Browsing by Subject "häirintä"

Tutkimuskysymyksenäni on, miten työturvallisuuslain häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua arvioidaan työturvallisuusrikoksena. Aihetta on tutkittu varsin vähän työturvallisuusrikoksen näkökulmasta. Vuonna 2019 mielenterveyden ongelmat olivat ensimmäisen kerran yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Työhön liittyvät pitkäaikaiset kuormitustekijät voivat laukaista tai pahentaa monenlaisia mielenterveyden häiriöitä. Häirintä ja epäasiallinen kohtelu on yksi psykososiaalisista kuormitustekijöistä. Pidän aihetta ajantasaisena, ja katson, että aihe vaatii syvempää tutkimusta sekä sääntelyn analysointia. Tutkielmassani tarkastelen rinnakkain rikoslain (19.12.1889/39) ja työturvallisuuslain (23.8.2002/738) säännöksiä. Työturvallisuuslaki tähtää ennaltaehkäisevään ja väljään muotoiluun, kun taas rikoslaki on pyritty sääntelemään täsmällisesti sekä viimesijaiseksi keinoksi puuttua epäkohtiin. Tarkastelen tutkielmassani häirintää ja epäasiallista kohtelua työturvallisuusrikoksena tunnusmerkistön objektiivisesta puolesta käsin, eli tekoa, syy-yhteyttä, vaaraa sekä teon huolimattomuutta. Tutkimusmetodina käytän oikeusdogmaattista eli lainopillista tutkimusmenetelmää. Rikoslain 47 luvun 1 §:ssä säädetään työturvallisuusrikoksesta, jonka työnantaja tai tämän edustaja voi toteuttaa joko tahallisesti tai huolimattomasti rikkomalla työturvallisuusmääräyksiä tai toisen kohdan mukaisesti laiminlyönnillä säännöksessä mainittuja velvollisuuksiaan. Työturvallisuuslain 28 §:ssä säädetään terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavasta häirinnästä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta. Työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi. Työnantaja voi syyllistyä työturvallisuusrikokseen niin itsensä kuin myös toisen työntekijän häirinnän ja epäasiallisen kohtelun perusteella. Työturvallisuuslain säännös edellyttää konkreettista vaaraa, toisin kuin rikoslain säännös edellyttää presumoitua vaaraa. Lainsäätäjä on halunnut osoittaa, että rangaistavan käyttäytymisen tulee olla jossain määrin asteeltaan vakavampaa henkisissä työturvallisuusrikoksissa. Työturvallisuuslaissa tai lain esitöissä ei säädetä mitään niistä keinoista, miten työnantajan tulee selvittää tai puuttua häirintään ja epäasialliseen kohteluun. Työnantajan tulee itse määrittää ne keinot, joilla se puuttuu tai pyrkii ehkäisemään häirintää ja epäasiallista kohtelua. Keinojen tulee olla objektiivisesti arvioiden tehokkaita, oikeasuhtaisia ja tarkoituksenmukaisia. Monella suomalaisella tarkastuksen kohteena olleella yrityksellä ei ole osattu poistaa, vähentää eikä tunnistaa ajoissa terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavia kuormitustekijöitä. Rikosoikeudellisen vastuun perustaminen väljään säännökseen, voi herättää tulkintaongelmia erityisesti lähiesimiestasolla. Työnantaja ei voi vedota subjektiiviseen huolimattomuuteen, vaan esimieheksi ryhtyvän täytyy olla tietoinen vastuista ja velvollisuuksistaan. Tutkimustuloksena on, että työpaikoilla ei täysimääräisesti tunnisteta henkistä työsuojelua. Laissa, eikä lain esitöissä ole säädetty siitä, mitä häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu on. Edellytyksenä on, että häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun tulee objektiivisesti arvioiden aiheuttaa terveydelle haittaa tai vaaraa. Näin ollen satunnainenkaan epäasiallinen kohtelu ei voi täyttää työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistöä. Tutkielmassa päädyn siihen, että syy-yhteysarviointi nousee ratkaisevaksi tekijäksi työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta. Tällöin myös työturvallisuusrikoksen ohella liitännäisrikoksena henkinen pahoinpitely voi tulla kyseeseen, kuten tuomioistuin linjasi tunnetussa AKT:n tapauksessa. Ongelmallista on objektiivisesti arvioida sitä, minkälainen käyttäytyminen voi aiheuttaa terveydelle haittaa. Käytän tutkielmassani oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä esiin nousseita arviointikriteereitä, joilla pyrin antamaan suuntaviivoja sille, miten häirintää ja epäasiallista kohtelua tulee arvioida työturvallisuusrikoksena. Tutkimustuloksena on, että arviointikriteerien perustella voidaan arvioida sitä, missä menee siedettävän käyttäytymisen raja ja havaita käyttäytymisestä aste-eroja. Arviointi perustuu lopulta kokonaisharkintaan. Työturvallisuuslain 28 §:n säännös on hyödyllinen työturvallisuuslain näkökulmasta, mutta ei täysimääräisesti vastaa rikosoikeuden vaatimuksiin.

Viestintävälineiden ja digitaalisen ympäristön nopea muuttuminen ovat synnyttäneet uudenlaisen seksuaalisuuden kulttuurin nuorten keskuuteen. Tutkimukseni selvittää, minkälaisia merkityksiä 15–17-vuotiaat tytöt antavat seksuaalissävytteiselle kuva- ja viestintäkulttuurille sekä minkälaisten kokemusten kautta he näitä merkityksiä luovat. Aikaisempien tutkimusten perusteella nuoret pitävät seksuaalissävytteisten kuvien julkaisua ja jakamista normaalina sekä hyväksyttävänä, etenkin seurustelusuhteessa kumppaneiden välillä tapahtuvana toimintana. Aikuisissa nuorten – etenkin tyttöjen – sosiaalisen median käyttö sekä kuvakulttuurin muutos on kuitenkin herättänyt huolta. Tyttöjen oma ymmärrys sekä heidän kokemuksensa ja käsityksensä aiheesta jäävät tässä huolidiskurssissa huomiotta. Tästä syystä tyttöjen näkemykset ovat tutkimukseni keskipisteenä. Tutkimukseeni osallistui viisi pääkaupunkiseudulla asuvaa 15–17-vuotiasta tyttöä, jotka rekrytoin Tyttöjen Talon sekä Espoossa toimivan urheilujoukkueen kautta. Toteutin aineistonkeruun teemahaastattelulla, johon tytöt osallistuivat yksi kerrallaan. Aineiston purkamiseen käytin teoriaohjaavaa sisällönanalyysimenetelmää. Aineiston kautta muodostin teemoja esimerkiksi tyttöjen tekemistä rajanvedoista ja kehysten muodostamisesta. Vähäpukeisuus ilmeni jokaisen tytön vastauksissa seksuaalista kuvaa määriteltäessä. Itseilmaisu, huomion saaminen sekä oma halu olivat tyttöjen mielestä yleisimpiä syitä kuvien julkaisuun. Tyttöjen itse muodostamat rajanvedot ovat tutkimukseni ydin. Osa tytöistä oli vastaanottanut kuvia tuntemattomilta ja tutuilta henkilöiltä, ja osa kertoi myös itse lähettäneensä kuvia. Tytöt kuitenkin pitivät kuvien julkaisua hyväksyttävänä tiettyjen ehtojen rajoissa. Ehdot sekä rajanvedot olivat riippuvaisia kuvan julkaisijan iästä, tuttuudesta sekä julkaisualustasta. Epätoivottuja olivat vanhemmilta miehiltä vastaanotetut viestit, jotka muodostivat häirinnän kehyksen. Tutkimustulosten perusteella seksuaalissävytteinen kuvakulttuuri on tämän päivän ilmiö, ja mitä enemmän kyseiselle materiaalille altistuu, sitä normaalimmaksi se muotoutuu. Tulokset kannustavat tekemään lisätutkimusta nuoriin liittyvien ilmiöiden sekä digitaalisen ympäristön jatkuvasti muuttuessa. Sosiaaliseen mediaan ja nuoriin liittyvää tutkimusta tehdään kuitenkin yhä enemmän, joka kertoo aihealueen tärkeydestä ja ajankohtaisuudesta.