Browsing by Author "Jämsä, Martta"
Now showing items 1-1 of 1
-
Jämsä, Martta (2024)Kriittistä ajattelua pidetään korkeakoulutuksen tärkeänä tavoitteena. Sen nähdään olevan tärkeä taito alakohtaisen osaamisen hankkimisessa, työelämässä pärjäämisessä sekä kansalaisena toimimisessa. Teorioiden mukaan kriittinen ajattelu sisältää muun muassa analysoinnin, arvioinnin, johtopäätösten tekemisen ja argumentoinnin taitoja, ja sen katsotaan liittyvän läheisesti ongelmanratkaisuun. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tarkastella kriittisen ajattelun empiiristä tutkimusta korkeakoulukontekstissa. Tutkielmassa selvitetään, millaisia kriittisen ajattelun taitoja osaamisperustaiseen arviointiin perustuvilla kriittisen ajattelun testeillä tarkastellaan ja millaisia kognitiivisten taitojen tasoja nämä arvioidut taidot edustavat Bloomin uudistetun taksonomian mukaan luokiteltuina. Kandidaatintutkielma toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Tiedonhaku suoritettiin kolmesta tietokannasta, ja mukaanotto- ja poissulkukriteereitä käyttämällä aineistoon valikoitui 31 tutkimusartikkelia. Aineistoartikkeleita analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Teorialähtöisessä analyysissä aineiston luokittelu suoritettiin seuraten Bloomin uudistettua taksonomiaa, joka tarkastelee ajattelua kuudella hierarkkisella tasolla: 1) muistaa, 2) ymmärtää, 3) soveltaa, 4) analysoida, 5) arvioida ja 6) luoda. Aineistosta tunnistettuja kriittisen ajattelun osataitoja oli runsaasti, yhteensä 36. Eniten taitoja sijoittui kolmelle ylimmälle taksonomian tasolle: ”analysoida”, ”arvioida” ja ”luoda”. Tulokset ovat tältä osin linjassa kriittisen ajattelun teorioiden kanssa. Kuitenkin myös alempien tasojen taitoja löydettiin aineistosta. Aineiston perusteella kriittisen ajattelun osaamisperustaisissa tehtävissä arvioidaan monia taksonomian eri tasoille sijoittuvia taitoja, ja taidot ovat osin päällekkäisiä ja risteäviä, mikä luo kuvaa kriittisestä ajattelusta holistisena ja moniulotteisena ajatteluprosessina. Bloomin uudistettu taksonomia näyttäytyy siten jokseenkin rajoittuneena välineenä moniulotteisten taitojen analysoinnissa. Tutkielma osoitti, että kriittiseen ajatteluun liitetään hyvin monenlaisia taitoja, mikä osaltaan vahvistaa käsitystä tutkimuskentän hajanaisuudesta. Korkeakoulutuksessa keskustelua kriittisen ajattelun määrittelemisestä ja empiirisestä tutkimisesta tarvitaan siten lisää.
Now showing items 1-1 of 1