Browsing by Subject "lapsi"

Monet kouluikäiset kärsivät yöunen riittämättömyydestä. Opettajat eivät välttämättä aina tun-nista unen puutteen tai huonon unenlaadun aiheuttamia vaikutuksia. Tämän tutkielman tarkoi-tuksena on selvittää, mitkä asiat vaikuttavat alakouluikäisen lapsen uneen ja mitä yhteyksiä unella on alakoululaisen koulunkäyntiin. Tutkielmassa esitellään uneen vaikuttavia tekijöitä ja unen vaikutuksia koulunkäyntiin. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineiston etsimisessä käytettiin Helka- ja Eric-tietokantoja, Google Scholaria ja ResearchGate-verkostoa. Tutkiel-man aineisto koostui tutkimuskysymysten suuntaisista ja pääosin 2010-luvulla julkaistuista vertaisarvioiduista tutkimuksista. Kirjallisuuskatsauksen tuloksien mukaan uneen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa lii-kunta, ravinto, uni-valverytmi, digilaitteiden käyttö ja stressi. Tuloksena voidaan myös todeta, että liian vähäisellä unella on paljon kielteisiä vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin. Koulusuo-riutumisessa unen puute tai huonolaatuinen uni heikentävät akateemista ja kognitiivista suo-riutumista sekä koulussa jaksamista. Lisäksi unen puutteen tai huonolaatuisen unen psyko-logisia vaikutuksia ovat muun muassa mielialan aleneminen sekä kouluviihtyvyyden ja opis-keluinnon heikentyminen. Koululla ja luokanopettajalla voisi olla suurempi rooli toiminnassa lasten uniongelmia vastaan. Luokanopettaja on usein tärkeä henkilö oppilaan elämässä. Hän osallistuu kokonaisvaltai-sesti oppilaan arkeen ja elämään, ja näin ollen hänellä on mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti oppilaan elämään – eli myös uneen ja nukkumiseen. Alakoululaisten uni on melko vähän tut-kittu aihe Suomessa ja siksi sitä pitäisi tutkia enemmän. Jatkotutkimusta voitaisiin tehdä esimerkiksi koulun ja etenkin opettajien mahdollisuuksista vaikuttaa oppilaiden nukkumiseen myönteisesti.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, onko alle kouluikäisten lasten änkytysterapiamenetelmien käytöllä todettu olevan vaikutusta änkytyksen vähenemiseen tai häviämiseen, ja tutkia, minkälainen menetelmien mahdollinen vaikuttavuus on. Änkytys on puheen sujuvuuden häiriö, joka aiheuttaa usein ahdistusta ja huolta lapsessa ja vanhemmissa, ja on tärkeää, että perhe saa siihen halutessaan apua. Puheterapeuttisen kuntoutuksen suunnittelussa erilaisten änkytysterapiamenetelmien tuntemus, sekä tieto niiden vaikuttavuudesta auttavat tekemään parhaat änkytyksen hoitoon liittyvät ratkaisut. Tässä tutkimuksessa kootaan yhteen tietoa erilaisista menetelmistä ja niiden vaikuttavuuksista. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, ja aineisto koostui kymmenestä vertaisarvioidusta, vuosina 2000-2016 julkaistusta, tutkimusartikkelista, jotka kerättiin Scopus- ja Ebsco-tietokannoista helmikuussa 2016. Molemmissa tietokannoissa hakulausekkeena oli stutter* AND child* AND speech therap* AND (intervent* OR method* OR manag* OR treatment OR rehabilit*). Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että alle kouluikäisten lasten änkytysterapiassa käytetään sekä epäsuoria, että suoria terapiamenetelmiä, ja kaikkien aineistossa esiintyneiden menetelmien kohdalla todettiin, että änkytysterapia vaikuttaa merkitsevästi änkytyksen vähenemiseen ja häviämiseen. Kaikkien menetelmien kohdalla raportoitiin lapsista, joiden änkytys hävisi terapian myötä kokonaan, ja niissä tutkimuksissa, joissa oli tutkittu menetelmän pitkäaikaista vaikuttavuutta, todettiin lasten olevan pitkän ajan seurannassa edelleen sujuvia. Tämän kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella voidaan todeta, että alle kouluikäisten lasten änkytysterapialla voidaan saavuttaa hyviä tuloksia, ja näin ehkäistä monia ongelmia, joita pitkäaikainen ja hoitamaton änkytys voi henkilölle aiheuttaa.

Tämän kirjallisuuskatsauksena toteutetun kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella aikuisen ja lapsen välistä kasvatusvuorovaikutusta varhaiskasvatuksessa. Tutkimustehtävänä on selvittää tekijöitä kohtaamisten dialogisuuden taustalla. Erityi-senä kiinnostuksenkohteena on kasvatusvuorovaikutuksesta piirtyvät dialogisuuden narratiivit, aikuisten ja lasten välisten kohtaamisten juonet sekä näiden kulttuuriset jäsennykset. Tutkielman kannalta oli oleellista tarkastella kasvatusta kasvattajan intentionaalisena toimintana. Tutkimus nojasi sosiokulttuuriseen näkökulmaan, jossa lapsi nähdään kulttuurin ja historiallisen kontekstin omaavana oppijana, ja joka kehittyy etenkin vuorovaikutuksessa aikuisten kanssa. Keskeiset käsitteet olivat kasvatusnäkemys, dialoginen filosofia, tunnustussuhde ja valta. Tarkasteltavana oli kolme vuonna 2007 tai sen jälkeen julkaistua väitöskirjaa Hel-singin Yliopistosta. Aineistona toimi yksi tekstikatkelma jokaisesta väitöskirjasta. Katkelmat analysoitiin juonianalyysin avulla. Juonien tarkkailun kautta pyrittiin tul-kitsemaan kasvatusvuorovaikutuksessa vaikuttavaa dialogisuutta valtarakenteiden, toimintatapojen ja arvojen kautta. Tutkimusstrategia oli narratiivinen, jolloin tutkiel-massa oli mahdollisuus syventyä aineistoon siitä ymmärrettävissä ja tulkittavissa olevien tarinoiden kautta. Juonianalyysin tulokset osoittavat, että avun pyytäminen ja avun saaminen ovat yksi merkittävimmistä dialogisen kohtaamisen areenoista varhaiskasvatuksessa. Kolmesta juonesta kahdessa valtaa pitävä aikuinen esiintyi spesialistiauktoriteettina, joka tu-losten mukaan mahdollisti lasten valtaistumisen ja dialogisen yhdessäolon muodon kasvatuksen sivistys- sosialisaatio- ja identiteettitehtävien toteuttamisen ohella.

Tutkielma käsittelee lasten ja nuorten psyykkistä oireilua perusopetuksessa oppilaiden ja opettajien kokemana sekä tarkastelee yhtäläisyyksiä ja eroja näiden kokemusten välillä. Eri-tyisesti kiinnostus kohdistuu siihen, eroavatko nämä näkemykset ja miltä osin. Tutkielman tavoitteena on tunnistaa kokemuksista yhteisiä leikkauspintoja sekä niitä kokemuksia, joiden kohdalla lasten ja nuorten sekä opettajien näkemykset eivät kohtaa toisiaan. Tarkastelen myös, mitä nämä kokemukset mahdollisesti kertovat opettajan ja oppilaan välisestä vuoro-vaikutussuhteesta. Näihin kokemuksiin keskittyminen edesauttaa ymmärtämään niitä opet-taja-oppilassuhteen ongelmakohtia, jotka osaltaan tuottavat ja ylläpitävät lasten ja nuorten psyykkistä oireilua tai ovat esteenä tai hidasteena lasten ja nuorten avun saannille. Tutkielma pyrkii hahmottamaan millaisena tämän päivän koulumaailman toiminta sekä opettaja- oppi-lassuhde psyykkisesti oireilevien oppilaiden kohdalla näyttäytyy. Tutkielma on toteutettu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena aineistolähtöistä sisällönana-lyysiä käyttäen. Aineistona käytettiin kahta lähes samana ajanjaksona toteutettua, eri näkö-kulmista lasten ja nuorten psyykkistä oireilua peruskoulussa käsittelevää väitöskirjaa, joista toinen tarkastelee aihetta oppilaiden kokemana ja toinen opettajan kokemana. Tutkielman löydökset osoittivat, että opettajien kokemukset eroavat merkittävästi lasten ja nuorten kokemuksista psyykkisen oireilun suhteen. Toistuviksi teemoiksi nousi koulunkäyn-nin keskeytyminen, syrjäytymisriski, suuret ryhmäkoot, koulun kielteinen ilmapiiri, kiusaami-nen, haastavat ihmissuhteet, opettajien epätietoisuus roolistaan, koulukuntoisuuden rajat se-kä riittämättömät resurssit. Tuloksista voi havaita, että opettajilla on monesti hyvin etäinen suhde psyykkisesti oireileviin oppilaisiin, mikä osaltaan tuottaa ja ylläpitää oireilua. Usein psyykkisesti oireilevan lapsen tai nuoren tilannetta vain seuraillaan, eikä kukaan tartu asiaan ja ota siitä vastuuta. Avun saanti koettiin hyvin vaikeaksi, ja sen saamisen koettiin vaativan tilanteen eskaloitumista tai vakavaa kriisiytymistä.

Lastenkirjojen välityksellä on mahdollista tarkastella vallitsevaa lapsikäsitystä ja kasvatusihanteita, ja toisaalta lastenkirjat myös osallistuvat lapsikuvan muodostumiseen välittämällä aikuisten luomia representaatioita lapsista ja heidän toiminnastaan. Ilmastonmuutoksen koskettaessa vääjäämättä 2000-luvun lasten nykyisyyttä ja tulevaisuutta, tämän opinnäytteen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia lapsihahmoja ja heidän toimintaansa viimeaikaisissa ilmastoteemaisissa lasten kuvakirjoissa esiintyy. Tavoitteena on lisätä lastenkirjoja työssään lasten kanssa käyttävien aikuisten ja lastenkirjojen tekijöiden ymmärrystä siitä, minkälaista kuvaa lukijoille välittyy lasten ilmastonmuutokseen liittyvästä toiminnasta, taidoista ja tunteista kirjojen lapsipäähenkilöiden kautta. Lisäksi opinnäyte esittelee kirjojen parissa toimiville aikuisille yhden keinon tarkastella lastenkirjojen lapsihahmoja ilmastotoimijuuden näkökulmasta. Aineistona oli kolme suomalaista lasten kuvakirjaa, jotka haettiin Lastenkirjainstituutin verkkosivujen kautta käyttäen hakusanaa ’ilmasto’. Sisäänottokriteerinä oli muun muassa, että kirjan tuli olla kuvakirja ja päähenkilön tuli olla lapsi. Kirjojen tekstit analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä atlas.ti-ohjelmaa apuna käyttäen. Analyysia ohjaavana teoriana käytettiin kokonaisvaltaista ilmastokasvatuksen polkupyörämallia. Kirjojen kuvitus analysoitiin käyttäen kuvien tulkintaan sovellettua sisällönanalyysin menetelmää. Analysoiduissa kirjoissa lapsihahmot kokivat negatiivisia tunteita, kuten huolta ja surua, suhteessa ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin. He kokivat suuttumusta aikuisia kohtaan, joiden toiminta kuvattiin syyksi ilmastonmuutokselle. Lapsihahmot kuvattiin myös erittäin motivoituneina ilmastotoimijoina ja heillä kuvattiin olevan laaja-alaisia taitoja käsitellä ja kohdata ilmastonmuutoksen ilmiö. Hahmot saivat myös osakseen osallisuuden kokemuksia ja he kokivat positiivisia tunteita, jotka syntyivät yhdessä toimimisesta ja onnistumisista. Analysoidut kirjat luovat osin realistiselta vaikuttavaa kuvaa lapsesta, mutta toisaalta kuvaavat myös representaatioita, joita lukijan tulee osata tulkita, jotta kirjojen tuottama lapsikäsitys ja kuva lapsesta ilmastotoimijana ei muodostu liioitelluksi. Analysoidun kolmen kirjan välityksellä vaikuttaa myös siltä, että 2000-luvulla lapsuutta on varjostamassa ilmastonmuutoksen aiheuttama huoli tulevaisuudesta.

Erilaisten lapsitutkimusten ansiosta lapsuus nähdään entistä tärkeämpänä elämänvaiheena, jossa lapsen kuuluu olla aktiivinen toimija ja olla osallisena lasta koskevissa asioissa. Tutkimusten mukaan lapsen oppimista, kasvua ja kehitystä tulee tukea positiivisesti yksilöllisyyttä korostaen sekä lapsen omaa kokemusmaailmaa arvostaen. Yleistäen voi todeta, että lapsi viettää suuren osan varhaislapsuudesta varhaiskasvatuksessa, jolloin varhaiskasvatuksen henkilöstön rooli on merkittävä lapsen oppimisen, kasvun ja kehityksen mahdollistajana. Positiivinen pedagogiikka on pedagoginen menetelmä, jolla positiivisen psykologian tutkimusten tuloksia voi hyödyntää kasvatuksessa ja opetuksessa. Positiivinen pedagogiikka on paljon jalansijaa saanut pedagoginen suuntaus, jolla voidaan tutkitusti toteuttaa juuri niitä tavoitteita, joita varhaiskasvatuksen henkilöstölle on asetettu varhaiskasvatussuunnitelmien perusteissa sekä kuntien varhaiskasvatussuunnitelmissa. Tutkimusongelmana on, että miten positiivisen pedagogiikan käsitteet ilmenevät kuntien varhaiskasvatussuunnitelmissa. Tutkimusongelmaan etsittiin vastauksia kahden tutkimuskysymyksen avulla: 1. Miten positiivisen pedagogiikan käsitteet ilmenevät paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa. 2. Kenelle kohdistuvat paikallisissa asiakirjoissa nousevat positiivisen pedagogiikan käsitteet. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa tutkimuksen aineistona olivat neljän kunnan varhaiskasvatussuunnitelmat. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kerätä yhteen jo olemassa olevaa tietoa tutkimusongelman ympärille eikä keksiä uutta tietoa ja siitä syystä metodi oli sopiva varhaiskasvatussuunnitelmien tutkimiseen. Tulokset osoittivat, että positiivisen pedagogiikan käsitteet olivat tukemassa varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lapsen välistä luottamuksellista suhdetta, joka perustuu aitoon läsnäoloon. Tuloksista kävi myös ilmi, että positiivisella pedagogiikalla on suuri merkitys lapsen omien vahvuuksien tunnistamisessa sekä oppimisen tukemisessa. Kerätyt tulokset korostivat sitä, että kaikista suurin merkitys positiivisella pedagogiikalla on henkilöstön ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksen tavoitteita kuvattiin positiivisen pedagogiikan termein lämpimäksi, sensitiiviseksi ja turvalliseksi. Tulokset osoittivat myös, että osassa varhaiskasvatussuunnitelmissa ei ollut selkeää kohdistusta tietylle taholle vaan ohjaavat lauseet oli kirjoitettu me-muotoon. Osassa varhaiskasvatussuunnitelmia oli taasen suora kohdistus varhaiskasvatuksen henkilöstölle tai varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajan yhteistyölle. Tulosten mukaan positiivinen pedagogiikka ohjaa varhaiskasvatuksen henkilöstön työtä ja auttaa pääsemään varhaiskasvatussuunnitelmien asettamiin tavoitteisiin. Tutkimusten tulokset herättivät pohtimaan siitä, että onko varhaiskasvatuksen henkilöstöllä riittävästi syvällistä tietämystä positiivisen pedagogiikan menetelmistä ja merkityksestä varhaiskasvatuksessa. Pohdintaa herätti myös se, että vaatiiko positiivisen pedagogiikan toteuttaminen varhaiskasvatuksen henkilöstöltä oman arvomaailman muutosta, jotta henkilöstö voi vastata asiakirjojen asettamiin ohjaaviin lauseisiin positiivisen pedagogiikan menetelmin.

Aims. The aim of this descriptive review was to examine the challenges parents of children who need augmentative and alternative communication have experienced in the rehabilitation process. Augmentative and alternative communication can support the communicative skills of individuals with moderate and severe disabilities. Even though the parents’ role in the rehabilitation process is very crucial and has been emphasized during the past decades, relatively few studies has examined this in the AAC rehabilitation which is why further research is much needed. Methods. A systematic search was conducted in four scientific databases. Six studies where parents’ experiences were researched via interviews and questionnaires were chosen to be examined in this study. Results and conclusions. Parents experienced various challenges in the AAC rehabilitation process. These challenges were experienced in different aspects of the process: from device selection to expanding the skills of the individual to different situations. Acknowledgement of the challenges is an important part of planning and enhancing effective rehabilitation.