speech act theory) ja pelillisen vuorovaikutuksen luokittelussa Järvisen (2008) peliretoriikan (game rhetoric) teoriaa. Tutkielman tulokset osoittavat, että DA:I:n aktiivinen dialogi sisältää selvästi enemmän pelillistä vuorovaikutusta kuin FFXII:n passiivinen dialogi, kuten voitiin olettaa. Tästä huolimatta sosiaalinen vuorovaikutus on molemmissa peleissä erittäin samankaltaista, mikä näyttäisi osoittavan, että pelillisen vuorovaikutuksen voimakas esiintyminen ei merkittävästi vaikuta videopelien hahmodialogin sosiaalisen vuorovaikutuksen muotoon. Yksi selitys tälle samankaltaisuudelle on pyrkimys fiktiivisen dialogin uskottavuuteen: pelillisyyttä ei välttämättä tuoda erityisen suorasti esille dialogissa siksi, että se vesittäisi liikaa dialogin luonnollisuutta. Koska tutkielman aineistona käytetään vain kahta videopeliä, ei tuloksista voida vielä vetää varsinaisia johtopäätöksiä koskien videopelejä yleisellä tasolla. Kuitenkin tulokset ovat varsin selvät tämän tutkimusaineiston kohdalla, joten on täysin mahdollista, että kyseessä on myös laajempi trendi. Pelien tutkimus on vielä nuori tutkimuksen ala, joten lisää työtä tarvitaan paljon.
-
(2020)Uudistuminen ei ole enää vapaaehtoista. Suuret yritykset panostavat uudistumiseen ja elinvoimaisuutensa säilyttämiseen. Yksi parhaista resursseista uudistumiselle ovat henkilöstön uudet ideat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ovat uusien ideoiden ympärillä käydyt ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä. Tutkimus on rajattu koskemaan suurien yritysten innovaatiotyötä. Isoissa organisaatioissa ihmisten ja organisaation tasojen ja siilojen määrä on suuri, jolloin suurissa organisaatioissa myös idean jakaminen on oletettavasti haastavampaa. Tutkimus vastaa kahteen kysymykseen: (1) Millaisia ovat uusien ideoiden ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä? (2) Päätyvätkö digitalisaatiojohtajalle esitetyt uudet ideat katalyyttiseen keskusteluun? Tutkimus on rajattu koskemaan digitalisaatiojohtajia, koska heidän rooliinsa kuuluu muutosjohtaminen ja uusien digitaalisten liiketoimintojen kehittäminen. Heidän tavoitteena on edistää digitaalista transformaatiota, joka on riippuvainen uusien ideoiden toimeenpanosta. Digitaaliseen transformaatioon sisältyy väistämättä paljon nykyisestä eroavia ideoita sekä nykyiseen liiketoimintaan nähden kokonaan uusia ideoita. Tutkimusaineisto koostuu kuuden eurooppalaisen digitalisaatiojohtajan haastattelusta. Aineistonkeruun menetelmä tutkimuksessa käytetään puolistrukturoitua haastattelua ja analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimus osoittaa, että idean aivan ensimmäiset viestintätilanteet tapahtuvat epävirallisissa tilanteissa. Digitalisaatijohtajan arki täyttyy isosta määrästä uusia, joita esitetään epäformaaleissa tilanteissa kuten kahvitauolla, toisen palaverin lomassa, sähköpostiviestillä tai pikaviestimissä. Digitalisaatiojohtaja uuden idean vastaanottajana on sparraava, ratkaisuhakuinen, oikeudenmukainen ja keskusteluun mukaan lähtevä. Hän hakee uusi näkökulmia ymmärtääkseen paremmin innovaattoria. Idea tarvitsee keskustelun kahdesta syystä: jotta sitä päästään yhdessä kehittämään sekä sen arvioinnin pohjaksi saadaan tietoa. Uudet ideat päätyvät usein katalyyttiseen keskusteluun, jossa niitä kehitetään yhdessä. Tämä vaatii kuitenkin sen, että molemmat osapuolet ottavat vastuuta viestintätilanteessa. Ideoiden laadulla ei ole väliä: sekä hyvät että huonot halutaan käsitellä. Suullinen keskustelu päätyy useammin ideaa iteroivaan keskusteluun kuin kirjallisesti aloitettu keskustelu. Digitalisaatiojohtajat laittavat energiaa ja osaamistaan ideoita oikeudenmukaiseen käsittelyyn. He pyrkivät aktiivisesti siihen, että ideat päätyvät keskusteluun. Ideoita kohtaan halutaan olla reiluja, koska tiedostetaan, että uusien ideoiden kohdalla on haastavaa tietää, mikä on idean potentiaali. Tämä ei tarkoita sitä, että ihan jokaiseen idea otetaan keskustelun piiriin. Kirjoitetussa muodossa tullut epäkelvon oloinen idea saa suoraviivaisen hylkäyksen kaikista helpoiten. Keskustelu on katalyyttistä, koska ollaan valmiita käymään läpi idean juurisyitä, ei tyydytä vain geneerisiin vastauksiin. Digitalisaatiojohtajaa voi myös kuvailla viestinnälliseksi sparraajaksi, joka proaktiivisesti kehittää ideaa eteenpäin muillle viestittäväksi.
-
(2016)Tutkielmassa tarkastellaan metaforisuuden ilmenemistä teatteritaiteessa – sen kielessä, näyttämöllä ja vuorovaikutuksessa. Samalla pyritään vastaamaan kysymyksiin, millainen työkalu metafora on inhimilliselle ajattelulle ja etenkin miten se ohjaa taideteoksen tulkintaprosessia. Tutkimusaihetta lähestytään teksti- ja esitysanalyysin kautta. Aineistona käytetään suomalaisen näytelmäkirjailija-ohjaajan Laura Ruohosen näytelmää Kuningatar K (2002). Aineistoon kuuluu sekä näytelmäteksti että tallenne Ruohosen itsensä Suomen Kansallisteatterille vuonna 2003 ohjaamasta esityksestä. Näytelmän nimikkohahmo pohjautuu historialliseen henkilöön, Kuningatar Kristiinaan, joka hallitsi Ruotsia vuosina 1632–1654. Historiallisesta kontekstista ammentaen Ruohonen luo näytelmän fiktiivisen maailman, jossa mielikuvien monitasoinen verkosto avaa pääsyn vallan, sukupuolen ja vapauden teemoihin. Näytelmän keskeisimmät metaforat motivoituvat linnan kaivosta löytyneen ankeriaan ja Kristiinan välisestä suhteesta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on George Lakoffin ja Mark Johnsonin kognitiivisen metaforateorian käsitys metaforan kokonaisvaltaisuudesta: metafora ei ole vain kielellinen tehokeino vaan inhimilliselle hahmotuskyvylle välttämätön kognitiivinen rakenne. Abstraktin ajattelun voidaan nähdä toteutuvan metaforisina siirtyminä konkreettisilta käsitteistyksen aloilta, jotka perustuvat ruumiilliseen kokemukseen ja havainnointiin. Lisäksi analyysissa hyödynnetään mentaalisten tilojen teoriaa sekä kirjallisuudentutkimuksessa käytettyjä tekstimaailmoja. Dialogin analyysiin on yhdistetty keskustelunanalyysin metodista mm. vuorottelujäsennyksen ja preferenssin käsitteitä. Työssä luodaan myös lyhyt katsaus metaforan historiaan kielitieteissä sekä teatterintutkimuksessa. Teatterintutkimuksesta keskeiseksi nousee Eli Rozikin metaforanäkemys. Työhön on poimittu näytelmäkokonaisuudesta esimerkkikatkelmia, joita käsitellään kolmesta eri näkökulmasta. Ensin keskitytään tekstiin: kielenanalyysin, tekstimaailmojen ja blendin käsitteen avulla havainnollistetaan, kuinka ankeriasmetafora rakentuu näytelmän edetessä. Seuraavaksi rajataan huomio dialogiin ja käytetään keskustelunanalyysin välineitä apuna osoittamaan, miten henkilöhahmojen väliset valtasuhteet on kirjoitettu vuorovaikutukseksi. Kolmantena nostetaan esille esityksen näyttämöllisiä metaforia, jotka syntyvät lavalla nähtävän toiminnan ja esityksessä käytetyn rekvisiitan kautta. Tulkinta teoskokonaisuudesta syntyy näiden kaikkien tasojen kutoutuessa katsojan mielessä yhteen. Tutkielma osoittaa, kuinka teatteri voidaan nähdä juuri metaforisille suhteille perustuvana ilmaisukeinona. Käsitellyssä näytelmässä tulkintojen syntymiselle ja abstraktien kokonaisuuksien hahmottamiselle on välttämätöntä hallita yhtä aikaa useita kognitiivisia alueita ja teoksen synnyttämiä maailmoja. Näiden tietorakenteiden samanaikaisen ylläpitämisen lisäksi on katsojan osattava muodostaa niiden välille järkeviä suhteita ja tunnistettava niistä rakenteellisia samankaltaisuuksia. Verkosto saa alkunsa kielen konventionaalisimmista elementeistä ja jatkuu uudempien ilmausten, dialogin, näyttämöllepanon ja tarinan rakenteen kautta siihen, minkälaisia vastaavuussuhteita teoskokonaisuuden ja sitä ympäröivän todellisuuden välille voidaan hahmottaa eli millä tavoin näytelmän teema rakentuu. Työn tarkoituksena on tavoittaa teatterin – ja metaforan – luonteesta olennaisia piirteitä kielen, vuorovaikutuksen ja esitysanalyysin keinoin. Samalla se on keskustelunavaus kielitieteitä, kognitiotieteitä ja taiteentutkimusta yhdistelevälle tutkimukselle.
-
(2015)Tämä tutkielma pyrkii selvittämään Joseph Ratzingerin/paavi Benedictus XVI:n (16.4.1927 – ) käsityksiä kristinuskon ja kulttuurien suhteista relativismin, sekularismin ja suvaitsevaisuuden näkökulmista. Tutkimuskysymyksenä on: Säilyykö kristinusko eripuraisten kulttuurien keskellä? Tutkimukseni ensimmäinen lähde on Joseph Ratzingerin Without Roots The West, Relativism, Christianity, Islam (2004). Kirja koostuu Joseph Ratzingerin ja Marcello Peran kirjeenvaihdosta. Molemmat ovat huolissaan lännen spirituaalisesta, kulttuurisesta ja poliittisesta huonovointisuudesta. Kirjan tendenssinä on saada ihmiset ymmärtämään, millainen olisi tulevaisuuden kulttuuri, joka on hylännyt moraalinsa ja kulttuurihistoriansa. Kirjoittajat toivovat, että länsi ottaisi vastaan mieluummin spirituaalisen kuin poliittisen uudistumisen. Toinen lähde on Joseph Ratzingerin Truth and Tolerance Christian World Religions Belief and World Religions (2004). Ratzinger pohtii kirjassaan kristinuskon suhdetta maailmanuskontoihin. Hän haluaa vastata kysymykseen: Onko kristinusko suvaitsematon kun se väittää, että pelastus on mahdollista vain Kristuksen kautta? Kolmas lähde tässä tutkielmassa on Joseph Ratzingerin Introduction to Christianity (2000). Hän tuo kirjassaan esiin katolisen kirkon modernin tulkinnan kristinuskon perusteista. Tukimusmetodina on systemaattinen analyysi. Keskeiset käsitteet selvitetään termi- ja argumentatioanalyysillä. Argumentaatioanalyysin väitteet ovat eksplisiittisiä ja implisiittisiä ja ne kumpuavat Raamatusta, traditiosta, kokemuksesta ja järjestä. Tässä tutkielmassa pyritään myös selvittämään, muodostavatko kyseiset väitteet johdonmukaisen kokonaisuuden. Edellytysten analyysi on kuin kulmakivi, koska katolisen kirkon dogmit määrittelevät voimakkaasti Ratzingerin teologisia ja filosofisia pohdintoja. Johdannon jälkeen toinen pääluku käsittelee kulttuurirelativismia, joka on Ratzingerin mielestä nykyään kristinuskon keskeinen ongelma. Luvussa käsitellään esimerkiksi Euroopan arvopohjan murenemista, relativismin eri muotoja, kulttuurien suhdetta kristinuskoon ja ihmisarvon merkitystä. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan sekularismin käsitettä. Ratzinger toteaa, että sekularismin voittokulku musertaa pyhän ihanteen elämästä. Kansalaisuskonto ja ei-kristityt uskonnot ovat tarkastelun kohteina. Luvussa pohditaan Euroopan protestanttisten maiden suhtautumista sekularismiin. Lopuksi mietitään, miksi kristinuskoa voidaan sanoa jopa hampaattomaksi? Neljännessä pääluvussa aiheena on suvaitsevaisuus, joka nivoutuu tiiviisti aiempiin päälukuihin. Aluksi pohditaan kristillistä suvaitsevaisuutta, joka edellyttää kykyä ja halua aitoon ja tasapuoliseen dialogiin. Luvussa käsitellään myös Ratzingerin Regensburgin puhetta, joka tulkittiin suvaitsemattomaksi ja aiheutti laajoja väkivaltaisuuksia. Luvussa esitellään myös eksklusivismia, inklusivismia ja pluralismia, joiden ansiosta voidaan analysoida uskontojen uskontoteologista ajattelua. Tutkimustulokseksi kiteytyy, että klassinen kristinusko voi säilyä Ratzingerin mielestä eripuraisten kulttuurien keskellä käytännönviisaiden, edistyksellisten ja nöyrien ihmisten ansiosta, jotka jaksavat uskoa rakkauteen. Ratzingerin pohdintojen mukaan kristityn tulee kypsyä aikuisessa uskossa ja ohjata Kristuksen laumaa kohti katolista kirkkoa.
-
(2019)Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos Institution TekijäFörfattare Sari K. Jäppinen Työn nimi Arbetets titel Juutalais-kristillinen uskontodialogi toisen maailmansodan jälkeen Oppiaine Läroämne Uskontotiede Työn laji Arbetets art Pro gradu -tutkielma Aika Datum Tammikuu 2019 Sivumäärä Sidoantal 92 Tiivistelmä Referat Tutkielman aiheena on juutalaisten ja kristittyjen välillä toisen maailmansodan jälkeen toteutunut vuoropuhelu, jota tarkastellaan uskontodialogin näkökulmasta. Tutkielman ajallinen rajaus toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan perustuu juutalais-kristillisen dialogin huomattavaan yleistymiseen holokaustin jälkeen. Tutkielman taustaosiossa tarkastellaan mistä uskontodialogissa olemuksellisesti on kysymys ja mitä ovat uskontodialogin keskeiset periaatteet ja edellytykset. Uskontodialogin määrittelyn lisäksi taustaosiossa tarkastellaan juutalaisuuden ja kristinuskon historiallista taustaa. Uskontodialogi ja uskontodialogille ominaiset periaatteet ja edellytykset muodostavat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen jota vasten juutalais-kristillistä vuoropuhelua tarkastellaan. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Minkälaiset teemat nousevat esille juutalais-kristillisessä vuoropuhelussa ja 2) Miten uskontodialogin periaatteet ja edellytykset toteutuvat juutalais-kristillisessä dialogissa? Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu juutalais-kristillisiä suhteita ja dialogia käsittelevistä kristillisistä ja juutalaisista virallisista asiakirjoista ja dokumenteista. Lähdeaineistossa on mukana kolme katolisen kirkon, yksi Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN), yksi Luterilaisen maailmanliiton (LML) sekä kaksi juutalaista asiakirjaa. Ajallisesti lähdeaineiston asiakirjat sijoittuvat vuosille 1965–2015. Aineistoa käsitellään sisällönanalyysia analyysimenetelmänä käyttäen. Uskontodialogi lähestymistapana on moniulotteinen ja saa erilaisia muotoja sen mukaan keitä dialogiin osallistuu, minkälaisessa kontekstissa dialogi tapahtuu ja mitkä ovat dialogin tavoitteet. Uskontodialogin lähtökohtana on sitoutuminen omaan uskonnolliseen traditioon ja sen edustamiin totuuskäsityksiin. Keskeisiä uskontodialogin periaatteita ovat vastavuoroisuus ja molemminpuolinen kunnioitus. Uskontodialogin eettiseen dimensioon sisältyy dialogin osapuolten mahdollisuus määritellä oma itseymmärryksensä. Uskontodialogissa keskeistä on oman uskonnollisen identiteetin säilyttäminen. Uskontodialogille ominaista on traditioiden yhtäläisyyksien ja erojen tarkastelu. Uskontodialogin epistemologisia edellytyksiä ovat avoimuus uskonnollisen toisen totuuskäsityksiä kohtaan sekä uskontodialogin mieltäminen mahdollisuutena kasvaa omissa totuuskäsityksissä. Uskontodialogiin liittyy halu kuunnella ja ymmärtää uskonnollista toista. Uskontodialogi edellyttää käsitystä uskonnoille yhteisestä pohjasta joka mahdollistaa vuoropuhelun. Toisen maailmansodan jälkeen toteutuneen juutalais-kristillisen dialogin teemoiksi nousevat juutalaisten ja kristittyjen välinen uusi rakentava suhde, juutalaisiin kohdistetun syrjinnän ja antisemitismin torjuminen, kumppanuus ja yhteinen toiminta, Israelin valtio sekä opilliset kysymykset. Juutalais-kristillisessä uskontodialogissa traditioita yhdistävät tekijät luovat lähtökohdan ja pohjan dialogille. Opilliset kysymykset muodostavat juutalaisuuden ja kristinuskon väliset keskeiset erot. Juutalais-kristillisessä dialogissa toteutuu tasavertaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Juutalaisten ja kristittyjen suhdetta aiemmin leimannut teologinen vastakkainasettelu on korvautunut kumppanuudella ja dialogilla tasavertaisten osapuolten kesken. Keskinäinen kunnioitus ilmenee toisen uskonnollisen vakaumuksen sekä opillisten erojen kunnioittamisena. Juutalais-kristillisen dialogin tavoitteita ovat toiminta rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta sekä antisemitismin torjuminen. Kristityille dialogissa juutalaisten kanssa on tärkeää oppia miten juutalaiset määrittelevät oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Avainsanat – Nyckelord Uskontodialogi, dialogi, juutalais-kristillinen uskontodialogi, juutalaisuus, kristinusko Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja
-
(2023)Tämän maisteritutkielman tarkoituksena on luoda katsaus katsomusaineiden nykyistä opetusmallia ja integroitua katsomusopetusta käsittelevään tutkimukseen. Tavoitteeni on selvittää tässä tutkielmassa, millaisia valmiuksia edellä esitetyt opetuksen mallit antavat katsomusten väliseen dialogiin. Tutkimustehtävän merkityksellisyys perustuu siihen, että katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja integroidusta katsomusopetuksesta on käyty yhä runsaammin keskustelua tutkimuskirjallisuudessa. Lisäksi dialogin edistäminen on esitetty eräänä keskeisistä kehittämistehtävistä katsomusopetuksessa. Tutkimuskysymykseni ovat tällöin seuraavat tutkimuskirjallisuuden pohjalta: 1) Millaisia valmiuksia peruskoulun eriytetty katsomusaineiden opetus ja integroitu katsomusopetus antavat katsomusten väliseen dialogiin? 2) Mitä eroja on eriytetyn katsomusaineiden opetuksen ja integroidun katsomusopetuksen antamilla valmiuksilla katsomusten väliseen dialogiin? Tutkielmani metodina toimi integroiva kirjallisuuskatsaus. Tämä toteutui keräämällä yhteen tutkittavaa aihetta käsittelevää suomalaista tutkimuskirjallisuutta. Tutkielmassani sovelsin temaattista analyysia, jossa aineistoista löytynyt tutkimustieto koottiin eri teemojen alle. Näitä eri tutkimuksia tarkasteltaessa pyrkimyksenä oli luoda monipuolinen kokonaiskuva tutkimastani ilmiöstä. Tutkielmassani selvisi, että integroitu katsomusopetus näyttäisi tarjoavan laajemmin valmiuksia katsomusten väliseen dialogiin. Molemmissa malleissa esiintyy kuitenkin tältä osin sekä mahdollisuuksia että omanlaisiaan haasteita. Tutkielman lopuksi ehdotettiin tarvetta laajemmalle jatkotutkimukselle, jotta dialogia koskevista opetuksellisista seikoista voitaisiin saada vielä kattavampi ymmärrys osana katsomusaineiden opetuksen kehittämistä.
-
(2023)Uskontodialogi tunnustetaan yhä useammin tärkeäksi välineeksi ratkaista väkivaltaisia konflikteja, joilla on uskonnollisia ulottuvuuksia. Moni poliittinen päättäjä ja tutkija uskoo, että tällaisella kanssakäymisellä voi olla keskeinen rooli paikallisen rauhan ja vakauden edistämisessä. Uskontodialogia voidaan käyttää vähentämään ryhmien välisiä jännitteitä, rakentamaan luottamusta yhteisöjen välillä, korjaamaan konfliktin uskonnollisia ulottuvuuksia koskevaa väärää tietoa ja tarjoamaan moraalista auktoriteettia vaihtoehtoisten ja väkivallattomien konfliktinratkaisukeinojen omaksumiseksi. Tämän tutkimuksen tehtävänä on tarkastella uskontodialogin mahdollisuuksia sosiaalisen muodonmuutoksen tuottajana rauhantyössä. Tutkimuksessa arvioidaan muutoksia uskontodialogiohjelmaan osallistuneiden henkilöiden asenteissa ja luottamuksen kokemisessa toisia uskontoja ja niihin kuuluvia ihmisiä kohtaan. Tutkimukseen osallistui kahdeksan Omanin Masqatissa toimivassa Al Amana -keskuksessa tammikuussa 2023 järjestetyn uskontodialogiohjelman osallistujaa. Tutkimuksessa käytettiin aineiston keräämisen menetelmänä lomakehaastattelua ja teemahaastattelua. Kyselylomakkeen ja teemahaastattelun tuloksia analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Kaikki vastaajat kertoivat oman luottamuksensa pääsääntöisesti kasvaneen ja asenteidensa joko muuttuneen positiivisemmiksi tai pysyneen samoina uskontodialogiohjelman seurauksena. Osallistujat pitivät ohjelmaa menestyksekkäänä ja korostivat vastauksissaan pyrkivänsä tuomaan sen aikana oppimiaan asioita myös vahvemmin osaksi omaa jokapäiväistä toimintaansa uskonnollisissa konteksteissa. Lisäksi he kokivat, että uskontodialogin avulla voidaan korjata konfliktia aiheuttavaa väärää tietoa ja luoda positiivisia yhteyksiä ihmisten välillä. Tutkimustulokset antavat aihetta pohtia, miten uskontodialogi toimii konfliktinratkaisussa sosiaalisen muodonmuutoksen tuottajana. Sosiaalinen muodonmuutos viittaa konfliktiosapuolena olleen yhteiskunnan sosiaalisten rakenteiden muuttamiseen siten, että ne eivät enää tukisi uuden konfliktin syntyä ja auttaisivat päätökseen saatujen konfliktien sovinto- ja jälkiselvitysprosesseissa.
-
(2018)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan maineen rakentumista ja hallintaa sosiaalisessa mediassa. Sosiaalinen media on luonut uudenlaisen merkitysympäristön, jossa mainetarinoita jaetaan. Sosiaalinen media on tehnyt yritysten riskien hallinnasta julkista ja pakottanut ne reagoimaan sosiaalisen median kautta nouseviin potentiaalisiin mainetta uhkaaviin tekijöihin. Yritysten tulisikin käydä avointa dialogia sen sidosryhmien kanssa ja rakentaa mainetta yhdessä niiden kanssa. Myös perinteinen media on joutunut mukautumaan sosiaaliseen mediaan ja menettänyt samalla paikkaansa maineen muodostumisen areenana. Tutkimusongelmaa tarkastellaan länsimetron tapaustutkimuksen kautta. Länsimetro on mielenkiintoinen hanke, jonka taustalla on pitkä poliittinen kädenvääntö ja koko hanke jakaa yleisesti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Hankkeesta vastaa Länsimetro Oy, jonka yritysrakenne poikkeaa tavanomaisesta. Länsimetrosta on käyty runsaasti keskustelua niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa. Hanke muodostaa kokonaisuutena mielenkiintoisen tapauksen maineen tarkkailuun sosiaalisessa mediassa. Tutkielman teoriaosuudessa esittelen muun muassa Aulan ja Mantereen maineareenoita, Aulan ja Heinosen somedialisaatiota (somedialization) sekä Coombsin ja Holladayn parakriisin (paracrises) käsitettä. Esittelen myös luottamusta, läpinäkyvyyttä ja sitoutumista, jotka ovat McCorkingdalen ja DiStason mukaan maineen kannalta tärkeitä tekijöitä sosiaalisessa mediassa toimiessa. Tutkimusaineistoksi valittiin Länsimetro Oy:n Facebook -sivuilla käyty keskustelu kuukauden ajalta ennen länsimetron avautumista. Käytyä keskustelua tarkasteltiin sekä Länsimetro Oy:n että sen yleisön osalta. Aineiston perusteella vastaattiin kysymyksiin siitä, miten Länsimetron maine rakentuu ja miten dialogista keskustelu sen Facebook-sivuilla on sekä miten sosiaalisen median luoma haaste näkyy Länsimetron maineenhallinnassa. Aineiston erittelyssä käytettiin retorista analyysiä. Aineistosta poimittiin teksteissä käytetyt retoriset tyylit ja keinot erikseen Länsimetro Oy:n ja yleisön osalta. Myös osapuolten keskusteluaktiivisuutta arvioitiin määrällisesti. Aineistosta esiin nousseita keskeisiä piirteitä peilattiin muun muassa luottamuksen, läpinäkyvyyden, sitoutumisen ja dialogisuuden ihanteisiin. Myös Länsimetro Oy:n sijoittumista maineareenoille ja sen käyttämää mainestrategiaa arvioitiin aineiston perusteella. Tutkielman johtopäätöksenä Länsimetro Oy:n voi tulkita suoriutuvan heikosti sosiaalisen median luomista maineenhallinnan haasteista. Se käyttää sosiaalista mediaa lähinnä perinteisen tiedotuskanavan tavoin, eikä käy siellä juurikaan keskustelua. Aineiston perusteella Länsimetro Oy ei hyödynnä sosiaalisen median tarjoamaa mahdollisuutta rakentaa mainetta yhdessä sen sidosryhmien kanssa.
Now showing items 1-20 of 36