Browsing by discipline "Logopedi"

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on tutkia, miten autismikirjon häiriö vaikuttaa tunteiden havaitsemiseen sellaisilla lapsilla ja nuorilla, joilla on autismikirjon häiriö. Lisäksi tavoitteena on selvittää, millaisia eroja eri tunnetilojen havaitsemisessa autismikirjon häiriön lapsilla ja nuorilla on. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu henkilöiden, joilla on autismikirjon häiriö, havaitsevan muiden ihmisten tunnetiloja poikkeavasti. Aspergerin oireyhtymä-diagnoosin saaneilla henkilöillä on havaittu olevan vaikeuksia jopa perustunteiden tunnistamisessa. Autismikirjon henkilöiden on havaittu tunnistavan iloisen kasvonilmeen lähes yhtä hyvin kuin tyypillisesti kehittyneet henkilöt, mutta esimerkiksi pelon tunnistaminen on heille vaikeampaa. Tämän lisäksi autismikirjon henkilöt tarvitsevat enemmän aikaa tunnetilan tunnistamiseen. Menetelmät. Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Kirjallisuushaku suoritettiin helmikuussa 2018 kahdessa eri tietokannassa hakulausekkeella ”((autis* OR asd) AND emotion*) AND (reception OR recognition OR perception)”. Artikkeleita löytyi yhteensä 172 kappaletta, joista lopulliseen aineistoon valikoitui kymmenen artikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Kuudessa tutkimuksessa havaittiin autismikirjon lasten ja nuorten tunnistavan muiden ihmisten tunnetiloja merkitsevästi heikommin kuin tyypillisesti kehittyneet koehenkilöt. Ilo oli useassa tutkimuksessa autismikirjon henkilöille helpompi tunnistaa kuin kielteiset tunteet, kuten suru, viha ja pelko. Toisaalta, myöskin ilon tunnistaminen kasvonilmeistä oli autismikirjon henkilöille merkitsevästi vaikeampaa kuin tyypillisesti kehittyneille verrokeille yhdessä tutkimuksessa. Lisäksi ilon tunnistaminen kehon liikkeestä oli autismikirjon koehenkilöille merkitsevästi vaikeampaa kuin negatiivisten tunteiden tunnistaminen. Suurimmassa osassa katsaukseen valikoituneista tutkimuksista oli tutkittu ainoastaan hyvätasoisia autismikirjon henkilöitä. Tämän vuoksi katsauksen tutkimustuloksia ei voida yleistää koskemaan koko autismikirjoa, ja tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia myös heikkotasoisempien autismikirjon henkilöiden kykyä tunnistaa muiden ihmisten tunnetiloja. Lisäksi suurin osa tähän katsaukseen valikoituneista tutkimusartikkeleista tutki perustunteiden havaitsemista. Jatkotutkimuksissa olisi hyvä selvittää ja erotella myöskin kompleksisten tunteiden havaitsemista autismikirjon häiriössä.

Tavoitteet. Musiikki ja kieli koostuvat hyvin samankaltaisista elementeistä ja niitä prosessoidaan osittain samoilla aivoalueilla ja samanlaisilla aivomekanismeilla. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että jos lapset suoriutuvat musiikillisia taitoja mittaavista tehtävistä hyvin, he menestyvät usein myös kielellisissä testeissä verrokkejaan paremmin. Lukutaidon saavuttamisen kannalta erityisen tärkeässä asemassa pidetään fonologista tietoisuutta. Sen kehittäminen musiikillisten keinojen avulla on aiemmissa tutkimuksissa esimerkiksi helpottanut lukivaikeuksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia musiikillisia keinoja alle kouluikäisten, tyypillisesti kehittyneiden lasten fonologisen tietoisuuden kehittämiseksi on käytetty ja miten kestoltaan ja musiikillisilta keinoiltaan erilaiset musiikki-interventiot ovat vaikuttaneet fonologisen tietoisuuden kehittymiseen. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineisto kerättiin kahdesta kansainvälisestä elektronisesta tietokannasta, jotka olivat Scopus ja Web of Science. Hakusanoina käytettiin valitun aiheen englanninkielisiä termejä phonological awareness, phonological skills ja music. Tuloksia rajattiin valintakriteereiden perusteella, ja päädyttiin viiteen kriteerit täyttävään interventiotutkimukseen, jotka oli julkaistu vuosina 2009-2018. Aineistosta poimittiin vastauksia erityisesti asetettuihin tutkimuskysymyksiin ja olennaisimpia asioita esitettiin myös taulukoissa. Tulokset ja johtopäätökset. Valituissa tutkimuksissa oli käytössä hyvin erilaisia musiikillisia keinoja. Useissa tutkimuksissa soitettiin instrumentteja ja laulettiin lastenlauluja. Joissakin opeteltiin alkeellisia musiikinkirjoitusmenetelmiä ja tanssittiin rytmiltään erilaisten kappaleiden tahtiin. Yhdessä tutkimuksessa lapset eivät koskeneet lainkaan fyysisiin soittimiin vaan opiskelu tapahtui tietokoneohjelman avulla. Lyhin interventio kesti 20 päivää ja pisin 13 kuukautta. Kolmessa tutkimuksessa fonologinen tietoisuus kasvoi tilastollisesti merkitsevästi jollakin mitatulla fonologisen tietoisuuden osa-alueella alku- ja loppumittauksen välillä. Selkeää vastausta siihen, mikä intervention keston ja intensiivisyyden tulisi olla, jotta fonologinen tietoisuus kasvaa tilastollisesti merkitsevästi, ei saatu. Intervention pituus ei siis suoraan ole yhteydessä sen tehokkuuteen, vaan siihen vaikuttavat monet muutkin seikat, kuten todennäköisesti käytetyt menetelmät. Aiheesta tarvitaan lisää sellaista tutkimusta, jossa varioidaan sekä käytettyjä musiikillisia keinoja että intervention kestoa ja intensiivisyyttä, jotta saadaan selville millaiset interventiot kehittävät kaikkein tehokkaimmin alle kouluikäisten lasten fonologista tietoisuutta.

Tavoitteet. Myöhään puhumaan alkavat lapset ovat lapsia, joilla on 2 vuoden iässä pieni sanavarasto tai ei lainkaan sanoja, tai he eivät vielä yhdistele sanoja. Puolet näistä lapsista saavuttaa ikätoverinsa 4 vuoden ikään mennessä, ja tässä tutkimuksessa keskityttiin näihin lapsiin ja heidän myöhempiin kielellisiin taitoihinsa. Heillä puheen viive nähdään usein hyvänlaatuisena, mutta seurantatutkimukset eivät ole pelkästään positiivisia heidänkään kohdallaan. Vaikka yleisesti ottaen myöhään puhumaan alkaneet lapset pärjäävät kielellisesti keskitasoisesti kouluiässä, on huomattu, että heidän suoriutumisensa voi olla kielellisesti tyypillisesti kehittyneitä heikompaa. Aiemmassa tutkimuksessa on nähtävissä kaksi näkökulmaa: se, että viiveestä toivutaan, ja se, että viive on jossain määrin pysyvä ja lapset tulisi nähdä kielellisen erityisvaikeuden yhtenä alaryhmänä. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus selvittää tarkemmin myöhään puhumaan alkavien lasten kouluiän kielellisiä taitoja ja sitä, ennustaako lapsuuden pieni sanasto tai sanayhdistelmien puuttuminen (ns. late talker -status) myöhempiä taitoja. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuvailevaa kirjallisuuskatsausta. Artikkeleja etsittiin kahdesta tietokannasta hakulausekkeella "late talk*" AND (outcome OR school)”. Tulokseksi saatiin 5 tutkimukseen sopivaa artikkelia. Tulokset saatiin näitä artikkeleja analysoimalla. Tulokset ja johtopäätökset. Myöhään puhumaan alkavien lasten kielellinen suoriutuminen kouluiässä oli keskitasoista, mutta usein verrokkeja hiukan huonompaa. Lapsuuden late talker -status ennusti myöhempiä kielellisiä taitoja, mutta vain osittain ja suurin osa vaihtelusta jäi selittymättä. Tutkimuksissa oli myös ristiriitaisia näkemyksiä siitä, onko myöhään puhumaan alkavilla lapsilla ennemmin riski myöhemmille kielellisille vai lukemisen vaikeuksille. Kielellisten taitojen ennustaminen on vaikeaa, eikä late talker -status yksinään automaattisesti johda kielellisiin vaikeuksiin. Aihetta olisi hyvä tutkia myös niin, että myöhään puhumaan alkavia lapsia verrattaisiin toisiinsa, jotta saataisiin selville, miksi osalla ongelmat jatkuvat ja osalla ei. Myös suomenkielinen tutkimus olisi tarpeen. Kuitenkin, jos lapsen ainoa ongelma on puheen viive, tukitoimiksi riittävät tilanteen seuraaminen ja vanhempien kannustaminen tukemaan lasta normaalin vuorovaikutuksen keinoin.

The aim of this study was to find out how the interaction between visually impaired parents and their sighted children has been studied and what differences have been observed between these children and sighted children of sighted parents. Methods. The research method was an integrative review. A qualitative analysis of the content was used to process the material. Results. Interaction between sighted children and their visually impaired parents has been studied by interviewing, observing, calculating child interaction behaviors, following the child's and adult's eyesight, using eye movement tests and standardized tests.

Tavoitteet. Anomiaa eli sananlöytämisen vaikeutta ilmenee lähestulkoon kaikilla afaattisilla henkilöillä ja se on afasian pysyvin oire. Nimeämisen kuntoutuksen taustalla tiedetään olevan monimutkainen molemmat aivopuoliskot käsittävä hermoverkosto. Kuntoutuksen hermostolliset mekanismit ovat kuitenkin monelta osin vielä epäselviä ja saadut tulokset osin ristiriitaisia. Tämän integroidun kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kartoittaa, miten nimeämisen kuntoutus näkyy aivotasolla kroonisessa afasiassa ja millaiset hermostolliset tekijät ovat yhteydessä kuntoutuksen vaikuttavuuteen. Menetelmä. Kandidaatintutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Artikkelit haettiin Ovid Medline -tietokannasta. Hakusanoina käytettiin englanninkielisiä termejä aphasi* (afasia), treatment (hoito), therap* (terapia), rehabilitation (kuntoutus), anomia, naming (nimeäminen), "word-finding" (sanan löytäminen), neural (hermostollinen), neuroimaging (aivokuvantaminen), plasticity (muovautuvuus), reorganization (uudelleen järjestäytyminen). Rajausten jälkeen tutkimusaineistoon valikoitui seitsemän tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella kroonisessa afasiassa voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia nimeämisen kuntoutuksella. Tulosten perusteella kummankin aivopuoliskon alueilla on keskeinen rooli nimeämisen kuntoutuksessa. Kuntoutuksen seurauksena on havaittavissa paljon yksilöiden välistä vaihtelua aivojen hermostollisissa muutoksissa. Kuntoutuksen seurauksena voidaan havaita vasemman ja oikean aivopuoliskon aktivaation kasvua, joka viittaa aivojen toiminnalliseen uudelleen aktivaatioon ja uudelleen järjestäytymiseen. Toisaalta osalla kuntoutujista on havaittavissa vasemman ja/tai oikean aivopuoliskon aktivaation laskua, joka näyttäisi viittaavan tehostuneeseen tiedonkäsittelyyn. Saatujen tulosten perusteella vasemman ja oikean puolen alin otsalohkopoimu (inferior frontal gyrus, IFG) on keskeinen aivoalue nimeämisen kuntoutuksessa. Kuntoutuksen aikana voidaan havaita aktivaatiomuutoksia kummankin aivopuoliskon IFG-alueella. Lisäksi ennen kuntoutusta havaittu vasemman puolen IFG-alueen aktivaatiotaso ja alueen mahdollinen vaurio näyttävät olevan keskeisiä tekijöitä kuntoutusennusteen kannalta.

Tavoitteet. Parkinsonin tauti on keskushermostoon ja erityisesti aivojen mustatumakkeeseen sekä dopamiiniratoihin vaikuttava etenevä sairaus. Se vaikuttaa laajasti motoriikkaan ja sitä myötä myös puheeseen ja ääneen. Jopa 90 % Parkinson-potilaista kokee erilaisia puheen ja äänen muutoksia, jotka heikentävät heidän sekä heidän läheistensä elämänlaatua. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tutkia Parkinsonin tautiin liittyvien puheen ja äänen muutosten puheterapeuttisia kuntoutusmuotoja sekä niiden vaikuttavuutta. Menetelmät. Tämän tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusaineisto kerättiin kahta elektronisista tietokantaa apuna käyttäen, jotka olivat Ovid Medline ja PubMed. Käytetty hakulauseke oli Parkinson* AND speech AND voice AND (“speech therapy” OR ”language therapy” AND (efficacy OR effectiveness OR impact). Lopullinen tutkimusaineisto koostui kuudesta tieteellisestä, vertaisarvioidusta artikkelista. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistosta nousi esille kolme erilaista tapaa kuntouttaa Parkinsonin taudin myötä ilmeneviä puheen ja äänen muutoksia. Ne olivat perinteinen Lee Silverman -ääniterapia, laulaminen ja tietokonevälitteinen etäkuntoutus. Etäkuntoutuksessa käytettiin kuntoutusmenetelmänä perinteisestä LSVT -ääniterapiasta johdettua pidemmälle aikavälille jakautuvaa LSVT X -ääniterapiamenetelmää. Tulokset vahvistivat aikaisempaa tutkimustietoa LSVT:n ja etäkuntoutuksen vaikuttavuudesta puheterapeuttisessa kuntoutuksessa Parkinsonin taudissa. Laulamistutkimusten osalta tulokset erosivat toisistaan, sillä vain toisessa niistä laulaminen osoittautui vaikuttavaksi kuntoutusmuodoksi.

Tavoitteet. Parkinsonin taudin puheterapeuttinen kuntoutus ja tutkimus on perinteisesti keskittynyt motorisiin vaikeuksiin, kuten puheen, äänen ja nielemisen ongelmiin. Sairaus voi kuitenkin aiheuttaa myös kielellis-kognitiivisia vaikeuksia, kuten ongelmia sananlöytämisessä ja pragmatiikassa. Ongelmat voivat vaikuttaa suuresti tautia sairastavan elämänlaatuun. Tutkimustietoa tarvitaan myös kliinisen kuntoutustyön tueksi. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää Parkinsonin tautiin liittyvien kielellis-kognitiivisten vaikeuksien puheterapeuttisen kuntoutuksen nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tutkielmassani selvitän, saavatko Parkinsonin tautia sairastavat henkilöt puheterapiaa kielellis-kognitiivisiin vaikeuksiinsa. Lisäksi tutkin, millaisia menetelmiä Parkinsonin taudin kielellis-kognitiivisessa puheterapiassa käytetään ja miten tätä tulisi kehittää. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineiston keräsin Ovid Medline -tietokannasta. Muodostin hakulausekkeen termeistä Parkinson* (Parkinsonin tauti), language (kieli), speech therapy/language therapy (puheterapia) ja practice (käytäntö). Lisäksi käytin manuaalista hakua. Valikoin aineistoon seitsemän vertaisarvioitua artikkelia. Analysoin aineiston esimerkiksi tarkastelemalla artikkelien yhtäläisyyksiä ja eroja, ja jäsensin tulokset tutkimuskysymysten mukaan. Tulokset ja johtopäätökset. Parkinson-potilaat jäivät usein ilman puheterapiaa, ja kuntoutusresurssit olivat vähäisiä. Kielellis-kognitiivisia vaikeuksia kuntoutettiin huomattavasti vähemmän kuin motorisia vaikeuksia. Käytettyjä menetelmiä olivat yleisimmin erilaisten kompensatoristen keinojen harjoittelu, mutta menetelmiä ei tutkimuksissa avattu tarkemmin. Menetelmien vaikuttavuudesta ei ollut tietoa saatavilla, sillä tutkimusta aiheesta ei ole. Kielellis-kognitiivisten vaikeuksien kuntoutukselle oli kuitenkin tarvetta ja halua sekä potilaiden että puheterapeuttien keskuudessa. Syitä terapian toteutumattomuuteen olivat esimerkiksi terapia-ajan rajallisuus ja puheterapeuttien tiedonpuute. Parkinsonin taudin puheterapiaa kehitettiin esimerkiksi soveltamalla afaattisille henkilöille suunniteltua kuntoutusta ja hyödyntämällä läheisten osallistumista. Arkikeskustelu oli kuntoutuksen keskeisenä tavoitteena. Tulevaisuuden menetelmissä yksilöllinen ja holistinen lähestymistapa sekä taudin psykososiaalisten vaikutusten huomioiminen esitettiin tärkeiksi huomion kohteiksi. Myös monimuototerapia tuotiin esiin mahdollisena kuntoutusmenetelmänä. Jatkotutkimusta olisi hyödyllistä tehdä muun muassa Parkinsonin taudin puheterapeuttisen kuntoutuksen saatavuudesta ja menetelmistä Suomessa.

Tavoitteet. Perheenjäsenillä on tärkeä rooli lapsen puhetta tukevan ja korvaavan viestinnän käyttöönotossa ja käytössä. Tutkimusten mukaan he kokevat niiden käyttöön liittyvän sekä hyviä että huonoja puolia. Puheterapeuttien ymmärrystä perheiden ajatuksista ja kokemuksista pidetään tärkeänä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävien lasten perheenjäsenten kokemuksia. Tarkoituksena oli koota yhteen tutkimustietoa heidän kokemistaan niiden käyttöön liittyvistä hyvistä ja huonoista puolista. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena Ovid MEDLINE-, Pubmed- ja EBSCO-tietokannoista. Hakulauseke oli ”augmentative and alternative communication AND parent OR famil AND perception OR view OR experience OR impact OR perspective OR challenge OR benefit”. Aineistoa rajattiin valintakriteereiden perusteella ensisijaisesti tarkastelemalla otsikoita ja abstrakteja, toissijaisesti tarkastelemalla koko tekstiä. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui neljä artikkelia, joissa oli haastateltu erilaisista syistä ja erilaista puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää käyttävien lasten perheenjäseniä. Tulokset ja johtopäätökset. Perheenjäsenet kokivat hyvinä puolina sen, että lapsi pystyi kommunikoimaan puhetta tukevan ja korvaavan viestinnän avulla erilaisista asioista aiempaa laajemmin. Kommunikointi oli helpompaa eri kommunikointikumppaneiden kanssa, ja erityisesti tuttujen ihmisten kanssa se onnistui hyvin. Huonoina puolina perheenjäsenet kokivat haasteet käyttää puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää joissakin ympäristöissä, teknologiaan liittyvät vaikeudet sekä sen, että käytön oppiminen oli pitkä prosessi. Lisäksi he kokivat, että lapselle oli haastavaa kommunikoida vieraiden ihmisten kanssa ja että lapsi vietti vähän vapaa-aikaa ystäviensä kanssa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tulokset ovat pääosin samansuuntaisia kuin muidenkin tutkimusten tulokset. Niistä voi päätellä, että puhetta tukevan ja korvaavan viestinnän käyttö herättää perheissä paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia ja vaikuttaa koko perheeseen. Tuloksia voidaan mahdollisesti hyödyntää kliinisessä puheterapiatyössä. Perheiden kokemilla hyvillä puolilla perheitä voidaan motivoida puhetta tukevan ja korvaavan viestinnän käyttöön. Huonot puolet voidaan ottaa huomioon, jotta ne eivät muodostuisi ylitsepääsemättömiksi esteiksi.

Tavoitteet. Noin neljännekselle autistisista henkilöistä kehittyy vain heikot kielelliset taidot tai ei lainkaan toimivaa kieltä. Tällöin vuorovaikutuksen tukemisessa tarvitaan puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiokeinoja. PECS-menetelmä on yksi käytetyimmistä menetelmistä autististen lasten vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa. Aiempien tutkimusten perusteella PECS-kuntoutuksella on positiivisia vaikutuksia vuorovaikutustaitojen kannalta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten PECS-menetelmää käytetään autismikirjon lasten vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa, mitkä taidot kehittyvät ja kuinka vaikuttavaa kuntoutus on. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Aineistonhaku suoritettiin Scopus- ja Ovid Medline -tietokannoissa. Hakulauseke muodostettiin hakusanojen autism (autismi), picture exchange (kuvanvaihto), PECS sekä communication (viestintä) avulla. Aineistoksi valikoitui kuusi englanninkielistä, vertaisarvioitua artikkelia. Aineiston analysoinnissa sovellettiin sisällönanalyysiä. Tulokset ja johtopäätökset. Monet autististen lasten vuorovaikutustaidot, kuten aloitteiden tekeminen, kommunikaation vastavuoroisuus ja jaettuun tarkkaavuuteen liittyminen, kehittyivät PECS-kuntoutuksen myötä. Lasten sosiokommunikatiiviset taidot ennen kuntoutuksen alkamista olivat yhteydessä PECS-intervention vaikuttavuuteen. Lyhyelläkin PECS-kuntoutusjaksolla voidaan edistää autististen lasten vuorovaikutustaitoja. PECS-harjoittelu myös tukee vuorovaikutustaitojen yleistymistä eri kommunikaatiotilanteisiin.

Tavoitteet. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on luoda katsaus psykogeenis-ten äänihäiriöiden kuntoutusmenetelmiin sekä niiden vaikuttavuuteen. Tässä kirjalli-suuskatsauksessa pyrin kartoittamaan psykogeenisten äänihäiriöiden syntymekanisme-ja, interventioita sekä puheterapian roolia häiriön hoidossa. Lisäksi pyrin selvittämään erilaisten kuntoutusmenetelmien vaikuttavuutta. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena, jonka aineisto on koostettu tieteellisistä artikkeleista. Artikkelit ovat valikoituneet hakulausekkeen pe-rusteella. Hakulausekkeeni ovat: (psychogenic AND speech disorders) AND (speech therapy). Tulokset ja johtopäätökset. Psykogeenisiä äänihäiriöitä arvioidaan ja hoidetaan monitie-teellisesti. Äänen arvioinnissa käytetään endoskooppisia tutkimuksia, äänen akustista analyysia sekä erilaisia kyselylomakkeita. Psykologisten taustatekijöiden arviointi suori-tetaan potilashaastatteluin ja kyselylomakkein. Psykogeenisten äänihäiriöiden kuntou-tuksessa yhdistyvät ääniterapia sekä psykologinen kuntoutus. Ääniterapiaa toteutetaan fonaatiota tavoittelevilla konservatiivisilla ääniharjoituksilla. Psyykkisiä taustatekijöitä hoidetaan keskustelemalla asiakkaan kanssa äänihäiriön synnyttäneistä sekä ylläpitä-vistä tekijöistä sekä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä hyödyntäen. Ääniterapia tehoaa hyvin psykogeenisten äänihäiriöiden hoidossa edellyttäen, että terapiaan sisältyy äänihäiriötä ylläpitävän psyykkisen kuormituksen lievittäminen. Erityisesti kognitiivinen käyttäytymisterapia on osoittautunut tässä tehokkaaksi. Lisää tutkimusta tarvittaisiin siitä, millä ehdoin puheterapeutti voi toimia hoitavana ammattilaisena psykogeenisen äänihäiriön hoidossa ja riittääkö esimerkiksi Suomessa opiskellun logopedian opintokokonaisuuteen sisältyvän psykologian oppimäärä häiriön hoitoon.