Browsing by study line "Varhaiskasvatuksen opettaja"

Tavoitteet. Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää, millä tavalla alan kirjallisuudessa ja - blogeissa kerrotaan positiivisen pedagogiikan mahdollisuuksista vaikuttaa pienten lasten syrjäytymiseen. Ohjaavana ajatuksena on positiivisen pedagogiikan kautta yksilön hyvinvoinnin edistäminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Menetelmät. Kirjallisuuskatsaukseni aiheen pohjalta lähdin orientoitumaan lukemalla aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, artikkeleita, blogeja, aiempaa kurssimateriaalia, sekä somen lähteitä. Aineisto rajautui teoksiin, joissa esiintyy syrjäytymiseen vaikuttavat tekijät lapsuudessa, syrjäytymisen ehkäisy ja siihen vaikuttavat tekijät lapsuudessa, positiivinen psykologia lapsuudessa ja sen vaikutukset kehitykseen, sekä positiivinen pedagogiikka syrjäytymisen näkö-kulmasta. Tulokset ja johtopäätökset Positiivinen pedagogiikka korostaa vuorovaikutuksen roolia lasten oppimisessa. Tutkimuksen mukaan lasten tunteiden säätely perustuu onnistumisen kokemuksiin aikuisen tuella. Kirjallisuuden kautta kävi ilmi stressin vaikuttavuus haitallisesti pienten lasten aivojen kehitykseen, ja se, kuinka turvallinen ympäristö on tässä keskeinen tekijä. Positiivisen pedagogiikan keinot voivat ehkäistä syrjäytymistä keskittymällä aikuisen tukemiseen tunteiden säätelyssä ja tarjoamalla systemaattista harjoittelua tunnetaitojen kehittämiseen varhaislapsuudessa. Lisäksi on tarpeen jatkaa tutkimusta ja kehittää käytännön toimen-piteitä syrjäytymisriskissä olevien lasten tukemiseksi.

Syftet med denna undersökning är att beskriva, analysera och tolka hur pedagoger definierar be-greppet inkludering samt hur pedagogerna upplever att de kan bidra i utvecklandet av en inklude-rande verksamhetskultur. Jag har valt att fokusera främst på främjandet av barns känsla av delak-tighet och gemenskap utgående från ett sociokulturellt perspektiv. Med andra ord vill jag veta hur-dan praxis har pedagoger i vardagen tillsammans med barnen för att skapa en inkluderande atmo-sfär inom småbarnspedagogiken och förskolan. Jag anser det vara värdefullt att undersöka dels hur pedagoger inom småbarnspedagogiken definierar en inkluderande verksamhetskultur, dels hur pedagogerna arbetar rent praktiskt kring tematiken med barnen. Därtill vill jag veta vilken betydelse pedagoger anser att den egna arbetsinsatsen och det egna valen av arbetsmetoder har i det inklu-derande arbetet för barns känsla av gemenskap och delaktighet. Eftersom studien intresserar sig för pedagogers subjektiva tankar och praxis kring inkludering inom småbarnspedagogik och förskola, betyder detta att jag är ute efter beskrivande primärdata snarare än mätbar statistik. Mot denna bakgrund faller det sig naturligt att jag utför en studie med kvalitativ ansats. Studien utgår från ett fenomenografiskt perspektiv som kan karaktäriseras som viljan att beskriva hur ett fenomen i omvärlden uppfattas av en grupp människor. Som datainsamlingsmetod har jag använt mig av intervjuer via elektroniska frågeformulär med öppna frågor. Informanterna be-står av tio lärare inom småbarnspedagogik. Som analysmetod användes kvalitativ innehållsanalys, som möjliggjorde att kategorisera och tolka svaren i ett visst sammanhang. Resultatet i studien påvisar att det förekommer konkreta positiva effekter av att barnen känner sig inkluderade. Dessa positiva effekter beskrivs som barnens ökade trygghetskänsla, en bra och fungerande gruppdynamik, ökad gemenskapskänsla samt att barnen utvecklar en sund självbild som bidrar i sin tur till ett aktivt deltagande. Därtill lär sig barnen ödmjukhet, respekt och att olikheter kan beaktas som en tillgång. En positiv koppling an ses mellan barns känsla av att befinna sig inkluderad och barns lärande, utveckling och välbefinnande. Som en grundtes i informanternas svar skådades barnen som sociala varelser i behov av interaktion och relationer för att må bra. Detta innebär att det sociala sammanhanget barn befinner sig i och hur barnet bemöts av gemenskapen påverkar barnet helhetsmässigt.

Kandidaatintutkielmassa tarkastellaan, miten varhaiskasvatuksen ja varhaiserityiskasvatuksen opettajat käsittävät inkluusion ja mitkä tekijät sen toteutumiseen vaikuttavat suhteessa erityistä tukea saaviin lapsiin. Tutkimuskysymykset ovat: ”Miten varhaiskasvatuksen opettajat ja varhaiserityiskasvatuksen opettajat määrittelevät inkluusion?”, ”Mitkä tekijät vaikuttavat inkluusion toteutumiseen varhaiserityiskasvatuksessa ja erityistä tukea saavilla lapsilla?” sekä ”Miten inkluusion ja erityisen tuen yhteensopivuutta voisi kehittää?”. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena tutkimuksena, ja sen teoreettinen viitekehys koostuu inkluusioon, inklusiivisen varhaiskasvatukseen sekä varhaiserityiskasvatukseen liittyvästä käsitteistöstä ja teorioista. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään erityistä tukea, kolmiportaista tuen mallia ja erityisopetuksen muutosta. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena, laadullisena tutkimuksena, jonka aineisto koostui varhaiskasvatuksen opettajilta ja erityisopettajilta kerätyistä vastauksista koskien inkluusiota ja erityistä tukea. Vastaukset kerättiin kyselylomakkeella verkossa, ja vastauksia saatiin yhteensä 19 kappaletta, joista 16 kappaletta pääsi sisään tutkimukseen sisäänotto- ja poissulkukriteerien mukaisesti. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin kolmen tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimustulosten mukaan varhaiskasvatuksen opettajat ja erityisopettajat määrittelivät inkluusiota erityisyyden ja vammaisuuden, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden sekä arvojen ja toimintatapojen kautta. Merkittävimmiksi inkluusioon vaikuttaviksi tekijöiksi nousi kasvattajien kouluttautuneisuus, resurssit ja niiden allokointi, työntekijäpula sekä kasvattajien asenteellisuus. Niin ikään inkluusion ja erityisen tuen kehittämiskohteissa aineistosta nousi esiin resurssit ja ammattitaito, mutta myös fyysiset oppimisympäristöt sekä varhaiserityiskasvatuksen opettajan ja päiväkodin johtajan tuki. Tutkimukseni tulokset osoittivat, että varhaiskasvatuksen alalla on välttämätön tarve selkeyttää inklusiivisen kasvatuksen käsitteitä ja määritelmiä, jotta käytännön toteutus olisi ymmärrettävämpää ja toimintakelpoisempaa. Yhteiskunnallisessa kontekstissa erityisen tuen tarpeen määrittely voi olla sidoksissa resurssien jakamiseen. Koulutusjärjestelmän rakenne ja resurssien allokointi eivät aina tue kaikkien oppijoiden tarpeita tasapuolisesti. Tämä näkökulma korostaa, että osallisuuden ja oikeudenmukaisuuden saavuttaminen edellyttää laajempia rakenteellisia muutoksia koulutusjärjestelmässä. Asenteelliset esteet nähdään kaikkien muiden ympäristöesteiden perustana ja ne ovat vaikeimmin muutettavissa.

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, mitä  tiedämme julkaistujen tutkimusten perusteella inkluusion toteuttamisesta suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Inkluusio ei ole käsitteenä mitenkään uusi, siksi aihetta oli mielenkiintoista tutkia. Tutkielmani teoriaosuudessa määrittelen aiheeni kannalta olennaiset käsitteet segregaatio, integraatio ja inkluusio. Käsitteet ovat tutkielmani kannalta olennaiset, koska niiden avulla pystytään ymmärtämään inkluusion historiallinen kehitys. Tutkielmani oli laadullinen tutkimus. Tarkemmaksi metodiksi olen valinnut narratiivisen kirjallisuuskatsauksen. Olen pystynyt narratiivisessa kirjallisuuskatsauksessa hyödyntämään laajasti kasvatustieteellistä kirjallisuutta ja tutkimuksia. Tutkimuskysymykseni ovat voineet myös olla väljempi. Tutkielmani aineisto koostuu kirjallisuudesta sekä  julkaistuista tutkimuksista, jotka käsittelevät varhaiskasvatusta Suomessa. En ole hyödyntänyt aineistoja, jotka ovat käsitelleet inkluusiota muissa maissa. Tutkielmassani tuli ilmi, että  inkluusio toteutuu vaihtelevasti suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja inkluusio ymmärretään hyvin eri tavalla. Tutkielmaani tehdessä esiin nousi selkeästi neljä myötävaikuttavaa tekijää, joiden toteutuminen varhaiskasvatuksessa edesauttaa inkluusion toteutumista. Nämä neljä  myötävaikuttavaa tekijää muodostui lopulta tutkielmani päätuloksiksi. Käytän näistä  neljästä  myötävaikuttavasta tekijästä  nimikettä elementit tutkielmassani. Uusien varhaiskasvatuslakiin (540/2018, 16.12.2021/1183) tehtyjen muutosten myötä, varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022 ovat muuttuneet tukemaan inkluusion toteutumista varhaiskasvatuksessa. Tutkielmani perusteella inklusiivinen varhaiskasvatus on selkeästi noussut aiheeksi, johon on tartuttu ja sitä  halutaan kehittää.

Tutkimuksessani tarkastelen isoisien identiteetin rakentumista sekä isoisien osallisuutta lapsiperheiden arkeen. Tutkimuksen tavoitteena on auttaa ymmärtämään, miten isoisät rakentavat omaa isoisyyden identiteettiään kertomusten kautta ja millä tavoin isoisien osallisuus lapsiperheen arkeen näkyy kertomuksissa. Isovanhempia koskevissa tutkimuksissa on ollut puutteita siinä, että isoisien omat näkökulmat eivät ole päässeet esille, vaan isovanhemmuutta on tarkasteltu aina jonkun toisen henkilön, kuten isoäidin, lapsen tai lapsenlapsen näkökulmasta. Tarkoituksena on antaa ääni isoisien omille kertomuksille. Tutkimukseni viitekehyksenä toimii ajatus identiteetin narratiivisesta rakentumisesta, jossa yksilö rakentaa identiteettiään kertomusten kautta. Tarkastelen tutkimuskysymystäni selvittämällä millaisia merkityksiä isoisyys ja osallisuus miesten kertomuksissa saa, millaisia tarinoita lapsiperheen arjesta kerrotaan ja minkälaista todellisuutta ne luovat sekä miten isoisät rakentavat suhdettaan lapsenlapsen kasvatuskumppaneina. Tutkimusaineistona toimivat kuuden isoisän kerronnalliset haastattelut, jotka analysoitiin narratiivisesti. Tutkimuksessa isoisyyttä tarkastellaan yksilöiden, isoisien, kertomusten näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan miten, isoisien kertomuksissa näkyy osallisuus lapsiperheen arkeen, joka vaikuttaa heidän identiteettiinsä ja toimijuuteensa miehenä ja isoisänä. Kertomusten kautta pyrin kuvaamaan, miten isoisien osallisuus lapsiperheen arkeen muuttuu ja rakentuu ajan kuluessa. Tutkimustulokset osoittivat, miten miehet joutuvat vastustamaan isoisiin yleisesti liitettyjä käsityksiä. Isoisyyden mallitarina välittää monilta osin hyvin maskuliinista kuvaa miehistä, tämä puolestaan aiheutti jännitteitä ja ristiriitoja heidän isoisyyden identiteettinsä rakentamiseen. Identiteetti ei ole pysyvä tai tasainen yksilön ominaisuus, vaan identiteetti on jatkuvassa muutoksessa ja muokkautuu vuorovaikutuksessa niiden ihmisten ja yhteisöjen kanssa, jossa kulloinkin olemme. Isoisät itse haluaisivat lisätä osallisuuttaan lapsiperheissä mutta he eivät halua ”tungetella” vaan mieluummin odottavat pyyntöä osallisuuteen. Isoisyydellä oli suuri merkitys heille, se oli ”arvomerkki”, jonka saamiseen ei itse voi juurikaan vaikuttaa.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää varhaiskasvatuksen henkilökunnan kokemuksia lasten itsesäätelytaidoista perushoitotilanteissa sekä heidän käyttämiään keinoja tukea lasten itsesäätelyä perushoitotilanteissa. Tutkimuksen teoriapohjana toimii Aron (2011) itsesäätelyn kolme ulottuvuutta ja Kopin (1982) varhaisen kognitiivisen kehityksen teoria. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään myös itsesäätelyn biologista perustaa ja kanssasäätelyn merkitystä itsesäätelyn kehittymiseen. Teoriaosuudessa määritellään myös, mitä perushoidolla tässä tutkimuksessa tarkoitetaan ja tuodaan esiin, miten itsesäätely voi näyttäytyä perushoitotilanteissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin hyödyntämällä puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastatteluihin osallistui neljä (4) varhaiskasvatuksessa työskentelevää henkilöä. Kaikki työskentelivät kunnallisissa päiväkodeissa pääkaupunkiseudulla 3-5-vuotiaiden ryhmässä. Analyysi toteutettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että itsesäätely näyttäytyi varhaiskasvatuksen perushoitotilanteissa monin eri tavoin. Varhaiskasvatuksen henkilökunta piti näitä tilanteita otollisina hetkinä lasten itsesäätelyn harjoittelulle ja kehittymiselle. Vastausten perusteella voidaan todeta varhaiskasvatuksen henkilökunnan käyttävän monipuolisia keinoja itsesäätelyn tukemiseen perushoitotilanteissa. Esiin nostettiin monia keinoja, mutta pääpaino oli aikuisen läsnäolon merkityksessä sekä perushoitotilanteiden suunnittelussa ja nämä tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Tutkimus antoi myös viitteitä siitä, että henkilökunnan käyttämät tukikeinot ovat osittain yhteydessä siihen, miten itsesäätely näyttäytyy perushoitotilanteissa ja miten sitä pystytään tukemaan.

Tavoitteet. Tutkielmassani keskityin tutkimaan sitä, miten sisaruksen syntymän tuomat eri nivelvaiheet vaikuttavat isosisaruksen varhaiskasvatukseen osallistumiseen ja minkälaisia muutoksia tapahtui. Tutkielman aihe on melko vieras, ja tarkoituksenani on tuoda kaksi lapsuuden keskeisintä elementtiä yhteen. Sisaruus on itsessään haastava tutkimusaihe, sillä aiemman tiedon perusteella perheen sisäiset sisarussuhteet eivät ole edes samanlaisia. Sisaruuden aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty vain yhteen muuttuvaan tekijään kerrallaan, joka on usein ollut perheen sisäinen. Tutkielmassani olen laajentanut sisaruuden käsittelyn varhaiskasvatusympäristöön Bronfenbrennerin ekologisen teorian avulla. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin fenomenografisen lähestymistavan avulla, jolloin pääpaino oli tutkittavien ihmisten kokemusmaailmassa tutkittavan ilmiön suhteen. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja niissä hyödynnettiin virikekuvia. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina, joihin osallistui yhteensä 5 huoltajaa. Haastateltavien valikointi perustui lasten pieneen ikäeroon, samassa päiväkodissa olemiseen sekä luottamussuhteeseeni huoltajien kanssa. Sisarusparit olivat olleet samanaikaisesti samassa päiväkodissa 3.5kk–1v 10kk haastatteluhetkellä. Aineiston analysointi toteutettiin aineistolähtöisenä sisällönanalyysinä, jossa aineistosta löydettiin erilaisia nivelvaiheita joko perheen tai varhaiskasvatuksen sisältä. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistosta löytyi yhteensä 6 nivelvaihetta, joista viisi oli isosisaruksen varhaiskasvatukseen osallistumisen kannalta vaikuttavia. Muutokset olivat nivelvaiheissa joko laadullisia, ajallisia tai molempia samanaikaisesti. Ajalliset muutokset näkyivät varhaiskasvatuksessa vietetyssä ajassa esimerkiksi lyhyempinä päivinä, satunnaisina vapaapäivinä tai taukoina. Laadulliset muutokset liittyivät isosisaruksen varhaiskasvatuksessa olemisen muutoksiin esimerkiksi käytöksen tai tunteiden muutoksilla. Tutkielmasta on mahdollista soveltaa aihetta jo ennestään tutkittuihin sisaruuteen vaikuttaviin tekijöihin, ja mikä niiden vaikutus on ollut varhaiskasvatukseen osallistumiseen tai tutkia, miten isosisaruksen läsnäolo vaikuttaa nuorimman lapsen varhaiskasvatukseen osallistumiseen. Näiden lisäksi tutkielman aihetta voidaan soveltaa pitemmälle lapsuuteen ja nuoruuteen sekä tutkia sisaruuden merkitystä osana muita siirtymiä.

Lasten lukeminen sekä lapsille lukeminen on vähentynyt. Lukukeskuksen (2021) mukaan 63 % vanhemmista kokee lukevansa liian vähän lapsilleen. Tämä on myös huomattu neuvoloissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mistä lapset ja heidän huoltajansa lastenkirjallisuudessa pitävät, ja kohtaavatko nämä mieltymykset toisensa. Aihetta on tärkeää tutkia, jotta voidaan löytää keinoja lisätä lukemista lasten arjessa niin kotona kuin varhaiskasvatuksessa. Tutkimus toteutettiin vuoden 2021 kesällä ja syksyllä laadullisena tutkimuksena sisällönanalyysiä käyttäen. Aineistonkeruumenetelmäksi valikoitui koronaviruspandemian vuoksi kyselysosiaalisen median kautta jaettuna, johon vastasi 44 huoltajaa ja heidän 4–6-vuotiaat lapsensa. Näistä vastauksista 42 päätyi lopulliseen analyysiin. Lapsia lopullisessa analyysissä on mukana 47, sillä osalla vanhemmista oli useampi lapsi mukana vastaamassa. Tutkimuksen tulokset eivät ole yleistettävissä, mutta niissä on havaittavissa teemoja, joita voidaan hyödyntää lastenkirjallisuuden valikoinnissa. Tutkimuksen tuloksista selviää, että lapset pitävät klassikkokirjoista, joista myös vanhemmat pitävät. Lisäksi lasten mieleen vaikuttavat olevan televisiosta tutut hahmot. Vanhemmat toivat paljon esille kasvatuksellisia näkökulmia liittyen lastenkirjallisuuteen, ja he vaikuttavat olevan valveutuneita sen suhteen, millaista maailmankuvaa lastenkirjallisuuden kautta lapsille voidaan välittää. Lasten ja vanhempien mieltymykset siis kohtaavat ainakin klassikkokirjojen suhteen. Vanhemmille kirjojen esteettisyys ja lukukokemus lukijana vaikuttavat kasvatuksellisten seikkojen lisäksi lastenkirjallisuuden valintaan, kun taas lasten vastauksista vahvimmin esiin nousi tutut hahmot.

Tavoitteet. Varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet velvoittavat toteuttamaan tunnekasvatusta osana laadukasta opetusta ja kasvatusta (OPH, 2018; OPH, 2014). Tunnetaidot ennustavat myöhempää akateemista menestystä, kokonaisvaltaista hyvinvointia ja täysvaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvamista (Denham, ym., 2012; Kokkonen, 2010, s.99; Figueroa-Sánchez, 2008). Rautamiehen, Koivulan ja Vähäsantasen (2018) tutkimuksen mukaan voimakkaiden tunteiden, kuten ikävän kestäminen, on yksi tärkeimmistä tunnetaidoista, joita lasten tulisi oppia. Lasten kuvakirjat ovat yksi väline tunnetaitojen opetteluun (Laine & Aho, 2005, s.70; Heikkilä-Halttunen, 2018, s.49–50). 2000- luvulla lasten kuvakirjoja ilmestyy enemmän kuin koskaan ja suosituiksi kuvakirjoiksi ovat nousseet erilaiset tunnetaitokirjat (Heikkilä-Halttunen, 2018, s.138). Tämä tutkimus kuvaa, analysoi ja tulkitsee, kuinka ikävä ilmenee kuvakirjojen kuvissa ja teksteissä. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ikävää kuvataan kirjoissa, mitkä eri tekijät aiheuttavat ikävää ja millaisia keinoja ikävän käsittelyyn tarjotaan. Menetelmät. Tutkimuskirjoiksi valikoitui tällä hetkellä suosiossa olevat kirjat, jotka käsittelevät ikävää keskenään eri tavalla. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa analysoidaan kolmea lasten kuvakirjaa. Kirjoista kaksi on tavallisia lasten kuvakirjoja ja yksi tunnetaitokirjaksi luokiteltu tunnekasvatuksen täsmäkirja. Vastauksia tutkimuskysymyksiin etsittiin sisällönanalyysillä sekä kuvia tulkitsemalla. Tulokset ja johtopäätökset. Kaikkien kirjojen teksteissä ikävää kuvattiin hahmojen ajatuksissa ja sanoissa. Kuvissa ikävää kuvattiin hahmojen ilmeissä ja eleissä. Ikävää aiheuttivat läheinen henkilö, koti-ikävä sekä esine. Ikävän käsittelyn keinoja tarjottiin runsaasti kaikissa kolmessa kirjassa. Keskustelu itsensä tai toisen kanssa, aikuisen tarjoama tuki, kirjeen lähettäminen tai lukeminen sekä kotiin palaaminen olivat keinoja, jotka auttoivat ikävästä selviämiseen. Tunnetaitokirjaksi luokitellussa kirjassa esiintyi vähemmän aikuisen tukea ja ikävää kuvataan ja sanoitetaan kattavammin. Tavalliset lasten kuvakirjat jättävät enemmän tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Kaikki kirjat ovat samaistuttavia lukijalle ja harjaannuttavat monipuolisesti tunnetaitoja. Niin tavalliset lasten kuvakirjat kuin tunnetaitokirjaksi luokiteltu kirjakin soveltuvat pedagogisiksi välineiksi tunnekasvatukseen.

Tavoitteet: Tässä kandidaatin tutkielmassa on tarkoitus selvitää, kuinka tunnetaitojen kehittymistä voidaan tieteellisen kirjallisuuden mukaan tukea varhaiskasvatusikäisillä lapsilla. Teoriapohjana toimii Mayerin ja Saloveyn (1995) neliosainen tunneälyteoria. Menetelmät: Tämä tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto kerättiin GoogleScholarista ja Taylor & Francis- hakukoneesta tunneälyyn liittyvillä hakusanoilla. Aineistoa analysoitiin luokittelemalla katsaukseen osallistuvat tutkimukset niiden keskeisimpien tutkimustulosten perusteella. Tulokset ja johtopäätökset: Kirjallisuuskatsauksen valossa tunnetaitoja voidaan kehittää arjen tilanteissa (N=1), aikuisten tunnetaitoja tukevalla kasvatustyylillä (N=3), lastenkirjallisuutta hyödyntäen (N=2), tunnetaitojen harjoittelun tukiohjelmilla (N=2) sekä yksittäisiä tunnetaitojen osa-alueita tukemalla (N=2). Tuloksia kannattaa hyödyntää valmistellessa pedagogista toimintaa, jonka tavoite on harjoittaa lasten tunnetaitoja.