Browsing by Title

Tässä tutkielmassa tutkitaan varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lapsen välistä vuorovaikutusta hetkellä, jolloin lapsi saapuu päiväkotiin. Tutkimuksen ydin keskittyy tutkimaan, toteutuuko aikuisen sensitiivinen olemus silloin, kun aikuinen ja lapsi kohtaavat aamulla varhais-kasvatusympäristössä. Aikuisen tarjoama välittävä vuorovaikutus varhaiskasvatuksessa on merkittävä osa sosiaalista toimintakulttuuria. Lasten ja aikuisten välisistä vuorovaikutussuh-teista on tehty paljon tutkimuksia, mutta tässä tutkimuksessa huomio kiinnittyy aikuisen ja pienen lapsen kohtaamiseen, kun lapsen varhaiskasvatustaival on vasta alussa ja eronhetki huoltajasta voi olla lapselle emotionaalisesti haastavaa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Tutkimukseen osallistui lapsiryhmä, jossa oli kuusi 1-vuotiasta lasta, sekä kaksi varhaiskasvatuksen työntekijää. Päiväkoti oli pieni yksikkö, jossa oli 40 lasta. Havainnointi tapahtui etnografisesti yksikön tiloissa. Aineistoa kerättiin havainnoimalla vuorovaikutustilanteita neljän aamun ajan ja havainnointitilanteita oli yhteensä seitsemäntoista. Aikuisen sensitiivisyyttä mitattiin kolmen eri ilmentymän avulla, joiden toteutuminen merkittiin taulukkoon. Aineiston analyysi suoritettiin teoriapohjaisella sisällönanalyysimenetelmällä. Varhaiskasvatuksen henkilöstö kohtasi lapset sensitiivisesti aamuisin. Heidän toimintansa oli sitoutunutta ja he huomioivat lapset yksilöllisesti. Henkilöstöllä oli sensitiivinen työote ja vuorovaikutus oli välittävää. Jos sensitiivisyyden ilmentymä ei toteutunut, siihen vaikutti muun muassa kiireinen ilmapiiri. Ilmeni myös, että jos lapsi ei kokenut tilanteessa eroahdistusta huoltajasta, häneen ei kohdistettu fyysistä kontaktia.

Äänenlaatu on vahvasti liitetty persoonallisuuspiirteiden havaitsemiseen puheesta. Äänenlaadun havaitseminen on subjektiivista tulkintaa ja sitä tutkitaan auditiivisten havaintojen pohjalta. Se on määritelty osaksi puheen ekstra- ja paralingvistisiä piirteitä. Yleisimmät äänenlaatua kuvaavat termit ovat: käheä, karhea, nasaalinen, henkäyssoinnillinen, vuotoinen, ohut, falsettinen, kuiskattu, narina, tiukka tai rento ääni. Persoonallisuuspiirteet ovat mitattavissa ja määriteltävissä oleva joukko ihmisten suhteellisen vakinaisia käyttäytymismalleja, ajatuksia ja tunteita. Viiden suuren persoonallisuuspiirteen mallista on rajattu keskeisimmiksi tutkittavaksi havaintopiirteiksi ulospäin suuntautuneisuuden tasot ekstroversio ja introversio. Tämä kandidaatintutkielma perustuu kiinnostukseen tutkia puhujien persoonallisuuspiirteiden ja eri äänenlaatujen suhteita, Äänenlaadun tarkemman ymmärryksen on todettu auttavan ihmisten välistä kommunikointia, ja se on siksi mielenkiintoinen tutkimusaihe ja valittu tämän tutkielman tarkastelun lähtökohdaksi. Tutkimuksessa pyritään selvittämään pystyykö kuulija havainnoimaan ja arvioimaan puhujan äänenlaadunpiirteiden ja puheen tuottotavan perusteella puhujan ulospäin suuntautuneisuutta. Tutkimukseen osallistui neljä 23–24-vuotiasta naiskoehenkilöä pääkaupunkiseudulta. Tutkittavilta äänitettiin normaalia spontaania puhetta Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteiden laitoksen äänitysstudiossa. Puhenäytteet analysoitiin kuulonvaraisesti kahdessa eri ryhmässä. Ensimmäisen ryhmän muodostivat ääninäytteen antaneet puhujat ja toisen ulkopuoliset kuuntelijat. Puhujat täyttivät äänenlaadun havainnoista itsearviointilomakkeen ja tekivät Myers-Briggsin tyyppi-indikaattoriteoriaan pohjautuvan persoonallisuuspiirretestin. Toisen äänenlaadun havaintoryhmän muodosti 5 fonetiikan alan opiskelijaa, jotka arvioivat puhenäytteistä puhujan äänenlaatua, puheen tuottotapaa, sekä persoonallisuuspiirteitä. Tutkimuksen havaintoarvioiden mukaan 75 % koehenkilöistä kuvasti äänenlaatunsa perusteella ekstroverttiä puhujaa. Kuuntelijoiden havaintoarviot vastasivat persoonallisuuspiirretestin tuloksia. Ekstrovertin äänenlaatu havaittiin vaihtelevasti karheaksi, kirkkaaksi, korkeaksi, falsettiseksi ja täyteläiseksi. Otoksen koehenkilöistä 25 % kuvasti äänenlaatunsa perusteella introverttia puhujaa. Havainnot vastasivat piirretestin tulosta. Introvertin puhujan äänenlaaduksi havaittiin yhtenäisesti ohut, nielusointinen, matala, nariseva, vuotoinen ja henkäyssointinen ääni. Puhujien itsearviot vastasivat kuuntelijoiden havaintoja äänenlaadusta, mikä tuki myös taustateoriaa persoonallisuuden heijastumisesta äänenlaatuun. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että persoonallisuus vaikuttaa äänenlaatuun ja sitä pystytään havaitsemaan puhujan auditiivisen signaalin ja erityisesti äänenlaadun havainnoinnin perusteella. Tutkimuksessa on kuitenkin otettava huomioon muiden nonlingvististen piirteiden vaikutus koehenkilöistä tehtyihin persoonan havaintoihin vaikka niitä ei tässä yhteydessä ole huomioitu osaksi havaintotutkimusta.

This study examines the gender ideology in ABC-books. The purpose of this study is to answer the research question such as how many masculine and feminine characters there are in the ABC-book texts and how is gender disrcriped in those texts. I compare the results of the study to Tarja Palmu’s (1991) research findings and consider whether the gender ideology in the ABC-books has changed during the 25 years. The research material consists of three currently used ABC-books, Pikkumetsän aapinen and Salainen aapinen from SanomaPro and Taikamaan aapinen from Otava. This study is a qualitative study, but i also use quantitative methods. My analysis method is the content analysis and i use Andrée Michel’s (1986) body of analysis in my study. I devided the characters from the ABC-books into a four groups; man/woman, girl/boy, feminine/masculine animal character and feminine/masculine fantasy character. I examine the description of gender through the social reference, action and social and emotional behaviour. Based on the results there is more masculine than feminine characters in every ABC-book and the number of gendered animals has soared over the past 25 years.

Aim. In pre-primary education ADHD-diagnosed children can be found in special groups, integrated groups and also in ordinary groups. It is important that teachers, who work in pre-primary education groups, recognize the individual needs of ADHD-diagnosed children and consider them in all teaching situations, including physical education. The purpose of this study was to find out the needs of ADHD-diagnosed children in pre-primary education during physical education and teachers’ ways to consider these needs. Methods. This study was a qualitative study. The material was collected in January 2018 by interviewing four pre-primary teachers working in the Helsinki metropolitan area, whose groups included an ADHD-diagnosed child. The interviewees were all trained as kindergarten teachers and one of the interviewees was also a qualified special kindergarten teacher. All pre-primary education teachers had at least 15 years of teaching experience and two interviewees had also worked as a day-care centre’s manager. The interviews were conducted as theme interviews in the pre-primary teachers’ workplaces. After the interviews, the material was transcribed and analyzed by content analysis. Results. The results showed that some of the ADHD-diagnosed children had difficulties with regulating their behaviour and emotions. Additionally, one ADHD-diagnosed child had weak motor skills and two very low self-esteem. The needs of ADHD-diagnosed children in physical education were, in spite of the common diagnosis, individualised. Pre-primary teachers make sure to consider ADHD-diagnosed children’s needs in physical education making sure that children have various options to move, simplifying the teaching situations, developing routines that add the feeling of safety and strengthening the child’s self-esteem for example giving lots of positive feedback. All pre-primary teachers evaluated the meaning of physical education as very important in their group that includes ADHD-diagnosed child. Tiivistelmä - Referat - Abstract Aim. In pre-primary education ADHD-diagnosed children can be found in special groups, integrated groups and also in ordinary groups. It is important that teachers, who work in pre-primary education groups, recognize the individual needs of ADHD-diagnosed children and consider them in all teaching situations, including physical education. The purpose of this study was to find out the needs of ADHD-diagnosed children in pre-primary education during physical education and teachers’ ways to consider these needs. Methods. This study was a qualitative study. The material was collected in January 2018 by interviewing four pre-primary teachers working in the Helsinki metropolitan area, whose groups included an ADHD-diagnosed child. The interviewees were all trained as kindergarten teachers and one of the interviewees was also a qualified special kindergarten teacher. All pre-primary education teachers had at least 15 years of teaching experience and two interviewees had also worked as a day-care centre’s manager. The interviews were conducted as theme interviews in the pre-primary teachers’ workplaces. After the interviews, the material was transcribed and analyzed by content analysis. Results. The results showed that some of the ADHD-diagnosed children had difficulties with regulating their behaviour and emotions. Additionally, one ADHD-diagnosed child had weak motor skills and two very low self-esteem. The needs of ADHD-diagnosed children in physical education were, in spite of the common diagnosis, individualised. Pre-primary teachers make sure to consider ADHD-diagnosed children’s needs in physical education making sure that children have various options to move, simplifying the teaching situations, developing routines that add the feeling of safety and strengthening the child’s self-esteem for example giving lots of positive feedback. All pre-primary teachers evaluated the meaning of physical education as very important in their group that includes ADHD-diagnosed child.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella ja koota yhteen ADHD-piirteitä omaavien oppilaiden ja heidän opettajiensa väliseen opettaja–oppilassuhteeseen vaikuttavia tekijöitä. Pyrin selvittämään, mitkä tekijät vaikuttavat ADHD-piirteitä omaavien oppilaiden ja heidän opettajiensa välisen vuorovaikutussuhteen laatuun. ADHD-piirteet voivat aiheuttaa kouluympäristössä oppilaalle monenlaista kuormitusta, mikä voi heijastua myös oppilaan opettaja–oppilassuhteeseen. Tämän takia koin, että on perusteltua tutkia opettaja–oppilassuhteeseen vaikuttavia tekijöitä niiden oppilaiden osalta, jotka kokevat suuremmissa määrin haasteita kouluympäristössä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Aineistonhakuun käytettiin tietokantoja Scopus ja Web of Science. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista, jotka valikoituivat osaksi aineistoa tarkasti valittujen sisään- ja poissulkukriteerien perusteella. Lisäksi katsaus rajattiin ajallisesti käsittelemään vuosina 2000–2023 julkaistuja tutkimusartikkeleita. Aineiston analysointi toteutettiin aineistolähtöisen teemoittelun keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustuloksissa korostuivat erityisesti konfliktien ja läheisyyden ulottuvuudet suhteessa opettaja–oppilassuhteeseen. ADHD-piirteisten oppilaiden ja heidän opettajiensa välisissä opettaja–oppilassuhteissa ilmeni enemmän konflikteja verrattuna vertaisryhmiin. Lisäksi opettajat raportoivat kokevansa vähemmän läheisyyttä opettaja–oppilassuhteessaan ADHD-piirteisten oppilaiden kohdalla. ADHD-piirteisen oppilaan aggressiivinen käytös koettiin opettajien osalta kaikkein haasteellisimmaksi opettaja–oppilassuhteen kannalta, ja stressaavimmaksi tekijäksi opettajille. Opettajan sukupuolta koskevat tutkimustulokset osoittautuivat osittain ristiriitaisiksi keskenään. Oppilaan prososiaalisen käytöksen havaittiin myös olevan vahva opettaja–oppilassuhdetta selittävä muuttuja. Tutkimusaineiston artikkeleista viidessä oli käytetty samaa opettaja–oppilassuhteen laadun mittaria. Lähes kaikissa tutkimusartikkeleissa opettaja–oppilassuhteen laatua oli arvioitu pelkästään opettajan näkökulmasta käsin, joten ADHD-piirteisten oppilaiden omat näkemykset opettaja–oppilassuhteen laadusta jäivät vähäisiksi.

Tutkielman aiheena on adhd lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen osallisuuden kautta varhaiskasvatuksessa. Aihe on ajankohtainen, sillä yhteiskunnallisessa muutoksessa keskittymisvaikeudet sekä adhd tyypillinen käyttäytyminen on varhaislapsuudessa lisääntyvä ilmiö. Tutkielman viitekehyksenä toimii osallisuuden teemat rakenteellinen ulottuvuus, jossa tarkastellaan lapsen autonomian, mielipiteiden sekä aloitteiden tekemisen kautta. Lisäksi tarkastelussa on sosiaalisen osallisuuden konteksti yhteisöön kuulumisen sekä vertaissuhteiden muotoutumisen näkökulmasta. Viitekehyksen kautta pyrin saamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisen käsityksen siitä, mitkä tekijät vaikuttavat adhd lapsen oppimiseen varhaiskasvatuksessa. Lähtökohtaisesti adhd:lle tyypillisiä ilmenemisen muotoja ovat keskittymisen ja tarkkaavuuden haasteet, levottomuus, impulsiivisuus. Tämän johdosta lapsi nähdään usein tuen tarpeisena, joten tutkielmaan on liitetty inklusiivisen varhaiskasvatuksen piirteitä, jonka kautta voidaan ymmärtää tukea tarvitsevan lapsen mahdollisuuksia paremmin osallisuuden teemoihin sekä oppimisen liittyen. Integroiva katsaus valikoitui tutkielman toteuttamisen muodoksi, sillä osallisuutta ja adhd:ta ei juurikaan ole tutkittu varhaiskasvatuksen kontekstissa yhdessä vaan pikemmin erillään toisistaan. Tyypillistä kyseiselle kirjallisuuskatsauksen muodolle on kartoittaa sekä kehittää jo olemassa olevan tiedon perusteella uutta teoreettista tietoa valitusta aiheesta. Tämän vuoksi integroiva muoto tukee parhaiten tutkielmani toteuttamista. Aineistot ovat vuodesta 2010 eteenpäin julkaistuja, joten kerätyt aineistot ja kirjallisuus ovat ajankohtaisia. Kandidaatin tutkielmassa selvisi rakenteellisen osallisuuden jäävän vajaaksi jos sosiaalinen yhteisö on muodostumatta. Voidaan ymmärtää täten sosiaalisen osallisuuden olevan ehtona rakenteelliselle osallisuudelle ja sen toteutumiselle. Sosiaalinen osallisuuden koetaan toteutuvan automaattisesti, sillä varhaiskasvatus on vuorovaikutuksellisesti aktiivista. Adhd lapsen kehityksen tukena vaikuttavana teemana voidaan nähdä olevan kumpikin osallisuuden teema. Opettajan asenne sekä itsereflektiivinen toiminta nähdään kehitykseen vaikuttavana tekijänä. Inkluusion mukaisesti osallisuus ja oppiminen ovat yhdenvertaisuutta takaavia teemoja, jos ryhmämuotoisessa varhaiskasvatuksessa kyseisiä teemoja osataan hyödyntää toiminnassa. Tavoitteena hyvinvoiva ja tasa-arvoisessa asemassa oppiva yksilö vaikka neuropoikkeavuutta toiminnassa esiintyisi. Tavoitteena hyvinvoiva ja tasa-arvoisessa asemassa oppiva yksilö vaikka neuropoikkeavuutta toiminnassa esiintyisi.

Syftet med min studie är att undersöka hurdana symptom som kommer till uttryck bland elever med ADHD och utmanande beteende och på vilka sätt lärare och skolpersonal kan arbeta med dessa elever i klassrummet. ADHD, är en neuropsykiatrisk störning, som blivit allt vanligare hos barn och unga. I studien granskar jag faktorer som bidrar till symptomen men också de faktorer som förebygger trygga och lugna arbetssätt tillsammans mellan lärare och elever. Studiens genomförs som en beskrivande narrativ litteraturstudie, där jag presenterar praktiska och professionella metoder, som kan stödja lärare och annan skolpersonal, som arbetar med elever med uppmärksamhetsstörningar och utmanande beteende. Som utgångspunkter har jag använt Ross W. Greenes och Elvén Hejlskovs proaktiva och lågaffektiva metoder. Resultatet visar att förebyggande arbete, där läraren sätter fokus på att stödja eleven både socialt och kognitivt, genom samarbetsbaserade metoder och en öppen kommunikation mellan personal, elever och föräldrar, kan resultera i ökad trivsel, skolmotivation och självförtroende hos elever med ADHD och utmanande beteende.

ADHD on yleisin lapsuuden kehityksellisistä neuropsykiatrisista häiriöistä. ADHD:n oireet aiheuttavat huomattavaa toiminnallista haittaa koulussa. Oppilaan keskittyminen voi harhailla, hän voi olla levoton ja häiritä opetusta sekä muita oppilaita. Suomen perusopetuslain mukaan ADHD-oireiset oppilaat saavat tukea koulunkäyntiin ilman varsinaista ADHD-diagnoosia. Koulussa toteutettavien tukitoimien tavoitteena on oikea-aikainen ja oikein kohdennettu oppimisen tuki. Opettajan käytettävissä on laaja joukko erilaisia keinoja, joilla hän voi tukea ADHD-oireisten oppilaidensa opiskelua. Tässä tutkimuksessa keskiössä on keskittymiskyvyn tukemisen keinot, sillä juuri keskittyminen on ADHD-oireisille lapsille koulussa kaikkein haastavinta. Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin erityisluokanopettajat kokevat ADHD-oireisten oppilaidensa keskittymisen vaikeuksien ilmenevän oppitunneilla. Tarkastelin myös opettajien havaintoja ADHD:n kahden muun ydinoireen, eli ylivilkkauden ja impulsiivisuuden näkymisestä koulussa. Lisäksi halusin selvittää, minkälaisia tuen keinoja opettajat käyttävät ADHD-oireisten oppilaiden keskittymiskyvyn tukemiseksi oppitunneilla. Menetelmät. Laadullinen tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulla. Haastatteluun osallistui viisi erityisluokanopettajaa eri puolilta Suomea. Tutkimuksessa uudelleen käytettiin toiseen tutkimukseen kerätty haastatteluaineisto. Aineiston analyysi suoritettiin sisällönanalyysin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksessa kävi ilmi, että opettajien havainnot ADHD-oireisten oppilaidensa käyttäytymisestä oppitunneilla mukailevat aikaisempien tutkimusten ja teorian mukaista tietoa ADHD:n ydinoireiden näyttäytymisestä. Erityisesti keskittymisen vaikeudet korostuivat opettajien vastauksissa. Opettajien käyttämistä tuen keinoista ADHD-oireisten oppilaiden keskittymiskyvyn tukemiseksi tunnistin kaksi ajattelun yläluokkaa, jotka ohjaavat varsinaisten keinojen käyttöön: struktuuriin perustuvat keinot ja positiivisen lähestymisen keinot. Erotin vielä kolmannen alaryhmän, joka sijoittui molempien ajattelunmallien alle: fyysisesti aktivoivat keinot. Myös opettajien käyttämät tuen keinot mukailivat pitkälti aikaisempaa tutkimusta käytössä olevista ADHD-oireisten oppilaiden oppimisen tuen keinoista.

Tavoitteet. ADHD-piirteisiä lapsia on varhaiskasvatuksessa hyvin paljon ja heille on mahdollistettava tuki ja heitä tukevat toimintamenetelmät. Toimintamenetelmät, jotka tukevat ADHD-piirteistä lasta, ovat hyödyllisiä kaikille muillekin lapsille. On tutkittu, että hoitamaton ADHD voi aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja muita sosiaalisia ja psyykkisiä haasteita elämässä. Tutkimuksessani selvitän toimintamenetelmiä, jotka tukevat ADHD-piirteistä lasta varhaiskasvatuksessa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että lasten varhaislapsuudessa saama tuki edesauttaa kehitystä ja näin myös ennalta ehkäisee muita haasteita elämässä. Menetelmät. Toteutin tutkimukseni kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Keräsin tutkimusaineistoni huolellisesti käyttämällä tieteellisiä vertaisarvioituja lähteitä sekä väitöskirjoja. Teoriaosassa käytin monipuolisesti vertaisarvioituja artikkeleita, tutkimuksia, väitöskirjoja sekä oppikirjoja, joiden kirjoittajat ovat perehtyneet aiheeseen ja kaikilta heiltä löytyy myös väitöskirja. Aineistonanalyysiksi valitsin sisällönanalyysin. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä akateemisessa kontekstissa yhdistin käsitteitä vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksesta selvisi, että ADHD-piirteistä lasta varhaiskasvatuksessa tuki selkeästi varhaiskasvattajan sensitiivinen ja lempeä vuorovaikutus ja läsnäolo. Myös positiivisella kasvatuksella ja palautteella oli suuri merkitys. Lapsen omien vahvuuksien hyödyntäminen tuki myös lapsen itsetuntoa ja vahvuuksien käyttöä. Muksuoppi-interventioiden hyödyntäminen varhaiskasvatuksessa koettiin hyödylliseksi pedagogiseksi toiminnan muodoksi, joka tuki kaikkia lapsia. ADHD-piirteisen lapsen tukemiseen käytettävät toimintamenetelmät tukevat kaikkia varhaiskasvatuksessa olevia lapsia ja lisäksi muksuoppi-interventiot ovat hyvin monipuolisia ja joustavia.

Tiivistelmä Tavoitteet. Lasten aggressiivinen käyttäytyminen on lisääntynyt viime vuosien aikana merkittävästi, minkä takia se koetaan ajankohtaiseksi ongelmaksi nykypäivän varhaiskasvatuksessa. Aikaisempien tutkimuksien mukaan varhaiskasvattajat kokevat tarvitsevansa lisää osaamista sekä aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamiseen, että aggressiivisen käytöksen ennaltaehkäisyyn. Erityisesti aggressiivisuuden fyysinen muoto koetaan kuormittavaksi sen aiheuttamien vammojen vuoksi. Aggressiivisuus on myös lapselle itselleen raskas ja pelottava kokemus, minkä takia lapsi tarvitsee vierelleen turvallisen aikuisen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamisesta saadaan turvallinen kokemus sekä lapselle, että kasvattajalle. Tutkimukseni kuvaa erilaisia toimintatapoja, jotka on koettu hyödylliseksi aggressiivisesti käyttäytyvää lasta kohdatessa. Menetelmät. Tutkimukseni toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulla, joka rakentui kolmesta eri pääteemasta. Yksilöhaastattelut pidettiin etäyhteydellä kolmelle eri henkilölle, jotka toimivat tai ovat toimineet varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Tutkimuksen analysointivaiheessa hyödynnettiin sekä teorialähtöistä – että aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Teorialähtöistä sisällönanalyysiä hyödynnettiin analyysirungon muodostamisessa, jonka jälkeen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käytettiin analyysirungon täyttämiseen. Tulokset ja johtopäätökset. Aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamisessa tärkeimmäksi tekijäksi koettiin varhaiskasvattajan vuorovaikutus, jonka tulisi olla aina empaattista ja lapsen tunnetilaa rauhoittavaa. Aikuisen vuorovaikutusta pidettiin toimivana tapana mallintaa lapselle toivottua käyttäytymistä. Vuorovaikutuksen tukemisen keinoina nousi esimerkiksi pikapiirtäminen, liikennevalojen, tunnemittarin ja kuvakorttien käyttö. Visuaaliset ja konkreettiset tukikeinot koettiin toimivaksi erityisesti silloin, kun niiden käyttämisestä oli sovittu yhdessä lapsen kanssa. Kohtaamisessa korostettiin lapsituntemuksen tärkeyttä, sillä sen avulla kasvattaja tiesi millaista vuorovaikutusta juuri tietty lapsi tarvitsee, ja millaiset asiat altistavat lapsen aggressiiviselle käyttäytymiselle. Edellä mainitut keinot auttavat varhaiskasvattajaa saamaan varmuutta aggressiivisen lapsen kohtaamiseen, joka toimii edellytyksenä molemminpuolisen turvallisuuden tunteen saavuttamiseen.