Browsing by discipline "Logopedia"

Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että selektiivinen mutismi on hoitamattomana usein paheneva ja pitkäaikainen häiriö. Tutkimukset osoittavat myös, että selektiivistä mutismia kannattaa hoitaa ja että erityisesti riittävän varhain aloitettu hoito on tutkitusti tehokasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa selektiivisen mutismin yleisesti käytettyjä ja tieteellisesti tutkittuja kuntoutuskäytänteitä ja pohtia eri lähestymistapojen ja menetelmien mahdollista soveltuvuutta lasten puheterapeuttiseen kuntoutukseen. Koska selektiivisen mutismin etiologia ja kuntoutuskäytänteet ovat pääosin vakiintumattomia, tarvittaisiin lisää etenkin vertailevaa tutkimusta eri menetelmien tehokkuudesta. Tutkimuksessa selvitetään yleisimpiä selektiivisen mutismin hoitokäytänteitä ja luodaan kokonaiskuvaa vallalla olevista taustateorioista sekä pyritään selvittämään käytänteitä, joita puheterapeuttikin voisi työssään mahdollisesti hyödyntää. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jossa aineisto koostui tieteellisistä artikkeleista, jotka haettiin hakulausekkeen avulla kahdesta alan eri elektronisesta tietokannasta. Tulokset ja johtopäätökset. Lapset, joilla on selektiivinen mutismi, hyötyivät kuntoutuksesta. Näyttöä löytyi siitä, että käyttäytymisterapeuttiset menetelmät olivat tehokkaita ja lisäsivät lasten puhetta tilanteissa, joissa he eivät aiemmin olleet puhuneet. Erityisesti nuoremmat, alle kouluikäiset lapset hyötyivät interventiosta. Puhumisen lisäksi tärkeäksi kuntoutukselliseksi tavoitteeksi nousi ahdistuksen vähentäminen. Moniammatillinen yhteistyö ja lähiympäristön ohjaaminen ovat tärkeä osa lapsen selektiivisen mutismin kuntoutusta, missä myös puheterapeutin rooli voi olla keskeinen.

Tavoitteet. Yksinäisyys on melko yleinen ongelma suomalaisten ikääntyvien ihmisten joukossa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että noin 39 % suomalaisista ikääntyvistä ihmisistä tuntee itsensä yksinäisiksi joskus ja 5 % aina tai usein. Yksinäisyydellä on myös useita haittavaikutuksia. Eräs ikääntyvien ihmisten yksinäisyyden riskitekijöistä on tutkimusten mukaan heikko terveys, mistä voidaan olettaa, että myös kuulonalenemilla saattaisi olla yhteys yksinäisyyteen ja että kuulon kuntoutuksella olisi näin ollen vaikutusta yksinäisyyden tuntemuksiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoitus oli selvittää aikaisempien tutkimusten pohjalta, onko ikääntyvien ihmisten kuulonalenemalla ja yksinäisyydellä yhteyttä ja minkälainen vaikutus kuulokojekuntoutuksella on yksinäisyyteen. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku tehtiin Ovid Medline ja Scopus tietokannoista. Hakusanoiksi valikoituivat loneliness (yksinäisyys), hearing aid (kuulokoje), hearing loss (kuulovamma), hearing impairment (kuulovamma), aged (iäkäs) sekä elderly (ikääntynyt). Hakulausekkeeksi muodostui: Loneliness AND (”hearing aid”) OR (”hearing loss”) OR (”hearing impairment”)) AND (aged OR elderly) Lopulliseen aineistoon valikoitui valinta- ja poissulkukriteerien perusteella seitsemän artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Ikääntyvien ihmisten yksinäisyydellä ja heikentyneellä kuulolla vaikuttaisi olevan yhteys. Osassa tutkimuksista yhteys havaittiin kuitenkin vain joillakin alaryhmillä: yksinäisyyttä esiintyi miespuolisilla, korkea- ja keskituloisilla, korkean tai keskitason koulutuksen saaneilla, kumppanin kanssa samassa taloudessa asuvilla, kuulolaitetta käyttämättömillä, jotakin kroonista tautia sairastavilla sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastamattomilla kuulovammaisilla ikääntyvillä ihmisillä. Sisäkorvaistutekuntoutuksella oli tulosten mukaan ikääntyvien ihmisten yksinäisyyttä vähentävä vaikutus, mutta kuulolaitekuntoutuksen vaikutuksesta ei saatu yhteneviä tuloksia. Kuulokojekuntoutuksen vaikutuksesta yksinäisyyteen ei voida kuitenkaan tehdä kovin vahvoja johtopäätöksiä vähäisen tarkastelussa mukana olleiden tutkimusten määrän ja osin toisistaan poikkeavien tulosten vuoksi.

Tavoitteet. Kuulovammat voidaan nähdä puheen ja kielen kehityksen riskitekijänä, sillä toimivaa kuuloaistia tarvitaan puhekielen omaksumiseen. Kuulovammat voidaan nähdä myös riskitekijänä toimivan vuorovaikutussuhteen luomisessa. Kuulovamman huomioon ottaminen sekä tämän puuttuvan aistin oikeanlainen kompensoiminen vuorovaikutustilanteissa voi olla hyvinkin haastavaa kuuleville vanhemmille. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää mitkä ovat ne vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen osatekijät, jotka ovat yhteydessä kielellisiin taitoihin kuulovammaisilla lapsilla ja mikä on yhteyden suunta. Tutkielmassa tarkasteltiin myös kuulovammaisten ja normaalikuuloisten lasten ja heidän vanhempiensa välisen vuorovaikutuksen eroja sekä yritettiin löytää keinoja kuulovammaisten lasten ja heidän vanhempiensa välisen vuorovaikutuksen tukemiseen. Menetelmät. Tutkielman tutkimusmenetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineistohaku suoritettiin tietokanoissa, jotka sisältävät tieteellisiä julkaisuja. Hakusanoina käytettiin: parent-child, interaction/relation, maternal sensitivity, hearing, loss/impair, launguage, ability/development. Hakulausekkeeksi muodostui: ((parent-child AND (interaction OR relation) OR maternal sensiti-vity) AND ((hearing AND (loss OR impair*)) AND (language AND (ability OR development OR skills)). Lopulliseen aineistoon valikoitui kuusi tieteellistä tutkimusartikkelia, joissa tutkittiin kuulovammaisten lasten ja heidän vanhempiensa välisen vuorovaikutuksen yhteyksiä kielenkehitykseen, kuulovammaisten ja normaalikuuloisten lasten ja heidän vanhempiensa välisen vuorovaikutuksen eroja sekä keinoja, joilla voisi tukea kuulovammaisen lapsen ja hänen vanhempansa välistä vuorovaikutusta. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman päätulokset olivat: kuulovammaisten lasten ja heidän vanhempiensa välinen hyvä vuorovaikutus oli yhteydessä hyviin kielellisiin taitoihin. Nuorilla (29-45 kk ikäisillä) kuulovammaisilla lapsilla ja heidän vanhemmillaan jaetun tarkkaavuuden tilanteet olivat lyhyempiä ja niitä oli myös määrällisesti vähemmän verrattuna normaalikuuloisiin lapsiin ja heidän vanhempiinsa. Kuulovammaisten lasten vanhemmat myös vastasivat enemmän multimodaaliseen eli useamman kuin yhden kommunikaatiokeinon avulla tapahtuvaan kuin vain yhden kommunikaatiokeinon avulla tapahtuvaan kommunikointiyritykseen. Normaalikuuloisten lasten vanhemmat vastasivat yhtä herkästi kumpaankin kommunikointiyritykseen. Tämän tutkielman tulosten perusteella voidaan sanoa, että kuulovammaisen lapsen ja hänen vanhempansa välisellä vuorovaikutuksella on yhteys lapsen kielenkehitykseen. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan, jotta voitaisiin varmistua yhteyksien vaikuttavuudesta.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millaisia asenteita lapsilla ja nuorilla on ikätovereitaan kohtaan, ja miten heidän asenteitaan voitaisiin parantaa. Änkyttävän lapsen puhe poikkeaa sujuvasti puhuvan lapsen puheesta ja hän saattaa kokea turhautumista ja häpeää änkytyksensä vuoksi. Tutkimusten mukaan änkyttäviä lapsia ja nuoria kiusataan keskimäärin enemmän kuin sujuvasti puhuvia lapsia ja nuoria. Myös kommunikoinnin pelkoa esiintyy keskimäärin enemmän änkyttävillä lapsilla ja nuorilla kuin heidän sujuvasti puhuvilla ikätovereillaan. Änkyttävän lapsen ja nuoren hyvinvointia lisäisi se, että hänen ikätoverinsa suhtautuisivat änkytykseen neutraalisti tai myönteisesti, ja siksi asenteita olisi mielekästä parantaa, mikäli ne ovat kielteisiä. Tutkimus on integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto kerättiin neljästä eri tietokannasta käyttäen hakulauseketta (stutter* OR stammer*) AND attention*. Aineistoon valittiin sellaiset artikkelit, joissa tutkittiin lasten ja nuorten asenteita änkyttäviä ikätovereitaan kohtaan tai joissa tehtiin interventio asenteiden parantamiseksi. Sopivia artikkeleita löytyi kahdeksan. Lasten ja nuorten asenteet änkyttäviä ikätovereitaan kohtaan olivat melko kielteiset. Viidesosalla lapsista oli jokseenkin kielteinen tai hyvin kielteinen asenne. Mitä enemmän lapsi änkytti, sitä kielteisemmät havainnot ikätovereilla oli hänen puheestaan. Kouluopetukseen yhdistetyillä interventioilla oli myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten asenteisiin. Myös yksittäisen änkytysaiheisen esitelmän kuuntelu tai videon katsominen muutti nuorten asenteita myönteisemmiksi. Tapaustutkimuksessa änkyttävän lapsen kiusaaminen väheni, kun hän osallistui puheterapeutin toteuttamaan interventioon. Hän harjoitteli puheterapiassa roolileikin avulla kiusaamisen kohtaamista ja sen lisäksi piti luokalleen esitelmän änkyttämisestä puheterapeutin kanssa.

Tavoitteet. Lukemisen vaikeus on yleinen oppimisvaikeus, jolla on vaikutusta monen lapsen ja nuoren elämään niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Lukemiseen liittyvillä vaikeuksilla saattaa olla vaikutusta myös lapsen tai nuoren yleiseen hyvinvointiin, johon puolestaan on olennaisesti kytköksissä itsetunto. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälaisia vaikutuksia lukemisen vaikeuksilla on 2000-luvun puolella julkaistuissa tutkimuksissa itsetuntoon ja sen eri osa-alueisiin. Tämän lisäksi haluttiin tarkastella lukemisen vaikeuden rinnalla itsetuntoa heikentäviä tai kohentavia tekijöitä, jotta saataisiin tietoa itsetuntoon liittyvän kohdennetun tuen tarpeessa olevista lapsista ja nuorista. Menetelmä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tieteellisiä tutkimusartikkeleita haettiin maaliskuussa 2019 kolmesta tietokannasta: Scopuksesta, Ovid Medlinesta ja Web of Sciencesta. Lopullisessa hakulausekkeessa yhdisteltiin lukemisen vaikeuksiin, itsetuntoon sekä lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä englanninkielisiä termejä. Lopullinen tutkimusaineisto koostui seitsemästä Scopuksesta löytyneestä tutkimusartikkelista, jotka vastasivat tämän kandidaatintutkielman tutkimuskysymyksiin. Tutkielman tulokset saatiin kerättyä tutkimusaineistoa analysoimalla. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistosta nousi esiin, että lasten ja nuorten lukemisen vaikeuksilla on yhteys alentuneeseen itsetuntoon, mutta ei kuitenkaan kaikilla itsetunnon osa-alueilla. Yleisen itsetunnon osalta tulokset olivat ristiriitaisia, sillä osassa tutkimuksista yleinen itsetunto oli alentunut ja osassa normaali. Aineiston vertailun perusteella itsetunnon osa-alueista useimmiten tilastollisesti merkitsevästi heikentynyt oli kouluun sidonnainen tai akateeminen itsetunto. Itsetuntoa heikentäväksi tekijöiksi todettiin lukemisen vaikeuden rinnalla esiintyvät tarkkaavuuden ja puheen tuoton vaikeudet sekä naissukupuoli ja siihen liittyvät emotionaaliset ja välttelyyn perustuvat selviytymismekanismit. Itsetuntoa kohentavaksi tekijäksi todettiin puolestaan dysleksiadiagnoosi. Näiden tulosten perusteella lukemisen vaikeudet altistavat lapsen tai nuoren etenkin kouluun sidonnaisen itsetunnon heikentymiselle, mutta erityisesti mahdollisimman varhaisessa vaiheessa annettu diagnoosi voi suojata lasta itsetunto-ongelmilta.

Tavoitteet. Lähes kolmanneksella puheen- ja kielenkehityksen häiriöistä kärsivillä lapsilla on tarkkaavuuden ongelmia. Ongelmat voivat vaikuttaa puheterapian onnistumiseen, koska ne voivat ilmetä esimerkiksi tehtäviin keskittymisen vaikeutena, vaikeutena noudattaa annettuja ohjeita tai tehtävien tekemisen välttelynä. Erilaisten musiikkiaktiviteettien on todettu parantavan tarkkaavuutta ja kielen kehitystä. Laulun tiedetään kiinnostavan vauvaa luontaisesti puheäänen lisäksi ja äidin laulun vaikutuksesta lapsen käyttäytymiseen on tutkittu jonkun verran. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kerätä viimeisen kymmenen vuoden aikana syntynyttä tutkimustietoa laulamisen vaikutuksesta lapsen tarkkaavuuteen. Lisäksi tarkoituksena oli pohtia, miten laulamisen vaikutuksia voidaan hyödyntää puheterapiassa. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tutkimuksen aineisto kerättiin aineistohaulla kahdesta kansainvälisestä viitetietokannasta. Tutkimuksen kohteena oli neljä kansainvälisissä julkaisuissa ilmestynyttä vertaisarvioitua artikkelia, jotka olivat ilmestyneet vuosina 2013-2016. Tulokset ja johtopäätökset. Kaksi tutkimuksista vertaili puhetta ja laulua. Kumpikaan esitystapa ei ollut toista tehokkaampi ylläpitämään lapsen tarkkaavuutta. Iloinen, lapselle suunnattu esitystapa sen sijaan vaikutti lapsen tarkkaavuuden ylläpitämiseen. Aidin laulamisen vaikutusta koskevan tutkimuksen mukaan laulu vaikutti lapsen tarkkaavuuden kohdentamiseen ja ylläpiti lapsen tarkkaavuutta. Mainittuja tuloksia voidaan hyödyntää puheterapiassa terapeutin esitystapaa valittaessa ja laadittaessa kotiharjoitteita. Hyödynnettävyyttä heikentää kuitenkin se, että tutkimustieto koski vain enintään noin vuoden ikäisiä ja pääosin tyypillisesti kehittyneitä lapsia. Neljännessä tutkimuksessa vertailtiin laulun ja puheen vaikutuksia tekstin ymmärtämiseen autismin kirjon henkilöillä. Tilastollisesti merkittävää eroa eri esitystavan kuulleiden ryhmien välillä ei ollut.

Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Lidcombe-ohjelmalla saavutetut tulokset lasten kehityksellisen änkytyksen kuntoutuksessa pysyvät pitkällä aikavälillä. Lidcombe-ohjelma tiedetään aiemman tutkimuksen perusteella tehokkaaksi menetelmäksi alle kouluikäisten lasten änkytyksen hoidossa, mutta vielä ei ole tehty paljonkaan tutkimusta siitä, miten hyvin ohjelman avulla saavutettu puheen sujuvuus säilyy puheterapiakontaktin päättymisen jälkeen. Lisäksi tarkoituksena oli kartoittaa tekijöitä, jotka ovat yhteydessä Lidcombe-ohjelmalla saavutettuihin tuloksiin. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusaineisto kerättiin hakemalla artikkeleita kahdesta elektronisesta tietokannasta (PubMed ja Web of Science) hakulausekkeella ”Lidcombe AND (stutter* OR stammer*) AND (follow-up OR long-term)”. Lopulliseen aineistoon valikoitui kuusi Lidcombe-ohjelman pitkäaikaisseurantatutkimusta, joihin perehdyttiin sisällönanalyysin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittivat, että pääosalla lapsista puhe pysyi sujuvana tai lähes sujuvana myös Lidcombe-ohjelman päättymisen jälkeen. Pienelle osalle lapsista änkytysoireet kuitenkin palasivat. Lidcombe-ohjelman tuloksiin yhteydessä olevista tekijöistä pohdittiin änkytyksen määrää ennen kuntoutuksen alkua, muita kielellisiä häiriöitä, sukupuolta, vanhempien roolia sekä muita yksilöllisiä ominaisuuksia, kuten ikää ja sukutaustaa.

Tavoitteet. Afasialla tarkoitetaan kielellisen tiedon käsittelyn häiriötä, joka syntyy kielenoppimisiän jälkeen aivovaurion tai toimintahäiriön seurauksena. Afasian yleisin syy on aivoverenkiertohäiriö, joka kielellisten taitojen lisäksi heikentää usein myös muita kognitiivisia toimintoja, kuten muistia, tarkkaavuutta ja toiminnanohjausta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että afasian saaneilla esiintyy usein häiriöitä lyhytkestoisessa kielellisessä muistissa, jolla viitataan kykyyn pitää kielellistä tietoa hetkellisesti mielessä, jotta sanat voidaan tuottaa tai ymmärtää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata, miten lyhytkestoisen kielellisen muistin häiriöt vaihtelevat afasiassa ja selvittää, miten ne ovat yhteydessä afasiaoireistoon. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineisto kerättiin kolmesta tietokannasta: Scopus, Ovid Medline ja Web of Science. Hakulausekkeessa käytettiin termejä verbal short-term memory, verbal STM, aphasia, language, phonological, lexical, semantic ja severity. Aineistoon hyväksyttiin englanninkieliset, vertaisarvioidut artikkelit, jotka vastasivat jompaankumpaan tutkimuskysymykseen. Hakulausekkeella saatiin tulokseksi 216 artikkelia, joista aineistoon valikoitui viisi. Lisäksi aineistoon poimittiin yksi artikkeli hakulausekkeen ulkopuolelta. Lopullinen aineisto koostui kuudesta artikkelista. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittivat, että afasian yhteydessä lyhytkestoinen kielellinen muisti yleensä heikkenee, mutta ei kaikilla olennaisesti. Yksilötasolla lyhytkestoisessa kielellisessä muistissa esiintyi voimakasta vaihtelua, jolloin häiriö kohdistui sanojen ja/tai niiden järjestyksen mielessä pitämiseen tai selektiivisesti fonologisen tai leksikaalis-semanttisen tiedon ylläpitoon muistissa. Lisäksi lyhytkestoinen kielellinen muisti vaihteli sen mukaan, miten sitä mitattiin. Lyhytkestoinen kielellinen muisti oli yhteydessä afasian vaikeusasteeseen, sanahaun tarkkuuteen ja tutkittavien kielellisiin taitoihin tai kielen prosessoinnin häiriön tasoon, mutta vain sanojen muistamisen osalta. Fonologisilla taidoilla oli leksikaalis-semanttisia taitoja suurempi merkitys suoriutumisessa muistia mittaavista tehtävistä. Tulokset antoivat tukea kieleen perustuville lyhytkestoisen kielellisen muistin malleille, lukuun ottamatta järjestyksen muistamista. Lyhytkestoisen kielellisen muistin arviointia voidaan käyttää apuna lievempien kielellisten häiriöiden diagnosoinnissa sekä arvioimaan tutkittavan oppimiskykyä.

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää mielen teorian ja kielellisten taitojen yhteyttä. Tutkielmassa käsitellään, miten mielen teorian ja kielellisten taitojen yhteys näkyy eri osa-alueilla niin mielen teoriassa kuin kielellisissä taidoissa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten mielen teorian kehitystä voidaan tukea. Aiemmassa kirjallisuudessa mielen teorian ja kielellisten taitojen on havaittu liittyvän toisiinsa erityisesti varhaislapsuudenaikaisessa kehityksessä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet myös, että sosiaalinen ympäristö ja lapsen kognitiivisten taitojen kehitys ovat yhteydessä mielen teorian kehitykseen. Menetelmät. Tämä kandidaatintutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto kerättiin systemaattisen tiedonhaun menetelmillä, ja sitä täydennettiin manuaalisella haulla. Aineistonkeruun jälkeen hakutuloksena saatuja artikkeleita tarkasteltiin laadullisesti tutkimuskysymyksien kautta. Aineistosta saatuja tutkimustuloksia vertailtiin, ja niistä tehtiin yhteenveto. Lopuksi saatuja tuloksia pohdittiin suhteessa esitettyihin tutkimuskysymyksiin, aiempaan kirjallisuuteen sekä niiden laajempaan tieteelliseen ja logopedian alan kliiniseen merkitykseen. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän kirjallisuuskatsauksen tuloksien perusteella havaitaan kaksi tutkimuskysymyksiin vastaavaa päätulosta; 1. Mielen teoria ja kielelliset taidot liittyivät tuloksissa toi-siinsa lapsen kehityksessä 10,5 kk–11v iässä 2. Mielen teorian kehitykseen voitiin vaikuttaa positiivisesti kognitiivisten ja vuorovaikutuksellisten tekijöiden välityksellä. Mielen teorian ja kielellisten taitojen yhteys esiintyi tuloksissa sanaston, kieliopin ja pragmatiikan alueilla. Jatkossa tulee erityisesti selvittää mielen teorian ja kielellisten taitojen yhteyttä vanhemmilla lapsilla, nuorilla ja aikuisilla.

Tavoitteet. Aikaisemman tutkimustiedon perusteella tiedetään, että nielemisvaikeuksien esiintyminen Parkinson-potilailla on yleistä. He eivät kuitenkaan itse usein tunnista ongelmia nielemisessään, varsinkaan taudin varhaisvaiheissa. Kliinisestä näkökulmasta nielemisvaikeuksien tunnistaminen on tärkeää, koska näillä potilailla on kohonnut riski muun muassa aspiraatiopneumoniaan, aliravitsemukseen sekä elämänlaadun heikentymiseen. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka hyvin Parkinsonin tautia sairastavat henkilöt tunnistavat nielemisvaikeutensa itsearvion perusteella, kun tuloksia verrataan kuvantamislöydöksiin. Tämän lisäksi tarkastelin, millaiset kysymykset ennustavat parhaiten nielemisongelmien esiintymistä Parkinson-potilailla. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto kerättiin kolmea eri elektronista tietokantaa käyttäen, jotka olivat PubMed, Scopus ja Cumulative Index to Nursing and Allied Health Literature (EBSCO). Hakulausekkeeseen sisältyivät englanninkieliset termit dysphagia, swallowing disorders/deglutition disorders, Parkinson’s disease ja evaluation/assessment. Valintakriteereiden mukaisesti tutkimukseen valikoitui kuusi vuosina 2007-2018 julkaistua tutkimusartikkelia, jotka olivat kaikki englanninkielisiä, vertaisarvioituja sekä ilmaiseksi saatavilla Helsingin yliopiston kirjaston tietojärjestelmän kautta. Tulokset ja johtopäätökset. Tuloksissa esiintyi jonkin verran vaihtelua siinä, kuinka hyvin Parkinson-potilaat tunnistivat nielemisvaikeutensa itsearvioinnin perusteella. Nielemisvaikeuksien esiintymiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten motoristen oireiden vaikeusaste ja tutkittavien korkea ikä, mikä on voinut vaikuttaa aineistoni vaihteleviin tuloksiin. Lisäksi nielemisvaikeuksien määritelmät artikkeleissa eivät olleet johdonmukaisia. Osassa tutkimusartikkeleista esiintyi jopa merkittävää nielemisvaikeuksien oireiden tunnistamisen heikkoutta, ja näissä artikkeleissa myös hiljaisen aspiraation esiintyminen Parkinson-potilailla oli yleisempää. Subjektiivisesti parhaiten nielemisvaikeuksia Parkinson-potilailla pystyttiin tunnistamaan kattavammilla kyselylomakkeilla tai tarkennetummilla kysymyksillä.