Browsing by Title

Tavoitteet. Tutkimalla nimeämistä pyritään selvittämään sanaston kokoa ja koostumusta. Varhainen sanasto on yhteydessä myöhempään kielenkehitykseen ja nimeäminen on yksi lukitaitojen ennustajista. Monikielisyyden lisääntyessä kasvaa tarve ymmärtää paremmin myös kaksikielistä kielenkehitystä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella miten substantiivien ja verbien nimeäminen kehittyy yksikielisillä ja kaksikielisillä lapsilla. Lisäksi tavoitteena on selvittää niiden välisiä eroavaisuuksia. Menetelmät. Kandidaatintutkielmassa käytetiin menetelmänä integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Scopus-tietokannasta. Hakulausekkeena oli TITLE-ABS-KEY (naming OR retrieval) AND (action OR nouns OR object OR "verb-noun" OR verb) AND (bilectal OR bilingual OR monolingual OR multilingual) AND (children OR development). Tulosten tarkastelun jälkeen tutkielmaan valikoitui neljä artikkelia ja lisäksi yksi artikkeli poimittiin käsin. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2006-2017. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusten koehenkilöryhmät ja tavoitteet olivat melko erilaisia keskenään. Tutkimustulosten perusteella vaikuttaa, että nimeäminen muuttuu tarkemmaksi ja nopeammaksi iän myötä. Tutkimustulosten perusteella substantiiveja nimetään verbejä paremmin myös kaksikielisten joukossa, mutta tulokset olivat osin ristiriitaisia. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää tutkimusta kaksikielisten verbien ja substantiivien nimeämisen kehittymisestä, jotta tarkkojen ja luotettavien arviointimenetelmien kehittäminen mahdollistuu ja epätyypillinen kielenkehitys voidaan tunnistaa.

Tavoitteet. Transihmisillä on korkea riski sairastua syömishäiriöön, koska he usein ovat tyytymättömiä omaan kehoonsa. Sekä transihmisillä että syömishäiriötä sairastavilla ihmisillä on kohonnut riski itsensä vahingoittamiseen ja itsemurhaan, minkä vuoksi transidentiteetin ja syömishäiriöoireilun yhdistelmä on huolestuttava. Tutkielman tavoitteena oli tarkastella yhteyttä syömishäiriöoireilun ja sukupuolidysforian välillä ja koota tämän pohjalta yhteen suosituksia syömishäiriöhoidon mukauttamisesta transihmisille. Menetelmät. Katsauksen artikkeleita etsittiin Google Scholar -tietokannasta hakusanoilla ”gender dysphoria AND eating disorder ”. Lisäksi artikkeleita löytyi toisten artikkeleiden kautta. Tulokset ja johtopäätökset. Sukupuolidysforian nähtiin vaikuttavan syömishäiriöoireiluun. Tulokset siitä, miten koettu sukupuoli vaikuttaa riskiin syömishäiriöoireiden ilmenemiselle, olivat kuitenkin ristiriitaisia. Sukupuolidysforian lisäksi myös vähemmistöstressimallia käytettiin selittämään suurempaa syömishäiriöiden esiintyvyyttä transihmisillä. Syömishäiriöhoitoa ja diagnosointia tulisi kehittää paremmin monimuotoisuutta huomioivaksi, koska tällä hetkellä osaavan henkilökunnan puute, pelko syrjivästä kohtelusta ja vähemmistöstressi ovat aitoja esteitä transihmisille syömishäiriöhoitoon hakeutuessa. Toimivassa hoidossa ratkaisevaa olisi sekä sukupuolidysforian että syömishäiriöoireiden samanaikainen sukupuolikokemusta vahvistava hoito moniammatillisesti ja potilaskeskeisesti.

Tavoitteet. Suuhengittäminen on hengitystapa, joka saattaa korvata paremman hengitystavan, eli nenähengittämisen. Suuhengittäminen voi vaikuttaa lapsen suun ja kasvojen alueen rakenteiden kehittymiseen ja aiheuttaa toiminnallisia poikkeavuuksia, esimerkiksi puheeseen. Suuhengityksellä tiedetään olevan yhteyksiä puhehäiriöihin, kuten puheen ymmärrettävyyden vähenemiseen, äänen laadun heikkenemiseen sekä puheentuoton muutoksiin, mutta suuhengityksen vaikutuksista artikulaatioon on vielä paljon opittavaa. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää suuhengityksen yhtymäkohtia artikulaatioon lapsilla, jotta saataisiin enemmän tietoa suuhengityksen laajoista haittavaikutuksista. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Hakulausekkeena käytettiin ("mouth breathing" OR "mouth inspiration" OR "mouth respiration" OR "mouth ventilation" OR “oral breathing” OR “oral inspiration” OR "oral respiration" OR "oral ventilation") AND ("articulation" OR "pronunciation" OR "speech production" OR "speech and sound production" OR "sound production" OR "speech expression" OR "verbal expression" OR "oral expression" OR "utterance") AND ("speech therapy" OR "speech pathology" OR "speech rehabilitation") AND NOT (“mouth to mouth”). Artikkelihaku toteutettiin Scopus ja Pubmed -tietokannoissa tammikuussa 2023. Aineistohaussa kirjallisuuskatsaukseen löytyi neljä tutkimusartikkelia ja yksi artikkeli poimittiin manuaalisesti. Valitut artikkelit olivat julkaistu 2013–2022. Tulokset ja johtopäätökset. Suuhengityksen ja artikulaation väliltä löytyi yhteys. Suuhengittävistä lapsista 25–81.7 prosentilta löydettiin puhehäiriöitä (verrokeilla sama luku 14 %). Lapsilta, joilla oli puhehäiriö, suuhengitystä esiintyi 45.3–55.5 prosentilla (verrokeilla sama luku 10.8 %). Eniten muutoksia dokumentoitiin /s/ ja /z/ -foneemeissa. Suuhengityksen vuoksi muuttuneista artikulaatiotavoista yleisin oli frikatiivi ja klusiili. Artikulaatiopaikoista yleisimmin muuttui alveolaariset ja postalveolaariset äänteet, jotka vaihtuivat useimmiten interdentaalisiksi tai lateraalisiksi. Kandidaatintutkielman synteesiksi muodostui, että suuhengityksestä ja sen vaikutuksista artikulaatioon tarvitaan lisää tutkimusta. Tutkimustietoa kaivataan lisää, jotta ilmiöön voitaisiin puuttua kliinisessä työssä paremmin. Varhainen puuttuminen suuhengitykseen on tärkeää, jotta ongelmat eivät kumuloidu lapsen tulevaisuuteen.

Tavoitteet. Keskosilla esiintyy kypsymättömyyttä syömisen kannalta keskeisissä toiminnoissa, sillä hermoston kypsyys, suun motorinen kehitys, sekä hengityksen, imemisen ja nielemisen rytmittäminen on alikehittynyttä. Syömistoimintojen kypsymättömyys vaikeuttaa ravinnon saantia suun kautta, ja usein keskoset saavat ravinnon osittain tai kokonaan nenämahaletkun kautta. Tutkimuksessa haluttiin tarkastella suun motorisen intervention vaikutuksia keskosten suun kautta syömisen valmiuksiin aikaisemmin tehtyjen tutkimusten pohjalta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia vaikutuksia keskosille suunnatulla suun motorisella interventiolla on suun kautta syömisen taitoihin ja voidaanko intervention avulla saavuttaa täysin suun kautta annettava ravitsemus aikaisemmin. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Haku suoritettiin tammikuussa 2024 Ovid Medline ja Scopus tietokantojen kautta hyödyntäen erilaisia hakutoimintoja. Hakulausekkeena Ovid Medlinessä toimi; (Oral motor intervention.mp) AND (PIOMI.mp.) AND (exp Infant, Premature/ or preterm infant*.mp.) ja Scopuksessa; ((TITLE-ABS-KEY ("premature infant*")) OR (TITLE-ABS-KEY ("preterm infant*"))) AND (TITLE-ABS-KEY ("oral motor intervention")) AND (TITLE-ABS-KEY(PIOMI)). Hakutuloksia karsittiin valintakriteereiden mukaan, jolloin lopulliseksi tutkimusaineistoksi muodostui kuusi vuosien 2011–2023 aikana tehtyä tutkimusartikkelia. Aineiston analysointi tehtiin poimimalla artikkeleista tutkimuksen kannalta tärkeimmät tiedot. Aineiston keskeisimmät sisällöt taulukoitiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tulokset osoittivat, että koeryhmän keskoset osoittivat parempia ruokintavalmiuksia intervention aikana ja sen jälkeen kontrolliryhmän keskosiin verrattuna, jonka seurauksena koeryhmän keskoset siirtyivät täysin suun kautta tapahtuvaan ruokintaan varhaisemmassa vaiheessa. Koeryhmän keskosilla imemisen kehittyminen oli nopeampaa, imemisen tehokkuus lisääntyi, suun motoriset taidot paranivat ja yhtäjaksoinen ruokinnan kesto pidentyi. Varhaisella keskosille suunnatulla interventiolla voi olla myönteisiä vaikutuksia suun motoristen taitojen kypsymisessä ja siirtymisessä täysin suun kautta annettavaan ruokintaan.

Urheilijoilla esiintyy aiempien tutkimusten mukaa enemmän syömishäiriöitä ja häiriintynyttä syömistä kuin muulla väestöllä. Lisäksi urheilijoiden ja syömishäiriöstä kärsivien on todettu saavan perfektionismimittareista korkeampia pisteitä kuin muun väestön. Syömishäiriöiden, perfektionismin ja urheilun välillä on olemassa selvä yhteys, mutta vielä ei ole pystytty vastaamaan siihen, mitä kautta ja miten yhteys ilmenee. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on käydä läpi tekijöitä, jotka vaikuttavat perfektionististen urheilijoiden kohonneeseen syömishäiriöriskiin. Urheilijat toimivat melko ainutlaatuisessa sisäisessä ja ulkoisessa ympäristössä, jossa on monia tekijöitä ja vaatimuksia, jotka voivat lisätä riskiä kliiniseen perfektionismiin ja syömishäiriöihin. Tässä katsauksessa tekijät on luokiteltu sisäisiin eli psykologisiin sekä urheiluympäristöön liittyviin tekijöihin. Katsauksen aineisto kerättiin PubMed -tietokannasta tammi-helmikuussa 2021 käyttäen hakusanoja athlete, sport, perfectionism, eating disorders, disordered eating. Perfektionismi näyttäisi olevan riskitekijä sekä korrelaatti syömishäiriölle ja häiriintyneelle syömiselle. Pitkittäistutkimusten puute vaikeutti syy-seurausyhteyden varmistamista mutta tutkimuksen mukaan perfektionismi oli yksilöiden geneettisesti määräytyvä persoonallisuuden ominaisuus, jota urheiluympäristö korosti ja joka yhdistettynä urheiluympäristön paineisiin oli erityisen haitallinen. Tulosten perusteella perfektionistisilla urheilijoilla esiintyi adaptiivista ja epäadaptiivista perfektionismia mutta syömishäiriöihin vahvin yhteys oli epäadaptiivisella perfektionismilla. Urheiluympäristössä ja urheilijan psykologisissa tekijöissä tunnistettiin useita tekijöitä, jotka näyttivät vaikuttavan perfektionismin ja syömishäiriön väliseen yhteyteen. Vahvimpina esitettiin tunteiden säätelyn vaikeudet, suorituskeskeisyys sekä lajikulttuurin laihuuskeskeisyys. Urheiluympäristö ja urheilijan psykologiset ominaisuudet muodostivat erityisesti keskenään vuorovaikutuksessa ollessaan riskitekijän ja otollisen alustan syömishäiriön kehittymiselle. Koska urheilijat ovat korkeammassa riskissä sairastua syömishäiriöön ja muihin psykopatologian muotoihin ominaisuuksiensa ja ympäristönsä takia, urheiluympäristössä toimivien tulisi kiinnittää tähän alttiuteen erityisesti huomiota ja havaita kärjistynyt tilanne ajoiss

Syömishäiriöt ovat vakavia mielenterveyshäiriöitä, joihin liittyy kroonistumisen riski. Sairaus yritetään usein salata ja vain harvat hakeutuvat hoitoon. Viime vuosina on kehitetty verkkopohjaisia hoitomenetelmiä, joista suurin osa pohjautuu kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan, jolla on tutkimusten perusteella vahvaa näyttöä syömishäiriöiden hoidossa. Verkkopohjaiset matalan kynnyksen hoitomenetelmät ovat yleistymässä niiden kustannustehokkuuden ja helppokäyttöisyyden vuoksi. Tässä katsauksessa perehdytään eri syömishäiriömuotoihin, niiden hoitoon ja verkkopohjaisten hoitomuotojen vaikuttavuuteen. Katsauksen aineisto kerättiin online-tietokannoista ja siihen sisällytettiin kontrolloidut satunnaistetut tutkimukset, joissa koehenkilöillä oli diagnosoitu jokin syömishäiriö, ja jonka päähoito tapahtui verkkovälitteisesti ilman kasvokkain tapahtuvaa kontaktia. Interventiot vaihtelivat täysin automatisoidusta itsehoitomenetelmästä videon välityksellä toteutettuun terapiaan. Tulosten tulkinta perustui pääasiassa oireiden määrän ja laadun arviointiin, ja useissa tutkimuksissa seurattiin myös hoitovasteen pysyvyyttä. Verkkovälitteisillä kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan perustuvilla itsehoitomenetelmillä saattaa olla syömishäiriöiden psykopatologiaa vähentäviä vaikutuksia. Vaikuttaisi siltä, ettei itsehoitomenetelmissä terapeutin sähköpostitse toteutetulla tuella ole merkitystä hoidon vaikuttavuuteen. Videon välityksellä toteutetun kognitiivis-behavioraalisen terapian hoitovaste ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi kasvokkain toteutetusta terapiasta. Tutkimus verkkohoidosta on vasta alussa ja tutkimukset ovat heterogeenisiä, joten varmoja johtopäätöksiä vaikuttavuudesta ei katsauksen perusteella voi tehdä.

Social exclusion is a process where a certain group of people are faced with several difficulties in multiple areas of life. The most typical definition of social exclusion is not being able to attend the activities which are available and ordinary for most of the community. Social exclusion is related to mental disorders, and the topic of this bachelor thesis is the relationship between social exclusion and mental disorders. The purpose of this paper is to research factors via which mental disorders expose an individual to social exclusion and factors exposing a socially excluded individual to mental disorders. According to research evidence, mental health problems expose an individual to social exclusion by stigma related to mental disorders, and by challenges in social relationships and working ability in particular. The most important factors that expose a socially excluded individual to mental health problems are social difficulties, poverty and unemployment. The consequences can exist over generations. Studies on this topic clearly imply that there is a bidirectional relationship between social exclusion and mental disorders: social exclusion exposes an individual to mental disorders and mental disorders to social exclusion. Variations in definitions causes problems for research since it makes it difficult to compare different studies and create meta-analysis. The two phenomena are also often met together, which makes it difficult to draw conclusions about causality. Especially more longitudinal studies are needed to attain information about the complicated interaction between social exclusion and mental disorders.

Skillful thinking can be defined and measured by conceptualizing it as reliable thinking processes that lead to rational action. Rational is action by which we reach our goals maximizing the subjective value we feel for achievement. Rational action can be viewed to be based on true beliefs, epistemic rationality. Modern research concerning skillful thinking has taken place in the framework of dual-process theories. The framework is based on findings that humans are susceptible to rationality preventing biases in reasoning. Although the biases are thought universal, some people have been found to able to avoid them. Researchers have categorized thinking to type 1 and type 2 processes, of which type 2 processing represents reliable type. Type 2 processing is linked to intelligence, but also to skillful thinking distinguishable from it. The frameworks laboratory tasks simulating typical decision-making measure both aspects of type 2 processing. By using self-assessment measures, it is also possible to focus on the qualities of skillful thinking alone. As examples of the measurement types this review focuses on the Cognitive Reflection Test and on the Actively Open-minded Thinking scale. It was found in the review that the usability of the Cognitive Reflection Test can be hindered by prior exposure to the test as well as by the publicity it has received. Regarding the Actively Open-minded Thinking scale, the structure of the measure was found to be questionable. The problems require further research. Reviewing the results of the Cognitive Reflection Test also brought up a problem related to the framework more generally. Newest theories of the framework include concepts such as mindware and logical intuitions, which can be used to explain phenomena, but not that well to predict them. The relation between the concepts and skillful thinking requires further clarification in the future.

Uponneiden kustannusten harha on taloustieteen ja psykologian piirissä hyvin vakiintunut ja tunnettu ilmiö, jossa toiminnan jatkamista perustellaan virheellisesti toimintaan jo aiemmin upotetuilla resursseilla. Ilmiötä on tutkittu erityisen paljon organisaatioiden toiminnan tasolla taloustieteessä, mutta sen oletetaan tyypillisesti ilmenevän myös yksilötasolla. Näyttö uponneiden kustannusten harhan ilmenemisestä yksilön päätöksenteossa on kuitenkin heikkoa. Harhaa käsittelevissä tutkimuksissa on havaittu vaihtelevia ja ristiriitaisia tuloksia, jotka asettavat ilmiön laajamittaisen yleistettävyyden ja käytännön vaikutukset kyseenalaisiksi. Tässä katsauksessa tarkastellaan kriittisesti tuoreinta tutkimustietoa uponneiden kustannusten harhasta yksilöpsykologisella tasolla pyrkien vastaamaan kysymykseen siitä, millaista tieteellinen näyttö kyseisestä ilmiöstä on tällä hetkellä ja mitä selittäviä tekijöitä ilmiön taustalla on havaittu. Parasta näyttöä uponneiden kustannusten harhasta yksilön päätöksenteossa löydettiin konteksteissa, jotka liittyvät rahaan ja sen käyttämiseen. Sen sijaan niin sanottujen käyttäytymisen upotettujen kustannusten (engl. behavioral sunk cost) kohdalla tutkimusnäyttö paljastui ristiriitaiseksi. Ilmiö oli havaittu useissa tutkimuksissa, mutta sen toistaminen ja luotettava havaitseminen oli osoittautunut vaikeaksi. Kokonaisuudessaan näyttö käyttäytymisen upotettujen kustannusten harhan olemassaolosta on suhteellisen heikkoa ja ilmiön olemassaolon vahvistaminen vaatii lisätutkimusta. Mahdollisia uponneiden kustannusten harhan olemassaoloa selittäviä tekijöitä löydettiin useita. Perinteisiksi selitysmalleiksi kirjallisuudessa osoittautuivat kognitiivinen dissonanssi, prospektiteoria ja resurssien hukkaan heittämisen välttäminen. Näiden rinnalla uudempina selitysmalleina esiintyivät mm. mentaalisen kirjanpidon malli, vaivannäön oikeutuksen malli sekä erilaiset emootiomallit. Katsauksen perusteella voidaan arvioida uudempien mallien eduksi niiden testattavuus verrattuna perinteisiin malleihin, jotka eivät tee yhtä selkeitä ennusteita ilmiön käyttäytymisestä. Mikään yksittäinen malli ei kuitenkaan tämänhetkisen näytön perusteella nouse yksiselitteisesti vahvimmaksi uponneiden kustannusten harhan selittäjäksi. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että uponneiden kustannusten harha on selvästi olemassa ainakin rahankäyttöön liittyvässä päätöksenteossa, missä näyttö sen puolesta on suhteellisen vahvaa. Sen sijaan uponneiden kustannusten harha laajempana psykologisena ilmiönä on tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella vastatuulessa. Erityisesti käyttäytymisen upotettujen kustannusten harhaan liittyvä näyttö on kokonaisuudessaan ristiriitaista, eikä uponneiden kustannusten harhan olemassaolo laajana psykologisena ilmiönä ole selvää.

Depression is a mental health disorder that causes significant individual and societal harm, such as extensive suffering and increased disability and mortality. Due to its high prevalence, depression remarkably contributes to the global disease burden, which makes continuous work for developing more effective treatment particularly important. This literary study investigates the usability of dance-based interventions in the treatment of adulthood depression. The aim is to obtain an understanding of their overall effectiveness as well as compare treatment outcomes with conventional and other treatment. An additional objective is to discuss and compile possible contributing factors and evaluate the emphasis and deficiencies of current research literature. The method of data collection for the study was a systematic literary search on databases OvidMedline and Scopus. Seven individual studies investigating the effect of a dance intervention on either diagnosed or self-reported depression were chosen for data. The intervention had to be conducted mainly face-to-face and the symptoms had to be evaluated in a quantitative measure at least before and after the intervention. Research subjects were to be over the age of 18 and have no significant physical conditions or inabilities. Studies that included only elderly people were also excluded. The results of this study indicate that dance-based treatment can significantly reduce symptoms in depressed adults. In addition, the observed reduction in depressive symptoms was greater in favour of the treatment group compared to controls receiving only conventional treatment or psychoeducation and being on a waiting-list. The effectiveness of dance interventions also appears to be as good, or in some respects better compared to previously studied mindfulness-meditation, monotonous exercise and listening to music. Furthermore, dance interventions reduced a variety of comorbid symptoms, such as anxiety, psychological stress and difficulty in identifying emotions and gave rise to other positive changes, such as increased satisfaction with life, vitality and subjective happiness. Possible methods of change may be related to the enjoyable action that dancing provides, as well as to improved emotion identification and awareness, improvements in physical health and the social environment of the interventions. However, in interpreting these results, the limitations must also be taken into account as some studies were non-experimental, follow-ups were short or absent and the gender distribution of the participants was strongly unbalanced. In the future it is important to systematically investigate and control different factors that may alter the effectiveness of dance interventions, relating to both study subjects and the intervention itself. Accumulating such information is vital as dance interventions could have notable, cost-effective uses in the treatment of depression.