Browsing by Subject "testamentti"

Tutkielma käsittelee keskinäisten testamenttien peruuttamiseen liittyviä peruskysymyksiä sekä näiden peruuttamistilanteisiin liittyviä erityispiirteitä. Tutkimuskohteena on keskinäisten testamenttien peruut-taminen erityisesti peruuttamistilannelähtöisestä näkökulmasta. Peruuttamistilanteista tutkimuksen koh-teeksi on päätynyt peruuttamisen ajallinen ulottuvuus, salaamisen vaikutus, keskinäisen testamentin hävittäminen ja häviäminen sekä tekijöiden välinen suhde ja sen laatu. Keskinäisellä testamentilla tarkoitetaan kahden tai useamman jälkisäädöksen muodostamaa kokonai-suutta, jonka motiivina on yhdistää ja suojata tekijöidensä intressejä. Vaikka maallikot usein käsittä-vätkin keskinäisen testamentin sisältävän sopimusmateriaa, on kyseessä aina puhtaasti yksipuolinen oikeustoimi. Keskinäinen testamentti on näin ollen myös yksipuolisesti peruutettavissa. Lähtökohtai-sesti keskinäisiin testamentteihin soveltuu samat tekemistä, peruutusta, tulkintaa, selvittämistä ja toi-meenpanoa koskevat yleiset oikeusohjeet, joita käytetään muihinkin testamentteihin. Vaikka keskinäi-set testamentit ovat yksipuolisesti peruttavissa, ei tämä tarkoita sitä, etteikö peruutuksella voisi olla tosiasiallisia oikeusvaikutuksia myös toisen testamenttimääräyksiin keskinäisessä testamentissa. Yksipuolisesti tehty peruuttaminen voi johtaa siihen, että peruutuksen katsotaan olevan vastoin PK 10:7:n molemminpuolisen keskinäisen testamentin olennaisia edellytyksiä. Jos peruutuksen katsotaan kajoavan näihin olennaisiin edellytyksiin, on peruuttaja menettävä testamenttiin perustuvan oikeutensa sekä testamentin johdosta saadun tulon ja tuoton. Peruuttamistilanteiden osalta paneudutaan etenkin PK 10:7:n soveltuvuuteen näihin tilanteisiin.

Tutkielmassa käsitellään motiivierehdystä Suomen testamenttioikeudessa kolmen tutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä tarkastellaan motiivierehdyksen määrittelyä ja ominaispiirteitä. Motiivierehdystä verrataan kahteen muuhun testamenttioikeuden erehdystyyppiin, ilmaisuerehdykseen ja rauenneiden edellytysten tilanteeseen, ja eritellään erehdystyyppien tunnistamiseen ja erottamiseen liittyviä haasteita. Toisena tutkimuskysymyksenä käsitellään motiivierehdyksen vaikutusta testamentin toimeenpanon kannalta testamentin moiteprosessissa, testamentin tulkinnassa ja testamentin saajien välisessä riidassa. Kolmantena tutkimuskysymyksenä selvitetään testamenttioikeuden motiivierehdyssääntelyn laajempaa teoreettista kontekstia varallisuusoikeudellisiin erehdysoppeihin ja erityisesti tahtoteoriaan verraten, ja hahmotellaan testamenttioikeudellista erehdysoppia. Johtopäätöksissä analysoidaan tutkimuksen tuloksia ja esitetään ratkaisuehdotuksia havaittuihin oikeudellisiin ongelmiin. Työn metodi on kahden ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta käytännöllinen lainoppi, kolmannen osalta teoreettinen lainoppi. Motiivierehdys on säännelty perintökaaren 13:1:ssä, ja kuvataan erehdykseksi, joka on määräävästi vaikuttanut testamentin tekijän tahtoon. Kyse on testamentin tekijän tahdonmuodostusprosessissa tapahtuneesta virheestä: testamentin tekijällä on ollut virheellinen mielikuva testamentintekotahdon kannalta olennaisesta seikasta ja tämä seikka on vaikuttanut testamenttimääräyksen sisältöön siten, ettei lopputulos vastaa sitä, mitä testamentin tekijä olisi määrännyt, jos hän ei olisi erehtynyt. Motiivierehdys eroaa ilmaisuerehdyksestä siten, että ilmaisuerehdyksessä on kyse tahdon ilmaisemisessa tapahtuneesta häiriöstä, mutta itse tahdonmuodostumisprosessi on virheetön. Motiivierehdys eroaa rauenneiden erehdysten tilanteesta erehdyksen ajallisen kohdistumisen suhteen: rauenneet edellytykset koskevat tulevaisuuden tapahtumien virheellistä ennakointia, kun taas motiivierehdykset testamentin tekohetken aikaisia tai sitä edeltäviä seikkoja. Määritelmien osalta eri erehdykset on helppo tunnistaa, mutta käytännön tilanteissa niiden erotteleminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Ratkaisu siitä, mikä erehdyksistä on kyseessä, voi riippua tilanteen tulkitsijasta. Motiivierehdys on säädetty testamentin moiteperusteeksi. Moiteprosessissa keskeistä on näyttää motiivierehdyksen olennaisuus: motiivierehdyksen tulee olla vaikuttanut siten, että testamentin tekijä on antanut eri sisältöisen testamenttimääräyksen, kuin hän olisi ilman erehdystä antanut. Motiivierehdyksen näyttämisen kannalta keskeistä on todistelu siitä, mikä on ollut testamentin tekijän käsitys erehdyksen kohteena olevasta seikasta. Jos testamentin tekijä tulee myöhemmin tietoiseksi motiivierehdyksestään, voi hänen toimillaan testamentin muuttamisesta tai ennalleen jättämisestä olla ratkaiseva merkitys. Motiivierehdys voi vaikuttaa testamentin tulkinnassa erityisesti silloin, jos testamenttia ei ole moitittu esimerkiksi moiteajan umpeen kulumisen vuoksi. Tällaisen tilanteen varalta ei ole lainsäännöksiä eikä korkeimman oikeuden ratkaisuja. Ruotsalaisissa perintökaaren esitöissä motiivierehdysten tulkinnalliseen korjaamiseen on suhtauduttu kielteisesti, mutta Ruotsin korkein oikeus on omaksunut päinvastaisen linjan ja ratkaissut useita motiivierehdystapauksia testamentin tulkintakysymyksinä. Samoin ruotsalaisessa oikeuskirjallisuudessa on yleisesti katsottu motiivierehdykset testamentin tulkintaongelmiksi ja rauenneiden edellytysten erityistapauksiksi. Tutkielmassa puolletaan ruotsalaisen ratkaisutavan omaksumista myös Suomen oikeudessa huomioon ottaen tiukahkot kriteerit testamentin tekijän tahdon selvittämisasteesta ja sanarajaperiaatteen noudattamisesta. Testamenttioikeudessa on katsottu testamenttien oikeudellisen sitovuuden perustuvan testamentin tekijän tahtoon, ja viitattu tältä osin yleisen varallisuusoikeuden tahtoteoriaan. Tahtoteorian erehdysoppi kuitenkin poikkeaa testamenttioikeudessa tehdyistä ratkaisuista erityisesti sen osalta, että testamenttioikeudessa motiivierehdys on testamentin pätemättömyysperuste, mutta yleisessä varallisuusoikeudessa motiivierehdys on lähtökohtaisesti vaikutukseton, elleivät oikeustoimilain kunnianvastaista ja arvotonta menettelyä koskevat tunnusmerkit täyty. Tutkielmassa todetaan testamenttien sitovuuden perustuvan varallisuusoikeudellisesta tahtoteoriasta eroavaan tahdon määrittelyyn: testamenttioikeudessa sitovuuden perustana on testamentin tekijän oikeiden tietojen pohjalta vapaasti muodostama tahto. Johtopäätöksenä todetaan kirjoittajan kantana, että koska motiivierehdys muistuttaa erittäin läheisesti rauenneita edellytyksiä ja ilmaisuerehdystä sekä ilmenemisessään käytännön oikeuselämässä että teoreettiselta kannalta katsottuna, olisi syytä harkita kaikkien testamentin erehdyslajien katsomista testamentin tulkintakysymyksiksi.

Henkilö, joka varautuu kuolemansa vaikutuksiin testamentin tekemällä, saattaa haluta vaikuttaa siihen, mitä varallisuudelle tapahtuu sen jälkeen, kun testamentinsaaja kuolee tai tämän oikeus testamenttiomaisuuteen muusta syystä lakkaa. Testamentintekijä voi testamentissa toissijaismääräyksellä määrätä siitä, kenelle omaisuus menee sen ensisaajan jälkeen. Testaattorin kuoltua testamentinsaajien ketjussa voi kuitenkin tapahtua testaattorin odotusten vastaisesti muutoksia esimerkiksi toissijaissaajan menehtyessä silloin, kun omaisuus on vielä ensisaajan määräämisvallan alla, jolloin toissijaismääräystä ei voida toteuttaa testaattorin alun perin tahtomalla tavalla. Tutkielmassa selvitetään, kuka saa perittävän omaisuuden, mikäli testamentin toissijaissaajan oikeus jää toteutumatta ennen ensisaajan oikeuden lakkaamista. Asiassa on keskeisesti kyse testamentin tulkinnasta: Mikä ratkaisu muuttuneessa tilanteessa vastaisi parhaiten testaattorin tahtoa? Tutkielmassa keskeisimmin esiin nousevat vaihtoehdot ovat toisen henkilön tuleminen poisjääneen toissijaissaajan sijaan, mahdollisten muiden jälkisäädöksen saajien osuuksien lisäys, ensisaajan oikeuden laajeneminen täydeksi omistusoikeudeksi sekä lakimääräisen perimysjärjestyksen noudattaminen. Tutkielmassa tarkastellaan PK 11:6:n sijaantuloa koskevaa olettamasäännöstä, mutta pohditaan myös, millaisissa muissa olosuhteissa tai millaisten testamenttimääräysten valossa testaattorin tahdon mukaista toissijaismääräyksen tai muuten testamentin toimeenpano olisi. Tutkielmassa pohditaan myös sijaantuloon sallivammin suhtautumista silloin, kun testamentissa on toissijaismääräys verrattuna toissijaismääräyksen puuttumiseen.

Tutkielma käsittelee perhe- ja jäämistöoikeuteen liittyvässä oikeustieteellisessä kirjallisuudessa vähemmälle tarkastelulle jäänyttä useamman testamentin määräysten päällekkäisyyksiä ja niihin liittyviä tulkintaongelmia. Eri testamenteissa olevien määräysten päällekkäisyydet tulee ratkaista ennen kuin testamentteja voidaan ryhtyä toteuttamaan. Tutkielmassa tarkastellaan lainopin avulla tulkintaan sovellettavaa normistoa sekä löydetään ristiriitoja ratkaisevalle henkilölle työkaluja vastaavien ongelmien arvioinnin ja ratkaisun tueksi. Tutkielmassa pyritään löytämään argumentteja ja näkökulmia erinäisten tulkintojen perusteeksi. Tämän lisäksi työssä suoritetaan oikeusvertailua erityisesti Ruotsin oikeusjärjestelmän kanssa. Tutkielmassa käydään läpi varsin yksityiskohtaisesti testamenttien välisiin ristiriitoihin soveltuvia oikeusohjeita ja näitä ohjeita sovelletaan myös testamenttien päällekkäisyyksien tavanomaisiin tyyppitilanteisiin. Tyyppitilanteissa punnitaan eri näkökulmien argumentointia ja sitä, miten kukin ohjeistus soveltuu keskenään. Tutkielmassa käsitellään myös korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2019:27, jossa korkein oikeus otti kantaa osittain päällekkäisiin testamentteihin ja testamentin tekemishetkellä tapahtunutta aikaisemman testamentin unohdusta. Tapauksessa korkein oikeus joutui esittämään kantansa asiassa, johon perintökaari ei nimenomaisesti ota kantaa. Tutkielmassa arvioidaan ratkaisun perusteluita ja tarkastellaan ratkaisun vaikutusta useamman testamenttien päällekkäisyyksien tulkintaan. Lopputuloksena tutkielmassa onnistuttiin asettamaan tulkintaan soveltuvat oikeusohjeet, joita testamenttien ristiriitaisuuksia ratkaiseva voi käyttää hyödyksi oman ratkaisu- ja arviointityönsä tukena. Osittain päällekkäisten testamenttien tulkintaan on pääsääntöisesti noudatettava testamentin tekijän tahtoa, mikä voi olla löydettävissä myös testamentin ulkopuolisista materiaaleista. Testamentin tekijän tahdon noudattamiseksi on myös olemassa sääntömuotoisia lähtöolettamia testamentin tekijän tahdosta. Tärkein lähtöolettama on aikaprioriteetin säännöksi kutsuttava olettama, minkä mukaan viimeisin testamentti kumoaa aikaisemman testamentin siltä osin, kuin se on päällekkäinen.