Browsing by Title

Preterm children (born before 37 completed weeks of pregnancy) have been shown to have a risk of behavioral and emotional problems. These can occur as a withdrawal, social problems, general anxiety and problems in attention and self-regulation. Preterm birth is a stressful and often unexpected challenge for parents, and it affects to parenting. This thesis examines parenting and early interaction after preterm birth, and their associations with preterm children’s behavioral and emotional problems. Studies shows that parents of preterm children have more mental health problems and stress. Mothers of preterm children seem to be more directive, active, controlling, overstimulating and intrusive. Preterm children are more passive, inattentive and withdrawn, less responsive and display more emotional negativity. Attachment relationships between preterm children and their parents have been shown to be mainly similar than those of full-term children and their parents. Differences in the quality of attachment have mainly been noticed when preterm children in risk groups, for example children with also other neurological risk factors, and their parents have been examined. Parenting is essential for children’s development and psychological well-being, and it is important to understand its role for preterm children in particular. There are little studies about the importance of parenting to preterm children’s behavioral and emotional problems. These studies indicate that parents’ affectiveness, sensitivity, intrusiveness, control, and dyadic synchrony, may affect to children’s behavioral and emotional problems, for example in their anxiety, withdrawn and inhibited behaviors, social competence and self-regulation skills. Studying the subject is important because of preterm births’ effects on parenting and because the special characteristics of preterm children’s development, maturation and early interaction, may restrict possibility to applying general research about parenting to preterm children and their parents. More research is needed to gain wider and more detailed understanding, but based on the current research, it is recommended to support parents’ psychological well-being and the development of a sensitive parent-child relationship after a preterm birth.

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) on varhain puhkeava kehityksellinen häiriö, joka heikentää lapsen ja perheen toimintakykyä. ADHD heijastuu laaja-alaisesti lapsen arkeen ja vaikeudet usein pahenevat ilman varhaista puuttumista. Vanhempainohjaus on leikki-ikäisille suunnattu varhainen hoitomuoto, joka vähentää merkittävästi ADHD-lapsen oirehdintaa ja parantaa vanhempien kykyjä tukea lasta arjessa. Vanhempainohjausta käytetään Suomessa kuitenkin pääosin käytöshäiriöiden hoidossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan kolmea Suomessa tarjottavan vanhempainohjausohjelman (Ihmeelliset vuodet, Voimaperheet ja Perhekoulu POP) soveltuvuutta ADHD:n hoitoon. Lisäksi tarkastellaan ohjelmien saatavuutta Suomessa. Katsauksessa tarkastellaan Suomessa tarjolla olevien mallien lisäksi myös kahta maailmalla käytettävää ohjelmaa (New Forest Parenting Program ja Triple P). Ohjelmien toteutustavoissa on eroja, mutta yleisesti vanhempainohjauksella on positiiviset vaikutukset ADHD-lapseen ja hänen perheeseensä. Tutkimuksissa vanhemmat havaitsivat muutoksia havainnoijia ja opettajia useammin. Vanhemmat kokivat lähes systemaattisesti vanhempainohjauksen parantaneen käytöshäiriö oirehdintaa ja lisänneen vanhemmuuden keinoja, mutta ADHD-oireiston suhteen tutkimustulokset olivat ristiriitaisia. Vanhempainohjauksen tarjonta ja soveltuvuus ADHD:n hoitoon on Suomessa osin puutteellista. Tulevaisuudessa erityisesti vanhempainohjauksen kansallisesti yhdenvertaisiin hoitomahdollisuuksiin tulisi panostaa, esimerkiksi lisäämällä etänä toteutettavia ohjelmia. Vanhempainohjausta tulisi tutkia lisää ADHD-lapsilla, sillä toistaiseksi ohjelmat ovat painottuneet käytöshäiriöiden hoitoon. Ohjelmien tutkimuksessa ja tarjonnassa tulisi huomioida ADHD-oireisto nykyistä paremmin.

Tavoitteet. Puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi (AAC) on kehitetty mahdollistamaan niiden ihmisten kommunikointi, joilla puheella ilmaisu on joko puutteellista tai puuttuu kokonaan. Tyypillisimpiä diagnooseja, joiden yhteydessä lapsilla esiintyy vaikeita kommunikoinnin häiriöitä, ovat vaikea älyllinen kehitysvamma, CP-vamma, autisminkirjon häiriö ja kehityksellinen puheen dyspraksia. Kommunikointilaitteet ovat avusteisia AAC-apuvälineitä, jotka antavat käyttäjälleen äänen. Kommunikointilaitteet ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia ja eritasoisia. Kommunikointilaitteet ovat myös kehittyneet merkittävästi viime vuosina älylaitteiden tultua markkinoille, joten uutta kokoavaa tutkimusta tarvitaan. Tutkielmassa haluttiin selvittää, minkälaisia positiivisia ja negatiivisia kokemuksia lasten vanhemmilla on kommunikointilaitteista ja niiden käytöstä. Vanhempien näkökulman tutkiminen on perusteltua, sillä vanhemmat ovat tyypillisesti lapsen tärkeimpiä kommunikointikumppaneita ja heidän suhtautumisellaan lapsen AAC-apuvälineeseen on merkitystä sen käytön onnistumiseen. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto haettiin neljästä eri tietokannasta. Hakusanoiksi valittiin englanninkieliset termit, jotka viittasivat kommunikointilaitteisiin, vanhempiin ja heidän kokemuksiinsa. Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui seitsemän vuosina 2008−2018 julkaistua tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Vanhempien (n=53) kokemukset kommunikointilaitteista vaihtelivat. Vanhemmat kokivat yleisesti kommunikointilaitteen käytön lisänneen ja edistäneen lapsensa kommunikointia. Kommunikointilaitteissa vanhemmat arvostivat ääniominaisuutta, pientä kokoa ja keveyttä. Vanhemmat kokivat ammattihenkilöiden (puheterapeutit, koulun henkilökunta) antaman tuen ja ohjauksen tärkeäksi laitteen käytössä. Ammattihenkilöiden tuki ja ohjaus eivät kuitenkaan toteutuneet tai vastanneet laadultaan kaikkien vanhempien tarpeita ja vanhemmilla ilmeni myös huolia kommunikointilaitteiden rahoitukseen ja muihin kustannuksiin liittyen. Lisäksi vanhemmat kokivat ammattihenkilöiden AAC-keinoihin liittyvässä tietotaidossa ilmenevän vaihtelua ja puutteita. Tutkielman tulosten perusteella kommunikointilaitteen käytöllä näyttää olevan mahdollista edistää eri diagnooseilla olevien lasten kommunikointitaitoja, jos perhe saa tarpeidensa mukaista ohjausta laitteen käyttöön. Lasten käyttämien kommunikointilaitteiden, iän ja diagnoosien heterogeenisyyden ja toisaalta vastanneiden vanhempien homogeenisyyden ja pienen kokonaismäärän vuoksi tulokset eivät välttämättä ole laajasti yleistettävissä. Tulokset ovat kuitenkin linjassa kentän aiemman tutkimuksen kanssa, mikä lisää osaltaan tulosten luotettavuutta ja yleistettävyyttä. Lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan.

Tavoitteet. Autismikirjon häiriön diagnoosi on nykyisin mahdollista asettaa jopa 18 kuukautta vanhalle lapselle. Varhainen diagnosointi on synnyttänyt tarpeen vanhempien ohjaukseen keskittyville varhaisinterventioille, sillä alle 36 kuukautta vanha lapsi viettää valtaosan ajasta vanhempiensa seurassa. Autismikirjon häiriön kuntoutukseen on kehitetty paljon erityisesti applied behavior analytic –pohjaisia menetelmiä, mutta näiden rinnalle tarvitaan lapsen luontaiseen kasvuympäristöön tuotavia menetelmiä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella, vaikuttaako vanhempien ohjaus positiivisesti autismikirjolla olevien lasten sosiaaliseen käyttäytymiseen ja kommunikointitaitoihin lapsen ollessa alle 36 kuukautta vanha. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka vanhempia on ohjattu ja millä tavalla kehitys ilmeni lasten sosiaalisessa käyttäytymisessä ja kommunikaatiossa. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto koottiin yhteensä kolmesta tietokannasta. Hakusanat valittiin vastaamaan mahdollisimman hyvin tutkimuksen aihetta ja koehakujen perusteella hakulausekkeeksi muodostui ”autism AND early intervention AND (parent counselling OR parent coaching OR parent education) AND communication”. Lopullinen aineisto sisälsi kuusi vuosina 2011-2018 julkaistua tutkimusartikkelia. Aineistoon valittiin vain tutkimuksia, jotka koskivat alle 36-kuukautisia lapsia ja heidän vanhempia ilman liitännäisdiagnooseja. Tulokset ja johtopäätökset. Vanhempiin keskittyvällä ohjauksella ja kouluttamisella havaittiin olevan positiivinen vaikutus lapsen kehitykseen. Kuitenkin tulokset olivat osittain ristiriidassa keskenään, mikä kertoi jatkotutkimuksen tarpeesta. Vanhempia ohjattiin tunnistamaan lapsensa kehitystaso ja mukauttamaan omaa toimintaansa lapsen kommunikointialoitteiden mukaan. Lisäksi heille opetettiin autismikirjon häiriön kuntoutuksen kannalta keskeisiä teemoja. Lasten sosiaalinen käyttäytyminen ja kommunikointi paranivat erityisesti reseptiivisen kielitaidon ja vanhempiin orientoitumisen kannalta, mutta kehitys ei pääsääntöisesti jatkunut intervention seurantajaksolla. Vanhempien ohjauksen ei havaittu vaikuttavan autismikirjon häiriön ydinoireisiin, mutta vanhempien ohjauksen todettiin olevan tarpeellista ydinoireisiin kohdennettujen interventioiden tukena.

Self-regulation develops in unison with the environment, beginning at birth and continuing throughout childhood. The touch of the primary care giver is especially important during the first twelve months. The importance of maternal touch for the development of stress regulation has long been noted in animal studies. With humans, however, this connection is far less studied. The objective of this thesis is to review and analyze recent research findings regarding the connection between self-regulation and early touch. Three central perspectives are considered: experimental research, longitudinal research and kangaroo care of pre-term infants. The studies reviewed were found using PubMed, Ovid Medline and Google Scholar databases with search terms touch AND development, touch AND regulation, touch AND emotion, maternal touch AND regulation and touch AND longitudinal. In addition, some studies were included from the references of other studies. The studies were chosen on the basis of being relevant to the thesis question of connection between self-regulation and early touch. All chosen studies were published in the last twenty years. The reviewed studies suggest that early touch affects self-regulation on many levels. The effects can be seen in the behaviour of the infant, physiological processes, the cooperation of the mother-child dyad and in the long term in the broader development of the child. The effect of touch can be seen both as a support for the incomplete self-regulation abilities in stressful situations, as well as an important factor contributing to the development of these abilities. Touch is especially meaningful for pre-term infants because of their insufficiently developed nervous system. In the long term touch is connected with social competence, emotional regulation skills and problem behaviours related to them. The results are important for example for the development of early interventions. However, especially long-term effects still need to be studied more.

A child with disorganized attachment behaves inconsistently in the strange situation procedure, and behavior typically includes disruptions of interaction. Because of phenotypical similarity, among others, it has been theorized that disorganized attachment would predict later dissociative symptomatology. The study aims to examine empirical studies concerning longitudinal associations between disorganized attachment in early childhood and later dissociative symptomatology. Literature on the subject was retrieved from the PubMed, Ovid-Medline and Google Scholar databases. Additionally, some articles were chosen from the references of the articles found in these databases and from similar articles that the websites suggested. This study includes five prospective longitudinal studies that examined the connections between disorganized attachment in early childhood and later dissociative symptomatology. In these studies, the participants were followed from early childhood to adolescence or young adulthood. The results were mixed: disorganized attachment was linked to later dissociative symptomatology only in some of the studies. Instead, other factors of the quality of early care, such as disruptions in parent-child interaction, proved to be more strongly linked to later dissociative symptomatology. When concerning later dissociative symptomatology, it’s possible that disorganized attachment is a potential but not a necessary concomitant of deficits in the quality of early care. However, interpretation of the study results was complicated by several methodological issues, such as lack the representativity in the samples and the variation in measures used to assess dissociative symptomatology. In the future, more research is needed to assess whether disorganized attachment is an independently linked to later dissociative symptomatology or only a possible concomitant of other challenges in the rearing environment.

The aim of this review was to investigate the associations between the fathers’ early depression after the birth of their child and the child’s behavior problems later in life. The possible mediators of the associations were also evaluated. There have been very few studies on early paternal depression and even fewer have investigated how the early depression is associated with the child’s behavior problems. However, as studies have repeatedly linked early maternal depression with children’s developmental challenges, such as behavior problems, it is plausible that similar associations could be found between early paternal depression and the child’s behavior problems. The research question is: How is the early paternal depression after the baby’s birth associated with the child’s behavior problems later in life? The literature search was conducted by using the OvidMedline and Google Scholar databases and search terms such as depression, father, infant, behavior problems, depressive symptoms, postpartum, child development and postnatal depression. The early paternal depression was found to be associated with the child’s later behavior problems. The associations were at least partly mediated by family factors, such as marital difficulties. Although the association between early paternal depression and later child behavior problems was independent from the early maternal depression, maternal depression seemed to at least partially mediate the association between paternal depression and the child’s behavior problems. The associations between paternal depression and the child’s symptoms were influenced by the gender of the child. However, the findings on gender differences were somewhat inconsistent. The early paternal depression might predispose the child to later behavioral problems and these problems might create long-term challenges in the child’s overall development. Thus far there is only a limited number of studies regarding the early paternal depression and its associations with the child’s behavior problems, and the findings have been slightly inconsistent. To support the well-being of both father and the child, this issue should be taken into account.

Tavoitteet. Vastasyntyneen turvallinen ruokailu edellyttää imemisen, nielemisen ja hengittämisen koordinointia. Ennenaikaisesti syntyneillä vauvoilla nämä taidot eivät ole välttämättä kehittyneet, jolloin syömis- ja nielemistaitojen arviointi on tarpeen. Mikäli kliinisen arvioinnin perusteella on tarpeen, käytetään arviointiin instrumentaalisia menetelmiä, VFS- ja FEES-tutkimuksia. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli vertailla VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien kykyä osoittaa laryngeaalista penetraatiota ja henkitorven aspiraatiota sekä menetelmien välistä luotettavuutta. Lisäksi tutkielmassa vertaillaan VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien etuja toisiinsa nähden. Menetelmät. Tämä kandidaatintutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista. Hakulausekkeena oli infant* AND evaluation AND (swallow* OR dysphagia) AND (VFSS AND FEES) OR (videofluoro* AND endoscop*). Katsaukseen valikoitui viisi tutkimusartikkelia, jotka läpikäytiin systemaattisesti. Tulokset ja johtopäätökset. VFS- ja FEES-tutkimukset havaittiin turvallisiksi ja vastasyntyneiden syömis- ja nielemisongelmien diagnostiikkaa helpottaviksi menetelmiksi. VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien välinen luotettavuus oli katsaukseen valikoituneiden artikkeleiden mukaan pääsääntöisesti heikkoa ja yksittäisen menetelmän kyky arvioida laryngeaalista penetraatiota tai henkitorven aspiraatiota vaihteli tutkimuksesta riippuen. VFS- ja FEES-menetelmillä on kuitenkin selkeitä etuja toisiinsa nähden, joiden vuoksi toinen menetelmä soveltuu tiettyjen ongelmien arviointiin toista paremmin. Tätä tietoa voidaan hyödyntää kliinisessä työssä tutkimusmenetelmän valinnassa. Jatkotutkimusta tarvitaan VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien käytöstä vastasyntyneiden syömis- ja nielemistoimintojen arvioinnissa, jotta tulosten yleistettävyys ja luotettavuus paranisi.

Tavoitteet. Puhevammainen ihminen ei tule arjessaan toimeen puheella ja voi kohdata vuorovaikutuksessaan paljon haasteita. Puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio voi mahdollistaa puhevammaisen vuorovaikutuksen ympäristönsä kanssa, mutta ilman ympäristön tukea ja osaamista kommunikointi jää helposti todella niukaksi. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että kommunikaatiokumppanin ohjaaminen on tehokas tapa tukea ja vahvistaa puhevammaisen mahdollisuuksia kommunikaatioon ja itsensä ilmaisuun. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään kommunikoinnin kehittämisen näkökulmasta, miten videopohjaisia interventioita voi hyödyntää puhevammaisen kommunikaatiokumppanin ohjauksessa ja millaisia tuloksia niiden käytöstä on saatu. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline sekä Scopus -tietokannoista hakulausekkeella (video intervention OR video feedback OR video record* OR video training) AND (intellectual disabilit* OR developmental disabilit OR complex communication OR communication disorder* OR communication aid*) AND (parent* OR partner* OR staff OR famil* OR caregiver* OR teacher*). Ovid Medlinessa hakulausekkeeseen lisättiin vielä termi training, sillä se tarkensi hakua oikeaan suuntaan. Scopuksessa kyseistä lisäystä ei tarvinnut tehdä. Lopulliseksi tutkimusaineistoksi muodostui viisi vuosina 2011–2023 julkaistua artikkelia. Aineistoa analysoitiin tutkimuskysymysten pohjalta ja etsittiin niihin vastauksia. Tulokset ja johtopäätökset. Videoita hyödynnettiin tutkimusaineistossa videopalautteen, videomallintamisen sekä videoapplikaatioiden muodossa. Jokainen tutkimus raportoi tilastollisesti merkitseviä tuloksia vuorovaikutuksen eri osa-alueilta intervention päätyttyä. Interventiot koettiin myös tehokkaiksi ja sopiviksi tavoiksi kehittää vuorovaikutuksen laatua. Interventioiden pitkittäisvaikutuksia ei kuitenkaan tarkasteltu kuin yhdessä tutkimuksessa, ja otoskoot olivat pääosin pieniä. Aineistossa käytetyillä videopalautteella sekä videomallintamisella on näyttöä erilaisista interventioista, ja niillä näyttää olevan positiivisia vaikutuksia myös kommunikaatiokumppanin ohjauksessa. Kyseisiä videointerventioita on syytä tutkia lisää muun muassa niiden pitkäaikaisvaikutusten osalta. Videointerventioita tulisi myös verrata toisenlaisiin interventioihin kyseisessä kontekstissa, jotta parhaat menettelytavat kommunikaatiokumppanin ohjaukseen olisi mahdollista löytää.

Tavoitteet. Lapset, joilla ei ole käytössään puhuttua kieltä, voivat käyttää vuorovaikutuksensa tukena puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää. Viestinnän apuvälineitä käyttävien lasten sanaston käytön on kuitenkin havaittu olevan jäljessä verrattuna tyypillisesti kehittyviin ikätovereihin. Syyt voivat johtua muun muassa siitä, ettei apuvälinettä käyttäville lapsille ole tarjolla riittävästi tukea apuvälineidensä käyttöön. Lisäksi viestinnän apuvälinettä käyttävät lapset vastaanottavat usein erilaista kielellistä muotoa kuin itse tuottavat. Puhuttu kieli voi sisältää ilmaisuja ja rakenteita, joita apuvälinettä käyttävä lapsi ei pysty apuvälineellään tuottamaan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten viestinnän apuvälinettä käyttävä lapsi käyttää sanastoaan, ja miten sanaston käyttöä voidaan tukea kuntoutuksella. Tutkielmassa keskitytään tuottavan sanaston käyttöön ja kuntoutukseen. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin kahdesta tietokannasta. Ovid Medline-tietokannasta hakulausekkeella: (lexic* OR vocab*) AND (intervention) AND (“use” OR develop* OR express*) AND (“aided communication” OR AAC OR “augmentative and alternative communication”) AND (child*) ja Scopus-tietokannasta hakulausekkeella: (lexic* OR vocab*) AND (intervention) AND (use OR develop* OR express*) AND (“aided communication” OR AAC OR “augmentative and alternative communication”) AND (child*). Lopulliseksi tutkimusaineistoksi valikoitui viisi vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2006–2023. Aineiston analyysi toteutettiin poimimalla artikkeleista kirjallisuuskatsauksen tutkimuskysymyksiin vastaavaa tietoa. Tärkeimpiä tietoja myös taulukoitiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tärkeimmät havainnot tuottavan sanaston käytöstä olivat käytetyn sanaston substantiivipainotteisuus ja verbien vähäinen käyttö. Katsauksessa havaittiin myös osallistujien käyttämiä nimeämisstrategioita ja keskustelukumppanin rooli ilmaisujen tulkitsemisessa. Tutkimuksissa käytetyt kuntoutusmenetelmät olivat vaikuttavia ja lisäsivät osallistujien tuottavan sanaston määrää. Kuntoutusmenetelmillä oli vaikutusta myös osallistujien sanaston koostumukseen. Kirjallisuuskatsauksesta saatu näyttö viittaa viestinnän apuvälinettä käyttävien lasten sanaston käytön olevan rajoittunutta ja tuottavan sanaston määrän olevan vähäistä. Lisätutkimus erityisesti kuntoutusmenetelmistä olisi tärkeää, jotta niiden vaikuttavuutta voitaisiin paremmin yleistää. Tällöin myös puheterapeutit voisivat hyödyntää näyttöön perustuvia menetelmiä kuntoutuksessa.