Browsing by Author "Aalto, Julia"
Now showing items 1-1 of 1
-
Aalto, Julia (2022)Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitä kaikkea opettajan asiantuntijuus pitää sisällään ja miten yhteiskunnallinen muutos vaikuttaa opettajuuteen sekä opettajaeksperttiyteen. Analysoimalla opettajuuden rakennetta sekä niitä vaatimuksia, joita opettajille asetetaan, voidaan paremmin ymmärtää opettajan työn kuormittavuutta ja näin ollen löytää keinoja työssäjaksamisen sekä työhyvinvoinnin kehittämiselle. Tutkielman avulla saadaan käsitys opettajuuden ajallisesta muutoksesta suhteessa yhteiskunnalliseen muutokseen ja niistä keinoista, millä pystytään edelleen ylläpitämään sekä kehittämään asiantuntijuutta. Tämä tutkielma toteutettiin kuvailevan kirjallisuuskatsauksen menetelmin. Menetelmän avulla pyrittiin luomaan kokonaiskuva niistä osa-alueista, joihin tutkielma keskittyi. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tapaan, tutkielma pyrki myös muodostamaan uusia näkemyksiä aihepiiristä. Aineistoa hyödynnettiin pääasiallisesti suomalaisista lähteistä, sillä tulokset sidottiin vahvasti suomalaiseen koulukulttuuriin. Kansainvälisiä lähteitä hyödynnettiin tutkielmassa kuitenkin tarvittaessa ja harkiten. Kirjallisuuden perusteella asiantuntijuus pitää sisällään monia eri näkökulmia sekä teorioita. Pääasiallisena tutkimuskriteerinä asiantuntijuudessa voidaan nähdä kuitenkin pitkä kokemus alalta sekä syvällinen ongelmanratkaisutaito. Tutkielman kirjallisuus osoittaa, että opettajaeksperttiyteen liittyy erityisesti eettinen koodisto sekä asiantuntijaroolin lisäksi ihmisyys. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että yhteiskunnallisella muutoksella on vaikutus opettajuuteen, jolloin muutos vaikuttaa myös opettajaeksperttiyden rakentumiseen. Näin ollen opettajuus ei toimi irrallisena osana yhteiskunnasta, vaikka opettajuuteen liitetäänkin vahva autonomia. Myös teknologiakehityksen nähdään olevan erittäin suuressa roolissa tulevaisuuden kannalta, kun toimintaympäristöt virtualisoituvat ja sopetuminen uuteen maailmaan on kriittistä.
Now showing items 1-1 of 1