Browsing by study line "Varhaiskasvatuksen opettaja"

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden arvopohjaan kuuluvat osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden arvostaminen, jotka ovat osa inklusiivista esiopetusta. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että osallisuus ei kuitenkaan vielä toteudu esiopetukselle asetettujen tavoitteiden edellyttämällä tavalla (Venäläinen, ym. 2020) ja että lasten kielelliset ja kulttuuriset taustat otetaan huomioon vaihtelevasti esiopetuksessa (Holappa ym. 2019 s. 14). Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää opettajien näkemyksiä kieli- ja kulttuuritaustoiltaan moninaisten lasten osallisuudesta ja osallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuskysymykset olivat näin ollen seuraavat: Millaisia käsityksiä esiopettajilla on osallisuudesta ja mitkä tekijät vaikuttavat eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien lasten osallisuuden toteutumiseen? Tutkielman tavoitteena on edistää esiopetuksen kehittymistä inklusiiviseen ja moninaisuutta tukevaan suuntaan niin, että kaikkien lasten osallisuutta tuettaisiin nykyistä paremmin esiopetuksen arvoperustan mukaisesti. Tutkielman aineisto koostui kolmen esiopetuksessa työskentelevän opettajan haastattelusta. Haastattelut analysoitiin fenomenografisen tutkimusotteen mukaisesti, jossa tutkimuskysymyksittäin muodostettiin kuvauskategorioita. Tutkielma osoittaa, että opettajien vaikutusmahdollisuudet jokaisen lapsen osallisuuden mahdollistamisessa ja yhdenvertaisuuden toteuttamisessa ovat suuret. Opettajan interkulttuurinen kompetenssi (kts. Jokikokko, 2002; 2010) edistää kieli- ja kulttuuritaistoiltaan moninaisten lasten osallisuutta esiopetuksessa. Erityisen hyvin interkulttuurinen kompetenssi näkyi näiden opettajien kokonaisvaltaisessa suhtautumisessa lapsia ja omaa työtään kohtaan. Opettaja voi myös oppia tunnistamaan niitä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa osallisuuteen ja toimimaan niin, että jokainen lapsi saisi osallisuuden kautta positiivisen kokemuksen omasta toimijuudestaan. Joskus osallisuudeksi riittää pelkkä läsnäolo ja toisinaan se voi toteutua neuvotteluissa, jotka voivat vaatia lapselta laajoja neuvottelutaitoja.

Tavoitteet. Leikin merkitys lasten kehitykselle, oppimiselle ja hyvinvoinnille on to- distettu eri tutkimuksissa. Leikistä on tullut yksi keskeisistä varhaiskasvatuksen sekä esiopetuksen pedagogista toimintatavoista, jossa aikuisten osallistuminen lasten leikkiin tunnustetaan arvokkaaksi sekä kehityksen että tasa-arvon näkökulmasta. Lapsen toiminnan ymmärtämiseksi ja sisäisen prosessin arvioimiseksi on tarpeen tarkkailla lapsen toiminnan intensiteettiä, siis sitoutuneisuutta. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata, analysoida ja tulkita esikouluikäisten sitoutuneisuutta leikkiin, mielikuvitukseen ja tarinallisuuteen pohjautuvassa toiminnassa heidän todellisessa arjessansa ja oppimisympäristössä. Sitoutuneisuutta tutkitaan sekä lasten että ryhmän aikuisten näkökulmasta. Tavoitteena on tunnistaa oppimisympäristön tekijät, jotka edistävät tai estävät lasten sitoutumista toimintaan. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tutkimuksen aineisto ke- rättiin Sipoon kunnan yhdeltä yksityiseltä päiväkodilta aineistotriangulaatiota käyt- täen. Aineistokeruumenetelmänä käytettiin sekä lasten havainnointia ja puolistruk- turoitua haastattelua, että aikuisten teemahaastattelua. Havainnot ja haastattelut koskivat kuutta esikoululaista, kolmea poikaa ja kolmea tyttöä. Jotta saataisiin kä- sitys aikuisten näkemyksistä, tutkimusaiheesta haasteltiin myös ryhmän aikuisia. Analyysi toteutettiin sitoutuneisuuden keskiarvon määrällisen laskennan lisäksi pääasiassa abduktiivisena eli teoriaohjaavana sisällönanalyysinä uusien oivallusten ja tulosten saamiseksi. Tulokset ja johtopäätökset. Lasten sitoutuneisuuden määrällinen keskiarvo oli sekä heidän omaehtoisessa että ohjatussa toiminnassa, joka pohjautui leikkiin, mielikuvitukseen tai tarinallisuuteen, suhteellisen korkea. Sekä havainnoinnin että haastattelun perusteella osallisuus, lapsilähtöisyys, vuorovaikutus ja yhdenvertai- suus olivat keskeisiä sitoutuneisuutta lisääviä tekijöitä oppimisympäristössä. Mo- nipuolisesti varusteltu ja rakenteiltaan muuttuva ympäristö sekä vapaa pääsy ma- teriaaleihin ja leluihin edisti lasten osallisuutta ja toimijuutta. Aineistosta nousi myös oppimisympäristöä estäviä tekijöitä. Ne liittyivät pitkälti aikuisten näkemykseen, ymmärrykseen ja reaktioihin lasten toiminnassa. Olennaista tässä oli aikuisten kyky tunnistaa lasten toiminnan taustalla olevia ajatuksia, kiinnostuksen kohteita, mutta myös heidän tarpeitansa. Tähän puolestaan vaikuttivat oppimisympäristön ulkoiset tai rakenteelliset olosuhteet sekä aikuisten tieto toimintatavasta ja omasta roolista leikissä. Stressi, ajan- ja henkilökunnan puute olivat ryhmän aikuisten näkökulmasta syitä siihen, miksi aikuinen nopeammin rajoitti lapsen toimintaa tai tulkitsi toiminnan tarkoitusta eri tavalla kuin lapsi. Lisäksi leikki keskinäisenä toimintatapana on ollut suhteellisen uusi menetelmä ryhmässä ja siksi se on mahdollisesti vaikuttanut aikuisen kykyyn soveltaa toimintoja lapsen aloitteiden ja tarpeiden mukaan.

Tavoitteet: Valtakunnallisten PISA-tulosten mukaan lasten matemaattiset taidot ovat Suomessa edelleen heikentyneet. Näiden tulosten taustalla vaikuttaa heikko motivaatio ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan. Näitä tekijöitä yhdistää matematiikkakuva, jolla tarkoitetaan tunnesuhtautumista matematiikkaan sekä uskomuksia ja motivaatiota (Hannula & Holm, 2018). Matematiikkakuva alkaa muodostua jo varhaislapsuudessa ja sen tukeminen esiopetuksessa ennen kouluun siirtymää on tärkeää hyvien matemaattisten oppimismahdollisuuksien varmistamiseksi. Voidakseen tukea lasta matematiikassa parhaalla mahdollisella tavalla, tulee opettajan ymmärtää lapsen suhdetta matematiikkaan (Hannula & Holm, 2018). Tämän tutkielman tavoitteena oli saada tietoa esiopetusikäisten lasten matematiikkakuvasta. Tutkielmalla tavoiteltiin lasten omaa kerrontaa ja ajatuksia eikä todellisia matemaattisia taitoja. Matematiikkakuvaa on tutkittu Suomessa ja kansainvälisestikin, mutta aiemmissa tutkimuksissa kohderyhmänä ovat olleet aikuiset tai korkeamman koulutusasteen oppilaat. Esiopetusikäisten lasten oma kerronta puuttuu ja siten tutkimuskentällä on aiheesta aukko. Aiempien tutkimusten mukaan esiopetusikäisten lasten matematiikkakuva on aikuisten kertomana nähty myönteisenä. Tutkielmani hypoteesinani oli, että esiopetusikäisten lasten matematiikkakuva on positiivinen eikä lapsilla esiinny matematiikka ahdistusta. Oletin näin siksi, koska esiopetuksessa toiminta perustuu leikkiin ja lasten mielenkiinnonkohteisiin eikä lapsilla siten pitäisi vielä olla kertynyt merkittävää määrää negatiivisia kokemuksia. Menetelmät. Tutkielman aineisto kerättiin haastattelemalla kuutta esiopetusikäistä lasta eräässä helsinkiläisessä varhaiskasvatusyksikössä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Haastattelun teemana oli lasten matematiikkakuva ja kokemukset matematiikasta. Haastattelurungossani käsiteltiin matematiikkaan liittyviä uskomuksia, tunteita ja motivaatiota esiopetuksen ja kodin oppimisympäristöissä. Lapsille on luontaista ilmaista itseään monipuolisesti ja tämän vuoksi haastattelussa oli myös toiminnallinen osuus. Ongelmanratkaisutehtävät mahdollistivat lasten havainnoinnin haastattelun aikana. Aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Analyysitapa valikoitui, koska matematiikkakuvan osa-alueista ja merkityksestä oli jo olemassa selkeä teoria. Analyysivaiheessa aineisto jaoteltiin ylä- ja alatason teemoihin teoreettisen viitekehyksen mukaan. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman tuloksissa uskomukset osoittautuivat negatiivisiksi. Tunteet jakautuivat tasaisesti positiivisiin ja negatiivisiin tunteisiin. Motivaatio kallistui enemmän ulkoiseen motivaatioon. Matematiikkakuva on tämän tutkielman mukaan esiopetusikäisillä lapsilla enemmän negatiivinen. Matematiikkakuvan osa-alueet ovat yhteydessä toisiinsa. Kasvattajalla ja ympäristöllä on huomattava vaikutus lasten matematiikkakuvan kehittymiselle.

I dagens samhälle i Finland är det allt vanligare att barn har en annan språklig bakgrund än finska eller svenska. Det är viktigt att stödja barnens språkutveckling från tidig ålder, oavsett om de kommer från enspråkiga eller flerspråkiga familjer. Språkutvecklingen börjar redan före födseln och bör stödjas i småbarnspedagogisk verksamhet för att främja både språklig och kulturell identitet. Det är också viktigt att daghemsmiljön är trygg och välkomnande för att ge barn från olika språkliga bakgrunder en positiv grund för integration i samhället. Barnets språkutveckling beskrivs som en naturlig del av deras allmänna utveckling, och pedagoger bör vara medvetna om att barn i samma ålder kan vara i olika skeden av sin språkutveckling. För att stödja detta bör pedagogerna använda en mångfald av språkliga modeller och ge barnen möjlighet att kommunicera och uttrycka sig på olika sätt. Småbarnspedagogikens roll i barnets språkutveckling är avgörande, och verksamheten bör främja en inkluderande lärmiljö som stöder barnens individuella behov och språkliga identitet. Pedagoger bör använda stödmetoder som tydliggörande pedagogik och visuellt stöd för att skapa en förutsägbar och stimulerande miljö som främjar barns delaktighet och självständighet i lärandet. Eftersom syftet med studien är att ta reda på hur lärare inom småbarnspedagogik kan stödja flerspråkiga barns språkutveckling så blev ansatsen kvalitativ. Jag intervjuade tre personer som har jobbat eller fortfarande jobbar med att främja språkutvecklingen hos flerspråkiga barn. Intervjuerna var semistrukturerade och utfördes på distans, jag bandade in intervjuerna med min telefon och sedan transkriberade dem. Som analysmetod använde jag innehållsanalys. Resultaten visar att flerspråkiga barns språkutveckling och hur pedagoger kan arbeta för att stödja det, är ett aktuellt tema. Även om det finns utmaningar med detta, så finns det massor med material och stödmetoder tillgängliga för pedagoger att använda. Även om resultaten visar att pedagogerna har ett positivt synsätt till att arbeta med flerspråkiga barn, krävs det dock mycket eget initiativ, nyfikenhet och öppenhet.

Kandidatavhandlingen strävar till att belysa den fria lekens värde i den småbarnspedagogiska verksamheten. Syftet med studien är att ta reda på hur lärare inom småbarnspedagogik upp-fattar den fria lekens värde i småbarnspedagogiken samt hur de upplever vikten av sin delak-tighet i fri lek. Lek anses vara av stor betydelse med tanke på barnens lärande, utveckling och välbefinnande. Trots detta upplever jag att fri lek har mindre värde i verksamheten än den övriga verksamheten i småbarnspedagogiken. Dessa erfarenheter har fått mig att reflektera över värdet av fri lek i småbarnspedagogiken och den allmänna förståelsen av att lek är vik-tigt för barn. Eftersom studien strävade till att utreda pedagogers uppfattningar kring den fria leken valdes den kvalitativa ansatsen. I undersökningen deltog fyra pedagoger som jobbar som lärare inom småbarnspedagogik. Intervjuerna som genomfördes var halvstrukturerade och transkri-berades senare inför analys. Fenomenografisk analysmetod användes för att analysera materialet. Resultaten indikerade till att pedagogerna som deltog i studien ansåg att den fria leken har ett värde i småbarnspedagogiken. Fri lek upplevdes bland annat som en viktig paus för barn att kunna bearbeta intryck från strukturerade aktiviteter. I resultaten framkom att genom den fria leken utvecklar barn en mängd olika färdigheter, inklusive problemlösningsförmåga, fantasi, sociala färdigheter, grov- och finmotorik, identitetsutveckling och språk. Vidare visade resulta-ten att fri lek ger barn möjligheten att öva på nya färdigheter och leka det de hade lärt sig inom de ledda aktiviteterna. Dessutom lyfter resultaten att pedagoger utnyttjar fri lek som en arena för att kunna utvärdera barns färdigheter och utveckling. Resultaten indikerar även på att pedagogerna bör noggrant balansera sin delaktighet i fri lek. Samtidigt som de bör vara närvarande och lyhörda, behöver de inte alltid vara aktivt delaktiga utan snarare ge utrymme för barnens lek. Denna balans avser pedagogerna vara avgörande för att stödja barns fri lek och deras delaktighet utan att påtvinga vuxnas perspektiv.

Tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten liikuntakasvatus näkyy 1–3-vuotiaiden siirtymäti-lanteissa ja miten varhaiskasvatuksen opettajien liikuntakasvatuksen lisäämisen keinot suo-sivat fyysisen aktiivisuuden suosituksia. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että lasten fyysinen passivisuus on yleistyvää ja lapset liikkuvat kokoajan aiempaa vähemmän. Menetelmät Tutkimus oli laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto kerättiin tutkimuskyselyllä verkossa ja se oli suunnattu varhaiskasvatuksen opettajille. Kyselyyn vastasi 26 varhais-kasvatuksen kentällä työskentelevää henkilöä. Aineiston analyysissä käytettiin teoriaohjaa-vaa sisällönanalyysia ja vastaukset teemoiteltiin. Tulokset ja johtopäätökset Tutkimuksen tuloksista selvisi, että lasten siirtymätilanteissa tapahtuu istuttelua ja odottelua, sekä varhaiskasvattajilla on suuri rooli liikuntakasvatuksen lisäämisessä. Esille nousi myös, että moni välttää siirtymätilanteiden passiivisuuden pienryhmäsiirtymillä. Lasten fyysisen passiivisuuden lisääntyminen näkyi aiemmissa tutkimuksissa ja kyselylomakkeen vastauk-sissa, mutta myös kehitysideoita saatiin selville, esimerkiksi lattiakuvioita lisääminen liikunta-muotojen monipuolistamista varten.

Tavoitteet. Lasten liikkumiseen on kiinnitetty viime aikoina yhä enemmän huomiota ja erityisesti koronapandemian aikana lasten liikkuminen on puhuttanut. Lasten liikkumisen tukeminen varhaiskasvatuksessa on merkittävässä roolissa, sillä varhainen motorinen pätevyys lisää fyysistä aktiivisuutta aikuisuudessa. Lasten tulisi oppia motoriset perustaidot varhaislapsuudessa ja varhaiskasvatuksessa lasten kannustaminen liikkumaan kasvattaa motorista pätevyyttä. Fyysinen oppimisympäristö on merkittävässä roolissa lasten liikkumisen mahdollistajana ja sen myötä motoristen perustaitojen kehityksessä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät varhaiskasvatuksen fyysisessä oppimisympäristössä tukevat lapsen motoristen perustaitojen kehittymistä. Menetelmät. Tutkimuskysymykseen etsittiin vastaus systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla pystyttiin tunnistamaan aikaisempien tutkimusten johdonmukaisuutta ja puutteita. Tutkimuksen teossa hyödynnettiin Finkin mallia. Tutkimuksen aineistoa haettiin kolmesta eri tietokannasta, joissa käytettiin tutkimuksen keskeisistä käsitteistä muodostuneita hakusanoja. Aineisto muodostui neljästä eri artikkelista, jotka käsittelivät motorisia perustaitoja ja päiväkodin tai leikkikentän ympäristöä varhaiskasvatuksen kontekstissa. Aineiston analyysissa hyödynnettiin sisällönanalyysia. Tulokset ja johtopäätökset. Ulkotiloissa vietetty aika ja päiväkodin suuri piha olivat yhteydessä hyviin motorisiin perustaitoihin. Laaja ja monipuolinen fyysinen oppimisympäristö tukee lapsen motoristen perustaitojen kehittymistä. Erilaiset välineet, maastot ja pinnanmuodot ovat yhteydessä korkeampaan motoriseen pätevyyteen ja fyysiseen aktiivisuuteen. Monenlaiset virikkeet motivoivat ja haastavat lasta liikkumaan eri tavoilla.

Valtakunnallinen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (OPH, 2018) ohjaa sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteuttamiseen. Aiemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, ettei sukupuolisensitiivinen kasvatus toteudu, vaan varhaiskasvatuksen kentällä usein uusinnetaan sukupuolistereotypioita. Lisäksi sukupuolittuneisuus näkyy vahvasti Suomessa muun muassa työelämässä ja nuorten koulutusvalinnoissa. Varhaiskasvatuksella on merkittävä rooli sukupuoleen liittyvien stereotypioiden murtajana ja sukupuolten tasa-arvon edistäjänä. Tämän tutkimuksen tavoite oli tarkastella sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteutumista varhaiskasvatuksen kentällä. Tutkimuksella pyrittiin saamaan ymmärrystä siitä, miten sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen suhtaudutaan. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa tekijöitä, joiden koetaan estävän sukupuolisensitiivistä kasvatusta sekä tekijöitä, jotka koetaan sukupuolisensitiivistä kasvatusta edistäviksi. Tutkimuksessa pyrittiin myös tarkastelemaan, miten sukupuoleen liittyvät diskurssit näyttäytyvät varhaiskasvatuksen ammattilaisten kuvauksissa. Tutkimuksen aineistona olivat varhaiskasvatuksen työntekijöiden kuvaukset sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. Aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella, johon jaettiin linkki varhaiskasvatuksen työntekijöille tarkoitetussa sosiaalisen median ryhmässä. Kyselyyn vastasi 18 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Aineisto analysoitiin seuraten temaattisen sisällönanalyysin prosessia. Tutkimus vahvisti aiempien tutkimusten tuloksia varhaiskasvatuksen sukupuolittavasta arjesta. Vastaajat kuvasivat laajalti kohtaamaansa sukupuolittunutta toimintaa ja puhetta. Vastaajia yhdisti vahva tietämys sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, sukupuolen moninaisuudesta ja sukupuoleen liittyvistä kulttuurisista oletuksista. Vastaajat kokivat sukupuolisensitiivisen kasvatuksen tärkeäksi ja kuvailivat, miten henkilökunnan asenteet, tunteet ja tiedon ja ymmärryksen puute saattoivat estää sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteuttamista. Tutkimuksen mukaan sukupuolisensitiivistä kasvatusta edisti työyhteisön yhteinen reflektointi ja oman toiminnan kriittinen tarkastelu. Vaikka sukupuolisensitiivisyyden koettiin lisääntyneen, kuvailtiin kuitenkin, miten työyhteisössä joutui perustelemaan, selittämään ja joskus myös taistelemaan sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteuttamisen puolesta. Tutkimuksen tulokset tukevat muissakin tutkimuksissa esitettyä johtopäätöstä, jonka mukaan varhaiskasvatuksessa on tarve velvoittavalle tasa-arvosuunnitelmalle, joka ohjaisi sukupuolisensitiivisen kasvatuksen arviointia ja kehittämistä varhaiskasvatusyksiköissä. Lisäksi varhaiskasvatuksen ammattilaisia kouluttavien oppilaitosten tulisi tarjota kaikille pakollisia opintoja liittyen sukupuolten tasa-arvoon, sukupuolen moninaisuuteen sekä sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteuttamiseen.

Varhaiskasvatuksen henkilöstö on päivittäin vuorovaikutuksessa lapsen huoltajien kanssa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että toimiva yhteistyö huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön välillä on lapsen edun mukaista. Toimivan yhteistyön avulla voidaan tukea lapsen turvallista kasvua ja kehitystä. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää millaista yhteistyötä huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön välillä on sekä mitkä tekijät vaikuttavat yhteistyön sujuvaan toteutumiseen ja toisaalta mitkä ovat vuorovaikutuksen kriittisiä pisteitä. Tutkimus kohdennettiin koskemaan päiväkodin kontekstia. Tarkoituksena oli koota systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin viime vuosina julkaistua tutkimustietoa koskien huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön välistä yhteistyötä. Tutkielma toteutettiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Tutkimusaineisto koostettiin tieteellisistä artikkeleista, jotka haettiin kolmen elektronisen tietokannan avulla. Tutkielmalle asetettujen sisäänotto- ja poissulkukriteerien jälkeen, tutkimusaineistoksi muodostui seitsemän pohjoismaista tutkimusartikkelia, jotka käsittelivät huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön välistä yhteistyötä. Tutkielman tuloksia analysoitiin narratiivisen analyysin avulla. Huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön välisen yhteistyön muodot ovat monipuolisia ja moniulotteisia. Tutkielman perusteella yhteistyön voidaan todeta olevan monen tekijän summa. Aineistosta vahvimpina yhteistyöhön vaikuttavina tekijöinä nousi luottamus ja viestintä. Näiden tekijöiden näkökulmasta on tärkeää, että huoltajat tulevat henkilökohtaisesti kohdatuksi. Vastuu yhteistyön onnistuneesta toteutumisesta on yhteistyön molemmilla osapuolilla. Varhaiskasvatuksen henkilöstön on tärkeää tiedostaa ja kiinnittää huomiota niihin tekijöihin, joiden nähdään vaikuttavan yhteistyön laatuun.

Tutkimukset lukutaidon tasosta Suomessa ovat näyttäneet, että suomalaisten lukutaito on heikentynyt viime vuosikymmenten aikana. Tämän vuoksi Suomeen on luotu lukutaitostrategia, jonka avulla halutaan edistää lukutaidon tilannetta Suomessa. Lukutaidon kehittymiseen liittyy vahvasti lukuinnon sekä -harrastuneisuuden synty, joka voi saada alkunsa jo varhaiskasvatusiässä. Tämän vuoksi on tärkeää, että lapsen huoltajat toimivat yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa lukuintoa ja -harrastaneisuutta edistäen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää huoltajien mahdollisuuksia varhaiskasvatusikäisten lasten lukuinnon ja -harrastuneisuuden herättämiseen kotona. Tutkimuksen avulla saatiin tietoa myös siitä, kokevatko huoltajat voivansa vaikuttaa omalla toiminnallaan lukuinnon heräämiseen lapsessa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena ryhmähaastatteluna. Kerätty aineisto koostui kahden lapsen ja heidän huoltajien haastatteluista. Haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluina niin, että kerrallaan haastateltiin yhtä lasta ja tämän huoltajaa. Ryhmähaastatteluja tehtiin siis kaksi. Haastattelut taltioitiin nauhoittamalla, jonka jälkeen ne litteroitiin. Litteroidut haastattelut analysoitiin sisällönanalyysin menetelmiä hyödyntäen. Aineiston analyysin tukena hyödynnettiin vastausten taulukointia. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että huoltajat kokivat pystyvänsä vaikuttamaan lasten lukuinnon ja -harrastuneisuuden syntyyn kotona luomalla lukemisen kulttuuria tukevan ilmapiirin. Se muodostuu huoltajan esimerkillisestä toiminnasta sekä positiivisesta ja kiinnostuneesta suhtautumisesta lastenkirjallisuuden lukemiseen. Tutkimuksesta selvisi myös, että kaikki huoltajat eivät ole saaneet varhaiskasvatuksesta tukea lukuinnon ja -harrastuneisuuden tukemiseen kotona. Tämä kävi ilmi huoltajien vastauksista koskien varhaiskasvatuksesta saatuun tukeen. Näin ollen varhaiskasvatuksen opetussuunnitelman perusteet eivät toteudu kaikkien lasten kohdalla.