Browsing by Author "Parta, Sanna-Kaisa"

Suomessa kasvatus ja opetus perustuu inklusiivisiin arvoihin, kuten jokaisen lapsen yhdenvertaiseen asemaan saada tarvitsemaansa tukea kasvuun ja oppimiseen. Inklusiivinen kasvatus on vaikeaselkoinen käsite ja sen erilaiset tulkinnat ovat muodostuneet ongelmaksi varhaiskasvatuksessa, koska ei ole tarkasti osattu määritellä sitä, kuinka inklusiivista kasvatusta toteutetaan. Varhaiskasvatuksessa ei ole aiemmin tarkasti määritelty myöskään sitä, kuinka lapsen kasvun ja kehityksen tuki tulee toteuttaa, jonka vuoksi kuntien tekemät paikalliset päätökset ovat osaltaan lisänneet suuriakin kuntakohtaisia eroja lapsen tuen prosesseissa. Varhaiskasvatuslain (540/2018) muutoksella, sekä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden päivityksellä pyrittiin vastaamaan tarpeeseen selkeyttää lapsen tuen prosesseja, inkluusion merkitystä varhaiskasvatuksessa, sekä luoda varhaiskasvatusikäisille lapsille oikeudellista perustaa saada tukea kasvulle ja kehitykselle. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, millä tavoin lapsen tuen prosessit näyttäytyvät varhaiskasvatuslain uudistuksen sekä kolmiportaisen tuen käyttöönoton jälkeen ja millaiset tekijät edistävät ja estävät lapsen tuen yhdenvertaista toteutumista. Tutkielmani pyrki selvittämään lisäksi, mitä rakenteellisen tuen keinoja varhaiskasvatuksessa käytetään. Tutkimukseni oli monimenetelmällinen, jossa laadullisen sisällönanalyysin keinoin pyrin saamaan tietoa kokonaisvaltaisesti lasten tuen prosessien yhtenevistä ja eriävistä tekijöistä, joita pystyin määrällisen tarkastelun keinoin tarkentamaan. Määrällisellä tarkastelulla täsmensin aineistostani muun muassa lapsen tuen prosesseista nostamiani tuen rakenteellisia muotoja ja niiden esiintymistä eri kuntien välillä. Aineiston sain VakaTuki-tutkimushankkeen (2022) tutkimusprojektista ja minun aineistoni koostui 121 kunnan varhaiskasvatusjohtajan vastauksista, jonka pohjalta tarkastelin lapsen tuen prosesseja kuntien sisällä, sekä rakenteellisia tuen muotoja ja tuen muotojen yhdenmukaisuutta kuntien välillä. Aineistoni sisälsi 5 kysymystä, joista kaksi oli avoimia kysymyksiä ja kolme monivalintakysymyksiä. Tutkimustulokseni osoittivat, että tuen prosessit näyttävät valtaosassa vastauksia etenevän lain ja asetusten määrittelemää prosessinkuvausta mukaillen. Prosessien sisällä oli kuitenkin vaihtelua muun muassa siinä, kuka lapsen tuen prosessiin kuuluvat päätökset tekevät, ja kuinka monivaiheinen tuen prosessi kunnassa on. Lisäksi vaihtelua ilmeni siinä, minkälaisena monialainen yhteistyö näyttäytyi. Toisissa kunnissa monialainen yhteistyö koostui useiden eri ammattialojen edustajista, kun toisissa kunnissa ei ollut juuri varhaiskasvatuksen ulkopuolista tukea saatavilla. Aiempien tutkimusten mukaisesti erityisopettajien määrä oli tutkimukseni tu- loksissa myös alhainen, mutta silti käytetyin rakenteellisen tuen muoto. Tutkimusaineistoni vastauksista erottui selkeästi vaihtelevuus siinä, kuinka lapsen tuen tarve tunnistetaan. Erilaiset seulat, testit ja listat olivat keino tunnistaa lapsen tuen tarve, mutta osa näistä listoista oli kuntien omakehittämiä, joka ei anna luotettavaa kuvaa yhdenmukaisesta tuen tarpeen arvioinnista. Tutkimukseni johtopäätöksenä voin todeta, että varhaiskasvatuksessa tuki ja tuen prosessit eivät muodostu vielä kaikelta osin yhdenvertaisena, eikä näin ollen täytä inkluusion määritelmää jokaisen lapsen osalta. Tähän suurin vaikuttava tekijä on kuntien paikalliset päätökset ja resurssit, joiden avulla kunta määrittelee tarjottavat palvelut. Tuen prosesseja tulisi vielä enemmän yhdenmukaistaa selkeyttämällä tuen tunnistamisen keinoja, tuen prosessin kulkua sekä moniammatillisia työryhmiä, jotka lapsen tuen prosessiin vaikuttavat.