Browsing by Issue Date

Tavoitteet. Osallisuus on perusopetuksen opetussuunnitelman läpileikkaava käsite ja lasten keskeinen ihmisoikeus. Tässä tutkielmassa osallisuuden näkökulma yhdistettiin ulko-opetukseen, joiden teoreettisena taustana nähdään sosiokulttuurinen oppimiskäsitys. Tutkielman tavoitteena on kartoittaa osallisuuden elementtejä peruskoulukontekstissa tehdyistä ulko-opetusta koskevista tutkimuksista ja tarkastella niitä osallisuuden teoreettisten mallien valossa. Aiempien tutkimusten mukaan ulkona oppilailla on enemmän tilaa osallistua, tehdä aloitteita ja vaikuttaa yhteiseen toimintaan ja asettua aktiivisen toimijan rooliin. Toisaalta näyttää, ettei ulko-opetusta ole laajalti tutkittu koulukontekstissa juuri osallisuuden näkökulmasta. Menetelmät. Tutkielman tutkimusmenetelmänä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus ja analyysimenetelmänä teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimusaineiston muodosti kahdeksan peruskoulukontekstissa tehtyä ulko-opetusta koskevaa eurooppalaista ja kanadalaista tutkimusartikkelia, jotka oli julkaistu vuosina 2013–2020. Aineisto koostettiin eri tietokannoista hyödyntäen eri hakusanoja ja lähdeluetteloita. Tutkimusartikkelit analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin soveltaen teorioina Shierin (2001) osallisuuden tasomallia ja Turjan (2020) osallisuuden ulottuvuuksien mallia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman analyysi osoitti, että ulko-opetuksessa on havaittavissa osallisuuden elementtejä, kuten vallan jakamista, yhteisöllisyyttä ja sitoutuneisuutta, jotka linkittyvät osin oppilaslähtöisiin opetusmenetelmiin, mutta myös opettajien lähestymistapoihin. Tutkielman pohjalta voidaan tulkita, että ulko-opetus luo mahdollisuuksia osallisuuden näkökulman huomioimiseen, vuorovaikutuksellisuuteen, yhteisöllisyyteen ja opettajan auktoriteettiaseman madaltamiseen. Tutkielman johtopäätöksenä oli, että erityisesti opettajan tietoinen lähestymistapa ja vapaa leikki olivat yhteydessä lasten osallisuuden kokemuksiin. Toisaalta tutkielman pohjalta ilmeni, etteivät osallisuuden teoreettiset mallit välttämättä sovellu yksittäisten osallisuuden elementtien tarkasteluun, etenkin kun osallisuus ei ollut analysoiduissa tutkimuksissa keskiössä. Lisäksi ilmeni, ettei tutkielmassa tarkasteltua arkista osallisuutta ole helppo kuvata kokonaisvaltaisesti osallisuuden tasomallien kautta.

Kirjallisuuskatsauksessa tutkitaan positiivisen pedagogiikan tapoja tunne- ja vuorovaikutus-taitojen tukemisessa, sekä mitä tuloksia positiivisen pedagogiikan keinoista on aikaisemmissa tutkimuksissa osoitettu. Tarkastelun kohteena on positiivisen pedagogiikan menetelmien vaikutus hyvinvointiin. Positiivinen pedagogiikka kattaa alleen paljon kirjallisuutta ja kasvavissa määrin tutkimusta. Pyrin kuvaamaan tässä kirjallisuuskatsauksessa aiemman teorian ja tutkimuksien välisiä yhteyksiä, sekä teettämään yleiskatsauksen aiheesta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että positiivisen pedagogiikan keinoilla voi tukea oppilaan hyvinvointia, sekä tukea oppilasta kukoistamaan. Positiivinen pedagogiikka myös näyttäytyy tarvittavana apuvälineenä opiskelijoiden kouluun sitoutumisen kannalta. Tutkielmassa tuodaan esiin positiiviseen pedagogiikkaan liittyviä työtapoja ja niiden vaikutuksia hyvinvointiin. Positiivinen pedagogiikka korostaa oppilaan merkityksellisyyttä, vahvuuksia, myönteistä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria sekä omaa toimijuutta. Tutkielma toteutettiin käyttäen kvalitatiivista eli laadullista tutkimusotetta. Analyysimenetelmänä oli narratiivinen aikaisempiin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen pohjautuva kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tutkimustehtävänä oli kuvata, analysoida ja tulkita millä tavoin positiivisella pedagogiikalla voi kehittää tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Tutkimuksessa hyödynsin aineistonvalinnassa sisään- ja poissulkukriteerien muodostamista avuksi sopivan ja luotettavan aineiston tunnistamisessa. Tutkimukset ja artikkelit on haettu käyttäen Google Scholaria, Finna.fi, Helkaa, American Psychological Association tietokantaa ja APA Psycinfoa. Tutkimukseen on otettu mukaan sekä kotimaisia ja ulkomaisia artikkeleita ja tutkimuksia. Tutkimuskysymyksinä toimivat 1. Millä tavoin tunne- ja vuorovaikutustaitoja voidaan kehittää positiivisen pedagogiikan avulla? sekä 2. Mitä tuloksia on todettu aiemmissa tutkimuksissa positiivisen pedagogiikan hyödyntämisestä tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukemisessa? Tuloksissa todetaan positiivinen pedagogiikan osoittautuvan toimivaksi keinoksi edistää tun-ne- ja vuorovaikutustaitoja kouluissa, sekä parantaa oppilaiden itsetuntoa ja kouluun sitoutumista. Luonteenvahvuuksien tunnistaminen ja tukeminen ovat keskeisiä positiivisen pedagogiikan toimintatapoja, jotka voivat myönteisesti vaikuttaa oppilaiden kouluhyvinvointiin. Yhteisöllisyys ja sosiaaliset taidot ovat avainasemassa vahvojen sosiaalisten suhteiden kehittämisessä ja kouluonnellisuuden parantamisessa. Positiivisen pedagogiikan periaatteiden soveltaminen koulumaailmassa voi näin ollen edistää oppilaiden tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä parantaa heidän kouluhyvinvointiaan. Lisäksi tutkimukset korostavat myös, kuinka tärkeää on joustava kouluympäristö, joka kuuntelee ja tukee erilaisten oppilaiden tarpeita. Positiivinen pedagogiikka tarjoaa käytännön keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Ympäristökriisin myötä kestävä kuluttaminen on noussut keskusteluihin puhuttaessa kuluttajien mahdollisuuksista vaikuttaa heidän omaan hiilijalanjälkeensä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset suosivat kestävän kulutuksen vähentämisen tapoina tiukan kieltäytymisen ja rajoittamisen sijaan siirtymistä erilaisiin kestävämpiin vaihtoehtoihin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisia tapoja, joilla sosiaalisen median 5 ekotekoa -haasteeseen osallistuneet ihmiset kertoivat kestävästi vähentäneensä kulutustaan. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimuksen aineistona käytettiin 5 ekotekoa -haasteeseen luotuja Instagram-julkaisuja. Aineisto koostui yhteensä 61 julkaisusta, jotka sisälsivät yhteensä 278 kestävään kuluttamisen vähentämiseen liittyvää ekotekoa. Aineistoa analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen Limin (2017) ja Luukkosen (2020) malleja kestävästä kuluttamisen vähentämisestä. Tutkimuksen tulosten mukaan suosituimmat tavat kestävään kuluttamisen vähentämiseen olivat erilaisiin kestävämpiin vaihtoehtoihin siirtyminen, mikä on tuloksena yhdenmukainen Luukkosen (2020) haastattelututkimuksen kanssa. Muita merkittäviä kuluttamisen vähentämisen tapoja olivat yksilön hiilijalanjäljen kannalta merkittäviksi koetuista päästölähteistä kuten lentomatkustamisesta kieltäytyminen. Lisäksi julkaisuissa kuvatuissa ekoteoissa nousi esiin pyrkimys vaikuttaa omalla toiminnalla oman kulutuksen lisäksi myös ympäröiviin ihmisiin ja ympäristöön. Tutkimus muodostaa kuvaa niistä teoista, joita kuluttajat ovat valmiita arjessaan tekemään kestävämmän toiminnan nimissä.

Tavoitteet. Elintavat ovat muutoksessa fyysisesti yhä passiivisempaan suuntaan. Niin lasten kuin aikuistenkin fyysinen aktiivisuus on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Varhaisvuosien liikunnalla on merkitystä niin fyysisen toimintakyvyn, kuin elinikäisen liikuntasuhteenkin muodostumiseen. Varhaiskasvattajat ovat toimintaa suunnitellessaan ja toteuttaessaan tärkeässä roolissa mahdollistamassa lasten päivittäisen suositellun fyysisen aktiivisuuden toteutumista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä liikuntakasvatukseen varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka valtakunnallinen varhaiskasvatusta ohjaava ja velvoittava asiakirja, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022 tukee ja ohjaa varhaiskasvattajien liikuntakasvatuksellista toimintaa. Tutkimukset ovat osoittaneet varhaislapsuuden liikuntakasvatuksen merkittävyyttä esimerkiksi kokonaisvaltaisen kasvun ja kehityksen tukijana, sekä fyysisesti aktiivisen elämäntavan syntymisessä. Varhaiskasvatusikäisten lasten liikuntakasvatuksesta on tehty laajalti aiempaa tutkimusta, mutta liikuntakasvatuksen ilmiön tarkastelu velvoittavissa asiakirjoissa on tiettävästi jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin liikuntakasvatus esiintyy valtakunnallisessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022-asiakirjassa. Menetelmät. Tutkimusaineistona käytettiin Opetushallituksen vuonna 2022 julkaisemaa valtakunnallista Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -asiakirjaa. Tutkimus toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysimenetelmällä. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulosten mukaan Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022 kertoo lukuisin eri teemoin varhaiskasvatuksen liikuntakasvatuksesta. Analyysin pohjalta muodostui kolme liikuntakasvatukseen liitännäistä pääteemaa: ”varhaiskasvattajien toiminta”, ”liikunnan merkitys ja liikkumisen vaikutukset lapseen”, sekä ”varhaiskasvatuksen arvot ja toimintakulttuuri”. Tutkielman tuloksina jäsentyneet teemat tukevat varhaiskasvattajien ymmärrystä alle kouluikäisten lasten liikuntakasvatuksesta sekä ovat apuna työkentällä liikuntakasvatuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Tuloksista nousevien teemojen avulla voidaan ymmärtää paremmin liikuntakasvatuksen merkitys osana kasvatusta.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli esitellä ihmisten välisen tunteiden säätelyn ilmiötä ja sen strategiatutkimusta työ-, koulutus- ja harrastuskonteksteissa. Tunnesäätelyn sosiaalinen puoli ei ole vielä saanut tutkimuksissa yhtä paljon jalansijaa kuin yksilön oma tunnesäätely. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin tuoda ilmi, millaisista näkökulmista käsin ihmisten välisten tunteiden säätelyn strategiatutkimusta on viime vuosina tehty. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, millaisia tuloksia näistä strategiatutkimuksista on saatu, jotta voitiin tutkia myös strategioiden yhdenmukaisen luokittelun mahdollisuutta. Tutkimuksesta saatua tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi työelämän sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Tutkimus toteutettiin kuvailevana, integroivana, kirjallisuuskatsauksena, ja aineistoon valittiin 10 vertaisarvioitua tutkimusartikkelia vuosilta 2018–2023 Helka- ja EBSCO-tietokannoista. Aineisto analysoitiin laadullisesti käyttäen temaattista analyysiä. Analyysi tehtiin pääosin teorialähtöisesti; esimerkiksi aiemmin muotoiltu ihmisten välisten tunteiden säätelystrategioiden luokittelu toimi vertailukohtana aineiston strategioiden luokittelussa. Samanaikainen aineistolähtöinen analyysitapa auttoi kuitenkin nostamaan aineiston uudet löydökset esille tarkasteluun. Ihmisten välistä tunteiden säätelyä on tutkittu viime vuosina kahdesta näkökulmasta: mitä strategioita käytetään toisen tunteiden säätelyyn ja mitä vaikutuksia käytetyillä strategioilla on. Tutkimus paljasti tarpeen ihmisten välisen tunteiden säätelyn strategialuokittelun täydentämiselle, sillä säätelijän käyttäytymiseen liittyvät toimintatavat olisi syytä kategorisoida mukaan luokitteluun. Tulokset osoittivat säätelijän ja kohteen välisen ihmissuhteen laadun olevan edellytys onnistuneelle tunteiden säätelylle. Ihmisten välisellä tunteiden säätelyllä halutaan kohentaa positiivisia tunteita ja lujittaa sosiaalisia suhteita. Tutkimalla ihmisten välistä tunteiden säätelyä voidaan saada työkaluja työkyvyn edistämiseen vuorovaikutustaitojen kehittämisen kautta, mikä voi osaltaan auttaa haitallisen työstressin vähentämisessä.

Kandidaatintutkielmani tavoitteena oli selvittää, millä tavalla Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 (POPS2014) kuvataan tulevaisuuteen valmistavien tietojen ja taitojen opetusta sekä oppiainerajat ylittävää opetusta. Teoreettisena viitekehyksenä toimi tulevaisuuskasvatus, tulevaisuuden taidot, opetussuunnitelman perusteet sekä opetussuunnitelmatutkimus. Tutkimustehtäväni oli saada kokonaisvaltainen käsitys siitä, millä tavalla nykyisin voimassa olevaan POPS2014 on kirjattu tulevaisuuteen valmentavat taidot ja niiden opetus, sekä kelle vastuu näiden taitojen oppimisesta on osoitettu. Tutkimuskysymyksinä olivat: ”Miten Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 käsitellään tulevaisuuden taitoja?” sekä ”Millä tavoin Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 ohjaavat oppiainerajat ylittävää opetusta?”. Tutkimus toteutettiin laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimukseen aineistoksi rajautui tutkimusprosessissa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 luvut 1–4. Tutkimuskysymysten tarkasteluun käytettiin tutkimusmenetelmänä aineistopohjaista sisällönanalyysiä eli induktiivista analyysiä. Aineiston analyysissä edettiin induktiivisesti etsien aineistoista lauseita ja lausekokonaisuuksia, jotka koottiin taulukoihin ja teemoiteltiin tutkimuskysymyksittäin ja joita lopulta analysoitiin. Tavoitteena oli mahdollisimman kattavan kuvan muodostaminen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kirjauksista laaja-alaisia oppimiskokonaisuuksia ja tulevaisuuden taitoja koskien. Tulevaisuuden taitoja kuvattiin aineistossa kokonaisvaltaisesti ja kattavasti niin yleisten perusopetuksen tehtävien ja tavoitteiden kuin laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden kautta. Laaja-alainen osaaminen edisti samoja tavoitteita kuin tulevaisuudentaitojen opetus. Perusopetus pyrkii valmistamaan oppilaita tulevaisuuteen ja huomioimaan moninaiset taidot, joita tulevaisuutta varten tarvitaan. Oppiainerajat ylittävää opetusta ohjattiin aineistossa tavoitteiden kautta ja toteutettiin laaja-alaisen osaamisen, eheyttämisen ja monialaisten kokonaisuuksien kautta. Vastuu oppiainerajat ylittävän opetuksen toteutustavoista, tarkemmista tavoitteista, arvioinnista ja kehittämisestä jäi pitkälti paikallisille opetussuunnitelmille. Oppiainerajat ylittävän opetuksen yhdenvertaista toteutumista valtakunnallisesti ei ohjata yhtä voimakkaasti kuin oppiaineiden kohdalla.

Tavoitteet. Trauma voi syntyä tapahtumasta tai tapahtumien sarjasta, joka ylittää keskushermostomme sieto- tai käsittelykyvyn ja muuttaa tapaa, jolla käsittelemme ja muistamme muistoja. Trauma on ilmiönä läsnä siellä, missä on ihmisiä – myös koulussa. Trauma voi vaikuttaa sekä oppilaan oppimiseen, käyttäytymiseen että sosiaalisiin suhteisiin. Tässä tutkielmassa kokoan tietoa siitä, mitä vaikutuksia traumainformoidulla opetuksella on alakouluikäisille oppilaille ja heidän opettajilleen. Traumainformoitu opetus on kansainvälisestikin verrattain nuori aihealue. Aikaisemmissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa on todettu tarve traumainformoidun opetuksen ja sen jalkauttamiseen pyrkivien ohjelmien tarkemmalle tarkastelulle ja laajemmalle tutkimukselle. Menetelmät. Tutkielmassa käytetty tutkimusmenetelmä on systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto koostuu seitsemästä vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista. Kussakin aineiston artikkelissa on tutkittu traumainformoidun opetuksen vaikutuksia, kun koulussa on toteutettu ohjelma, jolla opetus pyritään muuttamaan kohti traumatietoisuutta. Aineiston keräsin sys-temaattisella haulla Scopus-tietokannasta hakulausekkeella ”trauma informed education" OR "trauma informed school" OR "trauma sensitive school" OR "trauma sensitive education" OR "trauma informed practice" AND school. Aineiston analysoin aineistolähtöisellä teemoittelulla. Tutkimuskysymykseen vastaavat havainnot jaoin viiteen kategoriaan. Tulokset ja johtopäätökset. Traumainformoidulla opetuksella havaittiin olevan myönteisiä vaikutuksia opettajan traumatietoisuuteen, traumainformoitujen käytäntöjen soveltamiseen, opettajan itsestään huolehtimisen taitoihin sekä opettajien ja oppilaiden sosioemotionaalisiin taitoihin. Traumainformoidun opetuksen ohjelmat vaikuttivat myönteisesti sekä yksittäisen opettajan että koko koulun opetushenkilöstön traumatietouteen. Opettajien havaittiin soveltavan aikaisempaa enemmän traumainformoituja käytäntöjä, ja tutkijat raportoivat opettajan itsestään huolehtimisen taitojen lisääntyneen. Oppilaiden oppimiseen liittyviä havaintoja raportoitiin melko vähän. Yksittäisessä tutkimuksessa havaittiin oppilaiden oppimiskyvyn ja tehtävien parissa vietetyn ajan lisääntyneen sekä opettajan ymmärryksen lisääntyneen sen suhteen, miten trauman kanssa elävän oppilaan oppimista voi tukea. Opettajien tai muiden koulun henkilöstöön kuuluvien aikuisten omasta traumataustasta ja sen vaikutuksista ei raportoitu. Tutkielman tulosten valossa traumainformoidulla opetuksella näyttäisi olevan myönteisiä vaikutuksia sekä oppilaiden että heidän opettajiensa hyvinvoinnille, oppilas-opettajasuhteelle, koulun henkilöstön ja oppilaiden keskinäiselle vuorovaikutukselle sekä osin myös oppimiselle.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden tavoitteet ja suositukset toteutuvat heikosti. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, toteutuvatko eri asiakirjoissa varhaiskasvatukselle asetetut suositukset ja tavoitteet Espoon varhaiskasvatuksessa sekä miten Espoossa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat hyödyntävät liikuntaa oppimisen välineenä. Oman hypoteesini mukaan mielikuvituksellisempi liikunnan yhdistäminen eri oppimisen osa-alueiden tavoitteisiin lisäisi lasten päivittäistä liikuntaa ja varmistaisi paremmin jokaisen lapsen suositusten mukaisen liikkumisen. Keräsin tutkimukseeni tietoa erilaisista varhaiskasvatuksen liikuntaa ohjaavista asiakirjoista ja laeista sekä selvitin, millaisia suosituksia lasten liikunnalle on asetettu. Selvitin myös aiempaa tutkimusta liittyen liikunnan toteuttamiseen ja liikunnan käyttämiseen oppimisen välineenä. Haastattelin tutkimukseeni neljää (4) varhaiskasvatuksen opettajaa, jotka kaikki työskentelivät Espoossa varhaiskasvatusryhmissä, joissa oli neljävuotiaita lapsia. Aineistoni analyysiin käytin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimusten tulosten perusteella Espoossa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat tiedostivat hyvin eri asiakirjojen asettamat suositukset ja tavoitteet varhaiskasvatuksen liikunnalle. Liikunnan määrään liittyvien suositusten toteutumista jokaisella lapsella ei kuitenkaan varhaiskasvatuksessa varmistettu. Espoossa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat pitivät liikuntaa tärkeänä välineenä lapsen oppimiselle ja käyttivät sitä tietoisesti lähinnä sosiaalisten taitojen tai matemaattisten valmiuksien tukemisessa. Liikunnan käyttäminen oli kuitenkin pääasiassa mielikuvituksetonta ja opettajat toistivat paljon tiettyjä liikunnallisia leikkejä ja toimintoja, eivätkä juurikaan tuoneet liikunnallisia elementtejä muun toiminnan lomaan.

Asiantuntijakulttuuri on laajentunut, ja sen myötä perinteisten tieteellisten asiantuntijoiden rinnalle on noussut uusia toimijoita. Tämä ilmiö herätti mielenkiintoni, ja halusin tutkia tarkemmin, mitä asiantuntijuus tarkoittaa ja millaista osaamista asiantuntijan rooli edellyttää tällä hetkellä. Kandidaatin tutkielmani tarkoituksena on koostaa tietoa asiantuntijuutta tarkastelleista tutkimuksista integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin. Aikaisemmissa tutkimuksissa asiantuntijuus määriteltiin yksilön erityisosaamisena ja lahjakkuutena, jota vahvistetaan akateemisella koulutuksella ja työkokemuksella. Teoreettisessa taustassa kuvailen kolmea erilaista asiantuntijuutta sekä niiden kehittymistä. Koska asiantuntijuuden käsite on laaja, olen rajannut näkökulman koskemaan työelämään kytkeytyvää asiantuntijuutta. Tarkastelen kandidaatin tutkielmassani asiantuntijuus käsitettä ja tekijöitä, jotka vaikuttavat asiantuntijuuden kehittymiseen työpaikalla. Tutkimus tehtävänä on muodostaa monipuolinen kokonaiskuva asiantuntijuudesta työympäristössä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Millä eri tavoin asiantuntijuus voidaan määritellä? ja 2) Millaisista palasista asiantuntijuus rakentuu työympäristössä? Toteutin tutkielman integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineistoni muodostuu 11.vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista, jotka ovat sekä määrällisiä että laadullisia. Artikkelit ovat englannin kielisiä, ja ne kerättiin EBSCOhost-tietokannasta. Analyysi toteutettiin aineistolähtöisenä sisällön analyysinä, käytännössä yliviivaamalla ja ryhmittelemällä aineistoa tutkimuskysymyksien ohjaamana. Analysoinnin myötä tutkielman tulokset muodostuivat suhteessa tutkimuskysymyksiin. Tutkimus tulosten perusteella, asiantuntijuus koostuu monista erilaisista tekijöistä, kuten tietämyksestä, taidoista ja kokemuksesta sekä se vaihtelee eri ammateissa, rooleissa ja ympäristöissä. Asiantuntijaksi kehittyminen voi olla seurausta esimerkiksi tietoisesta kehityksestä tai kokemuksen kautta hankitusta oppimisesta. Kehitystä aloittelijasta asiantuntijaksi kuvattiin prosessina, joka kehittyy ajan myötä koulutuksen, pitkäaikaisen kokemuksen, tukevan oppimisympäristön ja henkilökohtaisen motivaation kautta.

Tavoitteet. Tarkastelen tutkimuksessa, miten esiopetusikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta tuetaan esiopetuksessa. Päivittäinen fyysinen aktiivisuus on osa lasten normaalia kasvua ja kehitystä. Alle kahdeksanvuotiaat lapset tarvitsevat fyysistä aktiivisuutta noin kolme tuntia päivässä. Lapset viettävät esiopetuksessa suuren osan päivistään, joten fyysisen aktiivisuuden tukeminen esiopetuksessa on keskeistä lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että lasten fyysisen aktiivisuuden tukemisessa korostuu etenkin lapsilähtöinen pedagogiikka ja oppimisympäristöjen merkitys. Tutkimukseni tavoitteena on kuvailla, miten esiopetuksessa tuetaan lasten fyysistä aktiivisuutta ja millaiset tekijät rajoittavat lasten fyysisen aktiivisuuden toteutumista esiopetuksesta vastaavien varhaiskasvatuksen opettajien mukaan. Menetelmät. Aineisto kerättiin haastattelemalla kolmea esiopetuksesta vastaavaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Haastattelut olivat puolistrukturoituja asiantuntijahaastatteluja. Menetelmällä tavoiteltiin aineistoa, joka vastaisi tutkimuskysymyksiin mahdollisimman kattavasti. Aineisto analysoitiin teema-analyysin keinoin, jonka avulla aineistosta muodostettiin pääteemoja ja alateemoja tutkittavasta ilmiöstä. Aineistosta tehtyjä havaintoja tulkittiin tutkimuksen teoreettista taustaa hyödyntäen. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksesta tunnistin monia esiopetusikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta tukevia asioita. Fyysistä aktiivisuutta edistäviin asioihin lukeutui opettajien käyttämä lapsilähtöinen liikuntapedagogiikka ja ulkotiloissa tapahtunut toiminta. Lasten fyysisen aktiivisuuden tukemista rajoitti eniten sisätiloissa toimiminen sekä lasten kielteinen asenne toimintaa kohtaan. Tutkimuksen tulokset ovat pitkälti linjassa tutkimuksessa käytetyn teoreettisen taustan kanssa muutamia havaintoja lukuun ottamatta. Tuloksia tarkastellessa voidaan todeta, että esiopetuksessa lapsia tuetaan ohjatussa ja omaehtoisessa fyysisessä aktiivisuudessa. Jatkotutkimuksissa tulisi tutkia, miten esiopetuksen sisätiloista saisi muodostettua kokonaisuuksia, jotka tukisivat lasten fyysistä aktiivisuutta tehokkaammin.