Browsing by Title

Sosiaalinen media on isossa roolissa nuorten elämässä. Mediakasvatuksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on opettaa nuori tarkastelemaan erilaisia mediasisältöjä kriittisesti. Tämän kandidaatin tutkielman tavoitteena on tutkia erään hyvinvointi-, terveys- ja kauneustuotteita myyvän verkostomarkkinointiyrityksen jälleenmyyjien Instagram-profiilien sisältöjä narratiivisen tapaustutkimuksen keinoin. Myös nuoret törmäävät verkostomarkkinointiin sosiaalisessa mediassa, joten tämä tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, mitä heidän tulisi verkostomarkkinoinnista tietää. Tutkimuksessa haetaan vastauksia siihen, miten jälleemyyjät kasvattavat uskottavuuttaan sosiaalisessa mediassa, ilmeneekö heidän Instagram-julkaisuissaan verkostomarkkinointiin liitettyjä eettisiä ongelmia ja näyttääkö siltä, että jälleenmyyjiä motivoivat samanlaiset tekijät kuin muita sisällöntuottajia. Tutkimuskysymyksiin etsittiin vastauksia narratiivisen tapaustutkimuksen avulla. Tutkimuksen aineisto muodostui yhteensä viidestäkymmenestä Instagram julkaisusta, jotka kerättiin kymmenestä eri profiilista. Aineisto kerättiin Instagramista aihetunnisteiden avulla selailemalla. Tutkimusta tehdessä Instagramista käytettiin selainversiota. Teoreettisen viitekehyksen perusteella sisällöntuottajia motivoivat tekijät voidaan jakaa yksilöllisiin ja yhteisöllisiin tekijöihin. Myös aineiston analyysi on jaettu yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä ilmentäviin narratiiveihin. Tulosten perusteella jälleenmyyjiä motivoivat samat tekijät kuin sisällöntuottajia, kuten esimerkiksi yhteisöllisyys. Nämä tekijät ilmenivät aineistossa tavalla, josta on mahdollista löytää yhtäläisyyksiä myös verkostomarkkinointiin liitettyjen eettisten ongelmien kanssa. Motivaatiotekijät ja eettiset ongelmat kulkevat näin ollen pitkälti käsikädessä. Lisäksi tulokset paljastivat, että ainakin sosiaalisessa mediassa jälleenmyyjät tuntuvat markkinoivan tuotteiden sijaan jotain muuta, kuten yhteisöllisyyttä tai ystävyyttä.

Objective of the study. Inclusion is a way of thinking which aims at equality and equal opportunities to participate in both school and society on a larger scale. Teaching should be arranged by paying attention to pupils’ individuality and equality. This also applies to physical education. Differentiating means making participation and individual progress of every pupil possible and it can be used in teaching to take everyone’s needs into account. The aim of this study was to examine and describe the ways of differentiation in physical education and the benefits and challenges of inclusive physical education. The purpose is to raise awareness of the effects of inclusive physical education and awareness of teachers’ ability to respond to the needs of a heterogeneous group of pupils in physical education. Methods. This study was carried out as a qualitative study using phenomenological-hermeneutical approach. The data was collected by interviewing three primary school teachers in February 2016. The interview consisted of open-ended questions and they emphasized the teachers’ conceptions of differentiation in physical education and inclusive physical education. The data was analysed by using content analysis. Results and conclusions. According to the teachers, differentiation means making the participation of every pupil possible and paying attention to individual needs. Frequently mentioned ways of differentiation were different kinds of groupings, alternative tasks, adapting the tasks using equipment and changing the rules and special needs assistants. According to the teachers, inclusion means equality and teaching according to pupil’s individual skills. Cooperation and participation, improvement in attitudes, stronger self-esteem for a pupil with special needs and better social-emotional skills were mentioned as benefits of inclusion. Challenges caused by inclusion were difficulties in planning, insufficiency of professional skills, lack of resources and motivating all of the pupils. The results can be utilized when planning physical education that suits everyone and takes the needs of a heterogeneous group into account.

The purpose of this Bachelor’s Thesis was to depict loneliness experienced by university students who moved to the capital area in the beginning of their studies as diversely as possible. The research tries to achieve deeper understanding of the multidimensional phenomenon through eyes of the university students, who moved to the capital area. The research was implemented by collecting free-form essays or essays based on support questions from the university students, who moved to the capital area. Data were collected from members of the student organizations and nations of University of Helsinki and the student organizations of Aalto University. Data were procured both via e-mails and electronic forms. 36 responses were received, and 27 of those were included in this research. Limited data were analyzed with data based content analysis method. In the essays of the university students the clearest causes for loneliness were the exiguity of social relationships and external factors. Most writers described that loneliness experiences were related to scarce social contacts and the different culture of the new place. It can be concluded, that university students highlight multidimensionally different things of loneliness in the beginning of the studies, but the data show that the meaning of few social relationships is essential in the experience of loneliness. The impression of individualistic culture presented in social debate may complicate the help seeking because of the ideal of this culture. However, the data seems to suggest that most of the young adults moving to new places need specifically social support from their equals and intimates during the critical phase of their life in the beginning of studies.

Tavoitteet. Varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet velvoittavat toteuttamaan tunnekasvatusta osana laadukasta opetusta ja kasvatusta (OPH, 2018; OPH, 2014). Tunnetaidot ennustavat myöhempää akateemista menestystä, kokonaisvaltaista hyvinvointia ja täysvaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvamista (Denham, ym., 2012; Kokkonen, 2010, s.99; Figueroa-Sánchez, 2008). Rautamiehen, Koivulan ja Vähäsantasen (2018) tutkimuksen mukaan voimakkaiden tunteiden, kuten ikävän kestäminen, on yksi tärkeimmistä tunnetaidoista, joita lasten tulisi oppia. Lasten kuvakirjat ovat yksi väline tunnetaitojen opetteluun (Laine & Aho, 2005, s.70; Heikkilä-Halttunen, 2018, s.49–50). 2000- luvulla lasten kuvakirjoja ilmestyy enemmän kuin koskaan ja suosituiksi kuvakirjoiksi ovat nousseet erilaiset tunnetaitokirjat (Heikkilä-Halttunen, 2018, s.138). Tämä tutkimus kuvaa, analysoi ja tulkitsee, kuinka ikävä ilmenee kuvakirjojen kuvissa ja teksteissä. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ikävää kuvataan kirjoissa, mitkä eri tekijät aiheuttavat ikävää ja millaisia keinoja ikävän käsittelyyn tarjotaan. Menetelmät. Tutkimuskirjoiksi valikoitui tällä hetkellä suosiossa olevat kirjat, jotka käsittelevät ikävää keskenään eri tavalla. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa analysoidaan kolmea lasten kuvakirjaa. Kirjoista kaksi on tavallisia lasten kuvakirjoja ja yksi tunnetaitokirjaksi luokiteltu tunnekasvatuksen täsmäkirja. Vastauksia tutkimuskysymyksiin etsittiin sisällönanalyysillä sekä kuvia tulkitsemalla. Tulokset ja johtopäätökset. Kaikkien kirjojen teksteissä ikävää kuvattiin hahmojen ajatuksissa ja sanoissa. Kuvissa ikävää kuvattiin hahmojen ilmeissä ja eleissä. Ikävää aiheuttivat läheinen henkilö, koti-ikävä sekä esine. Ikävän käsittelyn keinoja tarjottiin runsaasti kaikissa kolmessa kirjassa. Keskustelu itsensä tai toisen kanssa, aikuisen tarjoama tuki, kirjeen lähettäminen tai lukeminen sekä kotiin palaaminen olivat keinoja, jotka auttoivat ikävästä selviämiseen. Tunnetaitokirjaksi luokitellussa kirjassa esiintyi vähemmän aikuisen tukea ja ikävää kuvataan ja sanoitetaan kattavammin. Tavalliset lasten kuvakirjat jättävät enemmän tilaa lukijan omalle tulkinnalle. Kaikki kirjat ovat samaistuttavia lukijalle ja harjaannuttavat monipuolisesti tunnetaitoja. Niin tavalliset lasten kuvakirjat kuin tunnetaitokirjaksi luokiteltu kirjakin soveltuvat pedagogisiksi välineiksi tunnekasvatukseen.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia monikkoäitien omakohtaisia kertomuksia arjesta omien kaksosten kanssa ja heidän arjessa jaksamistaan. Selvitän myös monikkoäitien arjessa jaksamisen voimavaroja. Tutkimus on luonteeltaan kerronnallinen eli narratiivinen tutkimus. Tarkoituksena on päästä aidosti sisälle monikkoäitien arkeen ja elämään ja tuoda esille monikkoperheiden haasteita ja monikkoarjen iloja ja rikkauksia. Narratiivisen tutkimuksen avulla lukija pääsee syvälle monikkoäitien maailmaan ja näkee kuin monikkoäidin silmin monikkouden haasteet ja rikkaudet. Menetelmät. Tutkimukselle asetetut tutkimuskysymykset olivat: Miten monikkoäidit kokivat monikkoraskauden, synnytyksen ja millaisia tunteita tieto kaksosista aluksi herätti? Miten monikkoäidit ovat kokeneet monikkoäitiyden ja sen tuomat haasteet ja rikkaudet? Millaista tukea monikkoäidit ovat saaneet arjessa jaksamiseensa? Tutkimukseen osallistuneet äidit ovat kaikki kaksosten äitejä ja monikkolapset ovat kaikki 2016 syntyneitä kaksosia ja samalla perheen ainoita lapsia. Tutkimusaineisto koostuu viiden monikkoäidin omakohtaisesta kertomuksesta. Monikkoäidit löysin internetin monikkoäitien vertaistukiryhmän kautta. Aineiston analyysin toteutin narratiivisen analyysin keinoin, jonka avulla syntyi viisi uutta ydinkertomusta monikkoäitien kertomusten pohjalta. Tulokset ja johtopäätökset. Monikkoäidit kuvasivat arkeaan hyvin kiireisenä ja väsymys ja arjen kuormittavuus olivat äideille tuttuja asioita. Valtaosassa kertomuksista välittyi aito ilo, kiitollisuus ja rakkaus kaksosiaan kohtaan. Valtaosa äideistä kertoi nauttivansa omien kaksostensa kehityksen ja kasvun seuraamisesta ja kuinka kaksi lasta tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Tutkimus osoitti, että suureksi arjen voimavaraksi koettiin perheen vahva tukiverkosto sekä hyvin toimiva parisuhde, jossa toista tuetaan ja keskustellaan avoimesti asioista. Suurinosa monikkoäideistä kokee oman hyvinvointinsa hyvänä.

Kaksikielisten lasten määrä kasvaa jatkuvasti Suomessa, ja erityisesti pääkaupunkiseudulla kasvu on ollut viime vuosina nopeaa. Suurimmalle osalle kaksikielisistä lapsista kahden kielen omaksuminen sujuu ongelmitta, mutta joukossa on myös lapsia, joiden kielelliset taidot eivät kehity kummallakaan kielellä. Tällöin kyse voi olla kielellisestä erityisvaikeudesta. Kaksikielisten lasten kielellisen erityisvaikeuden arvioiminen voi olla haastavaa, sillä kaksikielisyyden ominaispiirteitä huomioivia arviointimenetelmiä ei juurikaan ole saatavilla, eikä kaksikielisten lasten kielenkehitystä ole mielekästä verrata pelkästään yksikielisten lasten kielenkehitykseen. Perinteisen testauksen rinnalle kaksikielisille lapsille on ehdotettu dynaamista arviointia, joka perustuu oppimisen kapasiteetin arvioimiseen, sen sijaan, että keskityttäisiin pelkästään lapsen osaamistasoon testaushetkellä. Tutkielmassa perehdytään dynaamiseen arviointiin ja sen mahdollisuuksiin kaksikielisten lasten arviointimenetelmänä. Aineisto kerättiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen periaatteita noudattaen tammi- ja helmi-kuussa 2016. Hakulauseke muodostettiin termien dynaaminen arviointi, kaksikielinen, lapsi ja kielellinen erityisvaikeus englanninkielisistä vastineista ja aineistohakuun käytettiin EBSCO:n Academic Search Complete-tietokantaa sekä ProQuestin Linguistics and Language Behavior Abstracts (LLBA)-tietokantaa. Aineistohaku rajattiin 2000-luvulla tehtyihin artikkeleihin, minkä lisäksi aineiston tuli olla vertaisarvioitua, sen tuli sisältää kaikki hakulausekkeen termit ja siitä tuli olla kokoteksti saatavissa. Haku tuotti yhdeksän artikkelia, joista neljä olivat samoja mo-lemmissa tietokannoissa. Lopulliseksi aineistoksi valikoitui viisi artikkelia. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että dynaamista arviointia käytettiin erityisesti testaus-opetus-uudelleentestausmenetelmällä ja sen avulla oli mahdollista erotella hyvällä tarkkuudella kielellinen erityisvaikeus normaalista kaksikielisestä kielenkehityksestä. Aineiston vähäisen määrän takia saatua tulosta ei kuitenkaan ole mahdollista yleistää. Tulos on kuitenkin yhte-neväinen aiemman yksikielisillä lapsilla tehdyn dynaamisen arvioinnin menetelmällä toteutetun tutkimuksen kanssa

Objectives. Bipolar disorder is a mood disorder in which the mood varies between depressive state and mania or hypomania. In earlier studies it has been observed that the depressive episode of bipolar disorder might be often inaccurately diagnosed as recurrent depression or unipolar depression. This might lead to lengthening of the symptoms and at worst, to use of antidepressants without the simultaneous use of mood stabilizers which in turn might lead to mania or hypomania. Thus, the objective of this review is to study the distinctive factors of the depressive episodes between bipolar disorder type I and II and unipolar depression, emphasizing genetic factors, the symptoms during depressive episodes, comorbid disorders, subthreshold hypomanic symptoms and the effects of pharmacotherapy during the depressive episodes. Results and conclusions. In the review it was found that many factors distinguished the depressive episodes of bipolar disorder and unipolar depression although for comorbid disorders, especially for alcohol and substance dependence and abuse, the number of depressive episodes, and the severity of depressive symptoms the evidence was contradictory. The family history of bipolar disorder, the depressive symptoms and the age at the onset of the mood disorder were found to be associated with the onset of bipolar disorder. The use of antidepressants in bipolar disorder without the simultaneous use of mood stabilizers was noted to possibly lead to a switch from depression to mania or hypomania. Bipolar disorder was also found to share genetic factors with depression and schizophrenia which supports the idea that mood disorders constitute a dimension. In the future, it would be important to increase the accuracy of diagnostics and diagnostic criteria should be re-evaluated. Moreover, the caregivers should be educated about the differences between the depressive episodes in bipolar disorder and unipolar depression and the assessment of family history of bipolar disorder should be established as a basic procedure in the assessment of a mood disorder. Also, one should pay more attention to the occurrence of subthreshold hypomanic symptoms and the use of pharmacotherapy and its effects on the individual during the treatment of a depressive episode. It would also be important to develop a pharmacological treatment that could be used in the treatment of both unipolar depression and bipolar depressive episode.

Objectives. The theoretical base of the study are the theories of language development that underline the importance of diverse language development in respect of a child’s comprehensive development, especially learning of cognitive skills and socio-emotional development. Behind the study there was an expectation of some kind linguistic delay or a characteristic affecting on communication of the examinees. This expectation was formed due to former studies concerning the language development of twins that show that there’s a possibility of language delay when comparing twins to singletons. The aim of the study was to examine one twin pair and through analysis to qualitatively and quantitatively describe the verbal initiatives a twin child makes to their twin sibling, to their day care group peer children and to adults in the day care environment. Methods. The study was carried out as a qualitative case study. The examinee of the study was one twin pair from Helsinki. In addition, the parents and the kindergarten teacher of the twins participated in the study. Two methods were used to collect the data: observation as a primary data collecting method and half-structured interviews as a secondary data collecting method, so that the twin pair was observed and the parents and the teacher were interviewed. Interviews were used as a complementing data whereas the main focus was on the observation data. The data was collected in the spring of 2015 and the fall of 2015. The analysis was conducted based on both theoretical background of the study and the data collected. The observation data was categorized into interaction episodes and clustered into four different classes that were conceptualized as types of verbal initiatives. Based on these types of verbal initiatives the verbal communication of the twin children was analyzed both according to the initiatives made to the twin sibling, to other children of their daycare group and to adults in the daycare environment. The data from the interviews supported the analysis. Results and conclusions. For the sake of the qualitative and descriptive nature of the study no generalizations were pursued to be made. It turned out that the twins examined in the study used lot of different verbal initiatives and were diverse and skillful users of language. No delays in language development nor any troubles in the use of language were detected in the case of these twin children. The other one of the twins was more shy and reserved as a user of language than their sibling and this reflected on the results of the observation data. However, the secondary data showed that instead of actual linguistic skills the factors causing this kind of result are the characteristics of the child’s personality and temperament. In addition to that, it transpired that during the observation period the twins contacted each other verbally only a little or not at all. Furthermore, the results of the study evoked an interesting additional question of the possible contextuality of the manifestation of verbal skills.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata kamppailulajien merkitystä 3–6-vuotialle lapsille valmentajien näkökulmasta sekä selvittää leikin roolia kamppailulajien opettamisessa. Aikaisempaa tutkimusta kamppailulajeista on tehty kouluikäisten ja aikuisten puolella esimerkiksi kamppailulajit tapana vähentää aggressiivisuutta, mutta ei kamppailulajien hyödyistä ja leikin osuudesta kamppailulajien oppimisessa mainitulle ikäluokalle. Tutkimus nähtiin tarpeellisena ja ajankohtaisena lasten ruutuajan ja liikkumattomuuden sekä kamppailulajien suosion ollessa suuressa kasvussa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu 3–6-vuotiaan lapsen kehityksen osa-alueista, leikistä, ohjatusta liikunnasta, kamppailulajeista sekä sosiokulttuurisesta teoriasta. Myös kamppailulajit termiä ja sen osuutta lasten harrastustoiminnassa avataan tarkemmin sekä kamppailulajeihin liittyvää kulttuuria. Tämä tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulla. Haastattelut toteutettiin kasvotusten, zoom-videopalvelun ja sähköpostin välityksellä, joidenka jälkeen haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Tutkimukseen osallistui kuusi kamppailulajien valmentajaa. Analyysimenetelmänä toimi abduktiivinen eli teoriajohtoinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että valmentajat näkivät kamppailulajien merkityksen laajana 3–6-vuotiaalle lapselle. Kamppailulajien monipuolisuus lapsen kehityksen eri osa-alueiden tukemisena nähtiin erittäin tärkeänä. Myös leikki nähtiin tärkeänä osana lasten kamppailulajiharjoittelua, jonka avulla pystyttiin huomaamatta, hauskasti ja mielekkäästi harjoitella erilaisia kamppailulajeihin liittyä harjoituksia ja tekniikoita.

testi