Browsing by Subject "tukeminen"

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia, mitä minäpystyvyys on koulussa ja mitä eri tapoja sen tukemiseen on. Minäpystyvyys käsitteenä on oppimisen kannalta tärkeä, mutta sitä ei ole tutkittu tarpeeksi. Aihetta on tutkittu opettajien, mutta ei niinkään oppilaiden näkökulmasta. Oppilaan koulumotivaatio ja suhtautuminen opiskeluun kuitenkin riippuu pitkälti siitä, miten hän kokee pystyvänsä opiskelemaan koulussa tai suoriutumaan annetuista tehtävistä. Siksi minäpystyvyyden käsitteen tutkiminen oppilaiden kontekstissa on tärkeä tutkimusaihe. Tutkimusongelmana tässä tutkimuksessa on se, mitä minäpystyvyys on erityisesti peruskoulussa ja miten eri tavoin sitä voidaan tukea. Aiempien tutkimusten perusteella voidaan olettaa, että minäpystyvyys on koulunkäynnin kannalta olennainen asia. Opettajat voivat tukea minäpystyvyyttä koulussa monin eri tavoin. Tutkimuksessa käytettiin menetelmänä narratiivista kirjallisuuskatsausta, joka oli laaja yleiskatsaus aineistosta. Tutkimuksessa käytettiin myös piirteitä metasynteesistä, sillä artikkeleista etsittiin yleiskatsauksen ohella eroja ja yhteneväisyyksiä. Aineistona käytettiin esimerkiksi pro gradu -tutkielmia, tieteellisiä artikkeleita, väitöskirjoja ja muita alan keskeisiä teoksia. Muitakin lähdetyyppejä oli, mutta tutkimuksen aineisto painottui kuitenkin yllä mainittuihin aineistotyyppeihin. Tarkastelin tutkimuskysymyksen tuloksia neljän vertaisarvioidun artikkelin avulla. Kirjallisuuskatsauksessa kuvailtiin aineistoa, sekä muodostettiin omia käsityksiä, johtopäätöksiä, sekä vastauksia tutkimusongelmaan erojen ja yhteneväisyyksien valossa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että minäpystyvyys rakentui neljästä eri Banduran osa-alueesta (Bandura, 1997a). Tuloksista löytyi Banduran teoriaa laajentavia tekijöitä ja useita tuloksia sille, mitä minäpystyvyys on ja miten eri tavoin sitä voidaan tukea. Todettiin, että tukeminen ei ollut yksinkertaista, sillä minäpystyvyys oli muokkautuva ja oppimistilannesidonnainen, mutta se vaikutti merkittävästi jokaisen oppilaan osallistumiseen opetuksessa, sekä oppimiseen. Minäpystyvyyden ja oppimisen yhteys oli merkittävä, sillä matala minäpystyvyys aiheutti isoja ongelmia oppilaan koulumotivaatioon ja onnistumiseen. Yksilöllinen oppilaantuntemus ja opettajan pedagogiset päätökset olivat avainasemassa, jotta oppilaan minäpystyvyyttä pystyttiin vahvistamaan. Johtopäätöksenä tuloksista nostaisin minäpystyvyyden vahvistamisen merkityksen, sillä vaikutukset oppimiseen ovat merkittäviä, kun minäpystyvyys on vahva. Tuloksia voidaan soveltaa nykyajan koulumaailmassa, sekä opettajien, että vanhempien toimesta. Tutkimuksen mukaan ratkaisut tutkimusongelmaan ovat hyvin käytännönläheisiä.

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, minkälaisena käsityön aineenopettajat kokevat oppilaiden toiminnanohjaustaitojen tukemisen ja ohjaamisen peruskoulun käsityöntunnilla sekä kokevatko opettajat antamansa tuen riittäväksi. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että oppilaiden toiminnanohjaustaitoja täytyy tukea ja vahvistaa, jotta oppiminen etenisi kohti tavoiteltuja päämääriä ja tavoitteita. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelemalla kahta käsityön aineenopettajaa kahdesta eri pääkaupunkiseudun yhtenäiskoulusta. Haastattelut nauhoitettiin, jonka jälkeen keskustelut litteroitiin ja analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Opettajat kokivat tuen antamisessa sekä riittämättömyyden että onnistumisen tunnetta. Riittämättömyyden tunne koski tarpeellisen tuen antamista ja kohdistamista jokaiselle sitä tarvitsevalle oppilaalle. Sitä vastoin koettu onnistumisen tunne koski oppilaille suunnattuja tukimateriaalia- ja menetelmiä. Näiden koettiin olleen onnistuneesti toteutettuja, jolloin opettajat kokivat oppilaiden ymmärtäneen paremmin työohjeita sekä millä tavoin edetään oppitunneilla. Opettajat kaipasivat tunneilleen lisää kouluavustajia, mikäli oppilasryhmässä oli useampi op- pilas, jolla oli toiminnanohjaustaitojen pulmaa. Opettajat myöskin halusivat kohdella oppilaita yhdenvertaisesti, jolloin turhaa erottelua erityisryhmiin ei käsityön oppiaineen kohdalla haluttu lisättävän. Tutkimustuloksista voidaan tulkita, että vaikka erityisoppilaiden määrä vaihtelee koulu- ja oppilasryhmittäin, ovat opettajat kokeneet antamansa tuen riittämättömäksi ja toivoneet oppilasryhmäkokojen pienenevän, jotta kaikille oppilaille kyettäisiin osoittamaan heidän tarvitsemansa tuki ja ohjaus.