Browsing by discipline "Logopedics"

Puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja, eli AAC-keinoja käyttävän lapsen vuorovaikutus on erilaista kuin tavanomaisesti kehittyneiden lasten, ja usein siihen liittyy haasteita. Kuitenkin lasten välistä vuorovaikutusta pidetään tärkeänä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että AAC-keinoja käyttävien lasten vuorovaikutusta ikätovereiden kanssa on mahdollista lisätä monin erilaisin keinoin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, millaisin menetelmin AAC-keinoja käyttävän lapsen ikätoverivuorovaikutusta voi tukea niin, että vuorovaikutus ikätovereiden kanssa lisääntyy. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaisia muutoksia ikätoverivuorovaikutuksessa näiden interventioiden seurauksena tapahtuu. Tutkimuksen toteutustapa on kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto kerättiin neljästä eri tietokannasta ja lopulliseen aineistoon valikoitui 12 artikkelia. Artikkeleissa käsiteltävät tutkimukset ovat laadullisia tapaus- tai monitapaustutkimuksia. Yksittäisissä tutkimuksissa tutkittavien lukumäärät olivat pieniä (1-5 AAC-keinoja käyttävää lasta). Yhteenlaskettuna aineiston otoskoko oli 31 puhevammaista, AAC-keinoja käyttävää lasta. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella vuorovaikutusta AAC-keinoja käyttävän lapsen ja hänen ikätovereidensa välillä oli mahdollista lisätä monin erilaisin, yhteisöllisen kuntoutuksen keinoin. Ikätoverivuorovaikutuksessa tapahtuvia muutoksia oli tutkimusaineistossa mitattu useimmiten kommunikointivuorojen määrällisenä lisääntymisenä lasten välillä, jota havaittiin kaikissa sitä tarkastelevissa tutkimuksissa. Aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että jo huomion kiinnittäminen vuorovaikutukseen ja AAC-keinoja käyttävän lapsen osallistumiseen yhteisössään sekä lasten rohkaiseminen ja ohjaaminen yhteiseen vuorovaikutukseen vaikuttaa vuorovaikutusta lisäävästi AAC-keinoja käyttävän lapsen ja hänen ikätovereidensa välillä. Mikään yksittäinen keino tai interventio ei nouse esille selvästi toista parempana tai tehokkaampana. Aineisto korostaa kuitenkin vahvasti yhteisöllistä kuntoutusta.

A transsexual person does not identify herself with her biological gender. By correcting ones gender a person can change her genderidentity both legally and physiologically. One of the area for gendercorrection is the voice. Frequency, resonance, intensity of voice are identified as genderdiscriminating. By correcting the voice thru voicetherapy or voicesurgery it can be corrected to correspond to the experinced gender. The goal in voice- and speechtherapy is to help the transsexual individual to accept oneself and to be accepted by others as a representant of the wished gender. This bachelorthesis wanted to investigate how the voice of a transsexual person correlates with quality of life. This thesis defines witch aspects of voice are crucial for quality of life for transsexual individuals. The method of this thesis was a descriptive review. The material was searched from the databases EBSCO, Pro quest and Pub Med and by manual search. As selection criterion studies had to be from the year 2006 or later, be written in swedish, english or finnish, be able to get in whole and peer reviewed. The studies should deal with transsexuals, be about quality of life or happiness and the angle of approach should be the voice. Seven studies were chosen. The results identified aspects of voice that was experienced as genderspecific and that influenced the experience of quality of life. These were: frecency of voice, the subjective judgement of voice was more important than others judgement of the transsexual persons voice,, the experience of a communication situation is dependent of who you talk to and when, and from a ICF-rehabilitation model point of view the psychologial and physiological aspects of voice have most impact in quality of life. The interaction between the different factors are more important for the experienced quality of life than the aspects on their own. In the voicerehabilitation work these results can be practiced to offer the most suitable care.

Tavoitteet. Puhetta tukeva ja korvaava kommunikoinnin apuväline täyttää tarkoituksensa vain silloin, kun siihen valittu sanasto on apuvälineen käyttäjälle sopivaa. Lasten puhetta tukevien ja korvaavien kommunikoinnin apuvälineiden sanaston valitsee usein joku muu kuin apuvälineen käyttäjä itse. Sanaston valinta voi olla haastava prosessi ja valitessaan sanastoa muut henkilöt päättävät, mistä apuvälineen käyttäjän on mahdollista kommunikoida. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli tarkastella sitä, millaisia käytänteitä lasten puhetta tukevien ja korvaavien kommunikoinnin apuvälineiden sanaston valintaan liittyen on olemassa ja millaisia sisällöllisiä piirteitä on sanastolla, jota nämä käytänteet nostavat esiin. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmänä toimi kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Aineisto haettiin aiheeseen liittyen keskeisimmistä termeistä koostuvalla hakulausekkeella neljästä eri tietokannasta. Aineisto koostui kahdeksasta englanninkielisestä tutkimusartikkelista vuosilta 2001–2015. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistossa havaittiin kaksi eroavien tutkimusasetelmien myötä muodostuvaa näkökulmaa, teoreettinen ja kliininen, joiden välillä tuloksissa oli sekä eroja että yhteneväisyyksiä. Keskeisimpänä sanaston valintaan liittyvänä käytänteenä esille nousi tyypillisesti kehittyvien lasten sanaston kerääminen. Muita havaittuja käytänteitä olivat lapsen yksilöllisten sanastotarpeiden kartoittaminen ja yhteistyö lähi-ihmisten kanssa sekä kommunikoinnin käyttötarkoitusten arviointi. Sanaston sisällöllisiin piirteisiin liittyen keskeisimmät tulokset olivat havainnot ydin- ja reunasanastosta, funktio- ja sisältösanastosta sekä semanttis-syntaktisten kategorioiden ja sanaluokkien monipuolisuudesta. Tulosten perusteella voidaan todeta, että lasten puhetta tukevien ja korvaavien kommunikoinnin apuvälineiden sanaston valintaan liittyen on olemassa joitain toistuvia käytänteitä ja näiden esiin nostamalla sanastolla on tiettyjä toistuvia sisällöllisiä piirteitä. Tulokset eivät kuitenkaan ole täysin systemaattisia, joten sanaston valintaan liittyvässä kliinisessä työssä on syytä noudattaa kriittisyyttä.

Sikiöaikainen alkoholialtistus voi aiheuttaa lapselle kognitiivisia, kielellisiä sekä käyttäytymisen ongelmia, joiden kirjoon viitataan kattotermillä FASD (fetal alcohol spectrum disorders). FASD-lapsilla ja -nuorilla on monenlaisia puheen ja kielen vaikeuksia, ja puheterapia on heidän yleisin kuntoutusmuotonsa Suomessa. Tutkimusta kielellisten taitojen arvioinnin ja kuntoutuksen pohjaksi on kuitenkin vasta vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kerätä yhteen 2000-luvun tutkimustieto FASD-lasten ja -nuorten puheen ymmärtämisen taidoista ja näin tarkentaa FASD-ryhmän kielellisten taitojen profiilia puheen ymmärtämisen taitojen osalta. Tutkimuksessa verrataan FASD-lasten ja -nuorten puheen ymmärtämisen taitoja heidän älykkyyteensä sekä tyypillisesti kehittyvien verrokkien puheen ymmärtämisen taitoihin. Näin saadaan tietoa siitä, ovatko FASD-ryhmän puheen ymmärtämisen taidot ikätasolla ja toisaalta vastaavatko ne FASD-lapsen tai -nuoren yleistä kognitiivista taitotasoa. Tutkimus toteutettiin integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin. Hakulauseke ((”prenatal alcohol exposure”) OR (”fetal alcohol spectrum disorders”)) AND language AND (receptive OR comprehension OR IQ-matched) poimi neljästä tietokannasta yhteensä viisikymmentä artikkelia. Lopullisen aineiston muodostivat kuusi vuosina 2006–2013 julkaistua tapaus-verrokkitutkimusta, joissa puheen ymmärtämisen taitoja oli tutkittu osana laajempia kielellis-kognitiivisia tutkimuksia. 5–16-vuotiaiden FASD-lasten ja -nuorten puheen ymmärtämisen taidot olivat tyypillisesti kehittyviä verrokkeja heikommat sekä sanojen että lauseiden ymmärtämisen tehtävissä. Tutkimustulokset FASD-lasten ja -nuorten puheen ymmärtämisen taitojen ja älykkyyden yhteydestä olivat ristiriitaisia. Menetelmältään laadukkaimmassa tutkimuksessa puheen ymmärtämisen taidot ja älykkyys olivat yhteydessä, mutta aiheesta tarvitaan vielä lisää tutkimusta. Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella puheen ymmärtämisen taidot eivät todennäköisesti ole FASD-lasten ja -nuorten erityinen heikkous vaan linjassa heidän älykkyystasonsa kanssa, joten ymmärtämistaitoja ei voida suositella muita kielen osa-alueita tärkeämmäksi kuntoutuksen kohteeksi.

Afasia on kielellis-kognitiivinen häiriö, jonka huomattavimpia oireita ovat häiriöt kielessä ja sen käytössä. Afasiaan liittyy usein myös ei-kielellisiä kognitiivisia häiriöitä, kuten tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen ongelmia. Tarkkaavaisuuden häiriöt ovat yhteydessä afasian saaneiden ihmisten kielellisiin oireisiin. Afasian saaneilla ihmisillä on huomattu kielen eri osa-aluilla esiintyvän yksilöllistä vaihtelua (IIV), mutta tarkkaavaisuuden IIV:a on tutkittu vain vähän. Tämän tutkielman tarkoituksena on kerätä yhteen tutkimuksia tarkkaavaisuuden IIV:sta ja sen yhteydestä afasian saaneiden ihmisten kielelliseen suoriutumiseen. Koska tarkkaavaisuudella ja kielellä on osoitettu olevan yhteys, on tärkeää tutkia kuinka tarkkaavaisuuden IIV voi vaikuttaa kielelliseen suoriutumiseen afasian saaneilla ihmisillä. Tarkkaavaisuudella on tärkeä rooli niin arkielämässä pärjäämisessä kuin puheterapiassa. Tarkkaavaisuuden IIV:n ymmärtäminen voi antaa lisätietoa afasian arviointiin, kuntoutuksen kohdentamiseen sekä kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointiin. Tämän kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta, joka kuvaa tutkittavaa ilmiöitä monipuolisesti. Se syntetisoi aiempaa tutkimustietoa ja mahdollisti aiheen tarkastelun kriittisin silmin. Kirjallisuuskatsauksen aineisto haettiin useista eri tietokannoista. Aineisto muodostui neljästä tutkimuksesta, joiden valintakriteereinä olivat se, että tutkimus on suomen- tai englanninkielinen, vertaisarvioitu ja siinä on kokeellinen tutkimusasetelma. Tulokset osoittivat, että afasian saaneilla ihmisillä on enemmän tarkkaavaisuuden IIV:a kuin verrokeilla erityisesti silloin, kun tehtävän ja tilanteen vaatimukset tarkkaavaisuudelle kasvavat. Tulokset osoittivat kolme tekijää, jotka vaikuttivat IIV:n lisääntymiseen: auditiivinen prosessointi, auditiivisen ja visuaalisen modaliteetin integraatio ja kielellinen prosessointi. Tarkkaavaisuuden IIV:lla ja kielellisellä suoriutumisella oli yhteys, mutta tämän aineiston perusteella ei voida täysin erotella toisistaan kielellisen prosessoinnin ja modaliteettien integraation vaikutuksia. Tutkielman aineiston suppeuden vuoksi tuloksiin on suhtauduttava varauksella. Lisätutkimusta tarvitaan erityisesti tarkkaavaisuuden päivittäisestä IIV:sta, sekä modaliteetin integraation ja kielellisen prosessoinnin vaikutuksista erikseen.

Tavoitteet. Autismikirjon häiriöiden arviointi perustuu nykyään lähinnä haastatteluihin, kyselylomakkeisiin ja havainnointiin. Näillä menetelmillä saadut tulokset ovat kuitenkin yleensä laadullisia, eivätkä ne sovi erityisen hyvin kehityksen seurantaan tai kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointiin. Muissa häiriöryhmissä on jo käytössä erilaisia teknologisavusteisia arviointimenetelmiä, ja sellaiset voisivat sopia hyvin myös autismikirjon häiriöiden arviointiin. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa, millaisia puheen- ja liikkeentunnistukseen perustuvia teknologisavusteisia arviointimenetelmiä autismikirjon lapsille on tutkittu tai jo käytössä sekä millaisia ongelmia teknologisavusteisiin arviointimenetelmiin mahdollisesti liittyy. Menetelmät. Tutkimus oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineistoa haettiin viidestä eri tietokannasta käyttäen hakusanoina autismia tai lyhennettä ASD, arviointia kuvaavia sanoja sekä erilaisia liikkeen- ja puheentunnistusta kuvaavia ja teknologisiin ratkaisuihin liittyviä sanoja. Hakutuloksista valittiin tiivistelmän ja tarkemman sisällön tutkimisen perusteella tutkimusaineistoksi seitsemän tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimusartikkeleissa oli esitelty seitsemän erilaista teknologisavusteista arviointimenetelmää, joista neljässä käytettiin hyväksi erilaisia sensoreita, kahdessa kameroita ja tietokonenäköä ja yhdessä tablettitietokonetta. Menetelmillä pyrittiin arvioimaan stereotyyppisten liikkeiden määrää, lapsen motorisia taitoja, lapsen leikkitaitoja, tarkkaavuuden suuntaamista ja katseella seuraamista, ilmeiden tunnistamista ja tuottamista sekä autismikirjon henkilöiden jäljittelytaitoja. Kaikki menetelmät olivat vielä kehitysasteella. Löydetyt menetelmiin liittyvät ongelmat johtuivat joko käyttäjästä, laitteista tai käytännön järjestelyistä. Raportoituja ongelmia olivat sensorien antamat väärät positiiviset tulokset, mittalaitteen ja tietokoneen välisen yhteyden pätkiminen, laitteen akun matala varaus, se että lapsi kieltäytyi käyttämästä sensoriranneketta, se että, osa kameralla kuvattavista tilanteista jäi katvealueelle ja siksi huomaamatta, ja se, että mittausdataa analysoivat algoritmit eivät tunnistaneet kaikkia analysoituja tilanteita oikein.

Änkytys on puheen sujuvuuden häiriö, johon liittyy usein psykososiaalisia ongelmia. Puheen sujumattomuus saattaa heikentää änkyttävän henkilön elämänlaatua, vaikeuttaa ihmissuhteiden luomista ja rajoittaa yhteiskunnallista osallistumista. Hyväksyvän suhtautumisen omaa änkytystä kohtaan on todettu parantavan änkyttävän henkilön hyvinvointia. Viime vuosina änkytyksen kuntoutuksessa onkin keskitytty myös änkytyksen hyväksymistä edesauttaviin harjoituksiin. Tietoisen läsnäolon menetelmä, mindfulness, on myötätuntoista ja hyväksyvää suhtautumista painottava, meditaatioharjoituksiin pohjaava menetelmä, jota on käytetty osana erilaisia interventiomuotoja. Mindfulness-menetelmän harjoituksia on otettu myös osaksi puheen sujuvuuden häiriöiden kuntoutusta. Tämän tutkielman tavoitteena on kartoittaa änkytyksen kuntoutuksessa käytettyjä tietoisen läsnäolon harjoituksia ja harjoitusten vaikutuksia änkytyksen kuntoutumiseen. Tämä tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Aineistohaku tehtiin helmikuussa 2018 neljästä kansainvälisestä kokoteksti- tai viitetietokannasta (Scopus, Pubmed, Ovid MEDLINE ja speechBITE). Hakusanoiksi valittiin sanat stutter ja tälle synonyyminen stammer ja mindfulness. Niistä muodostettiin hakulauseke ((stutter*) OR stammer*) AND mindful*. Aineistoksi hyväksyttiin ainoastaan vertaisarvioidut ja maksutta kokotekstinä luettavissa olevat artikkelit. Änkytyksen kuntoutuksessa käytetyissä tietoisen läsnäolon harjoituksissa painottuivat änkytysoireiden ja niiden aiheuttamien tunteiden tietoinen havainnointi ja hyväksyminen. Tietoisen läsnäolon harjoitukset paransivat tutkimuksiin osallistuneiden henkilöiden elämänlaatua ja itseluottamusta ja vaikuttivat myönteisesti heidän kommunikaatioasenteisiinsa. Tulosten perusteella tietoisen läsnäolon harjoituksia osana änkytyksen puheterapeuttista kuntoutusta tulisi tutkia enemmän, sillä harjoitusten vaikutukset näyttäisivät olevan kuntoutumista tukevia ja harjoitukset mahdollisia toteuttaa osana puheterapiaa.

Tavoitteet. Ultraäänikuvantamista voidaan hyödyntää logopediassa biopalautemenetelmänä, jossa kuntoutuja saa reaaliaikaista visuaalista tietoa kielen asennoista ääntöliikkeiden aikana ja opettelee vertailemaan ultraäänikuvaa ja äännön akustista lopputulosta. Ilman ultraääntä lapsi ei saa omasta äännöstään visuaalista palautetta muuten kuin peilin avulla, joten menetelmä on tärkeä lisä kliinisiin käytäntöihin. Ultraäänen käytöstä on saatu positiivista näyttöä monissa logopedisissa häiriöryhmissä. Eniten ultraäänipalautetta on tutkittu artikulaatiovirheiden kuntoutuksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, millaisilla tutkimusasetelmilla ultraäänikuvantamista on käytetty lasten kehityksellisen verbaalisen dyspraksian kuntoutuksessa, ja millaista hyötyä ultraäänen käytöstä on saatu. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Hakulausekkeeseen sisältyi kehitykselliseen verbaaliseen dyspraksiaan, ultraääneen ja biopalautteeseen liittyviä hakusanoja. Aineisto haettiin Ovid Medline-, PsycINFO- ja Scopus-tietokannoista, ja se käsitti 4 kokeellista monitapaustutkimusta. Aineisto analysoitiin vertailemalla ja kuvailemalla. Tulokset ja johtopäätökset. Ultraäänikuvantamista on käytetty lasten kehityksellisen verbaa-lisen dyspraksian kuntoutuksessa kokeellisissa tapaustutkimuksissa. Koeasetelmat vaihtelivat, sillä osassa tutkimuksista ultraääni-interventioon yhdistettiin prosodiaharjoittelua ja fonologisen tietoisuuden harjoittelua. Interventiot vaihtelivat kestoltaan ja intensiteetiltään. Kaikissa 60 minuutin terapiakerta sisälsi kaksi 10-15 minuutin jaksoa, joilla käytettiin ultraääntä, sekä perinteistä motorista artikulaatioharjoittelua. Äänteiden tuottoa ja intervention tehoa eli opittujen äänteiden yleistymistä arvioitiin testisanojen avulla useissa alkumittauspisteissä, intervention aikana sekä sen päätyttyä uusintamittauksissa. Ultraäänen käytön hyödystä kehityksellisen verbaalisen dyspraksian kuntoutuksessa saatiin näyttöä. Kahdessa tutkimuksessa neljästä kaikilla osallistujilla kuntoutettavien äänteiden tuottaminen parani harjoitelluissa sekvensseissä ja tavuasemissa, ja tulos yleistyi harjoittelemattomiin testisanoihin. Osallistujien väliset yksilölliset erot aiheuttivat kuitenkin suuria eroja vasteessa interventioon. Lapsilla, joilla interventio oli vaikuttava, kehityksellinen verbaalinen dyspraksia oli lievä tai keskivaikea. Tutkielman tuloksia voidaan käyttää tulevien interventioiden suunnittelussa.

Tavoitteet. Puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi (AAC) on kehitetty mahdollistamaan niiden ihmisten kommunikointi, joilla puheella ilmaisu on joko puutteellista tai puuttuu kokonaan. Tyypillisimpiä diagnooseja, joiden yhteydessä lapsilla esiintyy vaikeita kommunikoinnin häiriöitä, ovat vaikea älyllinen kehitysvamma, CP-vamma, autisminkirjon häiriö ja kehityksellinen puheen dyspraksia. Kommunikointilaitteet ovat avusteisia AAC-apuvälineitä, jotka antavat käyttäjälleen äänen. Kommunikointilaitteet ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia ja eritasoisia. Kommunikointilaitteet ovat myös kehittyneet merkittävästi viime vuosina älylaitteiden tultua markkinoille, joten uutta kokoavaa tutkimusta tarvitaan. Tutkielmassa haluttiin selvittää, minkälaisia positiivisia ja negatiivisia kokemuksia lasten vanhemmilla on kommunikointilaitteista ja niiden käytöstä. Vanhempien näkökulman tutkiminen on perusteltua, sillä vanhemmat ovat tyypillisesti lapsen tärkeimpiä kommunikointikumppaneita ja heidän suhtautumisellaan lapsen AAC-apuvälineeseen on merkitystä sen käytön onnistumiseen. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkimusaineisto haettiin neljästä eri tietokannasta. Hakusanoiksi valittiin englanninkieliset termit, jotka viittasivat kommunikointilaitteisiin, vanhempiin ja heidän kokemuksiinsa. Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui seitsemän vuosina 2008−2018 julkaistua tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Vanhempien (n=53) kokemukset kommunikointilaitteista vaihtelivat. Vanhemmat kokivat yleisesti kommunikointilaitteen käytön lisänneen ja edistäneen lapsensa kommunikointia. Kommunikointilaitteissa vanhemmat arvostivat ääniominaisuutta, pientä kokoa ja keveyttä. Vanhemmat kokivat ammattihenkilöiden (puheterapeutit, koulun henkilökunta) antaman tuen ja ohjauksen tärkeäksi laitteen käytössä. Ammattihenkilöiden tuki ja ohjaus eivät kuitenkaan toteutuneet tai vastanneet laadultaan kaikkien vanhempien tarpeita ja vanhemmilla ilmeni myös huolia kommunikointilaitteiden rahoitukseen ja muihin kustannuksiin liittyen. Lisäksi vanhemmat kokivat ammattihenkilöiden AAC-keinoihin liittyvässä tietotaidossa ilmenevän vaihtelua ja puutteita. Tutkielman tulosten perusteella kommunikointilaitteen käytöllä näyttää olevan mahdollista edistää eri diagnooseilla olevien lasten kommunikointitaitoja, jos perhe saa tarpeidensa mukaista ohjausta laitteen käyttöön. Lasten käyttämien kommunikointilaitteiden, iän ja diagnoosien heterogeenisyyden ja toisaalta vastanneiden vanhempien homogeenisyyden ja pienen kokonaismäärän vuoksi tulokset eivät välttämättä ole laajasti yleistettävissä. Tulokset ovat kuitenkin linjassa kentän aiemman tutkimuksen kanssa, mikä lisää osaltaan tulosten luotettavuutta ja yleistettävyyttä. Lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan.

Tavoitteet. Tämä integroiva kirjallisuuskatsaus esittelee tutkimustuloksia virtuaalitodellisuuden hyödyntämisestä lasten kehityksellisten häiriöiden kuntoutuksessa. Viihdekäytön lisäksi virtuaalitodellisuutta hyödynnetään lääketieteessä, kuten kuntoutuksessa. Virtuaalilasien avulla luotua virtuaalitodellisuutta käytetään myös kliinisessä puheterapiatyössä, joten tieteellisen näytön selvittäminen on tärkeää. Vastaan tutkimuskysymyksiini 1. ja 2. aineiston kriittisen tarkastelun perusteella. 1. Missä lasten kehityksellisissä häiriöissä virtuaalitodellisuuden käyttömahdollisuuksia on tutkittu? 2. Mitä taitoja virtuaalitodellisuudessa voidaan harjoitella? Menetelmät. Keräsin aineistoni maaliskuussa 2018 eri tieteenalojen tietokantoja hyödyntäen. Hakulauseke yhdisti virtuaalitodellisuuteen viittaavat termit lasten kehityksellisiin häiriöihin viittaaviin termeihin. Hakulauseke tuotti yhteensä 61 artikkelia. Lopullinen tutkimusaineistoni koostui neljästä artikkelista. Vertailin keskenään aineiston artikkeleiden tutkimustuloksia sekä pohdin mahdollisia syitä tuloksille. Tulokset ja johtopäätökset. Virtuaalitodellisuuden käyttömahdollisuuksia oli tutkittu autismikirjon henkilöillä. Virtuaalitodellisuutta hyödyntäen voidaan mahdollisesti harjoitella autismikirjon henkilöiden sosiaalisia taitoja. Uudet virtuaalitodellisuusympäristöt ja virtuaalilasit saattavat aiheuttaa käyttäjille virtuaalipahoinvointia ja silmien rasittumista. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan pitää vasta alustavina, johtuen pienestä aineistosta sekä aineiston tutkimusten pienistä koehenkilömääristä.