Browsing by bachelor's degree program "Psykologian kandiohjelma"

Tavoitteet. Metodinäyttely on erityisesti Yhdysvalloissa keskeinen näyttelysuuntaus, jossa pyritään luomaan roolihahmoon vahva emotionaalinen side. Sen harjoittelumenetelmät voivat olla psyykkisesti hyvin kuormittavia. Näyttelijöiden työ voi olla myös taloudellisesti kuormittavaa, kun tulojen epävarmuus aiheuttaa stressiä. Tämän vuoksi he voivat olla riskiryhmässä dissosiaatiolle, erityisesti depersonalisaatio/derealisaatio -tyyppiselle oirehdinnalle. Tutkimuskirjallisuudesta löytyy anekdootteja näyttelijöistä, jotka ovat niin ikään menettäneet hallinnan omaksumansa roolihahmon persoonallisuudesta, eli kokeneet jonkin tasoista dissosiaatiota. Tässä kandidaatintutkielmassa pyritään selvittämään, onko näyttelijöillä enemmän dissosiaatio-oirehdintaa normaalipopulaatioon verrattuna sekä mahdollisen yhteyden kausaliteetin suuntaa. Lisäksi perehdytään kysymykseen, voiko persoonallisuus selittää tätä näyttelijäntyön ja dissosiaatio-oireiden yhteyttä. Menetelmät. Tutkimuskirjallisuus keskittyy lähes yksinomaan metodinäyttelijöihin, eikä kirjallisuutta ylipäänsä ole paljoa. Siksi kirjallisuuskatsauksen artikkelit olivat hyvin hajanainen joukko tutkimuksia. Aineisto etsittiin Google Scholar –tietokannan avulla, sekä artikkelien lähdeluetteloiden avulla syksyllä 2022. Hakusanoina käytettiin “acting”, “actor”, “theatre”, “theater”, “dissociation”, “method acting”, “immersion”, “personality”. Tulokset ja johtopäätökset. Näyttelijöiden dissosiaatio-oireet ovat ei-näyttelijäpopulaatiota korkeammalla tasolla, mutta eivät kuitenkaan ylitä patologista rajaa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan alustavasti sanoa, että näyttelijöillä dissosiaatio-oireet voimistuvat ainakin hetkellisesti roolisuoritusten jälkeen, mutta pidemmän aikavälin muutoksista ei vielä tiedetä. Monissa tutkimuksissa kyseenalaistettiin normaalipopulaatioonkin käytettävän dissosiaatiomittarin DES:n käyttökelpoisuutta näyttelijäpopulaatiossa, sillä se sisältää paljon näyttelijäntyöhön olennaisesti liittyviä väittämiä. Dissosiaation mittausmenetelmiä tulisikin tulevaisuudessa kehittää havaitsemaan patologisempaa dissosiaatiota näyttelijöillä erityisryhmänä. Kvalitatiivisten tutkimusten perusteella metodinäyttelyn emotionaalisesti kuormittavat harjoittelumenetelmät voivat altistaa niin sanotulle persoonallisuuden rajojen hämärtymiselle (eng. boundary blurring). Näyttelijäntyön koulutusta ja ohjaajien metodiikkaa tulisi kehittää niin, että näyttelijöillä olisi mahdollisuus opetella ylläpitämään omaa persoonallisuuttansa vaihtuvien roolihahmojen läsnäollessa. Tulevaisuussa näyttelijöiden tutkimuksella olisi syytä löytää näyttöön perustuvia menetelmiä hallita omia rajojaan (eng. Boundary management).

Tavoitteet: Autismikirjon ydinoireisiin kuuluvilla vuorovaikutustaitojen haasteilla on merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi yksinäisyyteen, elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Siksi onkin tärkeää, että sopivia vuorovaikutustaitojen kuntoutusmuotoja autismikirjon potilaille etsitään. Eläinavusteisten interventioiden tuloksellisuudesta on tähän asti saatu lupaavinta näyttöä juuri vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa. Tässä katsauksessa tarkastellaan ovatko eläinavusteiset interventiot tuloksellisia vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa autismikirjon potilailla ja onko joitain tiettyjä alaryhmiä, joille eläinavusteiset interventiot erityisesti sopivat. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin Google Scholar, Scopus ja Pubmed tietokannoista hakusanoilla: “moderators + animal assisted therapy/psychotherapy/intervention + autism spectrum disorder + social skills” ja “animal assisted therapy/psychotherapy/intervention + autism spectrum disorder + social skills” sekä artikkelien lähdeluetteloja tarkastelemalla. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimusnäytön perusteella eläinavusteiset interventiot voisivat olla tuloksellisia kuntoutusmuotoja autismikirjon vuorovaikutustaitojen haasteille. Moderoivista tekijöistä on vain niukasti näyttöä eikä mitään tiettyjä eläinavusteisista interventioista erityisesti hyötyviä alaryhmiä pystytty tunnistamaan. Eläinavusteisuuden tutkimuskentässä on paljon metodologisia haasteita kuten epäyhtenäinen termistö ja interventioiden protokollat. Tulevaisuudessa tarvitaan yhtenäisempää ja luotettavaa tutkimusta erityisesti moderoivista tekijöistä, jotta hoitoa voidaan tarjota oikeille kohderyhmille.

Epävakaa persoonallisuushäiriö on yksi yleisimmistä persoonallisuushäiriöistä ja sillä on vaikutuksia henkilön toiminta- ja työkykyyn. Toisin kuin useimpien mielialahäiriöiden kuten masennuksen osalta, epävakaan persoonallisuushäiriön vaikutuksia syrjäytymiselle on tutkittu melko vähän. Syrjäytymistä kuvaa elämän eri osa alueiden haasteiden kumuloituminen ja kokemus siitä, ettei ole osallinen yhteiskunnassa. Syrjäytymistä voidaan indikoida esimerkiksi työllisyyden mittareilla, kuten NEET-indikaattorilla (not in education, employment or training). Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tutkia epävakaan persoonallisuushäiriön vaikutuksia työkyvylle. Oletuksena on, että epävakaa persoonallisuushäiriö heikentää työkykyä ja on yhteydessä työttömyyteen. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin aineistohakua Scopus-tietokannasta. Mukaan valikoitui sietsemän tutkimusta, joissa tutkittiin joko diagnoosin tai oirekyselyn mukaan todetun epävakaan persoonallisuushäiriön tai sen piirteiden vaikutuksia työkyvylle, työllisyydelle tai NEET-statukselle. Tutkittavat olivat 15–65-vuotiaita. Mukaan otetiin kolme nuoriin kohdistuvaa poikittaistutkimusta, kaksi aikuisiin kohdistuvaa poikittaistutkimusta ja kaksi pitkittäistutkimusta, joista toinen oli kaksostutkimus. Tämän katsauksen tulokset osoittivat, että epävakaalla persoonallisuushäiriöllä oli heikentäviä vaikutuksia työkyvylle, ja se altisti työttömyydelle ja NEET-statukselle. Myös diagnoosikynnyksen alittavat piirteet vaikuttivat heikentävästi työkykyyn ja työllisyyteen. Epävakaa persoonallisuushäiriö näyttäisi vaikuttavan työkykyyn myös yhtä paljon kuin masennus tai ahdistus ja erityisesti ne, joilla on persoonallisuushäiriön lisäksi päällekkäisiä masennusoireita, kokevat eniten haittaa työkyvyn kannalta. Epävakaan persoonallisuushäiriön aiheuttaman työkyvyn aleneman kuntouttamisesta voisi olla hyötyä syrjäytymisen estämiselle.

Syfte: Flyktingbarn är utsatta för flera former av psykisk ohälsa så som PTSD, depression och ångest, och de är också i riskgrupp för att utveckla symtom på psykisk ohälsa senare i livet. Interventioner för flyktingbarn fokuserar ändå allra oftast endast på PTSD-symtom, trots att det finns behov för mer omfattande metoder för att stöda barnen. Ett sätt att stöda dessa barn i sitt välbefinnande kunde vara att stärka deras omgivning för att göra barnen mer resilienta till motgångar. En viktig del av barnens omgivning är familjen, och flyktingskap har upptäckts inverka negativt på föräldrar och föräldraskap, vilket i sin tur är i samband med barnens välbefinnande. Därför kunde förbättring av föräldrars välbefinnande och föräldrafärdigheter vara ett sätt att främja barnens resiliens genom deras omgivning. Syftet med denna kandidatavhandling är att utforska interventioner riktade till flyktingföräldrar och vilka effekter de kunde ha på barnens resiliens och välbefinnande. Metoder: Till litteraturöversikten söktes studier om föräldrainterventioner utförda i flyktingpopulationer. Studierna söktes ur databaserna PubMed och Scopus med olika kombinationer av sökorden parent, caregiver, family, refugee, conflict, resilience, support, intervention och program. I översikten behandlades studier om sex olika interventioner. Resultat och slutledningar: Föräldrainterventionerna inverkade positivt på föräldrafärdigheterna i de interventioner där man också fokuserade på föräldrarnas välbefinnande. Föräldrar är alltså troligen mer receptiva för kunskap och råd om uppfostran då de själv mår bra, och därför är deras välbefinnande viktigt att ta i beaktande i denna typs interventioner. Interventionerna hade positiva effekter på barnens välfbefinnande, men resultaten om dessa effekter var inte lika klara. Föräldrainterventionernas effekter på barnens välbefinnande vore viktigt att undersöka med längre uppföljningstider för att upptäcka långsiktiga och potentiellt tydligare förändringar. Överlag erbjuder föräldrainterventioner en lovande möjlighet att stöda flyktingbarn, men det finns ett klart behov för mer forskning i ämnet, eftersom antalet och omfattningen av studierna ännu är små.

The syndrome of cerebral palsy (CP) includes motor impairments that results from a brain lesion occurring pre-, intra- or postnatally. Setting diagnosis of CP is usually happened during first years of life, and the more accurate is the diagnosis the more probably are the chances of individual’s rehabilitation. There are many ways of classifying a subtype of CP. Anyways concerning with rehabilitation the main focus may be among neuroplastic factors. The better the usable interventions are based on the supporting of neuroplasticity, the more efficient are the methods which are used within rehabilitation of CP, probably. This review concerns of neural plasticity and the special features of it during pathology of CP. The invasive and non-invasive interventions supporting neural plasticity among CP are the core features in this review. There has been used main index words during literature search, like ”cerebral palsy”, ”neurorehabilitation”, ”neuroplasticity”, ”pharmacology” and ”neonatal”. The main outcomes of literature search pointed that extreme intensive, a great number of repetitions was the key factor for the efficient interventions with parameters of neuroplasticity and general functioning and these findings were ensured with computerized scanning methods among central nervous system. Especially constraint-induced movement interventions pointed to be important factor with the role of neural plasticity. In the other words, the stronger limb was restricted and the functions must be performed with more weaker limb. There were also obtained some promising early phase interventions: pharmacological therapies, progenitor cells, hypothermia and the role of predisposing genetic variants (preventive method). Selective serotonin reuptake inhibitors could be useful with supporting of neural plasticity, and the progenitor cells could probably fix some already progressed, harmful neural connections. Hypothermia has probably the key role of restricting the lesion size and with some other factors during an acute phase (like apoptosis and encephalopathy). Some selective genetic variants could help of preparing prenatally for the chance of pathology of CP. There is some evidence that magnesium sulphate has some neuroprotective effects, but the newest results are challenging this hypothesis. There are no identical clinical outcomes of effects of maternal magnesium sulphate medication, thus much more research must be conducted in the future. The interventions within the syndrome of CP probably will develop with more selective ways in the future. The evolution of technics will also be making possible some whole new research methods. Despite the great evolution of the health care system during 20th and 21st century, the prevalence has not been declined. This points out that our methods we are using nowadays cannot inhibit the pathology of CP, but there will be much potential developing among neurosupportive interventions. Anyways, the latest methods will need much more research so that we can somehow exactly operationalize the harm-benefit ratios of interventions among human beings.

Viime vuosikymmeninä yhteiskunnan varakkain promille on lähes kolminkertaistanut omaisuutensa. Yhteiskunnan varakkaimpien ihmisten elämä on kiehtonut ihmisiä aina, ja on muodostunut monelle tavoittelemisen arvoiseksi haavekuvaksi. Varallisuudella on jo kauan havaittu olevan moninaisia vaikutuksia ihmisten ajatteluun ja käytökseen, ja monesti hyvin varakkaita ihmisiä syytellään epäempaattisuudesta. Kysymykset varallisuuden ja empatian yhteyksistä nostavat esiin lukuisia yhteiskunnallisia, moraalisia ja poliittisia seikkoja, kuten vaikutukset ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, eettisiin arvoihin, demokraattiseen päätöksentekoon ja tuloerojen kasvuun. Empatian ja varallisuuden vuorovaikutusta on tutkittu niin kentällä kuin laboratorio-olosuhteissakin sekä kvalitatiivisissa että kvantitatiivisissa tutkimuksissa. Katsauksen tavoitteena oli kartoittaa empatian ja korkean varallisuuden välistä yhteyttä ja pohtia näiden yhteyksien mahdollisia vuorovaikutussuuntia. Katsauksen tutkimuskysymys oli seuraavanlainen: Onko korkean varallisuuden ja prososiaalisen käyttäytymisen välillä nykyisen kirjallisuuden perusteella negatiivinen vuorovaikutussuhde, eli toisin sanoen onko korkea varallisuus yhteydessä vähäisempään prososiaaliseen käyttäytymiseen? Katsauksessa empatiaa käsitteellistettiin prososiaalisen käyttäytymisen kautta ja varallisuuden perusteella jakautuva yhteiskuntaluokka oli toinen tarkasteltavista muuttujista. Katsauksessa tarkasteltiin ensisijaisesti ihmisiä, jotka kuuluvat ylimpään yhteiskuntaluokkaan. Hakusanoina käytettiin termejä ”wealth” ”social class” ”prosocial behaviour” tai ”prosociality” tiedonhakuun Ovid med ja Google Scholar tietokannoista. Katsauksessa vähäisemmän empatian ja korkean varallisuuden välillä havaittiin selkeä yhteys, ja nämä tekijät myötävaikuttivat toinen toisiinsa usein erottamattomillakin tavoilla. Vuorovaikutussuunnasta voitiin varovasti todeta, että varallisuus näyttäisi vähentävän empatiaa. Kattavamman kuvan saamiseksi tulevaisuudessa kannattaisi keskittyä tarkemmin tämän vuorovaikutussuunnan selvittämiseen esimerkiksi prospektiivisella tutkimusasetelmalla, jossa koehenkilöitä voitaisi tutkia ennen ja jälkeen rikastumisen. Lisäksi tulevaisuudessa tulisi tutkimuksessa huomioida paremmin kulttuurierot.

Kroonisella kivulla on merkittävä elämänlaatua ja toimintakykyä heikentävä vaikutus. Itse kudos- tai hermovaurion lisäksi kipukokemukseen vaikuttavat psykososiaaliset tekijät, kuten potilaan tekemät tulkinnat ja ajatusmallit kivusta ja sen seurauksista. Psykososiaalisilla tekijöillä on tärkeä rooli kivun kroonistumisessa. Kognitiivisen käyttäytymisterapian kolmanteen aaltoon kuuluva hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) on yleistynyt kroonisen kivun hoidossa. Sen tavoitteena on, että kipupotilas hyväksyy kivun, ja oppii tunnistamaan tunteidensa, ajatustensa ja käyttäytymisensä välisiä yhteyksiä. Hoito pyrkii siihen, että potilas jatkaisi arvojensa mukaista elämää kivusta huolimatta. Tässä katsauksessa käytiin läpi neljä eri meta-analyysia hyväksymis- ja omistautumisterapian vaikuttavuudesta kroonisen kivun hoidossa. Nämä etsittiin PubMed-tietokannasta. Tulokset olivat osittain ristiriitaisia, mutta HOT:lla vaikuttaisi olevan positiivinen vaikutus kipuun liittyvään masennukseen, kivun häiritsevyyteen ja kivun hyväksymiseen. Sen vaikutus toimintakykyyn ja elämänlaatuun oli todistettu osassa meta-analyyseista, mutta ei kaikissa. HOT:n vaikuttavuus kivun voimakkuuteen ei ollut todistettavissa. Mekanismeja tarkastellessa HOT näyttää vaikuttavan krooniseen kipuun psykologisen joustavuuden ja kivun hyväksymisen kautta. HOT vaikuttaisi olevan hyödyllinen hoitomuoto kipuun liittyvien liitännäisongelmien hoidossa, mutta ei vaikuta itse koettuun kivun voimakkuuteen. Kroonisen kivun moniammatillinen hoito on hyödyllistä, ja HOT osana tätä voi mahdollistaa kipupotilaan arvokkaan ja hyvän elämän kivusta huolimatta.

Aims. Because there are many people who wish to go to therapy compared to available therapy, it is important that therapy is as effective as possible. This means that the therapeutic methods targeted at the individual’s problem areas should be as suitable as possible. For maximizing effectiveness, it is important that therapy can be tailored to match the needs of each individual. Acceptance and Commitment Therapy (ACT) consists of six core processes: acceptance, defusion, present moment, the observant self, values and committed action. The aim of this thesis was to examine, by reviewing the literature, which core processes of ACT should be emphasized for patients experiencing pain. Methods. A search was done on the PubMed database using the keywords (acceptance and commitment therapy) AND ((core traits) OR (core processes) OR (core mechanisms) OR (key traits) OR (key processes) OR (key mechanisms)). Articles focusing on patient groups suffering from pain were selected from the results. Conclusions. In ACT aimed at clients experiencing pain, it is generally beneficial to emphasize at least acceptance and values, which impact functioning and anxiety and depression symptoms. Both acceptance and the observant self also help with lowering pain interference. If the goal is to improve functioning, committed action and present moment will probably be more suitable approaches than defusion and the observant self.

Ilmastokriisi lienee aikamme suurimpia uhkia, joka vaikuttaa myös mielenterveyteen. Ilmastokriisin hillitseminen vaatii käyttäytymisen muutosta, joten on tärkeää tutkia niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat ilmastotekojen toteuttamiseen. Yksi näistä tekijöistä on ilmastotunteet, joiden on todettu olevan yhteydessä ilmastotoimiin. Tämän tutkielman tarkoituksena oli arvioida miten ilmastoahdistus, pelko ja toivo ovat yhteydessä ilmastokriisiä hillitsevään toimintaan eli ilmastotoimiin. Tämän lisäksi tarkoituksena oli tuoda esille tutkimusten puutteita, erityisesti ilmastotunteiden käsitteellistämiseen ja mittaamiseen liittyen, ja esittää mahdollisia tulevaisuuden kehitysehdotuksia. Tutkielman kirjallisuuden tiedonhaku tehtiin käyttäen Pubmed, Scopus ja Google Scholar tietokantoja. Tutkimukseen valikoitui mukaan kymmenen tutkimusta, jotka tutkivat ilmastoahdistuksen, pelon tai toivon yhteyttä ilmastotoimiin joko suoraan tai välillisesti. Katsauksesta jätettiin pois tutkimukset, jotka eivät kertoneet mitä positiivista tai negatiivista tunnetta tutkittiin. Tutkimusten mukaan ilmastoahdistus oli positiivisesti yhteydessä ilmastotoimiin, eli mitä enemmän ihmiset kokivat ahdistusta, sitä enemmän he tekivät ilmastotekoja. Ilmastoahdistus oli myös vahvin ennustaja ilmastoteoille. Pelko oli myös positiivisesti yhteydessä ilmastotoimiin. Toivo sen sijaan oli sekä positiivisesti että negatiivisesti yhteydessä ilmastotoimiin, riippuen toivon laadusta. Suurin osa tutkimuksista oli poikittaistutkimuksia, joten tulevaisuudessa tarvitaan lisää kokeellista tutkimusta. Tämä tutkimus antoi kuitenkin viitteitä siitä, että tunteet ovat ilmastotoimien syy. Ilmastotunteiden ja -toimien määrittely ei ollut yhdenmukaista ja niiden mittaamisessa on parannettavaa. Ilmastotunteiden selkeämpi määrittely ja mittareiden kehittäminen, sekä niiden psykometristen ominaisuuksien tutkiminen onkin tulevaisuudessa tärkeää. Ilmastoahdistus on nähty negatiivisena asiana, josta pitäisi päästä eroon, mutta tulosten perusteella sillä voi ilmastotoimien kannalta olla pikemminkin positiivinen vaikutus. Myöskin toivo voi saada ihmiset toimimaan, ja se voi esimerkiksi vähentää ahdistuksen tai pelon lamaannuttavaa vaikutusta. Vaikka ilmastoahdistus on käsitteenä saanut paljon huomiota, niin on yhtä tärkeää tutkia myös muita ilmastokriisin aiheuttamia tunteita, etenkin positiivisia tunteita.

Tavoitteet. Internalisoidun stigman muodostuminen voidaan nähdä prosessina, jonka aikana yksilö sisäistää julkisen stigman mielenterveysongelmista itseensä. Yhden mallin mukaan internalisoitu stigma sisältää vieraantumisen, stereotypioiden hyväksymisen, syrjinnän kokemuksen, sosiaalisen vetäytymisen ja stigman resistanssin eli kyvyn vastustaa stigmaa. Mielenterveyden häiriöistä kärsivät ovat alttiita internalisoidun stigman syntymiselle ja sillä on havaittu olevan yhteys erilaisiin ongelmiin, kuten psykiatristen oireiden vakavuuden pahenemiseen. Yleisimmin käytetty internalisoidun stigman mittari on ollut The Internalized Stigma of Mental Illness (ISMI). Kaksisuuntainen mielialahäiriö on mielenterveyden häiriö, jossa voi esiintyä maanisia, hypomaanisia, sekamuotoisia tai masentuneita sairausjaksoja. Maanisten tai hypomaanisten jaksojen vakavuuden perusteella sairaus voidaan jakaa tyyppiin I ja II. Tässä katsauksessa käsitellään internalisoitua stigmaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla, koska aiheesta on vielä vähän kirjallisuutta. Katsauksen tavoitteena on perehtyä internalisoidun stigman esiintymiseen, siihen liittyviin ilmiöihin ja hoitoon kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla henkilöillä. Menetelmät. Katsauksessa käytettiin Scopus ja PUBMED -tietokantoja. Scopuksessa hakusanoina käytettiin "internalized stigma" tai "self-stigma*" ja "bipolar disorder". PUBMED-tietokannassa hakusanoina olivat "internalized stigma*" tai "self-stigma" ja "bipolar disorder". Tulokset ja johtopäätökset. Internalisoitua stigmaa esiintyi merkittävällä osalla kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla henkilöillä, enemmän kuin ADHD:ta sairastavilla mutta vähemmän kuin skitsofreniaa sairastavilla. Tämä voi selittyä erilaisista julkisista stigmoista ADHD:ta tai skitsofreniaa sairastavilla kuin kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla. Internalisoidulla stigmalla vaikutti olevan yhteyksiä alhaisemman elämänlaadun tekijöiden kanssa, kuten itsetunnon heikkouteen. Internalisoidun stigman vaikutus itsetuntoon ja itsetunnon vaikutus internalisoituun stigmaan voi olla monitahoinen. Internalisoidulla stigmalla oli yhteys internalisoiviin persoonallisuuspiirteisiin ja korkeammat ISMI-pisteet korreloivat oireiden vakavuuden ja korkeampien masennuspisteiden kanssa. Masennuksen kuuluessa internalisoiviin oireisiin sillä masennuksella voi olla selkeämpi yhteys internalisoivaan stigmaan kuin manialla. Psykoedukaatiosta oli lupaavaa näyttöä internalisoidun stigman hoitoon kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla potilailla. Tämän katsauksen heikkouksia olivat muun muassa tutkimusten pienet otoskoot ja pitkittäistutkimuksen puute, tulevaisuudessa olisikin hyvä tutkia aihetta suuremmilla otoskoilla ja erilaisilla tutkimusasetelmilla.