Browsing by Issue Date

Tavoitteet: Tavoitteena oli tarkastella lasten fyysistä aktiivisuutta varhaiskasvatuksen eri toiminnoissa ja tilanteissa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten lasten fyysistä aktiivisuutta voitaisiin lisätä kokopäiväisesti varhaiskasvatuksessa eri toiminnoissa ja tilanteissa ja kuinka fyysinen aktiivisuus voidaan yhdistää eheyttävästi oppimisen alueisiin. Aihe on ajankohtainen koska aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt, kun taas lasten ruutuaika on lisääntynyt (esim. Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2016b). Menetelmät: Menetelmänä oli narratiivinen kirjallisuuskatsaus. Aineistona oli seitsemän tieteellistä vertaisarvioitua artikkelia vuosilta 2012–2022 ja väitöskirja vuodelta 2023, joissa tutkittiin lasten fyysistä aktiivisuutta varhaiskasvatuksessa. Aineisto analysoitiin laadullisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä ja teemoittelemalla aineiston tulokset. Tuloksia peilattiin aiempiin tutkimuksiin sekä Banduran (2017) sosiaalis-kognitiiviseen teoriaan, johon fyysisen aktiivisuuden tutkimukset usein viittaavat. Tulokset ja johtopäätökset: Lapset ovat fyysisesti aktiivisimmillaan vapaassa leikissä ulkona ja sisällä, ulkona sääntöleikissä sekä opettajan ohjaamissa ulkoleikeissä. Lasten fyysistä aktiivisuutta ehdotetaan lisättävän kokopäiväisesti kaikkeen toimintaan sekä eheyttävästi että toiminnallisesti muuhun oppimiseen. Fyysistä aktiivisuutta on syytä lisätä etenkin rutiinien lomaan ja mahdollistaa lapsille liikuntapyrähdyksiä joka tunti. Opettajan toiminnalla on keskeinen vaikutus lasten fyysisen aktiivisuuden toteutumiselle ja määrälle. Opettajan ja muun henkilöstön sitoutuessa fyysistä aktiivisuutta arvostavaan toimintakulttuuriin, voidaan varhaiskasvatuksessa saavuttaa fyysisesti aktiivisemman toiminnan taso.

Kirjallisuuskatsauksessa tutkitaan positiivisen pedagogiikan tapoja tunne- ja vuorovaikutus-taitojen tukemisessa, sekä mitä tuloksia positiivisen pedagogiikan keinoista on aikaisemmissa tutkimuksissa osoitettu. Tarkastelun kohteena on positiivisen pedagogiikan menetelmien vaikutus hyvinvointiin. Positiivinen pedagogiikka kattaa alleen paljon kirjallisuutta ja kasvavissa määrin tutkimusta. Pyrin kuvaamaan tässä kirjallisuuskatsauksessa aiemman teorian ja tutkimuksien välisiä yhteyksiä, sekä teettämään yleiskatsauksen aiheesta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että positiivisen pedagogiikan keinoilla voi tukea oppilaan hyvinvointia, sekä tukea oppilasta kukoistamaan. Positiivinen pedagogiikka myös näyttäytyy tarvittavana apuvälineenä opiskelijoiden kouluun sitoutumisen kannalta. Tutkielmassa tuodaan esiin positiiviseen pedagogiikkaan liittyviä työtapoja ja niiden vaikutuksia hyvinvointiin. Positiivinen pedagogiikka korostaa oppilaan merkityksellisyyttä, vahvuuksia, myönteistä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria sekä omaa toimijuutta. Tutkielma toteutettiin käyttäen kvalitatiivista eli laadullista tutkimusotetta. Analyysimenetelmänä oli narratiivinen aikaisempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen pohjautuva kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tutkimustehtävänä oli kuvata, analysoida ja tulkita millä tavoin positiivisella pedagogiikalla voi kehittää tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Tutkimuksessa hyödynsin aineistonvalinnassa sisään- ja poissulkukriteerien muodostamista avuksi sopivan ja luotettavan aineiston tunnistamisessa. Tutkimukset ja artikkelit on haettu käyttäen Google Scholaria, Finna.fi, Helkaa, American Psychological Association tietokantaa ja APA Psycinfoa. Tutkimukseen on otettu mukaan sekä kotimaisia ja ulkomaisia artikkeleita ja tutkimuksia. Tutkimuskysymyksinä toimivat 1. Millä tavoin tunne- ja vuorovaikutustaitoja voidaan kehittää positiivisen pedagogiikan avulla? sekä 2. Mitä tuloksia on todettu aiemmissa tutkimuksissa positiivisen pedagogiikan hyödyntämisestä tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemisessa? Tuloksissa todetaan positiivinen pedagogiikan osoittautuvan toimivaksi keinoksi edistää tun-ne- ja vuorovaikutustaitoja kouluissa, sekä parantaa oppilaiden itsetuntoa ja kouluun sitoutumista. Luonteenvahvuuksien tunnistaminen ja tukeminen ovat keskeisiä positiivisen pedagogiikan toimintatapoja, jotka voivat myönteisesti vaikuttaa oppilaiden kouluhyvinvointiin. Yhteisöllisyys ja sosiaaliset taidot ovat avainasemassa vahvojen sosiaalisten suhteiden kehittämisessä ja kouluonnellisuuden parantamisessa. Positiivisen pedagogiikan periaatteiden soveltaminen koulumaailmassa voi näin ollen edistää oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä parantaa heidän kouluhyvinvointiaan. Lisäksi tutkimukset korostavat myös, kuinka tärkeää on joustava kouluympäristö, joka kuuntelee ja tukee erilaisten oppilaiden tarpeita. Positiivinen pedagogiikka tarjoaa käytännön keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Ympäristökriisin myötä kestävä kuluttaminen on noussut keskusteluihin puhuttaessa kuluttajien mahdollisuuksista vaikuttaa heidän omaan hiilijalanjälkeensä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset suosivat kestävän kulutuksen vähentämisen tapoina tiukan kieltäytymisen ja rajoittamisen sijaan siirtymistä erilaisiin kestävämpiin vaihtoehtoihin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisia tapoja, joilla sosiaalisen median 5 ekotekoa -haasteeseen osallistuneet ihmiset kertoivat kestävästi vähentäneensä kulutustaan. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimuksen aineistona käytettiin 5 ekotekoa -haasteeseen luotuja Instagram-julkaisuja. Aineisto koostui yhteensä 61 julkaisusta, jotka sisälsivät yhteensä 278 kestävään kuluttamisen vähentämiseen liittyvää ekotekoa. Aineistoa analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen Limin (2017) ja Luukkosen (2020) malleja kestävästä kuluttamisen vähentämisestä. Tutkimuksen tulosten mukaan suosituimmat tavat kestävään kuluttamisen vähentämiseen olivat erilaisiin kestävämpiin vaihtoehtoihin siirtyminen, mikä on tuloksena yhdenmukainen Luukkosen (2020) haastattelututkimuksen kanssa. Muita merkittäviä kuluttamisen vähentämisen tapoja olivat yksilön hiilijalanjäljen kannalta merkittäviksi koetuista päästölähteistä kuten lentomatkustamisesta kieltäytyminen. Lisäksi julkaisuissa kuvatuissa ekoteoissa nousi esiin pyrkimys vaikuttaa omalla toiminnalla oman kulutuksen lisäksi myös ympäröiviin ihmisiin ja ympäristöön. Tutkimus muodostaa kuvaa niistä teoista, joita kuluttajat ovat valmiita arjessaan tekemään kestävämmän toiminnan nimissä.

Tavoitteet. Tässä kandidaatin tutkielmassa tarkastelin digitalisaation tuomia muutoksia osaamisen johtamiseen. Koska digitalisaatio on muokannut organisaatioiden rakennetta, kulttuuria ja käytäntöjä on mielekästä tutkia, miten muutokset ovat vaikuttaneet osaamisen johtamiseen, mikä nähdäänkin nykypäivänä elinehtona organisaatioiden toiminnalle. Osaamisen tuottaminen, kehittäminen ja ylläpitäminen mahdollistavat organisaation tuloksellisuuden, joustavuuden sekä tukevat työntekijöiden hyvinvointia. Esitän kompleksisen johtamisen näkökulman olennaisena tapana tarkastella tätä moniulotteista kenttää. Tutkimuskysymykseksi muodostuu: mitkä tekijät nousevat esiin osana osaamisen johtamista digitalisaation aikana kompleksisen johtajuuden näkökulmasta? Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, sillä tarkoitus oli saada laaja kuva osaamisen johtamisen nykytilasta. Valikoinnissa otin huomioon avoimen saatavuuden, vertaisarvioidut artikkelit, ajan sekä sijainnin. Keräsin länsimaalaista aineistoa vuodesta 2019 eteenpäin, jotta tulokset olisivat mahdollisimman ajankohtaisia ja kulttuurisesti yhtenäisiä. Kyseessä on narratiivinen yleiskatsaus, joten aineistoa eivät rajanneet tarkat metodiset säännöt. Analysoin aineistosta digitalisaation ajan osaamisen johtamisen tekijöitä ja luokittelin ne viiteen luokkaan. Tulokset ja johtopäätökset. Aineiston perusteella osaamisen johtamisessa nousi esiin viisi tekijää: organisaatiokulttuurin muutos, henkilöstöjohtajien roolin muutos, kouluttamisen merkityksellisyys, osaamisen houkuttelu ja hallinta sekä alustojen käyttö osaamisen johtamisessa. On hyvä huomata, että kaikki ulottuvuudet kietoutuvat yhteen, eivätkä ole täysin eroteltavissa. Digitalisaatio muuttaa kokonaisvaltaisesti organisaatioiden toimintaa, mikä kompleksisessa järjestelmässä säteilee kaikille toiminnan osa-alueille

Lastenkirjallisuus tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia. Lastenkirjallisuus avartaa lapsen näkemystä elämästä, ja siihen kuuluvista tapahtumista. Lastenkirjallisuuden aihepiiri on laaja, ja lastenkirjoja erilaisista aiheista ja teemoista julkaistaan jatkuvasti. Yksi teema, jota lastenkirjallisuus myös käsittelee, on kuolema. Kuolema kuuluu osaksi jokaisen elämää, ja läheisen menetykseltä kukaan ei voi välttyä. Moni lapsi kokee ensimmäisen menetyksen jo lapsuudessaan – oli menetys sitten perheen lemmikki tai lapsen oma vanhempi tai sisarus. Menetystä ja sen tuomaa surua käsitellessään, tarvitsee lapsi siinä turvallisen aikuisen tukea ja läheisyyttä. Yksi keino lapsen kanssa lähestyä kuolemasta puhumista ja sen käsittelyä on lastenkirjallisuuden hyödyntäminen. Kuoleman käsittely on tärkeää lapsen kanssa kotona, mutta myös varhaiskasvatuksessa opettajien tukemana. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lastenkirjallisuuden hyödyntäminen tukee kuoleman käsittelyä lapsen kanssa. Sekä millä tavoin varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen opettajat ja muu henkilöstö voi hyödyntää lastenkirjallisuutta lapsen kohtaaman kuoleman käsittelyssä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kvalitatiivisena tutkimusmenetelmänä kuvaileva kirjallisuuskatsaus raportoi kerätystä ja rajatusta tutkimusaineistosta tehdyt havainnot tiiviiksi kokonaisuudeksi. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyin aiempaan julkaistuun tutkimustietoon lastenkirjallisuuden hyödyntämisestä lapsen kohtaaman kuoleman käsittelyssä. Kirjallisuuskatsauksen aineisto koostuu seitsemästä vuosien 2006–2023 välillä julkaistuista tutkimusartikkeleista. Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, että lastenkirjallisuus tukee monin tavoin kuoleman käsittelyä lapsen kanssa. Lastenkirjallisuus tuo lohtua surun keskelle, ja luo lapselle ymmärrystä kuolemasta. Lastenkirjallisuuden kautta lapsen on mahdollista löytää samaistumispintaa kirjojen tapahtumista, tunteista sekä erilaisista hahmoista, minkä avulla lapsi ymmärtää, ettei hän ole yksin kokemuksensa tai tunteidensa kanssa, vaan muutkin kokevat vaikeita asioita elämässään. Tuloksista nousi esille aikuisten ja varhaiskasvatusten opettajien tärkeä rooli lapsen tukijoina menetyksen käsittelyssä sekä sopivan lastenkirjallisuuden valinnassa, jonka pitää huomioida lapsen ikä, ajattelun- ja kehityksen taso sekä yksilölliset tarpeet, jotta kirjan on mahdollista tukea lapsen kuoleman käsittelyä, ja sen ymmärtämistä.

Tavoitteet. Tarkastelen tutkimuksessa, miten esiopetusikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta tuetaan esiopetuksessa. Päivittäinen fyysinen aktiivisuus on osa lasten normaalia kasvua ja kehitystä. Alle kahdeksanvuotiaat lapset tarvitsevat fyysistä aktiivisuutta noin kolme tuntia päivässä. Lapset viettävät esiopetuksessa suuren osan päivistään, joten fyysisen aktiivisuuden tukeminen esiopetuksessa on keskeistä lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että lasten fyysisen aktiivisuuden tukemisessa korostuu etenkin lapsilähtöinen pedagogiikka ja oppimisympäristöjen merkitys. Tutkimukseni tavoitteena on kuvailla, miten esiopetuksessa tuetaan lasten fyysistä aktiivisuutta ja millaiset tekijät rajoittavat lasten fyysisen aktiivisuuden toteutumista esiopetuksesta vastaavien varhaiskasvatuksen opettajien mukaan. Menetelmät. Aineisto kerättiin haastattelemalla kolmea esiopetuksesta vastaavaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Haastattelut olivat puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluja. Menetelmällä tavoiteltiin aineistoa, joka vastaisi tutkimuskysymyksiin mahdollisimman kattavasti. Aineisto analysoitiin teema-analyysin keinoin, jonka avulla aineistosta muodostettiin pääteemoja ja alateemoja tutkittavasta ilmiöstä. Aineistosta tehtyjä havaintoja tulkittiin tutkimuksen teoreettista taustaa hyödyntäen. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksesta tunnistin monia esiopetusikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta tukevia asioita. Fyysistä aktiivisuutta edistäviin asioihin lukeutui opettajien käyttämä lapsilähtöinen liikuntapedagogiikka ja ulkotiloissa tapahtunut toiminta. Lasten fyysisen aktiivisuuden tukemista rajoitti eniten sisätiloissa toimiminen sekä lasten kielteinen asenne toimintaa kohtaan. Tutkimuksen tulokset ovat pitkälti linjassa tutkimuksessa käytetyn teoreettisen taustan kanssa muutamia havaintoja lukuun ottamatta. Tuloksia tarkastellessa voidaan todeta, että esiopetuksessa lapsia tuetaan ohjatussa ja omaehtoisessa fyysisessä aktiivisuudessa. Jatkotutkimuksissa tulisi tutkia, miten esiopetuksen sisätiloista saisi muodostettua kokonaisuuksia, jotka tukisivat lasten fyysistä aktiivisuutta tehokkaammin.

Tutkielman tavoitteena oli saada selvyyttä metodologisiin keinoihin lasten näkökulmia tavoittelevassa tutkimuksessa, jossa on analysoitu lasten piirustuksia. Uuden lapsuudentutkimuksen ja tarkemmin lapsinäkökulmaisen tutkimuksen keskiössä on lasten itse tuottama tieto. Lasten itseilmaisua ja tutkimukseen osallistumisen mielekkyyttä pyritään tukemaan mahdollisimman vaihtelevin ja toiminallisin menetelmin. Visuaaliset menetelmät nähdään keinona tuoda lasten merkityksiä esille tukeutumatta liikaa verbaaliseen tai kirjalliseen viestintään, mikä voi estää näkemysten ilmaisua ja luoda epäarvoisen aseman tutkijan ja lasten välille. Piirtäminen tuotettu tutkimusaineisto ja etenkin sen analyysi nojautuu kuitenkin vahvasti tulkintaan ja siinä voidaan nähdä eettinen haaste lasten todellisten merkitysten avaamiselle. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskatsauksen aineistossa oli 15 artikkelia vuosilta 2017–2023, joissa oli mukana lasten piirustuksia 14:sta eri maasta. Tutkimusartikkeleita aineistoon oli kerätty ja rajattu kahdesti eri metodein: ensin syksyllä 2019 informantin suosittelemien lapsinäkökulmaisten artikkeleiden pohjalta ja myöhemmin kesällä 2023 tehdyllä uudella aineistohaulla. Näin kirjallisuuskatsaukseen pyrittiin saamaan tieteenalaisesti, maantieteellisesti sekä menetelmällisesti mahdollisimman laaja kirjo viimeaikaisia lapsinäkökulmaisia tutkimuksia. Aineiston analyysia jatkettiin perustietojen sekä tutkimuksen tarkempien metodien, tulosten ja lapsinäkökulman periaatteiden toteutumisen taulukoinnilla. Tämän jälkeen aineistosta pyrittiin muodostamaan yhteinen kuvaus. Yhtenä kirjallisuuskatsauksen tuloksena oli havainto tutkimuksessa käytettyjen termien ja metodologisten menetelmien vakiintumattomuudesta. Toiseksi yhtenäisyyksiä löytyi etenkin piirustusten analyysin tavoista: lähes kaikissa tutkimuksissa oli keskeistä lasten oman tulkinnan mukaan ottaminen sisällönanalyysiin. Tämän lisäksi piirustusten analyysissa oli mukana myös muuta aineistoa, kuten haastatteluja, videoita ja kirjallisia selityksiä. Tutkijan oman analyysin kohde saattoi kuitenkin vaihdella riippuen siitä, mikä ilmiö oli tarkasteltavana: piirustusten sisältöjen lisäksi merkityksellistä oli piirustustilanteessa tapahtuvat sosiaaliset prosessit ja yhteinen tiedonrakentaminen. Lasten piirustuksia käyttäneiden tutkimuksen tulokset pyrkivät tuomaan lasten kokemusmaailmaa entistä näkyvämmäksi ja useimmiten siten parantamaan konkreettisesti lasten arkea.

Tutkimuksen tavoitteena oli luoda aiempaan tutkimuskirjallisuuteen perustuva kokonaiskuva siitä, miten historiaa opettavat luokan- ja aineenopettajat kuvaavat omia historiasuhteitaan, historiakäsityksiään ja käsityksiään historianopetuksen tarkoituksesta. Tämän lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen yhteys edellä kuvatuilla kokemuksilla ja käsityksillä on opettajien hyödyntämiin oppimateriaaleihin ja opetus- ja työskentelytapoihin. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksessa hyödynnetyt tutkimuskirjalliset lähteet etsittiin Helka-, Helmet- ja Google Scholar -tietokannoista hyödyntämällä erilaisia suomen- ja englanninkielisiä hakusanoja, jotka liittyvät historianopetukseen, historialliseen ajatteluun sekä opettajien kokemuksiin ja käsityksiin. Hakutuloksista valittiin ainoastaan ne tutkimuskirjalliset lähteet, joiden kontekstina on suomalainen koulutusjärjestelmä (perusopetus tai lukio) ja jotka on julkaistu 2000-luvulla. Tutkimuskirjallisuuden perusteella historiaa opettavien luokan- ja aineenopettajien kiinnostus historiaa kohtaan on usein herännyt jo lapsuudessa ja syventynyt esimerkiksi perheen ja suvun kertomien tarinoiden, populaarin historiakulttuurin ja menneisyyteen liittyvien kokemusten ja elämysten kautta. Opettajien omat koulukokemukset näyttäytyvät ristiriitaisempina, ja useiden opettajien mielestä vapaa-ajan historiaharrastuneisuudella on ollut suurempi merkitys heidän kiinnostuksensa ja innostuksensa herättämisessä ja ylläpitämisessä kuin koulun historianopetuksella. Kuvatessaan omia historiakäsityksiään opettajat korostavat erityisesti ajatusta historiasta menneisyytenä tai nykyisyyden ymmärtämisen ja identiteetin rakentamisen työkaluna. Opettajat näkevät historianopetuksen tarkoituksen piilevän ennen kaikkea ymmärryksen ja yleissivistyksen jakamisessa ja oppilaiden identiteetin vahvistamisessa, vaikka myös yksittäisiä viittauksia historiallisen ajattelun opettamisen merkityksellisyydestä on paikoin havaittavissa. Opettajien hyödyntämien oppimateriaalien ja opetus- ja työskentelytapojen perusteella historianopetus näyttäytyy kuitenkin ensisijaisesti opettajajohtoisena ja oppikirja- ja sisältökeskeisenä tiedonsiirtona, mikä vastaa opetusta, jota opettajat olivat itse saaneet omina kouluaikoinaan.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Koulujen välinen eriytyminen on herättänyt huolta monien tahojen toimesta. Koulujen eriytyminen perustuu etniseen ja sosioekonomiseen taustaan. Koulujen eriytyminen nähdään vaarantavan mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumisen. Kouluvalinnan taustalla voidaan nähdä olevan uusliberalistinen koulutuspolitiikka, joka korostaa muun muassa vapauden ja tehokkuuden ihanteita. Koulutus nähdään inhimillisenä pääomana, joka tuottaa taloudellista voittoa yksilölle ja laajemmin koko kansantaloudelle. Uusliberalismin mukainen kilpailullisuus näkyy vanhempien tavoitteena tarjota lapsille opiskelupaikka ”hyvämaineisessa” koulussa, jossa havaitaan korkeita oppimistuloksia. Painotettuun opetukseen osallistuminen nähdään mahdollisuutena kehittää yksilöllisiä taitoja ja varmistaa haastavan koulutien toteutuminen. Tässä kandidaatintutkielmassa tutkin kouluvalinnasta käytävää keskustelua uutismediassa. Tutkimuskysymykseni on seuraava: millaisia argumentteja kouluvalinnan puolesta ja vastaan voidaan löytää uutismediasta? Toteutin tutkimuksen retorisen diskurssianalyysin keinoin. Retorinen diskurssianalyysi on laadullinen tutkimusmenetelmä, joka tutkii kielenkäytön keinoja, joiden avulla kohdeyleisö pyritään vakuuttelemaan ja suostuttelemaan, jonkin todellisuuskuvan taakse. Analyysissa erottelin aineistossa esiintyneitä argumentteja, muodostin toistuvista teemoista diskursseja ja analysoin niissä käytettyjä argumentoinnin keinoja. Aineistonani on 18 Helsingin Sanomissa julkaistuja uutisartikkelia, jotka olivat julkaistu vuonna 2023. Muodostin aineiston pohjalta kolme diskurssia, jotka olivat segregaation todellisten syiden pohtiminen, arvoperustainen argumentaatio ja vaihtoehtoisten toimintatapojen ehdottaminen. Diskurssit kuvaavat aineistossani yleisesti esiintyneitä puhetapoja. Segregaation todellisten syiden pohdinnan diskurssissa koulujen välisen eriytymisen syyksi nähtiin alueellinen eriytyminen, lähikoulujen turvallisuutta uhkaavat ongelmat sekä vieraskielisten oppilaiden suuret osuudet tietyissä kouluissa. Arvoperustaisen argumentoinnin diskurssissa puolustettiin sekä lähikoulua että painotettua opetusta. Diskurssissa korostettiin arvoja, hyötyjä ja haittoja sekä moraalisia velvollisuuksia vanhempana ja kansalaisena. Vaihtoehtoisten toimintatapojen ehdottamisen diskurssissa esiintyi vastahakoisuutta painotettujen luokkien lakkauttamiselle, mikä herätti keskustelun muista koulujen välisten eriytymisen estämisen keinoista. Tutkimuksen tulokset ilmentävät uusliberalistisen koulutuspolitiikan vaikutuksia kansalaisten ajattelussa. Koulutusvalinnoissa tavoitellaan lahjakkuuksien tukemista, yksilöllisyyttä ja hyvää koulumenestystä pyrkimällä välttämään huonomaineisia kouluja.

Tämän tutkielman tavoitteena on ymmärtää minkälaisia rasismin eri piirteitä valkoihoiset varhaiskasvatuksen opettajat tunnistavat varhaiskasvatuksessa ja minkälaisia keinoja varhaiskasvatuksen opettajilla on toteuttaa antirasistista pedagogiikkaa päiväkodissa. Tässä tutkielmassa käsitellään rasismin, antirasismin ja antirasistisen pedagogiikan käsitteitä sekä niihin liittyvää aiempaa tutkimusta. Tutkielmassa käsitellään myös varhaiskasvatuksen opettajien havaintoja omasta sekä muiden toiminnasta rasistisissa tilanteissa ja ympäristössä. Rasismia on tutkittu aiemmin varsin vähän suomalaisen varhaiskasvatuksen kontekstissa. Aihetta on aiemmin tutkineet mm. Anna Rastas (2007) lasten ja nuorten arjen rasismin näkökulmasta sekä Saara Loukola (2022) antirasistisen pedagogiikan näkökulmasta. Aiemman tutkimuksen perusteella varhaiskasvatuksen opettajat eivät aina tunnista lasten välistä rasismia. Tutkielma toteutettiin laadullisin menetelmin aineiston sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimus toteutettiin sähköpostihaastatteluiden avulla neljää varhaiskasvatuksen opettajaa haastatellen. Haastattelukysymykset oli jaettu kolmeen eri teemaan; rasismin määrittely, nähty ja koettu rasismi sekä rasismiin puuttuminen ja ennaltaehkäisy. Kaikki haastateltavat työskentelivät haastattelun aikana Helsingin kaupungilla varhaiskasvatuksen opettajina. Haastateltavat edustivat kaikki varhaiskasvatuksessa työskentelevien enemmistöä ollen Suomen kansalaisia, valkoihoisia, koulutettuja ja naiseksi itsensä identifioivia. Tutkielman keskeisinä tuloksina voi pitää sitä, että varhaiskasvatuksen opettajat tunnistivat rasismin eri piirteitä varhaiskasvatuksessa. Lasten välisiä rasistisia tilanteita ei tunnistettu rasismiksi, vaan ennemmin lasten ennakkoluuloiksi ja uteliaisuudeksi. Toinen keskeinen tulos oli antirasistisen pedagogiikan koulutuksen tarve varhaiskasvatuksessa. Opettajilla oli joitain keinoja toteuttaa antirasistista pedagogiikkaa, mutta koulutuksen tarve aiheen tiimoilta oli selkeä. Tulos on ajankohtainen, sillä 1.6.2023 alkaen varhaiskasvatusyksiköissä tulisi olla velvoittava toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Suunnitelman tekemisessä on kuitenkin siirtymäaika ja suunnitelma tulee olla valmiina kesäkuussa 2025 mennessä (Opetushallitus, 2023).