Browsing by Title

Afasialla tarkoitetaan kielen oppimisiän jälkeen syntynyttä kielellistä häiriötä. Se johtuu aivoihin kohdistuvasta vauriosta, useimmin aivoverenkiertohäiriöstä. Afasia ilmenee eri ihmisillä eri tavoin, mutta se vaikeuttaa henkilön mahdollisuuksia tuottaa, ymmärtää ja käyttää kieltä. Anomia eli nimeämisen vaikeus on afasian yleisin ja pitkäikäisin oire, jota esiintyy käytännössä kaikilla afasian saaneilla henkilöillä. Anomiaa ja sen kuntoutusta on tutkittu paljon, mutta tieto siitä, mitkä tekijät ennustavat kuntoutuksesta hyötymistä, on vielä vähäistä. Hyötymisellä voidaan tarkoittaa paitsi terapiassa harjoiteltujen käsitteiden parempaa nimeämistä terapian jälkeen, myös sitä, miten hyödyt yleistyvät sellaisiin käsitteisiin, joita ei ole terapiassa harjoiteltu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli löytää mitä tahansa sellaisia tekijöitä, joiden perusteella voidaan ennustaa sitä, miten afasian saanut henkilö hyötyy saamastaan kuntoutuksesta. Lisäksi pyrittiin löytämään vastauksia siihen, miten ennustavia tekijöitä voidaan hyödyntää kuntoutuksen suunnittelussa. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineistoa haettiin neljästä tietokannasta: Scopus, PubMed, Science citation index expanded ja EBCSO academic search complete. Hakulauseke muodostui käsitteiden afasia, anomia, terapia, tulos ja ennuste erilaisista englanninkielisistä vastineista. Jo hakelausekkeessa haun ulkopuolelle rajattiin primaarit progressiiviset afasiat. Aineistoon hyväksyttiin vain vertaisarvioituja, englanninkielisiä artikkeleita, jotka abstraktin perusteella vastasivat asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Hakulausekkeella löytyi 54 artikkelia, joista aineistoon valikoitui kuusi. Lisäksi aineistoon poimittiin kaksi artikkelia hakujen ulkopuolelta. Tulokset osoittivat, että anomiakuntoutuksesta hyötymistä voidaan ennustaa erityisesti kielellis-kognitiivisten toimintojen perusteella. Tarkemmin ennustearvoa oli sillä, millä tasolla kielellistä prosessointia häiriö sijaitsee. Kun leksikaalis-semanttinen prosessointi oli säilynyt vahvana, hyödyt olivat vaikutukseltaan myös yleistyviä. Sanan psykolingvistisistä ominaisuuksista vain sanan helppo kuviteltavuus ennusti sen parempaa nimeämistä terapian jälkeen. Tiedot kuntoutettavan kielellisistä ja kognitiivisista taidoista ovat hyödyllisiä sopivaa kuntoutusmenetelmää valittaessa ja ne auttavat suunnittelemaan kohdennetumpia interventioita, jossa huomioidaan henkilön vahvuudet ja heikkoudet.

Tavoitteet. Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö (ASPD) on moninkertaisesti valtaväestöä yleisempää mielenterveyspotilaiden, päihteidenkäyttäjien ja rikollisten keskuudessa, ja sen on todettu olevan yhteydessä vakavampaan mielenterveys- ja päihdehäiriöoireiluun. ASPD-diagnoosin saaneiden ei ole kuitenkaan havaittu vastaavan tehoon niin hyvin kuin muu väestö, minkä lisäksi heidän on havaittu olevan hoitoa karttavia sekä lopettavan sen ennenaikaisesti. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ASPD-diagnoosin saaneiden henkilöiden ja niiden henkilöiden, joiden lähisukulaisella on ASPD-diagnoosi, riskiä keskeyttää internetissä toteutettu psykoterapia muuhun väestöön verrattuna. Lisäksi tarkastellaan sitä, ovatko henkilöt hyötyneet terapiasta, mikäli ovat sen suorittaneet loppuun. Menetelmät. Tutkimusaineisto koostui HUSin nettiterapiadatasta, THL:n potilasrekisteridatasta sekä DVV:n rekisteridatasta. ASPD-diagnoosina käytettiin ICD-10 -tautiluokituksen diagnoosia F60.2. Nettiterapian keskeyttämisalttiutta tutkittiin logistisella regressioanalyysillä erikseen 70 % ja 100 % suoritettujen terapiaistuntojen perusteella. Lisäksi terapian vähintään 70 %:sti loppuun saattaneiden potilaiden kohdalla tarkasteltiin heidän oirepistemuutostensa avulla sitä, olivatko he hyötyneet nettiterapiasta. Tulokset ja johtopäätökset. Sekä ASPD-diagnoosin saaneilla että niillä henkilöillä, joiden lähisukulaisella on ASPD-diagnoosi, havaittiin olevan huomattavasti kohonnut riski keskeyttää terapia. Riski oli suurempi ASPD-diagnoosin saaneilla. Toisaalta terapian vähintään 70 %:sti loppuun saattaneen antisosiaalisen väestön selkeän enemmistön havaittiin hyötyneen terapiasta. Näin ollen tutkimus antaa alustavia tuloksia antisosiaalisen väestön hyötymisestä nettiterapiana tarjottavasta psykoterapiasta, joskin erityistä huomiota tulisi kohdistaa antisosiaalisen väestön motivoimiseen terapiassa käymiseen erityisesti hoidon alussa. Kaiken kaikkiaan yksilön antisosiaalinen tausta tulisi havaita mahdollisimman varhain.

Irritable bowel syndrome is a chronic common gastrointestinal disorder. There are three main factors which can be linked with the syndrome, genetical vulnerability, psychological burden and behavioural factors. Several studies have demonstrated the efficacy of psychosocial treatments for irritable bowel syndrome. The objective of psychosocial treatments is to strengthen coping-skills, behavioural functioning and improve quality of life in individuals with irritable bowel syndrome. This study focuses on the efficacy and mechanisms of psychosocial treatments. 4 The data was collected via online databases. Selected studies evaluated effectiveness of psychotherapy, mindfulness and online based therapeutic support groups for stress-reduction and emotion regulation. Effectiveness was measures by quality of life and symptom questionnaires and interviews. Results were also assessed after two to six months follow-up periods. Results showed improvement in quality of life and reduction on symptoms. In most of the studies effect sizes were medium or large (d > 0.47). Improvements were maintained until the follow-up periods. In societal perspective prominent result was that group interventions and online based psychotherapies provided improvements in symptoms and quality of life. This study identifies common mechanisms between various treatments. Affecting mechanisms were associated with psychological distress, behaviour and thoughts towards the syndrome. These findings suggest that treatments including stress reduction, self-monitoring and acceptance of syndrome may provide benefit in irritable bowel syndrome.

Autism spectrum disorders (ASD) are a heterogenous group of disorders, with the core symptoms appearing as different levels of difficulties in communicative and social skills, but there are a number of neuroanatomical, neurotransmitter related and gastrointestinal aberrations that have also been linked to the disorder. The etiology of ASD is not very well known, but in addition to a strong genetic background, current research shows that prenatal factors might play a significant role in the development of the disorder. In this review, the proposed mechanisms of action of some prenatal risk factors are discussed in the light of current research. Many other risk factors have repeatedly been linked to ASD in empirical studies as well, but this review focuses on the possible paths through which valproic acid (VPA), thalidomide and vitamin D might be connected to the development of ASD. In addition, the retinoic acid-estradiol theory is presented, which aims to explain the link between ASD and a number of risk factors. Several proposed mechanisms of action have been formed for each of the discussed risk factors, but only some of them are presented in this review. VPA’s role in ASD is examined through the most widely used animal model of ASD (prenatally VPA-induced rats), and the role in the etiology of human ASD through proposed aberrations of both ammonium and folate metabolism caused by prenatal VPA exposure. Prenatal exposure to thalidomide might influence the functioning of the protein cereblon, which according to research is linked to the functioning of ion channels and mRNA activation in certain parts of the brain. The effects of Vitamin D deficiency are theorized to be connected to ASD through the human serotonergic system. This is explained through two genes (TPH1 and TPH2), which hold a crucial role in serotonin synthesis, and Vitamin D is known to affect the expression of these genes. According to the retinoic acid-estradiol theory, the balance between three endogenous chemical substances (retinoic acid [RA] estradiol and human alpha-fetoprotein [HAFP]) have an essential effect on fetal development: RA on certain genes’ expression, estradiol on neural defeminization processes and HAFP by protecting against harmful effects of both RA and estradiol. According to the theory, prenatal risk factors can be divided to promoters of RA-sensitive growth (VPA), inhibitors of HAFP production (thalidomide, ethanol, the ToRCH [toxoplasmosis-rubella-cytomegalovirus-herpes] infection family, interleukins) and promoters of estrogen-sensitive growth (hypothyroidism, iodine deficiency). Under the umbrella term “ASD” lies a wide variety of disorders with big differences in the level of severity and the ways of showing symptoms. In the light of today’s empirical knowledge, there is no certainty weather or not ASD is one single disorder or are there actually several completely unrelated disorders which are just arbitrarily grouped together.

Autism spectrum disorders (ASD) are developmental disorders that include abnormalities in social reciprocity and communication, with restricted and repetitive behavior and/or limited interests. Presence of the symptoms in the early childhood is essential for diagnosing the autism spectrum disorder, but recognizing those symptoms is often challenging. This is because of the heterogeneity of the symptoms in each individual, and the strong development that takes place in the first years of life, which may contain significant individual differences. The aim of this study is to investigate which are the factors that most strongly predict later diagnosis of autism spectrum disorders, and by which age those factors can be detected for the first time. Despite the many challenges considering the recognition of ASD, detecting it as early as possible would be important for interventions, because the intervention is more effective when applied as early as possible. One reason for this is the strong neural development that takes place in the early childhood. Also, because the symptoms of ASD are not separate from each other, difficulties in one domain may complicate the development of other areas, leading to accumulation effect. According to the latest research, there are many signs that may point to autism spectrum disorder in the early childhood even in the first year of life. Some examples of those signs include abnormalities in the handling of objects or the amount of the repetitive behavior. There may also be differences in the social interaction in the first year of life. In addition to diagnostic symptoms, there may be, for example, some self-regulatory problems, which together with other signs may be important for the recognition of ASD. Because there may be huge individual variation in the early signs of autism spectrum disorder, a single symptom could not reveal the disorder by itself. When trying to recognize ASD it is essential to pay attention to many different signs and whether or not those signs appear together. For example, the repetitive behavior together with the difficulties of social interaction may be alarming. The co-occurrence of multiple signs may give a reason to monitor the individual’s development more closely.

Autism spectrum disorder is associated to high rates of comorbid mental disorders, where depression is probably most common disorder. Although the high prevalence of depression in autism is well-known thing, relatively little is known about its underlying risk factors or explaining factors. This study aimed to examine whether there is evidence that some characteristic features of autism spectrum disorder would have an impact on high prevalence of depression in autism spectrum disorder. We discuss about two psychological factors: emotion regulation and its deficits and the tendency to perseverate and ruminate. Two factors related to perseveration, cognitive flexibility impairments and rumination were associated with depression and depression symptoms. The association between emotion regulation deficits and depression manifested in the use of maladaptive coping skills and in tendency to ruminate. More research is still needed to replicate these results and gain stronger evidence. The depression diagnosis in autism spectrum disorder is problematic in many ways, therefore all results concerning the subject should be interpreted with caution.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella niitä mekanismeja, jotka vaikuttavat autististen ihmisten alhaisten työllisyyslukujen taustalla, sekä tarjota tuoreimpaan tutkimustietoon nojaten ratkaisukeinoja autististen nuorten ja aikuisten työllisyyden parantamiseen ja työhön sopeutumisen tukemiseen. Teoksessa tarkastellaan työllisyyslukujen taustatekijöitä autismin, yksilöllisten ominaisuuksien sekä kulttuuristen ja rakenteellisten ongelmien näkökulmista. Työelämän yleisimmät haasteet on jaettu teoksessa työnhaun ja työhaastattelun sekä työhön kouluttautumisen ja valmistautumisen vaiheisiin. Katsauksessa tarkastellaan tietoa erilaisista tutkimuksista ja pyritään löytämään tehokkaimmat ratkaisukeinot työllisyyslukujen kohottamiseen. Autististen yksilöiden alhaisten työllisyyslukujen taustalla vaikuttavia mekanismeja ei ole tutkittu riittävästi, eikä niitä täten tunneta vielä kovin hyvin. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu yhtenäisesti, että valtaosa autistisista yksilöistä tarvitsisi laajoja, monipuolisia tukia löytääkseen ja ylläpitääkseen työllisyyttä. Tuki jokaiselle autistiselle henkilölle tulisi räätälöidä yksilöllisesti, ja tuki olisi parhaimmillaan pitkäkestoista ja tarjoaisi apua moneen eri elämän osa-alueeseen, kuten taloudelliseen ja sosiaaliseen elämään työssä suoriutumisen rinnalla. Työelämän kulttuuriselta tasolta positiivisia vaikutuksia työllisyyslukuihin löydettiin autististen työnhakijoiden ja työntekijöiden vahvuuksiin keskittymisestä sekä epäolennaisten asioiden, kuten katsekontaktin vähäisyyden, huomioimattomuudesta. Katsauksessa tarkasteltiin useampaa eri maista tulevaa tukiohjelmaa, joiden tehokkuudesta on saatu risteävää tietoa. Vielä ei ole kehitetty yhtenäistä ja kaikin puolin tehokkaaksi todistettua interventiota tai ohjelmaa, joka sisältäisi kaikki teoksessa mainitut autististen henkilöiden työllisyyden tukemisen osapuolet. Hyvin suunnitellulla ja tieteelliseen tietoon perustuvalla tuella voidaan kuitenkin tuoda autistisia yksilöitä työllisyyden piiriin samalla parantaen yksilöiden hyvinvointia, sekä tuoda pitkällä aikavälillä merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle. Aihe vaatii siis perusteellista lisätutkimusta ja sen soveltamista tehokkaiden, monipuolisten tukiohjelmien kehittämiseen.

Tavoitteet. Behavioraalinen inhibitio (BI) on yksi keskeisimmistä lapsuuden ahdistuneisuushäiriöiden riskitekijöistä. Leikki-ikäisenä ilmenevän BI:n on todettu ennustavan voimakkaasti myöhempiä ahdistuneisuushäiriöitä sekä olevan yhteydessä laajempiin tunne-elämän ja sopeutumisen ongelmiin. BI on temperamenttitaipumus, jota kuvaa pelokkuus, epävarmuus ja vetäytyminen uusia asioita, tilanteita ja ihmisiä kohdatessa. BI:n ja ahdistuksen välistä yhteyttä sääteleviksi tekijöiksi on tunnistettu esimerkiksi vanhemman ylisuojelevaisuus sekä lapsen heikot sosiaaliset taidot ja huonot kokemukset vertaissuhteissa. Ahdistuneisuushäiriöiden ehkäisyssä intervention kohderyhmäksi voidaan valikoida BI:n takia erityisen suuressa riskissä olevia lapsia, ja samalla ohjata heitä laajemmin positiiviselle sosioemotionaaliselle kehityspolulle. Tässä katsauksessa tarkastellaan behavioraalisesti inhiboituneille leikki-ikäisille lapsille kehitettyjä interventioita sekä niiden tehokkuutta BI:n ja ahdistuneisuushäiriöiden vähentämisessä. Menetelmät. Katsauksessa käsitellyt interventiotutkimukset haettiin Scopus- ja PsycInfo -tietokannoista hakusanoilla behavioraalinen inhibitio, ujous tai sosiaalinen vetäytyminen, preventio tai interventio ja lapset. Tulokset ja johtopäätökset. Behavioraalisesti inhiboituneille lapsille kehitetyissä interventioissa pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti ahdistusriskiä sääteleviin tekijöihin: vanhemman ylisuojelevaisuuteen, lapsen sosiaalisiin taitoihin tai molempiin. Interventioiden vaikutus BI:oon oli vaihtelevaa. BI väheni selvästi vain interventiossa, joka yhdisti sekä vanhempiin että lapsiin kohdistettuja toimia. Interventiot vähensivät kuitenkin johdonmukaisesti lasten ahdistusoireilua, ahdistuneisuushäiriöitä ja internalisoivia ongelmia, ja myös tämä muutos näkyi selkeimmin yhdistetyssä interventiossa. Behavioraalisesti inhiboituneille lapsille suunnatut interventiot vaikuttavat lupaavalta suunnalta lasten ahdistuneisuushäiriöiden sekä myöhempien tunne-elämän ja sopeutumisen ongelmien ehkäisyssä. Interventioista tarvitaan kuitenkin lisää monipuolista tutkimusta, jotta niitä voidaan soveltaa laajasti käytäntöön.

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää rikokseen syyllistymisen riskin ja B- klusterin persoonallisuushäiriöiden välistä yhteyttä, erityisesti antisosiaaliseen ja epävakaaseen persoonallisuushäiriöön keskittyen. Tämän pohjalta esitellään mahdollisia keinoja vähentää lisääntynyttä rikollisuuteen syyllistymisen riskiä. Tutkielman aiheen konkretisoimiseksi esitellään tutkielmassa myös joitain rikostyyppejä esimerkkeinä. Tutkimuksen kohdeyleisöä ovat psykologiasta ja erityisesti oikeuspsykologiasta kiinnostuneet, rikosten ehkäisyn ja rikosseuraamuksen parissa työskentelevät henkilöt sekä yleisesti yhteiskunnallisista ilmiöistä kiinnostuneet ja niihin vaikuttavat henkilöt. Tutkielman aineisto on haettu Google Scholar –tietokannasta ja American Psychological Association verkkosivuston artikkelihausta syksyn 2022 aikana. Tutkimusartikkelien hakuun on käyetty sanoja “personality disorder”, “impulse control”, “emotion regulation/dysregulation”, “brain structure” ja “crime” sekä näiden yhdistelmiä, kuten “emotion dysregulation AND brain structure”. Lisäksi aineistoa on etsitty Google Scholar – tietokannasta löydettyjen artikkelien lähdeluetteloista. Tutkielman keskeisimpänä tuloksena voidaan todeta persoonallisuushäiriöiden kohdalla rikollisuuteen syyllistymisen lisääntyneen riskin liittyvän pitkälti impulssikontrollin ja tunnesäätelytaitojen puutteeseen, jotka normaalitilanteessa auttavat yksilöä sopeutumaan yhteiskuntaan ja estävät voimakkaiden tunnekokemusten aiheuttamat impulsiiviset teot. Impulssikontrollin ja tunnesäätelyn puute selittyy tutkielman tulosten mukaan ainakin osittain aivorakenteen poikkeavuuksilla, joita on tutkittu erityisesti Parkinsonin taudin potilailla. Impulssikontrollin ja tunnesäätelytaitojen puutteen ja lisääntyneen rikokseen syyllistymisen riskin yhteyden perusteella tutkielmassa ehdotetaan persoonallisuushäiriöisten tunnesäätelyn ja impulssikontrollin tukemista laajasti erilaisin interventiokeinoin, koska se saattaisi olla omiaan vähentämään rikollisuuteen syyllistymisen riskiä. Tunnesäätelyyn ja impulssikontrollin tukemiseen liittyvien interventiokeinojen lisätutkimus olisi arvokasta ja tarpeellista yksilöiden inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja yhteiskuntaan sopeutumisen lisäämiseksi. Lisätutkimuksen myötä voidaan kehittää keinoja, joilla persoonallisuushäiriöiden ja rikollisuuden riskin välistä yhteyttä pystytään vähentämään. Tämän lisäksi tarvitaan kuitenkin myös varhaista ongelmiin puuttumista ja niiden tunnistamista, jotta tutkimusten avulla kehitetyt interventiokeinot olisivat mahdollisimman tehokkaita.

Tavoitteet: Suuri osa psykoottisia häiriöitä sairastavista kärsii uniongelmista ja niitä hoidetaan yleisimmin lääkehoidolla. Psykoosilääkitys on usein riittämätön uniongelmien hoitoon. Unilääkityksen käyttö sen sijaan ei ole suositeltavaa kroonisiin uniongelmiin. Unettomuuteen kohdennettu kognitiivinen käyttäytymisterapia (cognitive behavioral therapy for insomnia, CBT-I) on ensisijainen hoitomuoto kroonisen unettomuuden hoitoon, mutta psykoottisten häiriöiden kontekstissa sitä käytetään vähän. Kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää CBT-I:n vaikuttavuutta unettomuusoireisiin psykoottisilla potilailla ja lisäksi tutkia CBT-I:n vaikutuksia elämänlaatuun sekä psyykkisiin oireisiin, kuten psykoottisiin oireisiin, ahdistukseen ja masennukseen. Menetelmät: Aihetta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta haettiin PubMed- ja Google Scholar -tietokannoista. Päätutkimukset oli tehty hoitotasapainossa oleville potilaille, joille oli diagnosoitu jokin psykoottinen häiriö (yleisimmin skitsofrenia) ja jotka saivat häiriöön viittaavan pistemäärän unettomuusindeksistä. Lähes kaikilla tutkimuksiin osallistuneilla henkilöillä oli käytössä jokin psykoosilääkitys. Tulokset ja johtopäätökset: Tulokset antavat vahvaa näyttöä siitä, että psykoottisten potilaiden unettomuusoireet vähenevät ja unenlaatu paranee CBT-I:n ansiosta. CBT-I vaikuttaisi parantavan myös toimintakykyä ja hyvinvointia. Psyykkisten oireiden osalta tulokset olivat myös lupaavia, mutta vielä epäselviä. Tulosten perusteella CBT-I toimii hyvin myös psykoottisille potilaille ja sen käyttöä tulisi lisätä. Parantamalla unta voidaan parantaa myös psykoottisten potilaiden elämänlaatua ja mahdollisesti vähentää psykoottisia oireita sekä masennus- ja ahdistusoireita. Osa tutkimuksista oli tehty ilman kontrolliryhmää, lyhyillä interventioilla ja/tai pienillä otoskoilla, joten lisää tutkimusta tarvittaisiin etenkin CBT-I:n vaikutuksista psyykkisiin oireisiin.