Browsing by Title

Anorexia nervosa is a severe and chronic mental disorder with high relapse and mortality rate. It still has relatively poor prognosis and the rates of recovery vary a lot largely depending on the way recovery is defined and specific criteria used. Studies show that recovery of anorexia nervosa is composed of changes in different areas of life and in this review I study physical, psychological, behavioral, social and functional components of recovery. I also study different definitions of recovery and how these definitions and emphasis on certain components affect treatment and research. Physical and behavioral symptoms of anorexia nervosa are clearly observable and considering this fact, it is interesting to know how psychological factors receive attention in treatment process. Within the eating disorder literature most studies focus on weight gain and improvement in eating disorder symptomatology. And in treatment those areas are the first priority. Because of life-threatening nature of the illness and the positive effect of early treatment response on prognosis this emphasis is most important. However, considering the high relapse rate of anorexia nervosa, physical condition and behavioral changes do not indicate complete recovery and other components should also be included in the definition of recovery and paid attention to in treatment. Besides, there is evidence that certain mental changes and insight into the illness allow for recovery in other components. And although physical factors are usually stressed, anorexia nervosa can alternatively be seen as a disorder of impaired identity development and disturbed sense of self. Assessment of psychological changes is challenging and information is usually derived from qualitative studies and patient’s own experiences. While qualitative approach usually is more time consuming, the detailed information they provide could be used to enrich data of empiricist methods. Nowadays, there is a lot of knowledge about risk and predisposing factors of anorexia nervosa, but limiting understanding of mechanisms of change and recovery. In order to develop more effective treatment in the future, understanding of key processes of recovery should be increased and at the same time in treatment, all components of recovery should be taken in to consideration to achieve full recovery.

Incarcerated mothers of small children are a group in need of special attention. The first year of a child is thought as significantly important when the child is developing an attachment bond to their mother. During this period of time, a long lasting separation from the primary caregiver can be damaging to the child. In many countries, mothers are separated from their children during their prison sentence, but in special units, some are given the chance to live together with their child. The aim of my thesis is to examine how living in prison will affect the child, the future development of the child, and the attachment bond between the mother and the child. I will also study the effects of incarceration on the mothers' mental health and parenting. My data consists of peer-reviewed articles, searched with Google Scholar. In my data, I included studies in which the sample consisted of mothers and children living in prison, or of mothers who were separated from their small children because of their prison stay. The chosen articles used quantitative methods to measure variables related to the well-being of the children or the mothers, or the attachment between the children and the mothers. Nine studies were included, all of which were carried out in the USA or in England, and published during the years 2000-2018. In two of the studies, most of the children who were living in a mother and baby unit in prison were securely attached to their mothers. In another study, preschool-aged children who had lived in prison as babies had less depression and anxiety symptoms than the children who had been separated from their mothers as babies. In follow-up, the mothers in the first group were more likely to have the custody of their children than the mothers in the comparison group. Connections to other variables, such as maternal interaction, depression and reflective functioning were weaker: there are results that support the effectiveness of prison interventions, but also results that are against the interventions. Prison nurseries did not have a statistically significant effect on the variables in the studies, but no study that was explored here reported any negative effects to the children either. In the light of these results, alternatives for a separation should be guaranteed to as many mothers and children as possible. Research has also shown that various incarcerated mothers have a lot of mental health problems, a history of traumatic experiences and and an insecure attachment bond. More research is needed to define effective interventions and treatments targeted to this risk group.

Tavoitteet: Dissosiaatio on mielen puolustusmekanismi, joka ilmenee usein trauman yhteydessä tai sen jälkeen. Se voi vaikuttaa moniin mielen toimintoihin, kuten muistiin, havainnointiin, tietoisuuteen ja identiteettiin, sekä ilmetä irrallisuutena omista ajatuksista, tunteista tai ympäristöstä. Etenkin lapsuudessa ilmenevän dissosiaation vaikutuksista mielenterveyteen tiedetään kuitenkin vähän. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tarkastella lapsuudessa ilmenevää dissosiaatiota ja dissosiaation vaikutuksia myöhempään mielenterveyteen. Menetelmät: Tutkimuskirjallisuutta varten hain tutkimuksia PubMed ja Google Scholar -tietokannoista yhdistelemällä hakusanoja ”dissociation”, ”children”, ”adolescents”, ”mental health”, ”outcomes” ja ”role” syksyn 2023 aikana. Lisäksi hyödynsin aiheeni kannalta merkityksellisten artikkeleiden lähdeluetteloita. Tulokset ja johtopäätökset: Tutkimustulosten perusteella dissosiaatio vaikuttaa olevan erityisesti kytköksissä itsetuhoisuuteen ja saattaa toimia välittäjänä kaltoinkohtelun ja mielenterveyshäiriön kehittymisen välillä. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tutkimusta on kuitenkin rajallisesti, ja lisätutkimuksen tarve on ilmeinen. Täydentävää tutkimusta tarvitaan laajentamaan ymmärrystä dissosiaatiohäiriöistä ja niiden vaikutuksista, jotta voidaan kehittää tehokkaampia interventioita.

Psychotic disorders are quite rare but severe mental disorders. For example, the life time prevalence for schizophrenia is only 0.5 %, whereas the life time prevalence for psychotic symptoms is approximately 5 - 6 %. Psychotic symptoms can predict problems with mental health and they are often considered to be early signs of the beginning of a psychotic disorder. Psychotic disorders can cause impairments in a person’s ability to handle daily tasks and they are known to have a negative impact on the general quality of life. Therefore, it is extremely important to recognize factors that may cause psychotic disorders in order to prevent their development. It is known, that psychotic symptoms and psychotic disorders can be explained by multiple different factors, but it has been suggested that childhood sexual abuse is one of these explaining factors. However, victims of sexual abuse will not always develop a psychotic disorder. Therefore, it is especially important to understand, which of the underlying factors could possibly transmit or moderate the link between childhood sexual abuse and psychotic symptoms. When the association is known, victims of sexual abuse can be supported properly. For the literature selection of my thesis, I chose studies which discussed psychotic symptoms of persons with sexual abuse history in childhood as well as studies, which examined traumatic childhood experiences retrospectively of patients with first-episode psychosis. In addition, the literature selection included population based studies, which examined both sexual abuse history in childhood and psychotic symptoms from randomly selected sample. Many of the studies used retrospective self-report questionnaires in the collection of data, while there were also some studies where data was based on medical records. In my thesis I examine the link between childhood sexual abuse and psychotic symptoms and especially that which factors have an impact on such link and which moderate it. The symptoms of general psychopathology, such as anxiety, are essential factors transmitting the link. Additionally, other childhood trauma experiences also have an impact on the link: emotional and physical abuse transmit the path to the positive psychotic symptoms whereas physical neglect mediates the path to the negative symptoms. It is also known, that the link between sexual abuse and psychotic symptoms is stronger with females than males. Childhood sexual abuse is strongly associated with psychotic symptoms. Therefore, psychotic symptoms increase the risk of developing psychotic disorder and hence, it is important to take notice for the showing symptoms as soon as possible.

The present thesis reviews studies on the relationship between a childhood trauma and a psychosis, and psychological factors that may mediate this relationship. Recent studies have connected childhood traumas to the psychosis and to the risk for psychosis. The studies are correlational and some of them have explored psychological factors that may mediate relation between childhood trauma and psychosis. Among these, studies have explored attachment, dissociation, emotion regulation, and cognitive schema as potential mediators. The data was collected in October 2019 from the PsycInfo, Google Scholar and PubMed databases. Nine studies were selected for this review, with the emphasis on quality of methods and recent publication. Three of these studies focused on the attachment quality and one of them also on dissociation. Dissociation alone was focused on three studies. One study focused on emotion regulation and two studies on cognitive schemas but one of them included also dissociation. The studies supported a view that anxiety and fearful attachment styles, emotion regulation, negative self-schemas and dissociation functioned as mediators between childhood traumatic experiences and psychosis. Dissociation has particularly a strong role. It was repeated as a mediator in several studies, sometimes even when the comorbid symptoms were controlled for. However, the results should be interpreted critically. All the studies, except one, were cross-sectional precluding any causal conclusions. Further studies need to be done. Future research should include longitudinal studies and there should be paid more attention to research methods.

Adult psychopathy is typically included under the umbrella term of antisocial personality disorder, but the two constructs do not entirely overlap. The central features of psychopathic personality are a lack of empathy and blunted affect, whereas antisocial behaviour is more strongly related to impulsivity and a lack of self-control. In children, the developmentally analogous counterpart to psychopathic personality traits are generally considered to be callous-unemotional traits, while antisocial personality disorder corresponds to conduct disorder. This paper aims to examine whether children with behavioural problems differ in terms of callous-unemotional traits, as the target of interest are the genetic and psychophysiological determinants as well as the developmental idiosyncrasies. Research indicates that callous-unemotional traits in children are linked to a presentation of conduct disorder that is more stable and more severe. Callous-unemotional children with behavioural problems are less empathic and have more blunted affect than other children, whereas non-callous children with behavioural problems are exceptionally reactive emotionally. In addition, callous-unemotional traits predict more negative life experiences, as well as more conduct problems in the context of negative life experiences. Callous-unemotional traits may therefore, for example, significantly influence the effectiveness of intervention and prevention practices. Central areas of future research may thus be other potential factors between callous-unemotional traits and conduct problems, as well as the possibilities for intervention concerning both callous-unemotional traits and conduct problems.

Tavoitteet. Puheen ja musiikin äänet käsitellään aivoissa osittain yhteisesti. Molempien virtaa pilkotaan pienemmiksi yksiköiksi rytmin, painon, ajoituksen ja sävelkulun avulla. Nämä puheen prosodiset ominaisuudet muistuttavat sen laulun kaltaisuudesta ja läheisestä yhteydestä musiikkiin. Onkin päätelty, että musiikki voisi toimia tehokkaana kanavana kielellisten häiriöiden kuntoutuksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten musiikin soveltuvuutta dysleksian ja kielellisen erityisvaikeuden kuntoutuksessa on tutkittu vuosina 2014 – 2017. Kiinnostus kohdistuu siihen, mitä musiikin ja prosodian havaitsemiseen liittyviä akustisia ominaisuuksia aineistossa on tutkittu ja hyötyvätkö tutkittavat musiikin käytöstä kuntoutuksessa. Menetelmät. Tämän tutkimuksen menetelmänä toimi kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Aineistoa haettiin käsitteiden dyslexia, prosody, music-based auditory training, music ja musical intervention avulla.Termi specific language impairment jätettiin hakulausekkeen ulkopuolelle, koska se vei fokuksen pois pääasiasta, dysleksiasta. Aineistoa haettiin Scopus-, Pubmed- ja Web of Science-tietokannoista ja myös Google Scholar-hakukoneen avulla. Lopullinen aineisto sisältää 4 tutkimusartikkelia. Tulokset ja johtopäätökset. Musiikin ja prosodian havaitsemiseen liittyvien akustisten ominaisuuksien tutkimus on dysleksian kohdalla pidemmällä kuin SLI:n. Molempien kohdalla tutkittiin rytmiä, sanan tai tavun painotusta, kestoa, musiikillista pulssia ja äänen nousuaikaa. Dysleksiatutkimuksessa tutkittiin erillisesti kategorista havaitsemista ja SLI:n kohdalla äänen- tai sävelkorkeuden ja rytmin samanaikaista havaitsemista. Habibilla ja ryhmällä (2016) oli ainoana musiikillisen intervention (CMT) vaikuttavuutta dysleksian kuntoutuksessa koskeva tutkimus, jonka tuloksena lukemistulokset paranivat melkein yhden standardipoikkeaman verran sekä myös auditiivinen tarkkaavuus 20 % mittausten 1 ja 2 välillä ja vielä 6 vk CMT:n jälkeenkin. SLI-lasten heikko musiikillisen pulssin havaitseminen ennakoi selvästi sekä puheen ymmärtämistä että ilmaisua. Heidän kohdallaan musiikillinen kuntoutus edellyttää dysleksialapsiin verrattuna tarkempaa suunnittelua, jossa musiikillinen pulssi tukee ilmauksen prosodista fraseerausta. Tutkimusta tarvitaan lisää. Avainsanat - Nyckelord Dysleksia, prosodia, lapset, musiikkiin pohjautuva auditiivinen harjoittelu, musiikki, musiikillinen interventio

Tavoitteet. Kertomuksen muodostaminen on haastava tehtävä, sillä se edellyttää lapselta monien kognitiivisten, kielellisten ja sosiaalisten taitojen hallintaa. Kerrontataitojen on todettu olevan yhteydessä kielellisiin taitoihin ja oppimisvaikeuksiin, minkä vuoksi niillä on merkittävä rooli logopedisessä arviointi- ja kuntoutustyössä. Tästä huolimatta kerrontataitoja on suomen kielessä tutkittu melko vähän. Puhutun ja kirjoitetun kielen vaikeudet ovat ainakin osittain päällekkäisiä ilmiöitä, vaikka niiden suhde ei olekaan yksiselitteinen. Kehityksellisen kielihäiriön ja lukivaikeuden välisestä suhteesta on tehty tutkimusta, mutta niissä ei ole keskitytty kerrontataitoihin. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia kieli- ja lukihäiriöisten lasten kerrontataidot ovat verrattuna tyypillisesti kehittyneiden lasten kerrontataitoihin ja pohtia, löytyykö näiden häiriöryhmien lasten kerrontataidoista mahdollisesti samankaltaisuuksia. Menetelmät. Tutkimusmenetelmänä oli integroiva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto kerättiin käyttäen elektronisia Scopus- ja Ovid Medline-tietokantoja. Hakulausekkeeseen sisältyivät englanninkieliset termit specific language impairment, developmental language disorder, language impairment, dyslexia, reading disability, reading impairment ja narrative/narration. Valintakriteereiden mukaisesti tutkielmaan valikoitui kuusi tutkimusartikkelia, jotka olivat englanninkielisiä, vertaisarvioituja ja ilmaiseksi luettavissa Helsingin yliopiston tunnuksilla. Tulokset ja johtopäätökset. Kaikissa kuudessa tutkimusartikkelissa havaittiin eroja häiriöryhmien lasten ja tyypillisesti kehittyneiden lasten kerrontataitojen välillä joko kertomuksen makro- tai mikrorakenteessa tai molemmissa. Häiriöryhmien lapset tuottivat esimerkiksi sisällöltään niukempia ja kieliopilliselta rakenteeltaan yksinkertaisempia kertomuksia kuin verrokkiryhmien lapset. Kieli- ja lukihäiriöisten lasten kerrontataidoissa voitiin havaita joitain samankaltaisuuksia, kuten tuotettujen kertomusten mikrorakenteiden yksinkertaisuus. Tulokset tukevat käsitystä siitä, että kerrontataidot ovat yhteydessä sekä kielellisiin taitoihin että oppimisvaikeuksiin, kuten heikkoon lukutaitoon.

Änkytys on puheen sujuvuuden häiriö, jota esiintyy noin 5 prosentilla lapsista jossain puheen ja kielen kehityksen vaiheessa. Puheessa ilmenevän sujumattomuuden lisäksi änkytys aiheuttaa usein sekundaarisia piirteitä, kuten kehon ja kasvojen ylimääräisiä liikkeitä sekä haastavien sanojen ja puhetilanteiden välttelyä. Usein änkytys myös aiheuttaa puhujassa kielteisiä tunteita ja psykososiaalista haittaa. Häiriö saattaa siis vaikuttaa yksilön elämään hyvinkin kokonaisvaltaisesti, minkä vuoksi änkytyksen varhainen kuntoutus mahdollisimman tehokkaalla menetelmällä on hyvin tärkeää. Koska änkytyksen uusiutuminen kuntoutuksen jälkeen on mahdollista, myös kuntoutusmenetelmien pitkäaikaisvaikutusten tutkiminen on tärkeää. Lidcombe-menetelmä on alle kouluikäisten lasten änkytysterapiassa käytettävä kuntoutusmenetelmä. Menetelmä perustuu vanhemman lapselleen antamille suullisille palautteille. Suullisia palautteita annetaan lapsen arkiympäristössä hänen sujuvasta ja sujumattomasta puheestaan. Puheterapeutti ohjaa vanhempaa menetelmän toteuttamisessa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko Lidcombe-menetelmä tehokas alle kouluikäisten lasten änkytyksen kuntoutuksessa. Menetelmän vaikutuksia tutkittiin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä ja tarkastelun kohteena oli erityisesti änkytysprosentin muutos. Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Tutkielmaan valikoitui yhteensä yhdeksän tutkimusartikkelia, jotka haettiin ProQuest-, EBSCOhost- ja ScienceDirect (Elsevier)- tietokannoista. Aineisto sisälsi sekä RCT- että seurantatutkimuksia. Seurantatutkimuksissa oli ainoastaan Lidcombe-kuntoutusta saavien ryhmiä ja RCT-tutkimuksissa kontrolliryhmät saivat kuntoutusta epäsuoralla DC-menetelmällä tai eivät saaneet kuntoutusta lainkaan. Tutkimustulosten mukaan Lidcombe-menetelmällä toteutettu änkytysterapia oli vaikuttavaa. Änkytysprosentin pieneneminen oli merkitsevää sekä seurantatutkimuksissa että RCT-tutkimuksissa, joissa kontrolliryhmä ei saanut kuntoutusta. DC-menetelmän ja Lidcombe-menetelmän tehokkuudessa ainoa merkitsevä ero oli Lidcombe-menetelmän nopeampi vaikut-tavuus kuntoutuksen alkuvaiheessa. Tulosten perusteella Lidcombe-menetelmää voi suositella käytettävän alle kouluikäisten lasten änkytysterapiassa. Sopivin kuntoutusmenetelmä kullekin lapselle ja hänen perheelleen tulee kuitenkin valita yksilöllisesti.

Tavoitteet. Autismikirjon häiriö on jo varhain lapsuudessa havaittavissa oleva oireiden kirjo, jota voidaan yleisellä tasolla kuvata sosiaalisissa vuorovaikutustaidoissa ja kommunikaatiossa ilmenevinä pulmina ja poikkeavina käyttäytymismalleina. Vuorovaikutustaidot ovat vuorovaikutustilanteissa käytettäviä, sekä kielellisiä, että ei-kielellistä taitoja ja strategioita, joiden päämääränä on vuorovaikutukseen osallistuvien henkilöiden välisen tiedonvaihdon molemminpuolinen sujuvuus. Autismikirjolla olevien lasten vuorovaikutustaitoja pyritään kuntouttamaan logopedisin menetelmin huomioiden vuorovaikutuksen eri osa-alueet. Tällaiselle logopediselle kuntoutukselle ei kuitenkaan ole yleistä konsensusta tai hoitosuositusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää autismikirjolla olevien lasten kuntoutuksessa käytettyjä logopedisiä interventioita sekä niiden vaikutuksia näiden lasten vuorovaikutustaitoihin. Menetelmät. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytettiin integroivaa kirjallisuuskatsausta. Tutkimusaineisto kerättiin käyttämällä hakulauseketta (Speech language therapy intervention) AND (autism spectrum disorder in children OR ASD in children) AND (communication skills). Tulokset ja johtopäätökset. Autismikirjolla olevien lasten vuorovaikutustaitoja voidaan kuntouttaa erilaisin logopedisin menetelmin. Käytettyjen interventioiden näytönaste vaihteli, mutta selvästi käytetyimmät menetelmät ovat näyttöön perustuvia käytänteitä, joiden vaikuttavuus on tämän tutkimuksen valossa tilastollisesti merkitsevää. Tulokset tukivat aiempaa käsitystä siitä, että vanhempien ja muiden lähi-ihmisten rooli on merkittävä autismikirjolla olevien lasten vuorovaikutustaitojen kuntoutuksessa. Lisäksi tutkimustulokset tukivat edeltävän tiedon mukaista ajatusta siitä, että interventiot pyritään aloittamaan jo varhaislapsuudessa, ja että tukea todennäköisesti tarvitaan myös lapsuuden myöhemmissä vaiheissa. Tulokset antoivat viitteitä siitä, että puheterapeuttien keskuudessa on jonkinlainen konsensus autismikirjolla olevien lasten vuorovaikutustaitojen kuntoutusmenetelmistä kansainvälisellä tasolla, ja että on olemassa suuntaviivoja sille, mitä näyttöön perustuvia käytänteitä tämän kohderyhmän kohdalla suositaan. Vastaavaa, interventiomenetelmien vaikuttavuutta selvittävää tutkimusta tarvitaan lisää hoitosuositusten aikaansaamiseksi ja resurssien oikeinkohdistamiseksi.