Browsing by Subject "ujous"

Tutkimuksessa tarkastellaan ujoutta varhaiskasvatuksen kontekstissa sosiokulttuurisesta näkökulmasta (Rogoff 2003) ja toisaalta sosiologi Bourdieun (1930–2002) käsitteiden kautta. Ujouteen on usein viitattu synonyymeilla arka, vetäytyvä ja pelokas, ja sitä on pidetty temperamenttipiirteistä kaikista voimakkaimmin periytyvänä. Tutkijat kuitenkin muistuttavat, ettei ihmisen ujous tai estyneisyys ole koskaan täysin fysiologian ohjaamaa, vaan yleensä myös sosiaalisten kokemusten tulos (Keltikangas-Järvinen 2008, s. 68–69). Yleisesti tutkimus sijoittaa ujouden yhdeksi sosiaalisen vetäytyneisyyden piirteeksi yhdessä epäsosiaalisuuden kanssa (Coplan, Prakash, O`Neil & Armer 2004; Rubin, Coplan & Bowker 2009). Tutkimuksessa pyritään kuvaamaan, analysoimaan ja tulkitsemaan ujoutta ilmiönä ja laajentamaan sen tarkastelua yksilöstä sosiaalisiin verkostoihin ja suhteisiin sekä keskittymään erityisesti sosiaalisesti rakentuviin kuvaustapoihin ujojen lasten asemasta varhaiskasvatuksen vertaisryhmässä. Tutkimuskysymyksiä olivat: Miten varhaiskasvatuksen työntekijät kuvailivat ujoa lasta? Miten varhaiskasvatuksen työntekijät kuvasivat ujon lapsen asemaa vertaisryhmänsä jäsenenä? Millaisia ilmaisuja aikuisen tarjoamasta ”sosiaalisesta kannattelemisesta” varhaiskasvatuksen työntekijät toivat esille kirjoituksissaan? Coplanin ja Rudesilin (2016) mukaan ujous ilmiönä on vaikea mitattava, sillä se tarkoittaa ihmisen sisäisiä tiloja, kuten tunteita, ajatuksia ja motivaatioita. Tästä syystä ujoutta haluttiinkin lähestyä sosiokonstruktivistisesta viitekehyksestä käsin, jolloin ujoutta tulkittiin kielenkäytöllisten säännönmukaisuuksien kautta ja joiden toivottiin ilmentävän jotain sosiaalisen todellisuuden rakentumisesta päiväkotiarjessa. Aineisto kerättiin e-kyselylomakkeella sosiaalisen median varhaiskasvatuksen ammattilaisille suunnatuista ryhmistä. Kyselyyn vastasi 22 varhaiskasvatuksen ammattilaista eri puolilta Etelä- ja Keski- Suomea. Aineiston analyysissa käytettiin sisällön erittelyä ja soveltavaa diskurssianalyysia, jotka metodeina tukivat toisiaan ja auttoivat syventämään ujouden tarkastelua ilmiönä. Tutkimuksen tuloksissa ujo lapsi kuvastui enimmäkseen hiljaisena ja hitaasti lämpiävänä lapsena, joka ei tuonut esiin omia mielipiteitään. Ujon lapsen asemaa vertaisryhmänsä jäsenenä oli selvitetty identifioimalla repertuaareja, joiden tulkittiin ilmaisevan ryhmäasemointia selkeimmin. Bourdieulaisia termejä käyttäen vaikutti siltä, ettei ujojen lasten sosiaalinen pääoma ollut kovin vahva ja heidän asemoitumiseensa kentällä vaikutti suuresti vertaisryhmän ja sitä ohjaavan aikuisen asenteet ja teot. Tutkimuksen tuloksena syntyneitä repertuaareja ei nähty suorina kuvauksina todellisuudesta vaan sen erilaisina konstruktioina ja niistä tehtyinä tulkintoina. Ujojen lasten tuen tarve varhaiskasvatusryhmässä tiedostettiin hyvin, mutta haasteina koettiin suuret ryhmät ja lukuisat tuen tarvitsijat. Vuorisalon (2013, s 192) mukaan yhteisöllisyys, joka ei kykene tunnistamaan lasten välisiä eroja ja lasten keskinäisiä hiearkisia asemia, päätyy tiedostamattaan uusintamaan ja jopa vahvistamaan niitä. Ujo lapsi aistii varhain mitä ympäristö häneltä odottaa ja jos lapsi tottuu kulkemaan vuosia ” ryhmänsä jaloissa” voi ajan kuluessa jopa kiusaaminen tuntua hänestä luonnolliselta.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli tutkia ja selvittää opettajan mahdollisia keinoja kohdata ja tukea ujoja oppilaita koululuokassa. Aiemman tutkimuksen mukaan opettajat eivät ole aina tietoisia siitä, miten luokan vetäytyvät ja hiljaiset oppilaat tulisi kohdata. Tässä tutkielmassa erittelen niitä keinoja, joiden avulla opettaja voi työssään huomioida ujot oppilaat yksilötasolla sekä ryhmätasolla. Tutkimustehtävät ovat 1) Mitä keinoja opettajalla on huomioida ja tukea ujoja ja hiljaisia oppilaita yksilöllisesti luokkahuoneessa oppitunnilla? ja 2) Mitä keinoja opettaja voi käyttää ujon tukemiseksi ryhmätasolla? Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistoiksi valikoitui seitsemän empiiristä tutkimusta sekä yksi katsausartikkeli. Käytin teoriaohjaavaa analyysitapaa tarkastellessani aineistoja ja kiinnitin huomioita niihin teemoihin, jotka käsittelivät ujouden käsitettä kouluissa. Ryhmittelin löytämäni tulokset alakategorioihin. Ujo oppilas tarvitsee arkeensa riittävän turvallisuuden tunteen. Opettaja voi edistää turvallisuutta luomalla luokkaan positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä. Myös lämmin vuorovaikutussuhde oppilaan ja opettajan välillä oli yksi merkittävä tekijä ujon kokeman turvallisuuden tunteen luomiseksi. Lämmintä vuorovaikutussuhdetta pyrittiin rakentamaan tekemällä itsestä helposti lähestyttävä sekä ottamalla itse kontaktia ujoon oppilaaseen. Hiljaisten oppilaiden osallistumista tunnilla voidaan mahdollistaa myös muilla tavoin kuin viittaamalla ja puhumalla, ja erilaiset pelit ja leikit voivatkin rohkaista ujoa oppilasta puhumaan vähitellen. Opettajan on tärkeä miettiä myös etukäteen, keiden kanssa ujo oppilas sijoitetaan samaan ryhmään pienryhmätyöskentelyssä, varmistaen turvallisuuden kokemus. Oppilaan arkeen on hyvä myös yrittää luoda rutiineja ja ennustettavuutta käymällä läpi päivän tulevat tapahtumat sekä noudattamalla tiettyjä toistuvia rutiineja koulussa.