Browsing by Title
Now showing items 530-549 of 615
-
(2017)Authenticity is an important phenomenon related to human behavior, which has interested scientists, thinkers and artists for centuries. In psychology, the treatment of the subject has been left traditionally for the existential and humanistic schools. The turn of the century has seen an emerging interest in authenticity also amongst researchers of empirical psychology. The aim of this survey was to delve into the recent research of authenticity in empirical psychology and investigate how authenticity has been conceptualized and what benefits does it entail to human functioning. Moreover, we looked into the limitations and targets of development of the studies. We found out that authenticity has been studied lately from two differing viewpoints. While some researchers perceive authenticity as relatively stable personality trait, others hold that it is a transient state, which varies rather from situation to situation than from person to person. Both of these conceptualizations received support from the studies, though the majority focused on the trait viewpoint. Irrespective of the standpoint, the definitions of authenticity have been lately relatively uniform. Behavior, which is aligned with an individual’s innate tendencies, attitudes, values, goals and characteristics is deemed authentic. The contemporary conceptualizations draw both from humanistic psychology and from the self-determination theory. Studies gave support for the view endorsed by humanistic psychologists that authenticity is important for well-being and psychological functioning. Higher authenticity was positively related to self-esteem, life satisfaction, vitality and sense of purpose. Moreover, it was related to better functioning relationships and coping strategies. The research of authenticity in empirical psychology is still rather young, which explains the relative lack of studies in both quantity and quality. Most of the studies suffered from an unrepresentative study sample which hindered the generalizability of the results. However, the existing results of the importance of authentic behavior merit further study.
-
(2023)Aim: A number of different and effective medical and psychological treatments have been developed for the treatment of obsessive-compulsive disorder. However, not everybody benefits from these treatments. The Bergen 4-day Treatment is a new and intensive therapy for obsessive-compulsive disorder. There have been promising results of its effectiveness in individual studies. The aim of this literature review was to examine the effectiveness of The Bergen 4-day Treatment in the treatment of obsessive-compulsive disorder. Methods: Literacy search was conducted by searching the PubMed and Web of Sciences databases with the search term “Bergen 4-day treatment”. In addition to this, studies were also searched for in the bibliography of the articles selected for the review. The age group of the studies was limited to adults and nine studies were selected. Results and conclusions: Treatment led to a significant reduction in obsessive- compulsive symptoms and effects were found to persist for up to four years of follow- up. The treatment also reduced symptoms of anxiety and depression and had a positive effect on the ability to work. Treatment discontinuations were low, and patients were generally very satisfied with the treatment. Based on the literature review, The Bergen 4-day Treatment seems like a promising treatment for obsessive- compulsive disorder in adults. However, only one RCT study has been conducted on the treatment, so the results should be viewed with caution in the absence of control groups and randomization of patients.
-
(2022)Tavoitteet. Kuuloviat ovat yleisiä kommunikaatioon vaikuttavia tekijöitä. Vaikeiden ja erittäin vaikeiden kuulovikojen kuntoutuksessa käytettävät apuvälineet, kuten sisäkorvaistute (SI), rajoittavat tiettyjen aivokuvantamismenetelmien käyttöä. Aivokuvantamismenetelmien avulla saadaan tietoa aivojen toiminnasta. Toiminnallinen lähi-infrapunaspektroskopia (fNIRS) on aivokuvantamismenetelmä, jonka avulla voidaan mitata optisesti aivokuoren verenkierrossa ja happeutumisessa tapahtuvia muutoksia vasteena erilaisille ärsykkeille. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisissa tutkimuksissa fNIRS-menetelmällä on tutkittu henkilöitä, joilla on vaikea tai erittäin vaikea kuulovika. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin Scopus ja Ovid Medline -tietokannoista helmikuussa 2022. Hakulauseke muodos- tettiin yhdistämällä toiminnalliseen lähi-infrapunaspektroskopiaan ja kuulovikoihin liittyviä termejä. Artikkeleiden tuli olla vertaisarvioituja englanninkielisiä alkuperäistutkimuksia, jotka olivat saatavilla Helsingin yliopiston käyttäjätunnuksilla. Tietokantojen hakutuloksista aineistoon valittiin kuusi artikkelia. Lisäksi yksi artikkeli lisättiin aineistoon manuaalisesti. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella fNIRS-menetelmää on toistaiseksi hyödynnetty tutkittavien, joilla on kuulovika, tutkimisessa vähän. Tutkimusala on nuori, eikä menetelmä ole vielä laajassa käytössä: tutkielmassa käsitellyt artikkelit olivat neljän tutkimusryhmän julkaisemia. Erityisesti tutkimuksia, joissa tutkittavat ovat lapsia, joilla on kuulovika, on toistaiseksi julkaistu vähän. Tutkittavat olivat kaikissa tutkimuksissa sisäkorvaistutteen käyttäjiä. Lisää tutkimusta, jossa tutkittavat ovat lapsia tai käyttävät kuulon apuvälineenä kuulokojetta, tarvitaan.
-
(2020)Objectives. Cognitive disability is one major cause for challenges after traumatic brain injury (Cicerone, et al, 2000). Deficits in executive functions are common in patients suffering from traumatic brain injury and these deficits often influence the patient’s everyday life and capability to handle daily tasks. Cognitive rehabilitation plays a large role in rehabilitation of executive functions and recently there has been an emerging number of research related to the effects rehabilitation has on daily life. In this review I aim to examine recent research made on evidence-based cognitive rehabilitation of executive functions among patients who have suffered traumatic brain injury. I also attempt to evaluate research that aims to estimate the effects cognitive rehabilitation has on patient’s everyday life. Methods. Keith D. Cicerone and his partners have made several systematic reviews on evidence-based cognitive rehabilitation. These systematic reviews are to a large extent in the center of this review because of their suitability to the subject. Other articles were selected through searches made in PubMed and other databases and through feedback I received during guidance. The keywords were ”traumatic brain injury”, ”executive functions” and ”cognitive rehabilitation”. Results and conclusions. Interventions that combined Metacognitive Strategy Training and functional skills training as well as group-based interventions were shown to be effective in rehabilitating executive functions after traumatic brain injury. These interventions also had positive effects on participant’s everyday life. Holistic, integrative rehabilitation was also shown to be effective in improving the participant’s ability to function in daily life after traumatic brain injury. It is clinically significant to examine the effects of rehabilitation also from the perspective of the patient’s everyday life. Although research regarding cognitive rehabilitation’s effects on everyday life has increased lately, there is still a demand for more research in this field.
-
(2020)Objective. Executive functions are involved in regulating human behavior and thinking. They are based on three core functions: inhibition, working memory and cognitive flexibility. Inhibition suppresses automatic and harmful responses, working memory manages information held in mind, and cognitive flexibility is needed when adjusting one’s behaviour to fit the current situation. Many psychiatric ilnesses are associated with deficits in executive functions, and it has been proposed that poor executive functioning might be a transdiagnostic risk factor for mental disorders. Depression is characterized by biased information processing and difficulties with emotion regulation, which in turn are associated with both onset and maintenance of the disease. The aim of this literature rewiev is to examine executive function deficits related to depression, the relationships between these deficits and emotion regulation, and possible brain abnormalities associated with impaired execuive functioning and emotion regulation difficulties found in patients with major depression. Methods. Studies were collected from PsycINFO-, PubMed-, Medline- and Google Scholar- databases. The headwords used were ”major depression” paired with ”executive function”, ”cognitive impairment”, ”inhibition”, ”working memory”, ”updating”, ”cognitive flexibility”, ”set shifting”, and ”emotion regulation”. Neural correlates were searched by adding the term ”neural correlates” to the previous searches. Results and conclusion. Studies presented in this rewiev found that patients with depression had poorer performance in tasks used to measure executive functions compared to healthy controls. Deficits were evident in all of the three core functions, but deficits in inhibition seemed to be greater than deficits in other processes. Performance in tasks requiring emotional processing was also impaired, and poor executive functioning correlated with the use of maladaptive emotion regulation strategies. Brain imaging studies found that depressed patients exhibited less activation in brain areas associated with cognitive control. These results support the idea that depression is associated with deficits in executive functions, and these deficits are also involved in emotion regulation difficulties. Most of the studies rewieved were cross-sectional, so conclusions about causal relations cannot be made.
-
(2018)Objectives: Research has shown that cognitive deficits are a significant part of schizophrenia. Patients with schizophrenia show poorer performance in multiple areas of cognition such as memory functions, processing speed and executive functions. This review focuses to examine the range of specific executive function deficits in first-episode schizophrenia and how these deficits change during 1-3 year follow up period. Furthermore, the review focuses on viewing whether executive functioning is related to clinical profile, clinical outcome or functional outcome. Methods: The research was executed as a literature review. Search of literature was focused to executive functioning in adult first-episode schizophrenia. The following keywords were used in google scholar and Helka finna databases: ”first episode schizophrenia”, ”schizophrenia” combined with keywords ”executive functions”, ”cognitive functions” and ”cognitive deficits”. Keyword “outcome” was combined with the previous when searching for outcome articles. Some of the articles used were found from other research articles and they were included in the review if they met the same inclusion criteria. Results and conclusions: First-episode schizophrenics showed broad executive function deficits in multiple specific areas of function. Problems were systematically seen in working memory, cognitive flexibility, fluency, inhibition and planning. In addition, there were conflicting results about attention allocation and initiation. Executive deficits did not seem to change drastically during a 1-3 year follow up period, but cognitive flexibility skills were assessed to improve in multiple studies. Moreover, research shows that negative and disorganization symptoms relate to executive dysfunction. Several studies considering relation between executive function and outcome show that there is a link between executive functioning and functional outcome. Studies considering clinical outcome were conflicted and certain conclusions cannot yet be drawn. However, it seems that planning abilities might be related to clinical outcome but there is a need for further study.
-
(2024)Tavoitteet. Toisen kielen oppijalla tarkoitetaan sellaista monikielistä lasta, joka oppii äidinkielensä lisäksi kodin ulkopuolella toisen kielen esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia L2-kielen sanaston kehitystä tukevia menetelmiä on tutkittu toisen kielen oppijoilla varhaiskasvatuksessa ja ovatko nämä menetelmät olleet vaikuttavia sanaston oppimisen kannalta. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineisto haettiin joulukuussa 2023 Proquest ERICistä hakulausekkeella ”(dual language learner) OR (english language learner) OR (second language learner) OR (emergent bilingual) AND (early childhood education) AND support)” ja tammikuussa 2024 Scopuksesta lähes vastaavasti muotoillulla hakulausekkeella. Hakutulokset käytiin läpi ja lopullinen aineisto muodostui kuudesta artikkelista, jotka oli julkaistu vuosina 2010–2017. Aineiston analyysia varten artikkeleihin tutustuttiin huolellisesti ja niistä etsittiin vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tärkeimmät tiedot kerättiin myös taulukkoon. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusaineiston kuudessa artikkelissa tutkittiin erilaisia keinoja tukea sanaston kehitystä toisen kielen oppijoilla. Erityisesti näissä tutkimuksissa korostuivat satukirjan lukemiseen perustuvat interventiot, joita tutkittiin neljässä mukana olleessa tutkimuksessa. Nämä tutkimukset antoivat viitteitä siitä, että dialoginen ja lasta mahdollisimman paljon osallistava satukirjan lukeminen tukee lasten sanaston kehitystä. Lisäksi lapset näyttäisivät hyötyvän siitä, että opetukseen otetaan opittavan L2-kielen lisäksi mukaan lasten kotikieli ja lapsia kannustetaan toistamaan uusia sanoja ääneen. Tutkijoiden suunnittelema 18 viikkoinen opetusinterventio osoittautui myös vaikuttavaksi sanaston kehityksen kannalta ja mielenkiintoista oli, että lapset oppivat yhtä paljon kielellisestä lähtötasosta riippumatta. Lisäksi todettiin olevan mahdollista, että mitä monipuolisempaa opettajien opetustilanteissa käyttämä kieli on, sitä tehokkaammin lasten sanasto kehittyy. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa löydettiin suuntaviivoja sille, millä keinoilla sanaston kehitystä voitaisiin vaikuttavasti tukea.
-
(2021)Valppaus on yksi tarkkaavaisuuden osa, joka on tärkeä ihmisen kyvylle käsitellä tietoa. Se on eräänlainen organismin tila tai herkkyys, joka vaihtelee sisäisten ja ulkoisten muutosten mukaan, ja joka toimii pohjana tarkkaavaisuuden kahdelle muulle osalle: valikoimiselle ja säätelylle. Valppauden toinen puoli, tooninen valppaus, voidaan nähdä yleisenä hereillä olemisen tila, joka toimii perustana jatkuvalle tarkkaavaisuudelle. Jatkuva tarkkaavaisuus aktivoituessaan säätää organismin tarkkaavaisuutta ja oppimisen kykyä tilanteen mukaan suotuisammaksi. Valppautta on varhaislapsuudessa tutkittu muun muassa lapsen tilojen ja niiden muutosten kautta, mittaamalla katseen pituutta ja sykkeen muutoksia, tutkimalla lapsen häiriöalttiutta, sekä elektroenkefalografialla. Nykytiedon mukaan valppauden mekanismit ovat lapsessa läsnä jo viimeistään kolmen kuukauden iässä, mutta ne jatkavat kehittymistään läpi varhaisen lapsuuden. Tavoitteet. Tämän tutkielman tavoitteena on luoda katsaus toonisen valppauden kehittymiseen varhaislapsuudessa. Menetelmät. Pääasiallisena tietokantana käytettiin Google scholaria, josta tehtiin kirjallisuushaku termeillä “alertness infan*”, “alertness develop*”, “vigilance infan*”, “vigilance develop*”, “attention infan*”, “attention develop*” ja “sustained attention”. Hakuehtoja rajattiin koskemaan 2000-luvulla tehtyjä tai uudempia artikkeleita. Muita lähteitä olivat erilaiset kokoavat kirjallisuuskatsaukset, joista poimittiin läheisimmin aihetta koskevia kokeellisia tutkimuksia. Mukaan sisällytettiin behavioraalisia tutkimuksia sekä tutkimuksia, jotka käyttivät valppaudelle merkittävää herätevastetta. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksien perusteella hahmottuu kuva, jossa valppauden mekanismit ovat olemassa jo varhain lapsuudessa ja niiden kehitys seuraa havaittavaa rakennetta. Syntymässä lapsen tarkkaavaisuus on toonisen valppauden ensimmäisen tason, vaihtelevien uni- ja valvetilojen, määräämää, ja tämä vaihtelu tasaantuu kolmen kuukauden ikään mennessä. Kolmen kuukauden iässä lapsi kykenee saavuttamaan toonisen valppauden toisen tason, jatkuvan tarkkaavaisuuden tilan. Kuuden kuukauden iässä lapsen jatkuva tarkkaavaisuus on jo muuttunut valikoivammaksi, joka voidaan havaita monimutkaisempien ärsykkeiden suosimisena. Tämä kehitys jatkuu, ja seitsemän ja puolen kuukauden iässä lapsen jatkuva tarkkaavaisuus heikkenee toistuvien ärsykkeiden kohdalla. Yhdeksän kuukauden iässä valikoivuus on havaittavissa häiriöalttiuden muutoksena: lapset ovat nuorempiaan vähemmän häiriöalttiita uusia leluja tutkiessaan. Niin ikään puolentoista vuoden ikäisillä lapsilla yhä monimutkaisemmat ärsykkeet näyttäisivät aktivoivan jatkuvan tarkkaavaisuuden tilan herkemmin ja pidemmäksi aikaa kuin nuoremmilla.
-
(2021)The definition of psychosis has evolved over the past few decades to describe a syndrome which includes hallucinations, delusions, and thought disorders. Psychosis is especially associated with psychotic disorders and they cause significant suffering to the individual and a considerable burden to society. In addition, studies have found the syndrome to be associated with other mental disorders such as depression. Milder expressions of psychosis can also be measured in the general population. Disorders that include psychotic symptoms have more similarities than differences: different diagnoses may have similar cognitive deficits and neurobiological abnormalities. The current clinical definition for psychosis does not appear to be comprehensive enough to describe its nature. In this thesis psychosis was initially examined based on the diagnostic system, after which the phenomenon was reviewed transdiagnostically without clinical categorization. The view of the diagnostic system on psychosis was then compared with the transdiagnostic perspective. The purpose of this thesis is to provide a comprehensive, critical, and current overview of the understanding of psychosis. The literature search for this thesis was done on the PubMed database, and current reviews and studies were selected as articles that brought a new perspective to psychosis. The articles examined the DSM-5’s view of psychosis as well as two major dimensional frameworks. In the Hierarchical Taxonomy of Psychopathology (HiTOP) psychosis is viewed through the continuum of psychological processes, whereas in the Research Domain Criteria (RDoC) psychosis is approached through neurobiological mechanisms. The frameworks provided a complementary perspective on psychosis. According to this thesis, psychosis was a syndrome of transdiagnostic nature, of diverse etiology and still partly unclear. The syndrome involved many transdiagnostic processes and mechanisms and could be perceived both dimensionally and hierarchically. Transdiagnostic research may develop biological treatment methods and find ways to improve clinical practice between different diagnoses. Diagnostic systems will lead our understanding of mental health for a long time to come, but the transdiagnostic perspective is gaining significant ground and has the potential to inform future diagnostic systems.
-
(2017)Several recent studies have suggested that the commonalities between mental disorders outweigh their differences. A transdiagnostic approach has been proposed, which refers to a point of view that exceeds current psychiatric classifications, focusing instead on the shared properties of mental disorders. In this literature review, a brief overlook of the literature on transdiagnostic therapy in the treatment of anxiety disorders is presented, focusing especially on one transdiagnostic therapy, the Unified Protocol (UP) by David Barlow et al. (2011). The UP is an emotion-based, transdiagnostic cognitive-behavioral therapy and it is one of the most studied transdiagnostic therapies to date. So far, several studies preliminarily support the use of the UP in the treatment of anxiety disorders. However, little research has been done on this topic and the existing studies are modest in quality, and therefore strong conclusions should not be drawn yet. Further research that is methodologically more sound, with bigger sample sizes and longer follow-ups needs to be done. In the future, it is especially important to compare the UP with a diagnosis-specific therapy, so that its efficacy can be evaluated more competently. If the UP turns out to be as efficacious as the diagnosis-specific interventions already in use, but in addition offers significant practical advantages, the wide use of UP should be seriously considered. In the future, it might be beneficial to move toward integrating both transdiagnostic and diagnosis-specific therapy methods in clinical practice, while taking into account the individuality of patients’ pathology.
-
(2017)The aim of this review was to explore transdiagnostic approach to anxiety and depressive disorders in order to find out whether it would be useful in treating them. Transdiagnostic approach has risen as a reaction to diagnostic manuals and the problems they bear with respect to mental disorder classifications. Transdiagnostic therapy could be one way to make evidence based treatments more available cost-effectively as it would solve the problem of having to master many disorder-specific manuals. There are many reasons for transdiagnostic approach in treatment and research; comorbidity i.e. the diagnozability of multiple disorders in one person is common in mental disorders, which is disregarded in disorder specific treatments. Theories that explain internalizing disorders transdiagnostically are combatible, and the overlap of disorders can also be seen in analysis of their latent structure. Several meta-analyses demonstrate equal effectivity of transdiagnostic and diagnosis-specific therapies, although there is a need for more high quality trials in the field. Transdiagnostic approach could be a useful way to make treatments more widely available, for example through internet- and group therapies.
-
(2023)Tavoitteet. Aivoverenkierron häiriöt eli AVH ovat yleisin dysfagian taustasyy. Dysfagiaa kuntoutetaan perinteisen dysfagiakuntoutuksen lisäksi myös muilla menetelmillä, kuten transkutaanisella neuromuskulaarisella elektrostimulaatiolla. Aiemmat tutkimukset ovat antaneet ristiriitaisia tuloksia sen vaikuttavuudesta. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia, koota ja analysoida tietoa transkutaanisen neuromuskulaarisen elektrostimulaation (NMES) käytöstä ja vaikuttavuudesta aivoinfarktin jälkeisen dysfagian kuntoutuksessa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Neljä viidestä tutkimusartikkelista haettiin systemaattisesti PubMed- ja Medline-tietokannoista seuraavalla hakulausekkeella: (transcutaneous OR non-invasive) AND neuromuscular AND (electric* stimulation OR electrostimulation) AND (dysphagia OR deglutition disorder OR swallow* disorder) AND (rehab* OR treatment OR therap*) AND (post-stroke OR subacute stroke OR acute stroke OR stroke). Viides artikkeli poimittiin käsin. Aineisto analysoitiin ja sen tärkeimmät piirteet ja päätulokset koottiin yhteen muistiinpanojen avulla. Aineiston kuvaus taulukoitiin. Kaikki tutkielman aineistoon valikoidut tutkimukset olivat satunnaistettuja ja sokkoutettuja kontrollitutkimuksia, joiden tavoitteena oli tutkia NMES-menetelmää ja sen vaikuttavuutta AVH-peräisen dysfagian kuntoutuksessa yhdistettynä perinteiseen dysfagiakuntoutukseen. Tutkielman aineiston tutkittavien otoskoko oli 244. Tulokset ja johtopäätökset. Transkutaanista neuromuskulaarista elektrostimulaatiota käytettiin perinteisen dysfagiakuntoutuksen rinnalla sekä kahdessa tutkimuksessa myös ainoana kuntoutusmenetelmänään. Elektrodit sijoitettiin leuan alle kohdistuen kieliluun ylä- ja alapuolisiin lihaksiin. Menetelmän kesto oli keskimäärin 30–60 minuuttia ja sähköimpulssien taajuus 30–80 hertsiä. Kuntoutuskertojen määrä vaihteli 10–80 kerran välillä (md 20) asettuen 3–8 viikon ajalle intensiteetiltään 3–5 kertaa viikossa, 1–2 kertaa päivässä. NMES-menetelmä oli vaikuttavimmillaan AVH-peräisen dysfagian kuntoutuksessa perinteisen dysfagiakuntoutuksen kanssa samanaikaisesti toteutettuna. Potilaiden nielemistoiminnot paranivat tai dysfagiaoireet lievenivät yhdistetyllä kuntoutuksella tilastollisesti merkitsevästi koko aineistossa verrattuna alkutilanteeseen sekä kontrolliryhmään, jossa toteutettiin vain perinteistä dysfagiakuntoutusta. Transkutaanisella neuromuskulaarisella elektrostimulaatiolla saadaan lievennettyä AVH-peräisiä dysfagiaoireita, yhdistettynä perinteiseen dysfagiakuntoutukseen, mutta erikseen toteutettuna NMES-kuntoutuksen vaikuttavuus jää samalle tasolle pelkän perinteisen dysfagiakuntoutuksen kanssa. Aiheesta on tehtävä jatkotutkimusta tehokkaimman NMES-protokollan laatimiseksi.
-
(2019)The aim of this study was to determine which vocal-related factors and characteristics are significant for satisfaction and experience in transmasculine speakers considering their voice. In addition, the goal was to find out what kind of problems transmasculines might encounter with their voice. The research method was an integrative literature review. The research material was collected from two international databases (Pubmed and Web of Science) using a search query (Transsexual OR transgender OR transmasculine OR female-to-male) AND (voice OR voice problems). In accordance with the selection criteria, five research articles on the voice of transmasculine individuals were selected for the thesis. The selection criteria for the articles were: reviewing the voice of transmasculines, in English, peer-reviewed and published after 2000. In addition, the full text had to be available free of charge under license from the University of Helsinki. In all five studies, a significant reduction in the fundamental frequency, ie a lowering of the pitch, had a significant effect on satisfaction. Significant was also compatibility with voice and perceived gender. Problems related to voice were mainly isolated cases and mainly related to the testosterone treatment efficiency and / or the rate of the voice, the lowered pitch, control or other peoples reactions for the detection of sex. Studies 1 and 2 showed that most of the subjects were dissatisfied or not fully satisfied with their current voice. In studies 3 and 4, half or more of the subjects were satisfied with their voices. The study 5 showed that subjects whose voice sounded uniform with the perceived gender, were satisfied with their voices. Low and therefore masculine voice correlates with satisfaction and well-being. Transmasculines satisfaction with their own voice varies. Changes caused by testosterone treatments seem to be sufficient for most transmasculine individuals, but some still report some voice problems.
-
(2021)Transgender youth experience extreme gender incongruence: their gender identities differ from their sex assigned at birth. The number of referrals to gender identity research clinics, where the need of gender-affirming care is assessed, has been growing over the past decade across Europe and North America. According to research, depression is more common among transgender adolescents compared to their peers, who do not experience gender incongruence. Psychiatric problems may make deciding whether to begin gender-affirming medical treatments even more difficult for the healthcare personnel. The aim of this review was to examine how depression among transgender youth and the timing of gender-affirming care are related, and if the prevalence of depression will change after gaining access to gender-affirming care. According to the reviewed literature, an earlier access to gender-affirming care may be associated with a smaller prevalence of depression among transgender youth and after approximately a year of gender-affirming care, depressive symptoms are less common. However, the interpretation of these results is limited due to possible selection bias regarding the research material and the scarce amount of literature in general. More research on the subject is needed, so the growing number of referrals to gender-identity examinations can be handled with evidence-based policies that consider the mental health of these vulnerable youth.
-
(2021)Tavoitteet. Tutkimustieto vahvistaa, että monet kommunikaatiokäyttäytymistavat vaikuttavat käsitykseen viestijän sukupuolesta. Harvat kirjallisuuden raportit kuitenkaan kuvaavat sitä, miten tätä tietoa sovelletaan puhe- ja viestintäterapiaprotokollissa transsukupuolisten naisten feminisaatiossa ja kuinka tarkasti kliininen käytäntö noudattaa jo olemassa olevia ja tutkittuja lähestymistapoja. Tämän katsaustutkimuksen tarkoituksena on selvittää aiemman tutkimustiedon avulla, mitä menetelmiä ja tavoitteita julkaistuissa transsukupuolisten naisten ääniterapiaa koskevissa tutkimuksissa on käytetty sekä miten interventiot ovat ajallisesti rakentuneet. Tämän katsauksen tulosten perusteella saadaan tietoa siitä, toteuttavatko transsukupuolisten naisten äänen feminisaatioon tähtäävät ääniterapiat jo olemassa olevia hoitoprotokollia, ja miten niissä sovelletaan tutkittuja kommunikaatiokäyttäytymistapoja. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineisto haettiin Scopus-tietokannasta maaliskuussa 2021. Hakulausekkeessa käytettiin monipuolisesti transsukupuolisiin naisiin ja ääniterapiaan viittaavia termejä. Tutkielman aineistoksi valikoitui lopulta viisi valinta- ja poissulkukriteerien mukaista 2007–2018 julkaistua alkuperäistutkimusta. Tutkimuksia analysoitiin soveltaen sisällönanalyysin keinoja. Tulokset ja johtopäätökset. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuvattiin viiden tutkimuksen avulla transsukupuolisten naisten ääniterapioiden ajallista rakennetta sekä niissä käytettyjä menetelmiä ja tavoitteita. Tutkimuksissa käytetyissä menetelmissä ja tavoitteissa havaittiin tutkimusten välillä eroja ja yhtäläisyyksiä. Useimmin käytetyiksi menetelmiksi nousivat Gelferin luoma ääniterapiaprotokolla ja Stemplen luoma VFE-menetelmä. Yleisimmiksi taas tavoitteiksi nousivat äänenkorkeuden/perustaajuuden nosto ja oraaliresonanssin voimistaminen. Kaikille käytetyille tavoitteille ja menetelmille löytyi tukea aiemmasta kirjallisuudesta. Terapian ajallisissa rakenteissa havaittiin tutkimuksen sisällä suuria eroja, mutta aiempaan taustakirjallisuuteen verrattuna tuloksissa ei ollut havaittavissa merkittäviä eroja. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että nykyinen ääniterapia hyödyntää usein jo luotuja tekniikoita ja protokollia. Verrattain uudella alalla luotettavaa tutkimustieto on kuitenkin kertynyt vasta niukasti, ja uutta tutkimustietoa tarvitaan lisää alan kehittämiseksi.
-
(2022)Tavoitteet. Traumaattinen aivovamma voi vaikuttaa nielemistoimintoihin monella tapaa. Lapsilla niin aivot kuin nielemiseen tarvittavat rakenteetkin ovat vasta kehittymässä, minkä vuoksi aivovamman vaikutukset voivat näyttäytyä eri tavalla kuin aikuisilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvata, millä tavoin lapsuudessa tai nuoruudessa saatu aivovamma voi vaikuttaa nielemiseen, ja millaisilla keinoilla näitä vaikeuksia on mahdollista arvioida ja helpottaa. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistohaku suoritettiin tammikuussa 2022 viidestä tietokannasta, jotka olivat Ovid Medline, PsycIn-fo, Scopus, Pubmed ja Cinahl. Hakulausekkeena oli (child* OR pediatric) AND (dysphagia OR deglutition OR swallow*) AND (tbi OR traumatic brain injur* OR acquired head injur* OR head trauma) NOT (cp OR cerebral palsy OR stroke). Mukaanotto- ja poissulkukriteerien jälkeen tutkimusaineistoon valikoitui viisi artikkelia. Aineistoon lisättiin myös yksi manuaalisesti poimittu artikkeli, minkä jälkeen lopullinen tutkimusaineisto koostui kuudesta vuosina 1999–2015 julkaistusta vertaisarvioidusta englanninkielisestä artikkelista. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän tutkimuksen perusteella lapsuusiässä saadun traumaattisen aivovamman vaikutus nielemiseen vaihtelee suuresti yksilöiden välillä. Aivovamma voi vaikuttaa nielemisessä useisiin eri osa-alueisiin. Aivovamman saaneiden lasten nielemistoimintojen arviointiin ei ole olemassa standardoitua arviointipatteristoa. Aineistossa käytetyt nielemisen arviointikeinot voidaan jakaa kuvantamistutkimuksiin ja kliiniseen arviointiin, joissa on molemmissa etunsa. Kuvantamalla saadaan tarkempaa tietoa esimerkiksi aspiroinnista ja nieluun jäävistä jäämistä, mutta puheterapeutin kliininen arviointi voidaan tehdä jo vuoteessa, eikä sitä varten tarvita välttämättä välineitä. Aineiston perusteella nielemisvaikeuksissa tärkeintä on ravinnonsaannin turvaaminen, mikä voi aluksi tapahtua esimerkiksi nenämahaletkun tai tiputuksen kautta. Itse nielemisen helpottamisessa tärkeintä on ruoan ja juoman koostumuksen muuntaminen helpommin nieltävään muotoon, mikä tarkoittaa ruoilla usein soseutusta ja nesteillä sakeutusta. Lisäksi on hyvä varmistaa potilaan riittävä vireystila ja tarpeeksi pystyssä oleva asento.
-
(2017)This literature review examines the properties of narratives formed of traumatic events and narrative approach to trauma therapy. Several theories of memory, such as double representation theory, propose that the memory of a traumatic event is fragmented in a way that reflects in difficulty producing a coherent narrative of the event. On the basis of these theories, it has been assumed that working on the narrative in psychotherapy helps the client to clarify the memory of the traumatic event and integrate it with other autobiographical memories, which in turn reduces the problems associated with trauma, such as post-traumatic stress disorder (PTSD) symptoms. Research so far has not supported these hypotheses of the fragmented nature of trauma memory and its effect on trauma narratives: though quite a few studies have been done, the results are mostly conflicting and difficult to interpret. This may be partly due to shortcomings in the methodology of the studies, such as the varied operationalization of key concepts. Despite inconclusive evidence to support the theories they are based on, narrative therapeutic interventions aimed at reducing PTSD seem promising. The most popular of these interventions, Narrative Exposure Therapy (NET) was originally developed to aid victims of prolonged violent trauma, such as war and persecution. NET has accumulated convincing evidence of reducing PTSD symptoms and improveing the lives of trauma victims. NET has many advantages over more traditional therapeutic interventions, being an inexpensive and easily administered brief therapy suitable for clients from different cultural backgrounds. Challenges for future research in the field are designing better studies to test the theories of narrative fragmentation of trauma memory as well as comparing the efficacy of NET and other narrative interventions for trauma to the more traditional psychotherapies. In addition, the narrative approach to trauma therapy has potential for different applications, such as online therapy.
-
(2023)Tiivistelmä: Tavoitteet: Traumaperäiseen stressihäiriöön liittyy paljon fysiologisia oireita ja kehon tilan muutoksia. Traumaperäistä stressihäiriötä on diagnosoitu tyypillisesti psyykkisten oireiden kautta, mutta sairaus sisältää myös vahvoja yhteyksiä somaattisiin oireisiin. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tarkastella, liittyykö traumaperäiseen stressihäiriöön somaattisia sairauksia tai toimiiko se sairauksien riskitekijänä. Sen vuoksi tässä katsauksessa selvitetään, voisiko traumaperäinen stressihäiriö olla sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Menetelmät: Kirjallisuuskatsauksen lähdemateriaali on haettu syksyllä 2023 käyttäen PubMed, Helka ja World of Science -hakuja. Käytettyjä hakusanoja olivat “PTSD”, ”post traumatic stress disorder”, “autonomic”, “brain-heart axis”, “cardiovascular”, “cardiovascular disease”, “inflammation” ja “physical health problems”. Katsauksen aiheeksi rajautui aikuisuudessa koetun traumatisoitumisen ja siitä seuranneen traumaperäisen stressihäiriön aiheuttamat sydän- ja verisuonitaudit, jossa jätettiin pois sotaveteraaneilla tehdyt tutkimukset ja tarkasteltiin vain uusimpia tutkimuksia. Tulokset ja johtopäätökset: Kirjallisuuskatsaukseen valitut artikkelit näyttivät viitteitä siitä, että traumaperäinen stressihäiriö voisi olla sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Traumatisoituneilla henkilöillä oli suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, kuin henkilöillä, joilla ei trauma-altistusta elämänhistoriassaan ollut. Tulokset viittaavat siihen, että traumaperäinen stressihäiriö voi olla riskitekijä somaattisille sairauksille.
-
(2017)Traumatic brain injury (TBI) is an alteration of brain function, or an injury found in the brain, that is caused by an external force. In addition to the immediate effects of the brain injury, there is a host of neurological and psychiatric consequences that may follow from it later. Depression is the most common psychiatric disturbance following a traumatic brain injury and it can considerably affect a person’s functioning and recovery. The purpose of this review is to highlight different variables that can affect a person’s likelihood of developing depression following a traumatic brain injury. Other topics covered are the effect of depression on post-TBI functioning and recovery, the evolution of depression from a temporal viewpoint, and the treatment of depression in people with TBI. Depression that emerges in the early stages after the injury seems to be connected to pre-injury background variables and the neurological attributes of the injury. Later after the injury, depression could in turn be connected to psychological variables, such as subjective experiences or poor functioning or lack of social support. The risk of depression decreases as time passes but it remains elevated even years after the injury. Post-TBI depression is typically treated with antidepressants and psychotherapy. The treatment is carried out as a part of a multidisciplinary rehabilitation program, the aim of which is to improve the person’s functioning and help him or her to adapt to the altered circumstances.
-
(2017)Posttraumatic stress disorder (PTSD) is a mental health problem that some people develop after experiencing a traumatic event. Current understanding of the pathogenesis of PTSD is still unclear, and existing theories have proven insufficient to explain the wide range of cognitive and emotional symptoms related to it. Findings of the neural basis of the disorder have been inconsistent, but most studies support the involvement of the prefrontal cortex and regions regulating fear and memory. Heightened responses of the amygdala and dorsal anterior cingulate cortex are seen as predisposing vulnerabilities, whereas changes in the ventromedial prefrontal cortex and hippocampus represent abnormalities that can lead to the disorder if acquired following stress exposure. The experience of trauma itself can have an effect on brain function, and the distinction can only be made by comparing individuals with PTSD to a trauma-exposed control group. Future studies need to take into account the effect of co-occurring disorders and different types of trauma, and proceed to investigate causal relations behind the neural abnormalities.
Now showing items 530-549 of 615