Browsing by Issue Date

Lastenkirjallisuus tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia. Lastenkirjallisuus avartaa lapsen näkemystä elämästä, ja siihen kuuluvista tapahtumista. Lastenkirjallisuuden aihepiiri on laaja, ja lastenkirjoja erilaisista aiheista ja teemoista julkaistaan jatkuvasti. Yksi teema, jota lastenkirjallisuus myös käsittelee, on kuolema. Kuolema kuuluu osaksi jokaisen elämää, ja läheisen menetykseltä kukaan ei voi välttyä. Moni lapsi kokee ensimmäisen menetyksen jo lapsuudessaan – oli menetys sitten perheen lemmikki tai lapsen oma vanhempi tai sisarus. Menetystä ja sen tuomaa surua käsitellessään, tarvitsee lapsi siinä turvallisen aikuisen tukea ja läheisyyttä. Yksi keino lapsen kanssa lähestyä kuolemasta puhumista ja sen käsittelyä on lastenkirjallisuuden hyödyntäminen. Kuoleman käsittely on tärkeää lapsen kanssa kotona, mutta myös varhaiskasvatuksessa opettajien tukemana. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten lastenkirjallisuuden hyödyntäminen tukee kuoleman käsittelyä lapsen kanssa. Sekä millä tavoin varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatuksen opettajat ja muu henkilöstö voi hyödyntää lastenkirjallisuutta lapsen kohtaaman kuoleman käsittelyssä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kvalitatiivisena tutkimusmenetelmänä kuvaileva kirjallisuuskatsaus raportoi kerätystä ja rajatusta tutkimusaineistosta tehdyt havainnot tiiviiksi kokonaisuudeksi. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyin aiempaan julkaistuun tutkimustietoon lastenkirjallisuuden hyödyntämisestä lapsen kohtaaman kuoleman käsittelyssä. Kirjallisuuskatsauksen aineisto koostuu seitsemästä vuosien 2006–2023 välillä julkaistuista tutkimusartikkeleista. Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, että lastenkirjallisuus tukee monin tavoin kuoleman käsittelyä lapsen kanssa. Lastenkirjallisuus tuo lohtua surun keskelle, ja luo lapselle ymmärrystä kuolemasta. Lastenkirjallisuuden kautta lapsen on mahdollista löytää samaistumispintaa kirjojen tapahtumista, tunteista sekä erilaisista hahmoista, minkä avulla lapsi ymmärtää, ettei hän ole yksin kokemuksensa tai tunteidensa kanssa, vaan muutkin kokevat vaikeita asioita elämässään. Tuloksista nousi esille aikuisten ja varhaiskasvatusten opettajien tärkeä rooli lapsen tukijoina menetyksen käsittelyssä sekä sopivan lastenkirjallisuuden valinnassa, jonka pitää huomioida lapsen ikä, ajattelun- ja kehityksen taso sekä yksilölliset tarpeet, jotta kirjan on mahdollista tukea lapsen kuoleman käsittelyä, ja sen ymmärtämistä.

Tavoitteet. Tarkastelen tutkimuksessa, miten esiopetusikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta tuetaan esiopetuksessa. Päivittäinen fyysinen aktiivisuus on osa lasten normaalia kasvua ja kehitystä. Alle kahdeksanvuotiaat lapset tarvitsevat fyysistä aktiivisuutta noin kolme tuntia päivässä. Lapset viettävät esiopetuksessa suuren osan päivistään, joten fyysisen aktiivisuuden tukeminen esiopetuksessa on keskeistä lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että lasten fyysisen aktiivisuuden tukemisessa korostuu etenkin lapsilähtöinen pedagogiikka ja oppimisympäristöjen merkitys. Tutkimukseni tavoitteena on kuvailla, miten esiopetuksessa tuetaan lasten fyysistä aktiivisuutta ja millaiset tekijät rajoittavat lasten fyysisen aktiivisuuden toteutumista esiopetuksesta vastaavien varhaiskasvatuksen opettajien mukaan. Menetelmät. Aineisto kerättiin haastattelemalla kolmea esiopetuksesta vastaavaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Haastattelut olivat puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluja. Menetelmällä tavoiteltiin aineistoa, joka vastaisi tutkimuskysymyksiin mahdollisimman kattavasti. Aineisto analysoitiin teema-analyysin keinoin, jonka avulla aineistosta muodostettiin pääteemoja ja alateemoja tutkittavasta ilmiöstä. Aineistosta tehtyjä havaintoja tulkittiin tutkimuksen teoreettista taustaa hyödyntäen. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksesta tunnistin monia esiopetusikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta tukevia asioita. Fyysistä aktiivisuutta edistäviin asioihin lukeutui opettajien käyttämä lapsilähtöinen liikuntapedagogiikka ja ulkotiloissa tapahtunut toiminta. Lasten fyysisen aktiivisuuden tukemista rajoitti eniten sisätiloissa toimiminen sekä lasten kielteinen asenne toimintaa kohtaan. Tutkimuksen tulokset ovat pitkälti linjassa tutkimuksessa käytetyn teoreettisen taustan kanssa muutamia havaintoja lukuun ottamatta. Tuloksia tarkastellessa voidaan todeta, että esiopetuksessa lapsia tuetaan ohjatussa ja omaehtoisessa fyysisessä aktiivisuudessa. Jatkotutkimuksissa tulisi tutkia, miten esiopetuksen sisätiloista saisi muodostettua kokonaisuuksia, jotka tukisivat lasten fyysistä aktiivisuutta tehokkaammin.

Tutkielman tavoitteena oli saada selvyyttä metodologisiin keinoihin lasten näkökulmia tavoittelevassa tutkimuksessa, jossa on analysoitu lasten piirustuksia. Uuden lapsuudentutkimuksen ja tarkemmin lapsinäkökulmaisen tutkimuksen keskiössä on lasten itse tuottama tieto. Lasten itseilmaisua ja tutkimukseen osallistumisen mielekkyyttä pyritään tukemaan mahdollisimman vaihtelevin ja toiminallisin menetelmin. Visuaaliset menetelmät nähdään keinona tuoda lasten merkityksiä esille tukeutumatta liikaa verbaaliseen tai kirjalliseen viestintään, mikä voi estää näkemysten ilmaisua ja luoda epäarvoisen aseman tutkijan ja lasten välille. Piirtäminen tuotettu tutkimusaineisto ja etenkin sen analyysi nojautuu kuitenkin vahvasti tulkintaan ja siinä voidaan nähdä eettinen haaste lasten todellisten merkitysten avaamiselle. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskatsauksen aineistossa oli 15 artikkelia vuosilta 2017–2023, joissa oli mukana lasten piirustuksia 14:sta eri maasta. Tutkimusartikkeleita aineistoon oli kerätty ja rajattu kahdesti eri metodein: ensin syksyllä 2019 informantin suosittelemien lapsinäkökulmaisten artikkeleiden pohjalta ja myöhemmin kesällä 2023 tehdyllä uudella aineistohaulla. Näin kirjallisuuskatsaukseen pyrittiin saamaan tieteenalaisesti, maantieteellisesti sekä menetelmällisesti mahdollisimman laaja kirjo viimeaikaisia lapsinäkökulmaisia tutkimuksia. Aineiston analyysia jatkettiin perustietojen sekä tutkimuksen tarkempien metodien, tulosten ja lapsinäkökulman periaatteiden toteutumisen taulukoinnilla. Tämän jälkeen aineistosta pyrittiin muodostamaan yhteinen kuvaus. Yhtenä kirjallisuuskatsauksen tuloksena oli havainto tutkimuksessa käytettyjen termien ja metodologisten menetelmien vakiintumattomuudesta. Toiseksi yhtenäisyyksiä löytyi etenkin piirustusten analyysin tavoista: lähes kaikissa tutkimuksissa oli keskeistä lasten oman tulkinnan mukaan ottaminen sisällönanalyysiin. Tämän lisäksi piirustusten analyysissa oli mukana myös muuta aineistoa, kuten haastatteluja, videoita ja kirjallisia selityksiä. Tutkijan oman analyysin kohde saattoi kuitenkin vaihdella riippuen siitä, mikä ilmiö oli tarkasteltavana: piirustusten sisältöjen lisäksi merkityksellistä oli piirustustilanteessa tapahtuvat sosiaaliset prosessit ja yhteinen tiedonrakentaminen. Lasten piirustuksia käyttäneiden tutkimuksen tulokset pyrkivät tuomaan lasten kokemusmaailmaa entistä näkyvämmäksi ja useimmiten siten parantamaan konkreettisesti lasten arkea.

Tutkimuksen tavoitteena oli luoda aiempaan tutkimuskirjallisuuteen perustuva kokonaiskuva siitä, miten historiaa opettavat luokan- ja aineenopettajat kuvaavat omia historiasuhteitaan, historiakäsityksiään ja käsityksiään historianopetuksen tarkoituksesta. Tämän lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen yhteys edellä kuvatuilla kokemuksilla ja käsityksillä on opettajien hyödyntämiin oppimateriaaleihin ja opetus- ja työskentelytapoihin. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksessa hyödynnetyt tutkimuskirjalliset lähteet etsittiin Helka-, Helmet- ja Google Scholar -tietokannoista hyödyntämällä erilaisia suomen- ja englanninkielisiä hakusanoja, jotka liittyvät historianopetukseen, historialliseen ajatteluun sekä opettajien kokemuksiin ja käsityksiin. Hakutuloksista valittiin ainoastaan ne tutkimuskirjalliset lähteet, joiden kontekstina on suomalainen koulutusjärjestelmä (perusopetus tai lukio) ja jotka on julkaistu 2000-luvulla. Tutkimuskirjallisuuden perusteella historiaa opettavien luokan- ja aineenopettajien kiinnostus historiaa kohtaan on usein herännyt jo lapsuudessa ja syventynyt esimerkiksi perheen ja suvun kertomien tarinoiden, populaarin historiakulttuurin ja menneisyyteen liittyvien kokemusten ja elämysten kautta. Opettajien omat koulukokemukset näyttäytyvät ristiriitaisempina, ja useiden opettajien mielestä vapaa-ajan historiaharrastuneisuudella on ollut suurempi merkitys heidän kiinnostuksensa ja innostuksensa herättämisessä ja ylläpitämisessä kuin koulun historianopetuksella. Kuvatessaan omia historiakäsityksiään opettajat korostavat erityisesti ajatusta historiasta menneisyytenä tai nykyisyyden ymmärtämisen ja identiteetin rakentamisen työkaluna. Opettajat näkevät historianopetuksen tarkoituksen piilevän ennen kaikkea ymmärryksen ja yleissivistyksen jakamisessa ja oppilaiden identiteetin vahvistamisessa, vaikka myös yksittäisiä viittauksia historiallisen ajattelun opettamisen merkityksellisyydestä on paikoin havaittavissa. Opettajien hyödyntämien oppimateriaalien ja opetus- ja työskentelytapojen perusteella historianopetus näyttäytyy kuitenkin ensisijaisesti opettajajohtoisena ja oppikirja- ja sisältökeskeisenä tiedonsiirtona, mikä vastaa opetusta, jota opettajat olivat itse saaneet omina kouluaikoinaan.

Tiivistelmä - Referat - Abstract Koulujen välinen eriytyminen on herättänyt huolta monien tahojen toimesta. Koulujen eriytyminen perustuu etniseen ja sosioekonomiseen taustaan. Koulujen eriytyminen nähdään vaarantavan mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumisen. Kouluvalinnan taustalla voidaan nähdä olevan uusliberalistinen koulutuspolitiikka, joka korostaa muun muassa vapauden ja tehokkuuden ihanteita. Koulutus nähdään inhimillisenä pääomana, joka tuottaa taloudellista voittoa yksilölle ja laajemmin koko kansantaloudelle. Uusliberalismin mukainen kilpailullisuus näkyy vanhempien tavoitteena tarjota lapsille opiskelupaikka ”hyvämaineisessa” koulussa, jossa havaitaan korkeita oppimistuloksia. Painotettuun opetukseen osallistuminen nähdään mahdollisuutena kehittää yksilöllisiä taitoja ja varmistaa haastavan koulutien toteutuminen. Tässä kandidaatintutkielmassa tutkin kouluvalinnasta käytävää keskustelua uutismediassa. Tutkimuskysymykseni on seuraava: millaisia argumentteja kouluvalinnan puolesta ja vastaan voidaan löytää uutismediasta? Toteutin tutkimuksen retorisen diskurssianalyysin keinoin. Retorinen diskurssianalyysi on laadullinen tutkimusmenetelmä, joka tutkii kielenkäytön keinoja, joiden avulla kohdeyleisö pyritään vakuuttelemaan ja suostuttelemaan, jonkin todellisuuskuvan taakse. Analyysissa erottelin aineistossa esiintyneitä argumentteja, muodostin toistuvista teemoista diskursseja ja analysoin niissä käytettyjä argumentoinnin keinoja. Aineistonani on 18 Helsingin Sanomissa julkaistuja uutisartikkelia, jotka olivat julkaistu vuonna 2023. Muodostin aineiston pohjalta kolme diskurssia, jotka olivat segregaation todellisten syiden pohtiminen, arvoperustainen argumentaatio ja vaihtoehtoisten toimintatapojen ehdottaminen. Diskurssit kuvaavat aineistossani yleisesti esiintyneitä puhetapoja. Segregaation todellisten syiden pohdinnan diskurssissa koulujen välisen eriytymisen syyksi nähtiin alueellinen eriytyminen, lähikoulujen turvallisuutta uhkaavat ongelmat sekä vieraskielisten oppilaiden suuret osuudet tietyissä kouluissa. Arvoperustaisen argumentoinnin diskurssissa puolustettiin sekä lähikoulua että painotettua opetusta. Diskurssissa korostettiin arvoja, hyötyjä ja haittoja sekä moraalisia velvollisuuksia vanhempana ja kansalaisena. Vaihtoehtoisten toimintatapojen ehdottamisen diskurssissa esiintyi vastahakoisuutta painotettujen luokkien lakkauttamiselle, mikä herätti keskustelun muista koulujen välisten eriytymisen estämisen keinoista. Tutkimuksen tulokset ilmentävät uusliberalistisen koulutuspolitiikan vaikutuksia kansalaisten ajattelussa. Koulutusvalinnoissa tavoitellaan lahjakkuuksien tukemista, yksilöllisyyttä ja hyvää koulumenestystä pyrkimällä välttämään huonomaineisia kouluja.

Osallisuus on käsitteenä tuttu ja samaan aikaan monitulkintainen termi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten osallisuus ilmenee alle 3-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuksessa sekä miten osallisuus ilmenee opettajan osallisuuspuheessa. Kyseinen tutkimusaihe on valikoitunut, koska osallisuuden toteutumista ei ole juurikaan tutkittu alle 3-vuotiaiden näkökulmasta. Arjessa toteutuva osallisuus on tärkeä näkökulma tässä tutkimuksessa. Tämän tutkimuksen lähtökohtana käytetään Harry Shierin (2001) osallisuuden viiden tason mallia. Näillä tasoilla lapset tulevat kuulluiksi, heidän mielipiteitään kuunnellaan ja heitä tuetaan esittämään mielipiteitä. Lapset otetaan mukaan päätöksentekoon ja heille tarjotaan mahdollisuuksia jakaa sekä valtaa että vastuuta myös itse. Menetelmänä tutkimuksessa on lapsiryhmän havainnointi kuukauden ajan sekä opettajan haastattelu tänä aikana. Haastattelussa pohditaan opettajan teoreettista näkemystä osallisuudesta sekä sitä, millaisia haasteita osallisuuden toteutumiselle on pienten ryhmässä. Tutkijana toteutan etnografista kenttätutkimusta, jonka aineisto kerätään kiinteässä suhteessa tutkittaviin ihmisiin (Hämeenaho & Koskinen-Koivisto, 2014). Aineiston analyysin pohjalta voidaan päätellä, että tutkimusryhmässä ollaan yleensä Shierin mallin mukaan osallisuuden tasoilla yksi ja kaksi. Sitä korkeammille tasoille päästään vain harvoin, jos ollenkaan. Pohdinnassa keskitytään siihen, millaisia tapoja alle 3-vuotiaiden lasten osallisuuden tukemiselle on, ja miten osallisuuden kynnykseltä päästään kohti kasvavaa osallisuutta. Tutkimusta aiheesta tarvitaan lisää, sillä pienille lapsille suunnattua osallisuuden mallia ei ole olemassa, vaikka pienten lasten määrä varhaiskasvatuksessa kasvaa runsaasti. Ikä- ja kehitystason mukaista osallisuutta pidetään tärkeänä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Näin ollen tulisi selvittää, miten osallisuutta pienten lasten kohdalla tulisi toteuttaa, ja miten sitä voitaisiin havainnoida entistä paremmin.

Tavoitteet. Tutkielmassani keskityin tutkimaan sitä, miten sisaruksen syntymän tuomat eri nivelvaiheet vaikuttavat isosisaruksen varhaiskasvatukseen osallistumiseen ja minkälaisia muutoksia tapahtui. Tutkielman aihe on melko vieras, ja tarkoituksenani on tuoda kaksi lapsuuden keskeisintä elementtiä yhteen. Sisaruus on itsessään haastava tutkimusaihe, sillä aiemman tiedon perusteella perheen sisäiset sisarussuhteet eivät ole edes samanlaisia. Sisaruuden aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty vain yhteen muuttuvaan tekijään kerrallaan, joka on usein ollut perheen sisäinen. Tutkielmassani olen laajentanut sisaruuden käsittelyn varhaiskasvatusympäristöön Bronfenbrennerin ekologisen teorian avulla. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin fenomenografisen lähestymistavan avulla, jolloin pääpaino oli tutkittavien ihmisten kokemusmaailmassa tutkittavan ilmiön suhteen. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja niissä hyödynnettiin virikekuvia. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina, joihin osallistui yhteensä 5 huoltajaa. Haastateltavien valikointi perustui lasten pieneen ikäeroon, samassa päiväkodissa olemiseen sekä luottamussuhteeseeni huoltajien kanssa. Sisarusparit olivat olleet samanaikaisesti samassa päiväkodissa 3.5kk–1v 10kk haastatteluhetkellä. Aineiston analysointi toteutettiin aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä, jossa aineistosta löydettiin erilaisia nivelvaiheita joko perheen tai varhaiskasvatuksen sisältä. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistosta löytyi yhteensä 6 nivelvaihetta, joista viisi oli isosisaruksen varhaiskasvatukseen osallistumisen kannalta vaikuttavia. Muutokset olivat nivelvaiheissa joko laadullisia, ajallisia tai molempia samanaikaisesti. Ajalliset muutokset näkyivät varhaiskasvatuksessa vietetyssä ajassa esimerkiksi lyhyempinä päivinä, satunnaisina vapaapäivinä tai taukoina. Laadulliset muutokset liittyivät isosisaruksen varhaiskasvatuksessa olemisen muutoksiin esimerkiksi käytöksen tai tunteiden muutoksilla. Tutkielmasta on mahdollista soveltaa aihetta jo ennestään tutkittuihin sisaruuteen vaikuttaviin tekijöihin, ja mikä niiden vaikutus on ollut varhaiskasvatukseen osallistumiseen tai tutkia, miten isosisaruksen läsnäolo vaikuttaa nuorimman lapsen varhaiskasvatukseen osallistumiseen. Näiden lisäksi tutkielman aihetta voidaan soveltaa pitemmälle lapsuuteen ja nuoruuteen sekä tutkia sisaruuden merkitystä osana muita siirtymiä.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoituksena on kerätä yhteen tietoa trans-lasten sosiaalisen transition tukemisesta varhaiskasvatuksessa. Koska trans-lapsia on tutkittu suhteellisen vä- hän erityisesti varhaiskasvatusikäisten viitekehyksessä, eikä tämän takia trans-lasten tuke- mista ole suoraan velvoitettu missään varhaiskasvatuksen virallisessa asiakirjassa, olen ha- lunnut koota yhteen jo tutkittua tietoa varhaiskasvatuksen ammattilaisten avuksi. Menetelmät. Toteutin tutkielmani narratiivisena kirjallisuuskatsauksena, sillä se sopi parhai- ten tutkielmani lopulliseen tarkoitukseen. Lisäksi tutkielmani aiheesta oli löydettävissä vain vähän vertaisarvioitua tietoa, jonka takia kirjallisuuskatsaus sopi metodikseni myös lajityypil- tään. Implisiittisen haun avulla valitsin tutkimusartikkeleita, joista kaikki kertoivat suoraan tai epäsuorasti siitä, miten varhaiskasvatusikäisiä trans-lapsia voidaan tukea heidän sosiaali- sessa transitiossaan. Keräsin valitsemastani tutkimusaineistosta tarpeellista tietoa jakamalla aineiston kategorioihin niiden pääteemojen mukaan, jonka jälkeen tein keräämästäni tiedosta narratiiviselle kirjallisuuskatsaukselle tyypillisen kuvailevan synteesin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman tulokset osoittivat trans-inkluusion ja transtietoisuu- den, sekä transtietoisen toiminnan olevan suuressa roolissa siinä, miten trans-lasten sosiaa- lista transitiota voidaan tehokkaimmin tukea varhaiskasvatuksessa. Esimerkiksi trans-inklu- siivisen toiminnan velvoittavuus varhaiskasvatuksessa voi tulosten perusteella vaikuttaa voi- makkaasti siihen, miten trans-lapsen sosiaalinen transitio etenee varhaiskasvatusikäisenä. Sekä transtietoisuus, että trans-inkluusio voivat myös poistaa ja ehkäistä transfobiaa, jonka ilmeneminen heikentää sosiaalisen transition tukemisen mahdollisuuksia.

Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata, mitä estäviä ja tukevia tekijöitä varhaiskasvatuksen ammattilaiset kokevat olevan myötätuntotekojen tukemisessa alle 3-vuotiaiden vertaissuhteissa. Myötätuntotekoja pienten lasten vertaissuhteissa ei ole tutkittu paljoa, mutta monet tutkimukset pitävät sitä oleellisena ja sen tukemista tavoiteltavana asiana. Aiemmissa tutkimuksissa on noussut myötätuntotekojen tukemista koskien olennaisina asioina johtamiseen ja työnjakoon liittyvät tekijät, aikuisen läsnäolo ja mallina toimiminen, lapsen aktiivinen rooli myötätuntoteoissa, aikuisena oman toiminnan reflektointi sekä kodin kanssa tehtävä yhteistyö. Menetelmät: Aineisto kerättiin haastattelemalla neljää varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevää henkilöä. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineistoa kertyi yhteensä tallenteina 1 tunti ja 51 minuuttia. Analyysimenetelmänä toimi teoriaohjaava sisällönanalyysi, jossa analyysia tehtiin aineistolähtöisesti, mutta siihen yhdistettiin myös teoriasta nousevia asioita. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimuksessa löytyi estäviksi ja tukeviksi tekijöiksi useita asioita, jotka liittyivät lapseen, aikuiseen, pedagogisiin käytäntöihin sekä kodin ja päiväkodin yhteistyöhön. Keskeisiä myötätuntotekoja estäviä tekijöitä olivat lapseen liittyvät tekijät kuten lapsen kehityksen taso. Myötätuntotekojen tukemiseen tekijöitä ja käytäntöjä nousi liittyen aikuisen rooliin, ryhmän toimintaan, yksilöllisen tukeen, henkilöstön rakenteeseen, yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen, tunneilmaisuun sekä taito- ja taideaineiden eheyttämiseen. Tuloksien perusteella hahmottui, että varhaiskasvatuksen ammattilaiset pitävät estävinä tekijöinä monia lapseen liittyviä tekijöitä. Heillä kuitenkin on osaamista tukea myötätuntotekoja, vaikka estäviä tekijöitä olisi. Kaiken kaikkiaan aikuisen rooli ja pedagogiset käytännöt korostuvat myötätuntotekojen tukemisessa.

Tämän kandidaatin tutkielman päämääränä on selvittää lapsen itsesäätelyä ilmiönä ja kuinka lapsen itsesäätelyä voidaan tukea varhaiskasvatuksessa. Tutkielman kautta on tarkoitus löytää konkreettisia keinoja varhaiskasvatuksen ammattihenkilöille, jotta he voivat tukea lasta itsesäätelyn kehittymisessä ja ymmärtää lapsen ei-toivotun käytöksen taustalla olevia syitä. Tutkimus on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineiston analyysissa on käytetty temaattista analyysia. Tutkielmassa on tutkittu itsesäätelyä ja sen tukemista varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tutkielman aineisto koostuu pääosin suomalaisesta aineistosta, joka pitää sisällään neljä väitöskirjaa ja kuusi tieteellisestä artikkelia, joista kolmeon kansainvälistä artikkelia. Aineiston väitöskirjat on julkaistu aikavälillä 2009-2023. Aineistossa käsitellyt tieteelliset artikkelit ovat ajalta 2017-2023. Tutkielmassa lapsen itsesäätely nähdään kehittyvänä ja opittavana taitona, johon lapsi tarvitsee tukea. Kun lapsi kokee itsensä uhatuksi, hän joutuu stressiaktivaatioon, jolloin hänen autonominen hermostonsa aktivoituu. Mikäli lapsen itsesäätely on heikkoa, hän toimii ei-toivotulla tavalla. Tutkielman tuloksissa on löydetty viisi lasten itsesäätelyn tukemisen keinoa varhaiskasvatuksessa. Aikuisen tulee olla sensitiivinen ja lasta huomioiva. Aikuinen toimii kanssasäätelijänä lapselle ja auttaa lasta käsittelemään tunteitaan. Lapsiryhmän osuutta itsesäätelyn oppimisessa ei tule väheksyä, sillä lapsi oppii itsesäätelyä myös vuorovaikutuksessa vertaistensa kanssa. Selkeys ja rajat tuovat lapselle turvallisuuden kokemuksen. Aikuisen tulee vahvistaa lapsen myönteistä identiteettiä, koska silloin lapsi näkee itsensä hyvänä ja haluaa toimia oikealla tavalla.