Browsing by study line "Special Education"

Tavoitteet. Oppimisvaikeudet ovat yleinen ilmiö, jonka tuomat haasteet vaikuttavat niin koulunkäyntiin kuin muihin elämän osa-alueisiin. Oppimisvaikeudet eivät kuitenkaan rajoitu vain lapsuuteen ja nuoruuteen, vaan tutkimukset korostavat sitä, että oppimisvaikeudet jatkuvat myös aikuisuuteen asti (Korkeamäki, 2010, s. 6). Oppimisvaikeudet voivat myös altistaa riskin aikuiselämän ongelmille (Eloranta, 2019, s. 62). Tästä syystä aikuisten oppimisvaikeuksiin tulisi kiinnittää paremmin huomiota ja lisätä enemmän tutkimustietoa sen tuomista haasteista, jolloin myös tuen muotoja voitaisiin kehittää paremmin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia aikuisten oppimisvaikeuksien tukemista osana psyykkistä hyvinvointia. Tarkastelin tarkemmin sitä, minkälaisia tuen muotoja aikuisten oppimisvaikeuksiin oli tarjolla sekä miten tuki oli yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoisuutta aikuisten oppimisvaikeuksien tuen muodoista ja siitä, minkälaisia yhteyksiä niillä on psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen aineisto koostui kolmesta vuosina 2019–2022 toteutetuista tutkimusartikkeleista, jotka tarkastelevat erilaisia tuen muotoja aikuisten oppimisvaikeuksiin ja niiden yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin aikuisilla. Aineisto kerättiin Google Scholar -tietokannasta. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että aikuisten oppimisvaikeuksiin tarjottua tukea esiintyi yksilö- ja ryhmätukena melko monipuolisesti kaikissa tutkimuksissa. Tarjottu tuki oli kaikissa tutkimuksissa positiivisesti yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin aikuisilla, joilla oli oppimisvaikeus. Positiivisia vaikutuksia nähtiin muun muassa itsetunnon, elämänlaadun ja mielialan kehittymisessä. Tuki kohensi myös työelämänvalmiuksia, ajattelu- ja toimintatapoja sekä lisäsi vertaistukea tutkimuksen osallistujien kesken. Erityisesti ryhmätukea esiintyi enemmän kuin yksilötukea, ja sen tuomia hyötyjä koettiin enemmän kuin yksilötuen tasolla. Aineiston vähäisyyden vuoksi sekä aiheen tärkeyden kannalta tarvitaan lisää jatkotutkimuksia aikuisten oppimisvaikeuksista, tuen muodoista ja niiden yhteydestä psyykkiseen hyvinvointiin. Tällöin aikuisten oppimisvaikeuksiin osattaisiin suhtautua paremmin ja tukimuotoja voitaisiin kehittää vielä monipuolisemmin.

Tavoitteet. Tutkimuskysymykset syntyivät halusta selvittää, onko aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä minäpystyvyyden välillä jokin yhteys. Tutkielmassa pohditaan, miten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö vaikuttaa minäpystyvyyteen. Tämän tutkimuskysymyksen tuloksista nousi esiin toinen tutkimuskysymys, jossa pohditaan, kuinka minäpystyvyyskäsityksiä voidaan vahvistaa oppilailla, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Tutkielman tavoitteena on pohtia, miten esimerkiksi opettaja voi vaikuttaa oppilaan minäpystyvyyden kehittymiseen ja miten esimerkiksi opettajan koulutusta voitaisiin kehittää tässä suhteessa. Menetelmät. Tutkielmaa toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin Helsingin yliopiston kolmesta eri tietokannasta ja aineistoksi valikoitui kahdeksan artikkelia, joissa oli tutkittu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön sekä minäpystyvyyden välisiä suhteita eri ikäisillä oppijoilla. Tulokset ja johtopäätökset. Yksilöillä, joilla oli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö todettiin olevan heikommat minäpystyvyyskäsitykset kuin yksilöillä, joilla tätä häiriötä ei ollut. Huomioitavaa oli, että aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön oireiden määrällä sekä esimerkiksi aiemmilla kokemuksilla oli vaikutusta minäpystyvyyden kehittymiselle. Minäpystyvyyskäsityksiä voitiin kasvattaa esimerkiksi erilaisilla interventioilla ja oikeanlaisella tuella. Tärkeää on tukea oppilaita, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, jo varhaisessa vaiheessa, jotta ongelmat eivät pääse kasvamaan liian suuriksi. Yksi suurimmista ulkopuolisista tekijöistä minäpystyvyyden kehittymiselle on sosiaalinen tuki.

Autismi ja sen tunnistaminen on aiemman tutkimuksen perusteella jokseenkin kiistelty ilmiö. Autismista ja sen tunnistamisesta on esitetty eriäviä näkemyksiä ja teorioita, muun muassa niin lääketieteen kuin vammaistutkimuksenkin näkökulmista. Varhaiskasvatuksella on jois-sain tutkimuksissa esitetty olevan mahdollinen rooli autismin varhaisessa tunnistamisessa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää, mitä varhaiskasvatuksen roolista au-tismin varhaisessa tunnistamisessa on tutkittu ja mitä tulkintakehyksiä tutkimuksissa käyte-tään. Integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli koota yhteen mahdollisimman monipuo-lista kirjallisuutta varhaiskasvatuksen roolista autismin varhaisessa tunnistamisessa. Aineis-ton keruu tapahtui huhtikuussa 2022, Helka-tietokannasta. Katsauksen aineistoksi valikoitui kahdeksan vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla ja teo-rialähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten perusteella varhaiskasvatuksella nähtiin tulevaisuudessa autismin varhai-sessa tunnistamisessa mahdollinen rooli tiedonantajana. Varhaiskasvatukseen soveltuvia tunnistamisvälineitä oli jo tutkittu ja testattu. Autismin varhaista tunnistamista perusteltiin tut-kimuksissa palveluiden saavutettavuudella, yksilön kehitykseen ja elämänkulkuun vaikutta-misella sekä oppimisympäristöön vaikuttamisella. Lääketieteellinen näkökulma on vallitseva tulkintakehys varhaiskasvatuksen roolia autismin varhaisessa tunnistamisessa käsittele-vässä tutkimuskirjallisuudessa. Aihetta olisi syytä tutkia myös muista, kuten vammaistutki-muksen, näkökulmista.

Dyskalkulia on vaikea-asteinen laskemiskyvyn häiriö. Dyskalkulia näkyy vaikeutena suoriutua erilaisista peruslaskutoimituksista, kuten yhteen-, vähennys- ja kertolaskuista. Vaikka matemaattiset oppimisvaikeudet ovat hyvin yleisiä, puhdas dyskalkulia on huomattavasti harvinaisempaa. Dyskalkuliaan liittyy usein myös muitakin kognitiivisia puutteita ja liitännäishäiriöitä. Dyskalkulian erottaminen muusta heikosta matemaattisesta osaamisesta ei ole aina yksiselitteistä, sillä käytänteet dyskalkulian määrittelyyn vaihtelevat ja tutkimusalalta puuttuu vakiintunut käsitteistö ja mittaristo. Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata dyskalkulian kognitiivisia erityispiirteitä sekä selvittää sitä, kuinka puhdas häiriö dyskalkulia on. Tutkimuksessa luokitellaan dyskalkulian laaja-alaisia kognitiivisia tekijöitä ja kapea-alaisia kognitiivisia taustatekijöitä. Menetelmät. Tämä tutkielma on tehty kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistoksi valikoitui tieteellisiä vertaisarvioituja artikkeleita, jotka käsittelevät lasten kehityksellistä dyskalkuliaa. Tulokset ja johtopäätökset. Aineiston perusteella löytyy tekijöitä, joiden perusteella dyskalkuliaa voidaan pitää moni-ilmeisenä ja monisyisenä häiriönä. Dyskalkuliaan kuuluu usein liitännäishäiriöitä kuten dysleksia ja ADHD. Lisäksi dyskalkulialle löytyy erilaisia kognitiivisia profiileja. Aineistoista löytyy myös tutkimuksia, jotka painottavat dyskalkulian monia laaja-alaisia kognitiivisia puutteita muun muassa puutteita työmuistissa ja tarkkavaisuudessa. Dyskalkulian heterogeenisestä luonteesta huolimatta, aineistosta löytyy myös tutkimuksia, joissa dyskalkulialle määriteltiin primäärisiä kapea-alaisia ydinpuutteita. Nämä ydinpuutteet löytyivät joko lukumääräisyydentajusta, täsmällisistä numeerisista representaatioista tai numeerisesta koodauksesta. Tutkimusten kesken on erimielisyyttä siitä mikä puutteista on ensisijaisin. Tutkimusten välistä vertailevuutta hankaloitti tutkimusalan hyvin kirjava käsitteistö ja erilaiset käytänteet määritellä dyskalkulia.

Tavoitteet. Tässä erityispedagogiikan kandidaatin tutkielmassa tarkasteltiin erityisopetuksen ja lastensuojelun leikkauspistettä koulukotia erityisopetuksen näkökulmasta. Teoriataustaan valikoitui monitieteisen tutkimusaiheen myötä erityispedagogisen tutkimuksen ja aiemman koulukotitutkimuksen lisäksi sosiaalitieteen ja lastensuojelututkimuksen näkökulmia. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että koulukotinuorien haasteet ovat päällekkäistymisen myötä monitahoisia, jolloin suunnitelmallisen kuntoutuksen merkitys kasvaa. Tässä opinnäytetyössä keskityttiin koulukodin koulun opetukselliseen näkökulmaan. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Kuvaileva kirjallisuus-katsaus valikoitui menetelmäksi, sillä koulukotien ollessa vähän tutkittu ja monitieteinen tutkimusaihe ovat sen tulokset hajallaan ja tässä pyrittiin kokoamaan kokonaiskuvaa opetuksen näkökulmasta. Aineisto kerättiin keväällä 2021 ja täydennettiin 2023 syksyllä. Tulokset ja johtopäätökset. Opinnäytteen katsauksen päätuloksena on, ettei Suomessa ole tarkkaa tietoa siitä millaista koulukotien koulujen erityisopetus on ja aihe vaatii lisää tutkimusta. Koulukoteihin liittyvistä muista näkökulmista, kuten siitä millaisia haasteita koulukodeissa opiskelevilla nuorilla on viime aikoina saatu lisää tietoa.

Tavoitteet. Tutkimustiedon perusteella autismikirjon diagnoosin saaneiden oirekuvat vaihtelevat hyvin paljon yksilöstä toiseen. Aikaisemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että autismikirjolla olevilla lapsilla on puutteita pragmatiikassa. Puutteet pragmatiikassa haittaavat kommunikaatiota. Kuitenkin tutkimusten mukaan varhaisella kuntoutuksella ja puhetta tukevilla sekä korvaavilla menetelmillä on positiivisia vaikutuksia puheen aloittamisessa kirjolla olevien lasten kanssa. Erityisesti kuvamenetelmien on todettu olevan tehokkaita kommunikoinnin kehittymisen tukemisessa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin autismikirjon diagnoosin saaneiden esikouluikäisten lasten kommunikaatiota ja sen tukemista puhetta korvaavan ja tukevan Picture Exchange Communication System -kuvakorttimenetelmän PECS:n avulla. Tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva autismi kirjolla olevien lasten kommunikaatiokyvyistä sekä niiden tukemisesta PECS:n avulla. Lisäksi tavoitteena oli pohtia tulevaisuuden mahdollisia jatkotutkimusaiheita tutkimuksen tuloksista nousseiden pohdintojen ja johtopäätösten pohjalta. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja aineistot haettiin kolmesta tietokannasta helmikuussa 2024 käyttäen integroivan kirjallisuuskatsauksen mukaisia seulontakriteereitä. Aineistoksi valikoitui 16 tutkimusartikkelia, jotka analysoitiin käyttäen sisällönanalyysiä. Tutkielman tulosten mukaan esikouluikäisten autismikirjon lasten kommunikaatiossa esiintyi puutteita ei-kielellisissä ja kielellisissä kommunikaation toiminnoissa sekä ei-kielellisissä kommunikoinnin muodoissa. Kommunikaation tukeminen PECS-menetelmän avulla osoittautui kuitenkin tehokkaaksi. Autismikirjon lapsi kasvatti esikouluiässä PECS-intervention kuuden tason soveltamisen jälkeen kielellistä osaamistaan sanavaraston ja lauseopin kautta. Kaikki lapsista oppivat myös puhumaan enemmän. Myös kommunikaation taitojen ja -muotojen käyttö lisääntyi. Lapset alkoivat tehdä itse kommunikaatiossa aloitteita PECS-intervention jälkeen jo ensimmäisten neljän tason aikana. Esikouluikäinen pääsee menetelmän harjoittelun myötä helpommin mukaan muiden lasten leikkeihin, tulee helpommin ymmärretyksi ja ymmärtää toisilla olevan eriäviä ajatuksia. Katsaukseen valikoituneissa tutkimuksissa on tutkittu erityisesti heikosti puhuvia autismikirjon lapsia. Tulevaisuudessa myös paljon puhuvien autismikirjon lasten tutkiminen olisi tärkeää.

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää yleisiä oppilaan pedagogista tuen tarpeen havaitsemiseen vaikuttavia tekijöitä. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että luokanopettaja on keskeisessä asemassa kaikilla kolmiportaisen tuen tasoilla (yleinen, tehostettu ja erityinen tuki) havaitsemassa oppilaan mahdollista tuen tarvetta. Kiinnostuksen kohteena ovat sekä ilmiöt, jotka tukevat luokanopettajaa tuen tarpeen havaitsemisessa, että tuen tarpeen havaitsemista mahdollisesti haittaavat tekijät. Pedagogisella tuella tarkoitan oppilaan suunnitelmallista tukemista ja ohjaamista opetustilanteissa moninaisin, oppilaan tarvitsemin keinoin. Jotta pedagoginen tuki voidaan oppilaalle suunnitella, on oppilaan mahdolliset tuen tarpeet havaittava. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Haastattelin tutkimukseeni yhtä luokanopettajaa, metodina teemahaastattelu. Haastatteluaineistoa tarkastelin induktiivisella sisällönanalyysillä. Vuotta myöhemmin keskustelin saman opettajan kanssa analysointini tuloksista aineistoa samalla täydentäen. Aineistosta nousi esiin kuusi pedagogisen tuen tarpeen havaitsemiseen liittyvää luokkaa. 1)Opettajan ammattitaito nousi merkitykselliseksi oppilaan tuen tarvetta havainnoidessa, mutta esiin tuli myös 2)oppilaan työskentelyyn liittyvät havainnot, kuten hidas eteneminen tehtävissä ja käyttäytyminen. Oppilaiden huomiota herättävä 3)käytös sekä auttaa että estää opettajaa havaitsemaan tuen tarvetta. 4)Luokan ilmapiiri, sosiaaliset suhteet luokkayhteisössä sekä 5)opettajan ja oppilaan temperamentteihin liittyvät tekijät ovat myös osallisena tuen tarpeen havaitsemisessa. Oppilaan kehittämät selviytymisstrategiat, heikko 6)psyykkinen vointi, elämäntilanteesta johtuva psyykkinen rasitus tai epävakaat kotiolot nousivat keskustelussa haasteiksi pedagogisen tuen tarpeen havaitsemiseen. Jokaiseen analysoituun luokkaan liittyy sekä pedagogisen tuen tarpeen havaitsemista edistäviä ja estäviä tekijöitä. Kaikkia analyysiluokkia yhdistävänä tekijänä ilmeni oppilaan tuntemus ja opettajan ammattitaito.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella oppilaiden, joilla on CP-oireyhtymä, oppimisen ja kehittymisen haasteita sekä miten niihin voidaan vastata pedagogisin keinoin. Tarkastellaan Conductive Education (CE) - menetelmää, joka on kokonaisvaltainen oppimisen ja opettamisen menetelmä erityisesti henkilöille, joilla on neurologispohjainen liikuntavamma. Suomessa pedagoginen ja kuntoutuksellinen vastuu jakautuu kahdelle eri organisaatiolle (terveydenhuolto ja opetustoimi). Se hajauttaa oppilaan tavoitteita ja haastaa tuen toteutumista Tutkittiin, saavutetaanko CE-menetelmällä parempia oppimistuloksia ja mitkä elementit menetelmässä tukivat kohderyhmän oppimista ja kehittymistä. Tutkimustuloksia peilattiin nykyisiin oppimiskäsityksiin sekä aivotutkimuksen näkökulmaan oppimisesta. Esille nostettiin myös vaativan monialaisen tuen näkökulmaa. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen aineisto koostui kahdeksasta vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista sekä yhdestä väitöskirjasta, jotka valikoituivat mukaan sisäänotto- ja poissulkukriteerien avulla. Aineisto haettiin Helka-kirjaston ja Google Scholarin kokoelmista määritellyillä hakusanoilla. Aineisto analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla. Aineistosta muodostettiin analyysirunko, josta kerättiin tutkimuskysymyksiin vastaava tieto. Esiin nousseista tuloksista muodostettiin synteesejä ja tehtiin päätelmiä taustateoriaan peilaten. Tulokset ja johtopäätökset. Tieteellisiä todisteita CE-menetelmän tehokkuudesta tutkimuksen perusteella ei voitu todeta. Konduktori-opettajien sekä käyttäjien kokemusten ja havaintojen perusteella oppilaiden aktiivisuus ja ongelmanratkaisutaidot kuitenkin kehittyivät. Taustateorian perusteella CP-oireyhtymään usein liittyvien oppimisen ja kehittymisen moninaisiin haasteisiin ja liikuntavamman mukanaan tuomiin pedagogisiin haasteisiin CE-menetelmä vastasi hyvin. Nähtäessä oppilaan potentiaali kokonaisvaltaisesti, hänelle osattiin asettaa tarpeeksi korkeat tavoitteet ja siten oppimistuloksetkin olivat hyviä. CE-metodologia antoi konduktori-opettajille keinoja tukea oppilaan tavoitteiden saavuttamista monipuolisesti ja sitä kautta vahvistaa oppijaminäkuvaa ja persoonallisuuden kehittymistä. Katsauksen perusteella voisi pedagogisia käytänteitä opettaa oppilaita, joilla on CP-oireyhtymä, tarkastella. Vaativan monialaisen tuen hyvä tavoite on tuoda oppilaalle tuki omaan ryhmään ja luokan yhteiseen toimintaan. Sen toteutumista tulee henkilökunnan yhteistyön, osaamisen ja yhteisen työotteen osalta edelleen kehittää.

Tavoitteet. Kehityksellinen kielihäiriö on ollut viime vuosikymmenen aikana muihin tunnetuim-piin kehityshäiriöihin nähden aliedustettuna tutkimuskirjallisuudessa, vaikka sen esiintyvyys on näitä suurempi. Kehityksellisen kielihäiriön on aiemmissa tutkimuksissa todettu vaikutta-van esimerkiksi työllistymiseen aikuisuudessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, poikkeaako kielihäiriöisten lasten elämänlaatu tyypillisesti kehittyvien lasten elämänlaadusta, joko lapsen itsensä tai tämän vanhemman näkökulmasta, eli onko kehityksellisellä kielihäiriöl-lä yhteys lapsen elämänlaatuun. Menetelmät. Tämän tutkimuksen metodina oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Kuvaileva kirjalli-suuskatsaus narratiivisella otteella toteutettuna antaa tutkijalle enemmän vapauksia esimer-kiksi aineiston keräämisen ja analysoinnin suhteen verrattuna systemaattiseen kirjallisuus-katsaukseen tai meta-analyysiin. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esimer-kiksi kokonaiskuvan luominen tutkittavasta ilmiöstä. Tutkimuksen aineisto koostui neljästä kansainvälisestä tutkimusartikkelista, jotka käsittelivät kehityksellisen kielihäiriön ja elämän-laadun yhteyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Tutkimuksen aineisto oli julkaistu vuosina 2015–2022. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysia soveltaen. Tulokset ja johtopäätökset. Kielihäiriöisten lasten elämänlaatu oli keskimäärin ikätovereita heikompi, niin lasten itsensä kuin heidän vanhempiensa arvioimana. Eniten eroavaisuuksia lasten ja vanhempien raportointien välillä oli psyykkisessä ja sosiaalisessa hyvinvoinnis-sa/toimintakyvyssä, sekä kouluun liittyvässä hyvinvoinnissa/toimintakyvyssä. Kehitykselli-nen kielihäiriö tai kielelliset vaikeudet ylipäätään vaikuttavat kokonaisvaltaisesti lapsen hyvin-vointiin, toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Kielihäiriöistä lasta on tuettava kielellisten taitojen lisäksi myös esimerkiksi sosiaalisissa ja motorisissa taidoissa. Jatkotutkimusta aiheesta tar-vitaan ristiriitaisten tulosten vuoksi, ja tulevissa tutkimuksissa otoskokoja on syytä kasvat-taa, sekä mahdollisesti ottaa mukaan myös opettajan näkökulma lasten ja vanhempien arvi-ointien lisäksi.

Tavoitteet. Kouluakäymättömyys ja koulupudokkuus ovat olleet esillä julkisessa keskustelussa erityisesti jo olemassa olleita eriarvoisuuden muotoja korostaneen koronapandemian myötä. Kouluakäymättömyyden ilmiö on huolestuttava, koska suomalaisen peruskoulun tulisi olla kaikille saavutettava ja yhdenvertainen. Aiemmat aihetta koskevat tutkimukset ovat korostaneet kouluakäymättömyyden ja koulupudokkuuden yksilökeskeisiä sekä sosiaalisia riski- ja taustatekijöitä (esim. Gubbels ym., 2019; Määttä ym., 2020) painottaen melko yksilö- ja aikuiskeskeistä lähestymistapaa ilmiöön. Tämän tutkielman tavoitteena oli koota yhteen synteesiä luoden sellaisia kouluakäymättömyyttä ja koulupudokkuutta käsitteleviä tutkimuksia, joissa aihetta tarkastellaan nuorten näkökulmasta. Tutkielman teoreettinen viitekehys on nuorisotutkimuksellinen ja syrjäytymisen relationaalisen mallin sekä kouluun kuulumisen kokemuksen teoreettisia käsitteitä käytetään analyysin pohjana. Näin tutkielmassa pyritään laajentamaan katsontakantaa kouluakäymättömyyteen ja koulupudokkuuteen sekä vahvistamaan nuorten kokemuksien esiin pääsemistä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Lopullinen aineisto kerättiin ERIC- ja Helka-tietokannoista helmi-maaliskuussa 2023. Aineistoksi valikoitui seitsemän vertaisarvioitua englanninkielistä tutkimusartikkelia, jotka käsittelivät kouluakäymättömyyttä tai koulupudokkuutta nuoren näkökulmasta. Aineiston analyysin tukena käytettiin aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Aineistolähtöisen analyysin keinoin pyrittiin luomaan aineistosta kokoavaa synteesiä, kun taas teoriaohjaavassa analyysissä aineistoa peilattiin syrjäytymisen relationaalisen mallin ja kouluun kuulumisen kokemuksen käsitteisiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman tulokset osoittivat, että kouluakäymättömyyttä ja koulupudokkuutta nuorten näkökulmasta tarkastelevat tutkimukset pyrkivät monitasoiseen katsontakantaan ja ilmiöiden sosiaaliseen selittämiseen. Toisaalta aineistosta löytyi myös sellaisia artikkeleita, jotka painottivat yksilöllisiä selitysmalleja. Kaikissa artikkeleissa nuorten kokemukset tuotiin kuitenkin esiin merkityksellisinä. Tutkimukset, joissa tuodaan esiin nuorten näkökulmia ja kokemuksia kouluakäymättömyydestä tai koulupudokkuudesta tuovat tämän tutkielman perusteella esiin myös kouluun kuulumiseen ja kouluakäymättömyyden relationaalisuuteen liittyvää retoriikkaa. Aihe kaipaa lisää niin kokoavaa katsaustutkimusta kuin myös nuorisotutkimuksellisesta näkökulmasta tutkittua tietoa.