Browsing by Author "Vallenius, Emmi"

Tavoitteet. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan surua suomalaisissa lasten kuvakirjoissa. Sosiokulttuurisesta näkökulmasta lasten kuvakirja on kulttuurintuote, jossa heijastuvat aikamme ja kulttuurimme normit ja asenteet. Tavat, joilla surua kuvakirjoissa esitetään ja merkityksellistetään, opettavat lapsi-lukijoille surusta, suremisesta ja surevan kohtaamisesta. Sosiaalisen konstruktionismin ydinajatusten mukaisesti tässä tutkimuksessa nähdään, että kieli sekä kertoo todellisuudesta että rakentaa sitä. Kielellä on siis merkitystä, ja sitä on siksi tärkeää tutkia. Lasten kuvakirjoissa ikävät ja vaikeat aiheet ovat yleistyneet viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana (Heikkilä-Halttunen, 2010, 16), ja niihin on tartuttu myös lastenkirjallisuuden tutkimuksessa (ks. mm. Kokko, 2010; Heikkilä-Halttunen, 2010). Suruista muut kuin kuolemansuru ovat kuitenkin jääneet lähes kokonaan vaille huomiota. Lapsen elämään sisältyy laaja kirjo enemmän ja vähemmän arkisia suruja, joiden huomiotta jättäminen herättää kysymyksen siitä, mitä lapsen suruja aikuiset pitävät tärkeinä ja merkityksellisinä – ja mitä ehkä eivät. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin diskurssianalyysin keinoin. Analyysiin valikoitui neljä suomalaista, vuosina 2018–2021 julkaistua lasten kuvakirjaa, jossa suru on keskeinen aihe. Aineistonhaussa käytettiin Lastenkirjainstituutin ja HelMet-kirjastojen lastenkirjallisuuden tietokantoja. Kuvakirjassa sekä verbaalisella että kuvallisella kielellä on tärkeä osansa merkityksen luomisessa ja kommuni-koimisessa lukijalle (ks. mm. Heinimaa, 2001, 144). Näin ollen kuvakirjan analyysissa verbaalisen ohella myös visuaalista kieltä tulisi tutkia. Tässä tutkimuksessa kuvakirjojen verbaalista ja visuaalista kieltä tarkasteltiin kuvakirjatyyppien (Nikolajeva & Scott, 2001), kielen funktioiden (ks. Pietikäinen & Mäntynen, 2020, 2.4: Diskurssit ja kielelliset valinnat) ja lauseen prosessityyppien (Halliday & Matthiessen, 2004) käsitteistöön nojaten. Analyyttisten kysymysten avulla tehtiin huomioita tavoista, joilla surua aineistossa merkityksellistetään. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistosta nousseet surun diskurssit kertovat surusta, suremisesta ja surevan kohtaamisesta. Suru kuvattiin luonnollisena ja hyväksyttävänä mutta samaan aikaan epäsäännöllisenä ja ei-lineaarisena ilmiönä. Sureminen oli hyvin erilaista lapsilla ja aikuisilla. Lapsilla suru näyttäytyi etenkin kiukkuna ja huutona, aikuisista taas tuli surun myötä poissaolevia ja väsyneitä. Lapsen ja aikuisen roolit myös hämärtyivät, kun suru oli yhteistä. Surevat aikuiset eivät ehkä muistaneet pestä lapsen hampaita tai huolehtia, että tämä saa syödäkseen. Sureva kohdattiin keholla ennemmin kuin sanoilla. Lapsenkaan surua ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yritetty selittää tai sanoittaa. Halaaminen, silittäminen ja sylissä pitäminen olivat yleisimmät keholliset tavat kohda-ta lapsen suru.