Browsing by Subject "sosiaalinen tuki"

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan äitien päihdetaustan yhteyttä koettuun sosiaaliseen tukeen sekä äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen laatuun ja laadun muutokseen. Lisäksi kartoitetaan sosiaalisen tuen lähteiden ja määrän eroavuuksia äitien välillä. Tutkimusaihe on ajankohtainen ja tärkeä muun muassa siksi, että yhteiskunnan taloudellisen taantuman myötä sosiaaliset ongelmat ja köyhyys koettelevat yhä useampia lapsiperheitä myös Suomessa. On kriittisen tärkeää saada ajantasaista tutkimustietoa sosiaalisen tuen puutteen ja päihteidenkäytön vaikutuksista lapsen varhaisvaiheeseen, jotta tukirakenteita ja ennaltaehkäisevää työtä voidaan kehittää vaikeimmissa oloissa elävien pikkulasten ja heidän vanhempiensa auttamiseksi. Valtion budjetissa tulisi myös taata raskaana olevien päihdeäitien palvelut syntyvien lasten terveysriskien minimoimiseksi. Tutkimuksen aineisto perustuu Beltin ja työtovereiden (Belt ym., 2009; 2012) interventiotutkimukseen. Siinä päihdetaustaisille äideille tarjottiin mahdollisuus osallistua ryhmämuotoiseen psykoterapiaan (n = 26) tai saada yksilöllisesti suunnattua psykososiaalista tukea (n = 25). Kontrolliryhmä (n = 50) muodostettiin ei-päihdetaustaisista äideistä. Interventiotutkimuksessa sosiaalista tukea (Harter, 1985; Parkes, 1986) tarkasteltiin äitien odotusaikana toteutetulla lomaketutkimuksella, yksilön raportoiman koetun tuen kannalta. Vuorovaikutusta äidin ja lapsen välillä mitattiin Biringenin (2000; 2014) emotionaalisen saatavillaolon menetelmällä (Emotional Availability Scales, EAS) kahtena ajankohtana, vauvan ikävaiheissa 4 kk ja 12 kk. Päihteidenkäytön osalta tutkimuksessa tarkasteltiin sekä huumeiden että alkoholin käyttöä. Tutkimukseen osallistuneet äidit (n = 101) raportoivat laittomien huumeiden käyttöään kahdeksasta eri huumeesta. Alkoholinkäytöstään äidit vastasivat seitsemään osioon standardoidusta AUDIT–kyselystä (Alcohol Use Disorders Identification Test, Saunders ym., 1993). Tässä tutkimuksessa keskitytään selvittämään äitien päihteidenkäyttötaustan yhteyttä koettuun sosiaaliseen tukeen sekä äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen laatuun. Lisäksi tarkastellaan sosiaalisen tuen määrää ja laatua eri osallistujaryhmien keskuudessa sekä vuorovaikutuksen laadun muutosta kahden mittauskerran välillä. Tulosten perusteella äitien päihdetaustalla on yhteys sosiaaliseen tukeen. Päihdetaustaiset äidit raportoivat kontrolliryhmää vähemmän sosiaalista tukea kunkin tuen lähteen (perhe, ystävät, tärkeät ihmiset) osalta erikseen sekä kokonaisuutena. Äidin päihdetausta ennustaa vähäisempää raskausaikaista sosiaalista tukea. Tulosten perusteella äitien päihdetausta vaikuttaa myös vuorovaikutuksen laatuun vauvan kanssa. Tämä näkyy äidin alempina vuorovaikutuspistemäärinä emotionaalisen saatavillaolon skaaloilla (EAS). Muutos päihdetaustaisten äitien osalta kahden mittauksen välillä oli kuitenkin positiivinen ja lapsen kannalta suotuisa: äitien vuorovaikutuksen EAS-kokonaispisteet olivat korkeammat jälkimmäisellä mittauskerralla. Myönteinen muutos voi liittyä intervention vaikutukseen. Saadut tulokset tukevat aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa esitettyä johtopäätöstä siitä, että riskitekijät kuormittavat varhaista vuorovaikutusta ja sosiaalisia suhteita. Tulokset viittaavat myös siihen, että interventioilla voi olla myönteinen vaikutus lapsen ja äidin vuorovaikutussuhteeseen.

Tässä pro gradu tutkielmassa tarkastellaan sairaalasielunhoitajien ja Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajien suhtautumista kuolemaan ja valmiuksia puhua kuolemasta sekä vastaajien asennetta ja toimintatapaa ottaa kuolema puheeksi syöpään sairastuneen kanssa. Kysely suunnattiin tietoisesti kohtaavan työn ammattilaisille, jotka työssään tapaavat paljon syöpäpotilaita. Työnsä puolesta vastaajilla on erinomainen tilaisuus tarjota syöpään sairastuneelle mahdollisuutta keskustella ja käsitellä diagnoosin potilaalle herättämää kuolemanpelkoa. Tutkimuskysymyksenä on; Mitkä tekijät edistävät kuoleman puheeksi ottamista syöpään sairastuneen kanssa? Syöpä on vakava sairaus, jolla on edelleen huono maine yksilötasolla. Syöpään sairastuu arviolta jo joka kolmas, joista kaksi kolmesta voidaan parantaa. Syöpädiagnoosi aiheuttaa saajalleen aina eksistentiaalisen kriisin, ennusteesta riippumatta. Potilaalla on diagnoosin saatuaan valtava tarve käsitellä elämänsä rajallisuutta, huolimatta jäljellä olevan elämän pituudesta. Tämä pro gradu on määrällinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty sähköisen kyselylomakkeen avulla loppuvuodesta 2018. Kyselylomake sisälsi pääosin asenteita, mielipiteitä ja toimintatapoja mittaavia suljettuja kysymyksiä. Kyselylomake keskittyi käsittelemään vastaajien valmiuksia ja suhtautumista kuoleman puheeksi ottamiseen syöpäpotilaan kanssa omasta näkökulmasta ja kokemuksesta käsin. Kysely lähetettiin 181 kohtaavan työn ammattilaiselle, joista kyselyyn vastasi 67. Tässä tutkimuksessa ilmeni, että neuvontahoitajilla ja sielunhoitajilla on ymmärrys kuoleman puheeksi ottamisen merkityksestä osana syöpäpotilaan sosiaalista tukea sekä olemassa olevat hyvät valmiudet puhua kuolemasta syöpäpotilaan kanssa. Vastaajat eivät kokeneet vaikeaksi puhua kuolemasta vaan aiheen sensitiivisyys ja asiakaslähtöinen ajattelutapa estivät heitä tekemästä aloitetta. Kuoleman koetaan olevan aiheena erityisen yksityinen, joten potilaan odotetaan itse tekevän aloitteen. Vastaajien mielestä kuoleman kohtaamista ja puheeksi ottamista tukevat rauhallinen tila, oma hengellisyys, alaan liittyvä koulutus ja kollegoiden tuki sekä työnohjaus.

This master’s thesis examines the themes of integration and social support and their interconnectedness, through the experiences of young adults with refugee or asylum seeker background. This thesis was driven by a desire to discover what makes integration processes successful and what are the first-hand experiences of these processes. The thesis was driven by research questions asking whether social support equaled to a more successful integration, what kind of values were given to support practices and whether interviewees perceived support being available to them. The data for this study was produced through five personal interviews with young adults aged between 19-28 who have all migrated to Finland in the years 2015-2016. The data produced by these interviews is not meant to be used as a generalization of a larger group, rather to depict the personal experiences of those interviewed. The data was analyzed using thematic content analysis. Through the means of thematic content analysis four themes and one sub-theme was recognized: Support – in all its forms – is valued, (sub-theme) Safe integration experience vanished in adulthood, In between feelings of Finnishness and residence permit, Feelings of the other and finally, Freedom of belief as a new constant. The findings of this study indicate that no causal connection can be drawn between social support and successful integration, integration processes just like the people going through these experiences are unique and every process and the needs for support looks different. However, all those who had access to social support during their integration felt to have benefitted from it and put great deal of weight and gratitude towards received support.

Objectives. As the population is aging, it is important to support healthy aging. Active musical hobbies, like choir singing, are a promising tool for this. So far, there are only a few controlled studies that explore the benefits of choir singing. The aim of this study was to investigate how choir singing is associated with social support, mood and cognitive performance. In addition, the association between choir singing and musical engagement as well as the associations between musical engagement and social support and mood were examined. Methods. Healthy seniors (N=105) aged 60 years and older (mean age 71 years) participated in this cross-sectional study. Of the subjects, 61 subjects were choir singers and 44 were controls. A majority (70 %) of the subjects were female with, on average, short-cycle tertiary level education. Perceived social support, mood and musical engagement were assessed with questionnaires. General cognition, executive function, working memory and verbal short-term memory were assessed with neuropsychological tests. The association of choir singing with social support, mood, cognitive performance and musical engagement were examined with analyses of covariance (ANCOVA). Associations of musical engagement with social support and mood were examined with correlation analyses. Results. Compared to the control group, the choir singers had higher scores on the Social Provisions Scale, especially in general social support, attachment, social integration and guidance, but not in reassurance of worth, reliable alliance or opportunity for nurturance. There was no difference between the groups on mood or cognitive performance. The choir singers also reported higher musical engagement on almost all scales of the Music Engagement Questionnaire compared to the controls. Musical engagement was associated especially with general social support, social integration and reassurance of worth. Conclusion. This study supports and elaborates on previous evidence of social benefits of choir singing, but not emotional or cognitive benefits. Social characteristics of choir singing are a major advantage compared to other leisure activities. Instead, choir singing does not stand out from other leisure activities with its emotional and cognitive qualities. This study addresses the close relationship between choir singing and musical engagement which in turn, is associated with social support. These findings can be utilized to support healthy aging and in prevention, for example, of loneliness.

The aim of this study was to examine the well-being of doctoral researchers in medicine and the experiences that build it. In addition, the purpose was to find out what forms of social support are associated with increased well-being. Previous studies have shown that social support in particular has an effect on the students' engagement to studies and well-being. Through the significant positive experiences of doctoral researchers in medicine, this study found out what factors build well-being in doctoral researchers and which forms of social support are emphasized in them. The research data was collected through online surveys in April 2015 as part of the development of research-based doctoral education at a Finnish university (Pyhältö et al. 2016). The data of this study consisted of the open-ended responses of doctoral researchers in medicine regarding positive experiences on their doctoral studies. The research group consisted of 85 doctoral researchers in medicine, of which 80 were Finnish-speaking and five English-speaking. The data was analyzed using qualitative theory-driven content analysis by forming categories. Quantification was utilized in the analysis of the data. The results showed that the key factors increasing the well-being of medical doctoral researchers were accomplishment, such as reaching intermediate stages of the dissertation process, positive emotions such as enthusiasm, significant and engagement, which appeared as absorption in the research work. Among the forms of social support, the factors that increased the well-being of doctoral researchers in medicine were especially emotional and instrumental support, and informational support was also received. The sources of support are the scientific community, the institution and the supervisor. Support and belonging to the scientific community, receiving constructive feedback, high-quality guidance, and advice related to research work and support were emphasized as factors that increase the well-being of social support. Considering the key factors that build well-being and social support is important when trying to develop learning environments that increase well-being in doctoral education.

This research investigates how everyday life appears in elderly person's widowhood. The objective of this research was to clarify with the help of research questions everyday life of widows and household work that occurs in that. Research questions explained what kind of roles the widow/widower has had in household work before the widowhood and how household work have changed after widowhood. Research questions also explained how the widow/widower has adapted in everyday life and how he/she experience their ability to function. The last research questions investigated what kind of help the widow/widower has had in household work and how he/she sees the required help in the future. The theoretical framework of the research builds from examination of aging population, widowhood and multidimensionality of elderly person's everyday life. The research is a qualitative research with characteristics from historical research. The research data was collected by theme interviewing nine 66–87 years old widows/widowers. Two of the interviewees were men and seven were women. The research data was analyzed with the help of thematic analysis and typing. The coding method was content analysis. There were many kind of changes in widows/widowers household work. They were in different stages in their adaptation for widowhood. Type analysis investigated that there are three different widowhood types. These types were independent and strengthened, unadaptable for alone living and widows/widowers who get along. The results also told that their ability to function was mainly in good level, which can be seen as substantial asset. The results also described that widows/widowers had large support networks and they got help whenever needed. The future was treated with suspicion. The results made clear that adaptation courses in widowhood are needed.

Tutkielman tarkoituksena on saada tarkempaa kuvaa läheisissä ihmissuhteissa toimimisesta masennuksen aikana. Tutkielmassani tarkastelen miten masennusta sairastaneet puhuvat läheisistä ihmissuhteista masennuksen kontekstissa, miten he rakentavat identiteettiään suhteessa läheisiin ja masennukseen, sekä kuinka ristiriitaisia puhetapoja läheisistä suhteista neuvotellaan ja ratkotaan puheessa. Tutkielman lähtökohtana on havainto siitä, kuinka läheiset ihmissuhteet kuvautuvat masennuksen kontekstissa ristiriitaisilla tavoilla. Ihmissuhteet on yhdistetty aikaisemmissa tutkimuksissa sekä masennusta ehkäiseviksi ja toipumista edistäviksi tekijöiksi, että masennusta laukaiseviksi tekijöiksi. Tarkoituksena on antaa ääni masennusta sairastaneille ihmisille, jotta voidaan selvittää, kuinka sairauden kanssa eläneet itse määrittelevät läheisiään suhteessa masennukseen. Lisäksi käyn läpi, mitä nämä kuvaukset läheisistä ihmissuhteista tarkoittavat masennusta sairastaneiden identiteetin näkökulmasta. Työni teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, kriittinen diskursiivinen psykologia ja positiointiteoria. Teoreettiseen viitekehykseen liittyvät olettamukset tiedon luonteesta vaikuttavat jo itsessään siihen, minkälaisesta näkökulmasta masennuksen aikaisia ihmissuhteita ja minuutta tutkielmassa tarkastellaan. Vaikka masennusta usein luonnehditaankin psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena, painottuu tässä tutkielmassa masennuksen sosiaaliset puolet. Tutkielmassa masennusta ei tarkastella niinkään staattisena, psykologisena tilana, vaan sosiaalisena ilmiönä, joka saa muotonsa myös suhteessa siihen kontekstiin missä se esiintyy. Aineistona toimii masennusta sairastuneiden kertomukset läheisistä suhteista masennuksen aikana, ja aineisto koostuu yhteensä yhdeksästä yksilöhaastattelusta. Analyysissa on yhdistetty näkemyksiä ja käsitteitä kriittisestä diskursiivisesta psykologiasta sekä positiointiteoriasta, ja analyysissa tarkastellaan, millaisia ihmissuhdekonstruktioita haastateltavat puheessaan tuottavat, millaisia positioita he rakentavat itselleen suhteessa näihin ihmissuhdekonstruktioihin, sekä millaisia jännitteitä eri konstruktioiden välillä esiintyy. Konstruktioiden välisiä jännitteitä on analyysin lopuksi tarkasteltu myös ideologisen dilemman käsitteen valossa. Aineistosta hahmottui viisi erilaista tapaa kuvata läheisiä ihmissuhteita masennuksen kontekstissa. Nämä ihmissuhdekonstruktiot olivat: ihmissuhde tuen ja avun tarjoajana, kuormittunut ihmissuhde, ihmissuhde itsenäisyyden hankaloittajana, ihmissuhde ilman tukea ja apua sekä haastava ihmissuhde. Ihmissuhdekonstruktiot tuovat näkyväksi, kuinka monimuotoisesti läheiset suhteet linkittyvät masennukseen ja samalla masentuneelle rakentui hyvin erilaisia positioita suhteessa läheisiin. Puhetavat olivat myös keskenään ristiriitaisia, ja esiintyivät useasti myös saman henkilön kertomusten sisällä. Ensinnäkin läheiset suhteet konstruoitiin yhtäältä tärkeiksi niistä saatavan avun ja tuen kautta, ja toisaalta suhteet kuvattiin kuormittaviksi ja niissä toiminen raskaaksi. Puhetapa läheisistä tuen ja avun tarjoajina sai myös haastajakseen ihmissuhdekonstruktion, jossa läheiset kuvattiin masennuksesta kuormittuviksi. Lisäksi läheiset ihmissuhteet konstruoitiin suhteessa oman itsenäisyyden ylläpitoon, jolloin ihmissuhteessa tärkeäksi kuvautui läheisten kyky hyväksyä haastateltavan omaehtoisuus ja itsenäisyys. Myös tämä konstruktio näyttäytyi jännitteisenä suhteessa avun ja tuen annon ihmissuhdekonstruktioon. Puhetapojen välistä jännitettä ratkottiin myös puheessa monella tavalla, jolloin ihmissuhteet, ja oma asema suhteissa sai monenlaisia sävyjä. Erityisesti kahdessa jälkimmäisessä jänniteessä nousi esiin kysymys vastuuntunnosta ja velvollisuuksista. Tämä vastuu liittyi ensinnäkin masennuksen oikeamittaiseen ilmaisuun sekä itsenäiseen pärjäämiseen liittyviin kysymyksiin. Kaiken kaikkiaan tutkielman tulokset piirtävät kuvaa sosiaalisista suhteista masennuksen aikana monitasoisena ilmiönä, joiden lähempi tarkastelu osoittaa myös ihmissuhteiden ristiriitaisen luonteen. Tässä kontekstissa masennusta sairastavan asema näyttäytyy sekä toipumista edistävässä, että sitä ehkäisevässä valossa. Tulokset tukevat ajatusta siitä, että on edelleen tärkeä keskittyä purkamaan masennukseen liittyvää stigmaa, mutta tulosten perusteella olisi syytä tarkastella myös vastuun teemaan liittyviä kysymyksiä. Tulokset osoittavat, että masennukseen liittyy vastuunkantoa niin läheisten kuormittumisesta kuin itse pärjäämisestäkin. Kun masennus jo tuottaa itsessään valtavan määrän kärsimystä yksilötasolla, tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, minkälaisena masennuksen ilmiötä kuvataan, ja miten siihen suhtaudutaan, jotta masennusta sairastaville ei muodostuisi uuden tasoista kärsimystä.

Johdanto: Ruokavaliomuutoksilla voi ehkäistä useita lihavuuteen liittyviä kansantauteja, kuten tyypin 2 diabetesta. Ryhmissä tai yksilöohjauksena tapahtuva elintapaohjaus on ollut lihavuuden hoidon perusta. Painonpudotusinterventioissa sähköiset työkalut ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Sosiaalisen tuen hyödyntäminen parantaa intervention vaikuttavuutta edelleen. Tutkimustietoa virtuaalisen tuen hyödyntämisestä elintapamuutokseen ja painonhallinnan edistämiseen on kuitenkin vähän. Tavoitteet: Tavoitteena oli selvittää, miten ohjauksen ja vertaistuen mahdollistava valokuvallinen ruokapäiväkirja oli yhteydessä elintapamuutoksen toteutumiseen ylipainoisilla työterveyshuollon asiakkailla ja avohoidossa olevilla henkilöillä. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää uudenlaisen menetelmän (älypuhelinsovelluksen, mHealth) toteutettavuutta ja käytettävyyttä. Aineisto ja menetelmät: Tutkimukseen osallistui 26 ylipainoista (BMI>25 kg/m²) aikuista miestä ja naista, jotka rekrytoitiin työterveyshuollon asiakasyrityksestä sekä Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ry:n kautta. Osallistujat pitivät pienryhmissä neljä viikkoa visuaalista ruokapäiväkirjaa ottamalla valokuvia aterioistaan käyttämällä älypuhelinsovellusta ja saivat ohjausta ryhmien ohjaajalta. Ryhmäläiset näkivät toistensa ateriakuvat ja pystyivät ”tykkäämään” ja kommentoimaan toistensa kuvia. Ruoankäyttöä mitattiin tutkimuksen alussa, intervention päätyttyä ja neljä viikkoa intervention päättymisestä ruoankäyttökyselyn (FFQ, engl. food frequency questionnaire) avulla. FFQ sisälsi kahdeksan ruoka-ryhmää ja 48 elintarviketta. Kyselylomakkeilla selvitettiin myös tavoitteita, kokemusta sosiaalisesta tuesta ja ryhmän ilmapiiriä. Sosiaaliseksi tueksi määriteltiin myös sovelluksen kautta annetut ja saadut tykkäykset sekä kirjoitetut kommentit. Lisäksi mitattiin lähtötilanteessa ja intervention jälkeen pituus, paino ja vyötärönympärys sekä analysoitiin sovelluksen käyttöaktiivisuutta (ateriakuvat, tykkäykset, kirjautuminen sovellukseen ja kommentit). Tulokset: Kukaan osallistujista ei keskeyttänyt tutkimusta. Naisia oli mukana 74,1 % ja osallistujien keski-ikä oli 48,5 vuotta. Osallistujien painoindeksi oli lähtötilanteessa keskimäärin 32,4 (SD 3,9). Osallistujat määrittelivät tavoitteikseen muun muassa ateriakoon pienentämisen ja sokerittomien juomien käytön lisääntymisen. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja käytettiin lähtötilanteessa keskimäärin 3,89 (SD 2,07) kertaa päivässä. Heti intervention jälkeen kasviksia käytettiin 6,04 (SD 2,31) kertaa päivässä. Kasvisten, hedelmien ja marjojen syönti oli kasvanut 2,15 (SD 2,64) kerralla päivässä ja muutos oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001). Kasviksia, hedelmiä ja marjoja syötiin neljä viikkoa intervention päättymisen jälkeen keskimäärin 5,26 (SD 2,41) kertaa päivässä. Verrattuna lähtötasoon kasvisten päivittäinen käyttö oli neljä viikkoa intervention päättymisestä edelleen runsaampaa (p=0,019). Muiden tarkasteltujen ruokamuuttujien muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Neljän viikon interventiojakson aikana osallistujien paino putosi keskimäärin 1,54 kg (SD 1,82; p=0,001), eli yhteensä laskua tapahtui 2,3 %. Vyötärönympärys kaventui keskimäärin 2,40 cm (SD 2,42; p=0,001). Älypuhelinsovellusta käytettiin aktiivisesti, mutta käytössä oli vaihtelua. Ateriakuvia ladattiin yhteensä intervention aikana sovellukseen 4114 kappaletta (ka 158,2; SD 62,6), eli keskimäärin 5,7 ateriakuvaa päivässä osallistujaa kohden. Tykkäyksiä annettiin yhteensä 7580, (ka 291,5; SD 368 osallistujaa kohden), eli keskimäärin 10,5 tykkäystä päivässä osallistujaa kohden. Sovellukseen kirjauduttiin yhteensä 6921 kertaa (ka 266,2; SD 123,6 osallistujaa kohden), mikä tarkoittaa 9,5 kertaa päivässä osallistujaa kohden. Sovelluksen käyttöaktiivisuus tai koettu sosiaalinen tuki ei ollut yhteydessä ruoankäytön tai painon muutoksiin. Osallistujista 84 % koki kuitenkin saaneensa tukea muilta ryhmän jäseniltä. Johtopäätökset: Mobiiliteknologian välityksellä tapahtuvan ohjauksen avulla voidaan saavuttaa muutoksia ruoankäytössä ja edistää painonpudotusta. Jatkossa painonpudotukseen ja elintapamuutoksiin tähtäävien interventioiden tulisi olla pidempikestoisia ja näyttöä tarvitaan mobiiliteknologian tehokkuudesta pitkäaikaisessa painonhallinnassa. Sosiaalinen tuki ei tässä tutkimuksessa ollut yhteydessä syömis- ja painomuutoksiin, mutta kontrolliryhmän avulla saataisiin lisätietoa siitä, minkälaisiin tuloksiin päästään sovelluksen avulla yksilöohjauksella, verrattuna ryhmäominaisuuden sisältävään ohjaukseen.

The purpose of this thesis is to chart teachers' experiences concerning job burnout and the role of social support in gaining well-being at work. The theoretical base of this study is in Maslach's, Schaufeli's and Leiter's (2001) research on job burnout and in House's (1981) and Cohen's and Wills's (1985) research on social support. Burnout of teachers appears to be a special phenomenon compared to other occupations, which is due to the nature of the teachers' job. My research questions are as follows: 1. How does job burnout appear on teachers' speech and stories? 2. How does social support appear in teachers' work in relation to job burnout and what kind of forms of social support have they experienced and would like to experience? 3. How are teachers' stories and their collective memory about job burnout and social support reflected in the data? I collected the data through a narrative interview in a focus group. The group consisted of seven teachers. I analysed the data through content analysis and narrative analysis. The teachers described their experiences of job-related rush and burnout. They felt that their burnout was increased by the lack of superior support and by role conflicts. In contrast, the support from their superior and their peers helped them to gain well-being at their work. In the narrative analysis, it appeared that their experiences of burnout were collective and their stories about job burnout were based on collective memory. Social support appears to be carnivalistic according to Bakhtin (1979). In the carnival, people can free themselves from society's norms and the boundaries between the roles are blurred. As a conclusion, I can state that job burnout is a common problem among teachers and social support helps them to gain well-being at their work. For teachers, it is important that there is support at hand. It would be important to intervene at an early stage of job burnout before it becomes severe.

Yksinäisyyden merkitys hyvinvointia uhkaavana tekijänä on viimeaikoina noussut esiin yhä enenevissä määrin. Yksinäiset korkeakouluopiskelijat ovat erityisen haavoittuvassa elämäntilanteessa, sillä nuoren aikuisen elämään liittyvät erityiset kehitykselliset haasteet. Tärkeää on, että opiskelijat saavat tukea tilanteeseensa, jotta yksinäisyyden kauaskantoisilta vaikutuksilta vältyttäisiin. Vertaistuki voi monen kohdalla olla tärkeää, ja Internet mahdollistaa matalan kynnyksen paikan avun hakemiseen. Tutkielmassani perehdyn Nyyti ry:n ylläpitämään, korkeakouluopiskelijoille tarkoitettuun Yksinäisyys-nettiryhmään, ja siinä esiintyvään vertaistukeen. Erityisen tutkimusasetelmastani tekee vertaistuen tarkastelu sen kaksijakoisuuden kautta: millaisia avunsaajana olemisen ja avunantajana toimimisen tapoja kirjoituksista on löydettävissä, ja miten ne suhteutuvat toisiinsa. Näin voidaan ymmärtää paremmin keskustelijoiden tarpeita ja odotuksia, ja sitä, miten ryhmä pystyy niihin vastaamaan. Aineistoa on tutkittu sisällönanalyysin menetelmin. Näyttäisi siltä, että ryhmään kohdistetaan enemmän odotuksia ja tarpeita kuin mihin se pystyy vastaamaan. Avunsaajana olemisen luokkia oli yhteensä 15, jotka kuvasivat viittä eri ulottuvuutta. Ulottuvuudet olivat kokemuksellisuus, kontrolliodotus, vaikeusaste, suhde tietoon ja odotuksellisuus. Avunantajana toimimisen kohdalla luokkia muodostui kahdeksan, jotka kuvasivat neljää ulottuvuutta. Näitä olivat empatia, eteenpäin suuntaavuus, opastus ja kyseenalaistus. Avunsaajana oleminen hallitsi nettiryhmän keskusteluja, ja sitä kuvastavat tekstit olivat paitsi määrällisesti pidempiä, myös sisällöllisesti rikkaampia. Suhteutettaessa avunsaajan ja avunantajan tapoja toisiinsa havaitaan, että ryhmässä osoitettu tuki pystyy hyvin vastaamaan moniin odotuksiin, mutta toisaalta jokin tuenmuoto saattaa olla päinvastainenkin joidenkin luokkien tarpeille. Voikin olla, että vertaistuesta on keskustelijoille hyötyä tiettyyn tasoon asti, mutta suuri määrä erilaisia tarpeita ja odotuksia tekee mahdottomaksi niihin kaikkiin vastaamisen. Hyvä jatkotutkimuksen aihe olisi haastatteluin selvittää kirjoittajien omia näkemyksiä siitä, mistä kokevat ryhmään kirjoittaessaan hyötyvänsä. Tutkielman keskeisimpiä lähteitä ovat olleet: Weiss, R.S. (1973). Loneliness: the experience of emotional and social isolation, Kraut, R. ym (1998). Internet paradox. A social technology that reduces social involvement and psychological well-being?, Jung, J. (1987) Toward a social psychology of social support., Dennis, C-L. (2003). Peer support within a health care context: a concept analysis.