Browsing by Title

Tavoitteet. IPS-toimintamalli (eng. Individual Placement & Support) on tuettuun työhön paluuseen keskittyvä työhönvalmennus interventio, joka toimii integroituna osana psykiatrista hoitoa ja kuntoutusta. Menetelmä on kehitetty erityisesti vakavien mielenterveyshäiriöiden hoitoon, ja sen toimivuudesta on saatu positiivista tutkimusnäyttöä. Nykyisellään mielenterveydenhuollon hoitopolku keskittyy ensisijaisesti oireiden kontrollointiin. Hoidon keskittyessä mielenterveyspalveluihin, saattaa se johtaa syrjäytymiseen työelämästä ja yhteiskunnasta. IPS-toimintamallin tutkimusta on laajennettu myös lieviin mielenterveyshäiriöihin ja somaattisiin sairauksiin. Työllistymisen on nähty vaikuttavan positiivisesti henkilön terveyteen ja kuntoutukseen, lisäksi on havaittu taloudellisesti kannattavia tuloksia niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Menetelmät. Artikkeleita etsittiin Google Scholar-, PubMed- ja Helka-tietokannoista hakusanoilla ”Occupational rehabilitation” tai ”Supported employment” yhdistettyinä termeihin ”mental illness”, ”IPS (Individual placement and support)”, ”mental health”, ”work”, ”integrated employment”, ”rehabilitation” sekä “economic”. Useita artikkeleita otettiin mukaan katsaukseen myös löydettyjen artikkelien lähdeviitteistä. Tulokset ja johtopäätökset. IPS on toimiva menetelmä työelämään integroimisessa. IPS:n tuloksellisuus on kaksi- tai kolminkertainen verrattuna verrokkipalveluihin ja sen on todettu parantavan työelämässä menestymistä noin 60 %:lla asiakkaista, jotka sairastavat vakavaa mielenterveyshäiriötä. IPS-toimintamallilla on vahvemmat efektit vakaville mielenterveyshäiriöille verrattuna lievempiin mielenterveyshäiriöihin. Muita IPS:n tehokkuuteen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä ovat mm. oireiston vähäisyys, päihteettömyys, heikko työhistoria ja korkeampi koulutus. IPS:n kustannustehokkuudesta on hyvää näyttöä, mutta pitkittäistutkimuksia tarvitaan enemmän, jotta voitaisiin tarkastella IPS:n taloudellista kestävyyttä. Tutkimustulokset tukevat diskurssia, jossa mielenterveyshäiriö ei ole este yhteiskuntaan ja työelämään integroitumiselle. Työn sisällyttäminen osaksi kuntoutusmenetelmää voisi toimia mielenterveyshäiriöisten syrjäytymisen ehkäisemisessä.

Tunneälyä on viime vuosina tutkittu aikaisempaa enemmän ja sen merkitystä on pohdittu usealla eri tieteenalalla. Vaikka johtamisen ja tunneälyn yhteyttä on tutkittu jo 1990-luvun lopulta lähtien, tutkimuksen tähänastiset tulokset ovat vielä nykyäänkin suhteellisen hajanaisia. Sekä tunneälyä, että johtajuutta voi lähestyä useasta eri tulokulmasta, kuten tunneälyn eri komponenttien tai eri johtamistyylien kautta. On saatu paljon näyttöä siitä, että tunneälyllä voi olla yhteys johtamisen tehokkuuteen ja vastavuoroisesti johtamisen tehokkuudella muun muassa parempaan organisaation ja alaisten suoriutumiseen sekä henkilöstön hyvinvointiin. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on koota tutkimuskirjallisuuden perusteella näyttöä tunneälyn ja tehokkaan johtamisen väliselle yhteydelle, sekä sen taustalla vaikuttaville prosesseille, jotta tätä yhteyttä voitaisiin ymmärtää paremmin ja kehittää tapoja vaikuttaa yksilön tunneälyyn. Katsauksen kirjallisuushaku tehtiin käyttämällä Scopus- ja PubMed -tietokantoja. Haku tehtiin hakusanojen ”emotional intelligence” ja ”leadership” yhdistelmällä siten, että saatuihin tuloksiin rajattiin ne viitteet, joissa hakusanat esiintyivät otsikkotasolla. Tutkimustulokset tunneälyn erillisyydestä muista yksilön ominaisuuksista olivat ristiriitaisia. Osittain tähän voivat vaikuttaa käytettyjen arviointimenetelmien eroavuudet sekä eri teoriat tunneälyn taustalla. Myös prosessit tunneälyn ja tehokkaan johtamisen taustalla voivat olla ymmärrettyä kompleksisemmat. Tunneäly voi myös toimia välittävänä tekijänä jonkin muun yksilön ominaisuuden ja johtamisen tehokkuuden välillä. Tunneälyn eri komponenteista yksilön itsetietoisuus ja itsehallinta, emootioiden havaitseminen ja käyttäminen sekä emootioiden hallinta näyttivät keskeisimmin liittyvän johtamisen tehokkuuteen. Nämä havainnot saavat laajasti tukea tutkimuskirjallisuudesta, mutta kaiken kaikkiaan tulokset näyttäytyvät ristiriitaisina, sillä eri tutkimuksissa korostuvat eri tunneälyn komponentit. Tulevaisuudessa olisi siis hyvä rajata tutkimuskysymyksiä koskemaan esimerkiksi vain tiettyjä tunneälyn teorioita tai johtamistyylejä, jolloin myös tutkimustuloksten tulkinnassa voisi olla enemmän yhtenäistä linjaa. Vaikka tunneälyn ja johtajuuden yhteyksistä on jo tutkimuskirjallisuutta, tutkimus tällä alueella on vielä keskeneräistä. Ottaen huomioon johtamisen ja sen tehokkuuden merkittävät vaikutukset koko organisaatioon ja sen henkilöstöön, tulisi aihetta vielä tutkia enemmän. Näin voidaan mahdollistaa hyvin motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö organisaatiossa, jossa johtajuus tukee parhaaseen mahdolliseen suoriutumiseen.

Tavoitteet. Aiemman tutkimustiedon valossa tunnekylmät piirteet vaikeuttavat käytöshäiriöiden hoitoa ja ovat yhteydessä negatiivisiin kehityskulkuihin. Tutkielmassa tarkastellaan, miten tunnekylmät piirteet kehittyvät lapsuudessa ja nuoruudessa, ja mitkä tekijät tähän kehitykseen vaikuttavat. Menetelmät. Katsauksen aineistoksi haettiin vuoden 2006 jälkeen julkaistuja artikkeleita. Google Scholarin ja Pubmedin tietokannoissa käytettiin seuraavia hakusanayhdistelmiä: callous AND unemotional AND longitudinal, callous AND unemotional AND treatment ja callous AND unemotional AND intervention. Tulokset ja johtopäätökset. Tunnekylmillä piirteillä havaittiin useita taustatekijöitä ja erilaisia kehityskaaria. Tunnekylmiin piirteisiin voidaan vaikuttaa vanhemmuusinterventioilla ja yksilöllisesti kohdennetuilla hoidoilla. Tietoa tunnekylmyyden etiologiasta sekä suojaavista ja altistavista tekijöistä on mahdollista hyödyntää interventioiden kehittämistyössä. Vielä ei tiedetä riittävästi eri tekijöiden vaikutuksesta tunnekylmiin piirteisiin eri kehitysvaiheissa.

Objective. Early onset major depressive disorder is a serious and recurring illness. There is abnormal brain function associated with depression when processing emotional stimuli. However, we do not know how these abnormalities occur in very young children. The aim of this review is to study brain function abnormalities when processing emotional stimuli in depressed pre-schoolers and the stability of these abnormalities in school aged children. Methods. This thesis reviews studies on pre-school major depressive disorder (PO-MDD) and its effects on brain abnormalities when processing emotional stimuli. Also, studies on school aged children with PO-MDD are included to inspect the stability of the abnormalities apparent in PO-MDD. Studies were included in this review, if they assessed children’s depression at least once during the pre-school period, and children were shown emotional stimuli during a functional magnetic resonance imaging. Results and conclusions. Children with PO-MDD had elevated activation in the limbic system and in the cortical areas associated with the processing of emotional stimuli when compared to their healthy peers. This elevated activation did not differ between positive and negative stimuli. Also, school aged children with PO-MDD had enhanced limbic and cortical activation in the areas associated with the processing of emotional stimuli when compared to their healthy peers. This enhanced activation was associated with the negativity of the stimuli. The connection between the PO-MDD and brain abnormalities in school age may be caused by genetic and environmental factors or the PO-MDD induced changes in brain functions. Because the abnormalities in brain function are already visible in pre-school, early intervention plays an important role. By studying the brain abnormalities associated with PO-MDD, we can develop efficient interventions to support the normal development of childrens’ brains and reduce the frequency and severity of future depressive episodes.

TAVOITTEET. Tunnesäätelyn ja niiden ongelmien on todettu olevan merkittäviä psykopatologian synnyssä ja pysyvyydessä sekä yleisesti hyvinvoinnissa. Tässä tutkielmassa tarkastelen, mitä tunnesäätely ja sen ongelmat ovat ja miten ne vaikuttavat ihmisen elämään. Perehdyn erityisesti siihen, miten tunne-elämän ongelmat vaikuttavat masennuksen syntyyn ja pysyvyyteen. Masennus on tunnehäiriö, jossa tunne-elämän haasteet ovat yleensä keskiössä. Masennuksen ennuste on molemmilla sukupuolilla sama, mutta masennusta diagnosoidaan naisilla kaksinkertaisesti miehiin verrattuna. Viime vuosikymmeninä on kuitenkin alettu puhua ”miesten masennuksesta” ilmiönä, sillä joidenkin tutkimusten mukaan miehillä masennukselle epätyypillinen eksternalisoiva oireilu on naisia yleisempää. Tämä voi tilastojen valossa tarkoittaa sitä, että miehillä masennusta jopa alidiagnosoidaan tai diagnosoidaan väärin. Tässä tutkielmassa tutkin, miten naisten ja miesten masennusoireilu eroaa toisistaan ja mikä rooli tunnesäätelyllä voi olla sukupuolieroissa. Perehdyn monipuolisesti masennusoireilun eroihin liittyviin syihin, kuten erilaisiin psykologisiin, biologisiin ja sosiokulttuurisiin tekijöihin. MENETELMÄT. Lähdekirjallisuus etsittiin PubMed-tietokannasta hakusanoilla ”emotion regulation”, ”emotion dysregulation”, ”depression”, ”affect regulation”, ”sex”, ”gender” ja ”men”. Haku rajatiin katsauksiin, systemaattisiin katsauksiin ja meta-analyyseihin. TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET. Tunnesäätelyn ongelmat ovat keskeisiä masennuksen synnyssä ja pysyvyydessä. Erot masennuksen diagnoosien määrässä ja masennusoireilussa voivat johtua biologisista, psykologisista ja sosiokulttuurisista tekijöistä. Sosiokulttuuriset tekijät ja tunnekasvatus voivat vaikuttaa olennaisesti tunnesäätelyn ongelmien syntyyn sekä tytöillä että pojilla. Naisilla ilmenee enemmän perinteistä, internalisoivaa masennusoireilua ja miehillä enemmän eksternalisoivia oireita, joista merkittävimpiä ovat impulssikontrollin puute, riskien ottaminen ja päihteiden väärinkäyttö. Eksternalisoiva oireilu voi peittää masennusoireilua ja itsemurhariskiä, sekä pahentaa masennusta, vaikeuttaa avun hakemista, heikentää masennushoidon tehoa ja lisätä itsemurhan riskiä, joten sen ilmeneminen tulisi huomioida kliinisessä käytännössä.

Emotions and decision making as a field of research is relatively new. However, in the last decades number of studies done on the topic have been increasing and today almost every theory of decision making includes at least some element of emotions. Framework of immediate and expected emotions illustrates how emotions affects our decision making in many different ways. Our decisions are modified by expected emotions based on what kind of emotions we expect to have in the future if we will make a particular choice. Immediate emotions affects in the moment of decision to our expected emotions and our mood. The effects of emotions lead often to many non-optimal tendencies related to decision making. One of these tendencies is known as risk aversion. People weight negative feelings over positive feelings leading them to choose a certain positive option and avoid more optimal but risky option. That said, emotions serve decision making in situations where decisions have to be made quickly or with lack of information. Information can be brought to a situation based on emotions related to former experiences. Somatic marker hypothesis have been developed to explain the neural base of emotions and decision making. According to somatic marker hypothesis, ventromedial prefrontal cortex creates links based on emotional experiences related to decisions. These links help to simulate emotions linked to decisions later in similar situations. While there are lots of studies related to emotions and decision making today, there are very few studies related to interaction of emotions and decision making in the context of individual differences. In the future, researchers should pay more attention to individual differences on this topic.

Supporting the mental health of refugees and asylum seekers has become even more urgent now that conflict has increased around the world. The crisis in Afghanistan and war in Ukraine, for example, are going to affect the refugee populations arriving to Finland. Mental health professionals are going to encounter refugees in public health care, occupational health care and schools, so it will be vital to understand the needs of these groups. This thesis analyses the mental health characteristics, risk and protective factors and treatment of refugees and asylum seekers. Literature search was conducted on Medline, PsycINFO, PubMed and SCOPUS databases. Current literature that addressed the mental health, behavior or psychosocial treatment of refugees and asylum seekers in the Western world was accepted for the thesis. Some of the key sources were publications that surveyed the wellbeing of immigrants in Finland, published by the Finnish institute for health and welfare. Based on the chosen literature asylum seekers and refugees are more vulnerable to mental health issues than natives and other immigrant groups. There is international consensus that they experience more anxiety, depression and traumatic disorders. Traumatic experiences, issues with social participation, poor legal status, family separation and discrimination are risk factors for the mental health of refugee populations. Communality and social support, on the other hand, are protective factors. Despite the elevated risk, asylum seekers and refugees use the health care system less than natives and they are more likely to receive lighter treatment. Trauma symptoms, cultural differences, knowledge-gap and language barriers can make diagnosis and treatment difficult. Lack of trust in the clinician, interpreter or the Western health care system can also hinder treatment. In addition, there is a significant risk of marginalization in refugee populations. According to clinical research, trauma-based interventions are most effective, but physical activity interventions offer an approachable option for supporting the mental health of refugees and asylum seekers. However, the success of any intervention is highly dependable on the clinician’s cultural awareness and their ability to build a trusting relationship with the client. It is necessary to develop efficient screening tools and interventions for the needs of refugees and pay attention to practitioners’ cultural know-how.

Alexithymia is a multidimensional personality trait, which includes difficulty recognizing and describing one’s emotions, a restricted imagination and an externally oriented, concrete style of thinking. The twenty-item Toronto Alexithymia Scale (TAS-20) is overwhelmingly the most common questionnaire used to measure alexithymia. The TAS-20 has been used to study how alexithymia is related to a broad range of psychological and physiological variables, and TAS-20 scores have been consistently associated with psychopathology. The aim of this review is to investigate the validity of the TAS-20. The review focuses on the construct and criterion validity of the TAS-20. The questionnaire’s criterion validity is assessed by examining how the questionnaire is related to other measures of alexithymia as well as to alexithymic behaviour. Areas of behaviour assessed are the limited verbal expression of feelings, a concrete style of thinking and lack of imagination, physical health and symptom reporting, and body awareness. Current studies do not give enough support for the overall validity of the TAS-20. Factor analytic studies support a three-factor structure in both clinical and nonclinical populations. However, the subscales of the questionnaire don’t seem to be interrelated as strongly as would be theoretically expected. An alexithymic person should score high on all subscales, but it is uncertain whether this kind of response pattern is likely. Future studies should investigate how strongly variables such as negative affectivity, depressiveness and a tendency to report symptoms affect TAS-20 scores, as they seem to be confounders. Studies related to the criterion validity of the TAS-20 are variable in their results and don’t encourage confidence in concluding that the questionnaire measures alexithymic behaviour. The strongest evidence given by studies is for the expected association between TAS-20 scores and somatization.

Working memory (WM), the ability to hold information in mind for short periods of time without active presentation of sensory stimuli is a crucial skill for goal-directed behaviour. WM is related to many other higher cognitive skills and specific neuropsychiatric conditions are associated with related deficits. Attempts have been made to improve WM by systematic cognitive training, and through this influence also other related cognitive skills. In this thesis, the behavioural and neuronal effects of WM training are reviewed. Based on current studies, both verbal and visual WM can be improved by training and the effects will last for several months. However, the effects of training on other cognitive skills outside WM, like reasoning and intelligence, have been moderate at best. On neural level, WM training changes the activation in brain areas related to WM, mainly frontal and parietal cortical regions and striatum. WM training also affects the functional and structural connections between these brain regions. WM training seems to improve executive functions rather than affect the size of working memory storages. Improvements in other than trained tasks seem to be based on cognitive functions that are shared between the tasks. On neural level, similar activation patterns between the tasks is related to these transfer effects.

Työuupumuksen riskitekijöitä ja ennaltaehkäisyä on tutkittu laajalti, mutta usein keskittyen työympäristöön liittyviin tekijöihin. Useimmiten työntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa työympäristön tekijöihin suoraan, minkä vuoksi on tärkeää huomioida myös yksilölliset riskitekijät ja työntekijän mahdollisuudet ennaltaehkäistä työuupumusta sitä kautta. Terveydenhuollon ammattilaisilla esiintyy huomattavasti työuupumusta ja etenkin vallitsevan covid-19 pandemian seurauksena työuupumuksen ennaltaehkäiseminen heidän kohdallaan on ensiarvoisen tärkeää. Tämän katsauksen tarkoituksena on koota kirjallisuutta työuupumuksen riskitekijöistä sekä ennaltaehkäisevistä mekanismeista työntekijän eli yksilön näkökulmasta käsin terveydenhuollon ammattilaisilla. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä työntekijän mahdollisuuksista ennaltaehkäistä omaa mahdollista työuupumustaan. Tätä tarkoitusta varten kirjallisuutta kerättiin PubMed, PsycInfo sekä Medline (Ovid) tietokannoista hakusanoilla ”burnout AND prevent*”, syksyn 2021 aikana. Kirjallisuudesta valittiin terveydenalan ammattilaisia koskevaa tutkimustietoa. Kirjallisuudessa ilmenneitä yksilöllisiä riskitekijöitä työuupumukselle olivat demografiset tekijät (ikä, sukupuoli, naimattomuus, etnisyys jne.), persoonallisuuspiirteet, heikot coping-strategiat ja defenssimekanismit sekä mielenterveydelliset tekijät (emotionaalinen älykkyys, samaistuttavat omakohtaiset kokemukset asiakkaan kanssa). Näiden riskitekijöiden vaikutus on näytön mukaan osittain ristiriitaista. Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa työuupumuksensa ennaltaehkäisyyn yksilöllisten tekijöiden kautta, ovat rajalliset. Osa riskitekijöistä on luonteeltaan sellaisia, että niitä on jopa mahdoton muuttaa. Kuitenkin tunnistamalla omat riskitekijänsä työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa niihin tekijöihin, joita voi muuttaa. Esimerkiksi toimivimpien coping-keinojen opettelu, resilienssin ja kommunikaatiokeinojen kehittäminen ovat keinoja, joilla omaa työuupumuksen ennaltaehkäisyä voi tehostaa. Tulevaisuudessa työuupumuksen ennaltaehkäisevien interventioiden kehittämisessä on tärkeää huomioida työympäristön tekijöiden vaikuttamisen lisäksi työntekijän ominaisuuksien tuomat riskitekijät. Tunnistamalla työntekijöihin itseensä liittyviä riskitekijöitä, voidaan interventioita kohdentaa tehokkaammin ja siten ennaltaehkäistä työuupumusta juuri heidän kohdalla, jotka ovat siihen taipuvaisimpia.