Browsing by Title

Tavoitteet. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä autismikirjon häiriön lasten arvioinnissa tulisi nykyistä paremmin huomioida, kun heille valitaan sopivaa AAC-keinoa. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, onko arvioinnin tueksi olemassa tutkimusten tukemia arviointimenetelmiä. Aiempien tutkimusten perusteella puheterapeuttien toteuttama AAC-keinoja tarvitsevien autismikirjon häiriön lasten arviointi perustuu vielä liiaksi tuttujen ja helposti saatavilla olevien menetelmien käyttöön, kokemusperäiseen, koulutuksissa ja kollegoilta saatuun tietoon sekä tutkimuksiin. Ilman tarkempia ohjeistuksia ja suoria, systemaattisia arviointimenetelmiä esimerkiksi symbolifunktion tai muiden taitojen kehityksen ongelmat saattavat jäädä löytämättä, jolloin lapsi ei saa tarpeittansa vastaavaa AAC-keinoa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus, johon etsittiin aineistoa kolmesta tieteellisestä tietokannasta. Hakusanoina käytettiin termejä autismikirjon häiriö, AAC-keinot ja arviointi, jotka hakulausekkeessa olivat muodossa autis* ja asd, aac ja augmentative and alternative communication sekä assess* ja evaluat*. Hakutuloksista valittiin artikkeleita ensin otsikon ja abstraktin perusteella, ja näistä koko tekstin perusteella valittiin 9 artikkelia. Yksi artikkeli valittiin hakutuloksista löytyneen artikkelin lähdetiedoista. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulosten perusteella autismikirjon häiriön lapsilta kannattaa arvioida nykyistä paremmin symbolifunktiota, semanttista organisointia ja kategorisointia, yhdistämis- ja jäljittelytaitoja sekä taitojen vakiintumista ja yleistymistä. Tutkimusten koehenkilömäärät olivat kuitenkin pieniä, minkä vuoksi tulokset ovat vain suuntaa antavia. Havaitsemista ja symboleiden ymmärtämistä voidaan tutkia ComFor-arviointimenetelmällä, jonka reliabiliteetti ja validiteetti todettiin hyviksi. Semanttista organisointia ja kategorisointia voidaan tutkia muokatulla MTS-testillä, mutta menetelmä tarvitsee vielä lisää tutkimusta.

Tavoitteet. Äänentuottoon osallistuvat sekä motorinen korteksi, että limbinen järjestelmä ja häiriö näiden kahden yhteistoiminnassa voi johtaa äänentuoton häiriintymiseen. Psyykkinen stressi on yksi tähän yhteistoimintaan vaikuttava tekijä, ja sitä pidetään riskitekijänä erityisesti toiminnallisten äänihäiriöiden syntymiselle. Toiminnalliset äänihäiriöt ovat häiriöitä, joissa kurkunpään elimelliset ongelmat eivät selitä äänioireita. Näiden häiriöiden tunnistamisessa ja luokittelussa on vaihtelua. Häiriöiden taustamekanismien tunteminen edesauttaa häiriöiden erottelemista ja tunnistamista, ja antaa pohjaa toimiville interventioille. Tässä katsauksessa kootaan yhteen saatavilla oleva tieto toiminnallisten äänihäiriöiden aivoperustasta, ja vertaillaan saatua tietoa normaalitilanteeseen, ja stressin aikaansaamiin muutoksiin aivotoiminnassa äänentuoton aikana. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista tammikuussa 2024. Lopullinen hakulauseke Medlinessa oli exp MRI/ OR fMRI.mp OR exp Brain/ AND exp Voice Disorders/ OR dysphoni*.mp, ja Scopuksessa TITLE-ABS-KEY ((neuroimaging OR fmri OR (neural AND control)) AND (dysphoni* OR (voice AND disorder))). Valintakriteerien mukaisen karsinnan jälkeen aineisto koostui neljästä artikkelista, käsinpoiminnalla löytyi yksi artikkeli lisää. Artikkelit olivat vuosilta 2012-2017. Aineiston analysoinnin kannalta tärkeät tiedot taulukoitiin. Tulokset ja johtopäätökset. Toiminnallisissa äänihäiriöissä motorisen korteksin osat, sekä vaihtelevasti limbisen järjestelmän osat ovat yliaktiivisia verrattuna normaalitilanteeseen. Lisäksi äänentuoton limbis-motorinen kontrolli ja tunnesäätelyn top-down kontrolli ovat häiriintyneet, muistuttaen stressin aikaansaamia muutoksia aivotoiminnassa. Nämä muutokset voivat olla syy uusien toimimattomien lihasaktivaation mallien synnylle ja ylläpidolle, ja saattavat sitä kautta osa toiminnallisten äänihäiriöiden taustamekanismia. Vaihtelevien tutkimusmenetelmien ja tutkimustehtävien, sekä pienen otoskoon vuoksi tulokseen on suhtauduttava varauksella, mutta se vahvistaa aikaisempaa käsitystä tunnesäätelyn merkityksestä äänentuotolle. Lisätutkimus aiheesta voisi antaa vankempaa pohjaa interventioille, sekä parantaa äänihäiriöiden erotusdiagnostiikkaa ja luokittelua.

Tavoitteet. Ääniongelmat ovat yleisiä ja ne ovat lisääntyneet. Niiden on havaittu heikentävän yksilöiden elämänlaatua ja niillä on todettu merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Terveydenhuollon resurssit ovat niukentuneet, mikä on lisännyt kansantaloudellisen analyysin tarvetta terveydenhuollon päätöksenteossa. Ääniongelmien taloudellisia vaikutuksia oli toistaiseksi tutkittu niukasti ja kokoavaa analyysiä kustannuksista ei ollut vielä tuotettu. Onkin perusteltua tarkastella ääniongelmien kustannuksia, jotta saataisiin kokonaisnäkemys niiden taloudellisten vaikutusten laajuudesta. Kustannuksia tarkastellaan tässä tutkielmassa CoI-lähestymistavalla (Cost of Illness), joka käsittää terveystaloustieteellisten kustannusarviointimenetelmien tutkimusperinteen. Kustannusten arvioinnin jälkeen voi edetä tutkimaan esimerkiksi ääniongelmien preventiivisten hoitojen hyötyjen ja kustannusten suhdetta. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tiedonhaku tehtiin PubMed-, Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista tammikuussa 2024. Hakulausekkeeseen sisällytettiin taloudelliseen arviointiin ja ääniongelmiin liittyviä termejä. Lopulliseksi tutkimusaineistoksi valikoitui tarkastelun jälkeen seitsemän artikkelia ja lisäksi yksi artikkeli otettiin mukaan käsinpoimintana. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2012–2022. Aineisto analysoitiin poimimalla artikkeleista tämän kirjallisuuskatsauksen kannalta tärkeimmät tiedot ja pohtimalla niitä. Aineisto kuvattiin tarkemmin taulukkoon ja tiedoista luotiin tutkielmaan synteesi. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusartikkelit edustivat kolmenlaisia tutkimusasetelmia. Aineistot koostuivat terveys- ja korvaustietokannoista äänihäiriöiden taustadiagnooseilla (ICD-9) haetuista tiedoista, yksittäisen klinikan potilastiedoista ja opettajien, ammatillisen äänihäiriön riskiryhmässä olevien, kyselytutkimusvastauksista. Tutkimusartikkeleissa raportoitujen kustannusten välillä oli vaihtelua. Artikkeleissa oli raportoitu suoria ja epäsuoria kustannuksia erilaisista otoksista. Tuloksista ilmeni, että äänihäiriödiagnoosit ovat kasvussa ja siksi myös hoitojen (suorat) kustannukset ovat kasvaneet. Äänihäiriöiden yleistyminen ja niiden kustannusten nousu selittynee osin hoitojen patoutuneella kysynnällä; hoitoon hakeutuvien osuus on edelleen suhteellisen pieni. Leikkaushoidot kasvattavat suoria kustannuksia ja työpoissaoloja (epäsuoria kustannuksia). Hidas hoitoon pääsy nostaa kustannuksia, koska siihen liittyy sairauden pahenemista, vääriä diagnooseja ja hoitoja sekä elämänlaadun ja työn tuottavuuden heikentymistä. Nopea hoitoon pääsy onkin itsessään preventiivinen toimi. Ääniongelmat ovat opettajilla yleisiä ja niistä aiheutuu paljon epäsuoria kustannuksia, erityisesti työn tuottavuus heikkenee äänihäiriöissä. Ääniongelmien hoitojen tutkimiseen kannattaisi jatkossa panostaa yhä enemmän.

Tavoitteet. Kehityksellisen verbaalin dyspraksian olemuksesta on kiistelty pitkään, ja sille on esitetty useita erilaisia, toistensa kanssa ristiriitaisiakin, määritelmiä. Kehitykselliseen verbaaliin dyspraksiaan liittyvä tutkimus onkin pitkään keskittynyt häiriön olemuksen selvittämiseen, mutta viime vuosina myös kuntoutuksen vaikuttavuuden tutkimus on yleistynyt. Yleisiä elementtejä kehityksellisen verbaalin dyspraksian kuntoutuksessa ovat motorisen oppimisen periaatteiden soveltaminen sekä erilaisten aistivihjeiden (kuten visuaalisten, auditoristen ja/tai taktiilisten vihjeiden) käyttö. Tässä tutkimuksessa selvitetään, minkälainen äänteiden tuoton kuntoutus on havaittu vaikuttavaksi kehityksellisessä verbaalissa dyspraksiassa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. LLBA (Pro-quest)-, Medline (Proquest)- ja Academic search complete (Ebsco)-tietokannoista tehdyn aineistohaun pohjalta tutkimukseen valikoitui 11 äänteiden tuoton kuntoutuksen vaikuttavuutta kehityksellisessä verbaalissa dyspraksiassa käsittelevää vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineistosta suljettiin pois etä-, musiikki- ja ryhmäterapiaa koskeneet tutkimukset sekä sellaiset kuntoutusmenetelmät, joihin tarvittavaa erityistä välineistöä tavallisen puheterapeutin on vaikea saada käyttöönsä. Tulokset ja johtopäätökset. Tilastollisesti merkitsevää edistystä äänteiden tuoton motorisessa oppimisessa havaittiin seuraavia menetelmiä käyttäneissä kuntoutusohjelmissa: Prompts for restructuring oral muscular phonetic targets, Integral stimulation therapy, Rapid syllable transition treatment, Nuffield dyspraxia programme-third edition sekä Melodic intonation therapyn ja Touch-cue-methodin yhdistelmä. Jatkotutkimuksissa tulee kiinnittää huomiota erityisesti siihen, minkälaisin kriteerein kehityksellinen verbaali dyspraksia määritellään. Lisätutkimus häiriön kuntoutuksen vaikuttavuudesta on tärkeää, koska häiriö on usein sitkeä ja vaatii pitkäaikaista ja tiivistä kuntoutusta.

Tavoitteet: Ei-esittävien kuvataiteen tyylilajien rooli taidekaanonissa on kasvanut huomattavasti viimeisen sadan vuoden aikana. Kaikki taide on perusolemukseltaan ihmisten välistä kommunikaatiota, mutta ei-esittävä kuvataide ei pyri tekniikoissaan viestin tulkinnan helppouteen. Tässä kandidaatintutkielmassa pyrin selvittämään, miksi ei-esittävä, abstrakti ja epäselvä kuvataide, koetaan puoleensavetävänä. Vertaan empiiristen tutkimusten tuloksia teorioihin kaiken kuvataiteen havaitsemisprosesseista. Lisäksi pohdin kuvataiteen ja psykologian yhteistyön mahdollisuuksia. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta haettiin Google Scholar ja Ovid Medline –tietokannoista hakusanoin “modern art and visual perception”; “modern art and human brain mechanisms”; “abstract art and human brain mechanisms”. Lisäksi hyödynnettiin löydettyjen artikkeleiden lähdeluetteloita. Tulokset ja johtopäätökset: Katsauksessa esiteltyjen empiiristen tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että havaintoprosessit eroavat esittävän ja ei-esittävän taiteen välillä sekä neurologisella että kognitiivisella tasolla. Voidaan väittää, että abstraktin taiteen vetovoima perustuu tulkinnan vapauteen, koska esittävät elementit eivät määrää tulkintaa. Epäselvän taiteen kiehtovuus perustunee siihen, että esittävien elementtien etsiminen koetaan miellyttävänä. Jatkotutkimusta näiden tulkinnan ja etsinnän prosessien kulusta tarvitaan, jotta tuloksia voisi yleistää taiteen havainnoinnin ulkopuolelle.

Goals. Previous studies have demonstrated, that social networking site addiction shares similarities with other addictions in terms of symptoms, but not a lot of research exists on the neurobiology of social networking site addiction. The aim of this thesis is to find out, whether social networking site addiction should be thought of as a similar kind of addiction to other, more well-established addictions. This question is a part of a more general discussion on whether behavioral addictions are comparable disorders to substance-related addictions. Methods. For this critical review a search using Google Scholar and PubMed was conducted. The search terms used were social networking site addiction, SNS addiction, neuroimaging, neural correlates and neural mechanisms. The search yielded only two articles focusing on the exact subject, although more research on closely related topics, such as internet addiction and Facebook addiction was found. Results and conclusions. Based on the evidence presented in this thesis it is not possible to conclude, whether social networking site addiction should be considered an addiction or not. There seem to be some similarities but also some dissimilarities in the neural correlates of social networking site addiction compared to other addictions. It should also be noted that the neurobiological perspective might be necessary but not sufficient for determining if a behavior should be classified as a disorder or not.

Objective: The goal of this review was to gather information about the mixed families with both adopted and biological children. Special characteristics of these families are reviewed and the positive and negative effects of biological children in the adoptive family are considered in the light of the wellbeing of the family. Adoption research has focused on family structure, but only a few studies include mixed families. The data collected during the last decades has been diverse and few conclusions have been made about the generalization of the results. Some adoption agencies however refrain from placing children into families where there are several children already in the family. In this review the main question is “how the mixed family structure affects the adoption outcome”. Methods: The data was gathered mainly by using Google Scholar with combinations of the search terms ”adoption, family structure, biological children, natural families, mixed family, biological families” and looking at the references form the found studies. Unfortunately, some of the potential articles were not available in university the University of Helsinki library service. Finnish articles and masters theses were also looked for, but only one was found on this subject. Results and conclusions: The presence of biological children in the family might affect the adjustment and problem behavior of the adopted children. However not all the studies in this review found the link between these variables. Greater number of children also predicted increased parental stress. Parents evaluated their adopted and biological children differently and provided more resources for the adopted child. It seems like parents compensated for the poorer early childhood and basis of the adopted children compared to the biological children and supported the adopted ones to bring them to the same level as their biological ones. The conclusion is that family structure matters. However, it should not be given too much value when choosing a family for a child because it is not obvious what kind of an effect it has on the lifelong outcome.

Tavoitteet. Aiemman tutkimuksen mukaan afasiasta kuntoutuminen painottuu sairastumista seuraavaan puolen vuoden jaksoon ja kuntoutumista ennustavat parhaiten aivoverenkiertohäiriöön liittyvät tekijät. Demografiset tekijät puolestaan eivät vaikuta toipumiseen merkittävästi. Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvailla ja vetää yhteen afasian ajallista kuntoutumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä viimeaikaisen tutkimuksen perusteella. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Keräsin tutkimusaineistoa kahdesta digitaalisesta tietokannasta, PubMedista ja Scopuksesta, ja täydensin hakua manuaalisella poiminnalla. Hakulausekkeessa käytin termejä aphasia, rehabilitation, language, year after stroke ja year poststroke. Lopulliseen tutkimusaineistooni valikoitui seitsemän artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmani tulokset osoittivat, että afasiasta kuntoutumisessa on ensimmäisen vuoden kuluessa runsaasti vaihtelua jopa niillä ihmisillä, jotka kärsivät vaikeista oireista. Osa vaihtelusta lienee aiheutunut tutkimusaineiston erilaisista arviointiajankohdista ja tutkittavista. Tulokset olivat kuitenkin melko yhdenmukaiset vallitsevan käsityksen kanssa, jonka mukaan kuntoutuminen painottuu sairastumista seuraavaan puolen vuoden jaksoon ja noin 40 prosenttia toipuu täysin. Parhaiten afasiasta kuntoutumista ennustivat tämänkin aineiston perusteella aivoverenkiertohäiriöön ja afasiaan liittyvät tekijät. Demografiset tekijät eivät vaikuttaneet merkittävästi toipumiseen. Puheterapian määrän ja intensiteetin sekä psykososiaalisten tekijöiden vaikutuksesta kuntoutumiseen tarvitaan lisää tutkimusta.

Sikiö alkaa omaksua äidinkieltään jo kohdussa viimeisen raskauskolmanneksen aikana. Korva kehittyy aikaisin sikiökauden aikana, ja kuulohermo alkaa lähettää aistimuksia aivoihin noin raskausviikosta 24 alkaen. Ennenaikaisesti syntyneillä eli keskosilla on riski kielellisiin kehitysongelmiin. Keskoseksi määritellään lapsi, joka on syntynyt ennen raskausviikkoa 37 tai painaa alle 2500 grammaa. Suomessa syntyy keskimäärin 3000 keskosta vuodessa ja määrä on nousussa kehittyneen vastasyntyneisyyskauden tehohoidon johdosta. Aikaisemman tutkimuksen perusteella sikiö oppii raskausaikana puheen prosodisia piirteitä ja pystyy erottamaan äitinsä äänen vieraan naisen äänestä sekä äidinkielensä vieraasta kielestä. On epäselvää, miten sairaalan äänialtistus vaikuttaa keskosen puheen havainnointiin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten sikiöaikainen oppiminen vaikuttaa prosodisen prosessoinnin kehittymiseen ja miten täysiaikaisena syntyneen lapsen prosodisen prosessoinnin valmiudet eroavat keskosena syntyneen valmiuksista. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Aineistohaku tehtiin neljään eri elektroniseen tietokantaan: ProQuestiin, ScienceDirectiin, Pubmed Centraliin (PMC) ja EBSCOHostiin. Hakulauseke muodostui käsitteiden kohdunsisäinen, äidinkielen oppiminen ja prosodia englanninkielisistä vastineista. Aineiston keruuta ohjasi tutkimuksille asetetut valintakriteerit: 1) tutkimuksen tuli olla vertaisarvioitu, 2) julkaisuvuosi 2006–2017, 3) tutkimuksen tuli olla luettavissa englannin tai suomen kielellä, 4) koko tekstin tuli olla saatavilla, 5) tutkimuksen tuli liittyä kirjallisuuskatsauksen aiheeseen, 6) ei kokoomatutkimuksia. Hakulausekkeella löytyi 38 tieteellistä artikkelia, joista lopulliseen aineistoon valikoitui kahdeksan artikkelia. Kaikkien kahdeksan artikkelin perusteella prosodinen prosessointi alkoi kehittyä sikiöaikana. Kolmessa artikkelissa oli mukana keskosia, ja niiden perusteella täysiaikaisella lapsella on paremmat valmiudet prosodiseen prosessointiin kuin keskosena syntyneellä. Kahden tutkimuksen mukaan keskosilla oli poikkeava prosodinen prosessointikyky ainakin ensimmäisten kuuden elinkuukauden ajan. Tulokset vahvistavat aikaisempaa tutkimusta aiheesta. Keskosten syntymänjälkeistä hoitoa tulisi kehittää kielen kehityksen näkökulmasta.

Tavoitteet: Ahdistushäiriöt ovat yleisimpiä lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöitä, ja häiriötasoisesta ahdistuksesta kärsivistä vain noin 20–40 % saa riittävää hoitoa. Hoitamaton ja/tai pitkittynyt ahdistus aiheuttaa Suomessa useiden satojen miljoonien eurojen kustannuksia vuosittain, jonka lisäksi kyseessä on aina riski yksilön elämänlaadun pitkäaikaiselle heikkenemiselle. Varhaisia ja vaikuttavia interventioita tarvitaan siis enemmän ja niiden saatavuutta on parannettava. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli tarkastella lasten ja nuorten ahdistuneisuuden hoidon vaikuttavuutta aikarajoitetuilla, kognitiivis-behavioraalisen terapian (KBT) viitekehykseen perustuvilla interventioilla, kuten Terapiat etulinjaan-hankkeessa kehitetyllä Lasten ja nuorten ahdistuksen kognitiivinen lyhytinterventiolla (ALI). Menetelmät: Kirjallisuuskatsaus toteutettiin etsimällä julkaisuja PubMed-, Scopus- ja Web of Science -tietokannoista yhdistelemällä hakusanoja ”brief”, “time limited”, ”cognitive behavioral therapy”, ”anxiety”, ”youth”, “children”, “adolescent”, “Scandinavia”, ja “parent” sekä artikkeleiden lähdeluetteloita tarkastelemalla. Lisäksi lähdemateriaalina hyödynnettiin mm. Käypä hoito -suosituksia. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimuskirjallisuuden perusteella, aikarajoitettu KBT on lasten ja nuorten ahdistuksen hoidossa vaikuttava hoitomuoto, joskin efektikoot ovat keskimäärin pienempiä kuin pidemmissä KBT-hoidoissa. ALI:n sisältö vastaa määritelmiä kognitiivis-behavioraalista lyhytterapiasta, joilla saavutettavissa oleva oireiden lieveneminen voi vähentää lasten ja nuorten päivittäistä kärsimystä ja arjen haittaa, myös Pohjoismaissa. Vanhempien osallistaminen hoitoon voi olla yhteydessä lasten ja nuorten hoidon tulosten parempaan pysyvyyteen, suurempaan yleisen toimintakyvyn paranemiseen sekä sekundääristen oireiden, kuten masennuksen lievenemiseen. Tulevassa tutkimuksessa voidaan tarkastella ALI:n vaikuttavuuden seurannan tuloksia suomalaisten palveluiden arjessa ja vertailla niitä kansainvälisesti toteutettuihin tutkimuksiin.