Browsing by Title

The present thesis reviews studies on the relationship between a childhood trauma and a psychosis, and psychological factors that may mediate this relationship. Recent studies have connected childhood traumas to the psychosis and to the risk for psychosis. The studies are correlational and some of them have explored psychological factors that may mediate relation between childhood trauma and psychosis. Among these, studies have explored attachment, dissociation, emotion regulation, and cognitive schema as potential mediators. The data was collected in October 2019 from the PsycInfo, Google Scholar and PubMed databases. Nine studies were selected for this review, with the emphasis on quality of methods and recent publication. Three of these studies focused on the attachment quality and one of them also on dissociation. Dissociation alone was focused on three studies. One study focused on emotion regulation and two studies on cognitive schemas but one of them included also dissociation. The studies supported a view that anxiety and fearful attachment styles, emotion regulation, negative self-schemas and dissociation functioned as mediators between childhood traumatic experiences and psychosis. Dissociation has particularly a strong role. It was repeated as a mediator in several studies, sometimes even when the comorbid symptoms were controlled for. However, the results should be interpreted critically. All the studies, except one, were cross-sectional precluding any causal conclusions. Further studies need to be done. Future research should include longitudinal studies and there should be paid more attention to research methods.

Adult psychopathy is typically included under the umbrella term of antisocial personality disorder, but the two constructs do not entirely overlap. The central features of psychopathic personality are a lack of empathy and blunted affect, whereas antisocial behaviour is more strongly related to impulsivity and a lack of self-control. In children, the developmentally analogous counterpart to psychopathic personality traits are generally considered to be callous-unemotional traits, while antisocial personality disorder corresponds to conduct disorder. This paper aims to examine whether children with behavioural problems differ in terms of callous-unemotional traits, as the target of interest are the genetic and psychophysiological determinants as well as the developmental idiosyncrasies. Research indicates that callous-unemotional traits in children are linked to a presentation of conduct disorder that is more stable and more severe. Callous-unemotional children with behavioural problems are less empathic and have more blunted affect than other children, whereas non-callous children with behavioural problems are exceptionally reactive emotionally. In addition, callous-unemotional traits predict more negative life experiences, as well as more conduct problems in the context of negative life experiences. Callous-unemotional traits may therefore, for example, significantly influence the effectiveness of intervention and prevention practices. Central areas of future research may thus be other potential factors between callous-unemotional traits and conduct problems, as well as the possibilities for intervention concerning both callous-unemotional traits and conduct problems.

Tavoitteet. Puheen ja musiikin äänet käsitellään aivoissa osittain yhteisesti. Molempien virtaa pilkotaan pienemmiksi yksiköiksi rytmin, painon, ajoituksen ja sävelkulun avulla. Nämä puheen prosodiset ominaisuudet muistuttavat sen laulun kaltaisuudesta ja läheisestä yhteydestä musiikkiin. Onkin päätelty, että musiikki voisi toimia tehokkaana kanavana kielellisten häiriöiden kuntoutuksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten musiikin soveltuvuutta dysleksian ja kielellisen erityisvaikeuden kuntoutuksessa on tutkittu vuosina 2014 – 2017. Kiinnostus kohdistuu siihen, mitä musiikin ja prosodian havaitsemiseen liittyviä akustisia ominaisuuksia aineistossa on tutkittu ja hyötyvätkö tutkittavat musiikin käytöstä kuntoutuksessa. Menetelmät. Tämän tutkimuksen menetelmänä toimi kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Aineistoa haettiin käsitteiden dyslexia, prosody, music-based auditory training, music ja musical intervention avulla.Termi specific language impairment jätettiin hakulausekkeen ulkopuolelle, koska se vei fokuksen pois pääasiasta, dysleksiasta. Aineistoa haettiin Scopus-, Pubmed- ja Web of Science-tietokannoista ja myös Google Scholar-hakukoneen avulla. Lopullinen aineisto sisältää 4 tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Musiikin ja prosodian havaitsemiseen liittyvien akustisten ominaisuuksien tutkimus on dysleksian kohdalla pidemmällä kuin SLI:n. Molempien kohdalla tutkittiin rytmiä, sanan tai tavun painotusta, kestoa, musiikillista pulssia ja äänen nousuaikaa. Dysleksiatutkimuksessa tutkittiin erillisesti kategorista havaitsemista ja SLI:n kohdalla äänen- tai sävelkorkeuden ja rytmin samanaikaista havaitsemista. Habibilla ja ryhmällä (2016) oli ainoana musiikillisen intervention (CMT) vaikuttavuutta dysleksian kuntoutuksessa koskeva tutkimus, jonka tuloksena lukemistulokset paranivat melkein yhden standardipoikkeaman verran sekä myös auditiivinen tarkkaavuus 20 % mittausten 1 ja 2 välillä ja vielä 6 vk CMT:n jälkeenkin. SLI-lasten heikko musiikillisen pulssin havaitseminen ennakoi selvästi sekä puheen ymmärtämistä että ilmaisua. Heidän kohdallaan musiikillinen kuntoutus edellyttää dysleksialapsiin verrattuna tarkempaa suunnittelua, jossa musiikillinen pulssi tukee ilmauksen prosodista fraseerausta. Tutkimusta tarvitaan lisää. Avainsanat - Nyckelord Dysleksia, prosodia, lapset, musiikkiin pohjautuva auditiivinen harjoittelu, musiikki, musiikillinen interventio

Tavoitteet. Valikoiva puhumattomuus on ahdistuneisuushäiriö, jonka oirekuvaa luonnehtii puhumattomuus tilanteissa, joissa puhetta odotetaan. Kyseiseen oirekuvaan liittyy usein voimakas sosiaalinen ahdistuneisuus. Lisäksi erilaisten kielellisten häiriöiden on osoitettu liittyvän valikoivan puhumattomuuden oirekuvaan, mutta tutkimusnäyttö tästä on vielä niukkaa ja tulokset osin ristiriitaisia. Tämän tutkielman tavoitteena on koota yhteen tietoa siitä, millaisia ilmaistun ja ymmärtävän kielen haasteita valikoivan puhumattomuuden oirekuvaan tyypillisesti liittyy lapsilla ja nuorilla. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten näitä kielellisiä haasteita voitaisiin parhaiten arvioida puheterapeuttisin keinoin. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin PsycInfo- ja Scopus -tietokannoista joulukuussa 2023. Hakulausekkeena käytettiin PsycInfossa (selective mutism OR exp mutism) AND (language assessment OR expressive language OR receptive language) ja Scopuksessa (“selective mutism”) AND (“language assessment”) OR (“expressive language”) OR (“receptive language”). Tutkimusaineistoksi valikoitui kuusi tutkimusartikkelia, jotka on julkaistu vuosina 2001–2023. Aineisto analysoitiin lukemalla tutkimukset sekä kokoamalla niiden keskeisimmät tulokset sekä vastaukset asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusaineisto viittasi siihen, että valikoivaan puhumattomuuteen liittyy erityisesti ilmaistun kielen haasteita, joita voi esiintyä laajasti näiden lasten ja nuorten kokonaisvaltaisessa kommunikaatiossa. Ymmärtävään kieleen liittyen aineistosta ei saatu yksisuuntaista tulosta. Aineisto tuki valikoivaan puhumattomuuteen liittyvän kielellisen arvion toteuttamista perheen kotona ja lapsen vanhempien hyödyntämistä arvioinnin toteuttamisessa tavoitteena tilanteeseen liittyvän ahdistuneisuuden lieventäminen. Erityisesti tarvittaisiin kuitenkin lisää tutkimusta valikoivan puhumattomuuden kielellisen arvioinnin toteuttamisesta sekä oirekuvaan liittyvistä laajemmista kommunikaation haasteista. Oirekuvaa on syytä tutkia lasten lisäksi myös nuorilla ja aikuisilla.

Introduction: The purpose of this review is to assess how resilience influences the psychological functioning of children with somatic diseases. Previous research on children’s resilience has focused mostly on psychiatric disorders. In contrast, psychological perspective has not been taken well into account in many studies on well- being of children with somatic diseases. Only recently has this perspective received somewhat more attention. Methods: A literature search was conducted using Google Scholars database in the fields of psychology and medicine. Resilience, psychological functioning, child and somatic were the main search terms used. In addition to, the reference lists of selected references were used to find out other relevant references. Results and conclusions: Both children related features, such as optimism, and environment related features, such as support from the parents, influence resilience. Children have only limited capabilities to process information and therefore they need support from the surrounding environment. Furthermore, the parents’ challenges in dealing with the children’s diseases can have impact on children. Therefore, for the recovery of the children, it is important to not only support the children but their families as well. Besides engaging children in the treatment in a manner suitable for their age, can support their psychological functioning. Future research on the role of resilience at different time points - from receiving the diagnosis to the time of recovering - is needed that clinicians and caregivers can support the resilience as part of treatment. Furthermore, research on resilience among different age groups and disease categories would support targeting treatment to children who would benefit the most.

Änkytys on puheen sujuvuuden häiriö, jota esiintyy noin 5 prosentilla lapsista jossain puheen ja kielen kehityksen vaiheessa. Puheessa ilmenevän sujumattomuuden lisäksi änkytys aiheuttaa usein sekundaarisia piirteitä, kuten kehon ja kasvojen ylimääräisiä liikkeitä sekä haastavien sanojen ja puhetilanteiden välttelyä. Usein änkytys myös aiheuttaa puhujassa kielteisiä tunteita ja psykososiaalista haittaa. Häiriö saattaa siis vaikuttaa yksilön elämään hyvinkin kokonaisvaltaisesti, minkä vuoksi änkytyksen varhainen kuntoutus mahdollisimman tehokkaalla menetelmällä on hyvin tärkeää. Koska änkytyksen uusiutuminen kuntoutuksen jälkeen on mahdollista, myös kuntoutusmenetelmien pitkäaikaisvaikutusten tutkiminen on tärkeää. Lidcombe-menetelmä on alle kouluikäisten lasten änkytysterapiassa käytettävä kuntoutusmenetelmä. Menetelmä perustuu vanhemman lapselleen antamille suullisille palautteille. Suullisia palautteita annetaan lapsen arkiympäristössä hänen sujuvasta ja sujumattomasta puheestaan. Puheterapeutti ohjaa vanhempaa menetelmän toteuttamisessa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko Lidcombe-menetelmä tehokas alle kouluikäisten lasten änkytyksen kuntoutuksessa. Menetelmän vaikutuksia tutkittiin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä ja tarkastelun kohteena oli erityisesti änkytysprosentin muutos. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkielmaan valikoitui yhteensä yhdeksän tutkimusartikkelia, jotka haettiin ProQuest-, EBSCOhost- ja ScienceDirect (Elsevier)- tietokannoista. Aineisto sisälsi sekä RCT- että seurantatutkimuksia. Seurantatutkimuksissa oli ainoastaan Lidcombe-kuntoutusta saavien ryhmiä ja RCT-tutkimuksissa kontrolliryhmät saivat kuntoutusta epäsuoralla DC-menetelmällä tai eivät saaneet kuntoutusta lainkaan. Tutkimustulosten mukaan Lidcombe-menetelmällä toteutettu änkytysterapia oli vaikuttavaa. Änkytysprosentin pieneneminen oli merkitsevää sekä seurantatutkimuksissa että RCT-tutkimuksissa, joissa kontrolliryhmä ei saanut kuntoutusta. DC-menetelmän ja Lidcombe-menetelmän tehokkuudessa ainoa merkitsevä ero oli Lidcombe-menetelmän nopeampi vaikut-tavuus kuntoutuksen alkuvaiheessa. Tulosten perusteella Lidcombe-menetelmää voi suositella käytettävän alle kouluikäisten lasten änkytysterapiassa. Sopivin kuntoutusmenetelmä kullekin lapselle ja hänen perheelleen tulee kuitenkin valita yksilöllisesti.

Tavoitteet. Autismikirjon häiriö on vuorovaikutuksen häiriö, jossa esiintyy epätyypillistä vastavuoroisuutta ja viestintää ja stereotyyppisiä käytösmalleja. Lievään häiriötyyppiin ei liity merkittävää kielellis-kognitiivisen kehityksen viivettä. Seulonnassa selvitetään häiriöriskiä, ja häiriöriskissä olevat henkilöt ohjataan diagnostiseen arviointiin. Lievä autismikirjon häiriö diagnosoidaan vaikeampaa häiriötä myöhemmin tai se voi jäädä havaitsematta kokonaan. Diagnoosin viivästymisellä tai puuttumisella tai väärällä diagnoosilla voi olla negatiivisia vaikutuksia sosiaalisesti ja kansantaloudellisesti, ja terveydenhuollon resurssit voivat kohdentua väärin. Seulonta on ensimmäinen askel kohti oikeaa diagnoosia. Tämän kandidaatintutkielman tarkoitus on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat lievän autismikirjon häiriön seulontaan joko heikentämällä tai parantamalla tulosta. Menetelmät. Tämän tutkielman menetelmänä oli kirjallisuuskatsaus. Aineisto haettiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista hakusanalla (autis* OR (autism spectrum disorder) OR (autistic disorder)) AND (screening OR (mass screening)) AND (Asperger OR (Asperger syndrome) OR mild OR (high functioning)). Tutkimusaineistoksi muodostui 17 vertaisarvioitua, vuosina 2015-2020 julkaistua tutkimusartikkelia, joita käsiteltiin aineistoanalyysimenetelmällä. Tulokset ja johtopäätökset. Kirjallisuuskatsauksen tuloksissa oli 12 seulontatulosta heikentävää tekijää, 17 keinoa seulontatuloksen parantamiseen kliinisessä työssä ja 20 jatkotutkimusehdotusta seulonnan kehittämiseksi, kun seulotaan lievää autismikirjon häiriötä. Keskeisiä heikentäviä tekijöitä olivat seulonnan puuttuminen, naissukupuoli ja komorbiditeetit. Parannusehdotuksia olivat seulonnan lisääminen ja kohdentaminen riskiryhmiin ja seulontamenetelmien yksilöllinen valinta ja tulkinta huomioimalla menetelmien heikkoudet ja vahvuudet. Jatkotutkimuksen yleisimmiksi aiheiksi ehdotettiin seulontamenetelmien kehittämistä tarkemmiksi ja erilaisiin tilanteisiin, kuten naissukupuolisille ja tilanteisiin, joissa on muu päällekkäinen häiriö. Jatkotutkimuksen ja seulontamenetelmien tarve on ilmeinen. Seulontaa tulisi lisätä ja kohdentaa, ja kliinikon on tärkeää tunnistaa seulonnan heikkouksia ja vahvuuksia.

Masennus on yleinen sairaus, joka vähentää yksilön elämänlaatua huomattavasti. Noin 5 prosenttia maailman aikuisväestöstä kärsii masennuksesta. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi masennus aiheuttaa haittaa myös yhteiskunnan tasolla vähentäen yksilön kykyä toimia osana toimivaa yhteiskuntaa. Masennusta hoidetaan pääosin lääkehoidolla ja psykoterapialla. Nämä hoitomuodot toimivat osalle potilaista, mutta osalle potilaista nämä hoidot ovat tehottomia. Masennuksen hoitoon tarvitaan nykyisten hoitomuotojen rinnalle lisää tutkitusti toimivia hoitomuotoja. Yksi lupaava ja melko paljon tutkittu hoitomuoto olisi liikunta. Tämän katsauksen tavoitteena on koota aiheesta tehtyä tutkimusta ja selvittää tehtyjen tutkimusten avulla, voisiko liikuntaa käyttää yhtenä masennuksen hoitomuotona terveydenhuollossa

Tavoitteet. Parkinsonin tauti on aivojen tyvitumakkeen hermoratoihin vaikuttava liikehäiriösairaus, jossa myös nielemisen hermotus saattaa vaurioitua. Nielemisvaikeudet ovatkin hyvin yleinen oire Parkinsonin taudissa. Aiheesta löytyy vuosikymmenien ajalta tutkimusta, mutta silti kattava yhtenäisten kuntoutuskäytänteiden luomiseen riittävä tutkimustieto uupuu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia logopedisiä interventioita käytetään nielemisvaikeuksien kuntoutukseen Parkinsonin taudissa, sekä tarkastella kyseisten interventioiden vaikuttavuutta. Tavoitteena oli luoda hahmotettava yhteenveto näiden interventioiden kokonaisuudesta. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusartikkelit valikoitiin sähköisen aineistohaun kautta neljästä elektronisesta tietokannasta, jotka olivat Scopus, Ovid Medline, Cinahl ja Pubmed. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä termejä ”Parkinson’s disease” (Parkinsonin tauti), dysphagia (dysfagia), ”swallowing disorder*” (nielemis-häiriö), swallow* (nieleminen), ”speech therap*” (puheterapia) ja intervent* (interventio) sekä näiden synonyymeja. Tutkimusartikkelit karsittiin mukaanottokriteerien perusteella ja lopulliseksi aineistoksi muodostui seitsemän vuosina 2002-2018 julkaistua alkuperäistutkimusta. Yksi artikkeli poimittiin manuaalisesti. Aineisto analysoitiin systemaattisesti soveltaen sisällönanalyysin menetelmää. Tulokset ja johtopäätökset. Parkinsonin tautiin liittyvien nielemisvaikeuksien kuntoutukseen käytettävien logopedisten interventioiden havaittiin tässä tutkimuksessa jakautuvan pääosin kahteen tyyppiin: 1) nielemistä epäsuorasti helpottavat kompensatoriset strategiat ja manööverit sekä 2) suorat terapiamenetelmät ja kuntoutusohjelmat. Joissakin aineiston tutkimuksissa nämä interventiot menivät osin limittäin. Kummastakin interventiokategoriasta löytyi vaikuttavaa näyttöä tarjoavia interventioita nielemisvaikeuksien kuntoutukseen Parkinsonin taudissa, mutta kaikista tutkituista interventioista ei saatu vaikuttavuustietoa. Aineiston ja tutkimusasetelmien puolesta parasta näyttöä tässä tutkimuksessa saatiin Expiratory Muscle Strength Training - ja Video-Assisted Swallow Therapy -terapiamenetelmistä sekä nesteen sakeuttamisesta ja voimallisesta nielemisestä kompensatorisina keinoina. Heikompaa, mutta huomionarvoista näyttöä saatiin ääniterapian vaikutuksista nielemiseen. Tuloksiin tulee suhtautua kriittisesti, sillä aineistona oli vain seitsemän tutkimusta. Laajemmat tutkimukset logopedisistä nielemisinterventioista Parkinsonin taudissa ovat tarpeen, sillä olemassa oleva näyttö ei riitä yhtenäisten kuntoutuskäytänteiden luomiseen.

Objective. The wide range of challenges associated with dyslexia can complicate academic studies. One of the reasons why studying is challenging is that the students need to read a large amount of material in a short period of time. Previous studies show that university students with dyslexia use various compensatory methods to cope with their challenges in reading and writing. These compensation mechanisms, in turn, may allow the students to get along in their studies. This review examines which dyslexia compensation mechanisms affect academic success and how? Method. The literature was searched through the Google Scholar and PubMed databases. The search criteria was limited to studies published in the 21st century, and reviews and meta-analyses on the subject were excluded. In addition, the target group of those studies had to be university students or university graduates who had been diagnosed with dyslexia. In PuBMed the search terms used were: dyslexia AND (university OR high education OR academic) AND (achievement OR manage OR success) AND compensation. And in Google Scholar the search terms used were: dyslexia, university, compensation, academic success. A total of nine research articles were selected for this literature review using the above-mentioned search criteria Results and conclusions. Students with reading difficulties in the academic world fill in the gaps in their reading and writing skills through a variety of preattentive and attentive compensation mechanisms. In this review students with dyslexia used preattentive compensation mechanisms related to different levels of language by utilizing the morphology and semantics of words. These compensatory mechanisms were especially used to compensate for deficiencies in phonological processing. The attentive compensation mechanisms were the use of learning strategies and tools that aid reading or writing. The main limitation of the study was that no studies directly measured the academic success of students with dyslexia. More research is needed if we want to know more about how the use of effective compensation mechanisms affects the academic success and well-being of people with dyslexia.