Browsing by Author "Hyvönen, Anni"

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia, mitä minäpystyvyys on koulussa ja mitä eri tapoja sen tukemiseen on. Minäpystyvyys käsitteenä on oppimisen kannalta tärkeä, mutta sitä ei ole tutkittu tarpeeksi. Aihetta on tutkittu opettajien, mutta ei niinkään oppilaiden näkökulmasta. Oppilaan koulumotivaatio ja suhtautuminen opiskeluun kuitenkin riippuu pitkälti siitä, miten hän kokee pystyvänsä opiskelemaan koulussa tai suoriutumaan annetuista tehtävistä. Siksi minäpystyvyyden käsitteen tutkiminen oppilaiden kontekstissa on tärkeä tutkimusaihe. Tutkimusongelmana tässä tutkimuksessa on se, mitä minäpystyvyys on erityisesti peruskoulussa ja miten eri tavoin sitä voidaan tukea. Aiempien tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että minäpystyvyys on koulunkäynnin kannalta olennainen asia. Opettajat voivat tukea minäpystyvyyttä koulussa monin eri tavoin. Tutkimuksessa käytettiin menetelmänä narratiivista kirjallisuuskatsausta, joka oli laaja yleiskatsaus aineistosta. Tutkimuksessa käytettiin myös piirteitä metasynteesistä, sillä artikkeleista etsittiin yleiskatsauksen ohella eroja ja yhteneväisyyksiä. Aineistona käytettiin esimerkiksi pro gradu -tutkielmia, tieteellisiä artikkeleita, väitöskirjoja ja muita alan keskeisiä teoksia. Muitakin lähdetyyppejä oli, mutta tutkimuksen aineisto painottui kuitenkin yllä mainittuihin aineistotyyppeihin. Tarkastelin tutkimuskysymyksen tuloksia neljän vertaisarvioidun artikkelin avulla. Kirjallisuuskatsauksessa kuvailtiin aineistoa, sekä muodostettiin omia käsityksiä, johtopäätöksiä, sekä vastauksia tutkimusongelmaan erojen ja yhteneväisyyksien valossa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että minäpystyvyys rakentui neljästä eri Banduran osa-alueesta (Bandura, 1997a). Tuloksista löytyi Banduran teoriaa laajentavia tekijöitä ja useita tuloksia sille, mitä minäpystyvyys on ja miten eri tavoin sitä voidaan tukea. Todettiin, että tukeminen ei ollut yksinkertaista, sillä minäpystyvyys oli muokkautuva ja oppimistilannesidonnainen, mutta se vaikutti merkittävästi jokaisen oppilaan osallistumiseen opetuksessa, sekä oppimiseen. Minäpystyvyyden ja oppimisen yhteys oli merkittävä, sillä matala minäpystyvyys aiheutti isoja ongelmia oppilaan koulumotivaatioon ja onnistumiseen. Yksilöllinen oppilaantuntemus ja opettajan pedagogiset päätökset olivat avainasemassa, jotta oppilaan minäpystyvyyttä pystyttiin vahvistamaan. Johtopäätöksenä tuloksista nostaisin minäpystyvyyden vahvistamisen merkityksen, sillä vaikutukset oppimiseen ovat merkittäviä, kun minäpystyvyys on vahva. Tuloksia voidaan soveltaa nykyajan koulumaailmassa, sekä opettajien, että vanhempien toimesta. Tutkimuksen mukaan ratkaisut tutkimusongelmaan ovat hyvin käytännönläheisiä.