Browsing by Title

Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että selektiivinen mutismi on hoitamattomana usein paheneva ja pitkäaikainen häiriö. Tutkimukset osoittavat myös, että selektiivistä mutismia kannattaa hoitaa ja että erityisesti riittävän varhain aloitettu hoito on tutkitusti tehokasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa selektiivisen mutismin yleisesti käytettyjä ja tieteellisesti tutkittuja kuntoutuskäytänteitä ja pohtia eri lähestymistapojen ja menetelmien mahdollista soveltuvuutta lasten puheterapeuttiseen kuntoutukseen. Koska selektiivisen mutismin etiologia ja kuntoutuskäytänteet ovat pääosin vakiintumattomia, tarvittaisiin lisää etenkin vertailevaa tutkimusta eri menetelmien tehokkuudesta. Tutkimuksessa selvitetään yleisimpiä selektiivisen mutismin hoitokäytänteitä ja luodaan kokonaiskuvaa vallalla olevista taustateorioista sekä pyritään selvittämään käytänteitä, joita puheterapeuttikin voisi työssään mahdollisesti hyödyntää. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa aineisto koostui tieteellisistä artikkeleista, jotka haettiin hakulausekkeen avulla kahdesta alan eri elektronisesta tietokannasta. Tulokset ja johtopäätökset. Lapset, joilla on selektiivinen mutismi, hyötyivät kuntoutuksesta. Näyttöä löytyi siitä, että käyttäytymisterapeuttiset menetelmät olivat tehokkaita ja lisäsivät lasten puhetta tilanteissa, joissa he eivät aiemmin olleet puhuneet. Erityisesti nuoremmat, alle kouluikäiset lapset hyötyivät interventiosta. Puhumisen lisäksi tärkeäksi kuntoutukselliseksi tavoitteeksi nousi ahdistuksen vähentäminen. Moniammatillinen yhteistyö ja lähiympäristön ohjaaminen ovat tärkeä osa lapsen selektiivisen mutismin kuntoutusta, missä myös puheterapeutin rooli voi olla keskeinen.

Tavoitteet. Yksinäisyys on melko yleinen ongelma suomalaisten ikääntyvien ihmisten joukossa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että noin 39 % suomalaisista ikääntyvistä ihmisistä tuntee itsensä yksinäisiksi joskus ja 5 % aina tai usein. Yksinäisyydellä on myös useita haittavaikutuksia. Eräs ikääntyvien ihmisten yksinäisyyden riskitekijöistä on tutkimusten mukaan heikko terveys, mistä voidaan olettaa, että myös kuulonalenemilla saattaisi olla yhteys yksinäisyyteen ja että kuulon kuntoutuksella olisi näin ollen vaikutusta yksinäisyyden tuntemuksiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus oli selvittää aikaisempien tutkimusten pohjalta, onko ikääntyvien ihmisten kuulonalenemalla ja yksinäisyydellä yhteyttä ja minkälainen vaikutus kuulokojekuntoutuksella on yksinäisyyteen. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku tehtiin Ovid Medline ja Scopus tietokannoista. Hakusanoiksi valikoituivat loneliness (yksinäisyys), hearing aid (kuulokoje), hearing loss (kuulovamma), hearing impairment (kuulovamma), aged (iäkäs) sekä elderly (ikääntynyt). Hakulausekkeeksi muodostui: Loneliness AND (”hearing aid”) OR (”hearing loss”) OR (”hearing impairment”)) AND (aged OR elderly) Lopulliseen aineistoon valikoitui valinta- ja poissulkukriteerien perusteella seitsemän artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Ikääntyvien ihmisten yksinäisyydellä ja heikentyneellä kuulolla vaikuttaisi olevan yhteys. Osassa tutkimuksista yhteys havaittiin kuitenkin vain joillakin alaryhmillä: yksinäisyyttä esiintyi miespuolisilla, korkea- ja keskituloisilla, korkean tai keskitason koulutuksen saaneilla, kumppanin kanssa samassa taloudessa asuvilla, kuulolaitetta käyttämättömillä, jotakin kroonista tautia sairastavilla sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastamattomilla kuulovammaisilla ikääntyvillä ihmisillä. Sisäkorvaistutekuntoutuksella oli tulosten mukaan ikääntyvien ihmisten yksinäisyyttä vähentävä vaikutus, mutta kuulolaitekuntoutuksen vaikutuksesta ei saatu yhteneviä tuloksia. Kuulokojekuntoutuksen vaikutuksesta yksinäisyyteen ei voida kuitenkaan tehdä kovin vahvoja johtopäätöksiä vähäisen tarkastelussa mukana olleiden tutkimusten määrän ja osin toisistaan poikkeavien tulosten vuoksi.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten kuulovammaisten lasten ja normaalikuuloisten verrokkien huuliolukutaidot eroavat. Lisäksi haluttiin tutkia, onko kuulovamman vaikeusasteella tai muilla yksilöllisillä ominaisuuksilla, kuten kognitiivisilla taidoilla, yhteyttä huuliolukutaitoihin. Aiemmissa tieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että aikuiset kuulovammaiset suoriutuvat normaalisti kuulevia verrokkeja paremmin huuliolukutaitoa vaativissa tehtävissä. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivan kirjallisuuskatsauksen menetelmin. Viiden tutkimusartikkelin aineisto haettiin kolmesta eri tietokannasta yhdellä hakulausekkeella. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä, alalla vakiintuneesti käytössä olevia termejä lipreading, speechreading, hearing loss, deaf ja children. Kaikissa tutkimusartikkeleissa huuliolukutaitoja tutkittiin vähintään sanatasoisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Mikäli tutkielman aineiston artikkeleissa ilmeni eroja ryhmien välillä, kuulovammaiset lapset suoriutuivat paremmin huuliolukutaitoja vaativista tehtävistä kuin normaalisti kuulevat verrokit. Kuulovamman vaikeusasteen ja huuliolukutaitojen välillä ei ilmennyt yhteyttä aineistossa. Huuliolukutaitoon yhteydessä olevia tekijöitä ovat tämän katsauksen perusteella työmuistin kapasiteetti sekä katseen siirtäminen puhujan silmistä suuhun puheenvuoron alkaessa. Jatkotutkimuksia tarvitaan erityisesti kielellisten taitojen yhteydestä huuliolukutaitoihin.

Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoitus on perehtyä kuulovammaisten kouluikäisten kokemiin psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmiin sekä kuvailla niiden mahdollisia aiheuttajia viimeaikaisen tutkimuksen perusteella. Aikaisemmissa tutkimuksissa ollaan todettu, että kuulovammaiset henkilöt kokevat enemmän psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmia. Syitä tähän kohonneeseen riskiin kokea psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmia ei vielä tiedetä tarkasti. Menetelmät. Tutkielman menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkielman aineisto muodostui samalla hakulausekkeella neljästä eri tietokannassa tehdyissä aineistohauissa tammikuussa 2018. Käytetty hakulauseke sisälsi hakusanat mental health, psychosocial, hearing impairment, deaf ja hearing loss. Kaikissa aineiston tutkimuksissa psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmia oli tutkittu Strenghts and difficulties-kyselylomakkeella. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielmani päätulokset ovat, että kuulovammaisilla lapsilla oli kuuleviin ikätovereihinsa verrattuna enemmän psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmia. Nämä ongelmat ilmenivät etenkin kaverisuhteiden ongelmina. Kuulomonivammaisuus sekä henkilön heikko kielellinen taso olivat merkitsevästi yhteydessä kuulovammaisten kouluikäisten kokemien psykososiaalisen hyvinvoinnin ongelmiin. Näillä tekijöillä voidaan nähdä olevan sekä suoria että välillisiä vaikutuksia henkilön psykososiaaliseen hyvinvointiin.

Suurin osa länsimaisesta musiikista perustuu tonaaliselle järjestelmälle. Oktaavi-intervalli on tonaalisen musiikin perusta. Sen erityispiirteiden, kuten sävelten yhteisen yläsävelsarjan vuoksi sillä on erityinen asema myös tutkimuskäytössä. Matemaattisen oktaavin sävelten perustaajuuksien suhde on 2:1 tai 1200 centiä. Kuitenkin empiirisen näytön valossa vaikuttaa siltä, että puhtaaksi oktaaviksi koetaan fysikaalista oktaavia hieman laajempi intervalli, jossa sävelten taajuuksien suhde on suurempi kuin 2:1. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että subjektiivinen hyväksi koettu oktaavi on laajempi kuin fysikaalinen oktaavi. Tätä ilmiötä kutsutaan laajenevien oktaavien ilmiöksi. Laajenevien oktaavien ilmiön alkuperästä ei ole yksimielisyyttä eikä sen hermostollista perustaa tunneta. Tämä tutkielma on tehty osana laajempaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on elektroenkefalografia (EEG) -tutkimuksen ja kuuntelukokeen keinoin kartoittaa laajenevien oktaavien ilmiön hermostollista perustaa. Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteeksi on rajattu koehenkilöiden vastaukset kuuntelukokeessa, ja tarkastelun ulkopuolelle on jätetty EEG-tulokset. Tutkimuskysymykset olivat: Näkyykö laajenevien oktaavien ilmiö koeasetelmassa ja tapahtuuko kokeen aikana mahdollisesti oppimista tai väsymistä? Koehenkilöinä (n=20) oli koulutettuja ammattilaisia orkesterimuusikoita. Koeasetelmaan kuului esikoe sekä kuuntelukoe. Esikokeen tavoitteena oli selvittää koehenkilökohtainen subjektiivinen oktaavi (ref), ja koehenkilön tehtävänä oli säätää kuulemansa intervalli hyväksi oktaaviksi. Pääkokeessa koehenkilön tehtävänä oli luokitella kuulemansa ärsykepari kolmeen eri luokkaan; matala, hyvä tai korkea. Ärsykeparit koostuivat neljän oktaavin intervallista, ja erosivat toisistaan intervallin ylemmän äänen intonaation suhteen. Ärsykeparityypit olivat matemaattinen oktaavi (mat), subjektiivinen oktaavi (ref), matemaattiseen oktaaviin verrattuna 90 centiä liian matala oktaavi (m90) ja 90 centiä liian korkea oktaavi (p90). Hypoteesin mukaisesti kaikki koehenkilöt säätivät esikokeessa subjektiivisen oktaavin (ref) matemaattista (mat) korkeammaksi. Pääkokeessa m90 luokiteltiin systemaattisesti matalaksi. mat luokiteltiin useimmiten matalaksi ja ref hyväksi. p90 luokiteltiin useimmiten korkeaksi. Muutamaa yksittäistä poikkeavasti vastannutta koehenkilöä lukuun ottamatta systemaattista muutosta luokittelussa ei kokeen aikana tapahtunut.

Anorexia nervosa is a severe and chronic mental disorder with high relapse and mortality rate. It still has relatively poor prognosis and the rates of recovery vary a lot largely depending on the way recovery is defined and specific criteria used. Studies show that recovery of anorexia nervosa is composed of changes in different areas of life and in this review I study physical, psychological, behavioral, social and functional components of recovery. I also study different definitions of recovery and how these definitions and emphasis on certain components affect treatment and research. Physical and behavioral symptoms of anorexia nervosa are clearly observable and considering this fact, it is interesting to know how psychological factors receive attention in treatment process. Within the eating disorder literature most studies focus on weight gain and improvement in eating disorder symptomatology. And in treatment those areas are the first priority. Because of life-threatening nature of the illness and the positive effect of early treatment response on prognosis this emphasis is most important. However, considering the high relapse rate of anorexia nervosa, physical condition and behavioral changes do not indicate complete recovery and other components should also be included in the definition of recovery and paid attention to in treatment. Besides, there is evidence that certain mental changes and insight into the illness allow for recovery in other components. And although physical factors are usually stressed, anorexia nervosa can alternatively be seen as a disorder of impaired identity development and disturbed sense of self. Assessment of psychological changes is challenging and information is usually derived from qualitative studies and patient’s own experiences. While qualitative approach usually is more time consuming, the detailed information they provide could be used to enrich data of empiricist methods. Nowadays, there is a lot of knowledge about risk and predisposing factors of anorexia nervosa, but limiting understanding of mechanisms of change and recovery. In order to develop more effective treatment in the future, understanding of key processes of recovery should be increased and at the same time in treatment, all components of recovery should be taken in to consideration to achieve full recovery.

Intrusive thoughts concerning intentionally harming one’s infant are common in new parents, as much as half of new mothers report having them after childbirth. Most parents experience thoughts as passing but more distressing than other types of postpartum intrusive thoughts. Thoughts concerning child harm can be experienced distressing also by other family members and clinicians which may lead to secrecy or overestimation of risk of child abuse. According to current research, intrusive thoughts do not seem to predict child abuse. More research is needed to normalize intrusive thoughts and find out connection between intrusive thoughts and child abuse.

Lapset voivat toimia oikeudellisessa kontekstissa todistajina niin uhrin asemassa kuin silminnäkijöinäkin. Yleisimpiä rikoksia, joissa lapsia kuullaan todistajina ovat lapseen kohdistuvat väkivalta- ja seksuaalirikokset. Lisäksi lapsen todistajanlausunto voi olla keskeisessä asemassa perheväkivaltaepäilyä selvitettäessä. Koska lapset ovat enenevissä määrin osallisina oikeudellisessa kontekstissa, lisääntyy myös tarve ymmärtää lasten muistiin ja todistajanlausuntoon vaikuttavia tekijöitä. Tämän katsauksen tavoitteena on esitellä keskeisimmät tällaiset tekijät ja lisätä ymmärrystä siitä, voiko lapsi olla luotettava todistaja. Katsauksessa käytettiin lähteinä keskeisiä kansainvälisiä tutkimusartikkeleita lasten muistista oikeuspsykologisesta näkökulmasta. Tutkimukset yhtenäisesti osoittavat, että vanhemmilta lapsilta voidaan odottaa parempia ja eheämpiä muistikuvia ja kertomuksia tapahtumista kuin nuoremmilta lapsilta. Kuitenkin laadukkailla haastatteluilla, joissa huomioidaan lapsen kehitystaso ja muistiin ja todisteluun vaikuttavat tekijät, voidaan nuoriltakin lapsilta saada luotettavaa ja laadukasta tietoa. Tutkimusten mukaan saman kysymyksen esittäminen lapselle haastattelun aikana saattaa johtaa lapsen vastauksen ja jopa muistikuvan muuttumiseen, mikä heikentää lapsen kertomuksen luotettavuutta. Toistetut haastattelut puolestaan lisäävät tavoitetun olennaisen tiedon määrää, koska lapsi pystyy täydentää aiempaa kertomustaan. Olennaista on käyttää avoimia kysymyksiä, joihin lapsi pystyy vapaasti kertoa tapahtumista muistamansa yksityiskohdat. Lasten muistikuvia tapahtumista heikentää tutkimusten mukaan viive tapahtumien ja niistä kertomisen välillä, sekä keskenään samanlaisina toistuvat tapahtumat, jolloin lapsi herkästi sekoittaa eri tapahtumakertoja toisiinsa. Lisäksi lapsilla voi olla vaikeuksia myös muistikuvan lähteen tunnistamisessa, eli he saattavat sekoittaa todellisuudessa tapahtuneet asiat kuviteltuihin, mikä vääristää muistikuvia. Lisäksi lapsen kielellisillä taidoilla on suuri merkitys siihen, mitä lapsi tapahtumahetkellä painaa mieleensä, miten hän myöhemmin muistaa tapahtumat ja miten hän osaa muistikuvansa sanoittaa. Lapsen muistikuvien määrään ja tarkkuuteen vaikuttaa myös lapsen osallisuus tapahtumiin. Tutkimukset osoittavat, että lapsi muistaa yleisesti paremmin sellaiset tapahtumat, joissa hän on itse ollut aktiivisena osallisena. Kuitenkin jos lapsi seuraa itselleen tutun henkilön toimintaa, voidaan se muistaa yhtä hyvin kuin oma toiminta. Tämä antaa viitteitä siitä, että lapsi voi olla yhtä hyvä todistaja niin uhrina kuin silminnäkijänäkin. Haasteena tutkimuksissa on se, miten saadaan eettisesti jäljiteltyä rikoksen luonnetta, jotta tutkimustulokset olisivat suoremmin sovellettavissa oikeudelliseen kontekstiin. Jotkin tutkimukset ovat onnistuneet hyödyntämään todellisia tapauksia, joissa on epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä, tai yhdistämään tutkimusasetelmaan sellaisia piirteitä, jotka voisivat liittyä esimerkiksi seksuaalirikokseen. Joka tapauksessa oikeudellisessa kontekstissa tulee olla tietoisia näistä tutkimuslöydöksistä, ja lapsia tulee haastatella ja heidän antamiaan lausuntoja arvioida lapsen kehitystaso ja muistiin ja todisteluun vaikuttavat tekijät huomioiden.

Background and aim of the study. Antisocial behavior is a complex phenotype describing combinations of criminal or aggressive behavior opposing the social rules and symptoms of antisocial personality disorder. Antisocial behavior seems to be highly heritable, but the mechanisms of heritability remain poorly understood. One of the best studied risk factors is maltreatment in childhood, but it seems that biological factors can create higher vulnerability to harmful experiences and so heighten the risk for antisocial behavior. Differences in levels of MAOA enzyme, caused by MAOA gene variants, has been proposed to be one possible biological factor moderating the interaction between childhood maltreatment and antisocial behavior. Especially the low activity variant, MAOA-L-genotype, has been proposed to increase the risk as the complete ineffectiveness of MAOA enzyme has been shown to led to impulsive aggression. The aim of this review is to examine how childhood maltreatment and MAOA genotype can heighten risk for antisocial behavior across the lifespan. Research methods. A search for relevant studies was made using terms ”MAOA” or ”Monoamine oxidase A” in connection with ”antisociality”, ”antisocial behavior”, ”antisocial lifespan”, ”violence” and ”childhood maltreatment” or ”childhood adversities”. The databases used were Google Scholar, PubMed, Scopus and Helka. Results and conclusions. The MAOA gene variants did not create a risk for antisocial behavior, but when a MAOA-L-carrier is exposed to childhood maltreatment, the risk became remarkably higher. MAOA-H genotype seems to improve resilience against harms of maltreatment. Research on topic has resulted in quite mixed results, especially in populations other than white males. The reasons behind the high heredity of antisocial behavior remain unknown, but it seems that biological factors and childhood experiences are equally crucial in development of antisocial behavior.

Tavoitteet: Dissosiaatio on mielen puolustusmekanismi, joka ilmenee usein trauman yhteydessä tai sen jälkeen. Se voi vaikuttaa moniin mielen toimintoihin, kuten muistiin, havainnointiin, tietoisuuteen ja identiteettiin, sekä ilmetä irrallisuutena omista ajatuksista, tunteista tai ympäristöstä. Etenkin lapsuudessa ilmenevän dissosiaation vaikutuksista mielenterveyteen tiedetään kuitenkin vähän. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tarkastella lapsuudessa ilmenevää dissosiaatiota ja dissosiaation vaikutuksia myöhempään mielenterveyteen. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta varten hain tutkimuksia PubMed ja Google Scholar -tietokannoista yhdistelemällä hakusanoja ”dissociation”, ”children”, ”adolescents”, ”mental health”, ”outcomes” ja ”role” syksyn 2023 aikana. Lisäksi hyödynsin aiheeni kannalta merkityksellisten artikkeleiden lähdeluetteloita. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimustulosten perusteella dissosiaatio vaikuttaa olevan erityisesti kytköksissä itsetuhoisuuteen ja saattaa toimia välittäjänä kaltoinkohtelun ja mielenterveyshäiriön kehittymisen välillä. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tutkimusta on kuitenkin rajallisesti, ja lisätutkimuksen tarve on ilmeinen. Täydentävää tutkimusta tarvitaan laajentamaan ymmärrystä dissosiaatiohäiriöistä ja niiden vaikutuksista, jotta voidaan kehittää tehokkaampia interventioita.