Browsing by Title

Children with cochlear implants (CI) are known to have deficits in their prosody perception and emotion recognition skills. This is a risk for their social well-being. The purpose of this study is to examine what is known about prosody perception and emotion recognition skills of children with CIs compared to normally hearing children. Results show that there are deficits in at least some areas of the prosody perception and emotion recognition skills of children with CIs. More information is needed so that CIs could be technically improved and the interventions could be more efficient. Music is one of the most promising ways to enhance the prosody perception skills of children with CIs.

Tavoitteet: Empatia ja prososiaalinen käyttäytyminen ovat taitoja, jotka kehittyvät muuhun kehitykseen kytkeytyneenä sosiaalisissa suhteissa läpi elämän. Sisarussuhteet ovat tärkeitä kasvuympäristöjä, joissa voidaan harjoitella mm. sosiaalisia, emotionaalisia ja kognitiivisia taitoja. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää, millainen yhteys sisarussuhteella on empatiakykyyn ja prososiaaliseen käyttäytymiseen, sekä tutkia, onko sisarusten kanssa eläneillä ja ainoilla lapsilla eroa empatiassa ja prososiaalisissa taidoissa. Lisäksi selvitetään, onko syntymäjärjestyksellä, sisarusten sukupuolella tai sisarussuhteen laadulla merkitystä empatian ja prososiaalisuuden kannalta. Menetelmät: Tutkimustietoa hankittiin Terkko Navigator -hakukoneen avulla maaliskuussa 2024 hakusanoilla ”empathy”, ”development”, ”prososial behavior” ja ”siblings”. Mukaan hyväksyttiin kaikki englanninkieliset tutkimukset, jotka olivat vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimusartikkeleita alkuperäistutkimuksista. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimusartikkeleita löytyi yhdeksän kappaletta. Tutkimusnäytön perusteella sisarussuhteella on yhteys sekä empatiaan että prososiaaliseen käyttäytymiseen. Tutkimusten mukaan sisaruksen kanssa kasvaneilla on paremmat empatiataidot ja enemmän prososiaalista käyttäytymistä kuin ainoilla lapsilla. Erityisesti laadultaan positiivinen sisarussuhde on yhteydessä korkeampaan määrään empatiaa ja prososiaalista käyttäytymistä. Nämä tutkimustulokset osoittavat, että sisarussuhteilla on oma merkityksensä empatian ja prososiaalisuuden taitojen kehittymisessä.

There has been observed a link between schizophrenia, schizotypy and supernatural beliefs, and this link has been studied a lot. However, previous studies have treated supernatural beliefs and other belief categories that resemble it as qualitatively different groups, even though this approach has a questionable basis. In this study, therefore, these groups have been combined into a single, general class of beliefs. The study has three hypotheses; firstly that people who have more supernatural beliefs also have more schizotypal traits (and vice versa), secondly that schizotypal traits related to cognitive processes specifically are related to a higher amount of supernatural beliefs, and thirdly that people who hold strong supernatural beliefs assume that others consider them strange or atypical. The results support the first and second hypothesis, but are less clear regarding the third hypothesis.

Ilmastopsykologiassa on perinteisesti keskitytty yksilötason valintoihin ja toimintaan ilmaston hyväksi, kuten kierrätykseen ja lihansyönnin vähentämiseen. Ilmastonmuutos on kuitenkin lopulta kollektiivinen ilmiö: suuri osa tutkijoista kannattaa ajatusta ihmiskunnan merkittävästä roolista sen aiheuttajana ja se tulee koskemaan enemmän ja vähemmän jokaista. Ilmastonmuutosta pidetään sosio-ekologisena kriisinä, jonka hillitseminen vaatii laajoja sosiaalisia ja rakenteellisia muutoksia. Tämän mittakaavan muutoksia saadaan parhaiten aikaan kollektiivisella toiminnalla. Yksilön identifioituminen erilaisiin ryhmiin, kuten ilmastonsuojelijoihin, vaikuttaa siihen millaisiin kollektiivisiin toimiin hän todennäköisesti ottaa osaa. Sosiaali-identiteetit muodostuvat yksilön sisäryhmien jäsenyyksistä, eli millaisiin ryhmiin yksilö on identifioitunut. Tutustuin katsaukseni aiheeseen tutkimalla ensin Journal of Environmental Psychology -nettisivuja, jossa on julkaistuna paljon ilmastopsykologisia artikkeleita. Lopulta katsaukseen liittyvää kirjallisuutta etsin Pubmedistä sekä Helsingin yliopiston kirjaston artikkelikokoelmista käyttämällä hakusanoja ’’pro-environmental behavior’’, ’’collective action’’, ’’social identity’’ sekä ’’pro-environmental social identity’’. Katsaukseen valikoituneen kirjallisuuden perusteella sosiaali-identiteetti on merkittävä kollektiivisen toiminnan ennustaja myös ilmastonmuutoskontekstissa. Kollektiivinen ilmastotoiminta tarkoittaa niin ilmastopoliittisten säännösten kannattamista kuin konkreettista ilmaston hyväksi toimimista ryhmässä esimerkiksi Fridays for Future tyyppisissä mielenosoituksissa. Yksilöiden keskeiset ryhmäjäsenyydet siis vaikuttavat yksilön ilmastotoimintaan ja asenteisiin ilmastonmuutosta kohtaan. Erityisesti politisoituneen sosiaali-identiteetin on todettu ennustavan kollektiivista toimintaa, ja myös ilmastokontekstissa on viitteitä samanlaisesta ilmiöstä. Politisoitunut ympäristöystävällinen sosiaali-identiteetti muodostuu, kun yksilö toimii aktiivisena osana ryhmää tavoitteenaan saavuttaa kollektiivisen kamppailun kautta ilmastomyönteistä yhteiskunnallista muutosta. Erilaiset sosiaaliset ryhmät voivat olla myös konfliktissa keskenään pitäen kiinni oman sisäryhmänsä aatteista ja syrjien vastakkaisten ryhmien ajatuksia. Ilmastokontekstissa erilaisia tulkintoja löytyy niin siitä, kenen aiheuttama ilmastonmuutos on, kuin siitä, miten laajoja muutoksia sen hillitseminen vaatii. Erilaisista asenteista johtuvat ryhmien väliset konfliktit voivat hidastaa vaadittavien ilmastonmuutoksen hillitsemistoimien toimeenpanoa, mutta toisaalta laaja sosiaalinen ja rakenteellinen muutos vaatii tämän tyyppistä konfliktia staattisuuden sijaan. Yksilöiden ryhmäjäsenyyksien vaikutuksia olisi tärkeää ottaa huomioon ilmastokeskustelussa sekä mahdollisesti hyödyntää ilmastoviestinnässä uudelleen muotoilemalla sanoma vastaamaan yksilön sisäryhmien normeja.

Tavoitteet. Jokaisella tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus viestiä ja osallistua yhteiskuntaan. Koska viestintä ja yhteisöllisyys ovat enenevässä määrin siirtyneet kasvokkaisten vuorovaikutustilanteiden lisäksi myös internettiin ja sosiaalisen median alustoille, on avusteisesti viestivien osallistumismahdollisuuksia ja kokemuksia sosiaalisen median alustojen käytöstä mielekästä tutkia. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on aiemman tutkimustiedon valossa tarkastella mikä merkitys sosiaalisella medialla on avusteisesti viestivälle ihmiselle. Katsauksessa tarkastellaan etenkin sosiaalisen median avusteisesti viestivälle tarjoamia hyötyjä viestinnälliseen näkökulmaan keskittyen. Lisäksi kartoitetaan millä tavoin avusteisesti viestivät käyttävät sosiaalista mediaa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin huhtikuussa 2022 Scopus-, OvidMedline- ja PsychInfo- tietokannoissa. Hakulausekkeeksi valittiin social media AND (aac OR “augmentative and alternative communication”). Kirjallisuuskatsaukseen valittujen artikkelien tuli vastata vähintään jompaankumpaan tutkimuskysymyksistä, olla englanninkielinen vuosina 2014-2022 julkaistu vertaisarvioitu alkuperäinen tutkimusartikkeli, joka on saatavilla verkosta joko ilmaiseksi, tai Helsingin yliopiston tunnuksilla. Hakulausekkeessa käytetyt termit tuli löytyä artikkelien otsikosta, abstraktista tai avainsanoista. Lopulliseen aineistoon valikoitui viisi tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusten pohjalta avusteisesti viestivien henkilöiden eniten käytettyjä sosiaalisen median alustoja olivat Facebook, Twitter ja Skype. Lisäksi useammissa tutkimuksissa mainittiin sähköposti yhtenä käytetymmistä sähköisistä viestintäkanavista osallistujien keskuudessa. Kaikki osallistujista tarvitsivat sosiaalisen median käyttöön teknisiä apuvälineitä ja usein myös läheisten tukea. Käyttöä rajoittivat pääasiassa erilaiset motoriset, teknologiset ja kirjalliset haasteet. Sosiaalisen median koettiin tarjoavan avusteisesti viestiville useita hyötyjä, kuten mahdollistavan ja helpottavan yhteydenpitoa ja lisäävän sosiaalisia suhteita. Yleisesti viestiminen sosiaalisessa mediassa koettiin kasvokkaista viestintää helpommaksi ja monella tapaa myös mielekkäämmäksi. Sosiaalisen median kautta oli helppo etsiä ja saada apua ja tukea arkeen. Aihetta on tärkeä tutkia lisää pystyäksemme entistä laajemmin hyödyntää sosiaalisen median avusteisesti viestiville tarjoamat hyödyt ja tarjotaksemme heille tasavertaisen mahdollisuuden olla osana nyky-yhteiskuntaa.

Tavoitteet: Afasia on aikuisiällä esiintyvä kielelliskognitiivinen häiriö, joka voi vaikuttaa moniin eri elämän osa-alueisiin. Tämän vuoksi sitä olisi tarpeen tarkastella afaattiselle henkilölle merkityksellisen, arjen toimintakyvyn huomioivan toiminnallisen kommunikaation näkökulmasta. Jotta puheterapian vaikutuksia afaattisen henkilön toiminnalliseen kommunikaatioon voitaisiin tarkastella, tulisi käytössä olla arviointivälineitä, jotka tuovat esiin afaattisen henkilön kommunikaatiokykyjä ja niiden käytön tehokkuutta. Lisäksi olisi olennaista saada käyttöön terapiamuotoja, jotka tähtäävät vuorovaikutuksen sujumiseen häiriökeskeisen kielellisten toimintojen palauttamisen sijaan. Tämän kanditutkielman tarkoituksena on tarkastella sosiaalisesti suuntautuneen ryhmämuotoisen puheterapian vaikutuksia afaattisten henkilöiden toiminnalliseen kommunikaatioon sekä niitä arviointivälineitä, joilla terapian vaikuttavuutta on tutkittu. Menetelmät: Tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista erilaisia hakutoimintoja hyödyntäen. Hakulausekkeeksi muodostui: (aphasia) AND (functional communication OR everyday communi- cation OR interpersonal communication OR conversation) AND (group therapy OR group treatment OR group conversation treatment). Tutkimusaineisto muodostui kuudesta artikkelista, joista yksi otettiin mukaan käsinpoimintana. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2006–2023, ja niissä oli kaikissa kyse afaattisten henkilöiden ryhmäpuheterapiainterventioista. Aineistosta poimittiin tarkemman analyysin myötä tutkimuskysymysten kannalta tärkeimmät tiedot. Tulokset ja johtopäätökset: Toiminnallista kommunikaatiota mitattiin tutkimuksissa itsetäytettävillä ja läheisten tai hoitajien täyttämillä kyselylomakkeilla ja arviointiasteikoilla sekä diskurssia ja keskustelevaa puhetta tarkastellen erilaisissa haastatteluissa ja kertomuksissa. Sosiaalisesti suuntautuneilla ryhmämuotoisilla puheterapiainterventioilla oli pääosin positiivinen vaikutus toiminnalliseen kommunikaatioon ainakin jollain arviointimenetelmällä mitattuna verrattaessa ennen interventiota saatuihin tuloksiin. Jatkossa olisi olennaista saada tarkempi käsitys toiminnallisen kommunikaation eri osa-alueista, jotta myös arviointivälineitä saataisiin systemaattisemmiksi. Toisaalta olisi tärkeää myös saada enemmän tietoa myös siitä, mitkä sosiaalisesti suuntautuneen ryhmäterapian sisällölliset elementit ovat yhteydessä muutokseen, jotta kuntoutuksesta saataisiin kohdistetumpaa ja yhdenmukaisempaa.

Emergence of self-awareness in children has typically been measured by the classic mirror mark test in which a child is placed in front of a mirror after a novel mark is discreetly placed on their face. Self-referencing behavior while looking in the mirror is typically interpreted as evidence of early self-awareness. Most children living in urban western contexts pass the test by the age of two. Development of mirror self-recognition has been considered universal. However, cross-cultural research indicates that the capacity to recognize one’s image develops later in children who live in rural, non-industrial sociocultural contexts. The objective of this thesis is to present these differences between different sociocultural contexts and review the proposed mechanisms behind them. Different cultures can be placed along a continuum of autonomy versus interdependence. In autonomous cultural contexts parents typically prefer a “distal” parenting style. It has been proposed that this parenting style facilitates the child’s capacity to form a representation of the self as a differentiated individual. Both autonomous parental socialization goals and a distal parenting style have been correlated with better performance in the mirror mark test. However, the available data is limited and the correlations between parenting variables and performance in the mirror mark test have not been found in all samples. It has been suggested that the cross-cultural validity of the mirror mark test might be poor. More research and possibly new measures of self-awareness are needed in the future.

Tavoitteet: Stressin on todettu vaikuttavan aivojen emotionaalisiin ja kognitiivisiin prosesseihin, joilla on merkittävä rooli myös moraalisessa päätöksenteossa. Tätä kautta on mahdollista, että stressi vaikuttaa siihen, millaisia moraalisia päätöksiä ihmiset tekevät. Moraalipäätöksillä voi olla suuria vaikutuksia niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla, joten niiden välinen yhteys on sekä kiinnostava että tärkeä tutkimuskohde. Katsauksen tarkoituksena oli muodostaa käsitys siitä, miten stressi vaikuttaa moraaliseen päätöksentekoon, ja mitkä moderoivat tekijät tätä suhdetta selittävät. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin Terkko Navigatorin kaikista tietokannoista ja Google Scholarista hakusanoilla ”moral judgement/moral decision/moral reasoning/moral dilemma” ja ”stress” sekä olennaisten artikkeleiden lähdeluetteloista. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimusnäytön perusteella stressi vaikuttaa moraaliseen päätöksentekoon taustalla olevien kognitiivisten ja emotionaalisten prosessien kautta. Kun moraalidilemmassa harkitaan uhrausta yleisen edun vuoksi, näyttää stressi lisäävän deontologisia taipumuksia. Lisäksi on alustavaa näyttöä siitä, että stressi lisää altruistisia tekoja arkisemmissa moraalipulmissa. Viitteitä on myös siitä, että sukupuoli, sosiaalinen läheisyys ja persoonallisuuspiirteistä sovinnollisuus moderoivat stressin ja moraalisen päätöksenteon suhdetta. Tulevaisuudessa näiden moderoivien tekijöiden huomioiminen sekä moraalisen päätöksenteon mittareiden ulkoiseen validiteettiin panostaminen olisi erityisen tärkeää tulosten yleistettävyyden kannalta.

The aim of this literature review is to analyse whether recent research supports the hypothesis about subliminal affective priming, more specifically whether backward masked emotional face stimuli processed outside of visual awareness can influence processing of subsequent target stimuli. Subliminal affective priming is a frequently researched phenomenon, but the topic has remained highly controversial due to theoretical and methodological challenges. Subliminality can be defined in different ways and the methods for controlling it vary. Out of the ten studies included in this review, subliminal affective priming effects were observed in six studies, but in two of these studies priming effects where reversed showing an inhibitory influence on the processing of subsequent target stimuli. This reversed effect could be explained by different instructions given to participants. In four out of ten studies subliminal affective priming effects were not observed. This lack of significant priming effects could be explained by limited power of analysis, different methods for controlling subliminality or participants being aware of the structure of the trials.

Tavoitteet. Nimeämisen taito toimii pohjana monille muillekin taidoille, kuten lukemiselle ja kirjoittamiselle. Nimeämisen taitoa on nykykirjallisuudessa tutkittu kuitenkin lähinnä aikuisilla. Tutkimus pohjaa etenkin afasian ja muistisairauksien vaikutuksista nimeämiseen ja nimeämistaidon heikkenemiseen. Lasten nimeämistaitoja sekä nimeämisen kehitystä on kuitenkin tutkittu vielä suhteellisen vähän. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella normaalisti kehittyvien lasten suoriutumista substantiivien ja verbien nimeämistehtävissä. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on vertailla lasten suoriutumista näiden sanaluokkien välillä. Tutkimuksen tavoitteena on myös tarkastella taustatekijöitä, jotka vaikuttavat lasten suoriutumiseen nimeämistehtävissä sekä nimeämistaidon myöhemmässä kehityksessä. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä toimi integroiva kirjallisuuskatsaus. Tiedonhaku suoritettiin Ovid Medline- sekä Scopus tietokannoista. Lisäksi yksi tutkimusartikkeleista poimittiin Google Scholar tietokannasta. Hakulausekkeena toimi: ("Object naming" AND "action naming" OR "nouns" AND "verbs" AND child* OR acquisition AND "typical development"). Tutkielman lopullinen tutkimusaineisto koostui viidestä tutkimusartikkelista, jotka oltiin julkaistu vuosina 1996–2013. Tulokset ja johtopäätökset. Substantiivien ja verbien nimeämisen kehitystä mitattiin tutkimuksissa suhteellisen yhtenevin menetelmin. Nimeämistehtävät koostuivat substantiivi- ja verbikuvista, jotka näytettiin satunnaisessa järjestyksessä lapselle. Vanhemmat ikäryhmät nimesivät substantiivikuvat tarkemmin kuin nuoremmat ikäryhmät. Virheiden määrä vähentyi myös iän myötä. Lisäksi kuvat nimettiin nopeammin vanhemmilla ikäryhmillä. Verbikuvista transitiiviset verbit nimettiin intransitiivisia verbejä tarkemmin kaikissa ikäryhmissä. Vanhemmat ikäryhmät nimesivät verbikuvat nuoria tarkemmin, sekä tuottivat vähemmän nimeämisvirheitä. Lisäksi vanhemmat koehenkilöt nimesivät verbikuvat nopeammin nuoriin verrattuna. Substantiivien ja verbien nimeämisen kehitystä vertailtaessa huomattiin, että subtantiivit nimettiin verbejä tarkemmin kaikissa ikäryhmissä. Lisäksi substantiivit tuottivat vähemmän nimeämisvirheitä kuin verbit kaikissa ikäryhmissä.