Browsing by Title

Suurin osa länsimaisesta musiikista perustuu tonaaliselle järjestelmälle. Oktaavi-intervalli on tonaalisen musiikin perusta. Sen erityispiirteiden, kuten sävelten yhteisen yläsävelsarjan vuoksi sillä on erityinen asema myös tutkimuskäytössä. Matemaattisen oktaavin sävelten perustaajuuksien suhde on 2:1 tai 1200 centiä. Kuitenkin empiirisen näytön valossa vaikuttaa siltä, että puhtaaksi oktaaviksi koetaan fysikaalista oktaavia hieman laajempi intervalli, jossa sävelten taajuuksien suhde on suurempi kuin 2:1. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että subjektiivinen hyväksi koettu oktaavi on laajempi kuin fysikaalinen oktaavi. Tätä ilmiötä kutsutaan laajenevien oktaavien ilmiöksi. Laajenevien oktaavien ilmiön alkuperästä ei ole yksimielisyyttä eikä sen hermostollista perustaa tunneta. Tämä tutkielma on tehty osana laajempaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on elektroenkefalografia (EEG) -tutkimuksen ja kuuntelukokeen keinoin kartoittaa laajenevien oktaavien ilmiön hermostollista perustaa. Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteeksi on rajattu koehenkilöiden vastaukset kuuntelukokeessa, ja tarkastelun ulkopuolelle on jätetty EEG-tulokset. Tutkimuskysymykset olivat: Näkyykö laajenevien oktaavien ilmiö koeasetelmassa ja tapahtuuko kokeen aikana mahdollisesti oppimista tai väsymistä? Koehenkilöinä (n=20) oli koulutettuja ammattilaisia orkesterimuusikoita. Koeasetelmaan kuului esikoe sekä kuuntelukoe. Esikokeen tavoitteena oli selvittää koehenkilökohtainen subjektiivinen oktaavi (ref), ja koehenkilön tehtävänä oli säätää kuulemansa intervalli hyväksi oktaaviksi. Pääkokeessa koehenkilön tehtävänä oli luokitella kuulemansa ärsykepari kolmeen eri luokkaan; matala, hyvä tai korkea. Ärsykeparit koostuivat neljän oktaavin intervallista, ja erosivat toisistaan intervallin ylemmän äänen intonaation suhteen. Ärsykeparityypit olivat matemaattinen oktaavi (mat), subjektiivinen oktaavi (ref), matemaattiseen oktaaviin verrattuna 90 centiä liian matala oktaavi (m90) ja 90 centiä liian korkea oktaavi (p90). Hypoteesin mukaisesti kaikki koehenkilöt säätivät esikokeessa subjektiivisen oktaavin (ref) matemaattista (mat) korkeammaksi. Pääkokeessa m90 luokiteltiin systemaattisesti matalaksi. mat luokiteltiin useimmiten matalaksi ja ref hyväksi. p90 luokiteltiin useimmiten korkeaksi. Muutamaa yksittäistä poikkeavasti vastannutta koehenkilöä lukuun ottamatta systemaattista muutosta luokittelussa ei kokeen aikana tapahtunut.

Anorexia nervosa is a severe and chronic mental disorder with high relapse and mortality rate. It still has relatively poor prognosis and the rates of recovery vary a lot largely depending on the way recovery is defined and specific criteria used. Studies show that recovery of anorexia nervosa is composed of changes in different areas of life and in this review I study physical, psychological, behavioral, social and functional components of recovery. I also study different definitions of recovery and how these definitions and emphasis on certain components affect treatment and research. Physical and behavioral symptoms of anorexia nervosa are clearly observable and considering this fact, it is interesting to know how psychological factors receive attention in treatment process. Within the eating disorder literature most studies focus on weight gain and improvement in eating disorder symptomatology. And in treatment those areas are the first priority. Because of life-threatening nature of the illness and the positive effect of early treatment response on prognosis this emphasis is most important. However, considering the high relapse rate of anorexia nervosa, physical condition and behavioral changes do not indicate complete recovery and other components should also be included in the definition of recovery and paid attention to in treatment. Besides, there is evidence that certain mental changes and insight into the illness allow for recovery in other components. And although physical factors are usually stressed, anorexia nervosa can alternatively be seen as a disorder of impaired identity development and disturbed sense of self. Assessment of psychological changes is challenging and information is usually derived from qualitative studies and patient’s own experiences. While qualitative approach usually is more time consuming, the detailed information they provide could be used to enrich data of empiricist methods. Nowadays, there is a lot of knowledge about risk and predisposing factors of anorexia nervosa, but limiting understanding of mechanisms of change and recovery. In order to develop more effective treatment in the future, understanding of key processes of recovery should be increased and at the same time in treatment, all components of recovery should be taken in to consideration to achieve full recovery.

Intrusive thoughts concerning intentionally harming one’s infant are common in new parents, as much as half of new mothers report having them after childbirth. Most parents experience thoughts as passing but more distressing than other types of postpartum intrusive thoughts. Thoughts concerning child harm can be experienced distressing also by other family members and clinicians which may lead to secrecy or overestimation of risk of child abuse. According to current research, intrusive thoughts do not seem to predict child abuse. More research is needed to normalize intrusive thoughts and find out connection between intrusive thoughts and child abuse.

Lapset voivat toimia oikeudellisessa kontekstissa todistajina niin uhrin asemassa kuin silminnäkijöinäkin. Yleisimpiä rikoksia, joissa lapsia kuullaan todistajina ovat lapseen kohdistuvat väkivalta- ja seksuaalirikokset. Lisäksi lapsen todistajanlausunto voi olla keskeisessä asemassa perheväkivaltaepäilyä selvitettäessä. Koska lapset ovat enenevissä määrin osallisina oikeudellisessa kontekstissa, lisääntyy myös tarve ymmärtää lasten muistiin ja todistajanlausuntoon vaikuttavia tekijöitä. Tämän katsauksen tavoitteena on esitellä keskeisimmät tällaiset tekijät ja lisätä ymmärrystä siitä, voiko lapsi olla luotettava todistaja. Katsauksessa käytettiin lähteinä keskeisiä kansainvälisiä tutkimusartikkeleita lasten muistista oikeuspsykologisesta näkökulmasta. Tutkimukset yhtenäisesti osoittavat, että vanhemmilta lapsilta voidaan odottaa parempia ja eheämpiä muistikuvia ja kertomuksia tapahtumista kuin nuoremmilta lapsilta. Kuitenkin laadukkailla haastatteluilla, joissa huomioidaan lapsen kehitystaso ja muistiin ja todisteluun vaikuttavat tekijät, voidaan nuoriltakin lapsilta saada luotettavaa ja laadukasta tietoa. Tutkimusten mukaan saman kysymyksen esittäminen lapselle haastattelun aikana saattaa johtaa lapsen vastauksen ja jopa muistikuvan muuttumiseen, mikä heikentää lapsen kertomuksen luotettavuutta. Toistetut haastattelut puolestaan lisäävät tavoitetun olennaisen tiedon määrää, koska lapsi pystyy täydentää aiempaa kertomustaan. Olennaista on käyttää avoimia kysymyksiä, joihin lapsi pystyy vapaasti kertoa tapahtumista muistamansa yksityiskohdat. Lasten muistikuvia tapahtumista heikentää tutkimusten mukaan viive tapahtumien ja niistä kertomisen välillä, sekä keskenään samanlaisina toistuvat tapahtumat, jolloin lapsi herkästi sekoittaa eri tapahtumakertoja toisiinsa. Lisäksi lapsilla voi olla vaikeuksia myös muistikuvan lähteen tunnistamisessa, eli he saattavat sekoittaa todellisuudessa tapahtuneet asiat kuviteltuihin, mikä vääristää muistikuvia. Lisäksi lapsen kielellisillä taidoilla on suuri merkitys siihen, mitä lapsi tapahtumahetkellä painaa mieleensä, miten hän myöhemmin muistaa tapahtumat ja miten hän osaa muistikuvansa sanoittaa. Lapsen muistikuvien määrään ja tarkkuuteen vaikuttaa myös lapsen osallisuus tapahtumiin. Tutkimukset osoittavat, että lapsi muistaa yleisesti paremmin sellaiset tapahtumat, joissa hän on itse ollut aktiivisena osallisena. Kuitenkin jos lapsi seuraa itselleen tutun henkilön toimintaa, voidaan se muistaa yhtä hyvin kuin oma toiminta. Tämä antaa viitteitä siitä, että lapsi voi olla yhtä hyvä todistaja niin uhrina kuin silminnäkijänäkin. Haasteena tutkimuksissa on se, miten saadaan eettisesti jäljiteltyä rikoksen luonnetta, jotta tutkimustulokset olisivat suoremmin sovellettavissa oikeudelliseen kontekstiin. Jotkin tutkimukset ovat onnistuneet hyödyntämään todellisia tapauksia, joissa on epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä, tai yhdistämään tutkimusasetelmaan sellaisia piirteitä, jotka voisivat liittyä esimerkiksi seksuaalirikokseen. Joka tapauksessa oikeudellisessa kontekstissa tulee olla tietoisia näistä tutkimuslöydöksistä, ja lapsia tulee haastatella ja heidän antamiaan lausuntoja arvioida lapsen kehitystaso ja muistiin ja todisteluun vaikuttavat tekijät huomioiden.

Background and aim of the study. Antisocial behavior is a complex phenotype describing combinations of criminal or aggressive behavior opposing the social rules and symptoms of antisocial personality disorder. Antisocial behavior seems to be highly heritable, but the mechanisms of heritability remain poorly understood. One of the best studied risk factors is maltreatment in childhood, but it seems that biological factors can create higher vulnerability to harmful experiences and so heighten the risk for antisocial behavior. Differences in levels of MAOA enzyme, caused by MAOA gene variants, has been proposed to be one possible biological factor moderating the interaction between childhood maltreatment and antisocial behavior. Especially the low activity variant, MAOA-L-genotype, has been proposed to increase the risk as the complete ineffectiveness of MAOA enzyme has been shown to led to impulsive aggression. The aim of this review is to examine how childhood maltreatment and MAOA genotype can heighten risk for antisocial behavior across the lifespan. Research methods. A search for relevant studies was made using terms ”MAOA” or ”Monoamine oxidase A” in connection with ”antisociality”, ”antisocial behavior”, ”antisocial lifespan”, ”violence” and ”childhood maltreatment” or ”childhood adversities”. The databases used were Google Scholar, PubMed, Scopus and Helka. Results and conclusions. The MAOA gene variants did not create a risk for antisocial behavior, but when a MAOA-L-carrier is exposed to childhood maltreatment, the risk became remarkably higher. MAOA-H genotype seems to improve resilience against harms of maltreatment. Research on topic has resulted in quite mixed results, especially in populations other than white males. The reasons behind the high heredity of antisocial behavior remain unknown, but it seems that biological factors and childhood experiences are equally crucial in development of antisocial behavior.

Tavoitteet: Dissosiaatio on mielen puolustusmekanismi, joka ilmenee usein trauman yhteydessä tai sen jälkeen. Se voi vaikuttaa moniin mielen toimintoihin, kuten muistiin, havainnointiin, tietoisuuteen ja identiteettiin, sekä ilmetä irrallisuutena omista ajatuksista, tunteista tai ympäristöstä. Etenkin lapsuudessa ilmenevän dissosiaation vaikutuksista mielenterveyteen tiedetään kuitenkin vähän. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tarkastella lapsuudessa ilmenevää dissosiaatiota ja dissosiaation vaikutuksia myöhempään mielenterveyteen. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta varten hain tutkimuksia PubMed ja Google Scholar -tietokannoista yhdistelemällä hakusanoja ”dissociation”, ”children”, ”adolescents”, ”mental health”, ”outcomes” ja ”role” syksyn 2023 aikana. Lisäksi hyödynsin aiheeni kannalta merkityksellisten artikkeleiden lähdeluetteloita. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimustulosten perusteella dissosiaatio vaikuttaa olevan erityisesti kytköksissä itsetuhoisuuteen ja saattaa toimia välittäjänä kaltoinkohtelun ja mielenterveyshäiriön kehittymisen välillä. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tutkimusta on kuitenkin rajallisesti, ja lisätutkimuksen tarve on ilmeinen. Täydentävää tutkimusta tarvitaan laajentamaan ymmärrystä dissosiaatiohäiriöistä ja niiden vaikutuksista, jotta voidaan kehittää tehokkaampia interventioita.

Tavoitteet: Nuorisorikolliset ovat yhteiskunnan erityinen ryhmä, johon liittyy paljon riskitekijöitä. Nuorisorikollisilla on tavanomaista enemmän lapsuuden kaltoinkohteluhistoriaa ja tunnekylmiä piirteitä. Lapsuuden kaltoinkohtelulla on kielteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen ja se voi johtaa rikollisuuteen myöhemmin elämässä. Tunnekylmät nuoret eivät tunne empatiaa ja syyllisyyttä kuten muut, joten myös heillä on suuri rikollisuuden riski. Tutkimustieto näiden kahden riskitekijän keskinäisistä yhteyksistä on kuitenkin hajanaista. Tutkielman tavoitteena onkin tutkia, miten lapsuuden kaltoinkohtelun eri muodot ja tunnekylmät piirteet ovat yhteydessä toisiinsa nuorisorikollisilla. Menetelmät: Vertaisarvioitu, englanninkielinen ja alkuperäistutkimuksista koostuva tutkimuskirjallisuus haettiin helmikuussa 2024 PubMed-tietokannasta yhdistelemällä hakusanoja ”callous-unemotional traits”, ”child maltreatment”, ”juvenile delinquency”, “psychopathy”, ”criminality”, “ICU”, ”recidivism”, “aggression”, “violence”, “empathy”, and “parenting” sekä artikkelien lähdeluetteloita tarkastelemalla. Tulokset ja johtopäätökset: 10 tutkimusartikkelin perusteella lapsuuden kaltoinkohtelu voi ennustaa tunnekylmiä piirteitä nuorisorikollisilla. Varsinkin emotionaalinen laiminlyönti ennustaa tunnekylmyyttä. Eri kaltoinkohtelumuotojen yhteyksistä tunnekylmyyteen löytyi kuitenkin kulttuurillisia eroja. Yhteyttä vahvisti tunteiden puuduttaminen ja äidin matala lämpö. Yhteyden sukupuolieroja ei oltu tutkittu suoraan, mutta paljastui, että nuorisorikollispojilla on vähemmän kaltoinkohtelun kokemuksia ja enemmän tunnekylmiä piirteitä, kuin nuorisorikollistytöillä. Jatkossa olisi tärkeää tutkia sukupuolieroja tarkemmin sekä tutkimustietoa hyödyntäen kehittää rikollisuuden uusimista ehkäiseviä interventiota ja auttaa nuorisorikollisia jatkamaan rikollisuudesta vapaata elämää.

Psychotic disorders are quite rare but severe mental disorders. For example, the life time prevalence for schizophrenia is only 0.5 %, whereas the life time prevalence for psychotic symptoms is approximately 5 - 6 %. Psychotic symptoms can predict problems with mental health and they are often considered to be early signs of the beginning of a psychotic disorder. Psychotic disorders can cause impairments in a person’s ability to handle daily tasks and they are known to have a negative impact on the general quality of life. Therefore, it is extremely important to recognize factors that may cause psychotic disorders in order to prevent their development. It is known, that psychotic symptoms and psychotic disorders can be explained by multiple different factors, but it has been suggested that childhood sexual abuse is one of these explaining factors. However, victims of sexual abuse will not always develop a psychotic disorder. Therefore, it is especially important to understand, which of the underlying factors could possibly transmit or moderate the link between childhood sexual abuse and psychotic symptoms. When the association is known, victims of sexual abuse can be supported properly. For the literature selection of my thesis, I chose studies which discussed psychotic symptoms of persons with sexual abuse history in childhood as well as studies, which examined traumatic childhood experiences retrospectively of patients with first-episode psychosis. In addition, the literature selection included population based studies, which examined both sexual abuse history in childhood and psychotic symptoms from randomly selected sample. Many of the studies used retrospective self-report questionnaires in the collection of data, while there were also some studies where data was based on medical records. In my thesis I examine the link between childhood sexual abuse and psychotic symptoms and especially that which factors have an impact on such link and which moderate it. The symptoms of general psychopathology, such as anxiety, are essential factors transmitting the link. Additionally, other childhood trauma experiences also have an impact on the link: emotional and physical abuse transmit the path to the positive psychotic symptoms whereas physical neglect mediates the path to the negative symptoms. It is also known, that the link between sexual abuse and psychotic symptoms is stronger with females than males. Childhood sexual abuse is strongly associated with psychotic symptoms. Therefore, psychotic symptoms increase the risk of developing psychotic disorder and hence, it is important to take notice for the showing symptoms as soon as possible.

The present thesis reviews studies on the relationship between a childhood trauma and a psychosis, and psychological factors that may mediate this relationship. Recent studies have connected childhood traumas to the psychosis and to the risk for psychosis. The studies are correlational and some of them have explored psychological factors that may mediate relation between childhood trauma and psychosis. Among these, studies have explored attachment, dissociation, emotion regulation, and cognitive schema as potential mediators. The data was collected in October 2019 from the PsycInfo, Google Scholar and PubMed databases. Nine studies were selected for this review, with the emphasis on quality of methods and recent publication. Three of these studies focused on the attachment quality and one of them also on dissociation. Dissociation alone was focused on three studies. One study focused on emotion regulation and two studies on cognitive schemas but one of them included also dissociation. The studies supported a view that anxiety and fearful attachment styles, emotion regulation, negative self-schemas and dissociation functioned as mediators between childhood traumatic experiences and psychosis. Dissociation has particularly a strong role. It was repeated as a mediator in several studies, sometimes even when the comorbid symptoms were controlled for. However, the results should be interpreted critically. All the studies, except one, were cross-sectional precluding any causal conclusions. Further studies need to be done. Future research should include longitudinal studies and there should be paid more attention to research methods.

Adult psychopathy is typically included under the umbrella term of antisocial personality disorder, but the two constructs do not entirely overlap. The central features of psychopathic personality are a lack of empathy and blunted affect, whereas antisocial behaviour is more strongly related to impulsivity and a lack of self-control. In children, the developmentally analogous counterpart to psychopathic personality traits are generally considered to be callous-unemotional traits, while antisocial personality disorder corresponds to conduct disorder. This paper aims to examine whether children with behavioural problems differ in terms of callous-unemotional traits, as the target of interest are the genetic and psychophysiological determinants as well as the developmental idiosyncrasies. Research indicates that callous-unemotional traits in children are linked to a presentation of conduct disorder that is more stable and more severe. Callous-unemotional children with behavioural problems are less empathic and have more blunted affect than other children, whereas non-callous children with behavioural problems are exceptionally reactive emotionally. In addition, callous-unemotional traits predict more negative life experiences, as well as more conduct problems in the context of negative life experiences. Callous-unemotional traits may therefore, for example, significantly influence the effectiveness of intervention and prevention practices. Central areas of future research may thus be other potential factors between callous-unemotional traits and conduct problems, as well as the possibilities for intervention concerning both callous-unemotional traits and conduct problems.