Browsing by Title

Objective. Transdiagnostic models of psychopathology assume that the commonalities across disorders may outweigh their differences. While these models acknowledge that disorder-specific symptoms and features undoubtedly exist, the same underlying factors are perceived to cause and maintain various disorders. In recent years, this approach has received growing attention and several new forms of therapy have been developed based on it. These may be well-suited for the treatment of mixed-diagnosis groups or individuals with comorbid disorders, and as such, they hold the promise of being very cost-effective. One of the most established transdiagnostic treatments is the Unified Protocol (UP), designed to help patients suffering from depression and the full range of anxiety disorders. The purpose of the present study is to review the evidence regarding the efficacy and effectiveness of the UP for the transdiagnostic treatment of adult anxiety and depression. Methods. For this review, systematic literature searches were performed using the PsychInfo and PubMed online databases in October 2018. The search term used was “Unified Protocol”. The search yielded 114 results in PsychInfo and 138 in PubMed. Ten of these matched the following study selection criteria and were included in the current review: a) the study measured either the efficacy or effectiveness of the cognitive-behavioral UP therapy developed by Barlow (2011), b) treatment was delivered face-to-face in either individual or group setting, c) treatment followed the UP therapist guide without major modifications, d) participants suffered from an anxiety disorder or depression, e) participants were over 18 years of age, d) the study was published in 2015 or later, and f) the study was published in English in a peer-reviewed journal. Results and conclusions. The UP appeared both efficacious and efficient in reducing the severity of adult anxiety and depression as well as the number of comorbid diagnoses; however, there were some conflicting findings regarding recovery rates and effect sizes. The results achieved were comparable to those achieved using diagnosis-specific cognitive-behavioral therapy. The UP treatment had a positive impact on the patients’ functioning and quality of life and the amount of positive and negative affect they experienced. Treatment retention was generally high, particularly when treatment was delivered individually, and the UP received high ratings from those who participated in the studies. All in all, the current empiric evidence regarding the UP appears fairly promising. However, these results must be interpreted with caution, as the research concerning the UP is still in its infancy and a large part of it has been conducted by researchers affiliated with the treatment.

Tavoitteet. Monia ei-avusteisia ja avusteisia viestintäkeinoja on kehitetty mahdollistamaan niitä tarvitsevien viestinnällisten tarpeiden täyttyminen. Yhteistä linjaa sille, mikä näistä puhetta tukevista, täydentävistä tai korvaavista viestintäkeinoista tukee kuntoutujaa parhaiten, ei koeta olevan. Tämän tutkielman tavoitteena oli aiemman tutkimustiedon kautta selvittää millaista vertailevaa tutkimusta ei-avusteisten ja avusteisten viestintäkeinojen välillä on tehty ja miten nämä viestintäkeinot eroavat tutkituilla osa-alueilla. Tutkielman tuloksia voidaan soveltaa tukemaan ammattilaisia ei-avusteisten ja avusteisten keinojen valinnassa kuntoutujalle. Menetelmät. Tämän kandidaatintutkielman tutkimusmenetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusartikkelit valikoitiin Scopus-, MedLine- ja PsycINFO-tietokannoista huhtikuussa 2022. Hakulausekkeen termit liittyivät puhetta tukevaan ja korvaavan viestintään, ei-avusteiseen viestintään ja vertailevaan näkökulmaan. Lopulliseen aineistoon valikoitui yhdeksän vuosina 2012-2021 julkaistua alkuperäistutkimusta. Aineisto valikoitiin mukaanotto- ja poissulkukriteerejä noudattaen Tulokset ja johtopäätökset. Tutkittavia oli yhteensä 369, joista 32 oli ei-avusteisia ja avusteisia keinoja käyttäviä ja 337 eri sidosryhmiin kuuluvia aikuisia. Avusteiset keinot, erityisesti puhelaiteen käyttö osoittautui lapsille mieluisimmaksi tavaksi viestiä ja mahdollisesti tätä kautta myös nopeimmaksi oppia ja kuvanvaihdon rinnalla varmimmaksi ylläpitää. Samoin puhelaitteella kysytyt kysymykset saivat aiheeseen perehtymättömiltä sidosryhmään kuuluvilta vuorovaikutuskumppaneilta halutun vahvistuksen, viittoen kysyttyjen kysymysten jäädessä kokonaan ymmärtämättä. Sen sijaan kouluympäristössä toimivat puheterapeutit kokivat olevansa itsevarmempia arvioidessaan ja ohjatessaan ei-avusteisia keinoja, kun avusteisia keinoja. Tämän tutkielman tulokset kertovat laajempien näkökulmien tarpeesta tutkimuksessa sekä tarpeesta kiinnittää huomiota ammattilaisten itsevarmuuden tukemiseen ohjaamisessa. Tämän lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää kliinisessä työssä huomioimalla mieltymyksen vaikutus viestintäkeinon valinnassa ja käyttöönotossa kannattavana tekijänä.

Tavoitteet: Autismikirjon ydinoireisiin kuuluvilla vuorovaikutustaitojen haasteilla on merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi yksinäisyyteen, elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Siksi onkin tärkeää, että sopivia vuorovaikutustaitojen kuntoutusmuotoja autismikirjon potilaille etsitään. Eläinavusteisten interventioiden tuloksellisuudesta on tähän asti saatu lupaavinta näyttöä juuri vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa. Tässä katsauksessa tarkastellaan ovatko eläinavusteiset interventiot tuloksellisia vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa autismikirjon potilailla ja onko joitain tiettyjä alaryhmiä, joille eläinavusteiset interventiot erityisesti sopivat. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuus haettiin Google Scholar, Scopus ja Pubmed tietokannoista hakusanoilla: “moderators + animal assisted therapy/psychotherapy/intervention + autism spectrum disorder + social skills” ja “animal assisted therapy/psychotherapy/intervention + autism spectrum disorder + social skills” sekä artikkelien lähdeluetteloja tarkastelemalla. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimusnäytön perusteella eläinavusteiset interventiot voisivat olla tuloksellisia kuntoutusmuotoja autismikirjon vuorovaikutustaitojen haasteille. Moderoivista tekijöistä on vain niukasti näyttöä eikä mitään tiettyjä eläinavusteisista interventioista erityisesti hyötyviä alaryhmiä pystytty tunnistamaan. Eläinavusteisuuden tutkimuskentässä on paljon metodologisia haasteita kuten epäyhtenäinen termistö ja interventioiden protokollat. Tulevaisuudessa tarvitaan yhtenäisempää ja luotettavaa tutkimusta erityisesti moderoivista tekijöistä, jotta hoitoa voidaan tarjota oikeille kohderyhmille.

Empathy is an ability to recognize, understand and share the emotional states and understand subjective experience of others. Empathy is assumed to consist of two components: affective and cognitive empathy. Deficit in empathy are reported in autism spectrum disorder (asd) and with callous-unemotional (cu) traits. Studies have suggested that these deficits and their cause might be different between asd-traits and cu-traits. The main aim of the current review is to describe the association between asd-traits, cu-traits and lack of empathy. In addition, the review discusses the possibility that structures of empathy processes behind those traits are separate. The review also presents used methods of measuring empathy. A literature search was done by using Pubmed in March 2019. Following search terms were used: autism spectrum disorder, callous-unemotional traits, psychopathy and empathy. Every original articles that considered both asd-traits and cu-traits and that had been published between 2006 and 2019, were selected to the review. After selection, seven studies were included to the review and they were published in years 2006-2016. Based on the current knowledge from original studies untypical empathy processes and lack of empathy are connected to asd-traits and cu-traits. Mechanisms that cause lack of empathy seems to be different behind those traits. In asd-traits cognitive empathy seems to be impaired and on the contrary in cu-traits affective empathy seems to be impaired. Difference in traits level can occur also in disorder level. Therefore these findings should be taken into consideration in case of structuring subjective assistance for person with asd or cu-traits.

Tavoitteet. Tiettyihin neurologisiin sairauksiin liittyy kohonnut dysfagian eli nielemisvaikeuden riski. Nielemisen kuntoutuksen tavoitteet ja menetelmät riippuvat siitä, mihin motorisiin tai sensorisiin häiriöihin nielemisongelmat perustuvat. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hengityslihasten voiman harjoittaminen auttaa lisäämään maksimaalista uloshengitysvoimaa, mikä taas voi auttaa yskimällä poistamaan henkitorveen päätynyttä vierasta ainetta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on arvioida uloshengityslihasten voiman lisäämiseen tähtäävän EMST-menetelmän vaikuttavuutta dysfagian kuntoutuksessa potilailla, joilla on jokin neurologinen sairaus. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko vaikuttavuus yhteydessä potilaan diagnoosiin tai dysfagian vaikeusasteeseen. EMST-menetelmän oletetaan lisäävän paitsi maksimaalista uloshengitysvoimaa, myös parantavan nielemiseen osallistuvien suun, nielun ja kurkunpään lihasten toimintaa ja auttavan näin kieliluun ja kurkunpään nousemista nielemisen aikana. Menetelmät. Tutkimuksen menetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Hakulausekkeeseen sisältyi EMST-menetelmään (expiratory muscle strength training) ja dysfagiaan liittyviä haku-sanoja. Aineisto haettiin PubMed-, Scopus- ja Cinahl -tietokannoista ja se käsitti yhteensä 10 tutkimusta, joista 7 oli satunnaistettuja kontrolloituja kokeita ja 3 prospektiivisia kliinisiä kokeita. Tulokset ja johtopäätökset. Maksimaalinen uloshengitysvoima lisääntyi koeryhmässä merkitsevästi kaikissa tutkimuksissa, joissa se oli muuttujana. Nielemisen turvallisuutta mittaavat P/A-pisteet paranivat koeryhmällä viidessä yhdeksästä tutkimuksesta, joissa pisteet olivat mitattavana muuttujana. Subjektiivisessa nielemiseen liittyvässä elämänlaadussa ei nähty muutosta yhdessäkään tutkimuksessa, jossa se oli muuttujana. Siihen, oliko menetelmän vaikuttavuus yhteydessä sairausdiagnoosiin tai dysfagian vaikeusasteeseen, ei saatu katsauksen aineiston perusteella selvää vastausta. Tutkimuksen perusteella EMST-menetelmä on helppokäyttöinen ja hyvin siedetty, ja se sopii hyvin neurologisten potilaiden lieväasteisen dysfagian kuntoutukseen. Menetelmä voi soveltua myös ennakoivaan kuntoutukseen etenevissä neurologisissa sairauksissa.

Tavoitteet. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kuulovammaisten lasten kielelliset taidot ovat usein ikäodotuksista jäljessä ja kuulovammaisten lasten välillä esiintyy huomattavaa vaihtelua näissä taidoissa. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella kuulovammaisten lasten epäsanatoiston ja heidän kielellisten taitojensa välisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa otettiin lisäksi huomioon se, ovatko erilaiset demografiset ja audiologiset tekijät yhteydessä kuulovammaisten lasten epäsanatoistoon sekä se, miten kuulovammaisten ja normaalikuuloisten lasten epäsanatoistotaidot eroavat toisistaan. Näitä asioita tarkastelemalla tutkittiin, voisiko epäsanatoistoa hyödyntää kuulovammaisten lasten kielellisten taitojen arvioinnissa ja erityisen kielellisen kuntoutuksen tarpeessa olevien kuulovammaisten lasten tunnistuksessa. Menetelmät. Tutkielman tutkimusmenetelmä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Aineistohaku suoritettiin tieteellisiä julkaisuja sisältävissä tietokannoissa seuraavilla hakusanoilla: nonword repetition/imitation, hearing loss, hearing impairment, hearing impaired, hearing aid, cochlear implant, deaf, deafness, language skills ja language acquisition. Hakusanoista muodostui seuraava hakulauseke: (nonword AND (repetition OR imitation)) AND ((hearing AND (loss OR impair* OR aid)) OR "cochlear implant" OR deaf*) AND (language AND (skills OR acquisition)). Lopulliseen aineistoon valikoitui seitsemän tieteellistä tutkimusartikkelia, joissa tutkittiin epäsanatoiston ja erilaisten kielellisten taitojen ja muiden tekijöiden välisiä yhteyksiä sekä vertailtiin kuulovammaisten ja normaalikuuloisten lasten epäsanatoistoa. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkielman päätulokset olivat seuraavat: kuulovammaisten lasten epäsanatoisto oli positiivisesti yhteydessä heidän kielellisiin taitoihinsa, demografiset ja audiologiset tekijät eivät olleet voimakkaasti yhteydessä epäsanatoistoon, kuulovammaiset lapset suoriutuivat merkitsevästi normaalikuuloisia lapsia huonommin epäsanatoistossa ja kuulovammaisten lasten ryhmän sisäinen vaihtelu epäsanatoistossa oli suurempaa kuin normaalikuuloisilla lapsilla. Tulokset viittaavat siihen, että epäsanatoistosta voi olla kliinistä hyötyä erityisen kielellisen kuntoutuksen tarpeessa olevien kuulovammaisten lasten tunnistuksessa.

Tavoitteet. Alle kouluikäisten lasten änkytysterapiassa on jo pitkään käytetty hyväksi epäsuoria kuntoutusmenetelmiä puheen sujuvuuden tukemisessa. Parent-Child Interaction Therapy (PCIT) ja Demands and Capacities Model (DCM) ovat laajasti lapsen kehityksen huomioivia lähestymistapoja. Näiden tarkoituksena on lisätä lähiympäristön tietoisuutta puheen sujuvuuteen vaikuttavista tekijöistä ja saada heidät hyödyntämään niitä arjen vuorovaikutustilanteissa. Käytännön työssä menetelmien on todettu edistävän puheen sujuvuutta itsessään ja vaikuttavan myönteisesti sekä vuorovaikutusilmapiirin, että änkytykseen liitettyjen asenteiden kehittymiseen. Varsinaisia tutkimuksia aiheesta on kuitenkin vain vähän saatavilla. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää ja koota yhteen PCIT:n ja DCM:n vaikuttavuutta alle kouluikäisten lasten änkytysterapiassa. Menetelmä. Kirjallisuuskatsauksen aineisto kerättiin yliopiston kirjaston tietokantoja ERIC (Proquest), Academic Search Complete (EBSCO), MEDLINE (Proquest) ja SCOPUS (Elsevier) käyttäen. Hakulausekkeella TI (stutter* or stammer* or (speech and rate)) AND TI (treatment or therapy or intervention or influence or effect or outcome or impact) AND TI (child* or early or preschool) AND AB (DCM or (demands and capacities model) or PCIT or (parent-child interaction therapy) or fluency) aineistoksi valikoitui neljä tutkimusta, joiden avulla kartoitettiin pienten lasten änkytysterapiassa käytettävien menetelmien (PCIT ja DCM) vaikuttavuutta. Tulokset ja johtopäätökset. PCIT ja DCM olivat tehokkaita kuntoutusmenetelmiä alle kou-luikäisten lasten änkytysterapissa. Ympäristöllä on erittäin suuri rooli lapsen puheen sujuvuu-den ylläpitämisessä ja lisäämisessä. Nämä vuorovaikutuksen merkitystä sekä lapsen yksilöllis-ten kykyjen ja piirteiden huomioimista korostavat interventiomenetelmät auttavat löytämään lapsen kehitystä ja kommunikaatiota parhaiten tukevat keinot. Jatkossa tarvitaan kuitenkin lisää luotettavaa tutkimusta näiden tulosten tueksi. Kuntoutustarpeen arvion ja oikean interventiomenetelmän valintaan tulee kehittää tutkittuun tietoon perustuvia lähestymistapoja.

Epävakaa persoonallisuushäiriö on yksi yleisimmistä persoonallisuushäiriöistä ja sillä on vaikutuksia henkilön toiminta- ja työkykyyn. Toisin kuin useimpien mielialahäiriöiden kuten masennuksen osalta, epävakaan persoonallisuushäiriön vaikutuksia syrjäytymiselle on tutkittu melko vähän. Syrjäytymistä kuvaa elämän eri osa alueiden haasteiden kumuloituminen ja kokemus siitä, ettei ole osallinen yhteiskunnassa. Syrjäytymistä voidaan indikoida esimerkiksi työllisyyden mittareilla, kuten NEET-indikaattorilla (not in education, employment or training). Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tutkia epävakaan persoonallisuushäiriön vaikutuksia työkyvylle. Oletuksena on, että epävakaa persoonallisuushäiriö heikentää työkykyä ja on yhteydessä työttömyyteen. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin aineistohakua Scopus-tietokannasta. Mukaan valikoitui sietsemän tutkimusta, joissa tutkittiin joko diagnoosin tai oirekyselyn mukaan todetun epävakaan persoonallisuushäiriön tai sen piirteiden vaikutuksia työkyvylle, työllisyydelle tai NEET-statukselle. Tutkittavat olivat 15–65-vuotiaita. Mukaan otetiin kolme nuoriin kohdistuvaa poikittaistutkimusta, kaksi aikuisiin kohdistuvaa poikittaistutkimusta ja kaksi pitkittäistutkimusta, joista toinen oli kaksostutkimus. Tämän katsauksen tulokset osoittivat, että epävakaalla persoonallisuushäiriöllä oli heikentäviä vaikutuksia työkyvylle, ja se altisti työttömyydelle ja NEET-statukselle. Myös diagnoosikynnyksen alittavat piirteet vaikuttivat heikentävästi työkykyyn ja työllisyyteen. Epävakaa persoonallisuushäiriö näyttäisi vaikuttavan työkykyyn myös yhtä paljon kuin masennus tai ahdistus ja erityisesti ne, joilla on persoonallisuushäiriön lisäksi päällekkäisiä masennusoireita, kokevat eniten haittaa työkyvyn kannalta. Epävakaan persoonallisuushäiriön aiheuttaman työkyvyn aleneman kuntouttamisesta voisi olla hyötyä syrjäytymisen estämiselle.

Målsättning Med röststörning avses att rösten inte håller för de krav som ställs på den. Röststörning inverkar negativt på kommunikationsförmågan vilket har följder för en individs fysiska och sociala välbefinnande och kan leda till social isolering, depression, försämrad livskvalitet och arbetsoförmögenhet. Röstterapi är en vanlig rehabiliteringsform för olika röststörningar. Den är verkningsfull om klienten är följsam, det vill säga närvarar och följer de råd som vårdgivaren ger. Forskning har ändå visat att många klienter varken inleder eller fullföljer av läkare rekommenderad röstterapi. Utan adekvat rehabilitering finns det risk att klientens röststörning fortsätter eller förvärras vilket har negativa konsekvenser för individen själv, men också för sjukvården och samhällsekonomin. Det har gjorts undersökningar för att utreda vad som ligger bakom klienternas beteende men man har ännu inte påvisat samband som förklarar orsakerna. Uppsatsen ger en överblick av de forskningsresultat som för närvarande finns att tillgå gällande faktorer som påverkar inledande av och följsamhet i röstterapi. Den söker också svar på frågan om man bland dessa faktorer har identifierat sådana som vårdande instans kan påverka för att stöda klienter att inleda och engagera sig i sina terapier. Metod Uppsatsens metod var integrativ litteraturöversikt. En slutlig sökning gjordes i februari 2024 i Ovid Medline och Scopus. Som sökuttryck i Ovid Medline användes: ((voice or vocal or dysphoni*) adj1 (therap* or treat* or habilitat* or rehab*)) AND ((adher* or complian* or dropout* or no-show or initiat* or attend* or "patient* perception*" or perception or attitude* or resist* or motivat* or self-efficacy or coping or change or attrit* or barrier* or facilitator* or missed*)) och i Scopus: (voice OR vocal OR dysphoni*) W/1 (therap* OR treat* OR habilitat* OR rehab*) AND (adher* OR complian* OR dropout* OR no-show OR initiat* OR attend* OR "patient* perception*" OR perception OR attitude* OR resist* OR motivat* OR self-efficacy OR coping OR change OR attrit* OR barrier* OR facilitator* OR missed*). Som material valdes sju artiklar utgivna mellan 2020 och 2023. Artiklarna analyserades mot bakgrund av forskningsfrågorna och beskrevs närmare i tabellform. Resultat och slutledningar Få demografiska faktorer inverkade på inledande av eller följsamhet i röstterapi. Socioekonomiska, relationella och social-kognitiva faktorer inverkade däremot på klientbeteendet och behöver undersökas vidare. Det behövs också koncensus kring hur olika begrepp definieras, operationaliseras och mäts Det finns belägg som stöder utövande av telepraktik, interdisciplinär bedömning, möjligast korta tidsintervall mellan interdisciplinär bedömning och intervention, information om röstterapins nytta och upplägg, stöd av klienters motivation och självförmåga, samt uppmärksammande av terapeutisk allians för att minska hindren för och främja inledande av och följsamhet i röstterapi.

Abstract Objectives. The aim of this review is to examine early rehabilitation methods that affect phonological awareness in developmental language disorder in pre-school children. Developmental Language Disorder (DLD) refers to a disorder of speech production and speech comprehension characterized by impaired acquisition and control of linguistic abilities. Studies have found that children with DLD may have difficulty with phonological awareness, which may affect, for example, learning to read and write. Much research has been done on the significance of phonological awareness, yet only few studies have concentrated on the effect of exercise of phonological awareness in the DLD. The review is limited to those studies that look at early-stage rehabilitation, as it is important to seek to prevent the far-reaching and cumulative negative consequences of the disorder. Methods. The literature was searched in Google Scholar using the search term “developmental language disorder phonological awareness intervention”. The literature was selected on the basis that the studies targeted phonological awareness and pre-school children. Only studies on small group interventions, computer assistance, or interactive reading were included in the review. Results and conclusions. All the studies reviewed showed statistically significant results in improving phonological awareness, and the methods reviewed appeared to be useful and clinically applicable in the early rehabilitation of DLD. However, caution should be exercised in generalizing the results to a wider population, as small sample sizes in studies, for example, limit conclusions. In the future, in addition to a wider sample size, the focus should be on, among other things, more diverse experimental setups and the inclusion of subjects from different cultural and socio-economic backgrounds.