Browsing by Subject "Luonto"

Varhaiskasvatuksen ympäristökasvatuksen yhtenä tavoitteena on tukea lasten luontosuhteen kehittymistä. Luontosuhteen pohja rakennetaan jo varhaiskasvatuksessa (Cantell, 2011). Tässä tutkimuksessa on tarkoitus selvittää, miten luontosuhde näyttäytyy esikouluikäisten puhuessa luonnosta. Luontosuhdetta tutkitaan arvojen avulla sekä Schultzin (2002) kehittämän mallin kautta, jossa luontosuhdetta käsitellään kolmen osa-alueen: ajatuksen tason, huolenpidon ja tekoihin sitoutuneisuuden avulla. Tutkimuksessa ollaan myös kiinnostuneita lasten omista kokemuksista ja eri tavoista, joilla ne näyttäytyvät. Tutkimus oli kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka toteutettiin kahden aamupäivän aikana Etelä-Suomalaisen kunnan esiopetusryhmässä. Tutkimukseen osallistui 18 lasta, jotka olivat 6-7 vuotiaita. Tutkimus toteutettiin piirrosten ympärille muodostuvan teemahaastattelun avulla. Haastattelut dokumentoitiin myöhempää litterointia varten. Haastatteluja analysoitiin niin aineisto- kuin teoriapohjaisestikin. Tutkimus vahvistaa Cantellin (2011) ja Schultzin (2002) aikaisempia tuloksia ja havaintoja liittyen lasten omiin kokemuksiin luontosuhteen muodostumisessa. Omilla kokemuksilla on vahva vaikutus luontosuhteen vahvistumiseen ja jo pienetkin hetket luonnossa lisäävät sen merkityksellisyyttä. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että omat kokemukset ja mielikuvitus ovat läsnä lasten puhuessa luonnossa. Lapsilta nousee esiin itseisarvoja liittyen luontoon. Tutkimus myös vahvistaa varhaiskasvatuksen tehtävää antaa monipuolisia luontokokemuksia ja tukea lasten luontosuhteen kehitystä.

Lapsilla on luontainen kyky pysähtyä luonnon ihmeiden äärelle ja tätä ihmettelyä varhaiskasvatuksen henkilöstön tulisi tukea. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisena oppimisympäristönä luonto nähdään varhaiskasvatuksessa ja miten luontoa hyödynnetään oppimisympäristönä. Lisäksi tutkimuksen tehtävä on kuvata pedagogista toimintaa luonnossa ja henkilöstön näkemyksiä luonnossa toimimisen hyödyistä. Aiemmat tutkimukset osoittavat luonnon vaikutuksia hyvinvointiin ja motoriikan kehittymiseen, mutta luontoa oppimisympäristönä varhaiskasvatuksen kontekstissa on tutkittu melko vähän. Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa käyttämään monipuolisesti eri oppimisympäristöjä ja näin ollen luonto tulisi nähdä entistä vahvemmin yhtenä varhaiskasvatuksen oppimisympäristönä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena, jossa on fenomenografisia piirteitä. Tutkimuskyselyn aineisto kerättiin tutkijan omia verkostoja hyödyntäen ja tutkimuskyselyyn saatiin 16 vastausta varhaiskasvatuksen henkilöstöltä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksessa pystyttiin luomaan neljä kategoriaa, jotka kuvaavat ilmiötä luonto varhaiskasvatuksen oppimisympäristönä. Tutkimustulosten ja laajan lähdekirjallisuuden perusteella voidaan todeta, että luonnossa oleskelu, toimiminen ja liikkuminen tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista. Luonnon hyödyt oppimisympäristönä ovat kiistattomia, mutta tutkimustuloksissa nousi esiin myös esteitä. Henkilöstön oma luontosuhde ja toimintatavat sekä yksikössä vallitseva toimintakulttuuri vaikuttavat vahvasti siihen hyödynnetäänkö luontoa oppimisympäristönä. Henkilöstön tulee tiedostaa toimivansa roolimalleina, kun lapset rakentavat suhdettaan luontoon. Varhaiskasvatus voidaankin nähdä koko maapallon tulevaisuuden kannalta merkittävänä ajanjaksona, sillä lapsena omaksuttu myönteinen suhde luontoon auttaa tekemään hyviä valintoja aikuisenakin. Lapsissa on toivo ja tulevaisuus.