Browsing by Title

The syndrome of cerebral palsy (CP) includes motor impairments that results from a brain lesion occurring pre-, intra- or postnatally. Setting diagnosis of CP is usually happened during first years of life, and the more accurate is the diagnosis the more probably are the chances of individual’s rehabilitation. There are many ways of classifying a subtype of CP. Anyways concerning with rehabilitation the main focus may be among neuroplastic factors. The better the usable interventions are based on the supporting of neuroplasticity, the more efficient are the methods which are used within rehabilitation of CP, probably. This review concerns of neural plasticity and the special features of it during pathology of CP. The invasive and non-invasive interventions supporting neural plasticity among CP are the core features in this review. There has been used main index words during literature search, like ”cerebral palsy”, ”neurorehabilitation”, ”neuroplasticity”, ”pharmacology” and ”neonatal”. The main outcomes of literature search pointed that extreme intensive, a great number of repetitions was the key factor for the efficient interventions with parameters of neuroplasticity and general functioning and these findings were ensured with computerized scanning methods among central nervous system. Especially constraint-induced movement interventions pointed to be important factor with the role of neural plasticity. In the other words, the stronger limb was restricted and the functions must be performed with more weaker limb. There were also obtained some promising early phase interventions: pharmacological therapies, progenitor cells, hypothermia and the role of predisposing genetic variants (preventive method). Selective serotonin reuptake inhibitors could be useful with supporting of neural plasticity, and the progenitor cells could probably fix some already progressed, harmful neural connections. Hypothermia has probably the key role of restricting the lesion size and with some other factors during an acute phase (like apoptosis and encephalopathy). Some selective genetic variants could help of preparing prenatally for the chance of pathology of CP. There is some evidence that magnesium sulphate has some neuroprotective effects, but the newest results are challenging this hypothesis. There are no identical clinical outcomes of effects of maternal magnesium sulphate medication, thus much more research must be conducted in the future. The interventions within the syndrome of CP probably will develop with more selective ways in the future. The evolution of technics will also be making possible some whole new research methods. Despite the great evolution of the health care system during 20th and 21st century, the prevalence has not been declined. This points out that our methods we are using nowadays cannot inhibit the pathology of CP, but there will be much potential developing among neurosupportive interventions. Anyways, the latest methods will need much more research so that we can somehow exactly operationalize the harm-benefit ratios of interventions among human beings.

Tiivistelmä - Referat – Abstract Tavoitteet. Nielemisen vaikeutta eli dysfagiaa esiintyy yleisesti esimerkiksi aivohalvauksen jälkitilana tai neurologisissa sairauksissa. Dysfagia saattaa johtaa huonoon ravitsemustasoon ja nesteytykseen ja elämänlaadun heikkenemiseen. Pahimmillaan dysfagiasta seuraa tukehtumisen ja keuhkoinfektioiden vaara. Varsinkin hiljainen aspiraatio on suuri haaste nielemisen kliiniselle arvioinnille. Nykyisistä arviointimenetelmistä videofluorografiaa pidetään parhaana menetelmänä, mutta ei ole läheskään kaikkialla saatavilla, vaatii erityisjärjestelyjä ja altistaa potilaan säteilylle. Monien muiden nielemisen arviointimenetelmien ongelmana on, ettei boluksen kulkua tai nielun rakenteiden toimintaa nähdä: arvio perustuu epäsuoriin havaintoihin. Uusille, ei-invasiivisille menetelmille on tarvetta. Tämä tutkielma tutustui uuteen, kehitteillä olevaan nielemisen arviointimenetelmään. High resolution cervical auscultation- eli HRCA-menetelmässä mikrofonista ja accelerometrista saatava tieto nielemisestä käsitellään edistyneellä signaalinkäsittelytekniikalla ja koneälyllä. Tavoitteena oli selvittää, mitä osia nielemisen faryngeaalisesta vaiheesta tämä menetelmä pystyy tunnistamaan ja mikä on HRCA menetelmän tarkkuus verrattuna videofluorografiseen tutkimukseen. Menetelmät. Artikkeleita haettiin hakulausekkeella (high resolution cervical auscultation OR machine learning OR high-resolution cervical auscultation) AND (swallow screening OR dysphagia OR deglutition disorder*) AND (sound OR vibration*) Scopus- ja PubMed-tietokannoista. Hakutuloksista valittiin vuosien 2019–2021 artikkeleista seitsemän, jotka sopivat parhaiten tutkimuksen tavoitteisiin ja antoivat monipuolisen kuvan tutkittavan menetelmän nykytilasta. Tutkimuksia analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin sekä vertailemalla HRCA-menetelmän tarkkuutta videofluorografialla tehtyyn arvioon nielemisen laadusta. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksista ilmeni, että HRCA-menetelmä pystyi tunnistamaan useita nielemisen vaiheita, siis pelkästään signaalien perusteella. Parhaiten menetelmä tunnisti ruokatorven yläsulkijan avautumisen, 86 %:n tarkkuudella verrattuna videofluorografia-arvioon. HRCA-menetelmä on vasta kehitteillä. Se saattaa tulevaisuudessa tarjota nopean, ei-invasiivisen nielemisen arviointimenetelmän kliiniseen työhön.

Viime vuosikymmeninä yhteiskunnan varakkain promille on lähes kolminkertaistanut omaisuutensa. Yhteiskunnan varakkaimpien ihmisten elämä on kiehtonut ihmisiä aina, ja on muodostunut monelle tavoittelemisen arvoiseksi haavekuvaksi. Varallisuudella on jo kauan havaittu olevan moninaisia vaikutuksia ihmisten ajatteluun ja käytökseen, ja monesti hyvin varakkaita ihmisiä syytellään epäempaattisuudesta. Kysymykset varallisuuden ja empatian yhteyksistä nostavat esiin lukuisia yhteiskunnallisia, moraalisia ja poliittisia seikkoja, kuten vaikutukset ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, eettisiin arvoihin, demokraattiseen päätöksentekoon ja tuloerojen kasvuun. Empatian ja varallisuuden vuorovaikutusta on tutkittu niin kentällä kuin laboratorio-olosuhteissakin sekä kvalitatiivisissa että kvantitatiivisissa tutkimuksissa. Katsauksen tavoitteena oli kartoittaa empatian ja korkean varallisuuden välistä yhteyttä ja pohtia näiden yhteyksien mahdollisia vuorovaikutussuuntia. Katsauksen tutkimuskysymys oli seuraavanlainen: Onko korkean varallisuuden ja prososiaalisen käyttäytymisen välillä nykyisen kirjallisuuden perusteella negatiivinen vuorovaikutussuhde, eli toisin sanoen onko korkea varallisuus yhteydessä vähäisempään prososiaaliseen käyttäytymiseen? Katsauksessa empatiaa käsitteellistettiin prososiaalisen käyttäytymisen kautta ja varallisuuden perusteella jakautuva yhteiskuntaluokka oli toinen tarkasteltavista muuttujista. Katsauksessa tarkasteltiin ensisijaisesti ihmisiä, jotka kuuluvat ylimpään yhteiskuntaluokkaan. Hakusanoina käytettiin termejä ”wealth” ”social class” ”prosocial behaviour” tai ”prosociality” tiedonhakuun Ovid med ja Google Scholar tietokannoista. Katsauksessa vähäisemmän empatian ja korkean varallisuuden välillä havaittiin selkeä yhteys, ja nämä tekijät myötävaikuttivat toinen toisiinsa usein erottamattomillakin tavoilla. Vuorovaikutussuunnasta voitiin varovasti todeta, että varallisuus näyttäisi vähentävän empatiaa. Kattavamman kuvan saamiseksi tulevaisuudessa kannattaisi keskittyä tarkemmin tämän vuorovaikutussuunnan selvittämiseen esimerkiksi prospektiivisella tutkimusasetelmalla, jossa koehenkilöitä voitaisi tutkia ennen ja jälkeen rikastumisen. Lisäksi tulevaisuudessa tulisi tutkimuksessa huomioida paremmin kulttuurierot.

Tavoitteet. Aiempi tutkimus osoittaa, että puheen visuaalinen signaali on merkittävässä roo-lissa puheen havaitsemisessa ja että se tukee jatkuvasti puheen ymmärtämistä. On myös ehdotettu, että tietyt aivoalueet ovat erikoistuneet puheenkaltaisten signaalien käsittelyyn. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia erilaisia menetelmiä on huuliolukukyvyn arviointiin ja millä tavoin nämä keinot eroavat toisistaan. Menetelmät. Menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineisto kerättiin kah-desta tietokannasta, jotka olivat Scopus ja Ovid Medline. Hakulausekkeessa käytettiin terme-jä lipreading/lip reading, speechreading/speech reading, visual speech perception, assess-ment ja evaluation. Haku suoritettiin 24.2.2019. Valintakriteereiden mukaisen karsimisen jäl-keen aineistoon valikoitui 3 tutkimusartikkelia, sekä lisäksi ”käsinpoiminnalla” 5 tutkimusartik-kelia. Kaikki artikkelit olivat englanninkielisiä, vertaisavioituja ja saatavilla ilmaiseksi Helsin-gin yliopiston tietojärjestelmän kautta. Tulokset ja johtopäätökset. Huuliolukutaitoja arvioitiin äänne-, sana- ja lausetasolla, sekä ly-hyillä kertomuksilla. Arviointimenetelmät käyttivät testien puhujina miehiä ja naisia ja vastaus annettiin joko suljetusta valikosta valitsemalla tai avoimeen vastauskenttään kirjallisesti sekä yhdessä tapauksessa suullisesti. Eri tutkimuksissa koehenkilöt suoriutuivat huuliolukukykyä arvioivista testeistä hyvin eri tasoisesti. On mahdotonta päätellä mistä tarkalleen erot johtu-vat, sillä menetelmät ovat erilaisia keskenään. Jatkotutkimusta tarvitaan isommilla otoskoilla ja standardoiduilla menetelmillä, sekä useammalle menetelmälle tulee muodostaa normiar-vot, jotta yksilön suoriutumista on mahdollista verrata tyypilliseen suoriutumiseen. Etenkin ko-timaiselle tutkimukselle on tarvetta.

Tavoitteet. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tutkia hyväksymis- ja omistautumisterapian tuloksellisuutta eri ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa aikuisilla. Katsaus keskittyy sosiaalisten tilanteiden pelkoon, yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön, paniikkihäiriöön ja julkisten paikkojen pelkoon. Näiden ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon tarkastellaan myös internet-pohjaista hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Aiemmissa tutkimuksissa on saatu alustavaa näyttöä hyväksymis- ja omistautumisterapian tuloksellisuudesta ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Menetelmät. Tutkimuksia hyväksymis- ja omistautumisterapian soveltuvuudesta ja tuloksellisuudesta ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa haettiin PubMed-tietokannasta hakusanoilla acceptance and commitment therapy ja anxiety. Haku rajattiin vuosiin 2011-2021 ajankohtaisen tutkimustiedon saamiseksi. Artikkeleita etsittiin myös manuaalisesti jo valittujen artikkeleiden kirjallisuusluetteloista. Katsaukseen valikoitui kriteerien perusteella yhteensä seitsemän tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset hyväksymis- ja omistautumisterapian tuloksellisuudesta eri ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa olivat moninaisia. Katsaus vahvisti alustavaa näyttöä, että yksilömuotoinen hyväksymis- ja omistautumisterapia on tehokas sosiaalisten tilanteiden pelon, yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, paniikkihäiriön ja julkisten paikkojen pelon hoidossa. Hyväksymis- ja omistautumisterapian ja kognitiivisen käyttäytymisterapian välillä ei havaittu eroa niissä tutkimuksissa, joissa odotuslistan sijaan kontrollina käytettiin aktiivista kontrolliryhmää. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin ryhmämuotoisesta ja internet-pohjaisesta hyväksymis- ja omistautumisterapiasta sekä aktiivisen kontrolliryhmän sisältäviä tutkimuksia useampien ahdistuneisuushäiriöiden osalta.

Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) on kolmannen aallon kognitiivisen käyttäytymisterapian suuntaus, jonka avulla pyritään kehittämään asiakkaan psykologista joustavuutta. HOT:n tavoitteena on, että psykologisen joustavuuden parantumisen myötä asiakas voisi elää mielekästä ja arvojensa mukaista elämää. Hyväksymis- ja omistautumisterapiaa on hyödynnetty muun muassa masennuksen hoidossa, sillä psykologinen joustamattomuus nähdään vaikuttavaksi tekijäksi masennuksen taustalla. Masennukseen on tärkeää kehittää entistä toimivampia hoitomuotoja, sillä se on hyvin yleinen ja helposti uusiutuva mielenterveyden häiriö sekä yleinen syy työkyvyttömyydelle. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella hyväksymis- ja omistautumisterapian vaikuttavuutta masennuksen hoidossa aikuisilla. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan HOT:n vaikuttavuuteen yhteydessä olevia tekijöitä sekä sitä, miten HOT ja perinteinen kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT) vertautuvat toisiinsa tuloksien osalta masennuksen hoidossa aikuisilla. Tutkimuksia haettiin Google Scholar- ja PubMed-tietokannoista muun muassa hakusanoilla ”acceptance and commitment therapy”, ”ACT” ja ”depress*”. Mukaan otettiin kolme lähivuosina julkaistua katsausta tai meta-analyysiä sekä neljä katsauksien ulkopuolista satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta. Lisäksi tarkasteluun otettiin mukaan neljä tutkimusta, joissa oli arvioitu HOT:n vaikuttavuuteen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimusten tulosten perusteella HOT vaikuttaa tehokkaalta hoitomuodolta etenkin lievän masennuksen hoidossa aikuisilla. HOT voi olla vaikuttava hoitomuoto masennuksen hoidossa myös internet-pohjaisena itsehoitointerventiona sekä ryhmäterapiana toteutettuna. KKT:hen verrattuna HOT vaikuttaa vähintään yhtä tehokkaalta hoitomuodolta masennuksen hoidossa aikuisilla. Komorbideissa mielenterveysongelmissa HOT voi tutkimusten perusteella olla jopa tehokkaampi hoitomuoto kuin KKT. HOT:n vaikuttavuuteen ovat tutkimusten perusteella yhteydessä muun muassa terapeutin kompetenssi ja sitoutuminen hoitoprotokollaan sekä HOT:n prosesseista hyväksynnän kasvaminen, defuusio ja arvoihin sitoutunut toiminta. Vaihtelevuutta tutkimustuloksissa oli muun muassa siinä, kuinka kauan intervention tulokset säilyivät, minkä tasoista masennusta oli hoidettu ja miten masennusta oli mitattu. Jatkotutkimuksia tarvitaan näiltä osin lisää, jotta voidaan varmistua HOT:n vaikuttavuudesta masennuksen hoidossa aikuisilla.

Tavoitteet. Kansainvälisen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokituksen eli ICF:n hyödyntämistä puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävän lapsen kuntoutuksessa on tutkittu aiemmin vain vähän siitä huolimatta, että se on yleisesti hyväksytty kuntoutuksen työväline, joka mainitaan esimerkiksi Kelan palvelukuvauksessa. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka ICF-viitekehystä voidaan käyttää puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää eli AAC:tä käyttävän lapsen kuntoutuksessa ja millaista hyötyä siitä voi hänelle olla. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline, Scopus ja PubMed -tietokannoista. Hakulauseke oli muotoa: (AAC OR "augmentative and alternative communicat*" OR "communication aid*" OR “aided communication”) AND (ICF OR “ICF-CY” OR "international classification of functioning") AND (child* OR young* OR youth OR adolesc*). Tutkielmaan valikoitui viisi vuosina 2013–2022 julkaistua artikkelia, jotka koskivat puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävän lapsen kuntoutusta ja joissa käytettiin ICF-viitekehystä. Aineiston analyysin avulla artikkeista valikoitiin tämän tutkielman kannalta oleelliset tiedot, jotka myös teemoiteltiin kirjallisuuskatsauksen tulososioon. Artikkelien keskeisimmät tulokset taulukoitiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmassa huomattiin, että ICF-viitekehystä käytettiin puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävien lasten kuntoutusaiheisissa tutkimuksissa monin eri tavoin. Tutkimuksissa käytettiin viitekehyksinä ICF:ään pohjautuvia ICF-CY-, CSI-CY- ja CP-A-viitekehyksiä, joiden avulla jäsenneltiin ja arvioitiin puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävien lasten vuorovaikutukseen liittyviä asioita. Yleisimpiä ICF:n käyttötarkoituksia olivat lapsen viestintätaitoihin, viestintätavoitteisiin sekä AAC:n käyttöä haittaaviin tekijöihin liittyvät käyttötavat. Osa tutkijoista pohti ICF-pohjaisten viitekehysten käytöstä olevan hyötyä AAC:tä käyttävän lapsen kuntoutuksessa esimerkiksi arvioinnin ohjaamisessa, kuntoutustulosten parantamisessa sekä palveluiden ja käytäntöjen kehittämisessä. Puheterapeuttien kokemuksia ICF:n käytöstä ja sen hyödyistä olisi tärkeää selvittää tulevaisuudessa.

Tavoitteet. Aiempien tutkimusten valossa puhevammaisilla henkilöillä, jotka käyttävät ilmaisussaan AAC-keinoja, on riski jäädä ikätoverisuhteiden ulkopuolelle. Ikätoverisuhteet ovat tärkeä osa lapsen ja nuoren kehitystä ja hyvinvointia, joten niihin pitää kiinnittää huomiota osana puhevammaisen ihmisen kuntoutusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisten interventioiden avulla ikätoverisuhteita voidaan tukea lapsen ja nuoren esi- ja kou-luopetuksen konteksteissa. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä toimi integroiva kirjallisuuskatsaus, johon artikkelit etsittiin Scopus- ja PsycINFO -tietokannoista helmikuussa 2020. Hakulauseke koostui hakusanoista, jotka liittyivät ikätoverivuorovaikutukseen, puhetta tukeviin ja korvaaviin kommunikointikeinoihin, lapsiin ja nuoriin sekä interventioihin. Aineiston valintaprosessissa tutkittiin ensiksi tutkimusten otsikot ja abstraktit, minkä jälkeen jäljelle jääneitä artikkeleja tarkasteltiin kokonaisuudessaan. Tutkimusaineistoiksi valikoitui seitsemän artikkelia, jotka vastasivat molempiin tutkimuskysymyksiin. Aineisto analysoitiin soveltuvin sisällönanalyysin keinoin, lukemalla artikkelit huolellisesti läpi ja tehden samalla muistiinpanoja. Muistiinpanojen pohjalta aineiston esittely ja päälöydökset tutkimuskysymyksittäin avattiin tulosluvussa. Tulokset ja johtopäätökset. Interventioilla oli pääsääntöisesti positiivisia vaikutuksia ikätoverisuhteisiin, mutta tulokset vaihtelivat jonkin verran eri tutkittavien välillä, mikä vaikutti tulosten yleistettävyyteen. Pitkäaikaisista vaikutuksista ei myöskään ollut näyttöä. Tutkimuksen sosiaalisen validiteetin arvioinnit kuitenkin antoivat näyttöä siitä, että tutkittavat sekä esimerkiksi opettajat ja vanhemmat pitivät interventioita hyödyllisinä ja tuloksia positiivisina. Ikätovereiden ottaminen mukaan interventioihin on tulosten perusteella suositeltavaa. Tulosten valossa voidaan sanoa, että interventioilla on positiivista vaikutusta ikätoverisuhteisiin ja interventioiden vaikuttavuutta on syytä tutkia jatkossakin.

Tavoitteet. Imetyksellä tiedetään olevan lyhyt- ja pitkäaikaisia suotuisia terveysvaikutuksia. Imetykseen liittyvissä suosituksissa asetetaan tavoitteeksi täysimetys kuuden kuukauden ikään saakka, mutta tämä ei toteudu Suomessa. Keinoja imetyksen tukemiseksi tulisi kehittää ja huomioida myös erityistä tukea tarvitsevat vauvat ja perheet. Downin syndrooma on yksi yleisimmistä kromosomihäiriöistä ja sitä on tutkittu suhteellisen paljon. Downin syndroomaan tiedetään liittyvän erilaisia rakenteellisia ja kehityksellisiä tekijöitä, jotka voivat vaikeuttaa imetystä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää imetykseen liittyviä vaikeuksia vauvoilla, joilla on Downin syndrooma. Samalla on tarkoitus selvittää sitä, miten vanhempia voitaisiin tukea imetyksen onnistumiseksi. Menetelmät. Tutkimus on integroiva kirjallisuuskatsaus. Tiedonhaut tehtiin Scopus ja Pub-Med-tietokantoihin hakulausekkeella (”down syndrome”) AND breastfeeding. Tutkimusaineistoksi valikoitui kahdeksan vertaisarvioitua artikkelia. Tutkimusartikkeleista etsittiin vastauksia molempiin tai jompaankumpaan tutkimuskysymyksistä. Tutkimuskysymys 1: Millaisia imetykseen liittyviä vaikeuksia tyypillisesti esiintyy vauvoilla, joilla on Downin syndrooma? Tutkimuskysymys 2: Miten vanhempia voidaan tukea imetyksen onnistumiseksi? Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusartikkeleista nousi esille kolme pääteemaa, joihin imetyksessä esiintyvät vaikeudet jakautuivat. Nämä teemat olivat äitiin liittyvät imetyksen vaikeudet (terveydentila, kokemukset, elämäntilanne, maidonerityksen puute/pelko), vauvaan liittyvät imetyksen vaikeudet (imemisen vaikeudet, väsymys/unisuus) ja olosuhteisiin liittyvät imetyksen vaikeudet (erillään olo vauvasta). Suurimmat vauvaan liittyvät imetyksen vaikeudet olivat 0-3 kuukauden iässä ja oli viitteitä siitä, että vaikeudet helpottivat 6-9 kuukauden iässä. Tärkeimpinä vanhempien tukemisen keinoina imetyksen onnistumiseksi esille nousivat ohjaus, tuki ja tietotaito (tiedon saannin merkitys, vanhempien väsymys). Vanhemmat tarvitse-vat tukea uudessa elämäntilanteessa imetyksen onnistumiseksi, jos lapsen terveydentila sallii imetyksen. Terveydenhuollon henkilökunnalla on merkittävä rooli tiedon jakamisessa ja vanhempien tukemisessa imetyksen onnistumiseksi. Vanhempien imettämisen vaikeuksien kohtaamiseen liittyviä kokemuksia selvittämällä voidaan mahdollisesti kehittää entistä parempia käytänteitä vanhempien tukemiseen imetyksessä.

Abstract: Aim: Dissociative Identity Disorder (DID) remains a debated mental health disorder, though it is recognized in diagnostic manuals such as DSM-V and ICD-10. A notable aspect of DID is inter-identity amnesia, often reported by patients but inconsistently observed in experimental settings. This study aims to review experimental research on long-term memory dysfunction in DID. The first aim is to review if inter-identity occurs objectively or if it is only subjective and does that vary across different memory parts. The second aim is to review if there are other characteristic impairments in long-term memory in DID. Methods: The systematic literature search was conducted in OvidMedline using keywords “experimental”, “DID”, “dissociative identity disorder”, “inter-identity amnesia”, and “long-term memory” and their combinations. In addition, the references of the found articles were checked. The 14 articles published between 2002–2022 were included. Results and conclusions: Based on this review, the inter-identity amnesia is not objective in DID. Instead, it seems to be subjective and occur in all long-term memory parts. However, DID patients seem to have a distinct simulation style differing from healthy simulators. In addition to the inter-identity amnesia, the long-term memory seems to be impaired in other ways in DID. The most evident impairments in long-term memory in general seem to be that DID patients perform overall worse in all kinds of long-term memory tasks and that they have slower reaction times in semantic and procedural memory tasks. It remains unclear if the other impairments are connected to patients simulating subjective inter-identity amnesia. Subjective inter-identity amnesia and the other impairments of long-term memory should be further studied in everyday life context.