Browsing by Title
Now showing items 58-77 of 615
-
(2022)Mål: Enligt studier uppvisar autistiska individer mer mental ohälsa än neurotypiska individer i både ungdom och vuxenålder. I dagsläget finns dessutom oroande tecken på att personer på autismspektret uppvisar såväl en högre dödlighet som svagare vårdprognoser i samband med mental ohälsa än icke-autistiska personer. För att trygga autistiska individers lagstiftade rätt till en jämlik och god vård skulle det därför vara avgörande att fördjupa förståelsen för mental ohälsa inom autismspektret och besvara frågan om hur man bäst kunde möta autistiska individers särbehov inom psykiatrisk vård. Målet med denna kandidatavhandling är att utreda om autistiska särdrag kan utgöra transdiagnostiska faktorer och om detta kunde vara en förklaring till de höga nivåerna av mental ohälsa hos just autistiska individer. Dessutom strävar jag efter att utvärdera möjligheterna att tillämpa denna kunskap för att möta autistiska individers behov mer effektivt och anpassat inom psykiatrisk vård och utvärdering. Metod: Källmaterialet samlades in via Google Scholar med olika kombinationer av sökorden autism spectrum disorder, autistic traits, comorbid psychopathology, treatment, etiology, transdiagnostic processes, transdiagnostic model, transdiagnostic approach, psychotherapy, counseling, personality disorder, mentalization, comorbid depression, eating disorders, anxiety, evaluation, the broader autism spectrum model och adult autism subthreshold spectrum. Att ta alla de egenskaper som är typiska för individer på autismspektret i beaktande ligger utanför ramarna för en kandidatavhandling, och denna litteraturöversikt begränsades därför till de autistiska kärnsymptomen och tre av de mest etablerade förklaringsmodellerna för autism: mentaliseringsförmåga, kognitiv inflexibilitet och central koherens. Resultat och slutsatser: Det finns tecken på att autistiska särdrag som ligger både under och över den kliniska tröskeln för diagnos eventuellt kan fungera som transdiagnostiska faktorer inom psykopatologi. Dessutom verkar autism uppvisa såväl en överlappande kognitiv profil som en delad etiologi med vissa mentala störningar. Jag anser att detta mycket väl kan vara en förklaring till de höga nivåerna av psykiatrisk komorbiditet hos individer på autismspektret. Jag bedömer också att det finns lovande tecken på att en mer fördjupad kunskap om ämnet kunde tillämpas inom vården, och att fortsatt forskning om ämnet är motiverad som ett viktigt steg mot jämlikare förutsättningar för god mentalvård för individer på autismspektret.
-
(2023)Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella niitä mekanismeja, jotka vaikuttavat autististen ihmisten alhaisten työllisyyslukujen taustalla, sekä tarjota tuoreimpaan tutkimustietoon nojaten ratkaisukeinoja autististen nuorten ja aikuisten työllisyyden parantamiseen ja työhön sopeutumisen tukemiseen. Teoksessa tarkastellaan työllisyyslukujen taustatekijöitä autismin, yksilöllisten ominaisuuksien sekä kulttuuristen ja rakenteellisten ongelmien näkökulmista. Työelämän yleisimmät haasteet on jaettu teoksessa työnhaun ja työhaastattelun sekä työhön kouluttautumisen ja valmistautumisen vaiheisiin. Katsauksessa tarkastellaan tietoa erilaisista tutkimuksista ja pyritään löytämään tehokkaimmat ratkaisukeinot työllisyyslukujen kohottamiseen. Autististen yksilöiden alhaisten työllisyyslukujen taustalla vaikuttavia mekanismeja ei ole tutkittu riittävästi, eikä niitä täten tunneta vielä kovin hyvin. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu yhtenäisesti, että valtaosa autistisista yksilöistä tarvitsisi laajoja, monipuolisia tukia löytääkseen ja ylläpitääkseen työllisyyttä. Tuki jokaiselle autistiselle henkilölle tulisi räätälöidä yksilöllisesti, ja tuki olisi parhaimmillaan pitkäkestoista ja tarjoaisi apua moneen eri elämän osa-alueeseen, kuten taloudelliseen ja sosiaaliseen elämään työssä suoriutumisen rinnalla. Työelämän kulttuuriselta tasolta positiivisia vaikutuksia työllisyyslukuihin löydettiin autististen työnhakijoiden ja työntekijöiden vahvuuksiin keskittymisestä sekä epäolennaisten asioiden, kuten katsekontaktin vähäisyyden, huomioimattomuudesta. Katsauksessa tarkasteltiin useampaa eri maista tulevaa tukiohjelmaa, joiden tehokkuudesta on saatu risteävää tietoa. Vielä ei ole kehitetty yhtenäistä ja kaikin puolin tehokkaaksi todistettua interventiota tai ohjelmaa, joka sisältäisi kaikki teoksessa mainitut autististen henkilöiden työllisyyden tukemisen osapuolet. Hyvin suunnitellulla ja tieteelliseen tietoon perustuvalla tuella voidaan kuitenkin tuoda autistisia yksilöitä työllisyyden piiriin samalla parantaen yksilöiden hyvinvointia, sekä tuoda pitkällä aikavälillä merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle. Aihe vaatii siis perusteellista lisätutkimusta ja sen soveltamista tehokkaiden, monipuolisten tukiohjelmien kehittämiseen.
-
(2023)Tavoitteet. Aiempien tutkimusten mukaan avusteisista viestintäkeinoista on ollut hyötyä lap-sille, joilla on Downin oireyhtymä. Ei kuitenkaan ole tarkkaa linjaa sille, mitkä avusteisen vies-tinnän keinot tukevat parhaiten Down-lasten kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää aiempaan tutkimustietoon pohjautuen, millaiset avustei-sen viestinnän keinot ovat soveltuvia Down-lapsille sekä millä osa-alueilla näistä keinoista on eniten hyötyä. Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää tukemaan Down-lasten kommunikaa-tion kuntoutusta. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjalli-suuskatsausta. Tutkimusartikkelit valikoitiin Scopus- ja OvidMedline-tietokannoista helmi-kuussa 2023. Hakulausekkeen termit liittyivät puhetta tukevaan ja korvaavan viestintään ja Downin oireyhtymään 3–6 -vuotiailla lapsilla. Lopulliseen aineistoon valikoitui viisi vuosina 2015–2021 julkaistua alkuperäistutkimusta. Aineisto valikoitiin mukaanotto- ja poissulkukri-teerejä noudattaen. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkittavia oli 11 ja verrokkeja 5. Avusteisen viestinnän keinot vaikuttivat erityisesti sanavaraston kasvuun ja sosiaalisen kommunikaation lisääntymiseen. Kuvanvaihto osoittautui hyväksi tavaksi lisätä kommunikatiivisten aloitteiden määrää. Myös taulutietokoneilla käytetyt kommunikaatiosovellukset osoittautuivat vaikuttaviksi keinoiksi ja niiden avulla tutkittavien sanavarasto kasvoi tutkittavilla. Lisäksi suurin osa opituista sanoista yleistyi lasten sanavarastoon myös seurantajakson loppupuolella. Tulokset tässä tutkiel-massa kertovat laajempien näkökulmien tutkimuksen tarpeesta eri avusteisen viestinnän keinojen vertailusta. Eri avusteisten viestinnän keinojen hyödyt olisi hyvä tunnistaa, jotta kun-toutus voitaisiin kohdistaa niille osa-alueille, joista on eniten hyötyä.
-
(2020)Tavoitteet. Behavioraalinen inhibitio (BI) on yksi keskeisimmistä lapsuuden ahdistuneisuushäiriöiden riskitekijöistä. Leikki-ikäisenä ilmenevän BI:n on todettu ennustavan voimakkaasti myöhempiä ahdistuneisuushäiriöitä sekä olevan yhteydessä laajempiin tunne-elämän ja sopeutumisen ongelmiin. BI on temperamenttitaipumus, jota kuvaa pelokkuus, epävarmuus ja vetäytyminen uusia asioita, tilanteita ja ihmisiä kohdatessa. BI:n ja ahdistuksen välistä yhteyttä sääteleviksi tekijöiksi on tunnistettu esimerkiksi vanhemman ylisuojelevaisuus sekä lapsen heikot sosiaaliset taidot ja huonot kokemukset vertaissuhteissa. Ahdistuneisuushäiriöiden ehkäisyssä intervention kohderyhmäksi voidaan valikoida BI:n takia erityisen suuressa riskissä olevia lapsia, ja samalla ohjata heitä laajemmin positiiviselle sosioemotionaaliselle kehityspolulle. Tässä katsauksessa tarkastellaan behavioraalisesti inhiboituneille leikki-ikäisille lapsille kehitettyjä interventioita sekä niiden tehokkuutta BI:n ja ahdistuneisuushäiriöiden vähentämisessä. Menetelmät. Katsauksessa käsitellyt interventiotutkimukset haettiin Scopus- ja PsycInfo -tietokannoista hakusanoilla behavioraalinen inhibitio, ujous tai sosiaalinen vetäytyminen, preventio tai interventio ja lapset. Tulokset ja johtopäätökset. Behavioraalisesti inhiboituneille lapsille kehitetyissä interventioissa pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti ahdistusriskiä sääteleviin tekijöihin: vanhemman ylisuojelevaisuuteen, lapsen sosiaalisiin taitoihin tai molempiin. Interventioiden vaikutus BI:oon oli vaihtelevaa. BI väheni selvästi vain interventiossa, joka yhdisti sekä vanhempiin että lapsiin kohdistettuja toimia. Interventiot vähensivät kuitenkin johdonmukaisesti lasten ahdistusoireilua, ahdistuneisuushäiriöitä ja internalisoivia ongelmia, ja myös tämä muutos näkyi selkeimmin yhdistetyssä interventiossa. Behavioraalisesti inhiboituneille lapsille suunnatut interventiot vaikuttavat lupaavalta suunnalta lasten ahdistuneisuushäiriöiden sekä myöhempien tunne-elämän ja sopeutumisen ongelmien ehkäisyssä. Interventioista tarvitaan kuitenkin lisää monipuolista tutkimusta, jotta niitä voidaan soveltaa laajasti käytäntöön.
-
(2019)The goal of my thesis was to find out how personality affects the way people use social media and how social media profile information expresses people’s personality. I limited the studies involved to those in which personality was measured with same or similar inventories that are based on Big Five theory. The studies used were searched from Google Scholar and ScienceDirect databases with search statements ”Big Five” AND ”Social media”, Personality AND ”Social media” and Personality AND ”Social media use”. Extroverted people used social media for socializing and communication which was expressed through profiles for example as many connections to other people. Neurotic people used social media for communication and attention seeking. Neurotic people do not want to tell about their neuroticism to other people which might explain why neuroticism did not always have an association with behaviour in social media and why it was not expressed through profile information. People who are open to new experiences used social media for private communication. In profiles communication was expressed through broad networks. Openness to new experiences had incoherent association with using social media for gathering information. People who are high in conscientiousness used social media to support their social relations and for private communication. People who are high in conscientiousness do not want other people to see that they use social media because it is pointless which might explain why conscientiousness was not usually expressed through profile information. People who are high in agreeableness used social media for communication. Agreeableness is not associated with behaviour which can be seen in social media which might be the reason why agreeableness was not seen from profile information. Personality traits are expressed in social media profiles and behaviours in different ways which Big Five theory credibly explains.
-
(2022)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää rikokseen syyllistymisen riskin ja B- klusterin persoonallisuushäiriöiden välistä yhteyttä, erityisesti antisosiaaliseen ja epävakaaseen persoonallisuushäiriöön keskittyen. Tämän pohjalta esitellään mahdollisia keinoja vähentää lisääntynyttä rikollisuuteen syyllistymisen riskiä. Tutkielman aiheen konkretisoimiseksi esitellään tutkielmassa myös joitain rikostyyppejä esimerkkeinä. Tutkimuksen kohdeyleisöä ovat psykologiasta ja erityisesti oikeuspsykologiasta kiinnostuneet, rikosten ehkäisyn ja rikosseuraamuksen parissa työskentelevät henkilöt sekä yleisesti yhteiskunnallisista ilmiöistä kiinnostuneet ja niihin vaikuttavat henkilöt. Tutkielman aineisto on haettu Google Scholar –tietokannasta ja American Psychological Association verkkosivuston artikkelihausta syksyn 2022 aikana. Tutkimusartikkelien hakuun on käyetty sanoja “personality disorder”, “impulse control”, “emotion regulation/dysregulation”, “brain structure” ja “crime” sekä näiden yhdistelmiä, kuten “emotion dysregulation AND brain structure”. Lisäksi aineistoa on etsitty Google Scholar – tietokannasta löydettyjen artikkelien lähdeluetteloista. Tutkielman keskeisimpänä tuloksena voidaan todeta persoonallisuushäiriöiden kohdalla rikollisuuteen syyllistymisen lisääntyneen riskin liittyvän pitkälti impulssikontrollin ja tunnesäätelytaitojen puutteeseen, jotka normaalitilanteessa auttavat yksilöä sopeutumaan yhteiskuntaan ja estävät voimakkaiden tunnekokemusten aiheuttamat impulsiiviset teot. Impulssikontrollin ja tunnesäätelyn puute selittyy tutkielman tulosten mukaan ainakin osittain aivorakenteen poikkeavuuksilla, joita on tutkittu erityisesti Parkinsonin taudin potilailla. Impulssikontrollin ja tunnesäätelytaitojen puutteen ja lisääntyneen rikokseen syyllistymisen riskin yhteyden perusteella tutkielmassa ehdotetaan persoonallisuushäiriöisten tunnesäätelyn ja impulssikontrollin tukemista laajasti erilaisin interventiokeinoin, koska se saattaisi olla omiaan vähentämään rikollisuuteen syyllistymisen riskiä. Tunnesäätelyyn ja impulssikontrollin tukemiseen liittyvien interventiokeinojen lisätutkimus olisi arvokasta ja tarpeellista yksilöiden inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja yhteiskuntaan sopeutumisen lisäämiseksi. Lisätutkimuksen myötä voidaan kehittää keinoja, joilla persoonallisuushäiriöiden ja rikollisuuden riskin välistä yhteyttä pystytään vähentämään. Tämän lisäksi tarvitaan kuitenkin myös varhaista ongelmiin puuttumista ja niiden tunnistamista, jotta tutkimusten avulla kehitetyt interventiokeinot olisivat mahdollisimman tehokkaita.
-
(2021)Goals. Traditional research argues that the main mechanism underlying children’s callous-unemotional (CU) traits is impaired affective empathy. However, recent research suggests that the core characteristic among children with CU traits may be, instead, impaired cognitive empathy. As understanding the underlying mechanisms of CU traits is essential in implementing effective interventions, these findings provide a new important viewpoint to the study of CU traits in general and to the development of effective interventions. Drawing on this, this thesis discusses whether cognitive empathy can be learned and when and how to intervene most effectively. Methods. Literature search was conducted via PubMed, Ovid Medline and Google Scholar by using search words such as “callous-unemotional”, “CU traits”, “cognitive empathy”, “emotion recognition”, “parenting intervention”, “emotion recognition intervention” and “preventive interventions”. Results and conclusions. General view in literature regarding the relationship between empathy deficits and CU traits is still inconsistent: there are studies suggesting both cognitive and affective empathy deficits as the core characteristic of CU traits. Interpreting findings of studies assessing intervention effectiveness is challenging, partly because these studies rarely measure intervention effectiveness directly on empathy, and, even more rarely, on cognitive empathy. Thus, as some findings are promising in the context of, for example, prosocial behavior and conduct disorder, making further conclusions about their effectiveness on cognitive empathy needs to be made with caution. Broad range of definitions used of cognitive empathy and various assessment methods used to measure empathy increase the complexity of the issue further. The importance and effectiveness of early identification and intervening is, however, broadly acknowledged. As empathy, CU traits and problematic behavior are extremely complex constructs, it is reasonable to consider whether it is effective, or even possible, to intervene cognitive empathy as such, or whether interventions focusing on underlying endophenotypes, such as environmental factors, would prove to be more effective. What is clear is that more research around this complex, yet critically important, theme is needed.
-
(2024)Tavoitteet: Suuri osa psykoottisia häiriöitä sairastavista kärsii uniongelmista ja niitä hoidetaan yleisimmin lääkehoidolla. Psykoosilääkitys on usein riittämätön uniongelmien hoitoon. Unilääkityksen käyttö sen sijaan ei ole suositeltavaa kroonisiin uniongelmiin. Unettomuuteen kohdennettu kognitiivinen käyttäytymisterapia (cognitive behavioral therapy for insomnia, CBT-I) on ensisijainen hoitomuoto kroonisen unettomuuden hoitoon, mutta psykoottisten häiriöiden kontekstissa sitä käytetään vähän. Kandidaatintutkielman tavoitteena oli selvittää CBT-I:n vaikuttavuutta unettomuusoireisiin psykoottisilla potilailla ja lisäksi tutkia CBT-I:n vaikutuksia elämänlaatuun sekä psyykkisiin oireisiin, kuten psykoottisiin oireisiin, ahdistukseen ja masennukseen. Menetelmät: Aihetta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta haettiin PubMed- ja Google Scholar -tietokannoista. Päätutkimukset oli tehty hoitotasapainossa oleville potilaille, joille oli diagnosoitu jokin psykoottinen häiriö (yleisimmin skitsofrenia) ja jotka saivat häiriöön viittaavan pistemäärän unettomuusindeksistä. Lähes kaikilla tutkimuksiin osallistuneilla henkilöillä oli käytössä jokin psykoosilääkitys. Tulokset ja johtopäätökset: Tulokset antavat vahvaa näyttöä siitä, että psykoottisten potilaiden unettomuusoireet vähenevät ja unenlaatu paranee CBT-I:n ansiosta. CBT-I vaikuttaisi parantavan myös toimintakykyä ja hyvinvointia. Psyykkisten oireiden osalta tulokset olivat myös lupaavia, mutta vielä epäselviä. Tulosten perusteella CBT-I toimii hyvin myös psykoottisille potilaille ja sen käyttöä tulisi lisätä. Parantamalla unta voidaan parantaa myös psykoottisten potilaiden elämänlaatua ja mahdollisesti vähentää psykoottisia oireita sekä masennus- ja ahdistusoireita. Osa tutkimuksista oli tehty ilman kontrolliryhmää, lyhyillä interventioilla ja/tai pienillä otoskoilla, joten lisää tutkimusta tarvittaisiin etenkin CBT-I:n vaikutuksista psyykkisiin oireisiin.
-
(2022)Tämän katsauksen tavoite on esitellä cross-race-efektin (engl. cross-race effect, CRE) taustalla vaikuttavia kehityksellisiä ja sosiaalisia tekijöitä, sekä tarkastella ilmiön merkitystä oikeuspsykologian sovellusalalla. Katsauksen lähteinä käytettiin CRE-tutkimuksen kannalta keskeisimpiä kansainvälisiä tutkimusartikkeleita. CRE:llä tarkoitetaan ihmisten kykyä tunnistaa heikommin sellaisia kasvoja, jotka ovat eri rotua, kuin mitä he itse ovat. Ilmiön olemassaolosta on saatu paljon todisteita, mutta sen syntyyn ei ole löydetty yhtä selittävää tekijää. Muun muassa iän, toisista roduista kertyneen kokemuksen ja asenteiden sekä ennakkoluulojen vaikutusta CRE:n syntyyn on tutkittu. Tutkimuksissa on havaittu, että CRE:tä esiintyy jo pienillä lapsilla. Kokemuksella toisista roduista, esimerkiksi monietnisessä ympäristössä kasvamisen kautta, näyttäisi olevan vaikutusta siihen, että vahvaa CRE:tä ei kehity. On esitetty, että oman rodun kasvoja prosessoidaan holistisesti eli kokonaisvaltaisesti, kun taas toisten rotujen kasvoja prosessoidaan piirteittäin. Kasvojen tunnistukseen liittyvissä perustutkimuksissa on havaittu, että holistinen prosessointi ennustaa parempaa tunnistuskykyä ja CRE-tutkimuksissa taas holistisen prosessoinnin on esitetty kehittyvän toisista roduista kertyneen kokemuksen kautta. Asenteiden ja ennakkoluulojen yhteyttä CRE:n syntyyn ei ole löydetty. Oikeuspsykologisissa konteksteissa CRE voi aiheuttaa ongelmia etenkin silloin, kun on kyse rikosprosessin yhteydessä suoritettavasta silminnäkijätunnistuksesta, jossa silminnäkijä ja tunnistettava henkilö ovat keskenään eri rotua. Tällaiset tilanteet johtavat helpommin vääriin tunnistuksiin, kuin molempien osapuolten ollessa samaa rotua. Tutkimuksia on toteutettu sekä kenttätutkimuksina että laboratorio-olosuhteissa. Koetilanteiden verrattavuutta oikeisiin tilanteisiin hankaloittaa se, että koehenkilöt usein tietävät kyseessä olevan tutkimus, jolloin heidän mahdollisilla väärillä tunnistuksillaan ei ole vakavia seurauksia toisin kuin oikean elämän tunnistustilanteissa. Oikeuden parissa työskentelevien olisi syytä olla tietoisia CRE:n vaikutuksista ja niihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota silminnäkijätunnistilanteissa.
-
(2019)Background: Delirium is a common, under-diagnosed and serious problem among critically ill patients. Episodes of delirium are associated with a number of adverse outcomes; it seems to carry a considerable risk for future complications, increased future morbidity, long-term impairments in cognitive abilities, and even death. Approximately 80% of patients in intensive care unit (ICU) will develop delirium during their stay in hospital, making it to be a rather common condition – especially among elderly patients. With aging of the patient population in ICU incidence of delirium is likely to increase in future. Early recognition, prevention and treatment for delirium in and after ICU is extremely important for future recovery. There is promising evidence suggesting that delirium could be used as an effective tool for predicting future recovery and health complications after release from ICU. Aim of the study: To identify adverse consequences of post-operative delirium (POD) in ICU (with main focus on future cognitive decline), recognize possible risk groups and current screening and treatment procedures. Methods: A systematic review was conducted, following the Cochrane and Preferred Reporting Items for Systematic Reviews and Meta-Analyses (PRISMA) guidelines. Literature was collected between September and October 2019 from PubMed ja Ovid Medline data bases using keywords ’delirium’, ’critical illness’, ’consequences’, ’effects’,’cognitive decline’, and ’cognitive impairments’. The search yielded 23 peer reviewed articles which are included in this revies. Results: Episodes of non-dementia delirium in ICU were associated with a number of health complications, prolonged hospital stay and higher risk for readmissions, higher morbidity and mortality, increased risk of falls, accident and injuries, social problems, increased stress and distress, cognitive impairments and increased risk for developing dementia. Different subtypes of delirium (hypoactive vs. hyperactive) seemed to lead to somewhat different adverse consequences; however, all recognized subtypes were hazardous. Conclusions: Delirium is a common, severe and under-diagnosed health problem among ICU patients. It has shown to be associated with various adverse outcomes that create serious economical costs for both individuals and societies, as well as significantly impair patients’ health and later quality of life. Episodes of ICU delirium can cause cognitive impairments and accelerate cognitive decline associated with neuropsychiatric disorders (such as dementia). Although the majority of healthcare professionals acknowledge the severity of problem, the current procedures for prevention, treatment, screening and monitoring are severely lacking. Both current screening tools and training of medical staff are in dire need for improvements.
-
(2018)Syfte. Studier har indikerat att en stor andel av den åldrade befolkningen har hörselnedsättning och att dessa personer behöver stöd i vardagliga kommunikationssituationer. Personer med nedsatt hörsel har visat sig varsebli tal bättre i diskussionssituationer där den visuella läppbilden är närvarande tillsammans med det auditiva talljudet. Samma fenomen har också noterats bland normalt hörande personer i bullrig ljudmiljö. För att få reda på vilken nytta rehabiliteringen av visuell talperceptionsförmåga (läppavläsningsförmåga) har för vuxna personer med hörselnedsättning, behövs grundläggande statistisk information om hurudan den auditiva, den visuella och den audiovisuella talperceptionsförmågan hos vuxna personer är. Syftet med denna kandidatavhandling är att granska hur den visuella talperceptionsförmågan förändras i vuxen ålder. Avhandlingen jämför unga vuxnas visuella talperceptionskunskaper med äldre vuxnas visuella talperceptionskunskaper. Arbetshypotesen är att den visuella talperceptionsförmågan försämras med åldern, på grund av försämrade kognitiva funktioner. Metoder. Det valda ämnet granskades genom en integrerad litteraturöversikt. Forskningsfrågan omvandlades till en engelskspråkig sökfras enligt Booles logik och sökfrasen genomfördes i databaserna Ovid Medline, PubMed och Scopus. Använda termer vid litteratursökningen var age, aging, speechread, lipread, skill, aptitude, ability och adult. Litteratursökningen resulterade i 2372 artikelträffar som utgående från rubrik, abstrakt och genom ytterliga exklusions- och inklusionskriterier slutligen avgränsades till fyra artiklar. Utöver dessa handplockades ytterligare två artiklar. De valda sex artiklarna var fall-referentstudier som behandlade visuell talperceptionskunskap hos unga och hos äldre vuxna. Artiklarna granskades kritiskt och deras resultat jämfördes sinsemellan. Resultat och slutsatser. Studierna visade enhetligt att unga vuxna har bättre visuell talperceptionsförmåga än äldre vuxna, vilket även har konstaterats i tidigare forskning. Arbetshypotesen fick stöd i och med att artiklarna uppskattade att den försämrade förmågan i visuell talperception hos äldre vuxna har en koppling till försämrade kognitiva förmågor och till försämrade integrationskunskaper.
-
(2018)Syfte. Studier har indikerat att en stor andel av den åldrade befolkningen har hörselnedsättning och att dessa personer behöver stöd i vardagliga kommunikationssituationer. Personer med nedsatt hörsel har visat sig varsebli tal bättre i diskussionssituationer där den visuella läppbilden är närvarande tillsammans med det auditiva talljudet. Samma fenomen har också noterats bland normalt hörande personer i bullrig ljudmiljö. För att få reda på vilken nytta rehabiliteringen av visuell talperceptionsförmåga (läppläsningsförmåga) har för vuxna personer med hörselnedsättning, behövs grundläggande statistisk information om hurudan den auditiva, den visuella och den audiovisuella talperceptionsförmågan hos vuxna personer är. Syftet med denna kandidatavhandling är att granska hur den visuella talperceptionsförmågan förändras i vuxen ålder. Avhandlingen jämför unga vuxnas visuella talperceptionskunskaper med äldre vuxnas visuella talperceptionskunskaper. Arbetshypotesen är att den visuella talperceptionsförmågan försämras med åldern på grund av försvagade kognitiva förmågor. Metoder. Det valda ämnet granskades genom en integrerad litteraturöversikt. Forskningsfrågan omvandlades till en engelskspråkig sökfras enligt Booles logik och sökfrasen genomfördes i databaserna Ovid Medline, PubMed och Scopus. Använda termer vid litteratursökningen var speechreading, lipreading, audiovisual speech perception, audiovisual speech recognition, audiovisual integration, aptitude, skill och ability. Litteratursökningen resulterade i 506 artikelträffar som utgående från rubrik, abstrakt och tillgänglighet slutligen avgränsades till fyra artiklar. Utöver dessa handplockades ytterligare två artiklar. De valda sex artiklarna var fall-referentstudier som behandlade visuell talperceptionskunskap hos unga och hos äldre vuxna. Artiklarna granskades kritiskt och deras resultat jämfördes sinsemellan. Resultat och slutsatser. Studierna visade enhetligt att unga vuxna har bättre visuell talperceptionsförmåga än äldre vuxna, vilket även har konstaterats i tidigare forskning. Arbetshypotesen fick stöd i och med att artiklarna uppskattade att den försämrade förmågan i visuell talperception hos äldre vuxna beror på försämrade kognitiva förmågor och på grund av försämrade integrationskunskaper.
-
(2018)Depersonalization/derealization-symptoms are a subclass of dissociation symptoms. These symptoms are characterized by numbness of emotions, a feeling of being separated from one’s body, and a feeling of unreality of the outside world. The source of these symptoms is unclear at the moment. However, studies have shown that depersonalization/derealization symptoms can be caused by traumatic stress experiences. This raises the question of how depersonalization/derealization symptoms could be connected to daily, minor stress. Could daily stress also be an influencing factor on depersonalization/derealization symptoms? On the other hand, it could be that depersonalization/depersonalization experiences would cause a person to be more vulnerable to experiencing stress. In this review I take a closer look at the relationship between daily stress and depersonalization/derealization symptoms. It seems that a positive connection exists between depersonalization/derealization symptoms and daily stress. However, the direction of the connection remains unclear. There is some evidence depersonalization/derealization symptoms and daily stress often appear simultaneously. In addition, it seems that people who experience high amounts of depersonalization/derealization symptoms experience stress more intensely than the average person. Daily stress has also been shown to be a predictor of depersonalization/derealization symptoms when the effect of other psychopathology symptoms has been taken into account. The amount of other psychopathology seems to be an important moderator of the connection. All in all, the relationship between daily stress and depersonalization/derealization symptoms seems to be very complicated and more research is needed on this area.
-
(2017)Depression is one of the most common psychological symptoms that often occurs with dementia. It can be a risk factor for dementia to develop, or it can also appear after dementia causes losses to a patient’s abilities. Depression has been shown to hinder the functional status of a patient with dementia even further. Using medication to treat depression in patients with dementia holds the risk of side effects. Instead, psychosocial treatments should be considered essential in the treatment of depression in dementia patients. The purpose of this review is to examine psychosocial treatments used for treating depression in patients with dementia. Of these treatments, psychotherapy, music therapy and reminiscence therapy are considered further. The evidence for psychotherapy, music therapy and reminiscence therapy is partly conflicting, but overall quite promising. In the future, more randomized controlled trials should be carried out, but there is also a need for qualitative studies to clarify which mechanisms enable treatments to affect depression in dementia patients.
-
(2019)This review will address how individual symptomology may be used to model a person’s psychological disorder. The discussed disorders are depression, generalised anxiety disorder and social anxiety disorder, which will be discussed separately and as simultaneous compositions of symptoms. Traditionally mental health disorders have been elucidated by dividing them into separate categories. In 2010s network analysis has risen as an alternative method, where the relationship between symptoms is examined in time and visualised as a network. The network analysis viewpoint suggests that psychological symptoms cause each other and that activation spreads through the network via the interactions between those symptoms. Two disorders that occur simultaneously are thought to constitute separate clusters of symptoms, which are united by bridge symptoms that mediate activation from one cluster to another. This review will focus particularly on idiographic, personalised networks. These personalised models aspire to take into consideration all the variation in a person’s symptomology. These models are formulated from occurring symptoms in several points in time, so it is possible to speculate, although not prove, the direction of an interaction between symptoms. The symptoms that affect several other symptoms strongly spread activation all around them when activated, whereas those symptoms that receive several effects from other symptoms particularly often associate with other symptoms. The application of network models to clinical practice is based on this idea. To demonstrate idiographic modelling, two different cases will be considered. In both examples the person is afflicted with both depression and an anxiety disorder, and for each person an idiographic network model is formed. The observation can be made from these cases that the symptoms described as most central in categorical models are not equal to the symptoms in these networks that most maintain its activation. The idiographic networks of the example cases also do not indicate bridge symptoms, but rather the symptoms form a single cluster and maintain each other across disorder category boundaries. The conclusions made from personalised network analyses cannot be generalised to the population or even the same person in other points in time. In addition, conclusions cannot be made about the validity of DSM categories or the concept of comorbidity. Nevertheless, they open windows to the individual variation and complexity of symptomology, which categorical diagnostic classifications cannot consider. From these observations different study questions and designs can be formulated and novel clinical interventions developed.
-
(2024)Tavoitteet. Autismikirjoon liittyy usein kielellisen kehityksen vaikeuksia. Puheen ymmärtämi-sen vaikeudet ovat usein vaikea-asteisia ja puheen tuoton ongelmia haastavampia kuntout-taa. Näiden vaikeuksien kuntoutuksessa hyödynnetään usein samankaltaisia menetelmiä, kuin esimerkiksi kehityksellisen kielihäiriön kuntoutuksessa. Dialoginen lukeminen on yksi hyväksi todetuista kuntoutusmenetelmistä, jota voidaan hyödyntää puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa. Autismikirjossa esiintyvien puheen ymmärtämisen vaikeuksien kuntoutus-menetelmiä ja -keinoja, taikka niiden vaikutuksia ei ole juuri tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisilla keinoilla dialogista lukemista voidaan hyödyntää juuri autismikirjon las-ten puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa, ja minkälaisia vaikutuksia kyseisellä kuntoutuk-sella on puheen ymmärtämiseen lapsilla, joilla on autismikirjon häiriö. Menetelmät. Tämä tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin ja kerättiin Scopus- ja Ovid Medline -tietokannoista käyttäen hakulauseketta ”autism AND in-tervention AND child* AND speech comprehension OR language comprehension OR liste-ning comprehension”. Tutkimuksen aineisto koostui viidestä, vuosina 2019–2023 julkaistusta tutkimusartikkelista. Tulokset ja johtopäätökset. Autismikirjon lasten puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa dia-logisessa lukemisessa hyödynnetään erityyppisiä, asteittain vaikeutuvia kysymyksiä, joilla lasta houkutellaan tekemään päätelmiä ja löytämään yhteyksiä tarinasta. Lukemiseen voi-daan yhdistää kirjallisia tehtäviä, joissa sovelletaan käytettyjä ymmärtämisen strategioita tai harjoitellaan uutta sanastoa. Kuntoutuksessa korostuu opitun soveltaminen uusiin tilanteisiin. Dialogisen lukemisen vaikutukset autismikirjon lasten puheen ymmärtämiselle ovat positiivi-sia, mutta eivät kovin vahvoja. Dialoginen lukeminen kehittää autismikirjon lasten puheen ymmärtämistä, mutta ei yksinään riitä kuntoutukseksi.
-
(2022)Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli kerätä yhteen uutta tutkimustietoa digiteknologian ja lasten tarkkaavaisuuden yhteyksistä. Näkökulmana oli erityisesti pyrkiä löytämään tietoa digiteknologian pitkäaikaisvaikutuksista lasten tarkkaavaisuusmekanismien kehittymiseen. Tutkimuksessa vertaillaan digiteknologian eri osa-alueista (ruutuaika, televisio, videopelit ja multitasking) saatuja tuloksia toisiinsa ja tuodaan esille uusia hyödyllisiä tutkimussuuntauksia. Tutkimuksessa käsitellään myös digiteknologian hyödyntämistä kouluympäristössä tarkkaavaisuuden näkökulmasta. Menetelmät. Katsaukseen valittiin lähteitä kymmeneltä viime vuodelta. Tiedonhaku toteutettiin PubMed-, PsycINFO- ja Scopus-tietokannoista erilaisilla yhdistelmillä hakusanoja ”screen time”, ” digital multitasking”, ”video games”, ”attention”, ”children” ja ”classroom”. Kyseessä ei ole systemaattinen katsaus, vaan hakutuloksista valittiin suoraan vain aiheeseen sopivat julkaisut. Tulokset ja johtopäätökset. Teknologian osa-alueiden vaikutukset tarkkaavaisuuteen riippuvat todennäköisesti mediasisällöstä sekä siitä, milloin ja missä kontekstissa teknologiaa käytetään. Ruutuaika, television katselu ja digitaalinen multitasking ovat yhteydessä heikompaan tarkkaavaisuuteen. Videopeleihin liittyvä tutkimustieto on vielä ristiriitaista, sillä osa tuloksista tukee videopelien positiivista vaikutusta tarkkaavaisuudelle, kun taas osassa on saatu negatiivisia tuloksia. Digiteknologian pitkäaikaisista vaikutuksista tarkkaavaisuuden kehittymiselle ei löytynyt tarpeeksi tutkimuksista saatuja tuloksia, joten sitä on tärkeä tutkia tulevaisuudessa. Muita kiinnostavia näkökulmia tulevalle tutkimukselle ovat muiden muassa teknologian ja tarkkaavaisuuden väliseen yhteyteen vaikuttavat moderaattorit, digiteknologiset apuvälineet koulunkäynnissä sekä mobiilipelit.
-
(2018)Dissociation is defined as disruption in the normal integration of consciousness, memory, identity, emotion, perception, body representation, motor control, and behavior. The definition has some similarities with five symptom domains of schizophrenia; hallucinations, delusions, disorganized thinking, disorganized motor behavior, and negative symptoms. This review aims to clarify the relationship between dissociation and schizophrenia from three perspectives. These are; dissociative symptoms in schizophrenia patients; schizophrenia related symptoms in dissociative patients; and the correlation between schizophrenia related symptoms and dissociative symptoms. The most systematically studied area was dissociative symptoms in schizophrenia patients, and the results showed that schizophrenia patients do not have particularly high dissociative symptoms compared to other mental health disorders. In contrast schizophrenia related symptoms in patients with dissociative disorder diagnosis is somewhat understudied area; yet a very few studies have found connections particularly between dissociative disorders and auditory hallucinations. There seems to be relatively high correlation between schizophrenia related symptoms and DES-scores. Research evidence was compared to three theories that have tried to explain the relationship between dissociation and schizophrenia. The theory by Moskowiz, Read, Farrelly, Rudgeair and Williams, according to which all symptoms of schizophrenia, (possibly excluding negative symptoms) would be caused by dissociation, found no support. The duality model by Şar and Öztürk, and Ross’ and Keyes’ model of dissociative subgroup within schizophrenia, were not in conflict with research evidence. However, more research is needed for reliable evaluation of these models.
-
(2022)Tavoitteet. Metodinäyttely on erityisesti Yhdysvalloissa keskeinen näyttelysuuntaus, jossa pyritään luomaan roolihahmoon vahva emotionaalinen side. Sen harjoittelumenetelmät voivat olla psyykkisesti hyvin kuormittavia. Näyttelijöiden työ voi olla myös taloudellisesti kuormittavaa, kun tulojen epävarmuus aiheuttaa stressiä. Tämän vuoksi he voivat olla riskiryhmässä dissosiaatiolle, erityisesti depersonalisaatio/derealisaatio -tyyppiselle oirehdinnalle. Tutkimuskirjallisuudesta löytyy anekdootteja näyttelijöistä, jotka ovat niin ikään menettäneet hallinnan omaksumansa roolihahmon persoonallisuudesta, eli kokeneet jonkin tasoista dissosiaatiota. Tässä kandidaatintutkielmassa pyritään selvittämään, onko näyttelijöillä enemmän dissosiaatio-oirehdintaa normaalipopulaatioon verrattuna sekä mahdollisen yhteyden kausaliteetin suuntaa. Lisäksi perehdytään kysymykseen, voiko persoonallisuus selittää tätä näyttelijäntyön ja dissosiaatio-oireiden yhteyttä. Menetelmät. Tutkimuskirjallisuus keskittyy lähes yksinomaan metodinäyttelijöihin, eikä kirjallisuutta ylipäänsä ole paljoa. Siksi kirjallisuuskatsauksen artikkelit olivat hyvin hajanainen joukko tutkimuksia. Aineisto etsittiin Google Scholar –tietokannan avulla, sekä artikkelien lähdeluetteloiden avulla syksyllä 2022. Hakusanoina käytettiin “acting”, “actor”, “theatre”, “theater”, “dissociation”, “method acting”, “immersion”, “personality”. Tulokset ja johtopäätökset. Näyttelijöiden dissosiaatio-oireet ovat ei-näyttelijäpopulaatiota korkeammalla tasolla, mutta eivät kuitenkaan ylitä patologista rajaa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan alustavasti sanoa, että näyttelijöillä dissosiaatio-oireet voimistuvat ainakin hetkellisesti roolisuoritusten jälkeen, mutta pidemmän aikavälin muutoksista ei vielä tiedetä. Monissa tutkimuksissa kyseenalaistettiin normaalipopulaatioonkin käytettävän dissosiaatiomittarin DES:n käyttökelpoisuutta näyttelijäpopulaatiossa, sillä se sisältää paljon näyttelijäntyöhön olennaisesti liittyviä väittämiä. Dissosiaation mittausmenetelmiä tulisikin tulevaisuudessa kehittää havaitsemaan patologisempaa dissosiaatiota näyttelijöillä erityisryhmänä. Kvalitatiivisten tutkimusten perusteella metodinäyttelyn emotionaalisesti kuormittavat harjoittelumenetelmät voivat altistaa niin sanotulle persoonallisuuden rajojen hämärtymiselle (eng. boundary blurring). Näyttelijäntyön koulutusta ja ohjaajien metodiikkaa tulisi kehittää niin, että näyttelijöillä olisi mahdollisuus opetella ylläpitämään omaa persoonallisuuttansa vaihtuvien roolihahmojen läsnäollessa. Tulevaisuussa näyttelijöiden tutkimuksella olisi syytä löytää näyttöön perustuvia menetelmiä hallita omia rajojaan (eng. Boundary management).
-
(2023)Tavoitteet. Anoreksia nervosaan voi liittyä monia ruoansulatuskanavan oireita, joihin dysfagia lukeutuu. Tutkimustietoa anoreksia nervosa peräisestä dysfagiasta on hyvin vähän. Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata, miten anoreksia nervosa liittyy dysfagian oireisiin. Lisäksi pyrittiin havainnoimaan, minkä laatuisia nämä oireet ovat ja liittyvätkö ne rakenteellisiin muu-toksiin, psykopatologiaan vai toiminnallisiin tekijöihin. Tutkielmassa analysoidaan anoreksia nervosan myötä ilmenevien dysfagian oireiden mekanismeja ja luonnetta. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Haku toteu-tettiin PubMed ja Scopus tietokannoissa helmikuussa 2023 hakulausekkeella: ("dyspha-gia"[Title] AND "anorexia"[Title]) OR ("dysphagia" AND "anorexia"[Title] AND "gastrointesti-nal"[Title]) OR ("dysphagia"[Title] AND "eating disorder*"[Title]). Lopulta aineistoksi valikoitui 5 artikkelia, joista yksi oli käsin poimittu hakulausekkeen haun ulkopuolelta. Aineisto analysoitiin systemaattisesti ja siitä tuotettiin muistiinpanoja sekä taulukoita. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän tutkielman perusteella instrumentaalisten menetelmien kautta diagnosoitu dysfagia anoreksia nervosa johtui aliravitsemuksen aiheuttamasta rakenteellisesta nielemislihasten surkastumisesta, jonka myötä nielemistoiminta häiriintyi. Tämä ei kuitenkaan selittänyt kaikkien dysfagian oireiden ilmenemistä anoreksia nervosa potilailla ja psykopatologinen tai toiminnallinen tekijä oireiden taustalla oli myös tutkielman tulosten mukaan mahdollinen. Näissä tapauksissa dysfagiaa ei pystytty toteamaan instrumentaalisten menetelmien kautta, mutta potilaat silti raportoivat dysfagian oireita. Dysfagiaa saattoi myös esiintyä väärin diagnosoiduissa anoreksia nervosa tapauksissa. Psykopatologiset tekijät kuten ahdistus voivat myös olla mahdollisia dysfagian aiheuttaja anoreksia nervosassa. Yhteys on silti epäselvää ja diagnosointi hankalaa. Anoreksia nervosa peräinen dysfagia ja sen syyt eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä, mikä tulee ottaa huomioon myös kliinisessä asetelmassa.
Now showing items 58-77 of 615