Browsing by Title

A child with disorganized attachment behaves inconsistently in the strange situation procedure, and behavior typically includes disruptions of interaction. Because of phenotypical similarity, among others, it has been theorized that disorganized attachment would predict later dissociative symptomatology. The study aims to examine empirical studies concerning longitudinal associations between disorganized attachment in early childhood and later dissociative symptomatology. Literature on the subject was retrieved from the PubMed, Ovid-Medline and Google Scholar databases. Additionally, some articles were chosen from the references of the articles found in these databases and from similar articles that the websites suggested. This study includes five prospective longitudinal studies that examined the connections between disorganized attachment in early childhood and later dissociative symptomatology. In these studies, the participants were followed from early childhood to adolescence or young adulthood. The results were mixed: disorganized attachment was linked to later dissociative symptomatology only in some of the studies. Instead, other factors of the quality of early care, such as disruptions in parent-child interaction, proved to be more strongly linked to later dissociative symptomatology. When concerning later dissociative symptomatology, it’s possible that disorganized attachment is a potential but not a necessary concomitant of deficits in the quality of early care. However, interpretation of the study results was complicated by several methodological issues, such as lack the representativity in the samples and the variation in measures used to assess dissociative symptomatology. In the future, more research is needed to assess whether disorganized attachment is an independently linked to later dissociative symptomatology or only a possible concomitant of other challenges in the rearing environment.

The aim of this review was to investigate the associations between the fathers’ early depression after the birth of their child and the child’s behavior problems later in life. The possible mediators of the associations were also evaluated. There have been very few studies on early paternal depression and even fewer have investigated how the early depression is associated with the child’s behavior problems. However, as studies have repeatedly linked early maternal depression with children’s developmental challenges, such as behavior problems, it is plausible that similar associations could be found between early paternal depression and the child’s behavior problems. The research question is: How is the early paternal depression after the baby’s birth associated with the child’s behavior problems later in life? The literature search was conducted by using the OvidMedline and Google Scholar databases and search terms such as depression, father, infant, behavior problems, depressive symptoms, postpartum, child development and postnatal depression. The early paternal depression was found to be associated with the child’s later behavior problems. The associations were at least partly mediated by family factors, such as marital difficulties. Although the association between early paternal depression and later child behavior problems was independent from the early maternal depression, maternal depression seemed to at least partially mediate the association between paternal depression and the child’s behavior problems. The associations between paternal depression and the child’s symptoms were influenced by the gender of the child. However, the findings on gender differences were somewhat inconsistent. The early paternal depression might predispose the child to later behavioral problems and these problems might create long-term challenges in the child’s overall development. Thus far there is only a limited number of studies regarding the early paternal depression and its associations with the child’s behavior problems, and the findings have been slightly inconsistent. To support the well-being of both father and the child, this issue should be taken into account.

Tavoitteet. Vastasyntyneen turvallinen ruokailu edellyttää imemisen, nielemisen ja hengittämisen koordinointia. Ennenaikaisesti syntyneillä vauvoilla nämä taidot eivät ole välttämättä kehittyneet, jolloin syömis- ja nielemistaitojen arviointi on tarpeen. Mikäli kliinisen arvioinnin perusteella on tarpeen, käytetään arviointiin instrumentaalisia menetelmiä, VFS- ja FEES-tutkimuksia. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena oli vertailla VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien kykyä osoittaa laryngeaalista penetraatiota ja henkitorven aspiraatiota sekä menetelmien välistä luotettavuutta. Lisäksi tutkielmassa vertaillaan VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien etuja toisiinsa nähden. Menetelmät. Tämä kandidaatintutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista. Hakulausekkeena oli infant* AND evaluation AND (swallow* OR dysphagia) AND (VFSS AND FEES) OR (videofluoro* AND endoscop*). Katsaukseen valikoitui viisi tutkimusartikkelia, jotka läpikäytiin systemaattisesti. Tulokset ja johtopäätökset. VFS- ja FEES-tutkimukset havaittiin turvallisiksi ja vastasyntyneiden syömis- ja nielemisongelmien diagnostiikkaa helpottaviksi menetelmiksi. VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien välinen luotettavuus oli katsaukseen valikoituneiden artikkeleiden mukaan pääsääntöisesti heikkoa ja yksittäisen menetelmän kyky arvioida laryngeaalista penetraatiota tai henkitorven aspiraatiota vaihteli tutkimuksesta riippuen. VFS- ja FEES-menetelmillä on kuitenkin selkeitä etuja toisiinsa nähden, joiden vuoksi toinen menetelmä soveltuu tiettyjen ongelmien arviointiin toista paremmin. Tätä tietoa voidaan hyödyntää kliinisessä työssä tutkimusmenetelmän valinnassa. Jatkotutkimusta tarvitaan VFS- ja FEES-tutkimusmenetelmien käytöstä vastasyntyneiden syömis- ja nielemistoimintojen arvioinnissa, jotta tulosten yleistettävyys ja luotettavuus paranisi.

Tavoitteet. Puhevammainen ihminen ei tule arjessaan toimeen puheella ja voi kohdata vuorovaikutuksessaan paljon haasteita. Puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio voi mahdollistaa puhevammaisen vuorovaikutuksen ympäristönsä kanssa, mutta ilman ympäristön tukea ja osaamista kommunikointi jää helposti todella niukaksi. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että kommunikaatiokumppanin ohjaaminen on tehokas tapa tukea ja vahvistaa puhevammaisen mahdollisuuksia kommunikaatioon ja itsensä ilmaisuun. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään kommunikoinnin kehittämisen näkökulmasta, miten videopohjaisia interventioita voi hyödyntää puhevammaisen kommunikaatiokumppanin ohjauksessa ja millaisia tuloksia niiden käytöstä on saatu. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline sekä Scopus -tietokannoista hakulausekkeella (video intervention OR video feedback OR video record* OR video training) AND (intellectual disabilit* OR developmental disabilit OR complex communication OR communication disorder* OR communication aid*) AND (parent* OR partner* OR staff OR famil* OR caregiver* OR teacher*). Ovid Medlinessa hakulausekkeeseen lisättiin vielä termi training, sillä se tarkensi hakua oikeaan suuntaan. Scopuksessa kyseistä lisäystä ei tarvinnut tehdä. Lopulliseksi tutkimusaineistoksi muodostui viisi vuosina 2011–2023 julkaistua artikkelia. Aineistoa analysoitiin tutkimuskysymysten pohjalta ja etsittiin niihin vastauksia. Tulokset ja johtopäätökset. Videoita hyödynnettiin tutkimusaineistossa videopalautteen, videomallintamisen sekä videoapplikaatioiden muodossa. Jokainen tutkimus raportoi tilastollisesti merkitseviä tuloksia vuorovaikutuksen eri osa-alueilta intervention päätyttyä. Interventiot koettiin myös tehokkaiksi ja sopiviksi tavoiksi kehittää vuorovaikutuksen laatua. Interventioiden pitkittäisvaikutuksia ei kuitenkaan tarkasteltu kuin yhdessä tutkimuksessa, ja otoskoot olivat pääosin pieniä. Aineistossa käytetyillä videopalautteella sekä videomallintamisella on näyttöä erilaisista interventioista, ja niillä näyttää olevan positiivisia vaikutuksia myös kommunikaatiokumppanin ohjauksessa. Kyseisiä videointerventioita on syytä tutkia lisää muun muassa niiden pitkäaikaisvaikutusten osalta. Videointerventioita tulisi myös verrata toisenlaisiin interventioihin kyseisessä kontekstissa, jotta parhaat menettelytavat kommunikaatiokumppanin ohjaukseen olisi mahdollista löytää.

Tavoitteet. Lapset, joilla ei ole käytössään puhuttua kieltä, voivat käyttää vuorovaikutuksensa tukena puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää. Viestinnän apuvälineitä käyttävien lasten sanaston käytön on kuitenkin havaittu olevan jäljessä verrattuna tyypillisesti kehittyviin ikätovereihin. Syyt voivat johtua muun muassa siitä, ettei apuvälinettä käyttäville lapsille ole tarjolla riittävästi tukea apuvälineidensä käyttöön. Lisäksi viestinnän apuvälinettä käyttävät lapset vastaanottavat usein erilaista kielellistä muotoa kuin itse tuottavat. Puhuttu kieli voi sisältää ilmaisuja ja rakenteita, joita apuvälinettä käyttävä lapsi ei pysty apuvälineellään tuottamaan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten viestinnän apuvälinettä käyttävä lapsi käyttää sanastoaan, ja miten sanaston käyttöä voidaan tukea kuntoutuksella. Tutkielmassa keskitytään tuottavan sanaston käyttöön ja kuntoutukseen. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin kahdesta tietokannasta. Ovid Medline-tietokannasta hakulausekkeella: (lexic* OR vocab*) AND (intervention) AND (“use” OR develop* OR express*) AND (“aided communication” OR AAC OR “augmentative and alternative communication”) AND (child*) ja Scopus-tietokannasta hakulausekkeella: (lexic* OR vocab*) AND (intervention) AND (use OR develop* OR express*) AND (“aided communication” OR AAC OR “augmentative and alternative communication”) AND (child*). Lopulliseksi tutkimusaineistoksi valikoitui viisi vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2006–2023. Aineiston analyysi toteutettiin poimimalla artikkeleista kirjallisuuskatsauksen tutkimuskysymyksiin vastaavaa tietoa. Tärkeimpiä tietoja myös taulukoitiin. Tulokset ja johtopäätökset. Tärkeimmät havainnot tuottavan sanaston käytöstä olivat käytetyn sanaston substantiivipainotteisuus ja verbien vähäinen käyttö. Katsauksessa havaittiin myös osallistujien käyttämiä nimeämisstrategioita ja keskustelukumppanin rooli ilmaisujen tulkitsemisessa. Tutkimuksissa käytetyt kuntoutusmenetelmät olivat vaikuttavia ja lisäsivät osallistujien tuottavan sanaston määrää. Kuntoutusmenetelmillä oli vaikutusta myös osallistujien sanaston koostumukseen. Kirjallisuuskatsauksesta saatu näyttö viittaa viestinnän apuvälinettä käyttävien lasten sanaston käytön olevan rajoittunutta ja tuottavan sanaston määrän olevan vähäistä. Lisätutkimus erityisesti kuntoutusmenetelmistä olisi tärkeää, jotta niiden vaikuttavuutta voitaisiin paremmin yleistää. Tällöin myös puheterapeutit voisivat hyödyntää näyttöön perustuvia menetelmiä kuntoutuksessa.

The aim of this review is to examine current literature on virtual reality exposure in the treatment of social anxiety disorder. It is essential to combine previous research because using virtual reality has been found to be effective in treating other anxiety disorders. In addition, only few people with symptoms of social anxiety disorder seek treatment. Virtual reality exposure could be a cost-effective way to provide treatment for also those who haven’t sought help before. Successful exposure requires sensory inputs which help in guiding attention to a virtual environment. Typically, virtual exposure requires at least a head-mounted display and sound to support visual cues. Additionally, the virtual environment should react to the user’s actions. These methods help in achieving presence, which is also connected to the emotional response caused by the exposure. Presence can be divided into spatial and social presence or spatial presence, involvement and realness. Virtual human beings are constantly evolving, but they are not yet able to produce speech by themselves. This makes virtual exposure to social anxiety disorder technically more difficult compared to other anxiety disorders. On the other hand, delivering virtual exposure might be more efficient and pleasant than in vivo-exposure for both clients and professionals. Current research on effectiveness is promising. It seems that virtual exposure works as well as in vivo-exposure. Virtual exposure causes stronger emotional responses and feelings of presence for those who meet the diagnostical criteria of social anxiety disorder. Virtual exposure attrition rates are not larger than in other types of exposure, and the exposure does not seem to have more adverse effects. However, more neutral research is still needed. Also, the rules for virtual reality research should be unified.

Syfte: Denna avhandling undersöker effektiviteten av virtuell verklighet (VR) baserade interventioner för att minska stressen bland högskolestuderande. Genom att sammanställa och utvärdera befintliga studier om VR-interventioners påverkan på stressnivåer, syftar avhandlingen att besvara hur effektiva dessa interventioner är, samt analysera vilka specifika typer av VR-interventioner som har använts för att hantera stress och hur dessa skiljer sig åt gällande metodik och resultat. Metoder: Forskningsmaterialet hämtades från databaser som Web of Science, PubMed och Google Scholar med söktermer relaterade till "Virtual Reality", "VR", "Students", "Stress", "Well-being", och "University”. Också referenslistor från relevanta översiktsartiklar användes för att bredda sökresultaten. Resultat och slutsatser: Resultaten visar att VR-interventioner kan lindra stress och förbättra det psykologiska välbefinnandet bland universitetsstuderande. Interventionerna varierar dock i längd, metodik och syfte, vilket påverkar deras generaliserbarhet. Trots lovande resultat krävs ytterligare forskning för att standardisera mätinstrument och interventionsmetoder, vilket skulle förbättra jämförbarheten mellan studier och bidra till en djupare förståelse av VR:s roll i att främja mental hälsa. Framtidens forskning bör inkludera längre studier med randomiserade kontrollerade försök, med en kontrollgrupp, som gör motsvarande aktiviteter som VR försöksgruppen, för att klarlägga effektiviteten jämfört med traditionella interventionsmetoder.

Although there are many effective ways to treat major depressive disorder, its prevalence is not decreasing. Active research is needed to find more ways to treat and prevent depressive episodes. Observational studies have shown that unhealthy diet is associated with increased risk of depression. The aim of this review is to examine current evidence concerning dietary intervention as a treatment for depression. Furthermore, the effect of dietary intervention to depressive symptoms among people without clinical depression is examined. For time being, three randomized controlled trials of dietary treatment for depression have been made in Australia. In two of these studies diet intervention group had significantly greater decrease in depressive symptoms compared to control group. One study did not find difference between intervention and control groups. In this study, however, both of the groups improved their diet during the intervention period which can distract the interpretation of the result. In studies among people with non-clinical depressive symptoms dietary improvements had positive outcomes in two intervention studies. Lack of control group distracts the interpretation of results in these studies. Finnish intervention study did not find decrease in depressive symptoms after dietary intervention, but in this study the symptoms were quite mild in the beginning. Depressive symptoms have also been used as a secondary outcome in studies concerning dietary treatment of lifestyle diseases. Meta-analysis of these studies shows that about half of the studies found decreasing in depressive symptoms after intervention period. So far there is not much research done about the effectiveness of dietary intervention as a treatment for depression. However, the current evidence seems promising and no negative effects have been found. More research is needed to ensure if dietary intervention could be an effective treatment for depression either as a separate intervention or together with other treatment.

Preterm birth increases risks for developmental delays, behavioral problems and challenges in social relationships. In addition to the risks related to prematurity, preterm birth is often very stressful and may affect parents’ ability to form a relationship with their newborn baby. The relationship and attachment between a child and their parent is an essential part of the child’s development and may also be crucial for their future well-being. Due to the importance of parent-child interaction for future development of the child and how the stress of giving birth preterm may hinder parental responsiveness, it would be important to support and secure the development of attachment between the preterm baby and their parent. One suggested way of support is through music intervention. Music interventions have been noted to have positive affections to preterm infant’s physical condition and relaxation, as well as to the parents’ well-being by lowering their stress levels and anxiety. Interventions for preterm infants have focused mostly on mother-child relationship even though it is known that both parents, often being a mother and a father, create their own roles as parents. Because of the different roles, parents also affect the child’s development slightly differently. As a result, there is a need for more research on the father-child relationship and its role in child development. In this bachelor’s thesis, I investigate if supporting the interaction between preterm infant and their father with music intervention could promote the child’s development. I searched relevant studies for the literature review from database OvidMedline and I used the following terms: preterm birth AND music therapy, preterm infants’ development, low or very low birthweight infants’ development, music-therapy, preterm birth AND fathers, fathering, parenting AND development, music-therapy AND development. In addition, I hand-searched reference lists from music therapy reviews. Only few studies reported long-term outcomes of music interventions on preterm infants. Nevertheless, there seems to be limited evidence that music intervention could enhance the interaction and relationship between preterm infant and their parent, which could also promote infant’s development. The beneficial effects were proposed to arise from enhanced reciprocal interaction between a child and their parent or from promoting parents’ well-being and giving them more resources to form a better relationship and interaction with their child. However, more research is required on short-term and long-term outcomes of music interventions for preterm infants and their parents, especially on interventions including fathers.

Ihmisen tiedonkäsittelyn ja päätöksenteon tukena käytetään yhä enenemissä määrin teknologioita, jotka sisältävät tekoälyä. Näiden teknologioiden kanssa jatkuva vuorovaikuttaminen vaikuttaa myös meidän kognitiivisiin prosesseihimme. Sovellusten inhimillistämisen vuoksi ihmiset näyttäisivät suhtautuvan tekoälyä sisältävään teknologiaan eri tavalla kuin muihin teknologioihin. Tekoälysovelluksia käytetään ihmisen oman kognition tukena, mutta näiden teknologioiden käyttäminen ei ainoastaan paranna tiedonkäsittely- ja päätöksentekoprosessejamme vaan saattaa myös vääristää niitä. Tekoälyä sisältävät teknologiat mahdollistavat suurten datamäärien käsittelyn ja ne voivat olla apuna havaintoprosessiemme parantamisessa. Ihminen saattaa kuitenkin luottaa liikaa koneen tekemiin päätöksiin ja meidän voi olla vaikea ymmärtää tekoälysovellusten päätöksentekoprosesseja. Järjestelmät, jotka jäljittelevät ihmisten välisiä kommunikaatiotapoja helpottavat vuorovaikutustamme koneiden kanssa. Koneiden näyttäessä ihmismäisemmiltä tai niiden puhuessa ihmisen tavalla sovellamme niiden kanssa kommunikoimiseen samankaltaisia käytösnormeja, kun ihmisten kanssa kommunikoitaessa. Koneiden ihmisenkaltaisuus herättää meissä myös epämukavuuden tunteita. Tekoälyteknologioiden kehitys on tapahtunut niin nopeasti, ettei tutkimustietoa niiden vaikutuksista ihmisiin ole ehtinyt kertyä tarpeeksi. Psykologinen tieto on hyödyllistä näiden uusien sovellusten suunnittelussa ja tutkittaessa niiden vaikutuksia kognitiivisiin prosesseihin. Aiempi tutkimus ja teoriat ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja ihmisen kognitiivisista prosesseista toimivat hyvänä pohjana tutkittaessa tekoälyteknologioiden vaikutuksia meihin.