Browsing by Subject "perusopetus"

Tässä tutkimuksessa selvitettiin kyselylomakkeella opettajien kokemuksia ja käytänteitä eriyttämisestä englannin ja ruotsin opetuksessa peruskoulun yläluokilla. Kyselyyn vastasi 17 opettajaa. Tutkimuksessa kysyttiin millaisia kokemuksia englannin ja ruotsin kielen opettajilla on eriyttämisestä ja millaisia eriyttämiskeinoja he käyttävät oppitunneilla ja kokeissa ja miten he huomioivat erityistä tukea tarvitsevan ja toisaalta nopeasti edistyvän oppilaan tarpeet. Lisäksi selvitettiin minkälaisia mahdollisuuksia oppimateriaalit tarjoavat opettajien mielestä eriyttämiseen. Tutkimustulosten mukaan eriyttäminen käsitettiin oppilaiden yksilöllisyyden ja erilaisten valmiuksien huomioimiseksi siten, että heikkoja oppilaita tuetaan ja lahjakkaille annetaan mahdollisuus haastavampiin tehtäviin. Suosituimpia eriyttämiskeinoja olivat käsitteiden avaaminen, lisätehtävien antaminen nopeasti edistyville, pienryhmäopetus ja tunnin jäsentely erilaisiin jaksoihin. Hyödyllisimpänä keinona oppimisen ja oppimistulosten kannalta pidettiin pienryhmäopetusta. Kokeissa käytettiin eriyttämiseen eniten lisäajan antamista, lisätehtäviä nopeille oppilaille ja kokeen suorittamista erillisessä tilassa tai pienryhmässä. Koesuorituksen ja koetuloksen kannalta tärkeimpinä keinona pidettiin lisäaikaa, helpotettuja tehtäviä ja mahdollisuutta tehdä koe erillisessä tilassa tai pienryhmässä. Opettajat kokivat, etteivät heidän käyttämänsä oppikirjat tarjonneet tarpeeksi materiaalia eriyttämiseen.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia vaatimuksia sukupuolten väliselle tasa-arvolle on laadittu Suomen laissa ja perusopetuksen opetussuunnitelmassa 2014 sekä tutkia miten heteronormatiivisuus näkyy peruskoulussa ja miten projektitapaistuminen mahdollisesti ylläpitää heteronormatiivisuutta. Tasa-arvosta on tehty paljon aiempaa tutkimusta ja kehityk-sen tarve on tiedostettu erityisesti 1970-lähtien. Tässä tutkimuksessa tarkkaillaan sitä, millä tavoin heteronormatiivisuus saa olla olemassa nykykouluissa sekä pohditaan eroa sukupuo-lineutraaliuden ja sukupuolitietoisuuden välillä. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta, tarkemmin narratiivista yleiskatsauksesta, sillä se mahdollisti aiheen laajan tarkastelun ja selkeän yleiskuvan muodostamisen. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus painottaa sisältölähtöistä analyysia. Aineisto kerättiin huhti-toukokuussa 2023 ja se muodostui tutkimuskirjallisuudesta ja raporteista. Esille nousseet teemat koottiin synteesiksi. Tutkimuksessa selvisi, että tasa-arvotyö vaatii edelleen suuria panostuksia, sillä nykyinen työ tehdään heteronormatiivisesta näkökulmasta. Pitkään teoriassa olleet tavoitteet tasa-arvosta eivät kuitenkaan ole aina siirtyneet koulujen arkeen. Erityisesti markkina-arvojen takia yleistyneet lyhyet projektit nojaavat heteronormatiiviseen kontekstiin, jossa naisten tulee muuttaa urasuunnitelmiaan sekä käyttäytyä työmarkkinoilla enemmän miesten tapaan. Peruskoulun työntekijöiden tulee reflektoida omaa käsitystään sukupuolista, heteronormatiivisuudesta ja tasa-arvotyöstä.

Tavoitteet. Itsetunnolla on keskeinen rooli lasten ja nuorten terveen kasvun ja kehityksen kannalta, ja hyvä itsetunto voi tukea monin eri tavoin oppilaan oppimismahdollisuuksia. Myös nykyisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus, 2014) korostetaan, että perusopetuksen yksi tärkeistä tavoitteista tulisi olla oppilaan kasvun tukeminen tasapainoiseksi ja terveen itsetunnon omaavaksi yksilöksi. Tämän tutkielman tavoitteena on aiheesta tehtyjen tutkimusten avulla selvittää, vaikuttaako peruskoululaisten itsetunto heidän opintomenestykseensä. Lisäksi tutkielman pyrkimyksenä on ymmärtää, mitkä tekijät selittävät itsetunnon ja opintomenestyksen välistä yhteyttä. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana, narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Kirjallisuuskatsaus kohdistui tieteellisiin artikkeleihin, jotka käsittelivät peruskoululaisten itsetunnon ja opintomenestyksen välistä yhteyttä. Tutkimusaineisto kerättiin sisäänotto- ja poissulkukriteereitä hyödyntäen kuudesta eri tietokannasta (ERIC, Taylor and Francis Online, Medline, ScienceDirect, ProQuest, Psycinfo). Analysoitava aineisto muodostui lopulta viidestätoista vuosina 2017–2022 julkaistusta vertaisarvioiduista tieteellisestä tutkimusartikkelista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tulokset ja johtopäätökset. Hyvän itsetunnon havaittiin olevan yhteydessä peruskoululaisten parempaan opintomenestykseen. Kirjallisuuskatsauksen tuloksesta jää kuitenkin epäselväksi, onko itsetunto syy vai seuraus opintomenestykselle. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että itsetunnon ja opintomenestyksen välinen suhde on kaksisuuntainen tekijöiden vaikuttaessa vastavuoroisesti toisiinsa. Tutkielman tulosten perusteella näyttää siltä, että oppilaan hyvä itsetunto parantaa hänen opintomenestystään lisäämällä sinnikkyyttä ja sisukkuutta, vahvistamalla kognitiivista ja päättelytaitoihin liittyvää kyvykkyyttä sekä tehostamalla opiskelumotivaatiota. Lisäksi hyvä itsetunto on yhteydessä oppilaan parempaan kykyyn ottaa vastaan opettajalta saatua pa-lautetta. Aikaisempi aiheesta saatu tutkimustieto keskittyy pitkälti korkeakouluopiskelijoihin, minkä vuoksi tulevaisuudessa olisi tarpeellista tehdä lisätutkimusta itsetunnon vaikutuksista oppilaiden opintomenestykseen varsinkin peruskoululaisten kohdalla.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on muodostaa käsitys siitä, millaisena suomalainen vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmaa on käsitetty opetussuunnitelmatutkimuksessa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, näkyykö opetussuunnitelmassa piirteitä saksalaisesta Bildung-opetussuunnitelmatraditiosta. Opetussuunnitelmatutkimukselle haastavia piirteitä ovat opetussuunnitelmakäsitteen määrittely, tutkimusmetodien valinta sekä koululaitoksen sidonnaisuus ympäröivään yhteiskuntaan, politiikkaan ja kulttuuriin. Opettajan autonomia ja itsenäinen harkintavalta on ollut keskeisessä roolissa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, ja opetussuunnitelma on antanut opettajalle paljon vapauksia määritellä omaa opetustaan. Suomalainen opetussuunnitelmatutkimus on ollut kiinnostunut opetussuunnitelman laatimiseen vaikuttavista tekijöistä, sekä opetussuunnitelman käytännön toimeenpanosta. Tutkimus toteutettiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Narratiivisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on saada käsitys siitä, miten aihepiiriä on aiemmin tutkittu ja millainen tutkittavan aiheen teoreettinen viitekehys on. Tarkoituksena ei ole muodostaa uutta tietoa, vaan selvittää, mitä on aiemmin tutkittu. Tutkimuksen tarkastelun kohteena olevat tutkimusartikkelit haettiin tietokannoista määriteltyjä haku- ja poissulkumenetelmiä käyttäen. Hakumenetelmien avulla löydettyjä ja tarkempaan analyysiin valittuja artikkeleita tarkasteltiin tutkimuksen teoreettista taustaa vasten. Vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelma käsitettiin eri tavoin. Osa tutkimusartikkeleista käsitti opetussuunnitelman olevan koulun kontrollin väline, kun taas osa näkee opetussuunnitelman tulkinnalle keskeiseksi piirteeksi koulun arjen huomioimisen. Myös opetussuunnitelmakäsitteen epämääräinen luonne nousi keskeiseksi pohdinnan aiheeksi. Kyseiset käsitykset opetussuunnitelmasta ovat olleet keskeisiä näkemyksiä jo pitkään opetussuunnitelmateoreettisessa keskustelussa, joskin samalla on huomioitava kulttuurin ja muun yhteiskunnan vaikutus opetussuunnitelman käsittämisessä opetussuunnitelmatutkimuksen kentällä. Bildung-tradition piirteitä oli havaittavissa opetussuunnitelmaa käsittelevissä tutkimusartikkeleissa. Opettajan autonomian merkitystä korostettiin, ja opettajalla nähtiin olevan merkittävä rooli opetussuunnitelman toteuttajana koulun arjessa. Opettajan katsottiin olevan tärkeässä asemassa opetussuunnitelman toteuttamisessa.

Jatkuvasti globalisoituvassa maailmassa tarvitaan entistä enemmän kulttuurikompetenssia, eli kykyä toimia tehokkaasti – ja eettisesti – monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Suomalaisen koulujärjestelmän monikulttuurisuuskasvatusta on kritisoitu sen maahanmuuttajakeskeisyydestä ja sen pyrkimyksistä assimiloida maahanmuuttajia suomalaiseen yhteiskuntaan. Kritiikki on perusteltua, sillä kulttuurivähemmistöihin ja kantaväestöön kuuluvien oppilaiden eriarvoisuus on tutkimusten mukaan lisääntynyt. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli kartoittaa suomalaisten peruskoulujen kulttuurikompetenssia ja siihen vaikuttavia tekijöitä vuosina 2016–2020. Tutkimus oli systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksen tärkeimpinä tuloksina havaittiin, että suomalaisten peruskoulujen kulttuurikompetenssissa oli hajontaa. Kulttuurisesti pätevä toiminta oli kuitenkin kaikilla peruskoulun sektoreilla harvinaista. Tärkeimmät kulttuurikompetenssiin vaikuttavat tekijät olivat toiseuden kohtaaminen, ympäristön tuki ja itsereflektio. Tutkimustuloksista hyötyvät paitsi peruskoulussa toimivat henkilöt myös peruskoulun toimintaan vaikuttavat hallinnolliset toimijat. Tutkimustulokset kannustavat peruskoulussa toimivia henkilöitä reflektoimaan omia ja koulun kulttuureja, ja hallinnollisia toimijoita takaamaan kulttuurikompetenssin kehittämiseen vaadittavat resurssit ja koulutusmahdollisuudet. Lisätutkimusta kaivataan erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, sillä peruskoulujen kulttuurikompetenssia koskevat tutkimukset ovat keskittyneet Uudenmaan alueelle. Myös maahanmuutto on Suomessa keskittynyt Uudenmaan alueelle. Tämä saattaa mahdollistaa useampia mahdollisuuksia toiseuden kohtaamiseen, joka puolestaan vaikuttaa kulttuurikompetenssin kehittymiseen. Siksi tämän tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää Uudenmaan ulkopuolelle.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella lapsen oikeuksia perusopetuksessa lapsen oikeuksien sopimuksen määräaikaisraportoinnin perusteella. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsen oikeuksien sopimuksen vaikutukset ovat vaihtelevia. Sopimuksella on huomattu olevan vaikutus sopimusvaltioiden päätöksentekoon, mutta toisaalta sopimuksen täytäntöönpanossa on puutteita. Tässä tutkielmassa etsitään tuloksia tutkimuskysymykseen ”miten lapsen oikeuksia on Suomessa edistetty määräaikaisraportoinnin perusteella?”. Tutkielmassa tutkitaan määräaikaisraporteissa ja loppupäätelmissä esiintyviä teemoja ja kehityskulkuja. Tarkoituksena on saada lisää tietoa lapsen oikeuksista ja niiden toteutumisesta suomalaisessa perusopetuksessa. Menetelmät. Tämän tutkielman menetelmänä käytettiin sisällönanalyysia, koska tutkielman tavoitteena oli kuvailla ja tarkastella lapsen oikeuksia suomalaisessa perusopetuksessa määräaikaisraportoinnin perusteella. Menetelmäksi valittiin aineistolähtöinen sisällönanalyysi, koska tutkielmassa haluttiin saada yleinen ja kokonaisvaltainen kuvaus tutkimusaiheesta raporttien avulla kuitenkin kadottamatta aineiston alkuperäistä sisältöä. Tutkielmaa tehdessä havaittiin lapsen oikeuksia perusopetuksessa koskevan tutkimuksen vähyys, ja osuvimmaksi aineistoksi havaittiin yleissopimuksen määräaikaisraportointi. Aineistoiksi valikoituivat ulkoministeriön määräaikaisraportit ja lapsen oikeuksien komitean päätelmät niiden sisällön, tarkan valvonnan ja saatavuuden takia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmassa tarkasteltiin lapsen oikeuksia viiden pääluokan avulla. Pääluokat olivat lapsen edun ensisijaisuus, syrjinnän kielto, lapsen oikeus kehitykseen, lapsen oikeus osallisuuteen ja lapsen oikeus suojeluun ja huolenpitoon. Tulosten perusteella määräaikaisraportointi on johtanut lapsen oikeuksien edistämiseen perusopetuksessa, mutta lapsen oikeuksien toteutumisessa on silti puutteita. Raportoinnissa voidaan myös havaita epäjohdonmukaisuuksia ja jatkuvuuden puute, vaikka niissä pyritäänkin vastaamaan lapsen oikeuksien komitean suosituksiin ja kehotuksiin. Toisaalta raportoinnissa voidaan havaita positiivisia kehityskulkuja ja ominaisuuksia.

This bachelor’s thesis investigates the possibilities of using meditation practices in the context of primary education. Meditation has been studied academically using the concept of mindfulness. The aim of the thesis is to answer questions what is mindfulness, and how it could be utilized effectively in the context of primary education. This research has been conducted as a narrative review. The material has been collected in many phases as the research progressed, and material has been collected using the collections of University of Helsinki. In order to understand mindfulness material has been searched both concerning its historical background and the modern academic usage of the term. Buddhist origins or the term, and its journey to academic world have both been investigated. In addition to this, the operational definitions of mindfulness in modern research have been studied, and the relationship of these definitions to the roots of the concept is also reviewed. . The application of mindfulness practices has been studied mostly by intervention programs. Ten different research programs representing different kinds of interventions have been chosen as the material of this study. In the selection of these interventions emphasis has been placed on interventions based on MBSR, a therapy program which was found to have been important for the development of modern conception of mindfulness. To understand the phenomenon from a wider perspective, programs with no immediate connections to MBSR were also chosen. Most modern definitions of the term seemed to be in line with each other. In modern research, mindfulness refers to the ability of consciousness to be aware of itself and its contents without judgement. Overview of the interventions studied here indicates that mindfulness practices seem to be beneficial and there is potential for their application in school context. For the intervention programs, the greatest challenge has been the active engagement of participants. There seems to be a connection between active participation on the program, and the results it provides. How to create this engagement, and how to ensure enough participation on the meditation practices of the interventions remain challenging questions.

Tässä tutkimuksessa selvitetään kuinka erilaiset opetusta ohjaavat dokumentit ja kurssikirjat ohjaavat seksuaalikasvatuksen toteutumista peruskoulussa. Peruskoulu kattaa ihmisen elämästä noin neljäsosan ja on täten iso osa ihmisen elämää ja kehittymistä. Seksuaalikasvatus on monipuolinen ala ja sen eri ulottuvuuksia tunnistetaan enenevissä määrin eri yhteiskunnan tasoilla. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että teemaan liittyviä asioita käsitellään nykykasvatuksessa verrattain vähän. Kyseessä on kuvaileva kirjallisuuskatsaus Tarkasteltavina ovat perusopetuslaki, oppivelvollisuuslaki, yhdenvertaisuuslaki, laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta, perusopetuksen opetussuunnitelma sekä 12 Helsingin yliopiston opettajaopiskelijoiden ja biologian aineopiskelijoiden kurssikirjaa. Menetelmänä hyödynnetään kuvailevaa kirjallisuuskatsausta ja sen mahdollistavaa tyyliä kuvata laajoja kokonaisuuksia ja materiaaleja. Seksuaalikasvatus heijastuu tutkittavista materiaaleista läpi yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja identiteetin kehittymisen tukemisena. Laki painottaa opetuksen järjestäjän vastuuta kaikenlaisen syrjinnän ehkäisemisessä ja tasa-arvon toteutumisessa. Opetussuunnitelma puolestaan määrittää minkä verran mitäkin oppiainetta milloinkin opetetaan. Tämä vaikuttaa konkreettisesti myös seksuaalikavatuksen opettamiseen ja oppimiseen. 12:sta kurssikirjasta yhdessä oli luku omistettua seksuaalikasvatukselle. Muutoin paino oli tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden korostamisessa. Termiä “seksuaalikasvatus” ei kuitenkaan mainittu yhdessäkään tutkittavista aineistoista. Tulevaisuudessa tuloksia voidaan soveltaa jatkotutkimuksiin kasvatustieteen ja seksologian kentällä kuten myös kurssikirja- ja opetussuunnitelma-analyysissa. Tutkimusta voitaisiin tehdä esimerkiksi kokemuksista ja ajatuksista seksuaalikasvatukseen liittyen ja siihen kuinka opettajaopiskelijat, oppilaat tai vaikka vanhemmat ne kokevat.

Sosioemotionaalisten taitojen merkitys korostuu yhteiskunnassamme niin yksilön identiteetin, toimintakyvyn kuin hyvinvoinnin osalta. Yleisen käsityksen mukaan sosioemotionaaliset taidot ovat eri taitoalueista koostuva kokonaisuus, jossa emotionaaliset ja sosiaaliset taidot punoutuvat vahvasti yhteen. Tunnetaitoja pidetään edellytyksenä sosiaalisille taidoille. Vaikka lapsen kasvuympäristö ja sisäiset tekijät nähdään vaikuttavina tekijöinä sosiaalisessa ja emotionaalisessa kehityksessä, tutkimus on osoittanut, että sosioemotionaalisia taitoja on mahdollista oppia ja kehittää. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Perusopetuksen opetussuunnitelmaa (2014) analysoiden, miten ja minkälaisia sosioemotionaalisia taitoja suomalaisessa koulujärjestelmässä painotetaan. Tutkimuskysymyksiin hain vastauksia tekemällä Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) laaja-alaisen osaamisen alueisiin sanahakuja, jonka jälkeen vertailin saamiani tuloksia toisiinsa. Sanahakuun valikoituivat sanat valitsin OECD:n (2019) sosioemotionaalisten taitojen Big Five-viitekehyksestä, jonka yläkäsitteitä ovat: tehtävien suorittaminen, tunteiden säätely, toiminta ja vuorovaikutus muiden kanssa, avoimuus ja yhteistoiminta. Lisäksi tarkastelin lähiluvun keinoin sosioemotionaalisten taitojen ilmenemistä opetussuunnitelmatekstistä löytyvistä esimerkeistä. Tutkimukseni osoitti, että opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen alueissa painottuivat kaksi sosioemotionaalisten taitojen osa-aluetta, jotka ovat yhteistoiminta ja toiminta ja vuorovaikutus muiden kanssa. Erityisesti kolmannelta luokalta eteenpäin näiden osa-alueiden alakäsitteet, sosiaalisuus ja vuorovaikutus muiden kanssa, korostuivat muita taitoja enemmän. Tutkimus osoitti, että tunteiden säätelyn taitoja painotettiin vähemmän. Kuitenkin yleisen käsityksen mukaan tunnetaitoja pidetään edellytyksenä vuorovaikutustaidoille. Tuloksista voi päätellä, että yhteistoimintaa käytetään menetelmänä oppia uutta, mutta näyttää myös siltä, että sosiaalisuutta ja yhteistyötaitoja pidetään itsessään merkittävänä muihin taitoalueen taitoihin verrattuna. Sosioemotionaaliset taidot ovat laaja kokonaisuus, joiden vaikuttavuus on merkittävä. Siksi poliittisten sidosryhmien sekä opetus- ja kasvatushenkilöstön on syytä ylläpitää ja kehittää keinoja sosioemotionaalisten taitojen laajan spektrin opettamiseen ja oppimiseen.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tuoda esille, kuinka sijoittamalla varhaiskasvatus ja perusopetus samaan rakennukseen luodaan hyvät mahdollisuudet yhteisöllisen oppimisen toteuttamiselle varhaiskasvatusikäisten lasten ja perusopetusikäisten oppilaiden välillä. Yhdessä toimiminen on motivoivaa ja vuorovaikutuksessa eri ikäiset ja taitotasoltaan erilaiset lapset ja nuoret voivat oppia toinen toisiltaan tietoja ja taitoja monipuolisesti. Lisäksi kehittämällä yhteisöllisen oppimisen pedagogiikkaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välille luodaan uudenlaisia yhteisöllisiä oppimisympäristöjä, joissa siirtymät varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen välillä saattavat sujua helpommin. Aiempia tutkimuksia yhteisöllisestä oppimisesta rakennuksessa, jossa varhaiskasvatus ja perusopetus toimivat, ei tätä tutkimusta tehdessä ole tullut vastaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa yhteisöllistä oppimista ja miten se toteutuu niiden välillä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, millaisia määritelmiä haastateltavat opettajat, päiväkodin johtaja ja koulun apulaisrehtori antoivat yhteisölliselle oppimiselle ja millaisia hyötyjä ja haittoja he katsoivat tällä olevan sekä lapsille ja nuorille että itselleen. Lisäksi tutkittiin, minkälaisia asioita haastateltavat nimeävät yhteisöllisen oppimisen toteuttamisen esteiksi ja mahdollistaviksi tekijöiksi. Tämä tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen kohteena oli yksikkö, jossa varhaiskasvatus, alakoulu ja yläkoulu toimivat samassa rakennuksessa. Aineiston keruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua. Haastateltavia oli neljä henkilöä perusopetuksen puolelta: apulaisrehtori, yläkoulun aineenopettaja, alakoulun luokanopettaja ja laaja-alainen erityisopettaja. Varhaiskasvatuksesta haastateltiin päiväkodin johtajaa ja kahta henkilöstön jäsentä, joista toinen työskenteli esiopetuksessa varhaiskasvatuksen opettajana ja toinen integroidussa ryhmässä varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Aineisto muodostui äänitteistä, joita oli yhteensä seitsemän tuntia. Tutkimusaineisto analysoitiin narratiivisen analyysin menetelmin. Tämän tutkimuksen perusteella yhteisöllinen oppiminen määriteltiin varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa yhdessä tekemiseksi ja oppimiseksi, jossa jaetaan omaa osaamista ja tehdään yhdessä oivalluksia. Yhteisöllisellä oppimisella katsottiin olevan ainoastaan hyötyjä sekä lapsille ja nuorille että henkilöstölle. Sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa yhteisöllisen oppimisen toteuttaminen koettiin luontevana tapana toimia. Kuitenkin palvelualojen välistä yhteisöllistä oppimista kuvattiin niukasti. Joidenkin näkemysten mukaan esi- ja alkuopetuksen toiminnallisesta yhteistyöstä syntyi yhteisöllistä oppimista. Yhteisöllistä oppimista estävistä ja mahdollistavista tekijöistä syntyivät tarinat: Meillä on kiire, Rakenteet mahdollistavat ja estävät, Kuka on aktiivinen, kuka ei, Tilat, joissa kohtaamme, Emme kuulu samaan yhteisöön, Lapset ikä- ja taitotasoryhmissä. Sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa koettiin työmäärän olevan suuri ja moni koki yhteisöllisen oppimisen toteuttamisen palvelualojen välillä ylimääräiseksi työksi, jota ei enää haluttu. Palvelualojen sisällä yhteisöllistä oppimista mahdollistavat rakenteet toimivat erinomaisesti, mutta palvelualojen välille niitä oli luotu ainoastaan tukemaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä. Tässä rakennuksessa varhaiskasvatus ja perusopetus oli sijoitettu selkeästi erilleen toisistaan ja tiloja, joissa palvelualojen henkilöstö sekä lapset ja nuoret olisivat voineet kohdata, oli hyvin vähän. Tiloissa, joissa kohtaamisia olisi saattanut syntyä, rajoittivat henkilöstön tekemät ratkaisut. Eri palvelualojen välistä yhteisöllistä oppimista rajoitti vahvasti se, että rakennuksessa ei ollut syntynyt sellaista yhteisöä, johon sekä varhaiskasvatuksen lapset ja henkilöstö että perusopetuksen oppilaat ja henkilöstö olisivat kuuluneet. Rajoittava tekijä oli myös se, että useissa näkemyksissä esitettiin oppimisen tapahtuvan saman ikäisten tai lähes saman ikäisten ja taitotasoltaan samanlaisten oppijoiden parissa.