Browsing by Subject "juutalaisuus"

Tiivistelmä Al-Andalusissa, Iberian niemimaalla 711-1492 asuivat juutalaiset, kristityt ja muslimit rinnakkain islamilaisessa valtiossa. Muslimien invaasio alkoi vuonna 711 ja jatkui vaihtelevasti vuoteen 1492, jolloin kristityt olivat vallanneet viimeisenkin Granadassa sijainneen muslimilinnoituksen takaisin. Etenkin 900-1100 -luvuilla vallitsi convivencia – rauhanomainen rinnakkaiselo. Elämä oli kuitenkin hyvin monimutkaista ja ristiriitaista, eikä convivencia ollut jatkuvaa, vaan väliin mahtui myös vainoja ja väkivaltaisuuksia. Vaurain ja menestynein convivencian keskus oli 940-1040 -luvuilla Córdoban kalifaatti. Tätä ajanjaksoa kuvataan sen rauhanomaisuuden ja sivistyksen, tieteen, kulttuurin ja taiteiden kukoistuksen vuoksi kulta-ajaksi. Pro Graduni käsittelee convivenciaa ja kolmen abrahamisen etnis-uskonnollisen ryhmän rinnakkaiseloa ja (uskonnollista) vuorovaikutusta al-Andalusissa Iberian niemimaan islamilaisessa valtiossa 900-1100 -luvuilla. Tutkimuksessa tarkastellaan akkulturaation, dialogin ja pluralismin kautta convivencian kehittymistä ja säilymistä. Tutkimus perustuu convivenciasta 1900- ja 2000-luvuilla tehtyyn tutkimukseen. Tutkimusten kautta pyrin saamaan käsitystä convivencia-ilmiöstä ja siitä, miten tutkijat ovat ymmärtäneet ja tulkinneet Iberian nimimaalla vallinnutta convivenciaa juutalaisten, muslimien ja kristittyjen välisissä suhteissa sekä sosio-kulttuurisesti että etnis-uskonnollisesti. Tämä tutkimukseni keskittyy kuitenkin etnis-uskonnolliseen vuorovaikutukseen, sillä keskiajalla Iberian niemimaalla tärkein erottava tekijä oli uskonto, joka kietoutui kaikkeen kanssakäymiseen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisena vuorovaikutuksena convivencia näyttäytyy 1900-2000-lukujen tutkimuksissa akkulturaation, dialogin ja pluralismin näkökulmista? 2. Miten kontaktit, rajat, arvot ja identiteetit verkostoituvat tässä vuorovaikutuksessa convivenciaan? Tutkimustehtävänäni on tarkastella tutkimusten esille tuomaa käsitystä al-Andalusin convivenciasta vuorovaikutuksena akkulturaation, dialogin ja pluralismin näkökulmista ja aineistostani nousevien teemojen kontaktien, arvojen, rajojen ja identiteettien verkostona. Tutkimuksessani käytän Helen Aveyardin esittelemän riittävän hyvän review-tutkimuksen menetelmää ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Review-tutkimuksen menetelmä toimi tutkimuksen tekemisen raameina ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla tarkastelen esille nousevia teemoja Terence Lovatin ja Robert Crottyn sateenvarjomallia soveltamalla. Analyysissä etsin convivenciaa käsittelevästä aineistostani akkulturaatioon, dialogiin ja pluralismiin liittyviä tekstejä. Tutkimuksen edetessä alkoi näyttää selvältä, että Iberian niemimaalla kolmen etnis-uskonnollisen ryhmän kontaktien akkulturaatioprosesseissa rakentui pluralistinen yhteiskunta, jossa suhteita muovailtiin keskiaikaisen dialogin välityksellä. Kun yhteiskunnassa vallitsi lisäksi poliittinen vakaus ja taloudellinen turvallisuus, myös convivencia pääsi kehittymään. Jatkaessani tekstien analysointia, niistä alkoi nousi esille teemoja, joilla oli merkitystä convivenciaan liittyvässä vuorovaikutuksessa. Analysoin näitä teemojani, kontakteja, arvoja, rajoja ja identiteettejä, soveltamalla ja muokkaamalla sateenvarjomallia. Teemat vaikuttivat tutkimukseni perusteella convivencian kehkeytymiseen ja säilymiseen. Kolmen etnis-uskonnollisen ryhmän vuorovaikutusprosesseissa muokattiin rajoja, arvoja ja identiteettejä, jotka toisaalta vaikuttivat myös vuorovaikutusprosesseihin. Tutkimukseni pohjalta voin todeta, että convivencia oli kontaktien, arvojen, rajojen ja identiteettien muokkaama vuorovaikutusprosessien verkostoituma.

Pro graduni käsittelee suomalaisia, jotka ovat kääntyneet juutalaisiksi ilman aikaisempaa juutalaista taustaa ja perhettä. Data perustuu haastatteluihin, joita arvioin straussilaisella grounded theory-menetelmällä. Tutkimuskysymykseni ovat, kuinka nämä käännynnäiset näkevät mitä juutalaisuus on ja kuinka he arvioivat omaa kääntymistään. Tutkimuseni mukaan kääntyjän aikaisempi uskonnollinen tausta on varsin todennäköisesti epätavallinen, eikä hänellä ole merkittäviä aikaisempia juutalaisia sosiaalisia suhteita. Internetillä on kasvava rooli kääntyjän tiedonhaussa ja verkostoissa. Juutalaisuudessa kääntynyt näkee tärkeimpänä eettisyyden sekä juutalaisen lain, halakhan. Kääntymisen nähdään vahvistavan aikaisempi maailmankuva ja identiteetti, ja kääntyjä hyväksyy rabbiinisen näkemyksen kääntymisprosessista. Lopuksi vertailen tämän tutkimuksen tuloksia muihin kääntymistutkimuksiin ja -teorioihin, joiden väitteet ja tulokset eivät aina vastaa oman tutkimukseni tuloksia.

Työn aiheena on Filon Aleksandrialaisen (n. 20 eKr.–50 jKr.) teos De Vita Contemplativa. Teos kertoo juutalaisesta askeettiryhmästä, joka elää Aleksandrian lähistöllä ja jonka jäsenet, terapeutit viettävät aikansa pohtien filosofiaa. Viikon seitsemäntenä päivänä he kokoontuvat yhteen ja viettävät juhlan. Filon vertaa terapeuttien juhlaa kreikkalais-roomalaisiin pitoihin, jotka hän esittää hyvin negatiivisessa valossa. Tutkimuskysymykseni on, liioitteleeko Filon kuvaillessaan muiden pitoja. Lähestyn kysymystä intertekstuaalisesta ja retorisesta näkökulmasta. Ensinnäkin teoksen intertekstuaalinen vertailu muihin antiikin teoksiin osoittaa, että muiden kuvailun kaltaisia poleemisia pitojen kuvailuja esiintyy esimerkiksi satiiri- ja komediateoksissa. Koska nämä paralleelit ovat selvästi fiktiivisiä ja kärjistäviä, on mahdollista ajatella, että Filon liioittelee. Retorisesta näkökulmasta katsottuna teos vaikuttaa sisältävän hyperbolia. Konkreettinen esimerkki on se, että Filon kuvailee vastustajiensa pidoissa tapahtuvaa laimentamattoman viinin juomista, josta seuraa ongelmia. Mikäli tämän on tarkoitus olla yleistä kritiikkiä kreikkalaisten tai roomalaisten moraalia vastaan, se ei osu kohteeseensa, koska heidän omakin kirjallisuutensakin näkee tämän negatiivisessa valossa. Työni sisältää myös käännöksen teoksen kohdasta 40 kohtaan 90, eli loppuun saakka. Käännösperiaatteeni on suhteellisen sanatarkka, mutta joustan sanatarkkuudesta, jos esimerkiksi kreikan syntaksi poikkeaa hyvin paljon siitä, mikä on suomen kielellä idiomaattista.

Tutkielma käsittelee juutalaisia yhteisöjä ja niiden parissa vaikuttaneita jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävät tunnetaan pääsääntöisesti siitä, että he olivat omaksuneet juutalaisen monoteistisen jumalakuvan ja osallistuivat synagogan toimintoihin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla kuitenkaan kääntymättä juutalaisuuteen. Tutkimusaineistosta ilmenee, että jumalaapelkääväksi saatettiin kutsua myös juutalaisia yhteisöjä poliittisesti tai ekonomisesti tukeneita, vaikka he eivät osallistuneet juutalaisen uskonnon harjoittamiseen. Tutkielman päälähteenä on Luukkaan kuvaus jumalaapelkäävistä Apostolien teoissa. Luukas kuvaa toistuvasti Paavalin keskusteluja synagogissa, joissa hänen kuulijakuntansa koostuu kahdesta toisistaan erotetusta ihmisryhmästä: juutalaisista ja jumalaapelkäävistä. Näiden lisäksi Luukas mainitsee nimeltä joitakin jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävillä on merkitystä Luukkaan teologian ja kerronnan kannalta. Siksi tutkimuskirjallisuudessa esiintyy ajoittain näkemys, että Luukkaan kuvauksessa jumalaapelkäävistä on kyse vain teologisesta narraatiosta. Tutkielman aineiston valossa vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että jumalaapelkäävät eivät palvele vain Luukkaan teologisia tai kirjallisia päämääriä. Luukkaan kuvaus on osoittautunut relevantiksi sitä taustaa vasten, että antiikin kirjallisissa lähteissä on useita kuvauksia jumalaapelkäävistä. Näitä kuvauksia on sekä juutalaisissa että ei-juutalaisissa lähteissä. Kirjallisten lähteiden ohella jumalaapelkääviin viittaavat piirtokirjoitukset ovat keskeinen lähdeaineistokokonaisuus. Tutkielmaan on valittu näistä sellaiset, joilla on eniten informaatioarvoa. Suurin osa jumalaapelkääviin viittaavista piirtokirjoituksista on löydetty Vähän-Aasian alueelta. Aiheen kannalta keskeisin piirtokirjoitus on Afrodisiaksesta löydetty kivipaasi, johon on kirjoitettu selvästi eroteltuina kategorioina juutalaiset, proselyytit ja jumalaapelkäävät. Afrodisiaksen piirtokirjoitukset ovat tutkimushistoriallisesti merkittäviä siksi, että niiden kautta on saatu vakuuttava näyttö jumalaapelkäävistä synagogan yhteydessä. Toisaalta Afrodisiaksen piirtokirjoitusten löytymisen jälkeen myös epäselvempiä piirtokirjoituksia on alettu enenevässä määrin tulkita niiden valossa. Jumalaapelkäävät tunsivat ennestään juutalaista kulttuuria ja pyhiä kirjoituksia, joihin kristillinen sanoma pohjautuu, siksi he olivat merkittävä potentiaali varhaiselle kristinuskolle. Luukas esittää useiden heistä kääntyneen kristityiksi, muuten viittaukset jumalaapelkääviin kristillisissä lähteissä ovat niukat. Tutkielman viimeisessä kappaleessa esille otetut patristiset lähteet viittaavat kuitenkin siihen, että varhaisen kristinuskon parissa käytiin kiistaa ei-juutalaisista, jotka olivat eri tavoin omaksuneet synagogayhteisön käytäntöjä. Osa kristityistä osallistui juutalaisten yhteisöjen toimintaan tavalla, joka viitaa pikemminkin pitkään jatkuneeseen perinteeseen kuin siihen, että he olisivat tulleet tuntemaan juutalaisuutta vasta käännyttyään kristityiksi. Juutalaisille yhteisöille jumalaapelkäävät merkitsivät tärkeää yhteiskunnallista tukipilaria. Tutkielman aineiston valossa on ilmeistä, että juutalaiset yhteisöt olivat avoimia muuhun yhteiskuntaan nähden ja kykenivät kasvattamaan jumalaapelkäävien määrää vielä 300-luvulla, oletettavasti myöhemminkin.

Tiedekunta/Osasto  Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution TekijäFörfattare Sari K. Jäppinen Työn nimi Arbetets titel Juutalais-kristillinen uskontodialogi toisen maailmansodan jälkeen Oppiaine  Läroämne Uskontotiede Työn laji Arbetets art Pro gradu -tutkielma Aika Datum Tammikuu 2019 Sivumäärä Sidoantal 92 Tiivistelmä Referat Tutkielman aiheena on juutalaisten ja kristittyjen välillä toisen maailmansodan jälkeen toteutunut vuoropuhelu, jota tarkastellaan uskontodialogin näkökulmasta. Tutkielman ajallinen rajaus toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan perustuu juutalais-kristillisen dialogin huomattavaan yleistymiseen holokaustin jälkeen. Tutkielman taustaosiossa tarkastellaan mistä uskontodialogissa olemuksellisesti on kysymys ja mitä ovat uskontodialogin keskeiset periaatteet ja edellytykset. Uskontodialogin määrittelyn lisäksi taustaosiossa tarkastellaan juutalaisuuden ja kristinuskon historiallista taustaa. Uskontodialogi ja uskontodialogille ominaiset periaatteet ja edellytykset muodostavat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen jota vasten juutalais-kristillistä vuoropuhelua tarkastellaan. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Minkälaiset teemat nousevat esille juutalais-kristillisessä vuoropuhelussa ja 2) Miten uskontodialogin periaatteet ja edellytykset toteutuvat juutalais-kristillisessä dialogissa? Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu juutalais-kristillisiä suhteita ja dialogia käsittelevistä kristillisistä ja juutalaisista virallisista asiakirjoista ja dokumenteista. Lähdeaineistossa on mukana kolme katolisen kirkon, yksi Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN), yksi Luterilaisen maailmanliiton (LML) sekä kaksi juutalaista asiakirjaa. Ajallisesti lähdeaineiston asiakirjat sijoittuvat vuosille 1965–2015. Aineistoa käsitellään sisällönanalyysia analyysimenetelmänä käyttäen. Uskontodialogi lähestymistapana on moniulotteinen ja saa erilaisia muotoja sen mukaan keitä dialogiin osallistuu, minkälaisessa kontekstissa dialogi tapahtuu ja mitkä ovat dialogin tavoitteet. Uskontodialogin lähtökohtana on sitoutuminen omaan uskonnolliseen traditioon ja sen edustamiin totuuskäsityksiin. Keskeisiä uskontodialogin periaatteita ovat vastavuoroisuus ja molemminpuolinen kunnioitus. Uskontodialogin eettiseen dimensioon sisältyy dialogin osapuolten mahdollisuus määritellä oma itseymmärryksensä. Uskontodialogissa keskeistä on oman uskonnollisen identiteetin säilyttäminen. Uskontodialogille ominaista on traditioiden yhtäläisyyksien ja erojen tarkastelu. Uskontodialogin epistemologisia edellytyksiä ovat avoimuus uskonnollisen toisen totuuskäsityksiä kohtaan sekä uskontodialogin mieltäminen mahdollisuutena kasvaa omissa totuuskäsityksissä. Uskontodialogiin liittyy halu kuunnella ja ymmärtää uskonnollista toista. Uskontodialogi edellyttää käsitystä uskonnoille yhteisestä pohjasta joka mahdollistaa vuoropuhelun. Toisen maailmansodan jälkeen toteutuneen juutalais-kristillisen dialogin teemoiksi nousevat juutalaisten ja kristittyjen välinen uusi rakentava suhde, juutalaisiin kohdistetun syrjinnän ja antisemitismin torjuminen, kumppanuus ja yhteinen toiminta, Israelin valtio sekä opilliset kysymykset. Juutalais-kristillisessä uskontodialogissa traditioita yhdistävät tekijät luovat lähtökohdan ja pohjan dialogille. Opilliset kysymykset muodostavat juutalaisuuden ja kristinuskon väliset keskeiset erot. Juutalais-kristillisessä dialogissa toteutuu tasavertaisuus ja keskinäinen kunnioitus. Juutalaisten ja kristittyjen suhdetta aiemmin leimannut teologinen vastakkainasettelu on korvautunut kumppanuudella ja dialogilla tasavertaisten osapuolten kesken. Keskinäinen kunnioitus ilmenee toisen uskonnollisen vakaumuksen sekä opillisten erojen kunnioittamisena. Juutalais-kristillisen dialogin tavoitteita ovat toiminta rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta sekä antisemitismin torjuminen. Kristityille dialogissa juutalaisten kanssa on tärkeää oppia miten juutalaiset määrittelevät oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Avainsanat – Nyckelord Uskontodialogi, dialogi, juutalais-kristillinen uskontodialogi, juutalaisuus, kristinusko Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja

Object.There is a small minority of Jews in Finland whose continuity has been threatened most of all by strong assimilation. Finnish Jewish young adults who almost without exception intermarry are bringing up and educating the next Jewish generation. The purpose of this research is to find out how do the Finnish Jewish young adults understand the conception of Jewishness and most of all, what does their Judaism mean to them. Secondly the purpose is to examine their double identity with the help of a model (Dencik 1993). In other words the aim is to find out what does the Jewish identity mean to those who will continue the inheritance of the Finnish Jews and how they tackle the double identity. Lundgren (2002) has made a research of the traditions and attitudes of the Finnish Jews and Dencik (1993, 2002) both in Sweden and in Denmark. With the help of this research it is the intention to participate in the discussion of the identity-negotiation (Kuusisto 2011, Klingenberg 2014, Rissanen 2014). Method. This research was put into practice as a qualitative multiple case study by sending inquiry to all 137 members of the Jewish Community in Helsinki who were born between 1976-1986. The inquiry was answered by 28 young adults. The meaning of Judaism to the Finnish Jewish young adults was studied with qualitative methods and inductive approach, and at the same time theory based approach. The double identity and thus acculturation attitudes were approached with the help of Dencik's (1993) model of a diasporic Jew. I analyzed the answers with the help of material-connected content analysis and theory-based analysis. Conclusions. With the help of material-connected content analysis it turned out that Judaism meant to respondents most of all Judaism as the interpreteter of experiences and belonging to the Jewish people (Dencik 1993). This section of Judaism included conceptions of Judaism as giving and receiving, Judaism as a way of living and as a feeling of togetherness to other fellow Jews. As for double identity, it showed that the Finnish and Jewish sides of identity were in balance, in other words, the respondents experienced their Jewishness as The Jews of Finland, whose homeland is Finland.

Kansallisvaltiolaki – liberaalin demokratian loppu? –tutkielma selvittää Israelin demokratian tilaa ja sitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu heinäkuussa 2018 hyväksytyn Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -lain kautta tulkittuna. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, minkälainen demokratia Israel on ja millainen Israelin demokratia kehitys on kansallisvaltiolain myötä. Tutkielman tutkimusaineisto on Israel - juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki. Tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia, jonka luoman viitekehyksen kautta tutkija on tulkinnut tutkimusaineistoa. Tutkimukseni analyysiluvuissa, tutkimusaineisto on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin artikloiden perusteella. Jaottelun jälkeen tutkija on tulkinnut ja verrannut lain artikloita erilaisiin demokratioiden viitekehyksiin ja muodostanut analyysin. Lain osien analysoinnin jälkeen, tutkijan on ollut mahdollista tehdä laajempi tulkinta lain sisällöstä kokonaisuudessaan ja siitä, miten laki vaikuttaa Israelin demokratiakehitykseen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. Tutkimuksen tulos on, että Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki etäännyttää Israelia liberaalin demokratian viitekehyksestä. Israel sopii lain sisältä nousevien teemojen kautta tulkittuna etnisen demokratian viitekehyksen sisälle. Tutkimustulosta tutkija on perustellut sillä, että Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki nostaa yhden etnisuskonnollisen ryhmän oikeudet vähemmistöjen oikeuksia suuremmiksi. Liberaalista demokratiasta etäännytään, sillä vähemmistöjen edustajat eivät voi etnisyytensä takia tulla täyttä itsemääräämisoikeutta nauttiviksi kansalaisiksi Israelissa. Lisäksi laki laskee yhdenvertaisuuden toteutumista Israelissa, sillä lain myötä vain juutalaisilla on täysi itsemääräämisoikeus ja vähemmistöillä vain kollektiiviset oikeudet. Kansallisvaltiolain myötä Israel on ennen kaikkea yhden etnisuskonnollisen ryhmän valtio, jonka toimintoihin juutalainen uskonto linkittyy.

Tarkastelen tutkimuksessani kolmen uskonnon; juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin jakamaa Jerusalemin kaupunkia 1800-luvun alkupuoliskon matkakertomuksissa. Tutkimuskysymyksiäni ovat: Miten paikan merkitys rakentuu eri uskontojen matkailijoiden matkakertomuksissa ja miten matkailijat rakentavat kunkin uskonnon identiteettiä kaupungissa. Käytän lähteenäni kuutta eurooppalaista matkakertomusta, joista kaksi on juutalaisten, kolme kristittyjen kertomuksia sekä yksi muslimin kertomus. Tutkimukseni teoreettinen lähtökohta yhdistyy kulttuurihistorian, uskontotieteen ja kulttuurimaantieteen kontekstiin, mutta tulkitsen paikan merkitystä ja sen identiteettiä lähinnä kulttuurimaantieteen valossa. Tutkimukseni osoittaa, että Jerusalemin merkitys juutalaisille rakentuu matkakirjoittajilla juutalaisten menneisyydestä ja historiasta kaupungissa. Se merkitsi juutalaisille kokonaisuutena heidän esi-isiensä ja kuninkaidensa muinaisen suuruuden kaivattua paikkaa. Juutalaiset kävivät kaupungissa muistelemassa menneisyytensä paikkoja: tuhoutuneiden temppeleidensä paikkaa sen jäljelle jääneellä läntisellä tukimuurilla tai esi-isiensä hautapaikoilla. Matkakertomuksissa kaupungin juutalaisuuden identiteetti rakentuu menneen loiston muistamisesta kontrastina juutalaisten tuon hetkiseen köyhyyteen ja ahdinkoon kaupungissa. Kristityille kaupungin merkitys rakentuu kristinuskon keskeisten tapahtumien paikkojen näyttämöllä, jolla olivat tapahtuneet käänteentekevät hetket: Kristuksen elämä maan päällä, kuolema sekä ylösnousemus. Merkityksellisin paikka sijoittuu kristinuskon keskukseen, eri uskontokuntien jakamaan Pyhän haudan kirkkoon, jossa kristityt matkailijat antoivat paikalle merkityksiä kertomalla kokemuksistaan. Kristinuskon identiteetti rakentuu kuitenkin matkakertomuksissa eri kirkkokuntien riitaisuudesta ja kilpailusta pyhillä paikoilla. Muslimeille Jerusalemin merkitys rakentuu vallasta kaupungissa sekä kaupungin, sen pyhien paikkojen ja ihmisten hallinnasta turkkilaisten osmanien tai egyptiläisten arabien ollessa virallisesti hallitsijoina. Paikkojen merkitys syntyy myös pyhiinvaelluksen paikoissa Temppelivuoren kahdessa temppelissä: Kalliomoskeijassa ja al-Aksa-moskeijassa, jonne Profeetta Muhammed oli tehnyt yöllisen taivasmatkan. Matkalaisten kertomuksissa kaupungin muslimi-identiteetti rakentuu pääosin koko kaupungin ja sen pyhien paikkojen hallinnasta. Sen lisäksi, että Jerusalem oli tuona aikana kolmen uskonnon jakama kaupunki tilallisesti ja maantieteellisesti, oli se myös eri matkailijoiden ja paikallisten asukkaiden jakama kohtaamispaikka. Jerusalemin merkitys matkakertomuksissa syntyy kaupungin, sen pyhien paikkojen ja ihmisten niin matkailijoiden kuin sen asukkaiden kohtaamisessa sekä menneen ja nykyisen kohtaamisen kontekstissa.

The purpose of this thesis was to study about the interpretation of the Parable of the Wicked Tenants according to the Gospel of Mark (St. Mark 12:1-12/St. Matthew 21:33-46/St. Luke 20:9-19/Gos. Thom. 65, 66). My aim was to find out which details of the Gospel are the most important for the scientific research. Starting from Adolf Jülicher’s Die Gleichnisse Jesu I and II (1899) I continued to examine Joachim Jeremias’ The Parables of Jesus (3. rev. ed. 1975). Both scientists are of the same mind that the Parable is allegorical and originate from the Primitive Church, but behind the present text there is an original saying of Jesus in some form. Unfortunatelythe original text is not possible to be traced anymore because of the only remaining source of the Gospel of Mark. The opinion of C. H. Dodd (The Parables of the Kingdom, 1946) is different. He specifies the Parable being a natural and realistic narrative. The scholars are of the same mind that Mark has been written about 70 CE, Matthew and Luke follow it and the last Gospel is John (about 120 CE). Many scientists say that the Parable is the most difficult to understand and interpret among the Parables of Jesus. The main characters are the landowner (= God), the vineyard (= Israel), the servants (= the prophets of God), the tenants (= the leading figures of Israel at the Temple of Jerusalem) and the son (= Jesus). Or is it so? A bigger problem are the “new” tenants. Some say that they are the members of the Primitive Church (David Flusser, Jesus, 1998; Craig L. Blomberg, Interpreting the Parables, 1990), or the 12 Apostles, or even the Kingdom of God (Kelly R.Iverson, Jews, Gentiles, and the Kingdom of God, 2012). During the occupation of the Roman Empire in Palestine the taxation was high among small farmers and day labourers. The rich Elite could get tax reductions or even collect taxes with a certain provision. Jerusalem in the times of Jesus, a title of Joachim Jeremias, explains accurately the economic situation especially in rural areas of Palestine, the Galilean heights. We must remember that the people of Israel have a special bondage to the Land of Israel. They say that ultimately the Land belongs to God, who promised it to Abraham, and later to Moses and Joshua after the slavery in Egypt. My thesis is explaining what kind of a free atmosphere of the Enlightenment was dominant at the beginning of the Twentieth Century among the European universities. The faculties of Theology did not differ. In USA the situation was somewhat different. Being a young nation the main purpose of Universities in USA was to educate new theologians for the use of the Church. Usually young scholars from USA stayed one to two years in Germany studying Hebrew/Aramic and Greek among Scientific Research. Gradually the multiple Scholarship gained more and more intelligent young people from all over the world. Germany lost it’s favour as the leading Country of Science of Theology and the English language gained the first position. The historic-critical method (Adolf Jülicher, C. H. Dodd, Joachim Jeremias) was widely used among the Scholars of Theology at the beginning of the Twentieth Century. Later the use of hermeneutic criticism (J. D. Crossan, In Parables. The Challenge of the historical Jesus, 1973; D. O. Via, The Parables: Their Literary andExistential Dimension, 1967; E. Fuchs), literary criticism, structuralism and deconstructionism became more common. James D. Hester (Socio-Rhetorical Criticismand the Parable of the Tenants, 1992) uses socio-rhetoric criticism and the interpretation of the Parable depends on historical, sociological and literary critical factors. Martin Hengel (Das Gleichnis von den Weingärtnern Mc 12:1-12, 1968); William R. Herzog II (Jesus, Justice and the Reign of God, 2000); Craig A. Evans (Word Biblical Commentary, 2001) and John S. Kloppenborg (The Tenants in the Vineyard, 2010) are some of the most distinguished scholars during the Twentieth Century. New Archeological excavations have shed new light on the Scientific Research of Theology. My aim was to find out how much the most important discoveries have beennoticed among the Scholars. The Zeno Papyri (Craig L. Blomberg; Martin Hengel ) gives important information about the economic and legal situation of Palestine during the third century BCE. They have had an affect on the Research of the Parable, too. Nag Hammad and the Gospel of Thomas is important especially in the research of the original wording of the Parable. Many scholars have noticed the finding. The Dead Sea Scrolls in the Qumran Caves in the Judaean Desert are importantevidence concerning the Essene sect. The radical Zealots were active especially in the Galilean area. The books of Flavius Josephus are giving us important information about their activities and the history of the Jewish people. This Parable is an excellent example of the vivid, unexpected and poetic spoken Aramaic of Jesus. Although we can read it only in Greek it can show us something of the hard peasant life in Galilee during Jesus’ time and about the hope of the Messiah. The challenge for us is reading the Parable through the lens of local peasants, the first audience – and with open ears.

Suomennan ja arvioin Qumranin neljännen luolan tekstilöytöihin sisältyvän tekstin 4Q512 fragmentaarista tekstiä ja sen sisältöä sen parhaiten säilyneiden palstojen osalta. Tutkimuksen tavoitteena on saada aikaan hyvä suomenkielinen käännös kyseisestä tekstistä ja arvioida sen rekonstruktiota ja sisältöä ja sitä, miten hyvin sisältö vastaa tekstin otsikkoa. Pohdin tutkimuksessani myös rituaalisen ja moraalisen puhtauden suhdetta tekstissä käytetyn termistön ja sisällön pohjalta. Vertaan termien käyttöä heprealaisen Raamatun termeihin ja muihin Qumranin liikkeen teksteihin, erityisesti kahteen toiseen puhtausteemaa käsittelevään tekstiin. Tutkielmasta käy ilmi, että käännetyssä tekstiosuudessa on selkeästi sekä liturgista, että ohjeistavaa tekstiä. Sitä ei voi kuitenkaan pitää sääntötekstinä. Sen voi mielestäni lukea liturgisten tekstien ryhmään, vaikka se ei sitä pelkästään olekaan. Tekstiä voi myös kuvata tilannekohtaisena ohjetekstinä henkilölle, joka käy läpi rituaalisen puhdistautumisen eri vaiheita. Näitä vaiheita ovat muun muassa vedessä kastautuminen, puhdistusvedellä pirskottaminen sekä ylistysosuudet, jotka rytmittävät tekstiä, jossa esitetään sinä-muotoista kiitosta Jumalalle erilaisista aiheista. Kiitoksen aiheet ovat esimerkiksi kiitosta Jumalan armosta ja hänen puhdistavasta työstään. Tämä työ voi olla joko rituaalisesta epäpuhtaudesta puhdistamista tai vapauttamista synnistä. Edellisten lisäksi kiitetään myös erottautumisesta epäpuhtaudesta, mikä vahvistaa käännöstekstin yhteyttä Qumranin liikkeeseen, jonka piirissä haluttiin erottautua epäpuhtaudesta; henkilöistä tai paikoista. Moraalisen ja rituaalisen puhtauden yhteyden tai erillisyyden suhteen arvioin erilaisia näkemyksiä tutkielmani ja aiempien tutkimusten pohjalta. Työni kohteena olevaa tekstiä käytetään usein esimerkkinä siitä, miten rituaalinen ja moraalinen puhtaus ovat rinnasteisia tai jopa toinen toisistaan riippuvaisia. Päädyn johtopäätökseen jonka mukaan moraalisen aspektin, esimerkiksi synnin tunnustamisen näkyminen kääntämässäni tekstissä, ei tarkoita sitä, että nämä kaksi, moraalinen ja rituaalinen, olisivat joka puhdistautumistilanteessa läsnä yhtä aikaa. Kuvaan tekstiä tilannekohtaisena ohjetekstinä, jolloin moraalisuuteen liittyvien termien ja lauseiden mukana olo voi olla tarkoitettu vain määrättyyn tilanteeseen. Tekstistä ei voi tehdä johtopäätöstä, että nämä kaksi olisivat riippuvaisia toisistaan. Mikäli näin olisi, tulisi myös toisissa, Qumranin liikkeen rituaalista puhdistautumista käsittelevissä, puhtausteksteissä olla viittauksia moraaliseen puhtauteen. Ehdotan lopuksi kysymyksen asettelua, jonka avulla Qumranin liikkeen piirissä voi ymmärtää paremmin puhtauden, rituaalisen tai moraalisen, suhdetta liikkeen toimintatapoihin ja itseymmärrykseen. Qumranin liikettä ja sen tekstejä tulisi tarkastella siitä näkökulmasta, minkä vastauksen eri tekstit antavat moraalisen tai rituaalisen epäpuhtauden ongelmaan. Onko vastaus vesiriitti, polttouhri tai kenties liikkeen piiriin kuuluvan yhteisön hyväksyntä ja löytyykö molempiin epäpuhtauksiin samoja vai erilaisia vastauksia. Tällöin tarkastelukulma on enemmän puhtaus ja miten se saavutetaan kuin epäpuhtaus. Samalla nousisi esiin se, mikä on puhtauden tavoite. Mahdollinen tällainen tavoite nousee tutkimuksessa esiin, nimittäin pyhäkön tai alttarin puhtaus, joka merkitsee paikkaa, jossa Jumalan voi kohdata.