Browsing by Subject "kyselytutkimus"

Tutkimuksessa tarkastellaan Levi.fi-sivustolla esitettyjä Levin ravintoloiden markkinointinimiä. Tavoitteena on luoda yleiskuva nimien rakenteesta ja merkityksestä sekä selvittää, millaisena tavalliset kielenkäyttäjät näkevät Levin ravintoloiden nimet. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi sitä, miten nimet ilmentävät paikallisuutta. Tutkimuksessa on käytetty kahdenlaista aineistoa. Toinen osa-aineisto koostuu 52:sta Levin ravintolan nimestä, joiden rakennetta tarkastellaan funktionaalis-semanttisen analyysimallin avulla. Nimiä tarkastellaan niiden rakenteen, merkityksen ja funktion kautta. Toinen osa-aineisto on kyselytutkimus, jossa selvitetään adjektiiviparien vertailun avulla vastaajien mielipiteitä kahdeksasta Levin ravintolan nimestä sekä pyydetään nimiehdotuksia kuvitteelliselle Levin uudelle ravintolalle. Kyselytutkimukseen vastasi 81 vastaajaa. Levin ravintoloiden nimet ovat pääasiassa yksikielisiä suomenkielisiä nimiä. Suurin osa nimistä sisältää liikeideaa ilmaisevan nimenosan, joka on tyypillisesti ravintola (esim. Ravintola Kiisa). Selventäviä täydennysosia esiintyy nimissä erittäin vähän. Levin ravintoloiden nimien yksilöivät nimenosat ovat suurimmaksi osaksi epäsuorassa merkityssuhteessa tarkoitteeseensa (esim. King Crab House). Suurin osa Levin ravintoloiden nimistä ilmentää paikallisuutta jollain tavalla. Näitä tapoja ovat esimerkiksi suomen tai pohjoissaamen kieliainesten esiintyminen nimissä (esim. Ahku), suora viittaussuhde johonkin Levillä sijaitsevaan paikkaan (esim. Immelkartano) sekä epäsuoraviittaussuhde paikallisuuteen liittyviin semanttisiin kenttiin, kuten Lappi-aiheisiin asioihin ja ilmiöihin tai saamelaiskulttuuriin (esim. Poron Bensis, Joiku Music Bar). Kyselytutkimuksessa suomenkieliset Levin ravintoloiden nimet saivat enemmän positiiviseksi miellettäviä arvioita vastaajilta kuin englanninkieliset. Miellyttävimpiä ja houkuttelevimpia nimiä olivat esimerkiksi Ravintola Wanha Hullu Poro, Ravintola Sapuška ja Ravintola Saamen Kammi. Nimet Ravintola Gastro K., Ravintola Horizont ja Ristorante Renna saivat puolestaan enemmän arvioita epämiellyttävä, vieras, tylsä ja luotaantyöntävä. Uuden ravintolan nimiehdotusten aiheissa esiin nousivat luonto ja lappilaisuus. Nimet olivat pääosin yksikielisiä suomenkielisiä nimiä (esim. Lapin lumo, Ravintola Kaamos).

Tutkielmassa tarkastellaan naapurustosuhteiden aktiivisuuden vaihtelua alueellisesti pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, miten alueen sosioekonominen taso, jota mitataan tulotason, koulutustason ja työllisten määrän avulla, on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Tutkimus kytkeytyy naapurustovaikutusten, paikallisen yhteisöllisyyden sekä naapuruston sosiaalisen kontrollin ja koheesion tutkimusperinteisiin. Naapurustosuhteiden on kansainvälisessä ja suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa havaittu olevan yhteydessä asumistyytyväisyyteen, asukkaiden hyvinvointiin ja häiriökäyttäytymiseen naapurustossa. Eri tutkimuksissa on kuitenkin saatu ristiriitaista tietoa siitä, miten alueen ja yksilön sosioekonominen tausta on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Tutkielmassa tuotetaan lisää tietoa aiheesta pääkaupunkiseudun kontekstissa. Aineistona tutkimuksessa käytetään vuonna 2012 toteutettua laajaa koko pääkaupunkiseudun kattavaa kyselytutkimusta. Aineisto on kerätty osana Helsingin metropolialueen kaupunkitutkimuksen tutkimus- ja yhteistyöohjelmaa. Aineiston otanta-asetelma perustuu 250x250 metrin kokoisille tilastoruuduille ja ottaa huomioon alueen tulotason. Aineisto rajataan tutkielmassa käsittämään Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten muodostama pääkaupunkiseutu. Tutkimuksen analyyseihin käytetään SPSS 24 -tilasto-ohjelmaa. Pääasiallisena analyysimenetelmänä käytetään useamman selittävän muuttujan lineaarista regressioanalyysiä. Selitettävänä muuttujana käytetään itse raportoitua naapurustoaktiivisuutta, jota selitetään alueen sosioekonomisella tasolla. Lisäksi vakioidaan yksilötason sosiodemografisia tekijöitä ja alueen rakenteesta kertovia tekijöitä. Tulosten perusteella alueen sosioekonominen tausta on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Sosioekonomisesti kaikkein parhaimmin toimeen tulevilla alueilla aktiivisuus on suurempaa. Alueen yhteys selittyy kuitenkin analyyseissä vakioiduilla yksilötason taustatekijöillä, kuten alueella asutulla ajalla, perhemuodolla, asumismuodolla ja asunnon hallintamuodolla. Alueen sosioekonominen taso ja yksilön sosioekonominen tausta vaikuttavat naapurustoaktiivisuuteen päinvastaisesti. Alueen korkea sosioekonominen taso lisää naapurustoaktiivisuutta, mutta kaikkien muuttujien huomioimisen jälkeen yksilön korkea sosioekonominen asema vähentää aktiivisuutta. Omistusasuminen liittyy yhteyteen kiinteästi. Analyysin perusteella omistusasuminen tuottaa naapurustovuorovaikutusta, mutta kun tämä yhteys otetaan huomioon, löytyy yksilön sosioekonomisesta taustasta lähes lineaarinen suhde naapurustoaktiivisuuteen, siten että alhaisempi sosioekonominen tausta on yhteydessä suurempaan naapuriaktiivisuuteen. Pääkaupunkiseudulla korkeampi naapurustoaktiivisuus selittyy tämän tutkielman analyysien perusteella yhdistelmällä alueen ja yksilön piirteitä. Korkean sosioekonomisen tason alueilla on enemmän omistusasumista ja pientaloasumista. Tämän tyyppisiin asumismuotoihin liittyy keskimäärin pidempi asumisaika ja lapsiperheisyys. Naapurustoaktiivisuus on korkean sosioekonomisen tason alueilla keskimäärin kaikkien alueen asukkaiden keskuudessa runsaampaa. Tämä voi osaltaan vaikuttaa alueellisen eriytymisen syntymistä. Matala sosioekonomisen yksilötausta näyttäisi analyysin perusteella olevan yhteydessä suurempaan naapurustoaktiivisuuteen. Matala sosioekonominen yksilötausta voi analyysin perusteella olla yhteydessä suuremman paikallisen yhteisöllisyyden tarpeeseen.

Sosiolingvistisessa pro-gradu -tutkielmassani tarkastellaan englannin kielen perinteisiä sukupuolittuneiksi koettuja kielenpiirteitä, niihin yhdistettyjä sukupuolistereotypioita ja niiden esiintymistä viimevuosien Hollywood -menestyselokuvissa. Tutkielmani selvittää, tunnistetaanko nämä perinteiset, vuosikymmeniä vallinneet uskomukset sukupuolittuneista kielenpiirteistä edelleen ja tutkii sitä, mihin sukupuoleen nämä kielen piirteet yhdistetään. Lisäksi tutkielma tarkastelee näiden kielellisten sukupuolistereotypioiden leviämistä Suomeen ja tämän leviämisen mahdollista yhteyttä Hollywood -menestyselokuvassa esiintyvään dialogiin. Tutkielman tulokset pohjautuvat verkossa toteutettuun kyselytutkimukseen. Tutkielmani teoriatausta perustuu ensisijaisesti kielitieteilijä Robin Lakoffin teoksessaan Language and a Woman’s Place (1975) esittämiin väittämiin spesifeistä kielipiirteistä, jotka voidaan katsoa perinteisiksi englannin kielen kielellisiksi sukupuolistereotypioiksi. Tutkielma pyrkii valottamaan massakulttuurissa käytetyn englannin kielen vaikutusta sukupuolittuneiden kielistereotypioiden muodostumiseen ja vahvistumiseen. Analyysin kohteeksi ovat valikoituneet Hollywood-menestyselokuvat elokuva-alalla vallitsevan sukupuoliepätasa-arvon sekä Hollywoodin mittavan vaikutusvallan vuoksi. Lisäksi Hollywood-elokuvien dialogia ei ole aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu näiden stereotyyppisten perinteisten kielipiirteiden näkökulmasta. Kyselytutkimuksessa pyydettiin osallistujia arvioimaan kymmentä vuorosanasitaattia, jotka oli valikoitu vuosina 2017–2018 tuotetuista Hollywood –menestyselokuvista ja jotka sisälsivät Lakoffin nimeämiä, sukupuolittuneiksi koettuja kielenpiirteitä. Kyselyn avulla tutkittiin, mitkä kielelliset piirteet vaikuttavat mielipiteen muodostumiseen puhujan sukupuolesta, kun vuorosanasitaattien puhujaa eikä kontekstia tiedetä. Osallistujien tuli valita mihin sukupuoleen he yhdistävät kunkin vuorosanasitaatin kolmesta vaihtoehdosta: nainen, mies ja en osaa sanoa. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus vastata vapaaehtoiseen avoimeen kysymykseen, jossa pyydettiin kommentoimaan annettua vastausta. Kyselyyn oli mahdollista osallistua, mikäli henkilö puhui äidinkielenään joko Amerikan englantia tai suomea. Kyselyyn osallistui 100 henkilöä ja sen tulosten analyysi toteutettiin vertaamalla saatuja vastauksia vastaajien iän, sukupuoli-identiteetin ja äidinkielen perusteella. Tutkielman päälöydöksiä olivat se, että perinteisesti sukupuolittuneiksi koetut kielen piirteet tunnistettiin pääosin hyvin, sekä se, että osallistujien vastaukset eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta eronneet merkittävästi toisistaan. Ensin mainittu löydös osoittaa, että osallistujat tunnistavat kielen piirteet ja yhdistävät ne siihen sukupuoleen, johon stereotypiat on perinteisesti liitetty. Jälkimmäinen löydös puolestaan merkitsee sitä, että englannin kielen sukupuolistereotypioiden tunnistaminen ei katso ikää, sukupuoli-identiteettia eikä äidinkieltä. Lisäksi kyselyn laadullisesta aineistosta nousi esille kiinnostava sivulöydös: vuorosanasitaattien semanttinen sisältö sekä kyselytutkimukseen vastanneiden sitaateille luomat kuvitteelliset kontekstit vaikuttivat suuresti siihen, mihin sukupuoleen vuorosanasitaatit yhdistettiin. Löydös on merkityksellinen, sillä se viittaa siihen, että kielelliset sukupuolistereotypiat pohjautuvat mahdollisesti enemmän kielen semanttisiin ja pragmaattisiin ominaisuuksiin kuin näihin vuosikymmeniä tutkittuihin, perinteisesti sukupuolittuneina pidettyihin kielen piirteisiin.

Vuodesta 2019 lähtien ylioppilaskoe on järjestetty kaikissa oppiaineissa sähköisesti. Tämä muutos on vaikuttanut merkittävästi oppimateriaalien digitalisointiin, ja vuonna 2020 digitaalisten oppikirjojen liikevaihto oli viidesosa kaikista myydyistä oppikirjoista. Digitaalisten oppikirjojen yleistyessä on tärkeää tietää, mitä käyttäjät niistä ajattelevat. Tähän mennessä saksan oppiaineen digioppikirjojen käyttäjien kokemuksia ja mielipiteitä ei ole tutkittu. Siksi tässä maisterintutkielmassa etsittiin vastausta kysymykseen, mitä mieltä saksaa opiskelevat lukiolaiset ovat digioppikirjoista. Toinen tavoite oli selvittää, miten saksan oppiaineen digioppikirjoja voitaisiin kehittää opiskelijoiden vastausten perusteella ja miltä digitaalisen oppimateriaalin tulisi näyttää. Tutkimus toteutettiin vuonna 2020 ja tutkimukseen osallistui 44 lukiolaista: 18 opiskelijaa käytti Plan D -kirjasarjaa, 18 Magazin.de-kirjasarjaa ja 8 Unter uns -kirjasarjaa. Tutkimusaineisto kerättiin online-kyselyllä yhdistelemällä kvalitatiivista ja kvantitatiivista metodia. Avoimet kysymykset analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tutkimustuloksena sisällönanalyysista saatiin seitsemän kategoriaa: a) sanasto, b) osioiden välillä navigointi, c) tehtävät ja niiden tarkistaminen, d) jatkuvasti käytettävissä, e) tehtävien ja kappaleiden kuuntelu, f) muistiinpanot ja g) digi vs. painettu. Kaikkien kolmen kirjasarjan käyttäjät olivat samaa mieltä siitä, että digitaalista oppikirjaa on helppo käyttää ja tekstien ja tehtävien kuunteleminen nähtiin hyvänä ominaisuutena. Lisäksi pidettiin siitä, että digioppikirja on aina saatavilla ja painettua kirjaa ei tarvitse kantaa mukana. Monissa vastauksissa ilmaistiin toive paremmista muistiinpanomahdollisuuksista. Tarkasteltaessa tarkemmin kolmen oppikirjasarjan välisiä eroja kävi ilmi, että Magazin.de-käyttäjät pitivät tehtäviä ja niiden automaattista korjausominaisuutta erittäin hyvänä, mutta toivoivat, että eri osioiden välillä navigoiminen olisi helpompaa. Plan D -oppikirjasarjan käyttäjistä toiset pitivät digitaalista oppikirjaa virkistävänä ja toiset taas pitivät enemmän käsin kirjoittamisesta. Sanasto-osion sijaintia kritisoitiin ja toivottiin, että sanastoa voisi pitää ruudulla sivua vaihdettaessa. Unter uns -oppikirjasarjan käyttäjät olivat myös monta mieltä digitaalisuudesta, sillä jotkut pitivät digioppikirjoja hyvänä valmistautumisena sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin, ja toiset taas eivät pitäneet pitkien tekstien lukemisesta näytöltä. Unter Uns -sarjan käyttäjät olivat tyytymättömiä vastausten tarkistustoimintoon. Toivottiin, että digioppikirja hyväksyisi useita vastausvaihtoehtoja eikä sakottaisi pienistä kirjoitusvirheistä.

Elintarviketurvallisuus on ensiarvoisen tärkeää kansanterveyden ja kuluttajansuojan näkökulmasta. Euroopan unionin sisämarkkinat edellyttävät tiukkojen elintarviketurvallisuusstandardien noudattamista kaikilta toimijoilta. Tämä näkyy mm. salmonellan torjunnassa ja valvonnassa. Salmonellan merkitys elintarviketurvallisuudelle on monialainen ja vaikuttaa yksilöiden turvallisuuteen, mutta myös yhteiskuntaan. Useat salmonellatapaukset voivat aiheuttaa terveydellistä vaaraa yksilöille ja samalla nostaa yhteiskunnan terveydenhuollon kustannuksia. Salmonellan merkitys elintarviketurvallisuudelle näkyy erityisesti eläinperäisissä tuotteissa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää eläinperäisten elintarvikkeiden sisämarkkinatuonnin toimijoiden lainsäädännön tuntemista ja selvittää, minkälaista on näiden käytännön osaamisen sekä toiveet valvojien ohjeistukselle. Tarkoitus oli saada käsitys siitä, minkälaiseksi toimijat kokivat oman osaamisensa harjoittamansa sektorin lainsäädäntöön. Tutkimus koostui toimijoiden haastattelusta puolistandardoidulla teemahaastattelulla, jonka avoimista kentistä selvitettiin toimijoiden hankaluuksia vastaanottotarkastuksien suorittamisessa ja jäljitettävyyden hallinnassa. Lisäksi selvitettiin, mitä asioita toimijat itse pitävät hankalina liittyen elintarvikkeiden tuontiin Suomeen. Tutkimuksessa havaittiin, että osa toimijoista kokee Suomeen vaadittavan byrokratian jopa epäreiluksi, sillä salmonellaerityistakuiden ulkopuolella olevat maat eivät läheskään aina tunnista, mitä asiakirjoja tulisi toimittaa Suomeen, sillä samoja asiakirjoja ei tarvita muualle. Tutkimuksen tuloksista havaittiin, että toimijat kaipaavat lainsäädännön päivityksen ohjeistusta sekä tietopakettia siitä, mistä maista tuodessa tulee saada myös erillinen salmonellatodistus. Havaittiin, että jatkotutkimukselle olisi tarvetta ja varsinkin isomman vastaajajoukon saavuttaminen olisi merkityksellistä. Nyt tutkimukseen ei saatu osallistumaan niin paljon toimijoita, kuin olisi ollut tuloksien kannalta tärkeää. Vähäinen vastaajajoukko jätti tuloksiin tulkinnanvaraa.

Koulumaitotuki on maidon tukiohjelma, jonka avulla tuetaan Euroopan unionin lasten ja nuorten maidon ja eräiden maitovalmisteiden käyttöä kouluruokailun yhteydessä. Koulumaitojärjestelmä luotiin 1970-luvulla päätarkoituksenaan maitomarkkinoiden tasapainottaminen ja ylituotannon purkaminen. Sittemmin ohjelman tärkeänä tavoitteena on ollut saada lapset ja nuoret käyttämään maitotuotteita päivittäisessä ruokavaliossa maidon sisältämien hyvien ravitsemuksellisten ominaisuuksien vuoksi. Tukeen oikeutettujen tuotteiden valikoima on vuosien kuluessa muuntunut täysmaidosta vähärasvaisiin ja rasvattomiin maitotuotteisiin. Tutkielman tavoitteena oli tutkia miten maidon käytölle maksettava tuki Suomessa vaikuttaa maitoa ja maitotuotteita koskeviin hankintapäätöksiin sekä hakijatyypin (kunta vs. yksityinen koulu ja -päiväkoti) ja hakijan kokoluokan ja maantieteellisen sijainnin vaikutusta siihen hankitaanko toimipisteisiin enemmän tukikelpoisia vai tuettomia maitotuotteita. Kuluttajan ostopäätöksiin vaikuttavat tulo- ja hintatekijöiden lisäksi tarpeet, odotukset, asenteet, ryhmäjäsenyydet, esimerkki ja neuvot, vaikuttajayksilöiden suositukset, kulutusarvot ja normit sekä varsinkin markkinointikeinot kuten myynti ja mainonta. Kuluttajan käyttäytyminen vaihtelee lisäksi muun muassa hyödykeryhmittäin, alueittain ja ajoittain. Sosiaaliset tekijät selittävät kuluttajakäyttäytymisen toistuvia säännönmukaisuuksia. Organisaatiossa ryhmän muut jäsenet sekä organisaation rakenne vaikuttavat ostoryhmän päätöksiin. Elintarvikkeiden kulutuksen ohjaukseen vaikutetaan myös mm. informaatio-ohjauksen keinoin. Suomessa kouluille ja päiväkodeille maksetaan EU:n tukea maidon ja maitovalmisteiden käyttöön. Tuki määräytyy kulutuksen mukaisesti ja enimmillään sitä voi saada 2,5 desilitralle maitoa oppilasta ja koulupäivää kohti. Lukuvuonna 2010–2011 lähes kaksi kolmasosaa kouluissa käytetystä maidosta oli rasvatonta ja maitoa toimitettiin manner-Suomen ja Ahvenanmaan kouluihin yli 16 miljoonaa litraa. Tutkimusaineisto koostuu Maaseutuviraston keväällä 2010 tekemästä kyselytutkimuksesta kaikille koulumaitotuen kuntahakijoille ja tuen itse hakeville yksityisille kouluille ja päiväkodeille, vastauksia analysoitavaksi oli 89 kpl. Tutkimusote oli kvantitatiivinen. Tulosten mukaan kuntahakijat hankkivat toimipaikkoihinsa enemmän tukikelpoisia tuotteita kuin yksityiset koulut ja päiväkodit. Enemmän tuettomia kuin tukikelpoisia tuotteita hankitaan vain vähän, yhteensä 6,7 prosenttiin kaikista toimipaikoista. Kuntahakijat ovat vaihtaneet kevytmaidon ykkösmaitoon ja rasvattomaan maitoon korkeammalla osuudella kuin yksityiset koulut ja päiväkodit. Myös toimipaikan maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta siihen onko siirrytty käyttämään ykkösmaitoa ja rasvatonta maitoa kevytmaidon sijaan. Tuki on kokonaisuudessaan ohjannut ostovalintoja rasvattomampiin maitotuotteisiin, vaikka koulumaitotuen maksettu kokonaispotti on laskenut n. 15 prosenttia vuoden 2009 määrästä (4,5 milj. euroa) vuoteen 2010 verrattuna rasvaisempien tuotteiden poistuttua tuettujen tuotteiden listalta Suomessa.

Omavalvontaohjelma on elintarvikkeen tuottajan oma valvontaohjelma, jonka tarkoituksena on varmistaa, että valmistettava elintarvike täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvontaohjelman laatiminen ja noudattaminen on ollut Suomessa vuodesta 1995 lakisääteistä. Elintarvikeyrityksen kirjallisen omavalvontaohjelman hyväksyy paikallinen valvontaviranomainen. Omavalvontaohjelma on jatkuvasti muuttuva järjestelmä, jota muutetaan laitoksen toiminnan muuttuessa. Kaikista valvontatoimenpiteistä ja muutoksista on pidettävä kirjaa, joka on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. Omavalvontaohjelma perustuu tuotannon elintarvikemääräysten kannalta kriittisten kohtien tunnistamiseen ja toimenpiteisiin näiden kohtien valvomiseksi. Omavalvontaohjelma voidaan laatia HACCP-riskinhallintajärjestelmän pohjalta, mutta omavalvontaohjelma voi sisältää myös yksityiskohtaisia ja laadullisia valvontapisteitä. HACCP keskittyy vain tuoteturvallisuuteen ja tämän kannalta olennaisiin kriittisiin valvontapisteisiin. Suomalaisten elintarvikeyritysten henkilöstölle suunnatun kyselyn suunnitteluun osallistuivat VTT Biotekniikka, EELA:n riskinarvioinnin tutkimusyksikkö ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos. Kysely suoritettiin postikyselynä kesällä 2001, kyselyn postittamisen suoritti EELA. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää henkilöstön valmiuksia ymmärtää ja toteuttaa omavalvontaohjelmaa. Tarkoitus oli vertailla eri tuotannon sektoreita (liha, kala, maito, leipomo) sekä työntekijöiden ja esimiesasemassa olevien mielipiteitä keskenään. Vastausprosentiksi muodostui 23%. Samasta yrityksestä saatiin enintään 10 henkilökohtaista vastausta. Vastauksia saatiin 35%:lta yrityksistä. Suomen elintarviketeollisuudessa työskentelevä henkilöstö on hyvin perillä oman yrityksensä omavalvonnasta. Selvästi suurin osa vastanneista osallistuu ohjelman toteuttamiseen ja kokee ohjelman parantaneen tuotettavan elintarvikkeen turvallisuutta. 94% vastanneista pitää omavalvontaohjelmaa välttämättömänä. Työntekijöiden ja esimiesasemassa olevien välille muodostui odotetusti eroja omavalvontaohjelman laatimista koskevissa kysymyksissä. Työntekijät eivät ole liioin laatimiseen osallistuneet. Muutamat omavalvontaan liittyvät termit olivat selvästi työntekijöille tuntemattomia, mikä vaikeutti vastaamista. Koulutusta toivottiin kaikilla tutkimusryhmillä lisää sekä omavalvonnasta että hygienia-asioista. Eri elintarviketeollisuuden sektorien välille ei saatu syntymään selviä eroja. Kala-ala erottui usein hieman toisista poikkeavilla vastauksilla, mikä selittynee alan erittäin alhaisella vastausprosentilla (9%). Kyselyyn osallistui vain 3 kala-alan laitosta.

Iso maksamato (Fasciola hepatica) on maailmanlaajuisesti levinnyt loinen, jonka tärkeimpinä pääisäntinä toimivat naudat, lampaat ja vuohet. Naudoilla sitä esiintyy sekä lypsykarjalla että lihakarjalla. Ison maksamadon elämänkierto on monimutkainen, ja tärkeässä roolissa sitä on sen yleisimpänä väli-isäntänä toimiva pikkulimakotilo (Galba truncatula). Elämänkiertoon liittyvät tekijät on tunnettava suunniteltaessa hallintakeinoja loistartuntojen ehkäisemiseksi. Naudoilla iso maksamato aiheuttaa hyvin harvoin selviä näkyviä oireita, mutta loinen aiheuttaa tappioita maksahylkäysten kautta sekä vaikuttamalla kasvuun, hedelmällisyyteen, maidontuotantoon ja eläinten myyntiin. Suomessa tartunnat diagnosoidaan lähinnä maksahylkäysten perusteella. Loisen esiintyminen on viime vuosina lisääntynyt monissa maissa Pohjoismaat mukaan lukien, mutta Suomessa selviä suosituksia tartuntojen hallitsemiselle ei vielä ole. Myös tartuntojen diagnosoinnissa sekä tilastoinnissa on puutteita. Tämän tutkielman tarkoitus oli koostaa Suomen olosuhteisiin soveltuvaa tietoa isosta maksamadosta. Tutkielman sisältämässä kyselytutkimuksessa pyrittiin selvittämään suomalaisilla tiloilla esiintyviä riskitekijöitä ison maksamadon esiintymiselle ja toisaalta myös siltä suojaavia tekijöitä. Lisäksi etsittiin tilallisille toteutettavissa olevia tartuntojen hallintakeinoja. Oletuksena oli, että tiedon avulla voitaisiin luoda pohja tartuntojen hallintasuosituksien laatimiselle. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena puhelimen välityksellä. Haastateltaviksi valittiin 17 maatilaa, joiden pääasiallisina tuotantomuotoina olivat vasikoita pihvivälitykseen myyvä emotila, omat vasikkansa teuraaksi kasvattava emotila, vasikkansa välitykseen myyvä maitotila tai vasikkansa teuraaksi kasvattava maitotila. Tiloista suurin osa oli emotiloja. Kyselyyn vastasi 12 tilaa, joista kaksi jätettiin ulos tulosten tarkastelusta. Tarkasteltavista tiloista neljä oli verrokkitiloja ja kuusi tartuntatiloja. Otannan vähäisen määrän vuoksi tutkimuksessa saadut tulokset olivat kuvailevia eikä niitä käsitelty tilastollisesti. Tutkimuksessa riskitekijöistä esiin nousi erityisesti kosteikkojen ulosaitaamattomuus, pitkä laidunkausi ja laidunten savisuus, kun taas suojaavista tekijöistä muun muassa laiduntamattomuus ja hapan maa. Tutkielman tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että ison maksamadon leviämisen ehkäisemisessä huomio tulee kiinnittää eläintenpitotapoihin. Tartuntatiloilla olisi tärkeää aidata kosteikot ulos laitumesta, ja riskilaitumilla laidunnus tulisi rajoittaa 2–3 kuukauteen. Kosteikot, savimaat ja tietynlaiset kasvilajit antavat viitettä laidunten riskialueista. Lisäksi Suomeen tarvitsisi saada lisää lääkintämahdollisuuksia isoa maksamatoa vastaan, ja tartuntojen tilastointia tulisi tarkentaa.

Tutkielma käsittelee tapaustutkimuksen näkökulmasta arkeologisen tiedon rakentamista museo-opastuksilla kasvatustieteellisiin teorioihin ja yleisöarkeologian tutkimushistoriaan nojaten. Työn tavoitteena on selvittää, miten Espoon kaupunginmuseon KAMU:n oppaat ja toisaalta museon toiminnallisille esihistoriaopastuksille osallistuvat espoolaiset viidesluokkalaiset käsittävät arkeologian ja arkeologisen tiedon luonteen ja mikä on heidän käsityksensä siitä, kuinka arkeologiaan liittyviä aiheita tulisi opettaa ja oppia opastuskontekstin kautta pohdittuna. Työn toisena tavoitteena on pohtia, voisiko kouluopetusta ja etenkin museo-opastuksia vielä parantaa ja ehkä laajentaa silloin kun niiden kohteena on arkeologia ja arkeologinen tieto. Tutkimuksen aineisto käsittää museon neljälle vakituiselle oppaalle tehdyt puolistrukturoidut haastattelut ja esihistoriaopastukselle osallistuneilta viidesluokkalaisilta kerätyt kyselylomakkeet, joita oli yhteensä 104 kappaletta. Aineistoa analysoidaan pääosin kvalitatiivisella tutkimusotteella, kyselyaineistoa analysoidaan myös kvantitatiivisesti. Aineistoa analysoidaan vasten tutkimuksen kasvatustieteellistä teoriataustaa, jonka mukaan tiedon luonteen käsitys ja samalla käsitykset ihmisen oppimisen kannalta on museopedagogiikassa muuttunut. Muutoksen mukaan tieto ja sen rakentuminen on ihmisistä riippuvaista eikä oppijaa kohdella passiivisena tiedon vastaanottajana vaan aktiivisena toimijana, joka rakentaa itselleen merkityksellistä tietoa. Ajattelutavan muutosta heijastetaan tutkimusaineistoon ja pyritään näin pohtimaan, näkyykö ajattelun muutos myös toiminnassa, tässä tapauksessa museo-opastuksilla ja sitä, miten se vaikuttaa arkeologisen tiedon rakentamiseen ja rakentumiseen. Tulosten valossa museo-opastukset ovat oleellisessa osassa konstruktiivisen museon ideaalin tavoittelussa ja siinä, mitä arkeologiasta ja arkeologisesta tiedosta nostetaan tässä kontekstissa esiin. Kouluopetuksessa esihistorian ja arkeologian rooli on häviävän pieni. Yleisöarkeologista taustaa vasten nähtynä opastukset voi nähdä edistysaskeleina, sillä ne auttavat ymmärtämään arkeologisen tiedon moninaisuutta ja muutosalttiutta. Tutkimus osoittaa myös sen, että näyttelyitä ja opastuksia on jatkuvasti kehitettävä muuttuvan tutkimustiedon mukaan yleisöjen antamaa palautetta unohtamatta.

”Japanilaisuuden” ainutlaatuista ydintä on pyritty sanoittamaan vuosikymmenien saatossa jopa tuhansien, teosten ja artikkeleiden verran niin japanin kuin englannin kielellä. Kollektiivisesti kirjoituksiin viitataan japanin kielen sanalla nihonjinron – ”teoriat japanilaisista”. Kirjoitukset ovat nostattaneet paljon kritiikkiä. Tämän tutkielman tarkoituksena ei ole lisätä uutta nihonjinronin kriittistä katsausta jo olemassa olevien joukkoon, vaan suunnata mielenkiinto nihonjinronin ja sen väittämille altistuneiden japanilaisten väliseen suhteeseen. Tähän liittyen olemassa olevaa tutkimusta on melko vähän verrattuna nihonjinronin kriittisten tarkasteluiden määrään. Tutkielman perustana on Japanissa kahdessa korkeakoulussa kerätty ja yhteensä 48 vastausta käsittävä kyselytutkimusaineisto. Kyselylomake sisälsi viisi suoraa väittämää nihonjinron-teoksesta ja tiivistelmät kahden teoksen keskeisistä väitteistä. Korkeakoulututkintoa suorittavat nuoret ovat mielenkiinnon kohteena muun muassa siksi, että aikaisemmassa tutkimuksessa nihonjinronin havaittiin olevan suosituin vanhempien henkilöiden keskuudessa ja tulevaisuudessa korkeakouluttautumisen arveltiin vähentävän kirjoitusten suosiota. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten japanilaiset nuoret korkeakouluopiskelijat suhtautuvat nihonjinroniin: ovatko he samaa mieltä kirjoitusten väittämien kanssa vai torjuvatko he ne? Lisäksi tarkastelun aiheena on väittämien kuin myös yksittäisten kirjoittajien ja teosten tunnettuus vastaajien keskuudessa sekä se, ovatko he teoksia itse lukeneet. Kolmannen tutkimuskysymyksen lähtökohtana on avoimissa vastauksissa heijastuvat tavat ymmärtää kulttuuri. Stereotypioita rakentavan ja ylläpitävän nihonjinronin voi nähdä perustuvan klassiseen kulttuurikäsitykseen, mikä ymmärtää kulttuurin objektiivisesti sanoitettavissa olevana. Vastakkainen kulttuurikäsitys painottaa erilaisten kulttuurillisten todellisuuksien olemassaoloa, jolloin yhden kansallisen kulttuurin sanallinen naulitseminen on mahdotonta. Suurilta osin nihonjinronille kohdistetun kritiikin voi nähdä punoutuvan osaksi tätä lähestymistapaa. Mielenkiintona on, kuinka vastaajien suhtautumistavoissa nihonjinroniin on nähtävillä nämä erilaiset kulttuurikäsitykset. Oletuksena on, että myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen lähestymistavan elementteinä, kun taas väittämät torjuva vastaaja tuo esille vastakkaisen lähestymistavan argumentteja. Kyselyyn vastanneiden keskuudesta nousee vahva myötämielisyys nihonjinron-väittämiä kohtaan: viiden väittämän kohdalla yli puolet vastaajista on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa. Yli puolet vastaajista kertoo kuulleensa viiden väittämän kaltaisia väittämiä aikaisemminkin. Noin 30 % kertoo lukeneensa itse teoksia. Tekijöiden ja teosten tunnettavuuteen liittyvissä vastauksissa on epäselvyyksiä ja siten epäluotettavuutta. Myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen kulttuurikäsityksen elementteinä, vaikkakin etenkin sen epäsuoraa kyseenalaistamista on huomattavissa. Tutkimuksen suppean otannan takia yleistyksiä nihonjinronin yleisestä hyväksymisestä ei voida tehdä, mutta tulokset nostavat näkökulman sen mahdollisuuteen. Japanin yhteiskunnan muuttuessa yhä monimuotoisemmaksi, on ”standardin japanilaisuuden” ja vahvoja rajapintoja ”meidän” ja ”heidän” välille rakentavan nihonjinron-diskurssin asemaa julkisessa keskustellussa merkityksellistä tarkastella kriittisesti. Lisäksi tutkielmassa nousee esille tarve ”kulttuurin” täsmälliselle ja kriittiselle määrittelylle Japanin tutkimuksessa.