Browsing by Title
Now showing items 71-90 of 615
-
(2017)Depression is one of the most common psychological symptoms that often occurs with dementia. It can be a risk factor for dementia to develop, or it can also appear after dementia causes losses to a patient’s abilities. Depression has been shown to hinder the functional status of a patient with dementia even further. Using medication to treat depression in patients with dementia holds the risk of side effects. Instead, psychosocial treatments should be considered essential in the treatment of depression in dementia patients. The purpose of this review is to examine psychosocial treatments used for treating depression in patients with dementia. Of these treatments, psychotherapy, music therapy and reminiscence therapy are considered further. The evidence for psychotherapy, music therapy and reminiscence therapy is partly conflicting, but overall quite promising. In the future, more randomized controlled trials should be carried out, but there is also a need for qualitative studies to clarify which mechanisms enable treatments to affect depression in dementia patients.
-
(2019)This review will address how individual symptomology may be used to model a person’s psychological disorder. The discussed disorders are depression, generalised anxiety disorder and social anxiety disorder, which will be discussed separately and as simultaneous compositions of symptoms. Traditionally mental health disorders have been elucidated by dividing them into separate categories. In 2010s network analysis has risen as an alternative method, where the relationship between symptoms is examined in time and visualised as a network. The network analysis viewpoint suggests that psychological symptoms cause each other and that activation spreads through the network via the interactions between those symptoms. Two disorders that occur simultaneously are thought to constitute separate clusters of symptoms, which are united by bridge symptoms that mediate activation from one cluster to another. This review will focus particularly on idiographic, personalised networks. These personalised models aspire to take into consideration all the variation in a person’s symptomology. These models are formulated from occurring symptoms in several points in time, so it is possible to speculate, although not prove, the direction of an interaction between symptoms. The symptoms that affect several other symptoms strongly spread activation all around them when activated, whereas those symptoms that receive several effects from other symptoms particularly often associate with other symptoms. The application of network models to clinical practice is based on this idea. To demonstrate idiographic modelling, two different cases will be considered. In both examples the person is afflicted with both depression and an anxiety disorder, and for each person an idiographic network model is formed. The observation can be made from these cases that the symptoms described as most central in categorical models are not equal to the symptoms in these networks that most maintain its activation. The idiographic networks of the example cases also do not indicate bridge symptoms, but rather the symptoms form a single cluster and maintain each other across disorder category boundaries. The conclusions made from personalised network analyses cannot be generalised to the population or even the same person in other points in time. In addition, conclusions cannot be made about the validity of DSM categories or the concept of comorbidity. Nevertheless, they open windows to the individual variation and complexity of symptomology, which categorical diagnostic classifications cannot consider. From these observations different study questions and designs can be formulated and novel clinical interventions developed.
-
(2024)Tavoitteet. Autismikirjoon liittyy usein kielellisen kehityksen vaikeuksia. Puheen ymmärtämi-sen vaikeudet ovat usein vaikea-asteisia ja puheen tuoton ongelmia haastavampia kuntout-taa. Näiden vaikeuksien kuntoutuksessa hyödynnetään usein samankaltaisia menetelmiä, kuin esimerkiksi kehityksellisen kielihäiriön kuntoutuksessa. Dialoginen lukeminen on yksi hyväksi todetuista kuntoutusmenetelmistä, jota voidaan hyödyntää puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa. Autismikirjossa esiintyvien puheen ymmärtämisen vaikeuksien kuntoutus-menetelmiä ja -keinoja, taikka niiden vaikutuksia ei ole juuri tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisilla keinoilla dialogista lukemista voidaan hyödyntää juuri autismikirjon las-ten puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa, ja minkälaisia vaikutuksia kyseisellä kuntoutuk-sella on puheen ymmärtämiseen lapsilla, joilla on autismikirjon häiriö. Menetelmät. Tämä tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin ja kerättiin Scopus- ja Ovid Medline -tietokannoista käyttäen hakulauseketta ”autism AND in-tervention AND child* AND speech comprehension OR language comprehension OR liste-ning comprehension”. Tutkimuksen aineisto koostui viidestä, vuosina 2019–2023 julkaistusta tutkimusartikkelista. Tulokset ja johtopäätökset. Autismikirjon lasten puheen ymmärtämisen kuntoutuksessa dia-logisessa lukemisessa hyödynnetään erityyppisiä, asteittain vaikeutuvia kysymyksiä, joilla lasta houkutellaan tekemään päätelmiä ja löytämään yhteyksiä tarinasta. Lukemiseen voi-daan yhdistää kirjallisia tehtäviä, joissa sovelletaan käytettyjä ymmärtämisen strategioita tai harjoitellaan uutta sanastoa. Kuntoutuksessa korostuu opitun soveltaminen uusiin tilanteisiin. Dialogisen lukemisen vaikutukset autismikirjon lasten puheen ymmärtämiselle ovat positiivi-sia, mutta eivät kovin vahvoja. Dialoginen lukeminen kehittää autismikirjon lasten puheen ymmärtämistä, mutta ei yksinään riitä kuntoutukseksi.
-
(2022)Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli kerätä yhteen uutta tutkimustietoa digiteknologian ja lasten tarkkaavaisuuden yhteyksistä. Näkökulmana oli erityisesti pyrkiä löytämään tietoa digiteknologian pitkäaikaisvaikutuksista lasten tarkkaavaisuusmekanismien kehittymiseen. Tutkimuksessa vertaillaan digiteknologian eri osa-alueista (ruutuaika, televisio, videopelit ja multitasking) saatuja tuloksia toisiinsa ja tuodaan esille uusia hyödyllisiä tutkimussuuntauksia. Tutkimuksessa käsitellään myös digiteknologian hyödyntämistä kouluympäristössä tarkkaavaisuuden näkökulmasta. Menetelmät. Katsaukseen valittiin lähteitä kymmeneltä viime vuodelta. Tiedonhaku toteutettiin PubMed-, PsycINFO- ja Scopus-tietokannoista erilaisilla yhdistelmillä hakusanoja ”screen time”, ” digital multitasking”, ”video games”, ”attention”, ”children” ja ”classroom”. Kyseessä ei ole systemaattinen katsaus, vaan hakutuloksista valittiin suoraan vain aiheeseen sopivat julkaisut. Tulokset ja johtopäätökset. Teknologian osa-alueiden vaikutukset tarkkaavaisuuteen riippuvat todennäköisesti mediasisällöstä sekä siitä, milloin ja missä kontekstissa teknologiaa käytetään. Ruutuaika, television katselu ja digitaalinen multitasking ovat yhteydessä heikompaan tarkkaavaisuuteen. Videopeleihin liittyvä tutkimustieto on vielä ristiriitaista, sillä osa tuloksista tukee videopelien positiivista vaikutusta tarkkaavaisuudelle, kun taas osassa on saatu negatiivisia tuloksia. Digiteknologian pitkäaikaisista vaikutuksista tarkkaavaisuuden kehittymiselle ei löytynyt tarpeeksi tutkimuksista saatuja tuloksia, joten sitä on tärkeä tutkia tulevaisuudessa. Muita kiinnostavia näkökulmia tulevalle tutkimukselle ovat muiden muassa teknologian ja tarkkaavaisuuden väliseen yhteyteen vaikuttavat moderaattorit, digiteknologiset apuvälineet koulunkäynnissä sekä mobiilipelit.
-
(2018)Dissociation is defined as disruption in the normal integration of consciousness, memory, identity, emotion, perception, body representation, motor control, and behavior. The definition has some similarities with five symptom domains of schizophrenia; hallucinations, delusions, disorganized thinking, disorganized motor behavior, and negative symptoms. This review aims to clarify the relationship between dissociation and schizophrenia from three perspectives. These are; dissociative symptoms in schizophrenia patients; schizophrenia related symptoms in dissociative patients; and the correlation between schizophrenia related symptoms and dissociative symptoms. The most systematically studied area was dissociative symptoms in schizophrenia patients, and the results showed that schizophrenia patients do not have particularly high dissociative symptoms compared to other mental health disorders. In contrast schizophrenia related symptoms in patients with dissociative disorder diagnosis is somewhat understudied area; yet a very few studies have found connections particularly between dissociative disorders and auditory hallucinations. There seems to be relatively high correlation between schizophrenia related symptoms and DES-scores. Research evidence was compared to three theories that have tried to explain the relationship between dissociation and schizophrenia. The theory by Moskowiz, Read, Farrelly, Rudgeair and Williams, according to which all symptoms of schizophrenia, (possibly excluding negative symptoms) would be caused by dissociation, found no support. The duality model by Şar and Öztürk, and Ross’ and Keyes’ model of dissociative subgroup within schizophrenia, were not in conflict with research evidence. However, more research is needed for reliable evaluation of these models.
-
(2022)Tavoitteet. Metodinäyttely on erityisesti Yhdysvalloissa keskeinen näyttelysuuntaus, jossa pyritään luomaan roolihahmoon vahva emotionaalinen side. Sen harjoittelumenetelmät voivat olla psyykkisesti hyvin kuormittavia. Näyttelijöiden työ voi olla myös taloudellisesti kuormittavaa, kun tulojen epävarmuus aiheuttaa stressiä. Tämän vuoksi he voivat olla riskiryhmässä dissosiaatiolle, erityisesti depersonalisaatio/derealisaatio -tyyppiselle oirehdinnalle. Tutkimuskirjallisuudesta löytyy anekdootteja näyttelijöistä, jotka ovat niin ikään menettäneet hallinnan omaksumansa roolihahmon persoonallisuudesta, eli kokeneet jonkin tasoista dissosiaatiota. Tässä kandidaatintutkielmassa pyritään selvittämään, onko näyttelijöillä enemmän dissosiaatio-oirehdintaa normaalipopulaatioon verrattuna sekä mahdollisen yhteyden kausaliteetin suuntaa. Lisäksi perehdytään kysymykseen, voiko persoonallisuus selittää tätä näyttelijäntyön ja dissosiaatio-oireiden yhteyttä. Menetelmät. Tutkimuskirjallisuus keskittyy lähes yksinomaan metodinäyttelijöihin, eikä kirjallisuutta ylipäänsä ole paljoa. Siksi kirjallisuuskatsauksen artikkelit olivat hyvin hajanainen joukko tutkimuksia. Aineisto etsittiin Google Scholar –tietokannan avulla, sekä artikkelien lähdeluetteloiden avulla syksyllä 2022. Hakusanoina käytettiin “acting”, “actor”, “theatre”, “theater”, “dissociation”, “method acting”, “immersion”, “personality”. Tulokset ja johtopäätökset. Näyttelijöiden dissosiaatio-oireet ovat ei-näyttelijäpopulaatiota korkeammalla tasolla, mutta eivät kuitenkaan ylitä patologista rajaa. Kirjallisuuskatsauksen perusteella voidaan alustavasti sanoa, että näyttelijöillä dissosiaatio-oireet voimistuvat ainakin hetkellisesti roolisuoritusten jälkeen, mutta pidemmän aikavälin muutoksista ei vielä tiedetä. Monissa tutkimuksissa kyseenalaistettiin normaalipopulaatioonkin käytettävän dissosiaatiomittarin DES:n käyttökelpoisuutta näyttelijäpopulaatiossa, sillä se sisältää paljon näyttelijäntyöhön olennaisesti liittyviä väittämiä. Dissosiaation mittausmenetelmiä tulisikin tulevaisuudessa kehittää havaitsemaan patologisempaa dissosiaatiota näyttelijöillä erityisryhmänä. Kvalitatiivisten tutkimusten perusteella metodinäyttelyn emotionaalisesti kuormittavat harjoittelumenetelmät voivat altistaa niin sanotulle persoonallisuuden rajojen hämärtymiselle (eng. boundary blurring). Näyttelijäntyön koulutusta ja ohjaajien metodiikkaa tulisi kehittää niin, että näyttelijöillä olisi mahdollisuus opetella ylläpitämään omaa persoonallisuuttansa vaihtuvien roolihahmojen läsnäollessa. Tulevaisuussa näyttelijöiden tutkimuksella olisi syytä löytää näyttöön perustuvia menetelmiä hallita omia rajojaan (eng. Boundary management).
-
(2023)Tavoitteet. Anoreksia nervosaan voi liittyä monia ruoansulatuskanavan oireita, joihin dysfagia lukeutuu. Tutkimustietoa anoreksia nervosa peräisestä dysfagiasta on hyvin vähän. Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata, miten anoreksia nervosa liittyy dysfagian oireisiin. Lisäksi pyrittiin havainnoimaan, minkä laatuisia nämä oireet ovat ja liittyvätkö ne rakenteellisiin muu-toksiin, psykopatologiaan vai toiminnallisiin tekijöihin. Tutkielmassa analysoidaan anoreksia nervosan myötä ilmenevien dysfagian oireiden mekanismeja ja luonnetta. Menetelmät. Tutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Haku toteu-tettiin PubMed ja Scopus tietokannoissa helmikuussa 2023 hakulausekkeella: ("dyspha-gia"[Title] AND "anorexia"[Title]) OR ("dysphagia" AND "anorexia"[Title] AND "gastrointesti-nal"[Title]) OR ("dysphagia"[Title] AND "eating disorder*"[Title]). Lopulta aineistoksi valikoitui 5 artikkelia, joista yksi oli käsin poimittu hakulausekkeen haun ulkopuolelta. Aineisto analysoitiin systemaattisesti ja siitä tuotettiin muistiinpanoja sekä taulukoita. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän tutkielman perusteella instrumentaalisten menetelmien kautta diagnosoitu dysfagia anoreksia nervosa johtui aliravitsemuksen aiheuttamasta rakenteellisesta nielemislihasten surkastumisesta, jonka myötä nielemistoiminta häiriintyi. Tämä ei kuitenkaan selittänyt kaikkien dysfagian oireiden ilmenemistä anoreksia nervosa potilailla ja psykopatologinen tai toiminnallinen tekijä oireiden taustalla oli myös tutkielman tulosten mukaan mahdollinen. Näissä tapauksissa dysfagiaa ei pystytty toteamaan instrumentaalisten menetelmien kautta, mutta potilaat silti raportoivat dysfagian oireita. Dysfagiaa saattoi myös esiintyä väärin diagnosoiduissa anoreksia nervosa tapauksissa. Psykopatologiset tekijät kuten ahdistus voivat myös olla mahdollisia dysfagian aiheuttaja anoreksia nervosassa. Yhteys on silti epäselvää ja diagnosointi hankalaa. Anoreksia nervosa peräinen dysfagia ja sen syyt eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä, mikä tulee ottaa huomioon myös kliinisessä asetelmassa.
-
(2022)Aims of the thesis. Effects of dyscalculia are severe for one’s life, having also a considerable societal impact. Therefore, predicting it at an early age would improve overall well-being. Dyscalculia and its predictive factors are still poorly understood. Cognitive predictive factors have been studied using longitudinal research strategies with the help of already existing measures of cognitive factors and mathematical ability. Early screening of the disorder would help to identify the children in need of support before the beginning of school so they wouldn’t fall more behind. The aim of this thesis is to review the literature considering cognitive predictive factors of dyscalculia in preschool. Methods. The literature search was done in Google Scholar using keywords ”preschool dyscalculia predictor*” and ”(dyscalculia OR mathematical difficult*) AND predictor* AND preschool*”. Only papers associated with dyscalculia discussing cognitive factors in preschool children and published since 2005 were included. Results and discussion. Regarding domain-general factors, working memory and executive functions were particularly predictive for later emerging dyscalculia. From domain-specific factors understanding of cardinality, preparing arithmetic skills, procedural counting and with inconsistent results magnitude comparison skills predicted dyscalculia. No single factor alone was sufficient to predict the disorder, but a combination of different domain-general and domain-specific factors gave the best prediction. For future research, it would be beneficial to separate low-achieving children from dyscalculic ones and to be consistent with the threshold when difficulties are severe enough to be classified as a disorder.
-
(2017)Kielellinen erityisvaikeus on merkittävä riskitekijä lukivaikeuksille. Jopa 50 %:lla kielihäiriöisistä lapsista todetaankin dysleksia ja vielä suuremmalla määrällä on lievempiä kirjoitetun kielen prosessoinnin ongelmia. Dysleksia on pohjimmiltaan fonologisen prosessoinnin häiriö ja myös kielihäiriöön liittyy usein samankaltaisia fonologisia ongelmia, mikä tekee häiriöiden toisistaan erottamisesta usein vaikeaa. Aiemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet sen olevan mahdollista fonologista prosessointia tarkemmin analysoimalla. Sekä SLI että dysleksia heikentävät usein merkittävästi koulumenestystä ja häiriöiden esiintyessä yhdessä on negatiivinen vaikutus koulumenestykseen vielä suurempi. Olisikin tärkeää pystyä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa erottamaan kielihäiriöisistä lapsista ne, jotka ovat dysleksiariskissä, jotta heidän lukivalmiuksiensa kuntoutus päästäisiin aloittamaan jo ennen koulun alkamista. Tämän tutkielman tarkoituksena on koota tutkimustietoa kielihäiriöisten lasten dysleksiariskistä ja erityisesti siitä, mitkä piirteet alle kouluikäisten kielihäiriöisten lasten fonologisessa prosessoinnissa ennakoivat dysleksiaa. Tämä kuvailevan kirjallisuuskatsauksen muodossa toteutettu tutkielma pohjautuu neljään tutkimusartikkeliin, jossa yhteensä 133:n kielihäiriöisen lapsen fonologista prosessointia arvioitiin 4-6-vuotiaana ja tuloksia verrattiin heidän teknisen lukemisensa sekä lukemisen sujuvuuden taitoihin ensimmäisinä kouluvuosina. Tutkimusten tuloksista kävi ilmi, että lyhytkestoisella kielellisellä muistilla ei ollut yhteyttä SLI-lasten dysleksiariskiin. Merkittäväksi dysleksiaa ennustavaksi tekijäksi osoittautui sen sijaan pulmat nopeassa sarjallisessa nimeämisessä, varsinkin mikäli lapsella oli ongelmia myös fonologisessa tietoisuudessa. Aiempaa tutkimusta aiheesta on tehty vasta vähän, mutta nyt saatujen tulosten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että kielihäiriöisten lasten dysleksiariskiä ei voida ennustaa samoin kuin tyypillisesti kehittyneiden lasten dysleksiariskiä.
-
(2017)Dyslexia is a specific learning disability with a neurobiological origin. Structural and functional abnormalities have been identified in the brains of people with dyslexia. These abnormalities, which are believed to arise early during fetal development, are thought to underlie the deficits in phonological skills primarily associated with dyslexia. Therefore, early identification of children at risk and detailed insight into the linguistic processes affected are important to offer personalized support measures. The aim of this thesis was to study current structural and functional findings associated with the neurobiology of dyslexia. Specifically, the study focused on how brain areas and neurobiological processes involved in reading are different in people with dyslexia compared to normal readers, and whether the same structural and functional differences can be identified in all persons with dyslexia. This work was performed as a descriptive review article, where relevant scientific original articles were screened for using search databases and a defined search phrase. The material was restricted to include articles from the last five years. The material included research on developmental dyslexia where the results had been obtained using MRI, fMRI, or MRI-based methods to obtain results with good spatial resolution. The results demonstrated structural anomalies in gray and white matter in people with dyslexia. In addition, locally abnormal brain activation patterns as well as local and global abnormalities in functional connections within and between brain areas associated with various linguistic components were demonstrated in people with dyslexia. Different subtypes of dyslexia could be differentiated based on differences in brain activity. Taken together, the results presented in this thesis show that atypical local and global patterns of gray matter and local differences in white matter characterize dyslexia. Furthermore, it is shown, that several different linguistic components are affected by dyslexia. Whether different subtypes of dyslexia can be distinguished based on structural differences remains unclear, but differentiation between subtypes of dyslexia based on differences in brain activity is possible.
-
(2017)Body dysmorphic disorder (BDD) is a disorder that consists of a distressing and impairing preoccupation with a nonexistent or slight defect in appearance. Patients often seek surgical, dermatologic and other nonpsychiatric medical treatment for their perceived appearance flaws. Psychological and pharmacological interventions are suggested format for the treatment. The aim of this study is to determine the effectiveness of the treatments of body dysmorphic disorder. The main interest is in the effectiveness of psychotherapy and which therapeutic techniques or strategies are effective in the treatment of body dysmorphic disorder. Although research on treatment is still limited, findings support the effectiveness of psychotherapy suggesting that cognitive-behavioral therapy is effective in treating patients with body dysmorphic disorder. Effective therapy may consist of both cognitive and/or behavioral elements, but use of exposure and response prevention is reported in many studies. Findings also suggest that serotonin reuptake inhibitors may be useful in treating patients with body dysmorphic disorder but nonpsychiatric medical treatment usually does not improve BDD symptoms. Although treatments improved the appearance of the treated body part, it led not to improvement in BDD symptoms.
-
(2019)Depression is the most prevalent psychiatric disorder amongst seniors in Finland, with about 5% experiencing major depression at any one time. As the population of Finland is slowly growing older, a large proportion of the nation are in late adulthood or retirement and more effort should be put towards the widespread issues which come with old age. Most cases of geriatric depression are treated with either psychosocial interventions or antidepressant treatments, neither of which guarantee definitive success in eliminating symptoms altogether. Antidepressants especially often come with unwanted side-effects, conflict with other medications and are expensive in long-term treatment. Listening to music could be administered as a standalone treatment or within music therapy as a cost-effective, non-invasive and non-pharmacological treatment for elderly depression. Music acts as a powerful stimulant by altering neural activation in many functional brain areas associated with audition, emotions, memory, and movement. Listening to music has been found to alleviate symptoms of depression by encouraging emotional expression, processing of feelings and by altering negative mental states. The purpose of this review was to explore previous research in order to conclusively draw together findings in the effects of music listening on late-life depression. Google Scholar and PubMed -databases were thoroughly enquired to find the latest meta-analyses, systematic reviews, randomized controlled trials and other information relevant to the subject. Altogether three of the most recent meta-analyses were included, as well as an additional three systematic reviews and three RCTs published outside of these. Drawing together findings from various sources, it is evident that music listening has complex beneficial effects and is an effective method in reducing depressive symptoms in older adults. Music listening can be implemented as a therapeutic tool in stand-alone treatment, as part of an intervention or within a music therapy framework.
-
(2019)Objective. Transdiagnostic models of psychopathology assume that the commonalities across disorders may outweigh their differences. While these models acknowledge that disorder-specific symptoms and features undoubtedly exist, the same underlying factors are perceived to cause and maintain various disorders. In recent years, this approach has received growing attention and several new forms of therapy have been developed based on it. These may be well-suited for the treatment of mixed-diagnosis groups or individuals with comorbid disorders, and as such, they hold the promise of being very cost-effective. One of the most established transdiagnostic treatments is the Unified Protocol (UP), designed to help patients suffering from depression and the full range of anxiety disorders. The purpose of the present study is to review the evidence regarding the efficacy and effectiveness of the UP for the transdiagnostic treatment of adult anxiety and depression. Methods. For this review, systematic literature searches were performed using the PsychInfo and PubMed online databases in October 2018. The search term used was “Unified Protocol”. The search yielded 114 results in PsychInfo and 138 in PubMed. Ten of these matched the following study selection criteria and were included in the current review: a) the study measured either the efficacy or effectiveness of the cognitive-behavioral UP therapy developed by Barlow (2011), b) treatment was delivered face-to-face in either individual or group setting, c) treatment followed the UP therapist guide without major modifications, d) participants suffered from an anxiety disorder or depression, e) participants were over 18 years of age, d) the study was published in 2015 or later, and f) the study was published in English in a peer-reviewed journal. Results and conclusions. The UP appeared both efficacious and efficient in reducing the severity of adult anxiety and depression as well as the number of comorbid diagnoses; however, there were some conflicting findings regarding recovery rates and effect sizes. The results achieved were comparable to those achieved using diagnosis-specific cognitive-behavioral therapy. The UP treatment had a positive impact on the patients’ functioning and quality of life and the amount of positive and negative affect they experienced. Treatment retention was generally high, particularly when treatment was delivered individually, and the UP received high ratings from those who participated in the studies. All in all, the current empiric evidence regarding the UP appears fairly promising. However, these results must be interpreted with caution, as the research concerning the UP is still in its infancy and a large part of it has been conducted by researchers affiliated with the treatment.
-
(2023)Tavoitteet. Ehlers-Danlos oireyhtymät (EDS:t), ovat joukko monimuotoisia ja harvinaisia sidekudossairauksia, joissa kollageenin tuotanto on häiriintynyt. Sairauden ydinoireita ovat nivelten epävakaus ja sijoiltaanmeno, ihon elastisuus sekä kudoshauraus. Aiemmissa tutkimuksissa EDS-potilailla on raportoitu olevan normaaliväestöön verrattuna enemmän äänihäiriöitä ja hengitykseen liittyviä ongelmia, mutta niiden taustasyitä on kuvattu niukasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, millaisia rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia EDS-potilailla esiintyy ja millaisia vaikutuksia niillä on äänentuottoon ja hengitykseen. Työssä halutaan myös selvittää vaikuttaako puheterapeuttinen kuntoutus oireisiin. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Hakulausekkeena oli ((Ehlers-danlos syndrome*) AND (larynx OR laryng*)). Tiedonhaku tehtiin Scopus ja Ovid Medline -tietokannoissa tammikuussa 2023. Tutkimukseen valikoitui tar-kastelun jälkeen seitsemän artikkelia ja lisäksi yksi artikkeli otettiin mukaan käsinpoimintana. Artikkelit oli julkaistu vuosina 2008–2022. Tulokset ja johtopäätökset. Ehlers-Danlos oireyhtymässä esiintyi moninaisia ja yksilöllisiä kurkunpään rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia. Poikkeavuuksia esiintyi eniten äänihuulitasolla esimerkiksi arpien ja kyhmyjen muodostumisena sekä rustotasolla. Osalla kurkun-pään alueen rustojen yliliikkuvuus johti niiden sijoiltaanmenoon. Suurimmalla osalla poikkeavuudet olivat aiheuttaneet äänihäiriön. Äänihäiriön vakavuus vaihteli vakavista äänikadoista lievempiin oireisiin, kuten lievään äänen käheyteen. Myös hengitysvaikeudet olivat yleisiä ja ne vaihtelivat vakavuusasteeltaan lievistä ongelmista jopa henkeä uhkaaviin hengityskatkoksiin. Puheterapia oli yleisin kuntoutusmuoto oireiden hoitoon, ja sen vaikutukset vaihtelivat vähäisestä oireiden lievittymisestä merkittävään apuun. Tulosten perusteella Ehlers-Danlos oireyhtymä voi altistaa kudosherkkyyden sekä nivelten epävakauden ja yliliikkuvuuden vuoksi potilaat äänihäiriöille sekä hengitysvaikeuksille. Tulokset puoltavat puheterapeuttisen kuntoutuksen olevan tärkeässä ja hyödyllisessä asemassa niiden hoidossa. Näyttöä aiheesta on kuitenkin vielä vähän, minkä vuoksi tuloksia voidaan pitää vain suuntaa antavina. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta empiirisen tiedon laajentamiseksi, kuntoutusmenetelmien kehittämiseksi ja kliinisten sovellusten luomiseksi.
-
(2022)Tavoitteet. Monia ei-avusteisia ja avusteisia viestintäkeinoja on kehitetty mahdollistamaan niitä tarvitsevien viestinnällisten tarpeiden täyttyminen. Yhteistä linjaa sille, mikä näistä puhetta tukevista, täydentävistä tai korvaavista viestintäkeinoista tukee kuntoutujaa parhaiten, ei koeta olevan. Tämän tutkielman tavoitteena oli aiemman tutkimustiedon kautta selvittää millaista vertailevaa tutkimusta ei-avusteisten ja avusteisten viestintäkeinojen välillä on tehty ja miten nämä viestintäkeinot eroavat tutkituilla osa-alueilla. Tutkielman tuloksia voidaan soveltaa tukemaan ammattilaisia ei-avusteisten ja avusteisten keinojen valinnassa kuntoutujalle. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusartikkelit valikoitiin Scopus-, MedLine- ja PsycINFO-tietokannoista huhtikuussa 2022. Hakulausekkeen termit liittyivät puhetta tukevaan ja korvaavan viestintään, ei-avusteiseen viestintään ja vertailevaan näkökulmaan. Lopulliseen aineistoon valikoitui yhdeksän vuosina 2012-2021 julkaistua alkuperäistutkimusta. Aineisto valikoitiin mukaanotto- ja poissulkukriteerejä noudattaen Tulokset ja johtopäätökset. Tutkittavia oli yhteensä 369, joista 32 oli ei-avusteisia ja avusteisia keinoja käyttäviä ja 337 eri sidosryhmiin kuuluvia aikuisia. Avusteiset keinot, erityisesti puhelaiteen käyttö osoittautui lapsille mieluisimmaksi tavaksi viestiä ja mahdollisesti tätä kautta myös nopeimmaksi oppia ja kuvanvaihdon rinnalla varmimmaksi ylläpitää. Samoin puhelaitteella kysytyt kysymykset saivat aiheeseen perehtymättömiltä sidosryhmään kuuluvilta vuorovaikutuskumppaneilta halutun vahvistuksen, viittoen kysyttyjen kysymysten jäädessä kokonaan ymmärtämättä. Sen sijaan kouluympäristössä toimivat puheterapeutit kokivat olevansa itsevarmempia arvioidessaan ja ohjatessaan ei-avusteisia keinoja, kun avusteisia keinoja. Tämän tutkielman tulokset kertovat laajempien näkökulmien tarpeesta tutkimuksessa sekä tarpeesta kiinnittää huomiota ammattilaisten itsevarmuuden tukemiseen ohjaamisessa. Tämän lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä työssä huomioimalla mieltymyksen vaikutus viestintäkeinon valinnassa ja käyttöönotossa kannattavana tekijänä.
-
(2019)Tavoitteet. Eläinten läsnäololla on rauhoittava ja mielialaa parantava vaikutus ihmiseen, ja 2000-luvulla sitä on opittu hiljalleen hyödyntämään myös kuntoutuksessa. Eläinavusteisuuden suosio on kasvanut puheterapeuttienkin keskuudessa, mutta eläinavusteista puheterapiaa käsittelevä tutkimus on vielä hyvin vähäistä. Tämä tutkielma pyrki vastaamaan eläinavusteista puheterapiaa koskevan suomenkielisen tutkimustiedon puutteeseen selvittäen eläinavusteisen puheterapian piirteitä ja vaikuttavuutta. Tarkastelussa olivat erityisesti tavat, joilla eläimiä on hyödynnetty ja vaikutukset, joita eläimillä on havaittu olevan eläinavusteista puheterapiaa käsittelevien tutkimusten terapiajaksoilla. Menetelmät. Tutkielma toteutettiin integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin. Tiedonhaku tehtiin Scopus ja Ovid Medline -tietokannoista hakulausekkeella ”(speech OR communication) AND therapy AND animal* AND NOT (robot* or electr*) AND (assist* ADJ2 therapy)”. Tutkielman aineisto koostui viidestä tutkimuksesta, jotka täyttivät mukaanottokriteerit: ne olivat vertaisarvioituja, englanninkielisiä, saatavilla maksutta Helsingin yliopiston kirjaston kautta ja käsittelivät puheterapeutin toteuttamaa eläinavusteista puheterapiaa. Aineistoa analysoitaessa tutkimusten olennaiset sisällöt kerättiin taulukkoon niiden keskinäisen vertailun helpottamiseksi. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistossa kuvattiin useita erilaisia eläinten hyödyntämistapoja, mutta useammassa tutkimuksessa toistuvia eläinavusteisen puheterapian elementtejä olivat eläimen kanssa liikkuminen, käskyjen antaminen eläimelle sekä eläimen koskettaminen. Eläinavusteisen puheterapian vaikutusten havaittiin painottuvan ennemminkin pragmaattisten kuin kielellisten taitojen paranemiseen, sillä kaikissa tutkimuksissa raportoitiin kuntoutujien sosiaalisen käytöksen lisääntyneen eläimen mukaanoton myötä kielellisten testien tulosten paranematta merkittävästi. Eläinten läsnäolo kohensi myös kuntoutujien viihtymistä ja motivaatiota kuntoutusprosessissa. Eläinavusteisesta puheterapiasta hyötyvät siis erityisesti sellaiset kuntoutujat, jotka kaipaavat lisämotivaatiota kuntoutukseen, helpotusta terapia- tai vuorovaikutustilanteisiin liittyvään jännitykseen ja joiden terapian tavoitteena ovat pragmaattisten ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu. Tulokset ovat hyödynnettävissä eläinavusteisen puheterapian suunnittelussa ja toteutuksessa tai esimerkiksi eläinavusteista puheterapiaa koskevien yhtenevien käytänteiden ja suositusten luomisessa.
-
(2024)Tavoitteet: Autismikirjon ydinoireisiin kuuluvilla vuorovaikutustaitojen haasteilla on merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi yksinäisyyteen, elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Siksi onkin tärkeää, että sopivia vuorovaikutustaitojen kuntoutusmuotoja autismikirjon potilaille etsitään. Eläinavusteisten interventioiden tuloksellisuudesta on tähän asti saatu lupaavinta näyttöä juuri vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa. Tässä katsauksessa tarkastellaan ovatko eläinavusteiset interventiot tuloksellisia vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa autismikirjon potilailla ja onko joitain tiettyjä alaryhmiä, joille eläinavusteiset interventiot erityisesti sopivat. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin Google Scholar, Scopus ja Pubmed tietokannoista hakusanoilla: “moderators + animal assisted therapy/psychotherapy/intervention + autism spectrum disorder + social skills” ja “animal assisted therapy/psychotherapy/intervention + autism spectrum disorder + social skills” sekä artikkelien lähdeluetteloja tarkastelemalla. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimusnäytön perusteella eläinavusteiset interventiot voisivat olla tuloksellisia kuntoutusmuotoja autismikirjon vuorovaikutustaitojen haasteille. Moderoivista tekijöistä on vain niukasti näyttöä eikä mitään tiettyjä eläinavusteisista interventioista erityisesti hyötyviä alaryhmiä pystytty tunnistamaan. Eläinavusteisuuden tutkimuskentässä on paljon metodologisia haasteita kuten epäyhtenäinen termistö ja interventioiden protokollat. Tulevaisuudessa tarvitaan yhtenäisempää ja luotettavaa tutkimusta erityisesti moderoivista tekijöistä, jotta hoitoa voidaan tarjota oikeille kohderyhmille.
-
(2021)Tavoitteet. Autismikirjon häiriöt ovat kehityksellisiä neurobiologisia häiriöitä, joiden ydinoireisiin kuuluvat vaikeudet sosiaalisessa kommunikaatiossa sekä toistavat ja poikkeavat käyttäytymisen piirteet tai toiminnot. Sosiaalinen kommunikaatio on laaja käsite, joka kattaa sekä kielellisen että ei-kielellisen viestinnän sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Siihen lukeutuu myös eleiden käyttö. Poikkeavuudet eleiden käytössä ovat tunnistettu osa autismikirjon häiriöitä, ja ne ovat mainittu myös nykyisissä autismikirjon häiriöiden diagnostisissa kriteereissä. Eleiden käyttöä tarkastelemalla voidaan saada tietoa lapsen sosiaalisen kommunikaation taidoista varhain ennen puheen kehittymistä, sillä lapset käyttävät eleitä kommunikoidakseen jo ennen kuin oppivat puhumaan. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella eleiden käyttöä ja eleiden käytön yhteyttä myöhempiin sosiaalisen kommunikaation taitoihin 0–3-vuotiailla lapsilla, joilla on autismikirjon häiriö. Menetelmät. Tämä kandidaatintutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tiedonhaku tehtiin Ovid Medline- ja Scopus-tietokannoista käyttäen systemaattisen tiedonhaun menetelmiä. Hakulauseke rakennettiin autismikirjon häiriöön, eleisiin ja sosiaalisen kommunikaatioon liittyvistä termeistä. Saatua aineistoa tarkasteltiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset raportoitiin tutkimuskysymyksittäin ja niitä pohdittiin suhteessa esitettyihin tutkimuskysymyksiin, aiempaan tutkimukseen ja logopedian alan kliiniseen merkitykseen. Tulokset ja johtopäätökset. Tämän kirjallisuuskatsauksen tulokset viittaavat siihen, että lasten, joilla on autismikirjon häiriö, eleiden käyttö poikkeaa sekä määrältään että laadultaan paitsi tyypillisesti kehittyneistä, osittain myös kehityksellisesti ja kielellisesti viiveisistä lapsista. Lapsilla, joilla on autismikirjon häiriö, näyttäisi olevan eniten vaikeuksia deiktisissä ja jaetun tarkkaavuuden eleissä. Eleiden käyttö näyttäisi myös olevan yhteydessä näiden lasten myöhempiin kielellisiin taitoihin. Tulosten ristiriitaisuuden takia tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella ei voida luotettavasti sanoa, ovatko vaikeudet spesifejä juuri lapsilla, joilla on autismikirjon häiriö, vai yhteisiä erilaisia kehityksellisiä ja kielellisiä vaikeuksia omaaville lapsille. Tämän katsauksen tulokset antavat kuitenkin näyttöä siitä, että eleiden käytöllä voisi olla kykyä erotella autismikirjon häiriön diagnoosin saavia lapsia muista riskilapsista, mutta aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta.
-
(2019)Empathy is an ability to recognize, understand and share the emotional states and understand subjective experience of others. Empathy is assumed to consist of two components: affective and cognitive empathy. Deficit in empathy are reported in autism spectrum disorder (asd) and with callous-unemotional (cu) traits. Studies have suggested that these deficits and their cause might be different between asd-traits and cu-traits. The main aim of the current review is to describe the association between asd-traits, cu-traits and lack of empathy. In addition, the review discusses the possibility that structures of empathy processes behind those traits are separate. The review also presents used methods of measuring empathy. A literature search was done by using Pubmed in March 2019. Following search terms were used: autism spectrum disorder, callous-unemotional traits, psychopathy and empathy. Every original articles that considered both asd-traits and cu-traits and that had been published between 2006 and 2019, were selected to the review. After selection, seven studies were included to the review and they were published in years 2006-2016. Based on the current knowledge from original studies untypical empathy processes and lack of empathy are connected to asd-traits and cu-traits. Mechanisms that cause lack of empathy seems to be different behind those traits. In asd-traits cognitive empathy seems to be impaired and on the contrary in cu-traits affective empathy seems to be impaired. Difference in traits level can occur also in disorder level. Therefore these findings should be taken into consideration in case of structuring subjective assistance for person with asd or cu-traits.
-
(2023)Empatian ansiosta pystymme eläytymään toisten ihmisten asemaan ja toimimaan todennäköisemmin heidän hyväkseen. Empatia tarkoittaa kykyä kokea ja ymmärtää toisen tunteita ja sen ajatellaan koostuvan emotionaalisesta empatiasta, kognitiivisesta empatiasta sekä tunteiden säätelystä. Empatiaa on tutkittu paljon ja aivokuvantamismenetelmien ansiosta sen neuraalisesta perustasta alkaa olla jo kattavasti tietoa. Yhtä hyvin ei vielä tunneta sitä, miten aivot muovautuvat pitkällä aikavälillä empatian kehittymisen seurauksena ja minkälaisten harjoitusten avulla muutoksia on mahdollista saada aikaan. Katsaukseni tarkoituksena on tiivistää tämänhetkinen tutkimustieto empatian neuraalisesta perustasta ja tarkastella empatian kehittämiseen liittyviä muutoksia aivoissa sekä samalla kartoittaa sitä, minkälaisilla harjoituksilla kyseiset muutokset on saatu aikaan. Empatiaan liittyy laaja verkosto eri aivoalueita, mutta keskeisimpiä niistä ovat aivosaaren etuosa (AI), pihtipoimun etuosa (ACC) ja pihtipoimun keskiosa (MCC). Yksilöiden väliset erot empatiassa näkyvät aivoissa mm. harmaan aineen tilavuuden sekä aktivoitumisen voimakkuuden eroissa tietyillä aivoalueilla. Jatkuva altistuminen sosioemotionaalisille ärsykkeille voi parantaa empatiaa pitkällä aikavälillä. Tutkimustulosten perusteella empatiaa voidaan kehittää mm. lukemalla fiktiivistä kirjallisuutta tarinaan eläytyen, kuuntelemalla musiikkia, opettelemalla soittamaan jotakin soitinta, meditatiivisilla harjoituksilla, empatiaharjoittelulla sekä myötätuntoharjoittelulla. Harjoitusten yhteydessä on havaittu muutoksia etuotsalohkon tilavuudessa sekä AI:n, ACC:n ja MCC:n aktivoitumisen voimakkuudessa. Näyttäisi siltä, että empatiaan liitettyjen aivoalueiden voimakas aktivoituminen voi saada huomion kiinnittymään jopa liiallisesti toiselta tarttuneisiin tunteisiin, jolloin altruistinen käytös vähenee. Toisaalta myötätuntoharjoittelu näyttäisi heikentävän empatiaan liitettyjen aivoalueiden aktiivisuutta ja vahvistavan omien tunteiden säätelyä. Tällöin ihmisen on helpompi katsoa toisen näkökulmasta eläytymättä liikaa hänen tunteisiinsa, mikä parantaa altruistisen käytöksen todennäköisyyttä. Voidaankin sanoa, että myös liiallinen empaattisuus häiritsee ihmisten toimivaa vuorovaikutusta, mutta tämä tuskin on usein isoimpana ongelmana.
Now showing items 71-90 of 615