Browsing by Title

Tavoitteet. Aivovauriosta seuranneessa afasiassa voi kirjoitustaitoon liittyvä äänne-kirjain -vastaavuustieto häiriintyä. Kirjoittaminen on yhteiskunnassamme keskeinen taito, joten sen kuntoutuminen on tärkeä osa afasiasta kuntoutumista. Tutkimuksessa luodaan katsaus afasian äänne-kirjain -vastaavuustiedon häiriön kuntoutukseen sekä kuntoutuksen vaikutuksiin kirjoittamiseen, kieleen, toiminnalliseen kommunikaatioon ja arjessa selviytymiseen. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineisto kerättiin kolmesta eri tietokannasta sekä käsinpominnalla. Hakulauseke oli muotoa aphasia AND (writing OR spelling OR agraphia OR dysgraphia) AND (rehabilit* OR therap* OR treatment* OR intervention*) AND (outcome* OR effect*). Haun kautta aineistoon valikoitui 8 ja käsinpominnalla 2 vertaisarvioitua artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Interventiot sisälsivät eniten fonologisen analyysin tehtäviä, sanelukirjoittamista ja avainsanojen hyödyntämistä. Ne erosivat toisistaan painottumisessa subleksikaaliseen reittiin vs. kirjoittamisen tiedonkäsittelyn kokonaisuuteen sekä siinä, kuinka pitkän tekstin tuottamista kuntoutettiin. Tuloksia eri interventioiden paremmuudesta ei noussut esiin. Kuntoutuksella oli positiivisia vaikutuksia äänne-kirjain -vastaavuuksien oppimiseen ja näiden vastaavuuksien soveltamiseen sanatasoisessa kirjoittamisessa. Positiivisia vaikutuksia havaittiin myös pidemmän tekstin tuottamiseen. Arjessa selviytymisen näkökulmaa oli huomioitu vain vähän, mutta raportoidut vaikutukset olivat positiivisia. Kirjoittamisen ja lukemisen subleksikaalisten taitojen kuntoutumisella oli toisiinsa yleistyviä vaikutuksia. Kuntoutuksesta saadut hyödyt olivat säilyneet seurantamittauksissa. Vaikutukset leksikaaliseen kirjoittamiseen, suulliseen nimeämiseen ja fonologisten taitojen kokonaisuuteen olivat epäselviä. Tulosten perusteella afasian subleksikaalisen kirjoittamisvaikeuden kuntoutuksella voi olla positiivisia vaikutuksia.

ABSTRACT There is evidence that maternal psychopathology is a risk factor for development of psychiatric disorders in the offspring. Unfortunately, many studies have excluded eating disorders even though it's been estimated that 7% of Finnish women suffer from eating disorder during the first 30 years of life. The aim of this review was to examine the impact of maternal eating disorder on children's psychological well-being. Two large cohort studies and multiple smaller studies were examined in this review. Maternal eating disorder was often defined as maternal history of eating disorder either during or before pregnancy. Maternal eating disorder has been associated with internalizing and externalizing symptoms in the offspring. Especially children of mothers with anorexia nervosa are at higher risk of having internalizing problems. In addition, mothers with eating disorders rated their children as having a more difficult temperament. The children of mothers with eating disorders showed delays in neurocognitive development. The identified associations were, however, not simple. What might be important considering the effect of maternal eating disorder on child psychopathology is the type and timing of the maternal eating disorder. More research is needed in order to develop early interventions.

Masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden taustalla saattaa olla useita turvattomaan kiintymyssuhteeseen liittyviä aspekteja aina tilannekohtaisista tunteista ja ajatuksista laajempi mittaisiin ongelmiin vuorovaikutuksellisissa tilanteissa ja ihmissuhteissa ylipäätänsä. Kiintymyssuhdetyyppi käsittää vältteleviä- ja lähestyviä käyttäytymismalleja sekä sisäisiä melko pysyviä malleja muista ja itsestä. Nämä kiintymyssuhteeseen liitetyt keskeiset hallinta-keinot, defenssit, stressinsietokyky sekä ajatukset ja tunteet, jotka heräävät erilaisissa vuorovaikutuksellisissa tilanteissa, saattavat olla depression ja ahdistuneisuuden taustavaikuttajina. Se, miten mallinnamme kiintymyssuhteiden muodostumista aikuisilla vaikuttaa siihen, mihin keskitytään depression ja ahdistuneisuushäiriöiden interventioissa: voiko aikuisella olla useita kiintymyssuhteita ja voiko niihin vaikuttaa? Vaikuttavatko kahden ihmisen kiintymyssuhdetyylit toisiinsa? Jos kiintymyssuhdetyylit voivat muuttua niin, mitkä osat niistä voivat muuttua? Turvaton kiintymyssuhde aikuisiällä näyttäisi luovan laaja-alaisen ja vaikeasti hahmotettavan sosiaalisen ja itsen havainnoinnin ongelman, mikä saattaa ainakin välillisesti vaikuttaa masennus- ja ahdistuneisuusoireistolle altistumiseen.

In brain imaging research, two types of inferences are regularly employed: direct inference proceeds from a cognitive function to observed brain activation, whereas inverse inference takes an opposite direction from observed activation to a cognitive function. Inverse inference is more problematic of these two. Its hasty application could lead to errors in the interpretation of experimental results. In this study, conditions for the succesful use of inverse inference are analyzed. To start with, inverse inference should always be part of the testing process of a neurocognitive model, and there should be at least preliminary understanding of the neural correlates of cognitive functions. With the help of Bayesian analysis, quantitative estimates for the strength of inverse inference could be calculated. The bayesian analysis shows that this strength is inversely proportional to the number of different experimental tasks associated with activations in the region of interest. There is also an important distinction between two types of inverse inference: constrained inference is restricted to the activations associated with one type of experimental task, wheras unconstrained inference involves all the tasks that activate the region of interest. Especially unconstrained inference is strengthened by the use of large pools of experimental results, which are recently collected to the neuroscientific databases such as BrainMap or NeuroSynth. One problem for inverse inference is that there are not any commonly accepted taxonomies of cognitive functions. The lack of unitary vocabulary could leave the mapping between mental functions and brain mechanisms indeterminate. As a solution, some researchers have developed cognitive ontologies, which are formal knowledge structures with an explicit goal to define unitary empirically-based cognitive concepts. As a conclusion, it could be stated that if the above mentioned considerations are carefully taken into account, the employment of inverse inference becomes acceptable in the context of brain imaging studies.

ABSTRACT Background. The brain reward system refers to a group of neural structures responsible for the experience of pleasure and approach behavior. According to previous studies, depression is associated with altered reward functioning, such as reduced activation in nucleus accumbens. However, the results are conflicting, and the neurobiology of depression is not fully understood which might be due to the heterogeneity of depression disorder. Aims. The present review examines the association between anhedonia, the core symptom of depression, and the altered structure and function of the brain reward system. Anhedonia refers to a reduced ability to experience pleasure and difficulties in engaging in pleasurable activities. Methods. The data was collected in October 2019 from the PubMed and Medline databases. A total of ten experimental studies met the selection criteria and were selected for the review. Two of the studies studied structural differences in the medial forebrain bundle with diffusion imaging. Whereas the rest explored functional differences of the brain reward system mostly with functional magnetic resonance imaging. Results and conclusions. Anhedonia was associated with altered function in nucleus accumbens and white matter microstructure alterations in the medial forebrain bundle. In addition, alterations in cortical connectivity were found especially in ventromedial prefrontal cortex. According to the studies reviewed, alterations in the brain reward system reflected impairments rather in motivated behavior than experience of pleasure. The review includes only cross-sectional studies and therefore does not provide insight into causality of observed associations. More longitudinal studies are needed to provide insight into whether the changes observed are etiological or compensatory mechanisms of anhedonia.

Tavoitteet. Aiempi tutkimus osoittaa, että aivovamman saaneilla on iästä riippumatta vähemmän merkityksellisiä ja laadukkaita ihmissuhteita kuin terveellä väestöllä. Aivovammasta syntyvä oirekuva on moninainen, ja kokonaisvaltainen muutos yksilön fyysisessä, psyykkisessä ja sosiaalisessa olemuksessa on omiaan vaikuttamaan sosiaaliseen toimintaan ja ihmissuhteisiin. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää aivovamman saaneiden lasten ja nuorten sosiaalisen kommunikaation haasteiden vaikutuksia heidän sosiaaliseen toimintaansa ja ihmissuhteisiinsa sekä tarkastella aivovamman vaikeusasteen vaikutusta kyseisiin toimintoihin. Menetelmät. Menetelmänä tutkielmassa käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin OvidMedline, PsychInfo ja Scopus tietokantoihin. Hakulausekkena oli (tbi OR traumatic brain injur* OR acquired brain injur*) AND (social communication OR social difficult* OR social skill* OR social competence OR pragmatic* OR social cognition) AND (peer relation* OR friendship OR friend* OR interpersonal relation*). Lopullinen tutkimusaineisto koostui kuudesta tutkimusartikkelista, jotka läpikäytiin systemaattisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Sosiaalisen kommunikaation haasteita ilmenee aivovamman saaneilla lapsilla ja nuorilla tervettä väestöä enemmän, mutta ongelmia ei havaita kaikissa sosiaalisen kommunikaation toiminnoissa. Myös sosiaalinen toiminta on aivovamman saaneilla lapsilla ja nuorilla heikentynyt. Vaikea-asteisempi vamma on yhteydessä suurempiin haasteisiin. Sosiaalisen kommunikaation vaikeudet olivat vain osassa katsaukseen valikoituneista tutkimuksissa yhteydessä sosiaaliseen toimintakykyyn tai ihmissuhteisiin. Katsauksen perusteella näyttää siltä, että aivovamman seurauksena syntyneet sosiaalisen kommunikaation haasteet voivat vaikuttaa negatiivisesti sosiaaliseen toimintaan ja ihmissuhteisiin, mutta ihmissuhdevaikeuksien takana ovat kokonaisvaltaisemmin muutkin tekijät.

Aims. Clinical errors cause a significant number of deaths both in the field of medicine and clinical psychology, hence being a major threat to patient safety. One explanation behind clinical errors is heuristic thinking which affects decision-making automatically and aims for a result that is sufficient enough. Heuristic thinking can also lead to cognitive biases which affect decision-making by distorting interpretations of observations. The clinical errors caused by physicians have been studied far more than those caused by psychologists and psychotherapists. However, research has shown that a clinical error, such as a diagnostic mistake or unsuitable therapy method, affects the treatment of every fifth psychiatric patient. Thus, the main aim of this literature review was to investigate which heuristics and biases affect therapists’ decision-making and through which mechanisms they affect. In addition, the review examined which characteristics related to the therapist, patient and situation predispose to the adverse effects and how these effects could be minimized. Methods. The literature for this review was retrieved from the databases of Helsinki University Library and Google Scholar with the search statement (heuristic* OR bias*) AND (clinical reasoning OR clinical decision* OR clinical judgement). The search was limited to articles published between 2015-2022, but some previously published articles found in the references and the older original editions of the most influential papers were also used. Results and conclusion. This review showed that spending an insufficient amount of time with the case evidence, being too inflexible, therapist’s emotional reactions and false beliefs of their competence are strongly related to the adverse effects of cognitive biases and heuristics. This review also identified that the characteristics of patients, like their ability to cooperate, and the complexity of situations also affect the quality of clinical decisions. In addition, this review showed that it is possible to minimize the adverse effects by participating in training that focuses on these effects, using a patient-therapist feedback system, and keeping the mechanisms through which biases and heuristics affect consciously in mind when making decisions. These strategies should be implemented as quickly as possible to ensure safety and health equality.

Attention and hyperactivity disorder (ADHD) is a developmental, neurobiological and neuropsychiatric disorder that begins in childhood, but often persists into adulthood or through the lifespan. However, ADHD in adulthood has been studied for only a couple of decades and there is still a lot of controversy about the disorder, for example, regarding the diagnosis. The core symptoms of ADHD are inattention, hyperactivity and impulsiveness. Cognitive difficulties, such as difficulties in attention, memory and executive functions, are often related to ADHD. Multiple comorbid disorders, such as depression, anxiety and substance abuse are also very typical to ADHD in adulthood. The treatment consists of both medication and nonmedical treatments. Medication attenuates effectively the core symptoms of ADHD. Nevertheless, the medication is not suitable for everyone. Besides, the patients often suffer from psychosocial problems. Cognitive-behavioral psychoterapy and neuropsychological rehabilitation have turned out to be the most efficient forms of nonmedical treatment.

Tavoitteet. Inhibitorinen kontrolli on osa toiminnanohjausta, ja sen on tutkittu olevan yhteydessä esimerkiksi koulumenestykseen ja sosiaalisiin taitoihin. Liikunnan on havaittu vaikuttavan kognitiivisiin kykyihin niin aikuisilla kuin lapsilla ja nuorillakin. Tässä katsauksessa tarkastellaan, miten akuutit liikuntainterventiot vaikuttavat inhibitoriseen kontrolliin lapsilla ja nuorilla, joilla toiminnanohjaus on vielä kehittyvässä vaiheessa. Menetelmät. Katsaus tehtiin Scopus-tietokantaa käyttämällä, hakusanoilla ”inhibitory control”, ”exercis*”, ”intervention”, ”child*” ja ”adolescen*”. Kirjallisuutta haettiin myös tietokannasta löytyneiden artikkeleiden lähteistä. Tulokset ja johtopäätökset. Katsaukseen valikoitui kahdeksan tutkimusta. Ainakin jonkinlainen liikunta oli yhteydessä parempaan inhibitoriseen kontrolliin lähes kaikissa tutkimuksissa. Toisaalta suurimmassa osassa tutkimuksista vaikutukset inhibitoriseen kontrolliin eivät eronneet vaikutuksista yleisempään informaation prosessointiin. On siis mahdollista, että liikunnan vaikutus inhibitoriseen kontrolliin ei eroa muista kognitiivisista toiminnoista ainakaan niin huomattavasti, että tämä ero pystyttäisiin havaitsemaan suurimmassa osaa tutkimuksista. Liikunnan vaikutukset mitattiin vain lyhyen ajan päästä liikuntatilanteesta. Osassa tutkimuksista vertailtiin liikunnan muuttujia: liikuntamuotoja, liikunnan kestoa tai liikunnan intensiteettejä. Ristiriitaisia tuloksia löytyi lähes kaikista liikunnan muuttujien vertailuista, joten päätelmiä siitä, minkälainen liikunta on inhibitorisen kontrollin kannalta hyödyllisin, ei voitu tehdä. Suurinta osaa tutkimuksista yhdisti kuitenkin aerobinen liikunta, liikunnan suhteellisen lyhyt kesto ja keskinkertainen tai korkea intensiteetti. Muutamassa tutkimuksessa vertailtiin koehenkilöitä, joilla oli ADHD ja koehenkilöitä, joilla tätä diagnoosia ei ollut. ADHD:n ei havaittu vaikuttavan korostuneesti liikuntainterventioiden tuloksiin, vaikka yhdessä tutkimuksessa löydettiin eroja liikunnan vaikutuksessa riippuen inhibitorisen kontrollin lähtötasosta. Kaiken kaikkiaan lasten ja nuorten on suositeltavaa harrastaa aerobista liikuntaa tukemaan inhibitorista kontrollia.

According to Bowlby’s (1976) attachment theory, the purpose of the attachment system is to maintain proximity between a child and the parent in order to ensure the child’s safety. The child develops internal working models (IWM) of attachment that represent the individual’s view of the self and others: (1) whether or not the self is judged to be worthy of love and care and (2) whether or not the attachment figure is judged to be the sort of person who in general responds to calls for support and protection. These internal working models influence the formation of the attachment category and serve as the basis for later personality development as well as control the style of social interaction and emotion regulation. The negative internal models may manifest themselves in adulthood, for example, as an insecure attachment style or otherwise inappropriate behavior in a relationship. Families where one or both parents consume large amounts of alcohol, are not the ideal environments for a child to develop a secure attachment and positive internal working models. This review examines attachment styles among adult children of alcoholics. The review focuses on general attachment styles as well as romantic attachment styles and behavior in a relationship in general. The sex of both the child and the alcoholic parent are being taken into an account when dealing with these topics. The literature search was conducted using the PubMed database using combinations of the keywords ACA, ACOA, adult child of alcoholic, attachment, attachment style, problem drinking and parent*. Literature was also searched from Google Scholar using these keywords. The selection criterion was that the study had focused on the attachment styles among adult children of alcoholics. The articles which had examined only the attachment between adult children of alcoholics and their parents, were not selected. Nine research articles were selected for the review. Parental alcoholism negatively affected the child’s attachment style. The adult children of alcoholics had more fearful, dismissing, avoidant and anxious/ambivalent attachment styles than the children of non-alcoholics. In addition to insecure attachment styles, the adult children of alcoholics reported more anxiety and greater avoidance in their relationship. Parental alcoholism was also associated with lower satisfaction, higher aggression and higher need of control in a relationship. Parental alcoholism experienced during childhood predisposes to negative effects on acting in relationships later in life. The effects may slightly differ depending on the sex of the person.