Browsing by Subject "loiset"

Alpakoiden ja laamojen määrä Suomessa on lisääntynyt viime vuosina ja niitä päätyy eläinlääkäreiden potilaiksi yhä useammin. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää kyselytutkimuksen ja ruumiinavaustilastojen avulla Suomessa asuvien alpakoiden ja laamojen terveystilannetta sekä yleisimmin esiinty-viä sairauksia sekä loishäätökäytäntöjä. Sisäloislääkeresistenssi on kamelieläimillä lisääntyvä ongelma ja säännölli-sesti ilman ulostenäytetutkimuksia tehtäviä loishäätöjä tulisi välttää. Tutkimustietoa alpakoiden ja laamojen sairauk-sista löytyy vielä suhteellisen vähän ja iso osa julkaistuista artikkeleista on yksittäisiä tapausselostuksia. Tutkimusta varten suunniteltiin kyselylomake, joka lähetettiin kamelieläinten omistajille. Kyselytutkimukseen vastasi 43 kamelieläinten omistajaa, joiden omistuksessa on yhteensä 446 alpakkaa ja laamaa. Lisäksi aineistona käytettiin Elintarviketurvallisuusvirastossa eli Evirassa ja Helsingin yliopiston patologian laitoksella vuosina 2006-2017 avattujen alpakoiden ja laamojen avaustuloksia. Avattuja eläimiä oli yhteensä 73. Aineistoa käsiteltiin Microsoft Office Excel 2016 -taulukkolaskentaohjelmalla. Suomessa kamelieläintilat ovat kooltaan suhteellisen pieniä ja pito-olosuhteet sekä ruokintatavat vaihtelevat tiloittain. Suurimmalla osalla tiloista oli alpakoiden ja laamojen lisäksi muitakin koti- tai tuotantoeläimiä. Eläinlääkärin apua tar-vitaan keskimäärin tiloilla harvoin. Kyselytutkimuksen mukaan sairauksista eniten esiintyi ruoansulatuskanavan sai-rauksia ja ihosairauksia. Yksittäisistä sairauksista eniten esiintyi ruokatorventukoksia, ulkoloisia, karvanlähtöä, ripulia ja hampaaseen kohdistuneita vammoja. Ruumiinavauksissa verenkiertoelimistön sairauksia oli eniten ja ruoansula-tuskanavan sairauksia toiseksi eniten. Yksittäisistä sairauksista keuhkotulehduksien ja nääntymisen määrät korostu-vat. Vastasyntyneillä yleisimmät kuolinsyyt olivat nääntyminen ja verenmyrkytys sekä erilaiset kehityshäiriöt. Vieroi-tusiässä olevien yleisimmät kuolinsyyt olivat nääntyminen ja keuhkotulehdukset. Suurin osa tiloista tekee edelleen sisäloishäädön kerran vuodessa ilman tutkimuksia. Sisäloishäädöt tehtiin ulostenäytetutkimusten perusteella lähes kolmasosalla tiloista. Ylipäätään ulostenäytetutkimuksia oli tehty noin puolella tiloista jossakin vaiheessa. Kyselytutkimuksessa ja ruumiinavaustilastoissa iso osa sairauksista on yksittäisillä eläimillä esiintyviä. Joidenkin sai-rauksien osuus tutkimuksessa korostui ja tutkimuksen tuloksista on apua sekä eläinlääkäreille että kamelieläinten omistajille ennaltaehkäiseviä hoitoja suunniteltaessa. Kirjallisuuskatsaus tarjoaa tiiviin paketin yleisimmin esiintyvistä sairauksista ja tarjoaa eläinlääkäreille apua kamelieläinten hoitamisessa. Tutkimuksen avulla pystyttiin selvittämään yleisimmin esiintyviä sairauksia ja kuolinsyitä kamelieläimillä. Kyselytutkimuksessa tulosten tulkintaa hankaloittaa se, että omistajat eivät välttämättä muista kaikkien sairauksien esiintymistä tarkasti eikä kaikkia sairauksia ole välttämättä diagnosoitu eläinlääkärin toimesta. Tutkimuksesta olisi ehkä ollut enemmän hyötyä, mikäli ruumiinavaustiedoissa oli-sivat olleet saatavilla kaikista eläimistä ikä, sukupuoli, kuolintapa ja omistajan tai eläinlääkärin antamat esitiedot ja mahdolliset hoitotiedot eläimestä. Kamelieläinten sairaudet vaatisivat lisää tutkimusta ja Suomessa etenkin tarkempi loistilanteen tutkiminen olisi tarpeen.

Hevosten loisten esiintyvyydessä ja ominaisuuksissa on havaittu maailmanlaajuisesti muutoksia. Mm. Strongylus vulgaris on käynyt tehokkaamman loishäätölääkityksen myötä harvinaisemmaksi. Cyathostominae -ryhmän sukkulamadoilla vastaavaa muutosta ei ole tapahtunut johtuen osin sen kehittämästä resistenssistä bentsimidatsoli -ryhmän lääkkeitä vastaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa hevosten loisten esiintyvyyttä eteläsuomalaisissa hevosissa ja ohessa tutkia Cyathostominae -infektoituneella hevosryhmällä bentsimidatsoliresistenssin esiintymistä. Vastaavia tutkimuksia ei maassamme aiemmin ole suoritettu. Loiskaroitukseen osallistui yhteensä 80 hevosta seitsemältä tallilta. Näistä yhden tallin 25 hevosta osallistui lisäksi resistenssikokeeseen. Loiskartoituksessa hevosilta kerättiin ulostenäytteet, madonmunat erotettiin flotaatiomenetelmällä ja niiden lukumäärä määritettiin. Positiiviset näytteet viljeltiin ja kehittyneistä toukkamuodoista määritettiin loislaji. Resistenssitutkimukseen osallistuneet hevoset lääkittiin fenbendatsolilla (Axilur®), ja niiltä kerättiin kahden viikon kuluttua toiset ulostenäytteet uudelleen tutkittaviksi. Kartoituksessa matoja löytyi kolmen tallin hevosilta, vain yhdellä tallilla yli puolet hevosista oli infektoituneita. Loiset olivat lähes poikkeuksetta Cyathostominae -ryhmän sukkulamatoja, kahdesta näytteestä löytyi lisäksi suolinkaisen munia. Resistenssitutkimuksessa lääkityksen jälkeen loismunien lukumäärä oli pienentynyt keskimäärin 29%:lla. Tutkimuksen tulokset ovat yhteneviä maailmalla havaittuihin muutoksiin hevosten loiskannoissa. Osallistuneiden hevosten lukumäärä oli kuitenkin niin suppea, että laajempien tulosten saamiseksi aiheen tutkimista maassamme tulisi jatkaa.

Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli luoda Opaskoirakoululle tartuntapainetta vastaava sisäloiskontrollisuunnitelma, jota voisi soveltaa myös muissa kenneleissä. Aloite työn tekemiselle tuli Opaskoirakoulun taholta – he halusivat rutiininomaisten sisäloislääkitysten sijaan kartoittaa aidon tarpeen sisäloislääkitysten tiheydelle ja muulle sisäloisloiskontrollille. Loisten esiintyvyyskartoituksessa hypoteesina oli se, että opaskoirien ulostenäytteistä löytyy sisäloisten, erityisesti Toxocara caniksen, munia. Oletus perustui siihen, että kennelin tartuntapaine loisten suhteen voi olla suuri johtuen koirien suuresta määrästä ja vaihtuvuudesta sekä pentueista, joita koululla syntyy noin 70 vuodessa. Lisäksi voitiin olettaa, että Opaskoirakoulun aiemmat loiskontrollikäytännöt eivät täysin vastanneet koirien tartuntapainetta sisäloisten suhteen, sillä ne oli laadittu tietämättä loisten todellista esiintyvyyttä. Suunnitelmaa varten opaskoirien ulostenäytteitä tutkittiin noin kahden kuukauden välein syksystä 2014 syksyyn 2015 sisäloisten esiintyvyyden määrittämiseksi. Tutkimusjakson aikana tutkittiin 108 eri koiran ulostenäytteet, yhteensä 214 näytettä, sekä viiden pentueen pentujen yhteisnäytteet. Ulostenäytteet tutkittiin koeputkiflotaatiomenetelmällä ja sisäloisten suhteen kahdeksasta positiivisesta näytteestä määritettiin lisäksi sisäloisten munien määrä MacMaster –laskukammion avulla. Lisäksi ulkoilutarhoista tutkittiin yhteensä 18 maanäytettä keväällä ja syksyllä 2015 kirjallisuuden pohjalta tarkoitukseen sopivaksi muokatun menetelmän avulla. Opaskoirakoulun koirien ulostenäytteissä oli koeputkiflotaatiomenetelmällä havaittavia loisten munia vain yksittäisissä näytteissä, mistä voitiin päätellä, että Opaskoirakoululla ei ole sisäloisongelmaa tällä hetkellä. Yhden vastikään Latviasta tuodun pennun näytteessä havaittiin Toxocara caniksen munia ja Opaskoirakoululle ostetun barbet-pennun ulostenäytteessä oli Isospora ohioensis –kompleksiin kuuluvan loisen ookystia. Strongylidae-lahkon loisten munia havaittiin kahdeksassa aikuisen labradorinnoutajan näytteessä pieniä määriä. Munien ulkonäön perusteella ei voitu sulkea pois mahdollisuutta, että munat kuuluivat koiran Uncinaria stenocephala –loiselle, mutta todennäköisemmin ne olivat peräisin kasvinsyöjien ulosteista. Yhdessä Opaskoirakoulun hoitajan omistaman koiran näytteessä esiintyi silmin havaittavia Mesocestoides-heisimatosuvun loisen jaokkeita. Opaskoirakoulun pentujen ja aikuisten koirien ulkoilutarhoissa havaittiin molemmilla tutkimuskerroilla vaihteleva määrä epätyypillisen näköisiä Toxocara caniksen munia. Yhdessä aikuisten koirien tarhasta keväällä otetussa näytteessä oli lisäksi Isospora- tyyppisiä ookystia. Toxocaran munien epätyypillinen ulkonäkö selittynee sillä, että ne olivat olleet maaperässä pitkään ja kärsineet ympäristöolosuhteiden vaikutuksista, eivätkä olleet enää tartuntakykyisiä. Munat eivät siis kerro Opaskoirakoululla esiintyvästä akuutista Toxocara-tartunnasta. Havaitut Isospora-loisen ookystat sen sijaan kertonevat viimeaikaisesta tartunnasta, sillä ne säilyvät maaperässä huonosti pakkaslämpötiloissa. Tartuntapaineen selvittämisen perusteella Opaskoirakoululle suositeltiin jatkossa aikuisten koirien ulostenäytteiden tutkimista, jotta voidaan lääkitä keskitetysti vain ne koirat, joilla sisäloisia esiintyy. Emien ja pentujen lääkitykset päivitettiin vastaamaan yleisiä suosituksia. Myös ympäristötekijät huomioitiin kontrollisuunnitelmassa.

Tutkimus koostuu kahdesta osasta: Koiran suolistoloisten esiintyvyys ja antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttö koirilla Suomessa. Ensimmäisen osan kirjallisesta osuudesta on kirjoittanut Johanna Vierimaa ja toisen osan Tiina Pullola. Työhön liittyvä näytteiden keruu sekä laboratoriotyöt tehtiin yhteistyönä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää koiran suolistoloisten esiintyvyys Suomessa, sekä kartoittaa suolistoloisinfektioille altistavia riskitekijöitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten antiparasitaarisia lääkkeitä käytetään tällä hetkellä koirille suolistoloisten häädössä. Samoin selvitettiin, miten koiranomistajat saavat tietoa koiran loisista ja miten he käyttämänsä sisäloishäätölääkkeen valitsevat. Suomessa ei ole aikaisemmin tehty koko maata koskevaa prevalenssitutkimusta suolistoloisten esiintymisestä koirilla. Loishäätölääkkeiden käyttöä koirilla ei myöskään ole aikaisemmin selvitetty. Tutkimus tehtiin syksyjen 2001 ja 2002 välisenä aikana Helsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian ja parasitologian oppiaineelle. Tutkimukseen osallistui 541 koiraa ympäri Suomea. Näytteet pyrittiin keräämään siten, että saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisista koirista. Tätä varten koirat oli jaettu käyttötarkoituksen (kennel-, metsästys-, koti- ja harrastuskoirat), sukupuolen, iän ja läänin mukaan. Näytteeksi kerättiin mahdollisimman tuore ulostenäyte, joka säilytettiin viileässä ja tutkittiin kymmenen vuorokauden sisällä tiedekunnan parasitologian laboratoriossa. Koiranomistajat ottivat näytteet itse annettujen ohjeiden mukaan. Näytteet kerättiin metsästysseurojen, kenneleiden ja koirakerhojen avustuksella, sekä suoraan yksityisiltä koiranomistajilta koirapuistoissa ja koiratapahtumissa. Tutkimukseen osallistuneet koiranomistajat täyttivät esitietolomakkeen, jossa tiedusteltiin loishäätörutiineista ynnä muusta asiaan liittyvästä. Esitietolomakkeiden tiedot toimivat aineistona tutkimuksen antiparasitaaristen lääkeaineiden käyttöä koskevassa osuudessa. Koiran suolistoloisten munia löytyi 32:n koiran ulostenäytteestä (5,9 %) ja lisäksi neljän koiran ulostenäytteestä löytyi Isospora spp. -protozoan ovokystia (0,7 %). Infektioiden aiheuttajina olivat Toxocara spp. 1. suolinkainen (17 koiraa, 3,1 %), Uncinaria stenocephala 1. hakamato (14 koiraa, 2,6 %), Trichuris vulpis 1. piiskamato (yksi koira, 0,2 %) ja Diphvllobothrium ltum 1. leveä heisimato (kaksi koiraa, 0,4 %). Tulosten tilastollisen käsittelyn perusteella suolinkais- ja hakamatotartuntariski oli suurempi kennelissä asuvilla koirilla sekä koirilla, jotka olivat käyneet Pohjoismaiden ulkopuolella vuoden sisällä, kuin muilla koirilla. Tutkimukseen osallistuneet koirat saivat sisäloishäädön jokseenkin säännöllisesti; 86 % koirista hoidetaan suolistoloisten varalta vähintään kerran vuodessa. Eri käyttötarkoituksen omaavista koirista metsästyskoirat näyttäisivät saavan vähiten sisäloishäätöjä; noin 31 % metsästyskoirista sisäloishäädetään harvemmin kuin kerran vuodessa. Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa (53,4 %) koiranomistajista vaihtelee käyttämäänsä sisäloishäätövalmistetta. Merkittävin valmisteen valintaan vaikuttava tekijä oli laajakirjoisuus. Eniten käytetty sisäloishäätölääkevalmiste oli tutkimuksen mukaan Axilur® (lntervet) jonka vaikuttavana aineena on fenbendatsoli. Koiranomistajien tärkein tiedonsaantilähde koskien koiran sisäloisia oli eläinlääkäri. Kirjallisuuskatsauksessa on esitelty tutkimuksessa havaittujen koiran suolistoloisten elämänkierrot sekä koiran suolistoloisten esiintyvyys muissa maissa. Kirjallisessa osiossa esitellään lyhyesti myös markkinoilla olevat suolistoloishäätövalmisteet, kerrotaan sisäloishäätöhäätösuosituksista ja resistenssin kehittymisestä loishäätölääkkeille.

Tässä työssä tutkittiin lampaiden ruuansulatuskanavan loisten esiintymistä Suomessa. Loisten esiintymistiedoista on hyötyä lampaiden terveydenhuollon parissa työskenteleville ihmisille. Loisten aiheuttamat vahingot lampaille vaihtelevat johtuen loislajista ja loisten lukumäärästä, sekä lampaan omista ominaisuuksista. Yleensä loissairaudet vaivaavat nuoria eläimiä, sillä iän myötä lampaiden vastustuskyky eri loislajeja vastaan kehittyy. Loiset voivat vaikuttaa lampaiden taloudelliseen tuotokseen muun muassa hidastuneen kasvun tai huonon villanlaadun kautta. Loislääkityksiin on syytä Suomessakin kiinnittää huomiota, sillä lääkitykset ovat tärkein resistenttien loiskantojen syntymiseen vaikuttava tekijä. Lampailla oletettiin esiintyvän paljon ruuansulatuskanavan loisia. Tutkittuja ulostenäytteitä oli 262 kappaletta, joista 182 kpl oli karitsoista eli alle vuoden ikäisistä eläimistä ja 70 kpl aikuisista lampaista. Näytteitä oli 24:ltä eri tilalta ja ne otettiin teurastuksen yhteydessä syksyllä 2004 (202 kpl) ja keväällä 2005 (60kpl). Näytteet tutkittiin modifioidulla McMaster-menetelmällä. Menetelmä on kvantitatiivinen ja perustuu loisen munan kellumiseen nesteessä, jonka ominaispaino on suurempi kuin loisenmunan paino. Loiset eroteltiin kuuteen eri ryhmään seuraavasti (kokonaisesiintyvyys prosentit näkyvissä): Moniezia 8,0 % (eli lampailla Moniezia expansa), kokkidit 80,9 % (sis. kaikki löydetyt Eimeria-lajit), Strongyloides 47,7 % (sis. Strongyloides-tyyppiset munat, joista lampailla esiintyy S. papillosus), Nematodirus 10,7 % (eli Nematodirus spp.), "Trichostrongylus" 47,3 % (sis. Trichostrongyloidea- ja Strongyloidea-yläheimojen loiset lukuun ottamatta Nematodirus-suvun loisia) ja muut ryhmän 1,1 % (sis. kaikki ne loiset joita ei pystytty sijoittamaan edellä mainittuihin ryhmiin). Tutkimuksessa ei todettu yhtään tilaa, jolla ei olisi ollut loisia. Yksittäisiä eläimiä, joilla ei havaittu loisia oli 7,6 %. Kokkidit olivat yleisin loisryhmä karitsoilla (98,4 %). Myös aikuisilla lampailla oli eniten kokkideja (54,3 %) tosin "Trichostrongyluksia" (54,3 %) oli vastaava määrä. Verrattaessa loisten esiintymistä aikuisilla lampailla ja karitsoilla havaittiin odotetusti loisten olevan huomattavasti yleisempiä karitsoilla. Ryhmien "Trichostrongylus" (aikuisilla 54,3 %, karitsoilla 62,3 %) ja muut (aikuisilla 1,4 %, karitsoilla 1,6 % ) kohdalla erot eivät olleet yhtä suuria kuin muilla ryhmillä. Syksyn ja kevään näytteiden vertailu tehtiin karitsoilla, koska keväällä ei saatu aikuisten eläinten näytteitä. Loisia esiintyi keväällä odotetusti vähemmän kuin syksyllä. Loistartuntojen voimakkuudet vaihtelivat ja yksittäisillä kliinisesti terveillä eläimillä oli voimakkaitakin tartuntoja. Tilojen loistilanteen selvittäminen loishäätölääkityksiä suunniteltaessa olisikin tarpeellista. Näin voidaan suunnitella ja suunnata lääkityksiä paremmin eri eläinryhmille, jolloin turhia lääkityksiä voidaan välttää.

Suomalaiset munintakanankasvatusmuodot tulevat muuttumaan, kun Euroopan Unionin alueella astuu voimaan varustelemattomien häkkien käyttökielto vuonna 2012. Vaihtoehtoiset tuotantomenetelmät, kuten luomutuotanto, altistavat munintakanoja useammille loisinfektioille kuin nykyinen häkkikasvatus. Tämä opinnäytetyö on osa tutkimushanketta "Luonnonmukainen munantuotanto: eläinten hyvinvoinnin ja elintarviketurvallisuuden hallinta". Työssä etsittiin keväällä 2004 luomukanaloista kerätyistä ulostenäytteistä kanojen sisäloisten (Ascaridia galli-, Heterakis gallinarum-, Capillaria spp.- ja Syngamus tracheae) munia, sekä Eimeria spp.- että Histomonas meleagridis-loisia, jotka identifioitiin ja laskettiin. Kanapunkin (Dermanyssus gallinae) esiintyvyyttä tutkittiin punkkiansojen avulla. Tämän opinnäytetyön tarkoitus on kirjallisuuskatsauksen osalta esitellä suomalaisissa kanoissa esiintyviä parasiitteja ja luomukasvatuksessa loisten esiintyvyyteen vaikuttavia riskitekijöitä. Lisäksi poikkileikkaustutkimuksen avulla selvitetään sisäloisten ja kanapunkin esiintymistä suomalaisissa luomukanaloissa. Tutkimukseen osallistui 17 luomumunintakanalaa. Tiloilta kerättiin näytteenottosuunnitelman mukaisesti ulostenäytteitä sisäloistutkimukseen. Näytteet olivat vähintään viiden kanan yhteisnäytteitä, koska yksittäisten lintujen loistilannetta ei selvitetty. Kanapunkit pyydystettiin kanalan rakenteisiin kiinnitettävillä punkkiansoilla. Laboratoriossa ulostenäytteet tutkittiin kvantitatiivisella flotaatiomenetelmällä ja punkkien määrä arvioitiin silmämääräisesti. Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan päätellä, että loiset aiheuttavat kanoille kliinisiä oireita ja alentavat niiden tuottavuutta. Voidaan olettaa, että häkkituotannosta luopuminen lisää loisten esiintymistä Suomen kanaloissa. Tutkituilta tiloilta löydettiin kaikkiaan neljää eri sisäloislajia, joista A. galli todettiin 50 %:ssa, H. gallinarum 30 %:ssa, Capillaria spp. 40 %:ssa ja Eimeria spp. kaikissa kanaloissa. Kanapunkkia esiintyi 70 %:ssa tiloista. Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia kuin esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa tehdyissä tutkimuksissa. Jotta kanat saataisiin edelleen tuottamaan hyvin ja pysymään kliinisesti terveinä, tuottajien tulee oppia hallitsemaan loisinfektioita. Erityisen haastavaa se tulee olemaan luomutuotannossa, jossa eläinten lääkintä pyritään saamaan minimiin.

Tutkielmassa esitellään saatavilla olleen kirjallisuuden perusteella useimmat porolla esiintyvät loislajit tai -suvut. Tutkielma jakautuu neljään osaan: alkueläimet (Protozoa), laakamadot (Platyhelminthes), pyörömadot (Nemathelminthes) ja niveljalkaiset (Arthropoda). Jokaisen osan lopussa on kirjallisuusluettelo. Kunkin loislajin tai -suvun kohdalla kasitellään morfologiaa, esiintymistä, epidemiologiaa, patogeneesiä, kliinistä merkitysotä, immuniteettia, diagnosointia ja lääkitystä. Porolle merkittävimmät ja tutkituimmat lajit ovat saaneet eniten tilaa. Näita ovat kurmu eli ihosaivartaja (Hypoderma tarandi), saulakka eli nenäsaivartaja (Cephenemyia trompe), aivomato (Elaphostrongylus rangiferi) ja keuhkomato (Dictyocaulus eckerti).

Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisuuteen perustuen eräitä sikojen kasvuun vaikuttavia tekijöitä. Tarkasteltaviksi tekijöiksi on tarttuvista tekijöistä valittu merkityksellisiä hengitysteiden bakteeri-infektioita ja sikojen parasiitteja. Lisäksi tarkastellaan sikalaolosuhteita ja niiden merkitystä tuotantoon ja eläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Hengitysteiden bakteeri-infektiot ovat runsaasti tutkittu alue johtuen suuresta taloudellisuudesta merkityksestään sikataloudessa. Tässä käsitellyillä hengitystiepatogeeneilla on merkitystä paitsi ensisijaisina taudinaiheuttajina, myös toissijaisille patogeeneille altistajina. Bakteeriperäisten hengitystiesairauksien aiheuttamat kasvutappiot vaihtelevat 5 ja 20 prosentin välillä, lisäksi tappioita aiheutuu alentuneesta rehuhyötysuhteesta ja etenkin paiseisen keuhkokalvontulehduksen kohdalla myös kohonneesta kuolleisuudesta. Sikojen parasiiteistä merkittäviä kasvutappioiden aiheuttajia ovat piiskamato, nystyrämato ja kapipunkin aiheuttaman sairauden yliherkkyysmuoto. Suolinkainen ja kokkidit ovat merkityksellisiä lähinnä toissijaisille taudinaiheuttajille altistavina tekijöinä, suolinkaisella on merkitystä myös teurastappioiden aiheuttajana maksavioitusten takia. Sikalaolosuhteet ovat merkityksellisiä lähinnä sian vastustuskyvyn kannalta; osa olosuhdevirheistä altistaa sikoja suoraan sairauksille murtamalla ensisijaisia vastustusmekanismeja limakalvo- ja ihovaurioiden takia, lisäksi olosuhdevirheidellä on suuri vaikutus stressin aiheuttaman immuunisupression muodossa. Kokeellisessa osassa porsaille luodaan normaalikasvukäyrä perustuen kolmen suomalaisen opetus- ja koulutilan punnitusaineistoon. Aineisto muodostuu 836 porsaasta. Tutkimusaikana 60 vuorokaudessa porsaat saavuttavat keskimääräisesti välityspainon 20 kiloa. Kasvua tarkasteltaessa merkittäviksi tekijöiksi kohoavat pahnuekoon ja porsaan syntymäpainon merkitys tuotannolle. Pienten pahnueitten porsaat kasvavat nelisen prosenttia nopeammin välityspainoon kuin suurten pahnueiden porsaat mutta suuret pahnueet tuottavat jopa 25 prosenttia enemmän pahnuepainossa mitattuna. Yksittäisen porsaan kasvua tutkittaessa syntymäpainossa ollut ero säilyi koko tutkimusajan suhteellisen eron pienentyessä. Porsaiden absoluuttinen kiloissa mitattava kokoero kasvoi koko tutkimusajan.