Browsing by bachelor's degree program "Kandidatprogrammet i psykologi"

Tavoitteet: Tapaturmaisesta aivovammasta voi seurata pitkäaikaisia kognitiivisia ja muita ongel-mia, joiden kuntoutuksessa käytetään usein kompensatoristen strategioiden opettamista. Kompensa-toriset interventiot hyödyntävät moninaisia lähestymistapoja, joilla pyritään auttamaan aivovam-masta kärsivää omaksumaan strategioita, joilla hän voi kompensoida vammasta seuranneita ongel-mia. Katsauksen tavoitteena oli tarkastella, ovatko kompensatoriset interventiot vaikuttavia aivo-vammapotilaiden kognition ongelmien helpottamiseen sekä elämänlaadun ja arjen toimintakyvyn kohentamiseen. Lisäksi pyrittiin selvittämään, voidaanko interventioiden sisällöistä eritellä, mitkä lähestymistavat tekevät toimivista kuntoutusohjelmista vaikuttavan. Menetelmät: Tätä katsausta varten tehtiin kirjallisuushaku PubMed-tietokannasta käyttäen hakusa-noina mm. ”traumatic brain injury rehabilitation” ja ”compensatory strategy efficacy”. Lisäksi käy-tettiin löydettyjen artikkeleiden sekä neuropsykologista kuntoutusta käsittelevien kirjojen ja kat-sausten lähdeluetteloita katsauksen aihealueeseen sopivien tutkimusten löytämiseksi. Tulokset ja johtopäätökset: Katsauksen perusteella ei voitu tehdä yksiselitteisiä päätelmiä kom-pensatoristen kuntoutusstrategioiden vaikuttavuudesta aivovammasta kärsivien henkilöiden kogni-tiivisten ongelmien helpottamiseen eikä koetun elämänlaadun tai arjen toimintakyvyn parantami-seen. Vaikka useita positiivisia tuloksia saatiin, oli huomattava osa löydöksistä myös ei-merkitse-viä. Myöskään vahvoja systemaattisia yhteyksiä ei havaittu kuntoutuksen sisältöjen ja lopputule-mien välillä, vaan monenlaisilla lähestymistavoilla saatiin sekä positiivisia että nollatuloksia. Kun-toutusohjelman ja opetettujen kompensaatiostrategioiden yksilöiminen sekä useiden eri lähestymis-tapojen yhdisteleminen ovat luultavasti tärkeä osa toimivaa kuntoutusta, eikä samanlaisena kaikille toteutettava kuntoutusohjelma todennäköisesti anna parasta lopputulosta. Jatkotutkimusta tarvitaan, jotta saadaan tarkempi kokonaiskuva kompensatoristen interventioiden toimivuuteen vaikuttavista tekijöistä ja niiden vuorovaikutuksesta.

Tavoitteet: Itsetuhoisuus on vakava mielenterveyttä heikentävä tekijä, joka on erityisen yleistä seksuaalivähemmistöön kuuluvien keskuudessa verrattuna muuhun väestöön. Itsetuhoisuuden tausta on monietiologinen, mutta eräs itsetuhoisuutta lisäävä riskitekijä on lapsuuden kaltoinkohtelu. Seksuaalivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten on havaittu olevan heterolapsia ja -nuoria alttiimpia lapsuuden kaltoinkohtelulle, mutta yhteyttä lapsuuden kaltoinkohtelun ja itsetuhoisuuden välillä ei ole juuri tutkittu seksuaalivähemmistöjen parissa. Tämän katsauksen tavoitteena oli tarkastella, kuinka lapsuuden kaltoinkohtelu vaikuttaa itsetuhoisuuteen seksuaalivähemmistöillä. Menetelmät: Kirjallisuushaku toteutettiin PsychInfo-, PubMed-, Scopus- ja Web of Science –tietokannoissa hakusanoilla ("sexual minorit*" OR homosexual* OR gay OR lesbian OR bisexual* OR lgb* OR queer OR "sexual identit*" OR "sexual orientation”) AND (“child* maltreatment” OR “child* abuse” OR abuse OR "adverse childhood experience*”) AND (suicid* OR suicidal* OR self-harm* OR "self-destructive behavior" OR "self-injury"). Katsaukseen valikoitui yhteensä yhdeksän tutkimusta. Tulokset ja johtopäätökset: Katsauksen mukaan itsetuhoisuus oli yleisempää seksuaalivähemmistöjen sisällä niiden keskuudessa, joita oli kaltoinkohdeltu lapsena. Ristiriitaisempia tuloksia saatiin sen suhteen, vaikuttaako lapsuuden kaltoinkohtelu itsetuhoisuuteen seksuaalivähemmistöön kuuluvilla eri tavalla kuin heteroilla. Tulokset viittaavat siihen, että kaltoinkohtelun vaikutus itsetuhoisuuteen riippuu kaltoinkohtelun muodosta, kaltoinkohdellun sukupuolesta sekä tiettyyn seksuaalivähemmistöön kuulumisesta. Niinpä jatkotutkimusten tulisi keskittyä vertailemaan tuloksia niiden välillä, jotka kuuluvat eri seksuaalivähemmistöihin ja eri sukupuoliin. Lisäksi tulisi kehittää keinoja kaltoinkohtelun ennaltaehkäisemiseen nimenomaan seksuaalivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten parissa, sillä tähän vähemmistöön kuuluvien riski kaltoinkohtelulle on muita lapsia ja nuoria merkittävästi suurempi.

Suurin osa länsimaisesta musiikista perustuu tonaaliselle järjestelmälle. Oktaavi-intervalli on tonaalisen musiikin perusta. Sen erityispiirteiden, kuten sävelten yhteisen yläsävelsarjan vuoksi sillä on erityinen asema myös tutkimuskäytössä. Matemaattisen oktaavin sävelten perustaajuuksien suhde on 2:1 tai 1200 centiä. Kuitenkin empiirisen näytön valossa vaikuttaa siltä, että puhtaaksi oktaaviksi koetaan fysikaalista oktaavia hieman laajempi intervalli, jossa sävelten taajuuksien suhde on suurempi kuin 2:1. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että subjektiivinen hyväksi koettu oktaavi on laajempi kuin fysikaalinen oktaavi. Tätä ilmiötä kutsutaan laajenevien oktaavien ilmiöksi. Laajenevien oktaavien ilmiön alkuperästä ei ole yksimielisyyttä eikä sen hermostollista perustaa tunneta. Tämä tutkielma on tehty osana laajempaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on elektroenkefalografia (EEG) -tutkimuksen ja kuuntelukokeen keinoin kartoittaa laajenevien oktaavien ilmiön hermostollista perustaa. Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteeksi on rajattu koehenkilöiden vastaukset kuuntelukokeessa, ja tarkastelun ulkopuolelle on jätetty EEG-tulokset. Tutkimuskysymykset olivat: Näkyykö laajenevien oktaavien ilmiö koeasetelmassa ja tapahtuuko kokeen aikana mahdollisesti oppimista tai väsymistä? Koehenkilöinä (n=20) oli koulutettuja ammattilaisia orkesterimuusikoita. Koeasetelmaan kuului esikoe sekä kuuntelukoe. Esikokeen tavoitteena oli selvittää koehenkilökohtainen subjektiivinen oktaavi (ref), ja koehenkilön tehtävänä oli säätää kuulemansa intervalli hyväksi oktaaviksi. Pääkokeessa koehenkilön tehtävänä oli luokitella kuulemansa ärsykepari kolmeen eri luokkaan; matala, hyvä tai korkea. Ärsykeparit koostuivat neljän oktaavin intervallista, ja erosivat toisistaan intervallin ylemmän äänen intonaation suhteen. Ärsykeparityypit olivat matemaattinen oktaavi (mat), subjektiivinen oktaavi (ref), matemaattiseen oktaaviin verrattuna 90 centiä liian matala oktaavi (m90) ja 90 centiä liian korkea oktaavi (p90). Hypoteesin mukaisesti kaikki koehenkilöt säätivät esikokeessa subjektiivisen oktaavin (ref) matemaattista (mat) korkeammaksi. Pääkokeessa m90 luokiteltiin systemaattisesti matalaksi. mat luokiteltiin useimmiten matalaksi ja ref hyväksi. p90 luokiteltiin useimmiten korkeaksi. Muutamaa yksittäistä poikkeavasti vastannutta koehenkilöä lukuun ottamatta systemaattista muutosta luokittelussa ei kokeen aikana tapahtunut.

Lapset voivat toimia oikeudellisessa kontekstissa todistajina niin uhrin asemassa kuin silminnäkijöinäkin. Yleisimpiä rikoksia, joissa lapsia kuullaan todistajina ovat lapseen kohdistuvat väkivalta- ja seksuaalirikokset. Lisäksi lapsen todistajanlausunto voi olla keskeisessä asemassa perheväkivaltaepäilyä selvitettäessä. Koska lapset ovat enenevissä määrin osallisina oikeudellisessa kontekstissa, lisääntyy myös tarve ymmärtää lasten muistiin ja todistajanlausuntoon vaikuttavia tekijöitä. Tämän katsauksen tavoitteena on esitellä keskeisimmät tällaiset tekijät ja lisätä ymmärrystä siitä, voiko lapsi olla luotettava todistaja. Katsauksessa käytettiin lähteinä keskeisiä kansainvälisiä tutkimusartikkeleita lasten muistista oikeuspsykologisesta näkökulmasta. Tutkimukset yhtenäisesti osoittavat, että vanhemmilta lapsilta voidaan odottaa parempia ja eheämpiä muistikuvia ja kertomuksia tapahtumista kuin nuoremmilta lapsilta. Kuitenkin laadukkailla haastatteluilla, joissa huomioidaan lapsen kehitystaso ja muistiin ja todisteluun vaikuttavat tekijät, voidaan nuoriltakin lapsilta saada luotettavaa ja laadukasta tietoa. Tutkimusten mukaan saman kysymyksen esittäminen lapselle haastattelun aikana saattaa johtaa lapsen vastauksen ja jopa muistikuvan muuttumiseen, mikä heikentää lapsen kertomuksen luotettavuutta. Toistetut haastattelut puolestaan lisäävät tavoitetun olennaisen tiedon määrää, koska lapsi pystyy täydentää aiempaa kertomustaan. Olennaista on käyttää avoimia kysymyksiä, joihin lapsi pystyy vapaasti kertoa tapahtumista muistamansa yksityiskohdat. Lasten muistikuvia tapahtumista heikentää tutkimusten mukaan viive tapahtumien ja niistä kertomisen välillä, sekä keskenään samanlaisina toistuvat tapahtumat, jolloin lapsi herkästi sekoittaa eri tapahtumakertoja toisiinsa. Lisäksi lapsilla voi olla vaikeuksia myös muistikuvan lähteen tunnistamisessa, eli he saattavat sekoittaa todellisuudessa tapahtuneet asiat kuviteltuihin, mikä vääristää muistikuvia. Lisäksi lapsen kielellisillä taidoilla on suuri merkitys siihen, mitä lapsi tapahtumahetkellä painaa mieleensä, miten hän myöhemmin muistaa tapahtumat ja miten hän osaa muistikuvansa sanoittaa. Lapsen muistikuvien määrään ja tarkkuuteen vaikuttaa myös lapsen osallisuus tapahtumiin. Tutkimukset osoittavat, että lapsi muistaa yleisesti paremmin sellaiset tapahtumat, joissa hän on itse ollut aktiivisena osallisena. Kuitenkin jos lapsi seuraa itselleen tutun henkilön toimintaa, voidaan se muistaa yhtä hyvin kuin oma toiminta. Tämä antaa viitteitä siitä, että lapsi voi olla yhtä hyvä todistaja niin uhrina kuin silminnäkijänäkin. Haasteena tutkimuksissa on se, miten saadaan eettisesti jäljiteltyä rikoksen luonnetta, jotta tutkimustulokset olisivat suoremmin sovellettavissa oikeudelliseen kontekstiin. Jotkin tutkimukset ovat onnistuneet hyödyntämään todellisia tapauksia, joissa on epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä, tai yhdistämään tutkimusasetelmaan sellaisia piirteitä, jotka voisivat liittyä esimerkiksi seksuaalirikokseen. Joka tapauksessa oikeudellisessa kontekstissa tulee olla tietoisia näistä tutkimuslöydöksistä, ja lapsia tulee haastatella ja heidän antamiaan lausuntoja arvioida lapsen kehitystaso ja muistiin ja todisteluun vaikuttavat tekijät huomioiden.

The purpose of this review is to describe the relation between emotional dysregulation during childhood and adolescence and development of eating disorders. Childhood emotional issues relate broadly to later psychopathology, and, on the other hand, eating disorders are often associated with emotional dysregulation. Therefore, it is essential to examine the connection between emotional dysregulation during childhood and adolescence and development of later eating disorders. The studies selected for this review are a systematic review and eleven prospective longitudinal studies, three of which are also included in the systematic review. According to these studies difficulties with emotion regulation (such as anxiety, depression, impulsivity) during late childhood and adolescence often precede symptoms of eating disorder and predispose the individual to development of eating disorder. Risk groups that stand out are children and adolescents with emotional issues of anxiety and depression, as well as children and adolescents who have symptoms of anxiety or depression alongside body dissatisfaction or drive for thinness. Additionally, a strong risk factor is simultaneous expression of several emotional difficulties, such as impulsivity and affect reactivity. In conclusion, the study results support the significance of emotional skills both in prevention and recognition of eating disorders as well as in their treatment.

Introduction: The purpose of this review is to assess how resilience influences the psychological functioning of children with somatic diseases. Previous research on children’s resilience has focused mostly on psychiatric disorders. In contrast, psychological perspective has not been taken well into account in many studies on well- being of children with somatic diseases. Only recently has this perspective received somewhat more attention. Methods: A literature search was conducted using Google Scholars database in the fields of psychology and medicine. Resilience, psychological functioning, child and somatic were the main search terms used. In addition to, the reference lists of selected references were used to find out other relevant references. Results and conclusions: Both children related features, such as optimism, and environment related features, such as support from the parents, influence resilience. Children have only limited capabilities to process information and therefore they need support from the surrounding environment. Furthermore, the parents’ challenges in dealing with the children’s diseases can have impact on children. Therefore, for the recovery of the children, it is important to not only support the children but their families as well. Besides engaging children in the treatment in a manner suitable for their age, can support their psychological functioning. Future research on the role of resilience at different time points - from receiving the diagnosis to the time of recovering - is needed that clinicians and caregivers can support the resilience as part of treatment. Furthermore, research on resilience among different age groups and disease categories would support targeting treatment to children who would benefit the most.

Masennus on yleinen sairaus, joka vähentää yksilön elämänlaatua huomattavasti. Noin 5 prosenttia maailman aikuisväestöstä kärsii masennuksesta. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi masennus aiheuttaa haittaa myös yhteiskunnan tasolla vähentäen yksilön kykyä toimia osana toimivaa yhteiskuntaa. Masennusta hoidetaan pääosin lääkehoidolla ja psykoterapialla. Nämä hoitomuodot toimivat osalle potilaista, mutta osalle potilaista nämä hoidot ovat tehottomia. Masennuksen hoitoon tarvitaan nykyisten hoitomuotojen rinnalle lisää tutkitusti toimivia hoitomuotoja. Yksi lupaava ja melko paljon tutkittu hoitomuoto olisi liikunta. Tämän katsauksen tavoitteena on koota aiheesta tehtyä tutkimusta ja selvittää tehtyjen tutkimusten avulla, voisiko liikuntaa käyttää yhtenä masennuksen hoitomuotona terveydenhuollossa

Elinympäristömme on ilmastokriisin ja kaupungistumisen myötä jatkuvassa muutoksessa, jonka vuoksi ympäristön vaikutuksia ihmisen mielen toimintaan on tärkeää ymmärtää. Tämän katsauksen tavoitteena on selvittää, millaisia vaikutuksia luonnollisilla ympäristöillä on ihmisten kognitioon urbaaniin tai rakennettuun ympäristöön verrattuna. Lisäksi pohditaan mahdollisia vaikuttavia tekijöitä kokoamalla ja tarkastelemalla ilmiötä selittäviä teorioita, erityisesti tarkkaavaisuuden palautumisteoriaa ja stressinvähentymisteoriaa, sekä tarkastellaan nykyisen tutkimuksen painopisteitä, rajoitteita ja mahdollisia tulevaisuuden tutkimuksen suuntia. Katsauksen tiedonkeruumenetelmänä käytettiin systemaattista aineistohakua Google Scholar -hakupalvelusta. Mukaan valikoitui kahdeksan tutkimusta, joissa tutkittiin luonnon vaikutusta ihmisen kognitioon digit span -testien avulla. Kontakti luontoympäristöön täytyi tapahtua aktuaalisesti eikä virtuaalisten kanavien kautta. Tutkittavien tuli olla täysi-ikäisiä, eikä heillä saanut olla mielenterveyden häiriöitä. Pois jätettiin myös ainoastaan ikääntyneitä käsittelevät tutkimukset. Kirjallisuuskatsauksen tutkimuksien tulosten perusteella voidaan osoittaa, että luonnollisilla ympäristöillä on ihmisten kognitiivista toimintaa tukevia vaikutuksia. Lisäksi mieliala raportoitiin paremmaksi luontoympäristövierailujen jälkeen, ja luontoympäristöt myös koettiin palauttavammaksi kuin urbaanit tai rakennetut ympäristöt. Tuloksista löytyy tukea tarkkaavaisuuden palautumisteorialle, jonka mukaan luonnon positiivinen vaikutus kognitioon saattaa olla seurausta luonnollisten ympäristöjen piirteistä, jotka mahdollistavat suunnatun tarkkaavaisuuden prosessien palautumisen. Mielialan ja kognitiivisten kykyjen yhteys taas ei tutkimusten perusteella ole aivan suoraviivainen, mikä ei ole täysin toisen suuren selittävän teorian, stressinvähentymisteorian, mukaista. Jatkotutkimuksia varten olisi hyödyllistä kehittää jokin objektiivinen keino määritellä ympäristön luonnollisuus, jolloin tutkimuksien vertaaminen keskenään olisi helpompaa. Lisäksi jatkossa olisi tärkeää kontrolloida myös muita tekijöitä, kuten kulttuurin ja ympäristössä vietetyn ajan vaikutusta tuloksiin. Lisätutkimustieto on erittäin tärkeää, sillä luonnon kognitiivisia kykyjä lisääviä vaikutuksia voitaisiin huomioida esimerkiksi interventiokehityksessä tai kaupunkisuunnittelussa.

Tavoitteet: Masennus on yleisin mielenterveyden häiriö, jolla on merkittäviä yksilökohtaisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Masennuksen neurobiologisten mekanismien ymmärtäminen on tärkeää niin ennaltaehkäisyn kuin hoitomenetelmien kehittämisen kannalta. Masennukseen on liitettävissä poikkeavuuksia aivojen rakenteessa, ja aivojen muovautuvuuteen pohjautuvien teorioiden mukaan myös masennuksesta toipumiseen saattaa liittyä muutoksia aivojen rakenteessa. Lisäksi masennuksen hoidossa käytettävillä tyypillisillä masennuslääkkeillä ja ketamiinilla on todettu olevan aivojen muovautuvuutta lisäävä vaikutus. Tämän katsauksen tavoitteena on selvittää, liittyykö masennuksesta toipumiseen ja masennuksen lääkehoitoon muutoksia aivojen rakenteessa. Menetelmät: Katsauksessa käsitellyt tutkimukset haettiin Scopus- ja PubMed-tietokannoista hakusanoilla ”major depression”, ”remission”, ”antidepressant”, ”ketamine”, ”MRI” ja ”longitudinal”. Katsaukseen otettiin mukaan sellaiset tutkimukset, joissa osallistujat olivat aikuisia ja masennuspotilailla oli pelkästään unipolaarisen masennuksen diagnoosi. Hakua täydennettiin ottamalla mukaan artikkelien viitteistä löytyneitä sopivia tutkimuksia. Tulokset ja johtopäätökset: Masennuksesta toipumiseen liittyi muutoksia aivojen rakenteessa, jotka erosivat masennuksen taudinkuvaan liitettävistä poikkeamista. Myös tyypillisten masennuslääkkeiden ja ketamiinin seurauksena havaittiin jonkin verran muutoksia aivojen rakenteessa. Aivojen alueet, joilla muutoksia havaittiin, vaihtelivat paljon tutkimusten välillä, mutta vastasivat pitkälti aiempien aihetta käsittelevien tutkimusten löydöksiä. Muutoksia havaittiin mm. usealla otsalohkon aivokuoren alueella, hippokampuksessa ja amygdalassa. Masennuksesta toipumiseen ja masennuslääkitykseen liittyy siis jossain määrin aivojen rakenteellista muovautuvuutta, mutta lisää tutkimusta tarvitaan masennukseen liittyvien monimutkaisten neurobiologisten prosessien ymmärtämiseksi.

Tavoitteet: Lukuisat poikkileikkaustutkimukset ovat osoittaneet, että parisuhteen osapuolten masennusoireiden välillä on yhteys. Ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin yhteys on seurausta valikoivasta pariutumisesta ja missä määrin kumppaneiden vaikutuksista toisiinsa. Erityisesti viimeisen 15 vuoden aikana aiheesta on tehty enenevissä määrin myös pitkittäistutkimuksia. Tämä kirjallisuuskatsaus pyrkii selkeyttämään tutkimusalueen kokonaiskuvaa tekemällä yhteenvedon kumppaneiden masennusoireiden yhteyksiä tarkastelevien pitkittäistutkimusten tuloksista. Menetelmät: Kirjallisuushaussa hyödynnettiin Psychinfo- ja Medline-tietokantoja sekä katsaukseen valittujen tutkimusten lähdeluetteloita. Yhteensä löydettiin 17 pitkittäistutkimusta, joissa tarkasteltiin kumppaneiden masennusoireiden välisiä yhteyksiä. Tulokset ja johtopäätökset: Valikoitumisen tai parisuhteen vaikutusten rooleista ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä, sillä tutkimustuloksissa on huomattavaa vaihtelua. Valikoitumisen ja parisuhteen vaikutusten erottamiseksi pariskuntia tulisi jatkossa seurata jo ennen parisuhteen alkua, minkä rekisteritutkimus mahdollistaa. Erityisesti mendelistinen satunnaistaminen yhdistettynä rekisteriseurantaan voisi edistää ymmärrystä pariskuntien masennusoireilun samankaltaisuuden syistä.